Lapsikin osaa arvostaa Aaltojen ympäristöestetiikkaa

 

 

Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä. 32 sivua. Etana Editions 2025. 
 

Tämä kuvatietokirja on tänään erityisen ajankohtainen. 

 
Alvar, Aino ja Elissa Aallon Suomeen suunnittelema 13 kohteen kokonaisuus on tänään hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. 

Päätös tehtiin maailmanperintökomitean istunnossa Busanissa Etelä-Koreassa.
 
Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kuvatietokirja ilmestyi jo viime vuonna. 

Sen avulla jo pientäkin leikki-ikäistä lasta voi herätellä tarkkailemaan arvostaen suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria. 

Kurjen kartta yhdistää satuja ja totta. 
 
Kesken ystävysten, Pupun ja Karhun, leikkien ilmasta lennähtää niiden eteen kartta, jossa on kummallinen koukero ja salaperäisiä kuvia. 

Karhu on varma, että kartta on pudonnut sen ystävältä Kurjelta. 

Eläimet lähtevät palauttamaan karttaa Kurjelle ja seuraavat kartan antamia maamerkkejä. 

 

Kartan reitissä näkyy Aaltojen designille ominainen tuttu muoto.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin
 kuvatietokirjassa Kurjen kartta. Seikkailu
Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

 

 

 

Ne vaeltavat mäntymetsän läpi:

 

–     Metsäilma on terveellistä, Pupu tietää.

Pupu ja Karhu hengittävät syvään. 

 

Aaltojen suunnittelemia design-esineitä, tekstiilejä ja arkkitehtuurin muotokieltä löytyy kuvituksesta. 

... ja sama muoto toistuu myös uima-altaassa. Eri Shimatsukan
kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Olennainen tietoaines löytyy kuitenkin vasta kirjan lopusta tapettiaukemalta, jossa kerrotaan perustiedot Aino, Alvar ja Elisse Aallosta sekä nostetaan kuvituksen Aalto-viittaukset tarkempaan esittelyyn.
 
 

Informatiivinen kirjan lopun tapettiaukeama kokoaa olennaisen tiedon ja visualisoinnin Alvar, Aino ja Elissa Aallon muotoilusta ja arkkitehtuurista.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Takakannessa tuodaan esille kirjan pyrkimys antaa työkaluja luovaan ajatteluun ja oman lähiympäristön tarkkailuun sekä muistutetaan, kuinka Aallot pyrkivät suunnittelussaan huomioimaan myös lapset. 

Oodi ekologiselle kulutukselle… ja lempimekoille

Elina Komulainen & Mirka Tuovinen (tarina) ja Kristiina Haapalainen & Sami Vähä-Aho (kuvitus): Mekon matka, 36 sivua, Sitruuna 2020.

 

 

 

Mekon matka kiinnosti minua ensin omintakeisen nimensä vuoksi.   

 

Sitten kiinnitin huomiota kuvakirjaksi epätavanomaisen suureen tekijäjoukkoon, jonka taustoja ja kuvakirjan alkuideaa Elina Komulainen avaa kustantamon blogissa.

 

Komulainen työskentelee sanataideohjaajana Pohjois-Savossa Sanataidekoulu Aapelissa ja neuvolapsykologina Ylä-Savossa. Hän on aiemmin julkaissut  omakustanteena kaksi lastenkirjaa. 

 

Mirka Tuovisella on Varpaisjärvellä ekologisiin vaatteisiin keskittynyt yritys Mirka Pukine. Tuovinen on ommellut kuvakirjan pääosassa olevan tytön mekon, joka näkyy valokuvakollaasielementtinä  Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon kuvituksessa. Heidät tunnetaan  entuudestaan sisustus- ja paperituotteita suunnittelevasta Polka paper -studiosta. 

Ompelijan tekemä mekko on valmis maailmalle.
Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon kuvitusta
Elina Komulaisen ja Mirka Tuovisen tekstiin kuvakirjassa
Mekon matka (Sitruuna kustannus 2020). 

 

Mekon matkan idea on hauska ja monellakin tavalla ajankohtainen. 

Se puhuu kauniisti kierrätyksen ja ekologisen kuluttamisen puolesta. Kirjan kantava idea muistuttaa paljon Liisa Lauerman Tilkkutarinoita (Warelia 2020), joka on arvioitu aiemmin Lastenkirjahyllyssä

 

Pienen kustantamon ensimmäinen kotimainen kuvakirja on visuaalisesti freesi. 

