Näytetään tekstit, joissa on tunniste typografia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste typografia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. syyskuuta 2025

Ankea taajamakin voi olla virikkeitä täynnä, saa Riku F huomata Anumari Sitapuron eheässä esikoisromaanissa

















Anumari Siltapuro: Riku F, ntamo 2025. Kansikuva Reinhold Möllerin valokuva Trogenbachbrücke, Ludwigstadt 2018.
 






Nuoruuden etsikkoajan ja ensi-ihastumisen kuvaukset ovat nuortenromaanien peruskauraa: nuortenkirjojen konventiot ovat pohjimmiltaan säilyneet samoina, mutta välillä yllätyn iloisesti, kun saan lukea esikoistekijän raikkaan ja siekailemattoman nuoruuden kuvauksen.
 
Näin minulle kävi Anumari Siltapuron esikoisen Riku F:n kohdalla.
 
Riku odottaa malttamattomasti 15-vuotispäiväänsä, jolloin hän voisi vaihtaa ristimänimensä Rikhart Aapelin Säynävän Riku Fageriksi.
 
Rikun taakkana on asua Turengissa, pienellä maaseutupaikkakunnalla Kanta-Hämeessä, missä on ”Koo, Ässä, Ärrä ja yksi liikenneympyrä”.

 
Äiti on lähtenyt reilu vuosi sitten Turengin K-kauppaan basilikasandwichejä esitelleen  ”Kanta-Hämeen karvaisimman miehen matkaan”.  

Sen jälkeen isästä on tullut Möykky, joka pitelee toisessa kädessään kaukosäädintä ja toisessa kaljatölkkiä.
 
Äidin äkillinen poislähtö ei ole pojallekaan mikään läpihuutojuttu:

– – Joskus äitiä ajatellessa ikävä puristaa rintakehää ja tuntuu vaikealta hengittää. Silloin on helppo uskoa, että suruun voi kuolla. Kerran meinasin tikahtua nauruun, se tuntuu melkein samanlaiselta mutta kevyemmältä.
Ihminen voi nauraa ääneen ja silti itkeä sisällään. Se on jännä tunne. Melkein kuin olisin kaksi täysin eri ihmistä sisäkkäin, eikä ole ihan varma, kumpi niistä on oikeampi. Jos tätä kaksoiselämää jatkuu kauan, tulee hirveän väsynyt olo.
 
Kaverien, Hassen, Jallun ja Rapen,  ”jäbäjauhaminen” alkaa kyllästyttää, kun Riku huomaa viihtyvänsä poikien sijaan enemmän Kertun kanssa. 

Kertun isä on tullut Turenkiin papiksi, ja tyttö on tottunut muuttamaan isän työn perässä parin vuoden välein.

Kerttu opettaa Rikulle myös aivan uusia sanoja, kuten sananvapaus. 
 
 
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sairaslomaa tulee tuuraamaan persoonallinen sijainen, joka saa oppilaita nimen Sivuseikka. 

Sijainen teettää oppilailla kirjoitusharjoituksia, ”sadatteluja” tai ”satasia”, joissa tarina pitää kertoa sadan sanan avulla.
 
Riku on innostunut valokuvauksesta, mutta nyt hän huomaa, että ”Kirjoittamalla voi oksentaa tapahtumia tai tunteita paperille, ja sitten ei voi pahoin enää”.
 
Korona-ajan poikkeustilan vaikutukset alkavat näkyä nyt pienellä viipeellä myös nuortenromaaneissa. Rikunkin luokka siirtyy etäopetukseen
 
Rikun huumori on väliin viistoa. 

Komiikka ja tragiikka törmäävät toisiinsa kohtauksessa, jossa Riku astuu Turengin psykiatrian poliklinikan ovesta ja kertoo ensimmäiselle näkemälleen työntekijälle isänsä itsemurha-aikeista. 

Nainen, Taimi, on oikeasti poliklinikan siivooja, joka auttaa Rikua ja isää arjen pyörittämisessä pahimman vaiheen yli. 
 
Riku F:n levollinen, väliin jopa hieman lakoninen ja Aki Kaurismäen elokuvien dialogia muistuttava kerronta toimii tehokkaasti keskushenkilön sisäisten ajatusten havainnollistajana. 

 
Taitolla on nykyisin entistä isompi rooli nuoren lukijan koukuttamisessa kirjan ääreen. 

