Anneli Kanto uusin Anni Swan –mitalisti

Joka kolmas vuosi erittäin korkeatasoiselle kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjalle jaettavan Anni Swan –mitalin on hetki sitten Lastenkirjainstituutissa Tampereella järjestetyssä tilaisuudessa saanut tamperelainen kirjailija Anneli Kanto kuvakirjasarjan Viisi villiä Virtasta (Karisto, vuodesta 2011) kolmesta osassa  Perttu Virtanen ja varkaus, Virtasen lapset ja pentu ja Vilma Virtanen virpomassa.

Sarjan on kuvittanut Noora Katto.

Vuodesta 1961 jaettu Anni Swan -mitali on vanhimpia suomalaisia lasten- ja nuortenkirjapalkintoja. 

Palkinnon myöntää IBBY Finland (vuoteen 2003 asti Suomen nuortenkirjaneuvosto – Finska Ungdomsboksrådet) ja palkintoon kuuluu   kuvanveistäjä ja kuvataiteilija Wäinö Aaltosen suunnittelema hopeinen mitali.

Palkintolautakunta perusteli vaiintaa seuraavasti:

Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarja kertoo tuoreesti lasten tunteista, sisarussuhteiden kiemuroista ja lapsiperheen arjen hankalista asioista. Kirjoissa seikkailevat alle kouluikäiset Veera, Vilma, Paavo, Perttu ja Kastehelmi Virtanen. Kirjat ovat nousseet sekä eri-ikäisten lasten että aikuisten suuriksi suosikeiksi.

Sarjan kirjoissa käsitellään tunteita poikkeuksellisen avoimella ja rohkealla tavalla. Kirjat purkavat rooliodotuksia sekä näkymättömyyden, reippauden ja liian kiltteyden vaatimusta. Kannon tarinoissa tunteita ei varota tai väistetä, vaan Virtasen lapset kadehtivat, pelkäävät ja tahtovat. Kovaäänisten ja rohkeiden sisarustensa lisäksi myös arat ja tavalliset lapset saavat äänen Virtasen perheessä. Poikien ei tarvitse hävetä kyyneliä tai kauneuden kaipuutaan ja tyttö voi johtaa joukkoja ja toimia asiantuntijana. Lapsille annetaan Virtasen perheessä tilaa olla yksilöitä.

Virtasen lapset ja pentu -kirja kertoo perheeseen tulevasta koiranpennusta, Perttu Virtanen ja varkaus näpistämisestä ja Vilma Virtanen virpomassa -kirja nykypäivän lasten pääsiäisenviettotavoista. Kirjoissa ongelmia ratkaistaan yhteistyön ja sisarusten keskinäisen välittämisen kautta. Lapset sopivat yhdessä koiranhoitovuoroista, lähtevät ujon Vilman kanssa virpomaan ja lainaavat Pertulle rahaa varastetun nuken korvaamiseen. Vaikka tunteiden kuohuessa Perttu pelkää vankilaa ja Veeraa itkettää koiranpennun menettämisen uhka, Virtasen perheessä ongelmiin löytyy yhteinen ratkaisu. Tarinoissa korostetaan puhumisen tärkeyttä ja sitä, miten tunteet muuttuvat hallittaviksi, kun ne jakaa muiden kanssa. Viisi villiä Virtasta -kirjat osoittavat, että myös leikki-ikäisille voi kirjoittaa kirjoja vaikeista aiheista kaunokirjallisten arvojen ja tarinan kiehtovuuden kärsimättä.

Aikuinen muistaa tarinoita lukiessaan, miltä lapsuus tuntuu ja miten pelottavia ja ahdistavia monet lapsen kohtaamat tilanteet ovat. Toisaalta huumori keventää vakavia aiheita ja naurattaa kaiken ikäisiä. Tarinoiden kieli on rikasta ja houkuttelevaa. Teksti on monitasoista, tunteita koskettavaa ja monenlaisia ajatuksia herättävää, ja soveltuu erinomaisesti tunnekasvatukseen. 

Noora Katon humoristinen ja ilmeikäs kuvitus ja henkilöhahmojen eleet ja ilmeet tuovat tunteet ja erilaiset persoonat taidolla esiin. 

Viisi villiä Virtasta -sarja on nuoren kuvittajan ja taitavan kirjoittajan notkeaa yhteistyötä. 

