Silmänkääntötemppuja Marokossa ja Suomessa

 

Harri István Mäki: Loitsu. 158 sivua.  Helmivyö 2023. Kansikuva Susanna Liukkonen. 

 
Viime vuonna joulun alla  uutisoitiin Harri István Mäen teoksiin kohdistuvista plagiointiepäilyistä, jotka sittemmin saivat vahvistuksen myös kirjailijalta itseltään.
 
Maaliskuussa uutisoitiin kolmesta Helmivyö-kustantamon julkaisemasta teoksesta, jotka ovat niin ikään paljastuneet plagiaateiksi. 

Niistä kaksi, Loitsu ja Paras mahdollinen, ilmestyivät nuortenkirjoina.
 
Pikaisen googlettelun jälkeen – kun teos ensin paljastui tietyn kirjailijan plagiaatiksi – Loitsun pystyy paikantamaan marokkolaisen kirjailijan ja taiteilijan Mohamed Mrabatin (s. 1936) esikoisteokseksi, josta on ilmestynyt todennäköisesti heti arabiankielisen alkuteoksen jälkeen Paul Bowlesin englanninkielinen käännös nimellä Love with a few hairs vuonna 1968.
 
Alkuteoksessa Marokossa Tangerin kaupungissa asuva keskushenkilö on nimeltään Mohammed, mutta Loitsussa hänet on nimetty Hamzaksi. 

Nuorukainen viettää huoletonta ja kepeää elämää: ikäänsä nähden hän juo paljon alkoholia, etupäässä konjakkia ja viskiä.
 
Hamza on tottunut saamaan elämässään kaiken haluamansa. 

Hän asuu englantilaisen Davidin omistamassa pienessä hotellissa. 

David on pojalle eräänlainen isähahmo, joka neuvoo ja kannattelee Hamzaa myös pahimpina aikoina.
 
Hamza ihastuu Azizaan, lapsuuden ystäväänsä. Kun Hamza ei vastoin itsevarmoja oletuksiaan saakaan tytöltä vastakaikua tunteisiinsa, poika pyytää noitaa tekemään suurehkoa rahasummaa vastaan taikavoimia, jotka saavat tytön rakastumaan häneen

Taian onnistumiseksi on tärkeää, että Hamza antaa noidalle jotakin Azizalle kuuluvia henkilökohtaisia esineitä tai asioita. Tytön serkun suosiollisella avustuksella Hamza saa rituaaliin tytön hiuksia, joista tehty taikaseos ripotellaan tytön kodin ulko-ovelle. 
 
Tytön perheen ankarasta vastustuksesta huolimatta nuoret menevät naimisiin ja saavat lapsen. 
 
Loitsu herättää paljon kysymyksiä.
 
Miksi kustantamo on nähnyt kirjassa potentiaalia julkaista se nimenomaan nuortenromaanina?
 
Romaanin aikajänne kattaa pari vuotta: alussa Hamza on 17- ja lopussa 19-vuotias. Azizan ikää ei tarkasti mainita. 
 
Keskushenkilöiden iästä huolimatta teoksen rakenne, juoni ja henkilökuvaus eivät anna mitään viitteitä siitä, että sen potentiaalisin kohderyhmä saattaisi löytyä nuorista lukijoista. 

Loitsussa ei ole perinteiselle nuortenromaanille ominaista kasvutarinaa, jossa nuori keskushenkilö miettisi syvällisesti identiteettiään ja peilaisi rakentavasti itseään muihin ikäisiiinsä. 

Hamza näyttäytyy lukijalle itsekkäänä ja narsistisena, ainoastaan omaa etuaan ajavana yksinäisenä sutena. 
 
Muslimi- ja arabikulttuuri tulee esille Loitsun asenteellisessa maailmankuvassa, jossa nainen on alistettu miesten, ensin isänsä ja myöhemmin puolisonsa,  (mieli)vallan ja ikeen alle. 
 
Pian lapsen syntymän jälkeen Hamza raiskaa puolisonsa, mikä kerrotaan hyvin lakonisesti:
 

Juuri ennen aamunkoittoa hän heräsi. 

Hän kuuli Azizan pehmeän hengityksen. 

Hän nousi ylös, meni sängylle ja liukastui hänen viereensä. Kun Hamza suuteli, Aziza työnsi hänet pois ja sanoi: – Jätä minut rauhaan. Olen uninen. 

–    Voit nukkua milloin haluat, hän sanoi. – Sinulla on koko päivä ja koko yö. 