Helppolukuisissa lukutaidon alkuun suunnatuissa lastenkirjoissa on viime aikoina yleistynyt tapa, että asiakokonaisuuksia tai jopa yksittäisiä kappaleita erotetaan toisistaan tyhjällä rivillä. Aukeamille syntyy ilmavuutta, kun teksti ei tunnu lukiessa liian raskaalta. Tämä tehokeino toimii mainiosti Riku F:n taitossa. 
 
 
 
Anumari Siltapuro työskentelee kuntoutuslääkärinä Tampereella. Hänellä on myös aiempaa kokemusta lastensuojelusta.  
 
Siltapuro osallistui Otavan vuonna 2022 julkistamaan nuortenromaanikilpailuun, jossa etsittiin realistista nuortenromaania, joka on vahvasti kytköksissä tähän aikaan ja sovellettavissa mys audiovisuaaliseen muotoon.

"Riku F" -käsikirjoitus sijoittui kilpailussa kolmannelle sijalle. 

Kilpailun voitti Taina Niemi käsikirjoituksellaan "Ämpärikesä", joka ilmestyi samannimisenä nuortenromaanina Otavalta keväällä  2023. Toiselle sijalle ylsi Terhi Raumonen käsikirjoituksellaan ”Keijujen sisko”. 
 
Kirjoituskilpailuiden järjestäminen on kustantamoille tavattoman työläs ponnistus, ja siksi onkin hämmästyttävää, että Otava ei osoittanut kiinnostusta kakkos- ja kolmossijoille yltäneiden käsikirjoitusten kustantamiseen. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 90 käsikirjoitusta. 
 
Riku F on eheä ja viimeistelty esikoisteos, joka luottaa siihen, että nuori pääsee taidokkaan kerronnan imuun myös ilman päälle liimattuja viittauksia nopeasti ohikiitäviin nuorisotrendeihin ja arjen pintaliidon kuvausta.
 
Kirjan ainoa harmin aihe on tummasävyinen kansikuva: kirjan nimi hukkuu tummaan taustaansa ja hyvin pelkistetty ja staattinen, mustavalkoinen siltaa esittävä valokuva ei  houkuta tarttumaan kirjaan. 

Silta on romaanissa keskeisessä roolissa, mutta kuva-aiheen olisi voinut tuoda kanteen hieman toisin. 




tiistai 20. helmikuuta 2024

Kovat panokset käyttöön koirakuumeen taltuttamiseen



 














Juha Siro: Superserkut ja koirakuume. 110 sivua. Avain 2024. Kansikuva Jussi Kaakinen. 

 

 

Me halutaan koira. Pentu!!! se vois olla vahtikoira tai paimenkoira ja kun se kasvaa se vahtii kun mennään uimaan niin teidän ei tarvi huolehtia ja se puolustais meitä jos pikkumetsässä hiipii joku hirviökummitus. (s. 18.)

 

Koiran omistamisesta haaveilevista lapsista on kirjoitettu läjäpäin lastenkirjoja.

 

Yksi aivan erityinen helmikirja tästä aiheesta on Sari Peltoniemen Kerppu ja tyttö (Tammi 2007, kuv. Liisa Kallio), joka keikauttaa tavanomaisen koiraa vanhemmiltaan mankuvan lapsen asetelman nurinniskoin. 

Peltoniemen lastenromaanissa Kerppu-niminen koira haaveilee nimittäin omasta lemmikkitytöstä, koska kaikilla kavereillakin on sellainen! Kerppu saa  syntymäpäivälahjaksi oman ihmisen pennun, Helinän. Koulutus ja ihmisen tarpeiden tajuaminen eivät kuitenkaan käy Kerpulta käden käänteessä. Vaaratilanteitakaan ei voi kokonaan välttää, mutta lopulta Kerppu oivaltaa, että ihmisen kasvattaminen vaatii sitoutumista ja vastuun kantamista. Onnellisessa lopussa Kerppu päättää vaihtaa laumaa ja muuttaa pysyvästi Helinän koppiin asumaan. 

 

Juha Siron lastenkirja Superserkut ja koirakuume ammentaa tutummista asetelmista. Sisarukset Saima ja Selma kärttävät vanhemmiltaan koiraa. 

 

Tytöt ovat jopa valmiita luopumaan joululahjoista ja karkeistakin, jos vain saisivat koiran. Isä toteaakin naureskellen, että ”nyt pelataan jo kovilla panoksilla”.

 

Lastenromaani antaa parastaan lämpimän, mutkattoman perhekeskeisen arjen kuvauksessa. Lumi-serkku ja isovanhemmat –  Vammu ja Muuri, kuten sanakieputteluun viehtynyt Selma haluaa heitä kutsuttavan – asuvat kaikki lähellä, joten yhteistä tekemistä on helppo keksiä. 