Onnellinen Anni Swan -mitalisti Anneli Kanto palkinnon
julkistustilaisuudessa Lastenkirjainsitituutissa. Valokuvan copyright PHH. 

Palkintolautakuntaan kuuluivat puheenjohtajana Tuija Mäki sekä Pia Göös, Paula Niemi, Teresia Volotinen, Mikaela Wickström ja Kaislamari Ilmanen.

Anni Swan -mitali jaettiin nyt 20:nnen kerran. 

Valtaosa palkituista on ollut  pitkän lasten- tai nuortenproosan kirjoittajia. 

Kuvakirjallisuus on ollut palkinnon kohteena vain kerran aiemmin, vuonna 1970, kun Oili  Tanninen sai Anni Swan -mitalin kuvittamistaan ja kirjoittamistaan kuvakirjoista Hippu, Nunnu putoaa ja Romulus.  

Virtasten suurperheestä kertovat kuvakirjat asettuvat luontevaan jatkumoon Maikki Harjanteen Minttu- ja Kristiina Louhen Aino-kirjojen kanssa. 

Anneli Kannon ja Noora Katon sarjan ilmeisenä etuna edeltäjiinsä nähden on samastuttavien päähenkilöiden runsaus sekä laveampi ikä- ja sukupuolijakautuma. 

Konstailemattoman kerronnan ja aihepiiriensä puolesta sarja on otettu lapsiperheissä hyvin vastaan. 

Suosion yhtenä ilmeisenä syynä on Noora Katon kuvitus, joka ei ole alakouluikäistenkään mielestä "liian lapsellinen". 

Sarja on ominaislaatunsa puolesta luokiteltavissa - hyvässä mielessä - lapsiperheiden käyttökirjallisuudeksi: sitä lainataan ahkerasti kirjastoista ja aiheidensa ansiosta sarjaa luetaan taajaan myös päiväkodeissa. 

Eri osissa on nostettu esille monia aiemmin vähälle käsittelyille jääneitä aiheita,  (esim. sukupuoliroolit, varastaminen ja kateuden tunnot). 

Viisi villiä Virtasta -sarjan kuvakirjoista  on aiemmin arvioitu Lastenkirjahyllyssä Vilma Virtasen uimataito ja  Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat ja  Vilma Virtanen virpomassa.

Palkinnonjakotilaisuudessa julkistettiin myös uusin sarjan osa, Virtaset huvipuistossa.



                     Täydennetty klo 15.30. 

Topelius- ja Lydecken- ehdokkaissa monipuolinen kattaus

Suomen Nuorisokirjailijat ry jakaa vuosittain kaksi perinteikästä kirjallisuuspalkintoa: Topelius-palkinnon ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinnon ansiokkaalle lastenkirjalle. 

Raati julkisti tällä viikolla viisi ehdokasta kumpaankin palkintoon.

Tänä vuonna raati (puheenjohtajana erikoiskirjastonhoitaja Salla Erho sekä jäsenet äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Ida Hartikainen ja lasten- ja nuotenkirjallisuuden tutkija Myry Voipio) sai luettavakseen kovatasoisia  satu- ja fantasiaromaaneja. Tiedotteessaan raati harmitteleekin sitä, että myös hyviä kirjoja jouduttiin jättämään ehdokaslistan ulkopuolelle.  

Lydecken- ja Topelius-raatilaiset ovat pyrkineet pitämään huolta siitä, että listoilta löytyy eri-ikäisille monenlaista luettavaa:  

Vuoden Topelius-ehdokkaissa näkyy esimerkiksi vaikeiden aiheiden ennakkoluulotonta käsittely osana sekä realistista perinnettä että fantasiakirjallisuutta. Lydecken-ehdokkaat puolestaan puhuvat paljon ystävyyden, rakkauden ja mielikuvituksen tärkeydestä osana elämää. Raadin mukaan tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjoista välittyy vahva sanoma ystävyyden ja rakkauden merkityksestä. 

 – Vuoden suurin huomio kohdistuu yleensä lasten- ja nuorten Finlandia-ehdokkaisiin, vaikka vuosittain julkaistaan paljon huikean hyviä ja tärkeitä aiheita käsitteleviä teoksia. Tieto näistä kirjoista olisi ensiarvoisen tärkeää niin lasten ja nuorten vanhemmille kuin heidän kanssaan työtä tekeville. Kuka löytää uuden kirjan ilman tietoa tai vinkkiä, jos ei jo valmiiksi seuraa alaa? Lapset ja nuoret haluavat lukea kirjallisuutta myös omasta ajastaan ja nykykielellä. – Usein vanhemmat suosittelevat itselleen rakkaita kirjoja, mutta lasta tai nuorta kiinnostaisi enemmän jokin uusi. Nostamalla esiin enemmän lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja voitaisiin lisätä myös kiinnostusta lukemisharrastusta kohtaan. – Mitä enemmän on tietoa tarjonnasta, sitä helpommin kaikenikäiset voivat löytää itseään kiinnostavia tarinoita.