 

Sen pelkistetty pastellinen tyyli ja miljöö tuovat mielleyhtymiä eteläiseen Eurooppaan, ja juuri sinne, Italiaan ja Roomaan, kirjan keskeiset tapahtumatkin sijoittuvat, vaikka liikkeelle lähdetäänkin koto-Suomesta.

 

Tuuli tempaiseen mekon parvekkeelta. 
Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon kuvitusta 
Elina Komulaisen ja Mirka Tuovisen tekstiin kuvakirjassa 
Mekon matka (Sitruuna kustannus 2020).

Vuokko-tytölle ostetaan musiikkikoulun kevätsoittajaisiin uusi mekko: se ”sopii Vuokolle kuin nonparelli jäätelöannoksen päälle!”

 

Perhe lähtee kesälomamatkalle Roomaan. 

Lempimekko pakataan tietysti mukaan ja Vuokko pitää sitä aina päällään. 

Kuvituksessa varioidaan rohkeasti taustoja,
tässä on päädytty kokonaan valkoiseen taustaan
tunnelman rauhoittamiseksi.  Kristiina Haapalaisen ja
 Sami Vähä-Ahon kuvitusta Elina Komulaisen ja Mirka
Tuovisen tekstiin kuvakirjassa Mekon matka 
(Sitruuna kustannus 2020).

Äiti ripustaa  mekon pesun jälkeen hotellin parvekkeelle, mistä se lentää tuulen mukana hukkaan. Vuokko on murheissaan.

 

Mekko päätyy italialaisille kaksostytöille, joiden on vaikea päättää, kumpi saa sitä käyttää. Tappelun nujakassa mekko repeää. Vuosia myöhemmin Vuokko ja mekko kohtaavat Roomassa jälleen…

 

Tunteellinen jälleennäkeminen havainnollistuu hauskasti.
Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon kuvitusta 
Elina Komulaisen ja Mirka Tuovisen tekstiin kuvakirjassa 
Mekon matka (Sitruuna kustannus 2020).

Mekon matkan tarinaan ja kuvitukseen punoutuvat kauniisti ajan kerrostumat. 

Kuvakirjan avulla voi avata lasten  kanssa keskustelua kierrrätyksestä ja kestävästä kehityksestä. Jonkun toisen aiemmin käyttämässä vaatteessa on muistoja, patinaa ja pehmeyttä, jota ei uudenkarheasta ostovaatteesta löydy.

 

Mekon matka on myös  oodi persoonallisen pukeutumisen ja käsityönä tehdyn uniikin vaatteen puolesta. 

Italialaisen rantaelämän eleganssia. 
Kristiina Haapalaisen ja Sami Vähä-Ahon kuvitusta 
lina Komulaisen ja Mirka Tuovisen tekstiin kuvakirjassa 
Mekon matka (Sitruuna kustannus 2020).

Design-ammattilaiset ovat ottaneet huomioon kirjan visuaalisen ilmeen suunnittelussa kuvakirjaformaatin tarpeet ja lapsen kuvan tulkkina. Lopputulos on pelkistyksestä ja yhtenäisten väripintojen suosimisesta huolimatta elävä ja tuore.  

Elina Komulainen hyödyntää tarinassa hauskasti italialaista Tiritomba-kansansävelmää kirjan punaisena lankana. Sauvo Puhtilan suomennosta on mukailtu kirjan juoneen sopivammaksi. 

Kirjan lopusta sisäkansista löytyvät vielä mollamaijan teko-ohjeet.

 

Sitruuna Kustannus on vuonna 2007 perustettu yleiskustantamo, joka julkaisee kotimaisia kauno-, tieto- ja lastenkirjoja sekä käännöskirjallisuutta.  

 

 

 

 

 

Design-brändien bongaaminen on nyt trendikästä, myös lastenkirjoissa

Leea Simola: Siri ja vedenpaisumus, 32 sivua, Myllylahti 2016.

Paola ja Pirjo Suhonen: Erikoiskoira Affe: Kevätretki kaupungilla, kuvitus Maija Mero, 25 sivua, Tammi 2016. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen. 