Kirjan miljöö on tunnistettavan tamperelainen. Lapset käyvät esimerkiksi Särkänniemen huvipuiston kupeessa Koiramäen eläinpuistossa ja kahvila Amurin helmessä. 

 

Saima ja Selma harjoittelevat koiran ulkoilutusta uuden naapurin koiran kanssa,  mutta saavat pian huomata, että lemmikkiin liittyy myös paljon vastuuta.


Kuten lastenkirjoissa on tapana, Selman ja Saiman unelma ja harras toive toteutuu varsin helposti, kun aiemmin penseästi koiran hankintaan suhtautunut isä pelastaa ulkomaille muuttavan ystävänsä pälkähästä. 

 

Lastenkirjan alussa on kaksi lapsuutta ihannoivaa mottoa, Jean Pestalozzilta ja Jevgeni Jevtushenkolta, jotka vetoavat lähinnä kirjaa lapselle ostavaan aikuiseen. 


Isoin ongelma liittyy kirjan taittoon: kapea palsta ja pieni kirjasin eivät palvele hiljattain lukutaidon oppinutta lasta ja Juha Siron omavaltainen ratkaisu jättää repliikkiviivat vuoropuhelusta pois vaikeuttavat luetun ymmärtämistä.

 

Samaa ratkaisua Siro käytti myös ensimmäisessä lastenkirjassaan Oiva ja taikasormus (Avain 2021), mutta siinä ratkaisu oli vielä niukin-naukin hyväksyttävissä, sillä filosofisesti pohdiskeleva kirja sopi nimenomaan aikuisen lapselle ääneen lukemaksi.  


Koiria kerrakseen: 


Henna Helmi & Reetta Niemensivu: Villi tulee taloon, WSOY 2024 / Lukupalat-sarja, helppolukuinen lastenkirja


Taru Kumara-Moisio & Kaisa-Tuulia Tuomi: Koiranunta, Enostone 2024 / kuvakirja 


Juha-Pekka Koskinen: Hugo ja hirmuinen ihmisbakteeri, kuv. Pasi Leinonen, Icasos 2023 / lastenromaani

 

Ted Forsström & Åsa Lucander: Hissun kissun Hilja, suom. Johannes Ekholm. Etana Editions 2023 / kuvakirja 


Anja Erämaja & Hanna Erämaja: Veikko tahtoo ulos, Enostone 2023 / kuvakirja 

 

Frances Evans: Koirat kartalla, kuv. Kelsey Heaton, suom. Sini Linteri, Nemo 2023 /lasten tietokirja 

 

Laura Kytölä: Kaverimme koira, kuv. Sini Kuparinen, WSOY 2023, Tietopalat-sarja / helppolukuinen tietokirja

 

Emmanuel Walter: Koiran päivä, kuv. Cecil Aldin, suom. Riina Behl, Hertta 2023 / kuvitettu tarina yhdestä koiran vuorokaudesta sadan vuoden takaa 

 

Reetta Niemelä: Parhaat ystävät. Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle. Kuv. Anni Nykänen. Sammakko 2023

 

Sari Kanala: Ihanat koiramme, kuv. Daga Ulv, Avain 2021 / tietokirja 

 

Ville Hytönen & Mira Mallius: Kuka pelkää naamarikoiraa?, Savukeidas 2016 / kuvakirja koirapelosta

 

 

torstai 16. helmikuuta 2023

Katu-uskottavassa säeromaanissa puretaan oletuksia lokeroista

 










Dess Terentjeva: Freestyle, 166 sivua, WSOY 2023. Kansikuva Kaisu Sandberg. 





Kotimaiset säeromaanit päihittävät jo rohkeassa kokeellisuudessaan käännökset mennen tullen. 

Säeromaanigenren kotimaiset tekijät, esim. Kirsti Kuronen, J. S. Meresmaa ja Dess Terentjeva, kirjoittavat huomattavasti ilmavampaa ja nuorta lukijaa parhaimmillaan hyvinkin stimuloivaa tekstiä verrattuna vaikkapa suomennoksina tuttuihin Elizabeth Acevedon ja Sarah Crossanin sivumäärältään paljon paksumpiin säeromaaneihin.

Terentjevan juuri ilmestynyttä uutuutta, Freestylea, voisi myös perustellusti kutsua sykeromaaniksi: sen rytminen poljento tarttuu nimittäin oitis lukijaan. 