Naulan kantaan raatilaiset summaavat myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden medianäkyvyyttä. Raadin puheenjohtaja Salla Erho toteaa:

Sekä Topelius- että Arvid Lydecken -palkinnon summa on 2018 euroa. Topelius-palkinto on perustettu vuonna 1946 ja se on Suomen vanhin nuortenkirjallisuuden palkinto. 

Arvid Lydecken -palkintoa on jaettu 1960-luvulta alkaen.  

Kopiosto tukee molempia palkintoja. Voittajat julkistetaan ensi vuoden tammikuussa. 

Topelius-ehdokkaina ovat seuraavat teokset, ohessa raadin perustelut. 

Anna Hallava: Valpuri Vaahteran maaginen korva, WSOY

Valpuri kuulee poikien ajatukset. Oudot, tylsät, kiinnostavat – ja vaikeat. Mitä silloin pitää tehdä? Koulukiusaamisen, syömishäiriöiden ja sukupuoli-identiteetin teemat sitoutuvat Valpurin ennakkoluulottomassa päiväkirjakuvauksessa luontevasti viihteelliseen ja iloiseen kerrontaan. Päiväkirjarakenne ja onnistunut yhdistelmä vakavaa ja kevyttä tekevät teoksesta helposti lähestyttävän. Ajanmukaisella kielellä kirjoitettua viihdettä, josta ei puutu sisältöä ja sanomaa.

Kirsti Kuronen: Pönttö, Karisto  

Kauniisti kirjoitettu säeromaani kuvaa nuoren tytön äänellä kokemuksia aikuiseksi kasvamisesta. Teos käsittelee herkkävireisesti seksuaalisuutta ja ihmissuhteita, eikä Kuronen kaihda vaikeitakaan teemoja. Pönttö maalaa kuvia sanoin: samastuttavia ja lähelle tulevia. Säkeiden väliin jää tilaa myös lukijalle ja hänen omille ajatuksilleen ja kokemuksilleen.

Arja Puikkonen & Emma Puikkonen: Äänihäkki, kuv. Paula Mela, Otava

Äänihäkki on sadun perinteitä hyödyntävä fantasiaromaani, joka kertoo 15-vuotiaan Ukun etsintämatkasta: Uku lähtee pelastamaan joutseniksi muuttuneita kadonneita veljiään. Soljuvalla kielellä kirjoitettu romaani käyttää useita kertojaääniä, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin. Teoksen maailma on eheä, kaunis, raju ja haikeansurullinen – ja siihen voi upota mukaan monenikäinen lukija.

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija. Väki 1, Tammi

Kiuru näkee muiden muistot. Elämä mullistuu, kun hän löytää muita kaltaisiaan. Rouhiaisen teos punoo osoittelematta arjen ja fantasian liittoon keskustelua sukupuolesta, vallasta ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Sekä henkilöhahmojen että tapahtumien kautta nousevat esiin kysymykset valtaväestön etuoikeuksista, oikeasta ja väärästä. Erinomaisesti kirjoitettua ja sujuvasti etenevää kaunokirjallisuutta, joka jättää vahvan muistijäljen.

Tuuli Vuorma: Caapparin kääty. Roistoakatemia 1, Kvaliti

Roi Hopponen on vahingossa päässyt poliisikoulun sijaan Roistoakatemiaan. Mukaansatempaava ja humoristinen seikkailu pitää otteessaan: Miten Roi selviää roistojen joukossa? Entä, kun roistoista tulee ystäviä? Henkilögalleria on herkullinen ja kieli ja kerronta on toimivaa ja elävää. Omaleimainen ja kiinnostava romaani sopii täydellisesti pitkiin ja uppoutuviin lukuhetkiin. Rosvokoulumaailma oppitunteineen tenhoaa, eikä teosta malttaisi päästää käsistään.

