Kun poika elää kesäänsä kesäkuusta elokuuhun

 

Sanni Ylimartimo: Erokuu. Karisto 2025. Love-sarja. 239 s. Kansikuva Riikka Kuivanen.

 

 

 

Sanni Ylimartimon nuortenromaani Erokuu ilmestyy osana Kariston ja Otavan Love-sarjaa. Vaikka kansikuva on hempeä, niin Aron ja Karoliinan kesäromanssi välttää turhan imelyyden ja kirjan teemat kiinnostavat ja koskettavat yhtälaisesti poikia. 

 

Ylimartimon vahva esikoinen Pimeässä loistavat tähdet ilmestyi 2022.  Lastenkirjahyllyn arviossa  totesin, että kirjan takakansi ei mainosta teosta lainkaan säeromaanina, vaikka kerronta onkin rytmitetty säkeisiin.  

 

 Erokuu on pääosin suorasanaista kerrontaa, mutta välillä ilmaisu  riistäytyy Aron osuuksissa tunteiden kyllästämiin ja latautuneisiin säkeisiin. 

 

On kiinnostavaa, että uudet kotimaiset nuortenkirjat painottavat nyt aiempaa tasapuolisemmin myös poikien tuntoja ja näkökulmia. 

Hyvä esimerkki viime vuodelta on Edith Arkon selkokielinen kääntökirja  Aurora/Eino (Hertta Kustannus 2024), jossa kahden nuoren keskushenkilön kohtaamiset, ajatukset ja tapahtumat kuvataan vuorotellen kummankin näkökulmasta.
 
Näkökulmakerrontaa on toki hyödynnetty jo vuosikymmeniä   nuortenkirjoissa, mutta viime vuosina sitä on seurantani mukaan käytetty enemmän kuvaamaan useamman nuoren, esimerkiksi kaveriporukan tuntoja. 

 

Ylimartimo haluaa nuortenkirjoissaan selvästi antaa äänen pienten maaeutupaikkakuntien nuorille. Esikoisen tavoin myös Erokuun miljöönä on nimittäin maaseutu ja siellä elävät nuoret, jotka elävät suurkaupungeissa asuviin ikätovereihinsa verrattuna aivan yhtä kiihkeää, tiedostavaa ja ajassa kiinni olevaa nuoruutta.  

Peruskouluaan päättävä Aro on siskonsa ja isänsä kanssa lähdössä vuokramökille maalle. Aron parhaan kaverin Samin on tarkoitus tulla sinne kuukaudeksi Aron kaveriksi. Pojat ovat hakeneet Kemiin ammattiopiston kalatalouden linjalle ja mökillä on tarkoitus kalastaa yhdessä. 

Viime hetkellä Sami kuitenkin peruuttaa tulonsa ja vetoaa siihen, että kotikaupungissa Tampereella on paljon koettavaa viimeisenä kesänä ennen opintojen alkua. Arosta tuntuu, että paras ystävä pettää hänet. 
 
Aro on fanittanut pitkään tubettaja Linaa ja poika hämmästyy tunnistaessaan kesämökkipaikkakunnan viljapellon laidalta idolinsa. Nuoret tapaavat ensin kaveripohjalta, mutta vaivihkaa suhde syventyy, vaikka Aro onkin enemmän tunteidensa vietävissä kuin kokeneempi Karolina.
 
Linalla on kokemusta tubetuksesta jo usemmalta vuodelta, mutta nyt hän haluaa näkyvyyteensä vähän uutta twistiä. Lina tuntee olevansa alakynnessä moniin muihin tubettajiin verrattuna, koska hänen videoille ei näy ”kahviloita, kynsistudioita tai täydellisen siistiä kerrostaloasuntoa”:
 

Kun mä aloitin tubettamisen, olin niin nuori, että mun piti pyytää porukoilta lupa. Sillä luvalla oli ehdot. 

1.    Älä kerro videoilla oikeaa nimeäsi, asuinpaikkaasi tai jaa liikaa asioita elämästäsi.
2.    Älä näytä videolla kasvojasi.
3.    Anna videot äidin tai isän tarkistettavaksi ennen julkaisua. 
 
Vain ensimmäinen sääntö on jäänyt. Muiden rajoja häivytin pikkuhiljaa. Varovasti, niin ettei porukat varmaan edes tajunneet. kun mun tilaajamäärä kasvoi ja aloin saada mun videoista rahaa, ne varmaan tajusivat, että Tube on mun juttu, ja sen jälkeen säännöistä ei enää puhuttu. 

Pinja Sanaksenahon ja Tiina Luhtasen nuortenromaani Aurora  (Otava 2024) oli kiinnostava kurkistus somevaikuttamisen pimeälle puolelle.
 
Ylimartimon romaani ei mene yhtä syviin vesiin, vaikka Linakin pohtii identiteettiään ja somettamisen motiiveja. 

Hän on tietoinen kaksoiselämän riskeistä, mutta uskoo silti itseensä ja voimavaroihinsa:
 

Mä jotenkin siedän huorittelut ja tyrkyksi kutsumisen. Tiedän, että huora mä en ole, ja tyrkky oon ylpeästi. Oon päättänyt hyväksyä, että joillekin se, että nainen on näkyvä tarkoittaa, että se on tyrkky. Mä haluan olla esillä, viihdyttää. Vaikuttaa, parantaa päiviä ja naurattaa. Tartun jokaiseen tilaisuuteen, jonka saan ja unelmoin isosti. Jos se on jollekin itsensä tyrkyttämistä, niin olkoon. Mulle se on kunnianhimoa, kyltymätöntä janoa esiintyä.

