Liuskakirja yllättää, aina uudelleen!

Axel Scheffler: Vinksin vonksin lemmikit, 24 sivua, suomeksi riimitellyt Maisa Tonteri, Lasten Keskus 2021.

 

Axel Scheffler: Vinksin vonksin viidakko, 24 sivua, suomentanut Maisa Tonteri, Lasten Keskus 2021.

 

Lastenkirjatarjonnasta löytyy lukuisia kirjan perinteistä muotoa eri tavoin varioivia toteutuksia. 

 

Liuskakirjat leikittelevät muodonmuutoksilla.

 

Näissä kahdessa uudessa liuskakirjassa on selvästi kiinnitetty huomioita siihen, että lapsi viihtyy kirjan jujun hoksattuaan  sen äärellä pitkään myös omin päin.  

Vinksin vonksin lemmikit- ja Vinksin vonksin viidakko -liuskakirjat ovat todellinen runsaudensarvi myös visuaalisen suunnittelulun ja oivaltavan "lapsipedagogian" osalta.

Niiden tekijä Axel Scheffler tunnetaan muun muassa Julia Donaldsonin kanssa tekemistään hurmaavista Mörkyli-kirjoista.

 

Lemmikkien ja viidakon eläinten ylä- ja alaruumiit on sivun pitkittäissuunnassa leikattu kahtia, ja niitä voi villisti yhdistellä toisiinsa, esim. tähän tapaan:

 

Suomunahka keltainen

peitossa on pilkkujen.

Kahteen suuntaan yhtä aikaa

näen – se on melkein taikaa!

 

Lemmikkiä ei hauskempaa,

minusta juttukumppanin saa. 

Olen leikkikaveri loistavin,

tai ainakin toistavin! 

Aukeaman vasemmassa laidassa pikkuötökkä kysyy: Mikä se on?

Ja tällä aukeamalla vastaukseksi tulee LISKAIJA, eli liskon ja papukaijan risteytys.

Liskaija on tietysti linnun ja liskon yhdistelmä. 
Axel Schefflerin kuvitusta liuskakirjassa 
Vinksin vonksin viidakko (Lasten Keskus 2021).

Kuvien taustavärit auttavat lasta löytämään ”oikean eläimen”, mutta

jujuna on tietysti luoda toinen toistaan kummallisempia uusia eläinlajeja. 

Tämä liuskakirja ei ihan hetkessä tyhjene, sillä eriskummallisia variantteja voi tehdä lukemattomia.

Tukaanin ja kameleontin yhdistelmä on
tietysti tuleleontti! Axel Schefflerin kuvitusta
liuskakirjassa Vinksin vonksin viidakko
(Lasten Keskus 2021). 

 

Jo taaperoikäinen innostuu  matkimaan eläinten ääniä.

 

Maisa Tonteri on riimitellyt eläinten esittelyt napakasti ja sisällyttänyt

lyhyisiin säkeisiin myös paljon kiinnostavaa tietoa eri eläinten käyttäytymisestä ja lajiominaisuuksistakin.

 

 

 

Lisää  liuskakirjoja:

 

 

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Merimonsterit, Into 2019

Tuula Kallioniemi & Jii Roikonen: Reuhurinne: Hassut hahmot, Otava 2013

 

Julia Gukova: Sikin sokin epäjärjestyskirja, suom. Arja Kanerva, Lasten Keskus 2000

 

Kveta Pacovska: Keskiyön teatteri, suom. Ilpo Tiihonen, Lasten Keskus 1993 

 

Józef Wilkón: Kuka minä olen? Suom. Maisa Savolainen, Lasten Keskus 1989

 

Wilfried Blecher & Wilfried Schröder: Hokkuspokkkus filiokkus. ”Onpa ihme kirja tää, yhtä mittaa yllättää!”, suomeksi riimitellyt Elvi Sinervo, Weilin+Göös 1971

 

Reuhurinne- ja Hokkuspokkus filiokkus -kirjojen arvio julkaistu Lastenkirjahyllyssä elokuussa 2013.

Joskus kirja pitää ravistella hereille

Keri Smith: Tuhoa tämä kuvakirja. Näin kirja herää henkiin, suomentanut Maria Lyytinen, WSOY 2020. Suomennoksen tekstaus Mari Ahokoivu. 

 

 

 

Konstit ovat nyt todella monet, kun lapsia halutaan koukuttaa lukemiseen ja innostetaan tarttumaan kirjaan.