Arvid Lydecken -ehdokkaat:

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba, kuv. Marika Maijala, Otava

Millaista on matkustaa kahden maan välillä? Neljäsluokkalainen Ebba tietää, sillä hän lentää yksin, Suomen ja Saksan välillä. Ala-Harjan teos on hyvällä kielellä kirjoitettua realistista lastenkirjallisuutta. Kuvaukseen voi samastua paitsi kahdessa maassa, myös muutoin kahdessa kodissa asuva lapsi. Aiheen käsittely on toimivaa ja tarina etenee Ebban näkökulmasta napakoin lausein. Koskettava ja hauska romaani ottaa huomioon lapsen maailman, tunteet ja kokemukset.

Karin Erlandsson: Pärlfiskaren, kuvittanut Tuuli Toivola; Schildts & Söderströms; Helmenkalastaja, suom. Tuula Kojo, S & S

Pärlfiskaren on maaginen saturomaani, joka imee mukaansa: maansa paras helmenkalastaja Miranda lähtee yhdessä pienen Syrsa-tytön kanssa etsimään valtakunnan himotuinta helmeä. Erlandssonin kieli ja kuvaus ovat aistivoimaisia ja lukija näkee tapahtumat silmiensä edessä. Tarina pitää myös otteessaan alusta loppuun. Teoksessa on vahva sanoma ystävyyden tärkeydestä ja siitä, mikä maailmassa lopulta on tärkeää.

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa, kuvittanut Teemu Juhani, Karisto

Kuolevassa maassa pieni tyttö tutustuu valtavaa suurempaan kissaan. Kissalla on loputon nälkä ja se aikoo syödä koko maailman, koska vähempi ei riitä. Kiehtova ja intensiivinen teksti vangitsee lukijan ensimmäiseltä sivulta ja kuljettaa läpi jännittävän, tunnelmaltaan tihenevän seikkailun turvallisesti loppuun asti. Hain tarina ammentaa saduista, fantasiasta ja tyttöydestä: pienissä tytöissä on voimaa, joka ylittää vallan ja ahneuden.

Leena Parkkinen: Pikkuveli ja mainio harharetki, kuvittanut Jussi Karjalainen, Teos

Pikkuveljen seikkailu on villi, hurja ja hurmaava: siinä on komenteleva isosisko, suoleopardeja ja vahva sanoma. Parkkisen teksti pursuaa kauttaaltaan vinoa, outoa ja hillitöntä mielikuvittelua niin miljöön, henkilöiden kuin juonen osalta. Arjen ja fantasian elementit sekoittuvat tekstissä kiehtovasti ja tarina kiinnittyy oivaltavasti nykymaailmaan. Teoksessa ei ole mitään turhaa; kaikki on harkittua ja taiten kirjoitettua. Tähän maailmaan pieni ja isompikin lukija haluaa palata.

Laura Ruohonen: Tippukivitapaus, kuv. Erika Kallasmaa, Otava

Tippukivitapaus yhdistelee saumattomasti lastenrunouden perinteitä nykyhetkeen. Taidokas ja leikkivä kielen hallinta osoittaa rakkautta runoja, sanoja ja kaikenikäisiä lukijoita kohtaan sekä syvää sanojen, kielen ja mielen ymmärrystä. Ruohosen runot eivät kaihda mitään aiheita, vaan luottavat lapsen ymmärrykseen. Tippukivitapaus on äärimmäisen hiottu kokonaisuus, jossa jokaisella sanalla, tavulla ja äänteellä on paikkansa ja merkityksensä – oli se merkitys merkitystä tai merkityksettömyyttä.

Rouva Huu iloitsee erityisesti Äänihäkin, Tippukivitapauksen ja Kurnivamahaisen kissan nostosta ehdokkaiksi. 

Vuokko Hurmeen Kiepauksen (S & S) olisi vielä toivonut pääsevän mukaan tasokkaaseen joukkoon. 

Lastenkirjapalkinnoilla tehdään näkymätönkin näkyväksi

Logon suunnittelu Jani Ikonen 

Tällä viikolla on voinut iloita useammasta isosta lastenkirjapalkintouutisesta. 

Tiistaina julkistettiin Bolognan lastenkirjamessuilla vuoden 2017  ALMA-palkinnon saaja. Saksalainen kirjailija-kuvittaja Wolf Erlbruch on uusin Alma-palkittu. Suomessa hänet tunnetaan kahdesta teoksesta: Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suorana hänen päähänsä (Nemo 2000) ja kuvituksesta Thomas Windingin lastenkirjaan Pieni koirani mestari ja muita eläimiä (Otava 1997). 