Rouva Huu kokee usein tarpeelliseksi muistuttaa monissa koulutuksissa, että jokainen kuvakirja on lapselle myös tietokirja. Kuvakirjakin havainnollistaa lapselle ympäröivää yhteiskuntaa, antaa lapselle peilauspintaa ja lisää tuttuuden tunnetta esimerkiksi silloin, kun kuvakirjan sankarin arki näyttää samankaltaiselta kuin lapsen omakin kotiarki. 

Kirjallisuus on siinä mielessä demokraattinen harrastusvaihtoehto, että se on kaikkien tavoitettavissa – varallisuuteen  ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta.

Poliittiset päätöksentekijät sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla ovat ajaneet lapsiperheitä taloudellisesti entistä ahtaammalle. Kuilut hyvin toimeentulevien ja syrjäytymisvaarassa olevien välillä kasvavat entisestään.

Tässä tilanteessa tuntuu nurinkuriselta, että lastenkirjallisuuteenkin ollaan nyt  lanseeraamassa design-tuotemerkkien kyllästämää koti-idylliä. 

Aihe oli esillä Lastenkirjahyllyssä  jo ensimmäisen Erikoiskoira Affe -kirjan yhteydessä.  Ivana Helsinki -tuotemallistostaan tutut sisarukset Paola & Pirjo Suhonen ovat julkaisseet nyt sarjaan toisen osan, jossa ollaan kevätretkellä kaupungilla, tarkemmin sanottuna Helsingin Kalliossa, Punavuoressa ja Hietalahden kirpputorilla.  

Tapahtumat sijoittuvat jopa tunnistettaviin liiketiloihin: lapset käyvät tätinsä kanssa syömässä Sea Horsessa ja jättimäiset korvapuustit syödään tietysti Sociksessa.

Lapset ja aikuiset on jälleen vaatetettu ja sisätilat sisustettu Ivana Helsingin tekstiiliprinteillä. Lisäksi kuvista voi pongata muita koti- ja ulkomaisia tuotemerkkejä ja design-esineitä. 

Kuvituskuvat ovat ensimmäiseen Lapin seikkailuun verrattuna nyt toiminnallisempia  ja tapahtumantäyteisiä: ne muistuttavat Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatu ja Patu – ja  Richard Scarryn Touhula-kirjoista sekä Martin Handfordin Missä Vallu -kirjoista tuttua hulina-vilinää. 

Erikoismausteena kirjasta voi myös pongata helsinkiläisiä julkkiksia, mm. Sofi Oksasen, Tarja Halosen ja Pertti Arajärven! 

Kotimaisessa lastenkirjallisuudessa jyllää nyt sukupuolikorrektiusbuumi: tyttöjen ja poikien roolimalleja sekoitetaan ihan tietoisesti:

Kerttu pitää kitaroista, jogurttiherkuista, hämähäkeistä ja riehupaviaanitanssista.  

Arttu tykkää vesiväreillä maalaamisesta, mehujäätelöstä, savannin eläimistä ja nukkekodeista.

Pirkko-tädin asunnossa on paljon kirjoja, dvd-elokuvia ja lehtiä, mutta Kertun
ja Artun lastenhuoneessa ei näy ainuttakaan kirjaa! Pirkon kotona lojuu sentään lattialla Erikoiskoira Affe -kuvakirja… Maija Meron kuvitusta Paola ja Pirjo Suhosen kuvakirjaan Erikoiskoira Affe: Kevätretki kaupungilla (Tammi 2016). 

Hiukan päälleliimattua  aikuisten mielistelyä löytyy kohdissa, joissa kerrotaan hienoisesti vihjaisten Pirkko-tädin juomamieltymyksistä: 

Saunan jälkeen juodaan jaffaa, ja Pirkko-täti siemailee sihisevän sameaa juomaa. Sen nimestä tulee mieleen mustekala. 

 – – ”Minä otan ne tavalliset tofupihvit ja lasin punaista. Ja kaksi maitoa kiitos, ” Pirkko-täti tilaa. 

”Ei kun mehua, Pirkko!” Arttu ja Kerttu mankuvat. ”Pliis!” 

”Viimeksi MINÄ sain nuhteita, kun me juotiin koko viikonloppu kaakaota.” 

Arttu ja Kerttu alkavat murjottaa. Tämä on ihan epäreilua. Miksi Pirkko-täti saa punaista juomaa mutta he eivät.

