Lapsikin osaa arvostaa Aaltojen ympäristöestetiikkaa

 

 

Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä. 32 sivua. Etana Editions 2025. 
 

Tämä kuvatietokirja on tänään erityisen ajankohtainen. 

 
Alvar, Aino ja Elissa Aallon Suomeen suunnittelema 13 kohteen kokonaisuus on tänään hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. 

Päätös tehtiin maailmanperintökomitean istunnossa Busanissa Etelä-Koreassa.
 
Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kuvatietokirja ilmestyi jo viime vuonna. 

Sen avulla jo pientäkin leikki-ikäistä lasta voi herätellä tarkkailemaan arvostaen suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria. 

Kurjen kartta yhdistää satuja ja totta. 
 
Kesken ystävysten, Pupun ja Karhun, leikkien ilmasta lennähtää niiden eteen kartta, jossa on kummallinen koukero ja salaperäisiä kuvia. 

Karhu on varma, että kartta on pudonnut sen ystävältä Kurjelta. 

Eläimet lähtevät palauttamaan karttaa Kurjelle ja seuraavat kartan antamia maamerkkejä. 

 

Kartan reitissä näkyy Aaltojen designille ominainen tuttu muoto.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin
 kuvatietokirjassa Kurjen kartta. Seikkailu
Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

 

 

 

Ne vaeltavat mäntymetsän läpi:

 

–     Metsäilma on terveellistä, Pupu tietää.

Pupu ja Karhu hengittävät syvään. 

 

Aaltojen suunnittelemia design-esineitä, tekstiilejä ja arkkitehtuurin muotokieltä löytyy kuvituksesta. 

... ja sama muoto toistuu myös uima-altaassa. Eri Shimatsukan
kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Olennainen tietoaines löytyy kuitenkin vasta kirjan lopusta tapettiaukemalta, jossa kerrotaan perustiedot Aino, Alvar ja Elisse Aallosta sekä nostetaan kuvituksen Aalto-viittaukset tarkempaan esittelyyn.
 
 

Informatiivinen kirjan lopun tapettiaukeama kokoaa olennaisen tiedon ja visualisoinnin Alvar, Aino ja Elissa Aallon muotoilusta ja arkkitehtuurista.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Takakannessa tuodaan esille kirjan pyrkimys antaa työkaluja luovaan ajatteluun ja oman lähiympäristön tarkkailuun sekä muistutetaan, kuinka Aallot pyrkivät suunnittelussaan huomioimaan myös lapset. 

Maiseman ja luonnon lukutaitokin on tärkeää

Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi & Sanna Pelliccioni: Ada ja kasvien kuiske. 124 sivua. Sagalund 2025.

Ada ja kasvien kuiske ilmestyi jo viime vuoden puolella, mutta olen odottanut talven kellahtamista vehreän kevään puolelle, jotta tarinallinen tietokirja virittäisi minua sopivalle taajuudelle.
 
Kirjan on kustantanut Kemiönsaaressa sijaitseva Sagalundin museo, joka on Suomen ensimmäinen ulkomuseo, perustettu vuonna 1900. 

Sagalundissa on myös puutarha ja lastenkulttuurikeskus.  
 
Kirja on esineenä tavattoman kaunis: vaaleanvihreä kluuttiselkämys ja lukumerkkinauha ohjaavat itsessään lukijaa rauhoittumaan ja nauttimaan sekä tarinan että luonnon estetiikasta.
 
Ada ja kasvien kuiske on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka museot näkevät nykyisin entistä enemmän vaivaa löytääkseen museokauppoihinsa ja valtakunnalliseen levitykseen lastenkirjoja, jotka havainnollistavat kiinnostavasti oman alueen erityispiirteitä.  

Sanna Pelliccioni asettaa kauniisti aukeaman oikealla laidalla seisovat lapset
osaksi vanhaa perinnemaisemaa. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Kirjahanke on toteutettu Ympäristöministeriön tuella. 

Sagalundin museo näkyy kirjassa lähinnä kuvituksessa, jossa on hyödynnetty vanhoja valokuvia. Itse tarinassa paikallisväri ei ole niin vahvasti aistittavissa. 
 