Eilen keskiviikkona julkistettiin Pohjoismaisen neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoehdokkaat. 

Suomesta ehdolla ovat Inka Nousiaisen & Satu Kettusen Yökirja (Tammi 2015) ja Minna Lindebergin &  Jenny Lucanderin Vildare, värre Smilodon (Förlaget). Ja kun Ruotsin toisena ehdokkaana oli vielä  Ulf Starkin ja suomenruotsalaisen kuvittajan Linda Bondestamin Djur som inget sett utom vi (Förlaget), niin suomalainen kuvitustaide sai vielä ylimääräisen yllätysbonuksen tästä ehdokkuudesta.   

Ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, on tänään hetki sitten Lastenkirjainstituutissa julkistettu uuden Punni-palkinnon ensimmäinen saaja sekä kaksi kunnimainintaa. 

Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. 

  

Ensimmäisen Punni-kirjallisuuspalkinnon sai  Elina Hirvosen & Ville Tietäväisen kuvakirja Näkymätön (Lasten Keskus 2016). 

Palkinnon arvo on 4000 euroa ja se jaetaan tasan tekijöiden kesken. 

Hirvonen ja Tietäväinen ovat kumpikin debytoineet aikuistenkirjoilla, Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman ilmestyi vuonna 2005 ja Tietäväisen esikoisteos sarjakuva-albumi Hymyilevä kuu ilmestyi jo vuonna 1995 yhdessä Harri Hannulan kanssa. 

Punni-palkinto myönnettiin palkintoraadin sanoin Hirvoselle ja Tietäväiselle "rohkeasta avauksesta tekijöille, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa kirjoittaneet ja kuvittaneet lasten kuvakirjan". 

On kuitenkin hyvä muistaa, että Tietäväinen teki yhdessä tyttärensä Ainon kanssa muutama vuosi sitten kokeellisen sarjakuvakirjan Vain pahaa unta (WSOY 2013), joka sai kaksoisluokituksen: lapsille ja aikuisille. 

   

Lisäksi palkintolautakunta halusi antaa kunniamaininnan kahdelle teokselle: Jenni Erkintalon katselukirjalle Millainen minä? (Etana Editions 2016) ja Laura Merzin & Aino Järvisen tietokuvakirjalle Tuhat ja yksi otusta (Etana Editions 2016).

Tässä palkintolautakunnan perustelut kokonaisuudessaan:

Elina Hirvonen on kirjailija ja dokumentaristi. Ensimmäisessä kuvakirjatekstissään hän pureutuu tärkeään ja ajankohtaiseen aiheeseen, ulkopuolisuuteen ja kiusaamiseen.

Ville Tietäväinen on graafinen suunnittelija, kuvittaja ja sarjakuva taiteilija. Sarjakuvasta ammentava vahva kuvitustyyli tuo kirjaan jännitystä ja toimii samalla myös etäännyttävänä elementtinä. Mahdolliset kipeät kokemukset eivät tule liian lähelle lasten omaa arkea.  

Kapteeni on reipas tyttö, joka haluaa isona astronautiksi.Päiväkodissa hän jää ulkopuolelle toisten leikeistä. Jatkuva hylätyksi tuleminen tuntuu kipuna vatsassa, ja tyttö pelkää päiväkotiin menoa. Lopulta hän alkaa itsekin epäillä olevansa muita huonompi, eikä kerro vanhemmille mitään kiusaamisesta. 

Kirja osoittaa, miten tärkeää aikuisten olisi nähdä tilanteiden taakse. Vastuu siitä, että lapsi tulee kuulluksi, on aikuisilla. Kun kiusaamiseen vihdoin puututaan päiväkodissa, sille annetaan myös nimi: ”Siitä voi tulla näkymätön haava, joka paranee hitaasti”. Vaikka ulkopuolelle jättämiseen puututaan tarinassa, ratkaisut eivät ole liian helppoja tai suoraviivaisia. Kirjaa voidaan käyttää esimerkiksi päiväkodissa tai kouluissa auttamaan tunteiden käsittelyssä ja herättämään keskustelua kiusaamisesta. 

Kirja on rohkea avaus sekä aiheensa että kuvallisen ja sanallisen kerrontatyylinsä puolesta. Toivottavasti se kannustaa myös lukijoita puuttu–maan rohkeasti kiusaamiseen ja ulkopuolelle jättämiseen.