–     Ei! Anna minun nukkua. 

Mutta Hamza piti hänestä kiinni tiukasti ja jatkoi suutelemista. Aziza ei ollut vielä terve synnytyksen jälkeen. Hamza tiesi, ettei pystyisi enää nukkumaan ennen kuin oi tehnyt mitä halusi ja jatkoi kamppailua, kunnes oli voittanut taistelun ja saanut haluamansa. 

Sitten Hamza meni takaisin sänkyynsä ja nukahti nopeasti.

 
Hämmennystä aiheuttaa sekin, että Loitsun lukuisia arabiankielisiä yksittäisiä sanoja tai muita ilmaisuja ei avata suomalaiselle lukijalle lainkaan. Toisaalta kustantajakaan ei todennäköisesti ole esittänyt Mäelle toivetta niiden avaamisesta. 
 
Loitsusta ei liioin löydy suoria viitteitä teoksen tapahtuma-aikaan. 

Huomionarvoinen detalji liittyy kuitenkin kohtaan, jossa Hamza ja Aziza menevät elokuvateatteriin katsomaan Brigitte Bardot´n (1934–2025) tähdittämää elokuvaa.  
 
En halua tässä ottaa kantaa siihen, miksi Harri István Mäki on päätynyt kirjoittamaan omissa nimissään aiemmin ilmestyneen teoksen, jota Suomessa ei tunneta. Pienillä variaatioilla hän olisi voinut muokata juoniaihiota lähemmäs nykyaikaa ja hälventää näin suoraa viittausta Mrabatin alkuteokseen: esimerkiksi uuskummassa tai petoromantiikassa Mrabatin teoksen kaltainen taikuus olisi voinut toimia modernina tehokeinona.  

Vuonna 2023 ilmestynyt Loitsu jäi omassa seurannassani vailla huomiota, vaikka pyrinkin seuraamaan mahdollisimman kattavasti myös pienkustantajien lasten- ja nuortenkirjoja. 

Tiettävästi kirjasta ei ole ilmestynyt  lainkaan arvioita.
 
Kirjastot.fi-kirjastosivuston ylläpitämällä Kirjasammon verkkopalvelussa Loitsua kuvaillaan seuraavasti:
 

Tangerissa elävä nuori Hamza voittaa naapurin tytön huomion noituudella. Ei ole mitään väärää maailmassa, jossa voi saada itselleen rakkautta väkevällä loitsulla, tuumaa Hamza. Aziza rakastuu, mutta taian haihtuessa tyttö kovettaa sydämensä. Hamza ja Aziza elävät muinaisen taikauskon ja länsimaisen vapauden turmelemaa viattomuutta. 

Moraalisen tuomion sijaan suvaitsevaisuus liikkuu kuin autiomaan tuuli nuorukaisten yli. Loitsu on nuorille suunnattu tunnustus rakkaudesta ja huijatuksi tulemisen voimasta.

 
Loitsun kantavana teemana todellakin on huijaaminen ja yksilön mielen manipulointi taikuuden avulla. Tältä osin Harri István Mäen kirjallinen temppu tuntuu erityisen uskaliaalta. 

Elämän tili plussan puolelle

Arndís Þórarinsdóttir &  Hulda Sigrún Bjarnadóttir: Maailman lopun saari. Suomentanut Marjakaisa Matthíasson. 278 sivua. WSOY  2024.  

 

 

YLIMÄÄRÄINEN KESÄLOMAKO?
 
Sen jälkeen, kun koulu oli jo alkanut. Niin, että minä saisin ylimääräistä lomaa?
 
Se oli upein idea, jonka olin eläessäni kuullut!
 
Mahti oli myös tosi iloinen, kun kerroin sille lomasta. Se hyppeli ympärilläni ja haukkui riemuissaan, kun kerron, ettei sitä jätettäisi hotelli Tassu-Lissuun niin kuin tavallisesti, kun lähdimme lomalle. 

Mikä kaksinkertainen onni! 

Minun olisi varmaankin pitänyt aavistaa jotain jo silloin.

 

 

 

Olen usein harmitellut sitä, että näkymä muiden maiden lasten- ja nuortenkirjallisuuteen on kapeutunut, kun käännöspäätökset tehdään isoissa kustantamoissa usein pikemminkin trendien ja sosiaalisessa mediassa menestymisen perusteella laadun kustannuksella.
 
WSOY aloittaa nyt uuden sarjan, jossa julkaistaan palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta. 

