Lastenkirjahyllyn varjolistalla kuvituksen voimaan uskovia lastenkirjoja ja ajassa vahvasti kiinni olevia nuortenromaaneja

 

Olen yleensä pyrkinyt nostamaan Lastenkirjahyllyn varjolistalle monipuolisen kattauksen eri lajityyppien uutuuksista.

Tänä vuonna huomaan liputtavani aiempaa selkeämmin ja siekailemattomasti kuvakirjojen ja nuortenromaanien puolesta.  

Kuvakirjoista ja nuortenromaaneista löytyy nyt uudistushenkisyyttä, rohkeutta kokeilla ja haastaa hyvin eri ikäisiä lapsia ja nuoria nauttimaan korkeatasoisesta ja tarpeen mukaan myös yhteiskunnallista todellisuutta heijastavista teoksista.

Maija Hurme: Mistä kaikki päivät tulevat? S&S 2025.

Maija Hurme: Var kommer alla dagar ifrån? Schildts & Söderströms 2025.

Lapsilähtöinen lähestymistapa näkyy nyt monin tavoin sekä lastenkasvatuksessa että lastenkirjoissa. 

Maija Hurmeen kuvakirjassa kaksi leikki-ikäistä lasta ihmettelee, ällistelee, kummastelee arkisia ilmiöitä ja asioita. Kuvakirjan lapsentahtinen filosofia muistuttaa lähtökohdiltaan  Hurmeen edellistä kuvakirjaa Kaikki löytämäni viimeiset / Alla minä sista (Etana Editions ja Schildts & Söderströms 2022), jonka aiheena olivat viimeiset asiat, jostakin luopuminen ja uuteen tilanteeseen totutteleminen. 

Uusi kuvakirja menee jos mahdollista vielä syvempiin vesiin entistäkin kiperämpien ja filosofisten kysymysten takia. 

Kuvitus kutsuu lasta vuorovaikutukseen, se havainnollistaa ja asettaa kysymykset kehyksiin, olipa kyse maailmankaikkeudesta tai huomattavasti käytännöllisemmistä kysymyksistä, kuten kurahousujen tai sukkahousujen tarpeellisuudesta.

Kuvakirja on ilmestynyt samanaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi, mutta niiden kansikuvat poikkeavat toisistaan, viehättävä anekdootti tämäkin!

Kuvakirjaan viittaava kolumni on julkaistu Helsingin Sanomien digilehdessä  31.8.2025.

Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Kukas muu kuin Lii, Enostone 2025.
 
Näkökulmatekniikka on sekä lasten- että nuortenkirjoissa tyypillinen tapa havainnollistaa paitsi moninaisuutta niin myös keskushenkilöiden persoonallisuutta.
Kukas muu kuin Lii antaa sananmukaisesti äänen ja huomion Talvitien ja Ikosen edellisessä lastenkirjassa (Ai niin, minä olen muuten Lee, 2023) sivuhenkilönä esiintyneelle lapselle, joka viestii mieluummin ilman sanoja. 

Talvitie ja Ikonen tuntuvat kumpikin ruokkivan toistensa luovuutta: se näkyy tarinan ja kuvituksen  tasapainossa siten, että kumpikin antaa  vuorollaan täkyjä lukijalle ja kuvan katsojalle. 

Kuvakirjamaisesta formaatista huolimatta kirjan voi ajatella runsaasti kuvitetuksi pienoisromaaniksi. Tätä määritelmää tukee myös kerronnan episodimaiset ja erikseen nimetyt luvut.

 Arvio julkaistu Lastenkirjahyllyssä  heinäkuussa 2025.

Elina Warsta & Jukka Laajarinne: Tuuliajolla, eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista, Otava 2025.

Tuuliajolla on klassinen seikkailutarina, joka ei tarjoa vain yhtä oikeaa tulkintaa. Eri ikäiset lukijat pystyvät peilaamaan ällistyttävän tarinan käänteitä omista lähtökohdistaan. 

Itse luin kirjan hyvinkin painokkaana yhteiskunnallisena manifestina yhteisöllisyyden, rauhanomaisen rinnakkainelon ja lähimmäisenrakkauden puolesta.