 
Aron ja Linan/Karolinan näkökulmista etenevä kerronta havahduttaa lukijan pohtimaan ystävien välistä lojaaliutta, some-maailman sudenkuoppia ja erilaisten rajojen vetämisen tärkeyttä. 

Karolinakin oivaltaa kesän päätyttyä, että toisten tunteilla ei ole lupa leikkiä.
 
Aron luonteen ja ajatusten kuvauksessakin on sopivasti särmää. Arolla on kompleksi lyhyydestään: hän kokee,  ettei täytä perinteiselle miehelle varattuja mittoja. 

Latautunut kohtaaminen uimarannalla on Arolle hämmentävä mutta järisyttävä:
 

–  – Kuinka mun keho voi olla 
niin pehmeä ja
kova samaan aikaan.

 

                                ajatukset
                                älkää menkö sinne 
 

 
Karolinalla on ollut aiempia suhteita, mutta Arolle kaikki on vielä uutta ja siksi erityistä.  Traktorilla treffeille huristeleva tyttö suhtautuu kesäromanssiin selvästi Aroa kepeämmin ja havaitsee suhteen parantaneen hänen vanhoja vielä vereslihalla olevia tunne-elämän haavojaan. 

Ekakerran jälkeen Aron tunteet ailahtelevat epäuskosta hurmioon. Näiltä osin herkän ja tytön tunteita huomioivan ekakerran kuvauksessa on paljon samaa kuin Edith Arkon Aurora/Eino -kirjassa. 
 
Selvästi kesä valmistaa Aroa uuteen elämänvaiheeseen ja itsenäistymiseen. 

Loppuratkaisu ei kierry onnelliseksi, mihin jo kirjan nimikin viittaa. Pettymykset ja epävarmuus kuuluvat nuoruuteen yhtä paljon kuin hetkessä eläminen ja impulsiivisuus.  

Ylimartimo uudistaa perinteistä pojankuvaa pienin, harkituin vedoin, esimerkiksi, kun kuvataan Aron sipaisevan silmiinsä vähän kajalia: 

Tykkään siitä, miten se tekee musta rajumman, miten sinisiltä mun silmät rajausten kanssa näyttää. 

Lastenkirjainstituutin Kirjakori 2024 -tilastojen mukaan viime vuonna ilmestyi ennätyksellisen paljon eli yhteensä 131 kotimaista nuortenkirjaa. 

Silmämääräisesti isot kustantamot eivät ole juurikaan kotimaisen tarjonnan nimekemääriä lisänneet, joten todennäköisesti nuortenromaanien määrää kasvattavat monet pienemmät kustantamot, esimerkiksi Aviador, Hertta Kustannus ja Myllylahti. 

 

Etuliite "Tyttö, jonka ystävä katosi" ei näytä hyvältä CV:ssä

Heidi Silvan: Turha toivo. Myllylahti 2025. 208 sivua. Kansikuva Karin Niemi.

Oululainen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Heidi Silvan on selvästi korottanut panoksiaan pitääkseen nykynuorten kiinnostusta lukemiseen yllä. 
 

Muutaman vuoden takainen nuortenromaani Tyhmästi tehty (2021) hätkähdytti minua niin aiheensa kuin ihmiskuvauksenkin vuoksi. 

 
Juuri ilmestynyt Turha toivo on samoilla linjoilla, ja se on –  jos mahdollista – nuorten keskushenkilöiden karrikoinnin osalta vieläkin raadollisempi. 
 
Tyhmästi tehty ja Turha toivo muistuttavat kumpikin myös melko epäuskottavan joskin koukuttavan juonen punonnan osalta  yhdysvaltalaista dekkarigenreä hyödyntävää YA-kirjallisuutta. 

Lisämausteena Silvan tarjoilee uutuudessaan vielä ehtaa kauhua.
 
Nuortenromaani alkaa vetävästi. Teinit ovat järjestämässä 1970-luvusta ammentavat bileet Olivian kotona, missä asuu myös yhdysvaltalainen vaihto-oppilas Alexia. 

Jenni on luvannut lähteä bileistä yhdessä Siirin kanssa.

Jennin ilta venähtää kuitenkin abiturientti Udon kainalossa ja Siiri katoaa kotimatkallaan keskellä yötä.

 
 
Juoni etenee kaikkitietävän kertojan näkökulmasta. Numeroitujen alalukujen ohessa on myös otsikoituja lukuja, joilla on omat nimikkohenkilönsä. Kertoja heittää lukijalle myös erilaisia täkyjä ja vihjeitä.

Mukana on myös paikallisen verkkolehden päivittyviä uutisia Siirin katoamisesta sekä paikkakuntalaisten kommentteja uutiseen. Ne havainnollistavat paitsi somekeskustelun yleistä arvaamattomuutta niin myös  erilaisia tapoja reagoida teinin katoamiseen.  

Elämä jatkuu kuitenkin myös Siirin katoamisen jälkeen.
 

Kynsilakka oli lohkeillut rumasti. Se pitäisi poistaa, mutta Jenni ei ollut varma, oliko sellainen hyväksyttävää tällaisessa tilanteessa, kun ystävä oli kadonnut. Alexia varmaan osaisi neuvoa. Toisaalta Alexian neuvo varmaankin olisi, että kaikissa tilanteissa naisen tärkein tehtävä oli näyttää huolitellulta.