Islantilaisen avauksen, Maailman lopun saaren,  jälkeen luvassa on esimerkiksi etelä-korealainen kuvakirja!
 
Arndís Þórarinsdóttirin ja  Hulda Sigrún Bjarnadóttirin yhdessä kirjoittama, vuonna 2020 alun perin ilmestynyt romaani on Islannissa saanut kaksi kirjallisuuspalkintoa ja se oli myös Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkaana. 

Marjakaisa Matthíassonin suomennoksen takakanteen on nostettu katkelma islantilaisen lehden arviosta, jossa teosta kuvataan tulevaisuuden klassikoksi ja kerrotaan sen muistuttavan ”Astrid Lindgrenin ja muiden Pohjolan lasten- ja nuortenkirjallisuuden suurnimien teoksia”.
 
Moiset vertailut eivät aina välttämättä osu maaliinsa, jos lukija fiksoituu jo valmiiksi odottamaan tietyntyyppistä tarinaa – sen sijaan, että nauttisi vain uuden teoksen omintakeisuudesta ja tenhosta, ilman turhaa painolastia edeltäviin suurnimiin ja mestareihin.
 
Maailman lopun saari on nimittäin ennen muuta tarkkanäköinen ja hyvin paineistettua nykytodellisuutta  havainnollistava kuvaus kriisiytyneestä perheestä. 
 
Björk lähtee vanhempiensa, murrosikäisen veljensä Ingon ja koiransa kanssa kaukaiselle pohjoiselle saarelle auttamaan isän äitiä , joka on kaatunut ja murtanut lantionsa. 

Isä ei ole juurikaan pitänyt äitiinsä yhteyttä, ja matkaan lähtemiseen liittyy erinäisiä jännitteitä, joiden syyt selviävät myöhemmin.
 
Björk odottaa kuitenkin malttamattomana "Saari-mummin" tapaamista, mutta perillä hän kohtaakin  ynseän, töykeän ja kipakkasanaisen isoäidin, joka ei edes ole lähisukulaistensa tulosta innostunut. 
 
Saaren noin parista sadasta asukkaasta valtaosa asuu Kerrostalossa. Kyse on käytännöllisestä ratkaisusta, jonka avulla voidaan hyödyntää energian järkiperäinen käyttö, ruokatalous ja pienen yhteisen asukkaiden erityisominaisuudet mahdollisimman tehokkaasti. 
 
Isoveli ja vanhemmat tuntuvat sopeutuvan saaren askeettisuuteen paljon nopeammin kuin Björk, joka kaipaa tietokonepelejään, YouTubea ja nettiyhteyttä.  

Klassisten lastenromaanien hengessä Björk joutuu moneen tulikokeeseen lunastaakseen vihdoin äkeän mumminsa luottamuksen. 
 
Mummi ripittää pojantytärtään ja korostaa, kuinka saarella oletetaan että ”kaikista on täällä enemmän hyötyä kuin haittaa” ja että Björkin pitäisi nyt saada tilinsä ”plussan puolelle”.
 
Vähitellen Björkille myös selviää, että työssään loppuun palaneet vanhemmat ovat lähteneet  saarelle myös perheen taloudellisten vaikeuksien takia. Fyysinen työ ja elämän yksinkertaiset pienet asiat tekevät vanhemmista onnellisia ja samalla perheen kadonnut yhteishenkikin löytää entiset uomansa.
 
Yksi islantilaisen lasten- ja varhaisnuortenromaanin suurimmista ansioista on havahduttaa lukijansa kyseenalaistamaan nykyistä kerskakulutusta. 

Vähemmän voikin olla lopulta enemmän, olipa kyse maallisesta mammonasta tai ihmissuhteiden kimuranteista sokkeloista.

 

 

Riimihanat auki!

 

Martina Moliis-Mellberg & Sanna Mander: Pieni runomieli. Päättömiä riimejä. Suomeksi loruillut Henriikka Tavi. 36 sivua. S&S 2023. 

 

Vilisee päässäni ajatuksia, 

hölmöimmät niistä saa yli ruksia. 

Jokin vimma, en osaa lakata.

On pakko tavuja yhteen hakata,  

ja jahdata hienoja sanoja. 

                     En saa kiinni riimihanoja! 

  

Pieni runomieli on jälleen yksi riemastuttava todiste lastenkirjan taipuisuudesta ja lajienvälisestä leikistä. 

 

Kyseessä on nimittäin loppusoinnuin riimitelty juonellinen kuvakirjatarina!