Tanssiharrastuksen yhteisöllisyyys ja toisaalta
yksilösuoritukset havainnollistuvat myös graafisissa
ratkaisuissa Tess Terentjevan säeromaanissa
  Freestyle (WSOY 2023).  


Rytminen kerronta itsessään on perusteltua, sillä lapsuudesta saakka toisensa tunteneet Kai ja Mandi harrastavat katutanssia ja hengittävät hip-hop- ja rap-kulttuurin tahtiin. 

Kirjan alussa on sitaatti suomalaisen rap-artisti Yeboyahin kappaleesta ”Herkkä”:


Jos sä oot herkkä, joinaa messiin.

Oo ittellesi hellä, ei midii stressii. 

Jos sä oot herkkä, joinaa messiin

Tehään tunteiden näyttämisestä freshii.  


Näin pienellä, mutta merkittävällä nostolla voidaan nuori lukija vakuuttaa jo ensimmäisillä sivuilla teoksen ”katu-uskottavuudesta”! 

Tosin Terentjevalla taitaa jo olla edellisen säeromaaninsa Ihanan jäljiltä laaja fanijoukko. Esilehdellä Terentjeva on omistanut kirjansa  ”suomalaiselle kirjagramille” ja  lopussa hän kiittää ”suomalaista kirjagramia kirjojensa ihanasta vastaanotosta”. 

Säeromaanin alussa keskushenkilö Kai pitää lokeroita hyvinä, mutta pian selviää, että kyse on ennen muuta pojan omasta epävarmuudesta sen suhteen, mihin joukkoon, lokeroon, määritelmään, hän itse kuuluu. 

Terentjeva leikittelee ajoittain Kain nimellä, minkä voi tulkita heijastavan myös pojan epävarmuutta, sitä, että hän ei ole vielä lopullisesti itselleenkään määritellyt itseään, koska ei pohjimmiltaan ehkä edes koe sitä tarpeelliseksi. 

Freestyle käyttää kuvarunoudesta tuttua visuaalista ja nimenomaan graafista, kirjainten koon muunteluun perustuvaa tehokeinoa: kirjaimet esimerkiksi pienenevät, törmäävät toisiinsa, kun halutaan kuvata Kain omaa sisäistä kakofoniaa tai ahdistusta. 

Esimerkki siitä, kuinka keskushenkilön epävarmuutta 
havainnollistetaan myös graafisilla tehokeinoilla
 Dess Terentjevan säeromaanissa Freestyle (WSOY 2023). 


Aiemmissa säeromaaneissa on leikitelty enimmäkseen versaalikirjaimilla ja rivityksen variaatioilla. 

Terentjeva käyttää tehokeinoa onneksi maltillisesti, vain muutamassa kohdassa. 

Kai uskottelee itselleen, että ”kunhan tekee panssarin muita vastaan, kaikki on jees”.

Pojan neliportainen panssariluettelo liittyy sukupuoleen sidottuihin ennakkoluuloihin, ystävyyden pelisääntöihin ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuteen. 

Kain äiti on kuraattori (jolla on työkansiossaan sateenkaarilipputarra!) ja äiti on ehkä myös työnsä takia erityisen herkkä aistimaan poikansa mielialat. Äidin aloitteesta poika uskaltaa puhua ääneen aavistuksistaan, siitä mikä hän uskoo olevansa: 


Kai ymmärtää,


Ihminen on taipuvainen lokeroimaan

Ja se on joskus hyväksi meille

Mutta jaksaaksemme panssareita

meidän on oltava freestyle-tanssijoita


sisimmässä


me

ollaan

see-kaa

freestyle-

tanssijoita


”Kaikki on niin seksiseksiseksiseksiä”, ajattelee Kai, ja tähän kiteytyy eittämättä  paljon tämän hetken nuorten suorituskeskeisestä elämästä. 



Aamulehdessä uutisoitiin tällä viikolla Tampereen Tesoman koulun oppilaskunnan suunnitelleen ystävänpäiväksi oppilaille pukeutumista koulupäivään tiettyjen ennalta sovittujen värikoodien mukaan. Värien kautta voitaisiin viestiä muille omasta parisuhdestatuksesta: punainen tarkoittaisi varattua, sininen sinkkua, musta ihastumista ja harmaa väri ”pientä säätöä”. 

Ala- ja yläkoulun rehtori kuitenkin peruutti ystävänpäivän teemapukeutumisen.  

Aamulehden toimittaja Niko Kilpelänaho haastatteli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetti-kanavan suunnittelijaa ja sosiaalipsykologi  Eve-Linda Lassilaa.  