 
Ulkonäkökeskeinen ajattelu ei typisty vain Jennin oman pään sisään. 

Myös Jennin isä muistuttaa tytärtään, että tämän olisi hyvä ehostaa itseään hieman ennen kuin menee tervehdyskäynnille  Siirin vanhempien luokse.

Ilman meikkiä Jenni toteaa olevansa ”epätäydellinen ja kalvakka”.

 
Myös Siirin äidin itkuinen ja huolittelematon olemus pohdituttaa häntä:
 

Itkuisuuden kyllä pystyi ymmärtämään, mutta homssuisuutta ei. Jenni ajatteli, että jos lehdistö ilmaantuisi perheen oven taakse, kuten muualla maailmassa oli tapana, yhtään kaunista kuvaa ei tuosta naisesta saisi. Edustavan ihmisen lapsen katoaminen synnyttäisi enemmän myötätuntoa kuin huolittelemattoman  – – .

 
Vaikka Jennin on vähitellen entistä vaikeampi pitää omia kulissejaan ja päätään koossa, hän ei silti herkeä tarkkailemasta itseään jatkuvasti: 

Jenni käänsi päänsä sivuun ja näki heijastuksensa sivuikkunasta: utuisen epätarkkana aivan järkyttävän hyvännäköinen näin järkyttyneenäkin.

 
 
Jennin tunnepanssari säröilee seurakunnan paikallisille nuorille järjestämässä tilaisuudessa. Siellä hän tapaa myös monen vuoden tauon jälkeen Eliaksen.

Nykynuorten arkea leimaa alituinen pelko siitä, että joku tallentaa edesottamuksia ja jakaa tiedostoja rajoittamattomasti. 

Tämä teema näkyi jo Tyhmästi tehty -romaanissa ja aihetta sivutaan myös uutuudessa. 
 
”Tyttö, jonka ystävä katosi” ei kuulosta hyvältä mun tulevaisuuden CV:ssä sanoo Jenni ja toteaa vanhemmille tarvitsevansa imagokonsultin.

 
Alkuperäisen katoamistempun suunnitteluun liittyvät  motiivit ovat kaikessa narsistisuudessaan todella kylmääviä.     
 
 
Kontrollifriikki Jenni on yleensä ”todella tarkka siitä, ettei hänen älyään epäilty”. 

Jennin persoona ja tapa reagoida moniin asioihin hälyttää toki ennen pitkää myös lukijan kelloja.

Tyttö, jonka mielestä erilaiset spontaanit tempaukset ovat ”mielenvikaisen hauskoja” ei taida olla ihan järjissään. Paha saa toki lopulta  palkkansa, mutta se ei silti poista lukijan hämmennystä.  

Verrattuna Heidi Silvanin ensimmäisiin nuortenkirjoihin, joissa tyttöpäähenkilöt yleensä käänsivät jonkin saamansa diagnoosin ja erityisyyden lopulta voimavarakseen, niin tässä uusimmassa nuortenromaanissa hän jättää lukijansa  moraalipohdintoineen aika yksin. 

 

 

 

 

 

 

Lastenkirjahylly – 15-vuotias kapinallinen tajunnanräjäyttäjä vai jo aikansa elänyt alusta?

 

Kesken työkiireiden havahduin alkuviikosta yht´äkkiä siihen, että Lastenkirjahylly täyttää tänään 15 vuotta.
 
Syyskuussa 2009 käynnistämäni blogi oli tarkoitettu väliaikaiseksi kanavaksi tilanteessa, jossa monella taholla vähennettiin lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä.
 
Tuolloin akuutti tilanne ei ole printtimedian puolella suinkaan kuluneen 15 vuoden aikana parantunut, mutta verkon eri alustoilla kuhisee: Instagramista on tullut jo blogeja suositumpi, luetumpi ja näkyvämpi kanava, jossa kuka tahansa lasten- ja nuortenkirjoista inspiroitunut voi jakaa parhaita lukuelämyksiään reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti.

 

Mediatutkija Anu Koivunen kirjoittaa 9.9. ilmestyneessä Suomen Kuvalehden verkkokolumnissaan suomalaisen kulttuurijournalismin kaventumisesta ja eräänlaisen rillumarei-asenteen leviämisestä koko kulttuurin kentälle. 

Yksittäisiä taideteoksia paljon tärkeämpiä näyttävät olevan koukuttavat henkilöjutut raflaavista kulttuuri-ihmisistä.    

Havaintojeni mukaan henkilökeskeinen kulttuurijournalismi on jo pitkään keskittänyt myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden lähtökohtaisestikin pientä mediahuomiota samoille, jo ennestään suuren yleisön tuntemille lasten- ja nuortenkirjailijoille tai sosiaalisen median alustoilta tutuille vaikuttajille. 

Tällainen menestyksen ja maineen kierre ruokkii toki median esiin nostamien kirjailijoiden kirjamyyntiä, mutta ei pitkässä juoksussa edistä tietoisuutta kotimaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden monipuolisesta tarjonnasta.
 

Anu Koivunen viittaa kolumnissaan siihen, kuinka laadukkaan kulttuurijournalismin tekeminen sälytetään nykyisin erilaisten säätiöiden rahoituksen vastuulle (uusimpana Koneen säätiön rahoittama Longplayn kulttuuritoimitus). 

 

Ilokseni myös Lastenkirjahylly on saanut 15 vuoden aikana rahoitusta eri säätiöiltä ja rahastoilta. 