 

Lajina se toki on vanha ja rakastettukin, muistetaan vaikka Elsa Beskowin monia kuvakirjoja, mutta moderneja toteutuksia ei muistu äkkiseltään juurikaan mieleen.

 

Aukeaman taitto muistuttaa perinteisen kuvakirjan
typografisia ratkaisuja. Sanna Manderin kuvitusta Martina
Moliis-Mellbergin runokuvakirjaan Pieni runomieli (S&S 2023).  

Martina Moliis-Mellbergin tarina kulkee letkeästi: ensimmäisellä aukeamalla isosisko tulee hakemaan pikkuveljeään Leinoa kotiin koulun päätyttyä.   

 

Kaksikko kulkee kaupungin halki ja pysähtyy ihmettelemään matkan varrella kohtaamiaan ihmisiä ja tapahtumia. 

 

Leinolla on hyvä kielikorva ja sananenä, ja siskokin äimistelee veljen käyttämää rikasta ja vivahteikasta kieltä:

 

”Miten osaat noin hienoja sanoja” 

sisko on äimänkäkenä.  

”Sanoista lähtee tuoksujen vanoja, 

ja minulla on sananenä!”

 

 

 

Juuri näin leikki-ikäisiä ja koululaisia kannattaa houkuttaa ja koukuttaa kielen kieputukseen ja sanojen makusteluun. 

 

Runoissa tulee hauskasti esille myös opetussuunnitelmissa näkyvä kielitietoinen ajattelu. 

Uskon vakaasti, että lapsen ylpeys omasta kotikielestään on yksi tärkeä avain kirjallisuuskasvatukseen ja monipuoliseen lukemiseen. Kieltä saa käyttää omaan itseilmaisuun, kokeiluja ja kielen rajojen venyttämistä saa tehdä sekä luvan kanssa että  ilman! 

 

Riimittelyyn ja kielitietoiseen havainnointiin virittelevä
aukeama, jolta löytyy paljon yhteen rimmaavia sanoja.
Sanna Manderin kuvitusta Martina Moliis-Mellbergin
runokuvakirjaan Pieni runomieli (S&S 2023).  

 

Moliis-Mellberg on suomenruotsalainen runoilija ja elokuvakriitikko. I mitt lilla huvud. Rimliga och orimliga rim (Schildts & Söderströms 2023) on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. 

 

Henriikka Tavin suomennos svengaa rytmillisesti ja loppusoinnuiltaan pakottomasti. 

Ruotsinkieliseen alkuteokseen en valitettavasti päässyt tutustumaan. 

Oikeastaan lastenlyriikan kääntämisessä on aina kyse melko vapaasta tulkinnasta. 

Siksi onkin perusteltua, että suomentajan työ on nostettu myös runokuvakirjan kanteen: Suomeksi loruillut Henriikka Tavi.

 

Sanna Manderin pitkänhuiskeissa ihmishahmoissa on 
ilmeikkyyttä, venyvyyttä ja mieleenjääviä
karikatyyrejä. Tässä katsojan huomio kiinnittyy pummilla ratikassa
matkustavaan mummoon, joka saa papin horjahduksen
takia pirtelöt hiuksilleen. Sanna Manderin kuvitusta
Martina Moliis-Mellbergin runokuvakirjaan 
Pieni runomieli (S&S 2023).  

Sanna Manderin kuvituksen hahmogalleria ja miljöö on tuttua hänen aiemmista lastenkirjoistaan. 

Mander on tehnyt yhtenäisen kuvakirjakuvituksen, jossa riittävän lyhyet pätkät runotarinasta on taitettu dynaamisesti aukeamille.

Lastenkirja, joka saa odottamaan kesän tuloa malttamattomasti

  

Juris Zvirgzdings & Lina Dūdaité: Rasan kesä, suomentanut Mirja Hovila, toimittanut Vappu Orlov, 56 sivua, Paperiporo 2020. Taitto Kima Abramova.

 

Välillä huomaan kaipaavani lastenkirjoja, joissa olisi tuiki tavallisia lapsia keskushenkilöinä. 

 

Nykylastenkirjat ovat – hieman toki karrikoiden – täynnä nokkelia, sanavalmiita, aktiivisia ja omasta valovoimaisuudestaan tietoisia lapsia, jotka suorastaan kiitävät seikkailusta toiseen. 

Hiljaiset, omissa oloissaan viihtyvät ja sisäänpäin kääntyneet lapset ovat nykyisin  vähemmistönä.