Lassila totesi, että monet saattavat kiinnostua seksuaalisuteen ja romanttisiin suhteisiin liittyvistä asioista jo hyvinkin varhain, ja tällainen värikoodaus voi tuntua hauskalta ja jännittävältä jutulta, mutta jotkut nuoret voivat kokea sen kuitenkin lokeroivana ja painostavana. Kaikki eivät välttämättä halua lokeroida itseään tällä tavoin tai viestittää omaa siviilisäätyään muille. Kukaan ei ole myöskään velvollinen niin tekemään. 


Ja jälleen kerran huomaan hykerteleväni suomalaisen nuortenromaanin ajankohtaisuutta! 




tiistai 8. maaliskuuta 2022

Kirjamatkoja lastenkirjaklassikoihin















Anna James: Pages & kumppanit 1: Tilly & kirjamatkaajat. Kuvittanut Paola Escobar. Suomentanut Marja Helanen. 391 sivua. Harper & Collins 2021.  

 





Lasten lukemaan innostamisen kiintoisana sivuilmiönä ovat lisääntyneet myös lasten- ja nuortenkirjat, joiden päähenkilöt ovat joko suoranaisia kirja-ahmatteja tai vasta tutustuvat varovaisesti kirjojen maailmaan.


 

Näkymä Tillyn isovanhempien kirjakauppaan.
Paola Escobarin kuvitusta Anna Jamesin lastenromaaniin
Tilly & Kirjamatkaajat (Harper & Collins  2021). 



11-vuotias Tilly on orpotyttö. Hän asuu kirjakauppaa pitävien isovanhempiensa kanssa. 

 

Äiti on kadonnut heti Tillyn syntymän jälkeen. 


Tyttö etsii lohtua kirjoista. 


Tosielämän ihmissuhteissa onkin vähän petrattavaa, ja isoäiti on jo vähän huolissaan Tillyn sosiaalisesta elämästä.

 

”Kirjat ovat minun juttuni”, Tilly jupisi itsekseen. ”Niiden kanssa minä pärjään.” 

 

Tilly huomaa omaavansa taikavoimia: Ihmemaan Liisa ja Vihervaaran Anna ilmiintyvät hänelle ihka elävinä ja pian tyttö pääsee jo siirtymään oikeasti lempikirjojensa maailmaan. 


Mukaan kirjaseikkailuihin pääsee välillä myös Oskar, jolla on lukihäiriö, mutta joka siitä huolimatta rakastaa lukemista.

 

Tilly saa tietää, että Frances Hodgson Burnettin Pikku prinsessa on ollut myös hänen äitinsä lempikirja.

 

Tilly mietti, miksi äiti oli pitänyt juuri näistä kirjoista, sillä niitä oli ilmiselvästi suuresti rakastettu. Olikohan äiti rakastanut kirjojen henkilöitä samoista syistä kuin hän? Oliko Anna Shirley saanut äidin nauramaan samoissa kohdissa kuin hänet? Tilly sulki silmänsä ja kuvitteli rinnakkaiselämän, jossa hän voisi kysyä asiaa äidiltä. Siinä elämässä hän voisi mennä alakertaan, ja äiti istuisi keittiön pöydän ääressä ja pilkkoisi vaarin kanssa salaattia tai vaivaisi mummin apuna jauhoista ja voista kuorta hedelmäpiirakkaan.  - -  

 

Seikkailuissa piilee toki myös vaaransa: ynseä salakirjaston käsikirjaosaston kirjastonhoitaja Enoc Chalk edustaa lastenromaanin pakollista ankeuttajaa, jonka toimet aiheuttavat sydämentykytystä Tillyn lisäksi myös lukijalle. Vaarana nimittäin on, että voi jäädä iäksi kirjan sisälle! 

 

Tilly saa myös oppia, että vaikka tarinat kohentavatkin elämää, niiden ei pitäisi silti kokonaan korvata todellista elämää. 


Niukkaa kuvitusta kompensoi typografinen kikkailu, jossa
teksti lähtee riveiltä liikkeelle ja saattaa näin vaikeuttaa
aloittelevan lukijan keskittymistä. 
Paola Escobarin kuvitusta Anna Jamesin lastenromaaniin Tilly & Kirjamatkaajat (Harper & Collins  2021). 

 

Marja Helasen suomennos tavoittaa  briljantisti Lewis Carrollin Alice-kirjojen absurdin nonsensen ja L. M. Montgomeryn Anna-kirjojen vivaihteikkaan ilmaisun. 