Tässä ollaan Kallion hipstereiden ytimessä Karhupuistossa. Vasemmalla tallustelevat Tarja Halonen ja Pertti Arajärvi. Maija Meron kuvitusta Paola ja Pirjo Suhosen kuvakirjaan Erikoiskoira Affe: Kevätretki kaupungilla (Tammi 2016). 

Kuvavilinään on tallennettu myös elämän laitapuolen ilmiöitä: Hietaniemen torilla apeana kyyhöttävä kerjäläisnainen, metroasemalla haahuileva romunkerääjä ja mielenterveydeltään epävakaa nainen, joka on aikeissa ryöstää Affen. Yhdenlaista historiaa lastenkirjakuvituksessa tehdään myös, kun Affen alkuperästä kerrotaan kirjasarjan uusille lukijoille kuva-aukeamalla, jossa ollaan Tallinnan matkustajaterminaalissa!

Kirjan esilehdeltä löytyy tieto siitä, että kuvat on toteuttanut Maija Mero. Paola ja Pirjo Suhonen ovat siis brändänneet kuvakirjan tekijyyden itselleen, mutta samalla ulkoistaneet kuvituksen tekemisen.  

Leea Simola (s. 1978) on helsinkiläinen viestintäasiantuntija, joka kutsuu itseään ” sunnuntaikuvittajaksi”. Hän  on aiemmin kuvittanut Marja Simolan selkokirjan Miten joutsen sai mustat jalat, selkosatuja meiltä ja maailmalta (Pieni Karhu 2012). Siri ja vedenpaisumus -kuvakirjaan Leea Simola on tehnyt myös tekstin itse. 

Tarina itsessään tekee kunniaa  lapsen ehtymättömälle mielikuvitukselle ja vapaan leikin riemulle. Sateisella säällä lapset joutuvat keksimään viihdykettä sisätiloissa. Kolme sisarusta piirtää Kyöpelinvuoren ja mallipiirustusten mukaan he lähtevät rakentamaan sitä kotoa löytyvistä huonekaluista ja sisustusesineistä. Rakennelman on tarkoitus pelastaa heidät vedenpaisumukselta.

Kuvissa on energiavärinä paljon keltaista ja turkoosia sinistä. Leea Simolan kuvitusta 
kuvakirjaan Siri ja vedenpaisumus (Myllylahti 2016).

Perheen kuopukselle, kuolaavalle Morokollille, on keksitty tärkeä rooli:

Morokolli on salainen aseemme hyökkääjiä vastaan: elävä kuolatykki! Morokolli kuolaa niin paljon, että voi hukuttaa tunkeilijat kuolaan. Jos ne eivät siis huku vedenpaisumukseen.

Nakki-koira muuttuu leikin tiimellyksessä hurjaksi merihirviöksi, kunnes isä laukaisee leikin lumouksen ja pyytää siivoamaan sotkut.

Myllylahden sivuilla julkaistussa haastattelussa Simola kertoo, kuinka skandinaavinen design-esinemaailma päätyi kirjaan: 

Design tuli kirjaan oikeastaan vahingossa. Kuten mainitsin, piirtäminen oli vaikeaa. Kun yritin piirtää päästäni niinkin helppoa asiaa kuin pöytää tai jakkaraa, en saanut mittasuhteita tai perspektiiviä oikein. Lopulta päätin piirtää mallista. Kokosin omat huonekaluni pinoon ja piirsin yksinkertaisesti sen mitä näin: myös tunnistettavia kuoseja ja huonekaluja, koska ne löytyvät minulta kotoa. Ihan kaikkea kirjasta löytyvää designia minulla ei sentään ole: piirsin myös designia, jota haaveilen joskus hankkivani. Pääosassa ei silti ole design vaan leikki. Jos joku bongaa kirjasta tuttua designia niin se on kiva lisä! – – 

Leea Simolan digikuvitus on pääosin raikasta ja freesin oloista. Viime aikoina lastenkirjakuvituksissa on ryhdytty käyttämään yhdenlaisena haljuna tehokeinona sitä, että ääriviivat näyttävät toisinaan unohtuneen.    

Simolan kuvituksessa tämä tyylittely ei juurikaan haittaa kuvan hahmotusta, mutta tuntuu silti tarpeettomalta erikoisjipolta.

Tavarataivas lastenkirjoissa, eli aatteista ja ihanteista

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Kaisa Viljanen nostaa tänään

HS-digilehdessä  kiinnostavan aiheen esille.