Kirjan alkuidea perustuu Warstan luomiin hahmoihin, ja ansaitusti hänen nimensä on myös nostettu kanteen ensimmäiseksi. 

Viime vuosina suomalainen lastenkirjakuvitus on pelkistynyt ja virtaviivaistunut: värien ja tyylitellyn visuaalisen muotokielen ajatellaan kiinnostavan lapsia enemmän pikkkutarkkaa kuvitustyyliä enemmän. 

Warsta luo aukeamille huimia ja yksityiskohtaisia maisemia ja mielenmaisemia sellaisella intensiteetillä jota ei ole hetkeen kotimaisissa kuvakirjoissa nähty. 

Kuvakirjaan viittaava kolumni julkaistu Helsingin Sanomien digilehdessä  31.8.2025.

Satu Erra: Tällainen tunne, Tammi 2025.

Vielä muutama vuosi sitten näytti siltä, että kotimainen realistinen nuortenkirjallisuus olisi katoava laji. Tämän vuoden tarjonta ja uudet tekijät valavat uskoa siihen, että nuortenromaanin kerronta löytää myös aivan uusia uomia, vaikka nuoruuden perustunnot säilyvätkin muuttumattomina.  

Laura Lyytisen suunnitteleman pastellisen kansikuvan ei kannata antaa hämätä, sillä abivuottaan elävän Emman toimet ja ajatukset resonoivat sukupuoleen katsomatta.    

Erra onnistuu kuvaamaan yhteiskuntaluokkia, seurustelun haparoivuutta ja ystävien merkitystä aidosti ja kiinnostavasti.

Arvio julkaistu Helsingin Sanomissa 10.9.2025.

Heidi Nummi: Petovala, WSOY 2025.

Heidi Nummen esikoisromaanin Petovalan voi ajatella päivittävän 25 vuotta sitten ilmestyneen Ville Suhosen Poika ja ilves -lastenromaanin viestin nykyhetkeen. 

Petovala sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, aikaan jolloin on juuri selvitty aiemmasta ekokriisistä. Esimerkiksi metästys on kielletty kokonaan ja  siirrytty suosimaan vain luontoa säästäviä energian lähteitä. Romaanin keskushenkilöllä Laikalla on oma suojeluseläin, ilves, joka on Suomen viimeisiä uhanalaisia petoeläimiä. 

Tapa, jolla Nummi törmäyttää romaanissaan äärimmäiset näkökannat keskenään, on tavattoman tehokas ja jopa hätkähdyttävän ajankohtainen. Lukan ja hänen ystäviensä pitkäjänteistä työtä uhkaa nimittäin poliittinen ääriliike, joka ajaa vain ihmisten oikeuksia. 

Kirjan arvio ilmestyy myöhemmin marraskuussa Suomen Kuvalehdessä.

Stefanie Tuurna: Maamaa, Otava 2025.

Säeromaani näyttää jo vakiintuneen osaksi kotimaista nuortenkirjallisuutta. 

Stefanie Tuurna  on asettanut esikoisromaanissaan riman korkealle sekä itselleen että lukijalle. Päähenkilön Akiran änkytys on nimittäin olennainen osa säeromaanin rytmiä mutta samalla se ilmentää myös pojan nykivää ja tempoilevaa suhdetta itseensä ja läheisiinsä.   

Kieli on Akiralle supervoima siitäkin huolimatta, että sen tuottaminen on hänelle fyysisesti ja psyykkisesti raskasta. 

Maamaan arvio on julkaistu Helsingin Sanomissa helmikuussa 2025.

* * * * * 

Suomen Kirjasäätiön jakaman Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat julkistetaan huomenna keskiviikkona.

Esivalintaraatiin kuuluvat puheenjohtajana pääsihteeri Eero Rämö, ja jäseninä HS Lasten uutisten esihenkilö Fanny Fröman, kasvatustieteilijä, professori Arniika Kuusisto, muusikko Joel Melasniemi, Pikku-Finlandian voittaja 2024 Senja Ollikainen sekä myymäläpäällikkö Aino Torttila.