 

Kanadalaiselta kuvataiteilija Keri Smithiltä on aiemmin suomennettu kolme kirjaa: Tuhoa tämä kirja (WSOY 2016 / 2017), Viiva ja Lupa sotkea. Virheiden ja erehdysten kirja (WSOY 2018).

 

Nämä aikuisille suunnatut kirjat edustavat jonkinlaista anarkistista luovuusterapiaa. 

 

Ne  kannustavat käsittelemään kirjaa esineenä myös uusilla tavoilla ja unohtamaan liian kunnioittavan tai suorastaan pönöttävän suhtautumisen kirjaan.   

Herättääkö yksinäinen kirja sympatiaa?
Keri Smithin kuvitusta lasten kuvatietokirjaan
Tuhoa tämä kuvakirja (WSOY 2020).

 

Tuhoa tämä kuvakirja herättelee lasta suhtautumaan ennakkoluulottomasti, uteliaasti ja elämyksellisesti (kuva)kirjan erilaisiin käyttömahdollisuuksiin.

 

Päiväkodeissa on nykyisin jo lapsia, joille perinteinen kirja ei ole entuudestaan tuttu.

Siksikin tällaisia vähän hulluttelevia kirjankäyttöoppaita tarvitaan.

 

Hauskasti kirja todentaa nykyisen kirjoja vieroksuvan kulttuurin ydinongelman. 

 

Aikuiset ovat laatineet kirjojen käytölle liikaa sääntöjä ja kieltoja: 

 

Voit vain kuvitella, 

miten monia alkoi näiden 

sääntöjen takia 

hermostuttaa. 

Heitä pelotti, että he kohtelisivat

kirjoja väärin.

Niinpä he möhlimisen 

pelossa pyrkivät 

viettämään kirjojen parissa

          mahdollisimman vähän aikaa.

 

Kirja antaa myös virikkeitä leikkiin: viinipullon korkeista
 askarrellut hahmot seikkailevat kirjakaupungissa.
Keri Smithin kuvitusta lasten kuvatietokirjaan 
Tuhoa tämä kuvakirja (WSOY 2020).
 

Keri Smithin viestinä on, että kulunut kirja on paras viesti siitä, että se on 

lukijalleen tärkeä. 

Niinpä hän kannustaa lukijaa ottamaan kirja haltuun kaikilla aisteilla, kokonaisvaltaisesti – tunnustellen, raapien, rypistäen, nuuhkien, kuulostellen.

 

Tiesitkö, että ilman sinua 

kirja ei voi olla oma itsensä? 

Sinun avullasi se herää henkiin. 

Kirja tarvitsee kokemustasi,  

ideoitasi ja mielikuvitustasi.

  

Kirja voi olla joka lukukerralla 

erilainen, koska sinäkin olet (höpsö, 

iloinen, surullinen, mietteliäs). 

 

 

Kuvakirjan visuaalisuus havainnollistetaan värien, muotojen
 ja pintojen kautta. Keri Smithin kuvitusta lasten
kuvatietokirjaan Tuhoa tämä kuvakirja (WSOY 2020).

Keri Smith ei – valitettavasti – hoksaa ammentaa kuvakirja-genren kaikkia mahdollisuuksia. 

Kuvan erityinen painoarvo kuvakirjassa sekä kuvan mahdollisuudet kerronnassa jäävät vähälle käsittelylle, lähinnä eri värien, muotojen ja pintojen moninaisuutta havainnollistavan aukeaman varaan.

 

Tuhoa tämä kuvakirja on onnen omiaan varhaiskasvatukseen, esiopetukseen sekä ala- ja yläkouluun lukemiseen liittyvän elämyksellisen kirjakeskustelun inspiraatioksi. 

Odotan jo kiinnostuneena, kuinka sanataidekasvattajat keksivät käyttää kirjaa myös osana sanataideharjoituksia.

 

Lukemisen kautta saatava luontaisetu, mielikuvituksen siivet,
havainnollistetaan näin konkreettisesti. Keri Smithin kuvitusta
lasten kuvatietokirjaan Tuhoa tämä kuvakirja 
(WSOY 2020).

 

Interaktiivinen lukemaan innostaminen ei ole lastenkirjallisuudessa sinällään aivan uutta.

Esimerkiksi Andy Leen & Heath McKenzien Älä avaa tätä kirjaa (Tactic 2016) ja Kaisa Happosen & Joonas Utin kaksi Piste-kirjaa (WSOY 2018 ja 2010) leikittelevät metafiktiolla ja lukijan käskyttämisellä ja kieltämisellä kesken kirjan lukemisen.