Tähän mennessä olen julkaissut Lastenkirjahyllyssä hieman yli 2200 arviota, jotka tuskin olisivat syntyneet silkasta intohimosta ja rakkaudesta lajiin.

 

Koen, että tämä 15 vuoden (väli)etappi on taas yksi hyvä syy kuulostella, mihin eri tarpeisiin Lastenkirjahyllyä luetaan. 

 

Anna siis Lastenkirjahyllylle aineeton syntymäpäivälahja ja kerro, millä tavalla  hyödyt omassa ammatissasi tai arjessasi Lastenkirjahyllystä. 

 

Entä onko Sinulla kehittämisideoita, erityistoiveita tai haluatko antaa muuta vapaasanaista palautetta?  

 

Voit kommentoida suoraan blogin kommenttikenttään tai Facebookiin tai lähettää sähköpostia paivi.heikkilahalttunen(at)gmail.com. 
 

 

 

 

Sirppa Kauppisen tietokuvakirja Kirja ja minä. Pieni opas kirjojen maailmaan ilmestyi Otavan kustantamana 1958. Kuvitus Hilkka Rosolan. 

Valtapeliä ja tunteiden vuoristorataa tallilla

Venny Helén: Rambon talli: Kadonneiden hevosten mysteeri. Kuvittanut Kaisa Pirttinen. 123 sivua, WSOY 2024.
 
Katariina Alongi: Hevoskallion kuiskaajat: Sanaton yhteys, kuvittanut Elli Puukangas, 138 sivua, Tammi 2024. 

 

Ratsastusharrastus pitää yhä pintansa lasten- ja varhaisnuortenkirjallisuudessa. 
 
Venny Helénin ja Katariina Alongin uusien sarjojen avausosat ammentavat ideansa lajityypin perinteisistä aineksista: hevosen ja ratsastusta harrastavan lapsen suhteen kupeessa tärkeitä ovat myös ihmissuhteet ja tunteet. Heppastelun ohessa erilaiset ratkaisua kaipaavat mysteerit tuovat usein jännitettä tarinan kuljetukseen. 

 

Venny Helénin esikoisteos, Rambon talli -sarjan avaus Kadonneiden hevosten mysteeri, ylsi heti ilmestyessään huhtikuussa Suomen Kirjakauppaliiton ylläpitämässä tilastossa kaikkien kolmen eri formaatin (painettu, ääni- ja sähkökirja) yhteenlasketussa listauksessa kolmannelle sijalle, Enni Mustosen Kartanonrouvan (Otava) ja Seppo Jokisen Satuttamisten summan (Kultosaari) jälkeen. 
 
Toukokuussa Kadonneiden hevosten mysteeri oli painettujen kirjojen tilastossa vielä myydyin lasten- ja nuortenkirja.
 
Kirjakauppaliiton tilasto todistaa jälleen konkreettisesti sitä, kuinka iso merkitys erilaisilla sosiaalisen median alustoilla syntyneillä (henkilö)brändeillä on nykyisin lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinoinnissa. 

Vetävä ja omintakeinen heppakirja ei sellaisenaan enää riitä kustannuspäätöstä tehtäessä: vetoapua markkinointiin haetaan hanakasti myös ulkokirjallisista virityksistä. 
 
Toimittaja Laura Sycholdin Kodin Kuvalehteen kirjoittamasta  Helénin haastattelusta käy ilmi, että kirjasarja on syntynyt kustantajan aloitteesta. 
 
19-vuotias Venny Helén on  tubettaja, joka käsikirjoittaa, lavastaa, ääninäyttelee ja leikkaa Schleichtalli Rambo YouTube-videoita.  

Videot syntyvät saksalaisen Schleich-tuotemerkin pienikokoisista hevosfiguureista ja muusta rekvisiitasta.

Helénin videoilla on kymmeniä tuhansia seuraajia, joista todistettavasti osa on jo sitoutunut myös uuteen kirjasarjaan.

 

Aamuauringon säteet loistivat verhon takaa kirkkaasti. Kesäloman ensimmäisten päivien aikana lämpötilat olivat nousseet yli kahteenkymmeneen asteeseen. Täydellinen ratsastussää, Elina ajatteli kömpiessään ylös sängystään. Hän puki päälleen upouudet ratsastushousut, punaisen takin ja nosti kainaloonsa kiiltävän mustan kypärän, jota koristivat itse liimatut glitternauhat. 

 

16-vuotias Elina on muuttanut perheensä kanssa kaupungilta maalle ja uudelle tallille meno jännittää. Toiveena on saada tallilta uusia kavereita ennen koulun alkua. 

 

Tässä kuvituskuvassa tallilla käyvien tyttöjen väliset ristiriidat
eivät vielä näy.  Kaisa Pirttisen kuvitusta Venny Helénin
varhaisnuortenkirjaan Rambon talli: Kadonneiden hevosten mysteeri
(WSOY 2024). 

Nopeasti Elina aistii kuitenkin tallin jännitteet. Kaikki eivät suhtaudu häneen yhtä avoimesti ja reilusti. 

Kisatiimiin kuuluvat tytöt ovat tallin arvohierarkiassa ylempinä ja käyttäytyvät sen mukaisesti, ylimielisesti ja nuorempia tyttöjä mitätöiden: 

 

– – Tallilaisten välillä paloi sytytyslanka. Jos joku olisi vielä avannut suunsa, pommi olisi räjähtänyt. 

 

Jännitteet  kasvavat, kun selviää että tallilta häviää hevosia. 
 