Alakouluikäinen Ada lähtee uusperheensä kanssa kesänviettoon vuokramökille. 

Jo mökin pihalla Ada tuntee outoja väristyksiä, ja pian hän jo saa yhteyden nimikaimaansa, kylällä kauan sitten asuneeseen, jo edesmenneeseen vanhaan Adaan, joka oli piikana pappilassa ja teki kyläläisille ompelutöitä. 

Tyttö huomaa myös kuulevansa pihapiirin ja lähialueen kasvien puhetta. 
 
Kirjalla ei ole vain yhtä lukukoodia: sen voi lukea jännitystä leppoisasti nostattavana mysteeriseikkailuna, mutta luonnon tutkimiseen virittynyt lapsi voi saada siitä myös sykäyksen ottaa enemmän selville omasta lähiluonnosta  ja sen arkipäiväisestä suojelusta. 

Ada löytää vanhan kasvion ja tutkii kiinnostuneena sen kasveja.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Kasvit antavat Adalle tietoa ja välittävät myös huolensa siitä, että ihmisten toimet muodostuvat uhkaksi luonnon monimuotoisuudelle:
 

 
Äkkiä Ada ymmärtää jotain tärkeää. Sillä, että etsii ja opettelee tuntemaan kasveja, on todella suuri merkitys. Lapset voivat kertoa aikuisille ja kaikille kiinnostuneille, missä harvinaiset kasvit kasvavat. He voivat saada aikuisetkin suojelemaan niitä. Ada tuntee pulppuilevaa riemua. 

 

Lapset tekevät lähiluontoon päiväretkiä polkupyörillä.
Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
 kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Ada saa paikallisoppaikseen kaksi ikätoveriaan, Daniellen ja Marcuksen, joiden kanssa hän tekee  pieniä päiväretkiä kylän eri puolille. 
 
Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi ja Sanna Pelliccioni vastaavat yhdessä erilaisista tekstikokonaisuuksista. Heidän eri alojen asiantuntijuutensa  lomittuvat toisiinsa, joten keskinäistä työnjakoa ei ole valmiissa lopputuloksessa eritelty. 

 

Sanna Pelliccionin biologin koulutus näkyy hienopiirteisissä
ja tunnistettavissa kasvikuvissa. Aukeamalla pihan ja pientareen
yleisiä kasveja. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Sanna Pelliccioni näyttää jälleen monipuolisuutensa perinteiset puu- ja vesiväritekniikat hallitsevana kuvittajana. Hänen aiempi biologin koulutuksensa näkyy lajipiirteiden osalta tarkoissa kasvikuvissa. 
 
Perinnemaisemat pääsevät oikeuksiinsa  lintuperspektiivistä kuvatuissa jyhkeissä maisemakuvissa. 

Verraton lajissaan on myös  havainnollinen vanhan maalaistalon pohjapiirros, jossa katto ja osa seinistä on poistettu nukkekodin tavoin. 

Myös Pelliccionin henkilökuvissa luonto on eri tavoin väkevästi läsnä. 

Kannen juureva kuva-aihe, lapsi astelemassa paljain jaloin, varioi Johanna Venhon ja Pelliccionin  Metsämuistikirja -kuvakirjan kuvituskuvaa (Teos 2022).

Luin äskettäin Nelli Hietalan romaanin Puun sielu (Aula & Co 2026), joka lomittaa Hietalan oman elämän akuuttia kriisiä kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) elämään. 
 
 

Puun sielun minäkertojalle muodostuu erityisen kiinteä suhde kodin lähellä olevaan vanhaan "keisarinmäntyyn". 

Puun sielun tavoin myös Ada ja kasvien kuiske havahduttaa luonnosta vieraantunutta (lapsi)lukijaa aistimaan väkevästi lähiluontoa, ottamaan siihen kontaktia rohkeasti ja siekailematta: 

Hiekkatie johtaa korkealle mäelle. Mäen huipulla tien vieressä seisoo uljas vanha mänty. Kun Ada pyöräilee sen ohi, hän on kuulevinaan sen humisevan aivan erityisellä, mäntymäisellä tavalla. 