Suoria sitaatteja löytyy  Jukka Kemppisen suomentamasta R. L. Stevensonin Aarresaaresta ja Toini Swanin suomentamasta Frances Hodgson Pikku prinsessasta

 

Paola Escobarin kuvitus jää somistukseksi. Tuhtiin sivumäärään nähden mustavalkoinen kuvitus on vinjettimäistä ja todennäköisesti se on toteutettu digitaalisena. 

 

Teksti kikkailee kirjasimilla ja nyrjähtäneillä riveillä välillä hieman tekotaiteellisesti. Vasta lukutaitoaan treenaavalle lapselle tällainen tehoste voi haitata keskittymistä ja vaikeuttaa tekstin omaksumista. 





tiistai 19. toukokuuta 2020

Pienen ponin vaiherikas elämä
















Päivi Lukkarila: Ponimme Possukka, 144 sivua, Karisto 2020. Kansikuva ja kuvitus Reetta Niemensivu.





Ratsastukseen liittyvää lastenkirjallisuutta julkaistaan edelleen varsin paljon, vaikka samaan aikaan myös eri harrastuksia kuvaavien helppolukuisten tarjonta on kasvanut valtavasti.

Päivi Lukkarila kertoo kevään uutuudessa Ponimme Possukka hänen perheensä omistaman ponin tarinan varsasta lähtien. 

Ponin oikea nimi, Poseidon, juontaa kreikkalaisesta mytologiasta ja tekee paremmin oikeutta ponin olemukselle kuin arkisempi lempinimi. Romaanin lopusta löytyy myös valokuva ”oikeasta” ponista.   


Reetta Niemensivu on hyvin onnistunut
tavoittamaan ratsukon kiintymyksen tunnot.
Reetta Niemensivun kuvitusta Päivi Lukkarilan
lastenromaaniin Ponimme Possukka (Karisto 2020). 

Kerronta keskittyy lähes yksinomaan eläimeen, sen kehitykseen, havaintoihin, omistajien vaihtumisesta johtuviin muutoksiin. Lukujen lopussa annetaan myös syvennettyä tietoa. Lastenromaani kiinnostaakin varmasti alan todellisia entusiasteja, jotka eivät kaipaa niin paljon kaksijalkaisten elämän juonenkäänteitä. 

Dialogi on vähäistä. Osin tämän epätavallisen kerrontaratkaisunkin kautta kirjan taitto on aika raskas aloittelevalle lukijalle. Onneksi riviväli on väljä. Reetta Niemensivun kuvitukset levittäytyvät useimmiten koko sivulle.



Kesän auvoa yhdessä ponin kanssa. Reetta Niemensivun
kuvitusta Päivi Lukkarilan lastenromaaniin 
 

Ponimme Possukka (Karisto 2020). 


Lastenromaanin fokus onkin ennen muuta eläinten oikeuksien kunnioituksessa. Vaikka ponin omistajat vaihtuvat, kaikki ajattelevat aina itselleen vaikeissakin päätöksissä ennen kaikkea eläimen parasta. 

Näiltä osin Ponimme Possukka tekee kunniaa myös koko lajityypin aloittajalle, Anna Sewellin Black Beautylle  (1877, 1. suom. Pulska musta: hevosen elämänvaiheet, sen itsensä kertomana, 1895). 



Lisää kotimaisia heppakirjoja aloitteleville lukijoille:


Pirjo Suvilehto & Maria Russo: Pepi ja eläinpuiston PritneyN-Y-T-NYT 2016 

Jaana Levola: Heppapoika, Avain 2016, selkokirja

Sinimaaria Kangas & Lucia Stenger: Keppareiden kyydissä: keppihevosharrastuksen ABC, Aula &Co 2016

Mervi Heikkilä: Ponikesä, kuv. Marianne Mäki. Avain 2015

Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Uljas-sarja, Otava, v:sta 2015

Päivi Lukkarila: Venla-sarja, Karisto  2011–2014 

Satu Heimonen: Sonja-sarja, Mäkelä, v:sta 2013 

Venla-Maria Uutela: Keppihevosten maailma, Pieni Karhu 2010; Keppihevosten varusteet, Pieni Karhu 2013 

Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäki-kuvakirjat, v:sta 2011

Riitta Uusitalo: Armi, pieni hevostyttö, Tammi 2002.





torstai 23. tammikuuta 2020

Rakkaus sykkii peltikuorenkin alla














Anne Vasko: Lentopusu, 40 sivua, Etana Editions 2019.