 

Latvialaisen kirjailijan Juris Zvirgdzdinšin ja liettualaisen kuvataiteilijan Lina Dūdaitén Rasan kesä on jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle Leijonan ärjylle.

 

Rasan kesä toimii myös itsellisenä tarinana. 

Johdannossa on nimittäin lukijaystävällinen kertaus Rasa-tytön, Tobias-nallen ja Zorro-koiran aiemmista vaiheista.  

 

Molemmat kirjat on julkaissut Paperiporo, joka on latvialaiseen kirjallisuuteen keskittynyt kiinnostava yhden naisen mikrokustantamo. 

 

Rasan kesä viekoitteli minut oitis puolelleen.

 Rasa piirtää. Lina Dūdaitén kuvitusta
Juris Zvirgzdingsin tekstiin lastenkirjassa
Rasan kesä (Paperiporo 2020). 

Ensimmäisen aukeaman koko sivun kuva pian koulun aloittavasta Rasasta piirtämässä puukynillä keittiön pöydän ääressä on jo itsessään oodi tavalliselle arjelle ja sen pienille, mutta tärkeille yksityiskohdille. 

Rasa lähtee isoäidin luokse maalle, koska äidin mielestä tytön on hyvä viettää aikaa serkkujensa kanssa. 

Kenties ainakin joiltain osin serkkutyttöjen
pöljä käytös johtuu siitä, että he ovat hiukan kateellisia
Rasan ja isoäidin suhteesta. Lina Dūdaitén kuvitusta
Juris Zvirgzdingsin tekstiin lastenkirjassa 
Rasan kesä (Paperiporo 2020). 

Hieman vanhemmat serkkutytöt, joilla on raflaavat etunimet Lutetia ja Konkordia, yrittävät jatkuvasti monin tavoin lannistaa Rasan itsetuntoa. 

Lukijan sympatiat asettuvatkin heti Rasan puolelle. 

Onneksi myös lelunalle Topias ja Zorro-koira tukevat Rasaa tämän joutuessa serkkujen kanssa alakynteen. 

Ja pian Rasa saa uuden ystävän Jaakosta, joka epäilee riehuvien serkkujen syöneen hullukaalia.

Jaakko lukee paljon. Hän on oppinut lukemaan jo nelivuotiaana. Parhaillaan hän lukee Konrad Lorenzin kirjaa Koiran elämää. Rasa suosittelee Jaakolle myös [Hannu Mäkelän] kirjaa Hevosesta joka hukkasi silmälasinsa.  

 

Lina Dūdaité kiteyttää kohtauksia usein kuvasarjoihin, jotka
ilmaisevat tehokkaasti tunnetiloja. Dūdaitén kuvitusta
Juris Zvirgzdingsin tekstiin lastenkirjassa 
Rasan kesä (Paperiporo 2020). 

 

Jaakko ei kursaile kyseenalastaa Rasan serkkujen yliolkaista käytöstä. Yhdessä Rasa ja Jaakko höynäyttävät heitä ja kerrankin serkut jäävät sanattomiksi.

Juris Zvirgzdingsin kerronnassa on  kotoisa poljento, jonka ansiosta kirja on onnen omiaan ääneen luettavaksi. Sopivan mittaiset luvut on myös nimetty hauskasti ja houkuttelevat lukemaan. 

Kuvitus on toteutettu viehättävän vanhanaikaisesti puuväreillä. 

Kesän heleät sävyt  välittyvät isokokoisista kuvista ja herättävät kaipuun tulevasta kesästä. 

Hyvä lasten- ja nuortenkirjan käännös on vaalimisen arvoinen aarre

Palkinnon logo © Jenni Erkintalo 

 

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta kotimaassa ja ulkomailla tunnetuksi tekevä IBBY Finland jakaa joka toinen vuosi Aarresaari-palkintoa korkeatasoiselle lasten- tai nuortenkirjan käännöstyölle. 

 

Aarresaari-palkinto  2020 on hetki sitten jaettu osana IBBYn seminaaria Lasten ja nuorten tietokirjat lukuilon edistäjänä -verkkoseminaaria kääntäjä Kaisa Kattelukselle David Walliamsin lastenromaanin Billionare boy käännöksestä Maailman rikkain poika (Tammi 2018).

 

Ohessa raadin perustelut:

Maailman rikkain poika on kertomus 12-vuotiaasta Joe Spudista, joka on hävyttömän rikkaan vessapaperitehtailijan poika. Pojan järjettömiä rikkauksia kuvaava kieli on teoksessa Walliamsille tyypilliseen tapaan kirjavaa ja kutkuttavan hauskaa.