Elina ryhtyy selvittämään tallilta saamiensa uusien ystävien kanssa kadonneiden hevosten mysteeriä.   

Syylliseksi paljastuu jo aikuinen nuori nainen, joka on traumatisoitunut lapsuudenaikaisesta kiusaamisesta.   
 
Kaisa Pirttisen kuvituksessa Elinan kaltaiset reilut ja reippaat tytöt esitetään jo kirjan alun esittelyaukeaman potreteissa lämpimästi hymyilevinä, kun taas tallin pahiksilla on kyräilevä ja pysähtynyt katse. 

 

Kirjan alussa esitellään keskeiset henkilöt. Oikealla
puolella on otos tallin hierarkiassa itsensä
korkeammalle asettavista tytöistä. Kaisa Pirttisen kuvitusta
Venny Helénin varhaisnuortenkirjaan Rambon talli:
Kadonneiden hevosten mysteeri (WSOY 2024). 

Erityisen kiinnostavaa on se, että kirjan keskushenkilöt ovat jo teini-ikäisiä tyttöjä.  Oletuksena varmasti on, että kymmenvuotiaat ja sitä hieman vanhemmat potentiaaliset hevoskirjojen lukijat haluavat lukea reippaasti itseään vanhempien päähenkilöiden edesottamuksista.    
 
Katariina Alongin sarjan avaus Hevoskallion kuiskaajat: Sanaton yhteys on kirjallisilta ansioiltaan ja rakenteeltaan huomattavasti kunnianhimoisempi.  

Alongi on aiemmin kirjoittanut nimellä K. K. Alongi kolmiosaisen nuorten trilleritrilogian Kevätuhrit, Ansassa ja Pakenijat (Otava 2016–2018). 

 

Alongi tunnetaan podcastistaan Hevonen, opettajani. Hän on työskennellyt  hevosalan valmentajana ja  kirjoittanut tietokirjan Tunnetaitoja hevosihmisille yhdessä Laura Mannilan kanssa (Readme.fi 2021). 

Hevoskallion kuiskaajat -sarja siirtääkin Alongin hevosiin sekä hevosen ja ihmisen tunnetaitoihin liittyvää tietämystä luontevasti lastenkirjaformaattiin. 

Lisäbonusta tulee vielä siitä, että myös kaksijalkaisten tunnetaidot ovat jo pitkään olleet suosittu trendi lasten- ja varhaisnuortenkirjoissa.   
 
Kirjan alku itsessään muistuttaa tyttökirjaklassikkoja: seitsemännen luokan aloittava Tara joutuu vastoin tahtoaan Hevoskallion kartanon sisäoppilaitokseen. Vanhemmat ovat juuri eronneet ja äiti on liian kiireinen työnsä takia. 
 

Muutto Kaliforniasta takaisin Suomeen hämmentää Taraa, joka on luonteeltaankin syrjäänvetäytyvä ja arka. 

Vähitellen tytön ynseys sisäoppilaitosta kohtaan vähenee, kun hän tutustuu muihin oppilaisiin. 

Toinen keshenkilöistä, Saskia,  on rikas tyttö, jolla on kuitenkin vaikeuksia paitsi dominoivien vanhempiensa niin myös oman tunnesäätelynsä kanssa. 

Saskiaa närästää erityisesti se, että Tara saavuttaa heti hänen hevosensa Divan luottamuksen:

Tara vilkaisee nyt mustaa tammaa, joka astelee aivan hänen takanaan. Välillä Diva koskee hänen käsivarttaan kuin varmistaakseen, että Tara on vielä siinä. Tara ei osaa selittää, mitä hänen ja tamman välillä tapahtuu, mutta se tuntuu helpolta ja luonnolliselta.  

Jane olisi sanonut, että Tara on taas tehnyt hevostaikoja ja että Taralla on luontainen lahja olla eläinten kanssa. Tara ei ole ollut koskaan varsinaisesti ymmärtänyt, että siinä olisi mitään erikoista, ei ennen kuin hän oli nähnyt, miten paljon vaikeauksia muilla ihmisillä oli. Kuten Saskialla Divan kanssa.  

Tara vilkaisee olkansa yli, mutta katuu sitä välittömästi, sillä Saskian jäänsiniset silmät nauliutuvat häneen Ferrari selästä kuin tikat tauluun. Tarasta tuntuu kuin joku olisi täyttänyt hänen housunsa ja puseronsa tuhansilla muurahaisilla, ja hänen tekee mieli ravistella ne pois. 

Elli Puukankaan kuvituksissa on latausta ja
tunnetta, joka varmasti vetoaa moniin 
hevoskirjallisuuden ystäviin. Puukankaan kuvitusta
Katariina Alongin varhaisnuortenkirjaan 
Hevoskallion kuiskaajat: Sanaton yhteys (Tammi 2024).

 

 

Eläinaiheiset lasten- ja nuortenkirjat tuovat nykyisin entistä paremmin esille eläinten lajityypilliset  tarpeet. Hevoskallion kartanollakin luodaan hevosille hyvät olosuhteet ja korostetaan niiden tarpeiden ja tunteiden huomioimista monin tavoin. 
Saskia kohtelee hevostaan kaltoin ja purkaa siihen pahaan oloaan. 

Näiltä osin Alongin kirjan voi nähdä myös kannanottona hevoskirjallisuuden klassikkoon, Anne Sewellin kirjaan Uljas Musta, josta Hertta Kustannus on julkaissut uuden Nana Sirosen lyhentämättömän suomennoksen. 
 