 

 

 

 

 

Kun omalla toiminnalla on vaikutusta

Hervé Tullet: Villit pallot, suom. Mirkka Hynninen, 61 sivua, Tammi 2010. 

Tom Fletcher & Greg Abbott: Tässä kirjassa asuu hirviö, suom. Päivi Lehtinen, WSOY 2018.

Tom Fletcher & Greg Abbott: Tässä kirjassa asuu lohikäärme, suom. Päivi Lehtinen, WSOY 2019.

Olen kuullut viime vuosina varhaiskasvattajilta, että nykyisin päiväkotiryhmistä löytyy enenevässä määrin  lapsia, jotka eivät tiedä, mikä on kuvakirja ja kuinka sitä käytetään.

Tällainen perinteiseen kirjaan tottumaton lapsi lapsi voi uskoa, että kirjan kuvitus lähtee ”liikkeelle”, kun hipaisee sivua.

Yksi kuvakirjallisuuden huimapää, ranskalainen Hervé Tullet (s. 1958), on leikitellyt tällä ajatuksella jo vuonna 2010 kuvakirjassaan Un livre, joka on suomennettu nimellä Villit pallot. 

Ensimmäisellä aukeamalla kehotetaan:
"Paina sormella keltaista palloa ja käännä sivua".
Hervé Tullet´n  kuvitusta kirjaan Villit pallot (Tammi 2020). 

Se on levinnyt maailmalle 35 kielellä, sitä on painettu yli kaksi miljoonaa kappaletta ja se oli The New York Times -lehden bestseller-listoilla yli neljä vuotta. 

Suomessa olen nähnyt kirjaa myytävän kirjamessuilla kahden euron hintaan. 

Tällä aukeamalla pallot ovat  kirjan kallistuksen ansiosta 
kerääntyneet vasemmalle. Hervé Tullet´n 
kuvitusta kirjaan Villit pallot (Tammi 2020).  

Villit pallot vetoaa lapsen haluun toimia kirjan kanssa interaktiivisesti. 

Perinteisessä ääneenlukutilanteessahan lapsi jää pahimmillaan vain passiiviseksi  kuuntelijaksi, kun  aikuinen on äänessä ja määrää etenemisen tahdin.

Mistään aivan uudesta keksinnöstä ei toki ole kyse:  jo 1800-luvulla julkaistiin kolmiulotteisia lastenkirjoja, joissa esimerkiksi liuskoista vetäminen synnytti liikettä. 

Nyt tätä toiminnallisuuden ideaa tuodaan myös ns. perinteisiin kuvakirjoihin. 

Villit pallot edellyttää lapselta alttiutta jatkaa prosessia myös omassa mielikuvituksessaan. 

Rationaalinen, arkijärjen kohmettama aikuinen jää sitä vastoin Tullet´n kirjan äärellä kokonaan osattomaksi.

On kiinnostavaa, että tällainen interaktiivinen lapsen haastaminen on yleistynyt viime vuosina kuvakirjoissa.

Maija Hurmeen kuvakirjassa Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) lasta pyydetään apuun, kun Pirkko-tytön ja Aimo-orankin saari on vaarassa ajelehtia kirjan reunojen yli kohti aavaa merta. 

Lasta pyydetään uhkaavassa tilanteessa apuun ja kallistamaan kirjaa, jotta saari ei valuisi reunan yli virran  viemänä.

Tämä Hurmeen kirjan pieni yksityiskohta kiinnitti huomioni ja hurmaannuin siitä oitis. 

Melko pian hoksasin, että tässä lapsen osallistamisessa onkin kyse laajemmasta kansainvälisestä  trendistä.

Tom Fletcherin & Greg Abbottin kahdessa suomennetussa kuvakirjassa Tässä kirjassa asuu hirviö ja Tässä kirjassa asuu lohikäärme inter-aktiiviset toiminnot lukemisen lomassa ovat koko kirjan jujuna. 

Lapsilukijaa kehotetaan hätistämään sarvipäinen pikkuhirviö ja munasta kuoriutunut lohikäärme pois kirjan sivuilta.

Pikkuhirviötä yritetään karkottaa kirjasta ravistamisen,
kutittamisen, puhaltamisen, kallistamisen, pyörittämisen
ja kovan äänen avulla. Greg Abbottin kuvitusta
Tom Fletcherin tekstiin kuvakirjassa
Tässä kirjassa asuu hirviö! (WSOY 2018).  

Intoudun kyökkipsykologisoimaan näiden kirjojen merkitystä laajemmassa yhteydessä.