Kattelus on tarttunut teoksen kieleen ansioituneen suomentajanuransa suomalla varmuudella: suomennos on kevyttä ja nokkelaa tekstiä. Kattelus on onnistunut uudelleenluomaan alkuteoksen muikeat sananvalinnat (esimerkiksi perheen vessapaperibrändin nimi, Freshbum, Puhtopeppu). 

 

Alkuteoksen hyrisyttävät sanaleikit on pyöritelty upeasti (esimerkiksi kolme sivua pitkä lista epäonnisista, poikkeuksellisen kiusausalttiista opettajien erisnimistä, kuten Villiam Mattilainen, Johan Onkova ja Eino Jata). Lennokas englanti taipuu luontevan eläväiseksi suomeksi. 

 

Teoksen yleiskäännösstrategia on varsin vieraannuttava: suomennoksessa esimerkiksi hienostokoulun lukujärjestykseen kuuluu Harper’s Bazar -lehden lukeminen ja tweedin historiaa käsittelevät oppitunnit. Päätös sijoittaa suomennos tiukasti brittiläiseen kehykseen on suomalaisen lapsilukijan maailmankuvaa avartava. 

 

Kaisa Katteluksen suomentajan ura on ollut huikea. Pelkästään Kustannusosakeyhtiö Tammelle Kattelus on kääntänyt 90 lasten- ja nuortenkirjaa. Hänen ensimmäinen suomennoksensa ilmestyi vuonna 1997. IBBYlle vuonna 2018 antamassaan haastattelussa Kattelus totesi neuvona nuorelle kääntäjälle: ”Älä koskaan käännä tekstin pintatasoa, ymmärrä ja ajattele se suomeksi”. Lapsille ja nuorille käännettäessä tämän merkitys kasvaa entisestään: nuori lukija kaipaa aitoa kieltä johon voi kääriytyä ja jonka avulla voi kasvaa. 

 

Kustannusosakeyhtiö Tammea Aarresaaren palkintolautakunta kiittää sitoutumisesta laadukkaaseen käännöskirjallisuustyöhön ja upeisiin kääntäjiinsä, sekä taidosta yhdistää sopivat kirjat ja kääntäjät. 

 

Maailman rikkain poika on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

 

Lisäksi jaettiin kaksi kunniamainintaa.  

 

Toisen kunniamaninnan sai Hannele Huovi  käännöksestään Malin Klingenbergin Fisens liv -runokuvakirjaan Pierun elämää (S&S 2019).

 

Hannele Huovin suomennos Pierun elämää on verraton oodi Klingenbergin pieruhuumorille. Huovi tavoittaa taitavasti ne keinot, joita suomen kieli tarjoaa pierun syvimmän olemuksen kuvaukseen. Hänen pieruluokittelunsa on vertaansa vailla: teoksessa on rupsuja, hajupommeja, tuhnuja, suhnuja, suhnukoita, prutkuja, prutputusta ja jyrinää. Huovi on tarttunut teoksen huumoriin tosissaan mutta hauskasti. Suomennos on paneutuneen innostunut, ja se säilyttää alkutekstin kepeyden upeasti. Huumorin lisäksi teos tosin tarjoaa myös asiatietoa pieruista; niiden terveysvaikutuksista, niiden suhteesta taiteeseen sekä niiden historiasta. 

 

Runot ovat haastavimpia tekstiä, joita kääntäjä työpöydälleen saattaa saada. Huovin suomennosriimit ovat taidokkaita, rytmikkäitä ja ennen kaikkea raikkaan yllätyksellisiä (esimerkiksi tsaari – peräfanfaari). Suomennos on myös erinomaisella herkkyydellä sidottu Sanna Manderin riehakkaaseen kuvitukseen, joka esittää pierupakarat iloisen pyöreinä ja itse tuhnut hauskan tempperamenttisinä pyörrepilvinä. Pierun elämääon kannesta kanteen kutkuttavan hauska ja ällöttävän ihana paukkuarkku. 

 

Kustantamo S&S:ää Aarresaaren palkintolautakunta kiittää siitä, että ansioituneet käännöskirjat ovat viime vuosina saaneet kustannusohjelmassa yhä enemmän tilaa.