Taidokkaasti ja luontevasti Alongi tuo tarinaan hieman fantastista ainesta, kun paljastuu, että Taralla on aivan erityinen yhteys eläimiin. 

Ensimmäisessä osassa nämä kyvyt ovat vielä oraalla, mutta todennäköisesti erityisominaisuuden merkitys kasvaa kahdessa seuraavassa osassa. 

 

Havainnollinen kuvituskuva olemukseltaan hieman varautuneen
Taran ja Divan luottamuksellisesta  suhteesta. Elli Puukankaan
kuvitusta Katariina Alongin varhaisnuortenkirjaan 
Hevoskallion kuiskaajat: Sanaton yhteys (Tammi 2024).

Elli Puukangas tavoittaa  sekä kaksi- että nelijalkaisten eleisiin ja ilmeisiin paljon tunteita. 

Oma ratsastusharrastus näkyy kuvituksessa luontevana ihmisen ja eläimen yhteytenä. Puukangas asuu Isossa-Britanniassa Shetlannin saarella ja  hän on kuvittanut myös Katie Cookin Star Stable -sarjan uusimman osan Star Stable: Sielunratsastajat (Tammi 2024).
 
 

 

 

Lisää uusia heppakirjoja:

 

Riina & Sami Kaarla ja Anders Vacklin: Katie & Tibot: Keppihevoskuiskaaja, Pet Agents 10. Tammi 2024

Sofie Sarenbrant: Mira ja Kuu, suomentanut Iina Quist, WSOY 2023

Katariina Kotila: Vilman tallielämää 3: Lunta kavioissa, Myllylahti 2023

Anna Sewell: Uljas Musta. Erään hevosen elämäkerta, lyhentämätön suomennos Nanna Sironen, Hertta Kustannus 2023

Satu Heimonen: Sonja ja kadonnut ratsastaja, Mäkelä 2023
 
 

 

 

 

Karu kasvutarina mediakulttuurin nurjasta puolesta

Pinja Sanaksenaho & Tiina Luhtanen: Aurora. 176 sivua. Otava 2024.

 

 

Siinä samassa tein koko prosessista kivan pikku stoorin, jossa ihan viimeisenä lirutin hitaasti päälle agavesiirappia – ehdottomasti luomua, mikään muu ei kelvannut. Sitten vielä pala leipää paahtimesta lautaselle, pari ohutta juustosiivua päälle ja kaikki oli valmista.

 

Tutkin asetelmaa hetken näytön kautta. Jotain siitä puuttui. Haukkasin vielä leivästä somasti palan pois. Ihan vain aitouden vuoksi. Otin muutaman kuvan, todisteeksi myös leivänmurusista suupielessäni, valitsin parhaat ja postasin ne. Katsoin uudestaan tyytyväisenä brekusettiäni, joka näytti ekstrahyvältä. Annoin hyvän olon hyökyä lämpimänä mieleeni. Kuinka kukaan saattoi viettää tällaista elämää. Jos tämä ei ollut täydellistä, niin mikä sitten?

 

Palasin ajatuksistani tähän maailmaan. Luurini välähteli, ja se oli kuin mini-ilotulitus mielessäni, koska tiesin, että ensimmäisiä tykkäyksiä tuli jo.

 

 

Somevaikuttaja Pinkku Pinskun eli Pinja Sanaksenahon nuortenkirja kertoo lukiota käyvästä somevaikuttajasta, Aurorasta, jonka kulissit kaatuvat. 

Kirjan tekijöiksi nimetään kannessa ja esilehdellä Sanaksenaho ja kirjailija Sari Luhtanen. Työnjako on sujunut Otavan tiedotteen mukaan siten, että Sanaksenaho on sepittänyt kirjan tarinan tuoden siihen ”ainutlaatuista näkemystään vaikuttajamaailmasta” ja Luhtasen vastuulla on ollut kirjoittaa tarina valmiiksi kirjaksi. Oman twistinsä tuotepakettiin tuo vielä se, että myös Sanaksenahon someseuraajat ovat saaneet vaikuttaa kirjan yksityiskohtiin. 

Tällainen käytäntö joukkoistaa mukaan kirjan potentiaalisia lukijoita ei toki ole sinänsä uusi. 

 

Ronja Salmen varhaisnuortenkirjaan Ystäväni hevonen (Otava 2015) saivat toiveitaan esittää myös ratsastuksen harrastajat Salmen Ystäväni hevonen -blogin kautta. 

 

Samana vuonna 2015 ilmestyi myös Tatu Kokon Rob MacCool -sarjan ensimmäinen osa, Rob McCool ja Krimin jalokivi (Icasos), jonka juonenkäänteisiin ja yksityiskohtiin myös Kokko pyysi Ronja Salmen tavoin bloginsa kautta ja kirjailijavierailuillaan apua pojilta. 

 

Lahtelaisen Merkityskirjat-kustantamon mesenaattikampanjalla rahoitetuissa kuvakirjoissa (mm. Terhi Kangas & Anna Aalto: Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana, Merkityskirjat 2017) rahoittajat ovat voineet vaikuttaa kuvakirjojen yksityiskohtiin.

 

Aurora näyttäytyy lukijalle ensin tavoittelemisen arvoisena esikuvana: hänellä on sosiaalisen median alustoilla laaja fanikunta. Paineet kasvavat vielä entisestään, kun hän saa manageritoimistolta kutsun markkinoida tunnettua uutta hiusmuotoilumerkkiä.