Sisarusten, Paola & Pirjo Suhosen, uuden kuvakirjasarjan avausteoksessa Erikoiskoira Affe: Talviseikkailu Lapissa on paljon avointa tuotesijoittelua: Suhosen oman Ivana Helsinki –malliston lisäksi myös muita design-tuotteita ja tavaramerkkejä. 

Viljanen kirjoittaa:

 Tavarat ja tuotemerkit ovat toki lastenkin arkea. Lapset, ja heidän vanhempansa, ovat voimakkaan markkinoinnin kohde. 

Pipsa Possut, Maisat, Autot ja Hello Kittyt on tuotteistettu äärimmilleen. Pikkutyttöjen palvoman Disneyn Frozen-elokuvan ensi-illasta on jo kaksi vuotta, mutta Anna ja Elsa jatkavat elämäänsä valtavassa tuotearsenaalissa hiuspinneistä potkulautoihin. 

Mutta miksi tavaraa tarvitsee tuoda logotasolla näin voimakkaasti esiin kirjassa? Se saa sen tuntumaan vaivaannuttavalta mainokselta.
Tuotemerkit tuntuvat täysin turhilta. 

Entä miltä merkkituotevyöry mahtaa näyttää vähävaraisen lapsiperheen vanhemmasta?

Jo vauvaikäisille on tarjolla erilaisia tuotebrändejä, ja perhelehdet ja naistenlehdet pitävät niitä kärkkäästi esillä. Tuotemainontaa piilotetaan nykyisin ilman mitään häveliäisyyttä lähes kaikkialle. 

Lapsiperheille myydään julkisuudessa ajatusta graafisen selkeästi sisustetusta kodista ja niukan estetiikan harmoniasta.

Muistan hyvin, kuinka ahnaasti ihastelin 1990-luvun puolivälissä kahden pienen lapsen äitinä Kristiina Louhen Aino-kirjojen äidin eleganttia sisustusmakua ja esteettistä värisilmää: paljon kotimaisia painokankaita, puuleluja ja Steiner-nukkeja. 

Vakaasta tahdosta ja pyrkimyksistäni huolimatta meillä kotona ei näyttänyt samanlaiselta.

Jokainen kuvakirja on lapselle myös tietokirja. Suomalainen lapsi kokee tutuiksi ja turvallisiksi suomalaiset lastenkirjat, joiden miljöö ja esinemaailma on hänelle entuudestaan tuttu.

Mutta lastenkirjakustantamon eettisiin pelisääntöihin pitäisi mielestäni kuulua, että yleiskustantamo ei sitoudu tiettyyn tuotemerkkiin/ -merkkeihin, olkoonkin, että kyse on myös Suomi-brändin markkinoinnista.

Tässä yhteydessä voi nostaa esille muutaman vastaavan lastenkirjan, jossa on pidättäytyneemmin lähdetty markkinoimaan Suomi-kuvaa.

Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatun ja Patun Suomi –kuvakirjassa (Otava 2007) tuodaan kuvituksessa esille kymmeniä Suomen innovaatioita, mm. Xylitol-purukumi, karjalanpiirakka, salmiakki, ruisleipä. 

Tunnistettavina printteinä kuvissa näkyy myös Marimekkoa, Iittalan lasia ja muuta Suomi-designia. Mutta tasapuolisesti, ja Suomi-brändi edellä.

Riina Katajavuoren kuvakirjassa Mennään jo kotiin (Tammi 2007) ideana oli kuvata oikeita suomalaisia lapsiperheiden koteja. Kuvittaja Salla Savolainen päätyi kuitenkin siihen, että ei kuvaa yksityiskohtaisesti lasten trendileluja, koska koki, että kuvat vanhentuisivat suotta ennen aikojaan.

Karo Hämäläisen tekstiin perustuvassa Hurraa Helsinki, ikioma kaupunki –kuvakirjassa (Tammi 2012) suomalainen muotoilu on myös pääosassa, mutta siinäkin perustellusti ja informaatioarvoltaan sopivissa kohdissa. Kirja ilmestyi osana vuoden 2012 Helsinki design -pääkaupunkihanketta. 

Muodon ja värin juhlaa

Réka Király: Yksi vielä, 32 sivua,  Etana editions 2014.