 

Pierun elämää on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Toisen kunniamaininnan sai Marja Kyrö käännöksestään Maria Turtschaninoffin Breven från Maresi. Krönikor från det Röda klostret -romaaniin  Maresin voima. Punaisen luostarin kronikoita (Tammi 2018). 

 

Maresin voima. Punaisen luostarin kronikoita on Maria Turtschaninoffin sarjan kolmas osa. Siinä seitsemäntoistavuotias Maresi palaa kotiin Rovasiin Menoksen saaren Punaisesta luostarista, jonne Maresin köyhät vanhemmat ovat tyttärensä vieneet vuosia sitten paremman elämän toivossa. Teos kuvaa Maresin riemukasta ja raastavaa paluuta omiensa pariin sekä hänen kutsumustyönsä vaiheita: Maresi haluaa perustaa tyttökoulun, jossa tytöt voisivat oppia lukemaan. Tie ei ole helppo kylässä, jota raakalaismaiset sotilaat pitävät otteessaan. 

 

Maresin voima on kirjemuotoon kirjoitettu romaani. Marja Kyrön suomennostyön upeimpia piirteitä on se varmuus, jolla suomentaja säilyttää ja luo leimalliset tyylit eri kertojille eli kirjeiden kirjoittajille. Kyrön teksti on runollista ja taianomaista. Kyrö säilyttää suomennoksessaan upeasti Turtschaninoffin luomat jännitteet: päähenkilön naiseksi kasvuun liittyvät ristiriidat, jännitteet naisten ja miesten sekä hyvän ja pahan välillä, Maresin äidin tarinan, josta kirjailija tarjoaa vain pieniä vihjeitä, sekä hieman mystiseksi jäävän Maresin voiman käsitteen. Huomionarvoista on myös se, että Kyrö on suomentanut ruotsinkielisen teoksen käsikirjoituksesta. 

 

Turtschaninoffin teos on oodi lukutaidolle ja lukemiselle – siinä päähenkilö näkee, kuinka mullistavia vaikutuksia lukutaidolla voi ihmisten elämään olla. Marja Kyröstä teos sai ansaitsemansa kääntäjän: suomentajan, joka säilyttää tarinan nyanssit, kerronnan kauneuden ja sen voiman.

 

On hienoa, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden kääntäjillekin on oma palkintonsa, joka jaettiin nyt toista kertaa. 

Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämät kääntäjien valtionpalkinnot ovat toki myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden kääntäjien ulottuvilla, mutta usein siellä pärjää varmimmin, jos käännöstoiminta on mahdollisimman monipuolinen ja mieluummin etukenossa aikuistenkirjallisuuteen.

 

Olen erityisen iloinen siitä, että Aarresaari-palkinnon takana on monipuolinen ja asiantunteva raati, joka on saanut napakasti palkittujen ja kunniamaininnan saaneiden suomentajien ja käännösten finessit kiteytettyä palkintoperusteisiin.

Raatiin kuuluivat FM, käännöstyön opettaja Anne Ketola Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton edustajana sekä  kirjastonhoitajat Marketta Könönen ja Tuija Mäki IBBY Finlandin edustajina. 

Lastenkirjahylly onnittelee lämpimästä Kaisa Kattelusta, Hannele Huovia ja Marja Kyröä. 

 

Aina ei kannata säästää ja pidätellä

Malin Klingenberg & Sanna Mander: Pierun elämää (alkuteos ruotsiksi Fisens liv). Suomeksi riimitellyt Hannele Huovi, 33 sivua, S & S 2019. Taitto ja ulkoasu Sanna Mander. 

Tässä taas yksi mainio uutuus lasten lukemaan innostamiseen. 

Lastenlyriikkaa hyödynnetään yhä aivan liian vähän päiväkodeissa ja kouluissa. 

Ennakkoluuloja runoja kohtaan on yhtälaisesti niin lapsilla kuin opettajillakin. 

Malin Klingenbergin & Sanna Manderin teemakokoelma tekee tuiki tarpeellista asennemuokkausta yhdistäessään suotta hyljeksityn kirjallisuuden alueen ja lastenkirjallisuuden suositun kestohittiaiheen.

Sanna Manderin kuvitus on hahmojen ja murretun värityksensä
osalta hyvin retrohenkinen. Manderin kuvitusta Malin
Klingenbergin runoihin runokuvakirjassa
Pierun elämää (S&S 2019). 

Suomenruotsalainen lastenlyriikka on pitkän tauon jälkeen vuosituhannen taitteen jälkeen runsastunut ja vakiinnuttanut paikkansa kustantamoiden valikoimassa. 1980-luvulla lastenlyriikka oli hyvin satunnaista.  