Anne Vaskon Lentopusun rohkea visuaalinen kuvakieli ja niukka teksti on kotimaisessa kuvakirjatarjonnassa harvinaista herkkua.  

"Rakkaus huristi vaudhilla nurkan takaa lentokoneen 
ja kirjastoauton eteen..." Ensikohtaamisen 
herkkyyttä. Anne Vaskon kuvitusta kuvakirjaan 
Lentopusu (Etana Editions 2019). 

Kirjastoauto ja lentokone rakastuvat, mutta ensihuuman jälkeen tunnekuohu synnyttää myös hämmennystä ja jopa kaaosta. 
Lentopusun voi ajatella olevan eriparisten rakkauden puolustus tai yleisemmällä tasolla pidäkkeettömän tunneilmaisun manifesti. 

Se  sopii varhaiskasvatuksen tunnetaitojen opetteluun, kun puhutaan isoista tunteista ja niiden ilmaisun oikeutuksesta.

Kuvakirjasta on toki lupa nauttia myös sellaisenaan ja keskittyä teeman sijasta sen absurdiin nonsenseen. 

Muut liikennevälineet ärsyyntyvät kirjastoauton ja lentokoneen
lemmentunnoista. Anne Vaskon kuvitusta kuvakirjaan
Lentopusu (Etana Editions 2019). 

Kaiken lisäksi Lentopusu on esineenä tavattoman kaunis. 
Pienissä yksityiskohdissa se rikkoo perinteisen kuvakirjan formaattia: pyöristetyt kartonkikannet ja sisäsivujen tavanomaista hieman paksumpi paperi tekevät siitä jo ensikättelyssä sympaattisen.
Anne Vasko uudistaa tyyliään ja ilmaisuaan taajaan. 
Hän ei ole koskaan jumittunut pitkäksi aikaa tiettyyn kuvitustekniikkaan tai muotokieleen. 
Kaikkia hänen kuvituksiaan yhdistää vahva muodon taju, dynaaminen ilmaisu, joka Lentopusussa liittyy myös kieleen, joka on niukkaa, mutta silti vivahteissaan hyvin rikasta. 
Hyviä esimerkkejä ovat varhaistuotantoon kuuluva Pom Pom (Anne Peltolan nimellä, WSOY 2005) sekä tilkkkutyötekniikalla toteutetut Jellona Suuri ja Jellona toinen (WSOY 2010 ja 2012).
Yhdessä Kaisa Happosen kanssa tehty Mur-kuvakirjasarja (WSOY v:sta 2018) on herättänyt ihastusta myös ulkomailla.

Lentopusua voi hyvin perustein luonnehtia graafiseksi kuvakirjaksi. Kollaasikuvituksessa tärkeässä osassa ovat kirjasimet ja leimasimet, jotka muuntuvat moneen.  
Kirjastoauton sydänsuru saa kontrastikseen komean miljöön. 
Suoraselkäiset isot kirjaimet ja numerot antavat maisemalle 
jykevyyttä. Anne Vaskon kuvitusta kuvakirjaan Lentopusu 
(Etana Editions 2019). 

Toisinaan kirjoista löytyy omisteita. Usein tekijä haluaa kiittää esimerkiksi perheenjäseniään tai ystäviään, jotka ovat eri tavoin auttaneet kirjan tekovaiheissa. 
Omisteet voivat antaa myös viitettä tekijän toisinaan vähän piiloisistakin tavoitteista kirjan sanoman tai kohderyhmän suhteen.
Esilehdellä Anne Vasko omistaa kirjan liikkuvalle kirjastolle. 

Liikkuvan kirjaston ideanahan on tarjota kirjastopalveluja fyysisen rakennuksen ulkopuolella eli paikoissa, joissa ihmiset liikkuvat: tapahtumissa, puistoissa, ostoskeskuksissa. Parhaimmillaan liikkuva kirjasto lisää omaa näkyvyyttään ja tavoittaa aivan uusia asiakkaita

Lentopusu aloittaa trilogian jossa käsitellään jatkossakin isoja ja ajankohtaisiakin teemoja.



























keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Sympaattisia kammotuksia















Reetta Niemelä & Marjo Nygård: KammOtuksia, 37 sivua, Lasten Keskus 2019. Graafinen suunnittelu ja taitto Marjo Nygård.






Kirjan kansi-designilla on nykyisin valtavan iso merkitys huomion anastamisessa. 

Kirjakaupassa ja kirjastossa tai lastenhuoneen lastenkirjahyllyssä kirjan on myös visuaalisen ilmeensä puolesta oltava mahdollisimman houkutteleva.