    –    Hei pieni ihminen. Minä olen kasvanut tässä jo kaksisataa vuotta. Kun minä olin pieni taimi, täällä näytti aivan erilaiselta. Nyt minä vartioin koko kylää.

 

Hektinen aika altistaa meitä pitämään luontoa itsestäänselvyytenä. 

Nämä kaksi eri kohderyhmille suunnattua uutuutta resonoivat kiinnostavasti keskenään.  

Kotimaisia lastenkirjoja, joissa seikkaillaan museoissa tai museo ollut yhteistyökumppanina kirjan teossa:

Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kosken kummajainen. Kuvittanut Saana Nyqvist. Karisto 2026 / Verlan tehdasmuseo

Laura Ertimo & Maria Sann: Ateneumin arvoitus, Tammi 2025 /Ateneumin taidemuseo

Juha-Pekka Koskinen:Mysteerijengi: Museon pitkäkyntinen, kuv. Saana Nyqvist, Karisto 2025 / Kansallismuseo

 Riikka Jäntti: Pikku hiiri opintiellä, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo

Kaisa Happonen: Mur, pieni lintukirja, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo 

Tiina Hautala & Marjo Nygård: Museon hassu haamuherra, Haamu 2022 / Pohjanmaan museo

Katriina Kaija: Oletko kuullut järven? Toim. Anna-Maria Larikka & Mari Liimatainen. Mikkelin taidemuseo 2022  

Elina Jasu, Marko Laihinen & Markus Rantanen: Maestro Markus & Fiktio Fakta: Kansanmusiikin kyydissä! Puukenkki 2020 / Laitilan Kauppilan umpipiha 

Ria Berg: Kadonnut Fortuna. Seikkailu antiikin Ostiassa. Tampereen museoiden julkaisuja. Vapriikki ja Satukustannus 2019 / Vapriikki 

Saana Saarinen: Kauppaleikki muuttuu todeksi: Tarinoita seikkailuista Suomen linnoissa, Elpo 2019

Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Museoseikkailu, Nemo 2019 / Helsinki: Ateneumin taidemuseo, Luonnontieteellinen museo, Kaapelitehtaan Teatterimuseo, Turku: Turun linna, Aboa Vetus & Ars Nova -museo 

Janina Ahlfors, Minna Honkasalo & Päivi Arenius: Muumimuseokirja, WSOY 2019 / Tampereen taidemuseo / Muumimuseo

Koskettavaa taidetta. Lasten katselu- ja kokeilukirja. Toim. Suvi-Mari Eteläinen, Päivi Nieppola & Päivi Viherkoski. Käännökset Tarja Haikara. Graafinen suunnittelu Jari Karppanen. Serlachius-museoiden julkaisuja 2016. 

Annastiina Mäkitalo: Vanhan Rauman Kirsti, Kiinnoste 2012 / Vanha Rauma

 

 

"Meillä on vastuu pitää huolta kaikista, ja erityisesti kaikkein pienimmistä ja heikoimmista": Raakkuja löytyy myös lastenkirjoista

Seija Helander: Raakku Raakile. Kuvittanut Anne Stolt. 39 sivua.  Enostone 2022.

 
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia. Tekijän lyhentämä lastenpainos. Kuvitus Aleksander Lindeberg. 130 sivua. WSOY 1963, up. 2012.
 
 

 
Uhanalaisesta raakusta eli jokihelmisimpukasta on tullut viime päivinä valitettavan ajankohtainen uutisaihe.
 
Kaivelin hetken muistiani (ja työhuoneen kirjahyllyä), ja sieltähän löytyi Seija Helanderin lastenkirja Raakku Raakile parin vuoden takaa! 

Se on syntynyt Helanderin ja hänen lapsenlapsensa yhteistyönä. 
 
Kirjassa Jaakko Raakku ikävöi kaukana Åminneforsin joessa asuvaa isoäitiään.

Jaakon kerrotaan asuvan Konnevedellä ”jokihelmisimpukoiden kuntoutuskodissa”. 
 
Konnevedellä toimii myös tosielämässä Jyväskylän yliopiston alainen Konneveden tutkimusasema, jossa pyritään luomaan oikeat olosuhteet jokihelmisimpukoiden lisääntymiselle.  
 