Elina Hirvonen ja Ville Tietäväinen ovat yhteistyössä löytäneet poikkeuksellisen tyylilajin ja miljöön sijoittamalla tapahtumat ulkoavaruuteen. Miljöö voidaan nähdä myös lapsen leikin ja mielikuvituksen paikkana. Tietäväinen ja Hirvonen kertovat tarinaa kuin elokuvaa tai sarjakuvaa, pienin kohtauksin. Kirjan teksti ja kuvat ovat keskenään tasapainossa ja täydentävät toisiaan antaen samalla tilaa lukijan mielikuvitukselle ja omille oivalluksille. Kirjan teksti lähtee lapsen maailmasta ja kuvituksessa maailmaa katsotaan lapsen perspektiivistä. Tunteet ovat voimakkaasti läsnä. Kirja ei kuitenkaan työnnä lukijaa pois liiallisella vaikeuksien korostamisella, vaan lähestyy aihetta hienovaraisesti. 

Mielikuvituksellisten olentojen kautta tuodaan esille, että jokainen lapsi on hyvin erilainen, erityinen olento. Se ei ehkä olisi yhtä selvää tavallisten ihmishahmojen kuvin kerrottuna. 

Jenni Erkintalon pienikokoinen kirja Millainen minä? (Etana Editions 2016) sopii pienen lukijan käteen. Pienestä koostaan ja minimalistisesta kuvituksesta huolimatta se käsittelee suuria asioita. On vaatinut poikkeuksellista rohkeutta pitäytyä olennaiseen. Vain muutamalla taitavalla viivalla syntyy erilaisten, tunnistettavien tunteiden skaala erivärisiin, kasvoja muistuttaviin pyöreisiin muotoihin. Niukassa, mutta lennokkaassa ja elävässä tekstissä on käytetty rohkeasti erilaisia adjektiiveja ja kielikuvia. Kirja tarjoaa iloista ja hyväksyvää tunnekasvatusta. Sitä voi lukea hyvin eri-ikäisten lasten (ja aikuisten) kanssa. 

Kirja on rohkea avaus, koska se ei ole pelkkä katselukirja, vaan teksti ja kuvat toimivat yhdessä mainiosti. Aivan pienimmille lukijoille tehdään harvoin näin laadukkaita ja loppuun asti mietittyjä teoksia.
 

Kuvittaja ja tekstiilitaiteilija Laura Merzin kuvittama ja hänen yhdessä Aino Järvisen kanssa kirjoittamansa Tuhat ja yksi otusta (Etana Editions 2016) on aivan uudenlainen tietokirja lapsille. Rakkaus eläimiin sekä lapsena luettuihin eläinkirjoihin näkyy. Mustalla, juoksevalla tussilla ja erilaisilla käsiin osuneilla välineillä luodut mustavalkoiset, tyylitellyt eläinhahmot tuovat raikasta ilmettä suomalaiseen lastenkirjakuvitukseen. Ne vertautuvat myös kansainvälisesti tunnettuihin taitajiin. 

Leikkisä, mutta tiukasti faktoihin nojaava ja sopivan lyhyt teksti houkuttelee lasta kysymyksiin ja poimii esiin myös hupaisia, vähemmän tunnettuja yksityiskohtia eläimistä. Kirja on kuin pieni taidegalleria, joka houkuttelee lasta kokeilemaan rennolla otteella taiteilua itse. Kirja on poikkeuksellisen ansiokas ja lajia uudistava esikoisteos.

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita -kokoelmasta (kuv. Maija Karma) tuttu Punni-jänis valittiin palkinnon keulakuvaksi, koska Punni on erilainen kuin muut, joiden mielestä Punnin kaltaista ei voi ollakaan. Kunnaksen suostumuksella Punni rohkaisee nyt oman palkinnon myötä lastenkirjallisuuden tekijöitä luomaan raikkaita ja arkailemattomia teoksia nykylapsille. 

Ensimmäiseen Punni-palkintoraadin asiantuntijajäsenenä toimi kirjailija Hannele Huovi, Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen edustajana kriitikko Arja Kanerva, nuorisojäsenenä Pirkanmaan kirjoituskilpailun vuonna 2016 voittanut lukiolainen Saana Simelius sekä  puheenjohtajana Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen. 