Mieleen tulevat vain pari-kolme yksittäistä kokoelmaa Bo Carpelanilta (Poesi… Poeså… Dikter för stora och små; 1982 ja Måla himlen: vers för små och stora, 1988) ja Marita Lindquistilta (Min katt heter Mirre  Sundström: verser på lek och allvar, 1985). 

Viime vuosina suomenruotsalaista lastenlyriikkaa on myös suomennettu ilahduttavan paljon. Lyriikan kääntäminen on aina haastavaa, ja lastenlyriikassa on vielä enemmän kierrettä, koska rytmin ja kielen poljennon säilyttäminen on erityisen tärkeää.

Onneksi kääntäjiksi - tai pikemminkin uudelleen riimittelijöiksi – on valittu lähes poikkeuksetta ammattikirjailijoita, joilla on oman työn kautta ymmärrys työn haastavuudesta.

Hyvä esimerkki onnistuneesta taitosta. Tällä aukeamalla
 kuva konkreettisesti  kiertää runon! Sanna Manderin kuvitusta
Malin Klingenbergin runoihin runokuvakirjassa
Pierun elämää (S&S 2019). 

Malin Klingenbergin runot ovat tyyliltään – yhdellä sanalla sanoen –  asiallisia.

Aukeamilla esitetään runoin ja kuvin, kuinka erilaisissa tilanteissa pierun pörähdys tai rupsut, tuhnut, suhnukat, prutputukset, hajupommit tai peräfanfaarit voivat meidät itse kunkin yllättää.

Runokirjasta kasvaakin vaivihkaa moniarvoisuuden ylistys. Huumorintajulla ja suurpiirteisyydellä selviää noloistakin tilanteista. 

Pitkät, paksut tai nuoret sekä harmaahapset, 

pyhimykset tai konnat ja etenkin lapset – 

jokainen, jolla on sydän, selkäranka ja suolet  

voi paremmin kun ulos pieraisee huolet.  

Manderin ihmishahmoissa riittää kurveja ja raajoissa pituutta!Sanna Manderin kuvitusta Malin Klingenbergin runoihin
runokuvakirjassa Pierun elämää (S&S 2019).  

En ole saanut nähdäkseni alkuteosta, mutta uskoisin, että Hannele Huovin pierun variaatiot eivät ainakaan kalpene alkuteoksen finessien ja kiertoilmausten rinnalla!

Tuhnu hiihtää hiljaa kuin luihu varas. 

Pieru kuuluu kauas, sen maine on paras. 

Ei suhnukka kuulu, tuntuu vain haju –  

löyhkä ei haittaa, mutta katoaa taju!

Sanna Manderin kuvitus ilkamoi usein esittämällä nimenomaan aikuiset noloissa tilanteissa.  Näin synnytetään anarkistista naurua ja ylemmyyden tunnetta. 

Lapsi kokee kaikkivoipaisuutta, kun ymmärtää, että aikuisetkaan eivät voi hallita aivan kaikkea!

Lisää alapäähuumoria lapsille ja varhaisnuorille:

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja vessasanat, Tammi 2019 / kuvakirja

Werner Holtzwarth & Wolf Erlbruch: Pikkumyyrä, joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Nemo 2000 / kuvakirja

Pittau & Gervalis: Ronsulta pääsi paukku; Seepralta lorahti pissa, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen, Nemo 2002 ja 2003 / kuvakirja

Rabelais, Gerard Pourret & Pef: Pyllypyyhin, suom. Kirsti Luova, Pieni Karhu 2011 / kuvakirja

Reetta Vehkalahti & Kati Närhi: Pipsa Kopperoisen tutkimuksia: pierut ja kaasut, WSOY 2019 / helppolukuinen lastenromaani

Jari Tammi: Kakkikirja, Pikku Idis 2016 / runokokoelma

Yoko Tanaka & Masahide Fukasawa: Mestarietsivä Peppunen -kirjat, suom. Mayu Saaritsa, Nemo v:sta 2018 

Pernilla Stalfelt: Kakkakirja, suom. Birgit Huttunen, Minerva 2010 / tietokirja

Crai S. Bower & Travis Millard: Pieru: pongarin opas, suom. Juho Gröndahl, Nemo 2011 / tietokirja

Emma Dodson & Sarah Horne: Ällökirja: kakat, pierut ja pissat, suom. Iiris Kalliola, Otava 2015 / tietokirja