Alakouluikäisen Kuutti-pojan ja Varis Valpurin neuvokkuuden ja aloitteellisuuden ansiosta Jaakko pääsee tapaamaan isoäitiään Åminneen. 
 

Jaakko tapaa isoäitinsä Åminneforssissa. Anne Stoltin
kuvitusta Seija Helanderin lastenkirjaan Raakku Raakile
(Enostone 2020). 

Kirjan lopussa on tietoisku jokihelmisimpukoista:
 

–      –  Raakkuja on ollut jo dinosaurusten aikaan. Olisi kauheaa, jos ne nyt katoaisivat ihmisten tekemien muutostöiden takia. Meillä on vastuu pitää huolta kaikista, ja erityisesti kaikkein pienimmistä ja heikoimmista. Raakku tarvitsee suojelua; silläkin on oma pakkansa ja tehtävänsä tässä maailmassa.

 
 
Lastenkirjan kuvittajalle raakun sananmukaisesti melko sulkeutuneen ulkomuodon kuvaaminen on haasteellista. 
 
Anne Stolt on tehnyt pienen myönnytyksen inhmillistämällä raakkuja sen verran, että tarkka katsoja näkee Jaakolla ja tämän isoäidillä silmät.
 
 

Ville Hytösen satukokoelmassa Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023) on myös satu ”Hurja konna, raakku ja siili”.

Siinä raakun toimijarooli jää melko vähäiseksi, mutta virolaisen kuvittaja Marja-Liisa Platsin kuvituskuvasta kyllä myös löytää raakun.
 

Jukka Parkkisen runokirjassa Sananjalkoja metsäpolulla (WSOY 2004, kuv. Satu Paakkala) on nelisäkeistöinen runo ”Raakku, helmisimpukka”, joka pienin oivaltavin vedoin kertoo raakun elinympäristöstä ja sen erityisestä taidosta kehittää helmi kuoren sisälle ajautuneen hiekansirun ympärille:
 

Luttojoen luikerrusta 
könkääät, vuomat ohjaa.
Raakut, helmisimpukat
asuu joen pohjaa.
 
Simpukkaan jos livahtaa
pieni hiekanjyvänen
ajan myötä päällystää
helmiäinen sen. – –  

 

Satu Paakkalan (nyk. Kontinen) kuvituskuva Jukka Parkkisen
runoon Raakku jokihelmisimpukka lastenrunokokoelmassa 
Sananjalkoja metsäpolulla (WSOY 2004).

Yrjö Kokon luontosadussa Pessi ja Illusia on luku ”Jokiäyriäinen ja simpukka”, jossa ne aluksi nahistelevat keskenään siitä, kumpi on ollut ensin jokisuvannossa.  

Kokon taidokas kerronta yhdistää sadun ja toden, kun hän lomittaa luonnontieteellisiä faktoja peikon ja keijukaisen rakkaustarinaan. 
 
Äyriäinen kehuskelee pitävänsä hyvää huolta jälkikasvustaan, kun se piilottaa lapsensa pyrstönsä alle, kunnes niiden kitiinikuori on kasvanut. 

Simpukan mielestä äyriäinen hemmottelee lapsiaan:
 

Simpukka piti tällaista kasvatusta lellittelynä. Simpukan lapsilla oli jo syntyessään suojanaan kaksi kuorta, joiden reunoissa oli teräviä väkäsiä. Tavatessaan purossa uiskentelevan kalan ne pureutuivat väkäsillään sen ihoon kiinni ja seurasivat kalaa kaikkialle, missä se uiskenteli. Siten simpukat näkivät jo nuoruudessaan paljon maailmaa. 

 

Aleksander Lindebergin kuvitusta Yrjö Kokon
lyhentämään lasten painokseen Pessi ja Illusia (WSOY 1963).

Kyseinen Pessin ja Illusian luku on juonen kannalta käänteentekevä, sillä Illusia-keijukainen huomaa menettäneensä siipensä. 