Palkinnon saajan valitsee urheilija Mustafe Muuse. 

Runeberg Junior -palkinto pitää huolta lukutaidon alkuvaiheeseen sopivien uutuuksien esiin nostamisesta

 

Runeberg junior -palkinnolle on  hetki sitten julkistettu kahdeksan ehdokasta.

Esivaaliraatiin kuuluivat luokanopettaja ja kirjailija Annika Gustafsson-Flinck, Porvoon taidekoulun rehtori ja kuvataideopettaja Jenni Iivonen sekä Yle Vega Östnylandin toimittaja Jonas Sundström.

 

Palkinnosta päättävät helmikuun alussa 2025 porvoolaiset esikoululaiset ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat.

Ehdokkaat ja perustelut:

 

Axel Åhman & Ola Skogäng (kuv.): Smugglarens skatt, Schildts & Söderströms / Salakuljettajan aarre, suom. Anu Koivunen, S&S 

 

Perinteinen seikkailukertomus, jonka tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun, keskelle saariston hiljaiseloa. Joulunpunainen lanka kulkee läpi tarinan, mutta kirjan voi lukea mihin vuodenaikaan tahansa. Kieli on rikasta ja sujuvaa. Tekstin jako selkeisiin ja sopivan mittaisiin kappaleisiin helpottaa lukemista ja houkuttelee matkaamaan eteenpäin jännittävässä tarinassa. Realistinen kuvitustyyli sopii hyvin yhteen tekstin kanssa. Lyhyesti sanottuna: tyylipuhdas kokonaisuus.

 

Den här klassiska äventyrsberättelsen livar upp det stillsamma skärgårdslivet. Den julröda tråden bär stadigt genom hela berättelsen, men trots att den utspelar sig i december kan boken läsas året runt. Kapitelindelningen är väl genomtänkt och lockar att läsa ett kapitel till, och till och ytterligare ett kapitel till. De stämningsfulla illustrationerna kompletterar storyn. Kort och gott – en stilren helhet.  

Linda Bondestam: Chop Chop. En tappers jordbos berättelse,  Förlaget / Hopi Hopi. Reippaan robotin tarina, suom. Päivi Koivisto, Teos

 

Omaperäinen, monitasoinen kuvakirja, josta kaikenikäiset lukijat voivat löytää erilaisia aiheita ja yksityiskohtia ja tehdä monenlaisia tulkintoja. Tyyliltään lähes surrealistinen Hopi Hopi käsittelee humoristisesti ja rohkeasti elämän, olemassaolon ja ihmisyyden suuria kysymyksiä. Ilmiömäiset, villit kuvat kuljettavat sympaattista päähenkilöä tilanteesta ja ajasta toiseen tässä ajatuksia herättävässä ja huikeassa tarinassa, jossa voi nähdä myös kritiikkiä nykyaikaa ja elämäntapaamme kohtaan.    

 

Den här originella bilderboken serverar läsaren flera färgsprakande dimensioner och möjliggör allt från små och enkla till stora och komplexa tolkningar för barn i olika åldrar. Den surrealistiska och modiga Chop chop med dess fenomenala illustrationer behandlar livets existentiella frågor på ett skickligt sätt och med ett aktuellt samhällskritiskt djup som väcker tankar.  

Hopi Hopi on arvioitu Lastenkirjahyllyssä lokakuussa.

 

Malin Klingenberg: Slättens systrar, ill. Eeva Nikunen, Schildts & Söderströms / Tasangon tyttäret, suom. Eeva Nikunen, suom. Outi Menna, S&S 

 

Kuka ties voimme syyttää Klingenbergiä, jos koululaisen nukkumaanmenoaika venyy myöhäiseen yöhön: Saban ja Sarinan tarinaa on vaikea laskea käsistään. Slättens systrar -kirjaan sisältyvät kaikki klassisen fantasiakertomuksen ainekset: ystävyys, perhe, yliluonnolliset voimat sekä taistelu hyvän ja pahan välillä.