1970-luvun kantaa ottavaan lastenkirjallisuuteen nähden nykylastenkirjat ovat aika kesyjä, mutta huoli ilmastonmuutoksesta näkyy jo uusissa lastenkirjoissakin. 

Esimerkiksi Greta Thunbergista on tullut myös lastenkirjojen ihailtu sankari ja suorasta kansalaisvaikuttamisesta ihan varteen otettava tapa toimia. 

Lähes kaiken jo kokenut nykylapsikin voi siis tuntea itsensä nähdyksi ja kuulluksi, kun hänen toimensa lastenkirjan juonenkulussa vaikuttavat lopputulokseen.

Tätä kirjaa katsotaan taskulampun valossa

Rinna & Sami Saramäki: Meren syvyyksiin. Taskulamppuseikkailu, 34 sivua, WSOY 2018.

Aivan perinteisiinkin paperikirjoihin yritetään nykyisin ympätä mukaan ns. lisättyjä todellisuuksia.

Rinna & Sami Saramäen Taskulamppuseikkailu taitaa olla tässä lajissa ensimmäinen kotimainen kuvakirjatoteutus.

Nemo kustannus on aiemmin julkaissut muiden muassa  Agathe Demois´n & Vincent Godeaun kirjan Taikalasi (2015), jossa kuvista paljastuu uusia asioita, kun niitä katsoo taikalasin läpi. 

Myös Rachel Williamsin & Carnovskyn Yön ja päivän eläimet (Nemo 2016) toimii samalla periaatteella. 

Saramäkien kirjan takakannessa kerrotaan kuvakirjan olevan 

– – täysin uudenlainen kirjakonsepti, joka houkuttelee etsiään ja tutkimaan. Kun sivun taakse laittaa lampun, alkavat piilokuvat salaperäisesti hehkua. Meren syvyyksistä paljastuu yllätyksiä, joita kukaan ei ole nähnyt koskaan aiemmin.

Taskulampun lisävalolla aukeaman oikeaan yläosaan
ilmaantuu meduusoja. Kuvitusta Riina ja Sami Saramäen
tietokuvakirjaan Meren syvyyksiin (WSOY 2018). 

Tutkimusalus lähtee merten syvyyksiin, mukanaan miehistön lisäksi myös kaksi lasta, koira ja robotti.  Alus laskeutuu yhä syvemmälle ja sen eteen tulee näkyvyyden estäviä jätepyörteitä, laivanhylky ja jopa uponnut kaupunki.

Sisäkansissa on tarkempaa faktatietoa meren eri vesikerroksista,  eläimistä ja ekosysteemistä ja vähän keveämpää triviaakin esimerkiksi merimiesten tatuointisymbolien merkityksestä. 

... ja meduusojen seassa uiskentelee myös kalaparvia.Kuvitusta Riina ja Sami Saramäen tietokuvakirjaan Meren  syvyyksiin (WSOY 2018).  

Sinisen eri tummuusasteita taidokkaasti hyödyntävä kuvitus valoefekteineen on kieltämättä tehokas ja synnyttää aivan oikeasti merenalaisen taikamaailman tunnun.

Mutta tosi asiassa konsepti ei ole aivan niin omintakeinen kuin takakansi väittää. 

Muutama vuosi sitten kartoitin Kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelman lastenkirjoja, joissa on hyödynnetty esimerkiksi kolmiulotteisuutta, liikkuvia osia tai muita kirjan katsojaa aktivoivia tehokeinoja.  

Yksi kaikkein ällistyttävin löytö oli luultavasti saksalaisen alkuteoksen ruotsinnos, Sex sagor till de transparenta förvandling-staflorna (Bonnier 1880). 

Siinä on kuusi klassista kansansatuja ja niiden kuvituksena yhtä monta käsin väritettyä irrallista planssitaulua. 

Kun taulut nostaa valoa vasten, niihin ilmaantuu hentoja uusia kuvajaisia, jotka esittävät tapahtumia, joita ei ”paljaalla silmällä” kuvituksesta voi havaita. 

Ei voi kuin ällistellä 140 vuoden takaista kirjapainotaitoa, jolla tämä erikoisefekti  on saatu aikaan. 

-->

Esimerkki yli 140 vuotta vanhasta satukuvakirjasta.
Kun irrallinen kartonkinen kuvaplanssi nostetaan
valoa vasten, peiliin ilmestyy korkea-arvoisen naisen
muotokuva! Tuntemattoman kuvittajan kuvitusta julkaisuun  
Sex sagor till de transparenta förvandlingstaflorna (Bonnier 1880).