Yksi Illusian kyyneleistä päätyy raakun sisälle ja siitä kehkeytyy kaunis helmi, jonka sotamies Pienanen löytää ja lahjoittaa rykmentin everstille. 

Yhtä onnettomasti käy ravullekin. Helmikorun saaneen everstin vaimo naisystävineen tulee tutustumaan rykmentin arkeen ja heille katetaan hulppea rapuateria.
 
Näiltä osin Kokon tarina toisintaa H. C. Andersenin saduista tuttua elollistettujen sankarien ylevöitymistä kohtalonsa hetkellä: 
 

Rapujen joukossa oli simpukan hyvä ystävä äyriäinen. Se oli ensin pelännyt tavattomasti, mutta sitten se oli tuntenut itsensä kovin mairitelluksi huomatessaan, miten arvokkaaseen seuraan se oli joutunut. kun sen vuoro oli joutua padan kiehuvaan veteen, se tiesi kuolevansa. Mutta äyriäinen tunsi niin suurta mielihyvää, että punastui tulipunaiseksi.

 
Jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955. 
 
 

Tietopöllö-palkittujen tekijöiden uutuudessa työnnetään sormet multaan

Kerttu Rahikka & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri puutarhureina. 32 sivua. Mäkelä 2023.

 

 

Kotimainen lasten tietokirjallisuus ei ole enää aikoihin aliarvioinut

kohderyhmäänsä. Arvostus näkyy esimerkiksi siinä, että lasten tietokirjallisuutta ei enää kohdenneta yksinomaan kouluikäisille lapsille. 

Lasten tietokirjat myös sarjoittuvat, mistä voi päätellä, että ne ovat suosittuja ja  kustantajallekin aiempaa kannattavampia kirjahankkeita. 

 

Jo taaperoilla ja  leikki-ikäisillä on alituinen tiedonjano ja sen tyydyttämiseen on tarjolla laaja valikoima kirjoja erilaisista aihepiireistä. Kiinnostava uusi ilmiö on sekin, että aikuisten ja lasten tietokirjojen aihevalinnoissa on  entistä enemmän yhtäläisyyksiä. 

 

Kerttu Rahikan ja Nadja Sarellin Elsa ja Lauri -tietokuvakirjasarja on hyvä esimerkki pikkulasten tietokirjabuumista. Ensimmäisissä kirjoissa päähenkilönä oli sisaruksista vain Elsa (Elsa luistelemassa ja Elsa uimahallissa, SanomaPro 2014 / Oppi & Ilo -tuoteperhe).  Elsa ja Lauri matkustavat ja Elsa ja Lauri juhlissa ilmestyivät vielä SanomaPro:n kautta, mutta myöhemmät osat ovat tulleet Kustannus-Mäkelän kautta.   

 

Elsa ja Lauri ovat päiväkoti-ikäisiä sisaruksia. Perheen yhteisellä aterialla keskustellaan, mitä päiväkodissa on päivän mittaan puuhattu.

 

Kiireetön keskustelu ruokapöydän ääressä virittää kirjan aiheeseen.
Nadja Sarellin kuvitusta Kerttu Rahikan tekstiin tietokuvakirjassa 
Elsa ja Lauri puutarhureina (Mäkelä 2023).

Lapset kertovat, että päiväkodissa puhuttiin ruuasta ja lempikasviksista. Lauri kertoo pitävänsä kyllä tomaateista mutta ei porkkanoista. Elsa taas pitää porkkanoiden lisäksi herneistä. Ja näin päästään itse aiheeseen. 

 

Vanhemmat ovat jo pitkään haaveilleet kerrostalon pihaan rakennettavista viljelylaatikoista. 

 

Perhe lähtee siemenostoksille ja lapset istuttavat ystäviensä kanssa siemenet esikasvatukseen pieniin pahviruukkuihin.

 

Lapsille mieluisa ja intensiivinen puuhastelu kiteytyy
hyvin tähän kuvituskuvaan. Nadja Sarellin kuvitusta
Kerttu Rahikan tekstiin tietokuvakirjassa 
Elsa ja Lauri puutarhureina (Mäkelä 2023).