 

Klingenberg kan vara orsak till trötta skolbarn för det är svårt att lägga ifrån sig boken då man väl fångats av systrarna Saba och Sarinas äventyr. Slättens systrar innehåller alla ingredienser till episk fantasy –  vänskap, familj, övernaturliga krafter och kampen mellan det goda och det onda.  

 

Ulrika Hansson & Maija Hurme: Kom, vi springer!, Schildts & Söderströms / Tule, juostaan!  suom. Outi Menna, S&S 

 

Hansson ja Hurme käsittelevät arkipäiväisen tilanteen kuvauksen kautta tärkeää teemaa, joka on aina ajankohtainen. Rikas kuvakerronta ja sujuvasti kerrottu tarina peilaavat ristiriitaisia ja vaikeita tunteita, jotka voivat ottaa kokonaan valtaansa ja jotka ovat monelle meille tuttuja. Hurmeen tapa katsoa maailmaa antaa Big Bangillekin uuden merkityksen.

 

Duon Hansson-Hurme lyckas väva ihop ett viktigt tema till en vardaglig story. Bildberättandet återspeglar de starka och svåra känslorna var och en har upplevt, och hur det kan kännas när känslorna tar över. Big Bang har fått en ny innebörd tack vare Hurmes sätt att se på världen.  

Tule, juostaan! on arvioitu Lastenkirjahyllyssä syyskuussa. 

 

Petra Heikkilä & Mirkka Eskonen: Huolisyöppö, S&S

 

Syvällinen ja rehellinen kuvaus arjen suurista ja pienistä haasteista. Tarina ei sorru itsestään selviin ratkaisuihin. Sympaattinen ja omintakeinen kuvitus toimii saumattomasti yhteen tekstin kanssa. Lukijalle jää lämmin ja valoisa tunnelma. Ehkä meillä kaikilla pitäisi olla oma huolisyöppö.

 

Vardagen beskrivs på ett ärligt och oförfinat, men djupsinnigt sätt. Den varma och viktiga berättelsen räds inte för att tackla större och mindre utmaningar. De sympatiska och färgglada illustrationerna kompletterar berättelsen. Kanske vi alla borde ha en “huolisyöppö” där hemma.  

 

Silja Sillanpää & Pasi Pitkänen (kuv.): Ouroboros: Sateenkaarikäärme, WSOY

 

Heti ensimmäiseltä sivulta alkaen Ouroboros vangitsee lukijansa fantasiaan. Mystiikkaa tihkuva tarina luo nahkansa useaan kertaan loputtomalta tuntuvalla taipaleella, joka on kenties pohjimmiltaan metafora nykyajasta ja elämästä. Tunnelmasta kuljetaan toiseen. Pelottavat ja ahdistavatkin tilanteet vaihtuvat huumorin kautta iloon ja valoisiin hetkiin. Tummasävyinen, vahva kuvitus houkuttelee mukaan unohtumattomalle matkalle.

 

Ouroboros bjuder på fängslande fantasy från första sidan. Den mystikspäckade berättelsen ömsar skinn längs med läsresan som bjuder på metaforer om samtiden och livet. Stämningarna växlar från mörka nyanser till humoristiska formuleringar. De lockande illustrationerna bygger upp den ibland kusliga stämningen och tar med läsaren på en oförglömlig resa.  

Ouroboros on arvioitu Lastenkirjahyllyssä toukokkuussa.

 

Jyri Paretskoi: Metallinetsijät roistojen jäljillä, Karisto

 

Vauhdikas seikkailutarina, joka tempaa mukaansa heti ensi lauseilla. Nokkelat juonenkäänteet, sujuva kieli ja huumorilla maustetut tilannekuvaukset pitävät otteessaan ja voivat innostaa lukuharrastuksen pariin myös vähemmän kokeneita lukijoita. Metallinetsijät roistojen jäljillä on lajityyppinsä puhdaslinjainen edustaja.

 

Den här fartfyllda och medryckande äventyrsberättelsen går rakt på sak utan tjafs. Berättelsen kryddas med humor och finurliga vändningar som får den unge läsaren att vända ytterligare ett blad. En renodlad representant i sin genre.   