Punni-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaina oli 45 kustantajien kilpailuun ilmoittamaa lasten- ja nuortenkirjaa vuosilta 2014–2016. 

Palkintoraadin napakassa summauksessa kerrottiin, että teoksia saatiin 19 kustantajalta. Ehdokkaista noin puolet oli esikoisteoksia ja puolet uusia avauksia aiemminkin lasten- tai nuortenkirjoja julkaisseilta tekijöiltä. 

Ehdokaskirjojen joukossa oli sekä tieto- että kaunokirjallisuutta aivan pienten lasten kirjoista kuvakirjoihin ja lasten kertomuksista nuortenkirjoihin. 

Ehdokaskirjat kuvaavat hyvin kotimaisen julkaisukentän laajuutta. Mukana oli useita hyvin pienten kustantajien mielenkiintoisia kirjauutuuksia, jotka eivät välttämättä ole olleet laajasti esillä. Kuvakirjojen ja tietokirjojen osalta raati huomioi ilahduttavasti uusia ja rohkeita avauksia, mutta lastenromaanien ja nuortenkirjojenkin osalta niitä olisi toivottu lisää.

Olen arvioinut Näkymättömän Kuvittaja-lehteen 1/2017.

Millainen minä? -katselukirjan arvio löytyy Lastenkirjahyllystä ja Tuhat ja yksi otusta -kirjan arvio on ilmestynyt Helsingin Sanomissa .

  

Topelius Kolulle ja Lydecken Istolle

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakamat Topelius- ja Lydecken -palkinnot on hetki sitten jaettu Otavan tiloissa Helsingissä. 

Siri Kolun nuortenromaani Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016) sai Topelius-palkinnon ja Sanna Iston fantasiaromaani Maan alaiset (WSOY 2016) Lydecken-palkinnon. 

Palkkinnonjakotilaisuudessa raati summasi viime vuoden tarjontaa. Raati – Salla Erho, Myry Voipio ja Ida Hartikainen –  kiitteli lasten- ja nuortenkirjatarjontaa monipuoliseksi ja laaja-alaiseksi. Luettavaa löytyy monen ikäiselle ja tasoiselle lukijalle:

Teemoja ovat esimerkiksi monikulttuurisuus, tasa-arvo, ystävyys ja yhteisöllisyys, seksuaalisuus eri muodoissaan sekä oikeus olla oma itsensä. Synkkiäkään aiheita ei kaihdeta: suomalaisissa uusissa lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään muun muassa tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vallanhimoa sekä selviytymistä dystooppisessa tulevaisuudessa.  

Monimuotoisuus näkyy paitsi lajikavalkadissa, myös laaja-alaisissa aiheissa: lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään sekä ajankohtaisia, uutisista tuttuja aiheita kuin myös klassisia aiheita, kuten ensirakkautta tai lapsen ensimmäisiä itsenäistymispyrkimyksiä.

Raati koki kuitenkin vaikeaksi tehdä eroja erilaisten kirjojen välillä: 

Miten verrata keskenään esimerkiksi loistavaa humoristista kirjaa, tyylikästä kauhua tai väkivallan tarkasteluun paneutuvaa teosta? Ehdolle asetetut kirjat ovat kielellisesti, rakenteellisesti ja temaattisesti vahvoja teoksia, joiden tarina koskettaa lukijaansa ja maalaa tämän eteen maailman.

Jo 70 vuoden ajan jaettu Topelius-palkinto oli alkuun ainoa säännöllisesti jaettu kotimainen lasten- ja nuortenkirjapalkinto, joka aiemmin jaettiin ajoittain myös elämäntyöpalkintona. 

Esimerkiksi vuonna 1952 Aili Somersalo sai sen koko tuotannostaan, vuonna 1966 sen sai Oili Tanninen Nunnu-kuvakirjasta ja vuonna 1992 Kirsi Kunnas runokokoelmasta Tiitiäisen pippurimylly. 

1990-luvun mittaan Topelius on vakiintunut nimenomaan nuortenkirjapalkinnoksi ja vuodesta 1969 jaettu Lydecken-palkinto on profiloitunut etupäässä lastenromaanipalkinnoksi.

Siri Kolun nuortenromaani  ja Sanna Iston fantasiaromaani on molemmat arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Rouva Huu onnittelee kumpaakin palkinnon saajaa. 

Sanna Isto sai Lydecken-palkinnon myös vuonna 2012 esikoisromaanistaan Tinka ja Taika.