Sanaksenahon ja Luhtasen nuortenkirja taitaa olla lajissaan ensimmäinen, jossa some-kulttuurin nurjiakin puolia käsitellään pidäkkeettömästi. Alaikäisyytensä takia  Auroran tulisi saada lupa kaupalliseen yhteistyöhön vanhemmiltaan, mutta asia kuittaantuu nähtävästi väärennetyillä nimikirjoituksilla. 

 

 

Kuulin sanat ”tuotteet”, ”yhteistyö” ja ”konsepti”. Juuri jotain tällaista olin halunnut jo pitkään, olin odottanut ja odottanut tilaisuutta. Seurasin itse monia tyyppejä, jotka tekivät kaikkea sellaista, olivat influenssereita. Nyt minä pääsisin näkemään sen maailman, oikeasti tekemään jotain. Tuuletin äänettömästi.

 

Lukijalle tosin selviää melko pian, että kulissien takana kaikki ei todellakaan ole hyvin. Aurora on jo pitkään tuntenut ”putoavansa todellisuuden ulkopuolelle”. 

 

Tarkentamatta tai lukijan omien johtopäätösten kehittelyn varaan jää, missä määrin tämä johtuu myös hänen nappailemistaan ”onnellisuuspillereistä” tai tunneköyhästä perheestä ja kasvattajan vastuuta pakoilevista vanhemmista. 

Auroran oman luonnehdinnan mukaan vanhemmille koti oli vain eräänlainen ”varikko, jossa käytiin kääntymässä kaiken kiireen keskellä ja yleensä myös valittamassa jostain, mitä olin tehnyt tai en ollut tehnyt”.

 

Aurora kuvaa raadollisesti tyttöporukoiden välistä skismaa, juonittelua ja valtapeliä. Näiltä osin kirjan maailmassa on paljon samaa useammankin viime vuonna ilmestyneen kotimaisen  lasten- ja nuortenromaanin kanssa (esim. Laura Lähteenmäen Laske salaa kymmeneen,  WSOY ja Mari Kujanpään Rumuuspäiväkirja, Otava).

 

Auroran luottoystävä Sara on muuttanut muualle. Minean ja Aadan kanssa pitäisi nyt rakentaa keskinäinen luottamus ja kolmiyhteys, mutta Aurora epäilee Aadan trollaavan hänen some-päivityksiään. Ahdistuksen keskellä Aurora muistaa lapsuuden luottoystävän, Rosan, jonka kanssa hän koki olevansa parhaiten oma itsensä ja joka ymmärsi yhteisten leikkien idean jo puolesta sanasta. 

 

Ennen mielensä lopullista hajoamista Aurora tunnistaa itsekin, kuinka tähtisädetikun loisto muuttuu nopeasti tuhoa aiheuttavaksi dynamiittipötköksi

 

Jani Kiiskilän esikoisen, Huppu seiskalla (Otava 2023), päähenkilön tavoin myös Aurora pakenee murrosiän tunnekuohuja lapsuuden leikkeihin. Kiiskilän varhaisnuortenromaanin yläkouluikäinen keskushenkilö haikailee legorakentamista. Auroralla on vielä tallessa My little pony -lelut, joiden kanssa puuhastelu rauhoittaa hänen levotonta mieltään.

 

Romaanin jännityskertointa nostatetaan urbexin eli urbaanin autiotaloihin ja hylättyjen rakennelmien tutkimiseen liittyvän löytöretkeilyn avulla. 

Puoli seitsemän -makasiiniohjelmassa Pinja Sanaksenaho kertoi tällä viikolla, että hän on ylpeä nuortenkirjasta, se on jotain konkreettista, joka jää jäljelle, vaikka netti katoaisikin. 

Hän myös vihjaa, että Auroran tarina saattaa saada vielä jatko-osankin. 

Konstit on monet: vetoapua lastenkirjallisuuden markkinointiin julkkiksilta

Michael Monroe & Ilona Partanen: Makke ja Nupu. 25 sivua, Like 2022. 

Lotta Sofia Saahko & Christel Rönns: Lotta ja pappa: Omenarannasta uuteen kotiin. 25 sivua, Tammi 2022.

 

 

Lapselle itselleen ei usein ole juurikaan merkitystä sillä, kuka on lastenkirjan kirjoittanut tai kuvittanut. 

 

Tärkeintä on, että kirjan aihe, toteutus ja ulkoasu herättävät lapsen mielenkiinnon.

 

Uusin ilmiö, eli lastenkirjan brändääminen julkisuudesta tutun henkilön avulla,  taitaa olla pikemminkin kustantajien ja kirjoja lapsille ostavien aikuisten mieleen.

 

Somevaikuttajien tai muutoin tunnettujen julkisuuden henkilöiden omat markkinointikanavat ovat kustantajille kätevä pelastus  nykytilanteessa, kun lastenkirjat saavat entistä vähemmän julkisuutta printtimediassa.

Muistaako kukaan enää aikaa, jolloin suurimmissa sanomalehdissä julkaistiin mainoksia uusista kiinnostavista lastenkirjauutuuksista?  

Somealustoilla suosituille vaikuttajamarkkinoijille järjestetään Suomessa jo ilmaista kirjoittajakoulutusta.

 

Samaan aikaan moni pitkän uran tehnyt suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija on joutunut viime vuosina puun ja kuoren väliin esimerkiksi kustannusmaailmassa tapahtuneiden yritysostojen ja/ tai luottokustannustoimittajan vaihtumisen takia. 