Yksi, kaksi, monta kuvaa. Réka Király’in lastenkirjakuvituksia galleria U:ssa 7. huhtikuuta 2015 asti,  

os. Kaisaniemenkatu 10, Helsinki, avoinna ma-pe klo 10–18. Vapaa pääsy.

Viime vuoden lopulla teki debyyttinsä pikkulasten kirjallisuuden väriläiskä, Etana editions -kustantamo, jonka ovat perustaneet visuaaliseen, valtavirrasta poikkeavaan kuvakirjaan uskovat kuvittaja-graafikot Réka Király ja Jenni Erkintalo. Heidän haastattelunsa löytyy Helsingin Sanomista.

Réka Királyn kuvitusnäyttely on parhaillaan esillä Helsingissä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen galleria U:ssa.

Unkarista Suomeen muuttanut Király (s. 1977) on valmistunut taiteen maisteriksi Unkarin kuvataideakatemiasta ja Aalto-yliopistosta. Hän on aiemmin tehnyt yhteistyötä  Marika Maijalan kanssa kirjoissa Lunta sataa, Lupo ja Topin nokinenäpäivä (WSOY 2012 ja 2014). 

Királyn ensimmäinen oma kuvakirja,  filosofinen tarina Pieni suuri tarina huomisesta (WSOY 2013), ilmestyi pari vuotta sitten.  Rikalyn sekatekniikka ammentaa klassisesta paperinleikkauksesta.

Lähtötilanne on näin seesteinen. Réka Királyn kuvitusta kirjaan Yksi vielä
(Etana editions 2014).

Király on ennen muuta koloristi: hän suosii Yksi vielä -kirjassa kirkkaita perusvärejä isoina väripintoina.  Tarina tuo mieleen ukrainalaisen kansansadun, joka tunnetaan Suomessa parhaiten muotoon leikattuna nimellä Vaarin kinnas.  

Pelkistetyt sympaattiset eläimet kansoittavat yksi kerrallaan aution pikkumökin. Eläimet muokkaavat mökin ääriviivoja, joita lapsi voi aukeamilta tunnistaa. Mökki nitisee ja natisee ja lopulta hajoaa taivaan tuuliin. 

Tässä vaiheessa mökissä on jo havaittavissa pientä tungosta. Vasemmalla alhaalla näkyy etanan takaosa ja katosta työntyvät jäniksen korvat. Karhun jälkeen majaan tuppautuvat vielä muurahainen, lintu, mato, kettu, hiiri, orava ja siili, jonka matka tosin katkeaa jo portaille. Réka Királyn kuvitusta kirjaan Yksi vielä (Etana editions 2014). 

Yksi vielä on hyvä esimerkki pienten lasten kuvakirjasta, joka kehittää lapsen muototajua ja hahmottamista oivaltavalla ja visuaalisella kekseliäisyydellään. 

Ulkoasultaankin viimeistelty, kluuttiselkäinen ja raikkaan näköinen pieni kuvakirja sopii hyvin katselukirjojen jälkeen jälkeen tulevaan lukuharrastuksen  vaiheeseen, kun lapsi kiinnostuu kuvien lisäksi myös pienestä tarinasta, jonka loppukliimaksi jaksaa hauskuttaa lasta kerta toisensa jälkeen.

Viehtymys graafisen pelkistettyihin muotoihin näkyykin nyt erityisen selvästi pikkulasten kuvakirjallisuudessa. Niitä ovat innostuneet tekemään myös monet muotoilun kanssa työtä tekevät, esimerkiksi Marimekolle kangasprinttejä suunnitteleva Aino-Maija Metsola on vast ikään julkaissut Nemon kautta kaksi pahvikirjaa Värit ja Numerot. 

Pelkistetyllä tyylillä halutaan eittämättä vedota pienten lasten vanhempiin, jotka arvostavat  niukkuuden estetiikkaa. 

.... kunnes maja natisee lopulta liitoksistaan. Réka Királyn kuvitusta
kirjaan Yksi vielä (Etana editions 2014).

Yksi, kaksi, monta kuvaa -näyttelyn yhteydessä Réka Király ja Jenni Erkintalo pitävät työpajoja lapsille. 

3–5-vuotiaiden työpajassa askarrellaan satuhahmoja ja 6–10-vuotiaiden ryhmässä valmistetaan itse pikakirjoja. Lisätietoja työpajoista täältä.