Yhteisöllisyys ja yhdessä puuhaaminen on tietokuvakirjan keskiössä.  Kerttu Rahikan kokemus varhaiskasvatuksessa näkyykin erityisesti siinä, että  lapset esitetään aktiivisina toimijoina: aikuiset auttavat tarvittaessa, mutta pysyttelevät myös viisaasti loitommalla, jotta lapsille syntyy osaamisen, pystyvyyden ja onnistumisen kokemuksia myös keskenään.

 

Elsan ja Laurin perheen kasvilavaviljely innostaa
mys muita talon asukkaita. Nadja Sarellin kuvitusta Kerttu
Rahikan tekstiin tietokuvakirjassa 
Elsa ja Lauri puutarhureina (Mäkelä 2023).

Siementen istuttaminen ja sadon odottaminen ei ole hätähousujen hommaa, sen saavat Elsa ja Laurikin huomata. Ja niin vain itse kasvatettu porkkanakin maistuu Laurille. Isä toteaa, että "Rakkaudella kasvatettu maistuu aina hyvältä". 

 

Nadja Sarellin hahmot ovat ilmeikkäitä ja samastumiseen houkuttelevia. Aukeamilla on riittävästi yksityiskohtia mielenkiinnon herättämiseen, mutta silti sen verran hallitusti, että keskittymisen fokus ei turhaan hajaannu. 

Elsa ja Lauri -sarjan formaattiin kuuluu tarinaosuuden jälkeen vielä useamman aukeaman mittainen faktaosuus.  Uusimmassa osassa kerrataan esimerkiksi kasvun vaiheet, esitellään puutarhan ahkerat apulaiset ja kerrotaan kasvisten syönnin hyödyistä. 

 

 

                                                * * * * * * 

 

Suomen tietokirjailijat ry on hetki sitten jakanut vuotuisen lasten ja nuorten tietokirjapalkinnon, Tietopöllön, Kerttu Rahikalle ja Nadja Sarellille Elsa ja Lauri -tietokuvakirjasarjasta. Palkinto jaettiin Helsingissä Tieteiden talolla  Tietokirjafestivaalien avajaistilaisuudessa.   

 

 

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

Helsinkiläisen työparin tausta ja tiivis yhteistyö tulevat hienosti esiin suurikokoisissa Elsa ja Lauri -kuvakirjoissa (Kustannus-Mäkelä). Nyt kahdeksanosaisen sarjan aiheet vaihtelevat matkustamisesta uimiseen, luistelemisesta kierrätykseen. Tapakulttuuri tulee tutuksi, kun tutustutaan esimerkiksi juhlaetikettiin tai opitaan keinoja riehakkaan olon purkamiseen.

Elsan ja Laurin elämänpiiri on monipuolinen. Päiväkodissa korostuvat niin oppimisen kuin ryhmän käyttäytymisen erilaiset vaiheet, suhteet aikuisiin ja erilaiseen kulttuuritaustaan. Isovanhempien mukanaolo antaa luontevan mahdollisuuden käsitellä sukua ja ikääntymistä. Tarinoiden tapahtumista pienet lukijat saavat vinkkejä omiin toiminnallisiin leikkeihinsä.

Lapsen arkipäivään liittyvät elämänhallinnan keinot käsitellään vetävän tarinan ja huomaamattoman toiston avulla. Tässä tärkeässä osassa on myös Nadja Sarellin kuvitus. Selkeiltä, liikkeiltään harkituilta ja värikylläisiltä hahmoilta voi oppia toimintatapoja erilaisiin tilanteisiin. Näissä faktiotyyppisissä kuvakirjoissa tarinan jälkeen tuleva tietopaketti houkuttelee jatkamaan yhteisiä keskusteluja.

Elsa ja Lauri ovat kirjastojen ja kirjakauppojen asiakkaiden suosikkeja. Koko perheen kirjoina ja päiväkotien käytössä ne lisäävät lukemisen intoa. Teokset korostavat omalta osaltaan turvallisia ihmissuhteita ja kykyä tulla toimeen muiden kanssa. Hyvä kasvuympäristö on Elsan ja Laurin maailman tapaan yhteisöllinen.

Lastenkirjahylly onnittelee Tietopöllö-palkittuja!