Käsikirjoitukset voivat maata pitkäänkin kustantamossa ilman lopullista kustannuspäätöstä, sarjan julkaiseminen voidaan lopettaa ja tekijät jäävät tyhjän päälle.

 

Lotta-Sofia Saahko (s. 1992) tuli tunnetuksi ensimmäisenä koronakeväänä toukokuussa 2020 perustetun Lotta ja pappa -youtube-kanavan videoista, joissa hän lauloi yhdessä pappansa Jorma Saahkon (s. 1935) kanssa. 

 

Ennen kuvakirjaa Tammi on julkaissut kahden viime vuoden aikana Saahkolta kolme kirjaa Papan kanssa kahvilla, Kahvia ja karjalanpiirakoita ja Koti kulttuurien välissä, jonka taustalla on Saahkon oma ulkosuomalainen lapsuus Saksassa ja Kiinassa. 

 

Neljää teosta on myyty Lotta-Sofia Saahkon mukaan jo yhteensä 50 000 kappaletta. 

 

Hän on myös kertonut haaveilevansa lastenkirjan kuvittamisesta ja toivoo, että Lotta ja Pappa -kirja olisi alku pidemmälle sarjalle.  

 

Toukokuussa ilmestyneen kirjan ennakkotilaajille luvattiin myös bonuslahja, Lotta ja Pappa -aiheinen tarra-arkki.

 

Omenarannasta uuteen kotiin perustuu Jorma Saahkon lapsuudenmuistoihin ja evakkomatkaan Karjalasta Laatokan rannoilta uuteen kotiin. 

 

Evakkojunassa. Christel Rönnsin kuvitusta 
Lotta-Sofia Saahkon tekstiin kuvakirjassa 
Lotta ja pappa: Omenarannasta uuteen kotiin 
(Tammi 2022).

Kuvakirja kertoo samastuttavasti pienen pojan näkökulmasta kotoa lähdön haikeudesta, vaiherikkaasta evakkomatkasta ja perheen vähittäisestä sopeutumisesta uudelle paikkakunnalle. 

 

Christel Rönnsin kuvitus tavoittaa hämmennyksen ja kaipauksen vaihtelevat tunnekirjot, mutta myös lapsen toiveikkuuden, mukautumisen ja leikin merkityksen arjen kannattelijana. 

 

Pojan selviytymiskeinoksi uudessa koululuokassa koituu
laulutaito, jolla hän tekee vaikutuksen luokan oppilaisiin.
Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon tekstiin
kuvakirjassa Lotta ja pappa: Omenarannasta uuteen kotiin
(Tammi 2022).

Omenarannasta uuteen kotiin on jälleen hyvä esimerkki siitä, että kuvakirjallakaan ei tulisi olla mitään yläikärajaa.  

Kirjan konstailematon tarina puhuttelee ikäihmisiä, joilla on karjalaiset sukujuuret, ja se mahdollistaa näin sukumuistojen käsittelyn myös yhdessä eri sukupolvien kesken. 

 

Michael Monroe (s. 1962, oik. Matti Fagerholm)  on suomalainen rock-laulaja, joka tunnetaan eritoten Hanoi Rocks -yhtyeen vokalistina. 

 

Makke ja Nupu perustuu Monroen lapsuusmuistoon rakkaasta pehmolelusta, jonka voi tulkita kuvakirjan tarinan perusteella jopa pelastaneen hänen henkensä.

Kuvakirjan kustantanut Like mainostaa sivuillaan: "Rocklegenda Michael Monroe yllättää suloisella kuvakirjalla".  

 

Hiiripehmolelu Nupu on Makelle kaikki kaikessa.
Ilona Partasen kuvitusta Michael Monroen tekstiin
kuvakirjassa Make ja Nupu (Like 2022).

Nupu kulkee kaikkialla pojan matkassa mukana. 

Kun elämän jäljet jo vähän näkyvät lelussa, isoäiti yrittää korjailla sitä, mutta Makke vaatii palauttamaan rispaantunut korvat takaisin paikoilleen. 

 

Pehmolelu pehmentää törmäystä auton kanssa.
Ilona Partasen kuvitusta Michael Monroen tekstiin 
kuvakirjassa Make ja Nupu (Like 2022).

Tarinan opettavainen eetos tuo mieleen 1970-lukujen liikennevalistuksen.

Ilona Partasen kuvitus näyttää kauniisti lapsen kiintymyksen tärkeään pehmoleluun. 

Koko aukeaman kuvitukset toimivat yksittäisiä lähikuvia paremmin tarinan dramaturgisina jäsentäjinä.  

 

 

 

Michael Monroen ja Lotta-Sofia Saahkon lastenkirjat laajentavat aiheillaan kotimaisen lastenkirjan tarjontaa. Valmiin kirjan äärellä mietin silti sitäkin, kuinka paljon työtunteja ne ovat vaatineet kustannustoimittajalta. 

Kirjailijaksi – saati kuvittajaksi – harvemmin tullaan aivan käden käänteessä. 

Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin kuvakirja Lappukaulatyttö (S&S 2022) pohjaa sekin todellisiin lapsuusmuistoihin, näyttelijä Heidi Krohnin kokemuksiin sotalapsena Ruotsissa. 

Tämän kirjan kohdalla toteutus on kuitenkin mielestäni varsin onnistuneesti "ulkoistettu" kokonaan ammattilaisille.