Reetta Niemelän & Marjo Nygårdin runokuvakirja KammOtuksia on räyhäkän kantensa ansiosta todellinen herkkupala.

Reetta Niemelä on monipuolinen lastenkirjailija, jonka monissa teoksissa näkyy halu rohkaista lasta leikkimään sanoilla ja kielellä. Niemelän Makkarapiruetti (Otava 2005) ja Kakaduu (ntamo 2009) edustavat edelleen melko yksinään kotimaisen modernin lastenlyriikan kokeellisempaa laitaa. 

Viime aikoina Niemelä on kirjoittanut myös lasten kuvatietokirjoja, joissa herätellään ekologiseen vastuuseen ja havainnollistetaan myös kaupunkilapsille lähiluonnon tarjoamia elämyksiä.  

KammOtuksia-runokuvakirja edustaa  lastenrunotarjonnassa melko tyypillistä roolirunokokoelmaa. 

Se esittelee hämärissä, keskiyöllä koloistaan hiipiviä kammotuksia, joista lähemmässä tarkastelussa paljastuukin inhimillisiä ja peräti hellyttäviä piirteitä.


Maanläheiset murretut värit yhdistävät erilaisia hurjia otuksia.
Marjo Nygårdin kuvitusta Reetta Niemelän runoihin
runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 

Kokoelmaa voi käyttää myös lapsen mielikuvituksen herättäjänä. 

Jospa paljastetaan runosta ensin vain otuksen nimi: miltä mahtaisi näyttää, tuoksua tai kuulostaa esimerkiksi Huuhu, Röhnö, Hiiviö, Pöntinen tai Lorvi? 

Kuvaamataidon tai ilmaisutaidon tunnilla runojen rosoisia hahmoja voisi käyttää alustana lapsen omalle luovalle ilmaisulle! 


Runoja voi mainiosti hyödyntää myös tunnekasvatustaitojen tukena. Uhmaileva lapsi voimaantuu vaikkapa Pöhkö-runosta, jossa kerrotaan, että

Pöhkö voi tulla jokaiseen 
koiraan taikka lapsoseen. 
Se on aika kepuli:  
seurauksena hepuli. – – 


Osa otuksista nahistelee keskenään, kuten aukeaman
 oikealla puolella olevat Pulju ja Törö. Marjo Nygårdin
kuvitusta Reetta Niemelän runoihin 
runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 

Oma suosikkini lukuisten omaa hirmuisuuttaan uhoavien otusten joukosta on Pömpyli, joka ahdistuu materiasta:

Tursotti vai vipsula? 
Päristin, pompula, kupsukka? 
Juurakko vai puurakko? 
Villitys, muotikillitys? 
Muusmeisseli vai kauha? 
Missä mielenrauha? 

 Jätin kaikki tavarat, 
Valitsin maisemat avarat 


Pömpylistä on tullut aivan konkreettisesti maallisen
mammonan vanki. 
Marjo Nygårdin kuvitusta Reetta Niemelän runoihin runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 


Marjo Nygård on selvästi nauttinut kammotusten, omituisten otusten ja räyhähenkien luomisesta. Hän on saanut hahmojen silmiin ja olemukseen  karismaa ja suuria tunnetiloja. 


Välillä aukeamien rytmi ja sommittelu vievät tehoa
kuvitukselta. 
Marjo Nygårdin kuvitusta Reetta Niemelän runoihin 
runokuvakirjassa KammOtuksia (Lasten Keskus 2019). 

Välillä visuaaliset keksinnöt ja oivaltavat tehokeinot kuitenkin harmillisesti hukkuvat taitossa.

Osa aukeamista on hyvinkin harmonisia, kun runot ja kuvitukset ovat sopusoinnussa tai jopa aivan konkreettisesti kytköksissä toisiinsa. 

Välillä taas erilaisista muodoista tai sivujen taustaväreistä syntyy harmillista levottomuutta.


Lisää roolirunoja:


Sanna Mander: Avain hukassa S&S 2017

Reetta Niemelä: Pipsa Pipariviulun 42 kaveria, kuv. Sanna Mander, Otava 2017

Tuula Korolainen: Mikä onni, 6 B, kuv. Terhi Haikonen, Tammi 2009

Aira Savisaari: Joku siipi pitäis olla, kuv. Lotta Kauppi, WSOY 2009

Jukka Itkonen: Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia, kuv. Christel Rönns, Otava 2007

Eppu Nuotio: Hyttysenkesyttäjä ja muita haaveammatteja, kuv. Mervi Lindman, Tammi 2006