 

Saara Vallineva: Vanha torni, Enostone kustannus 

 

Moniselitteinen, runollinen ja kaunis tarina, joka herättää monenlaisia tunteita. Upea kokonaisuus, jossa kuvat, teksti ja taitto ovat yhtä. Tekijän persoonallinen kädenjälki näkyy viehättävässä kuvituksessa. Sopivan pituisiksi jaoteltujen tekstien istuttaminen kuvien sisälle saa uppoutumaan tarinan maailmaan ja tekee lukemisesta helpompaa vasta lukemaan opettelevillekin.

 

En mångtydig, poetisk och helt enkelt vacker berättelse. Bild, text och ombrytning är ett, och bildar en fantastisk helhet som väcker hela känslospektrat hos läsaren. Illustrationerna är synkroniserade med texten och underlättar läsning för den mer ovana.  

Vanha torni on arvioitu Lastenkirjahyllyssä elokuussa.

                                                       * * * * * *

Mukana on neljä kuvakirjaa ja neljä lastenromaania, joista kaksi on fantasiaa ja kaksi realistisviritteistä teosta.

Neljä alunperin ruotsiksi ilmestynyttä teosta on myös suomennettu.

Erityisen iloinen olen Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen Huolisyöppö- sekä Saara Vallinevan Vanha torni -kuvakirjojen ehdokkuudesta.

Linda Bondestamin kuvakirja on nyt ehdolla kolmen eri palkinnon saajaksi: Ruotsin August-, Suomen Finlandia- ja nyt myös Runeberg Junior -palkinnolle. 

 

Lastenkirjahylly – 15-vuotias kapinallinen tajunnanräjäyttäjä vai jo aikansa elänyt alusta?

 

Kesken työkiireiden havahduin alkuviikosta yht´äkkiä siihen, että Lastenkirjahylly täyttää tänään 15 vuotta.
 
Syyskuussa 2009 käynnistämäni blogi oli tarkoitettu väliaikaiseksi kanavaksi tilanteessa, jossa monella taholla vähennettiin lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä.
 
Tuolloin akuutti tilanne ei ole printtimedian puolella suinkaan kuluneen 15 vuoden aikana parantunut, mutta verkon eri alustoilla kuhisee: Instagramista on tullut jo blogeja suositumpi, luetumpi ja näkyvämpi kanava, jossa kuka tahansa lasten- ja nuortenkirjoista inspiroitunut voi jakaa parhaita lukuelämyksiään reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti.

 

Mediatutkija Anu Koivunen kirjoittaa 9.9. ilmestyneessä Suomen Kuvalehden verkkokolumnissaan suomalaisen kulttuurijournalismin kaventumisesta ja eräänlaisen rillumarei-asenteen leviämisestä koko kulttuurin kentälle. 

Yksittäisiä taideteoksia paljon tärkeämpiä näyttävät olevan koukuttavat henkilöjutut raflaavista kulttuuri-ihmisistä.    

Havaintojeni mukaan henkilökeskeinen kulttuurijournalismi on jo pitkään keskittänyt myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden lähtökohtaisestikin pientä mediahuomiota samoille, jo ennestään suuren yleisön tuntemille lasten- ja nuortenkirjailijoille tai sosiaalisen median alustoilta tutuille vaikuttajille. 

Tällainen menestyksen ja maineen kierre ruokkii toki median esiin nostamien kirjailijoiden kirjamyyntiä, mutta ei pitkässä juoksussa edistä tietoisuutta kotimaisen  lasten- ja nuortenkirjallisuuden monipuolisesta tarjonnasta.
 

Anu Koivunen viittaa kolumnissaan siihen, kuinka laadukkaan kulttuurijournalismin tekeminen sälytetään nykyisin erilaisten säätiöiden rahoituksen vastuulle (uusimpana Koneen säätiön rahoittama Longplayn kulttuuritoimitus). 

 

Ilokseni myös Lastenkirjahylly on saanut 15 vuoden aikana rahoitusta eri säätiöiltä ja rahastoilta. 

Tähän mennessä olen julkaissut Lastenkirjahyllyssä hieman yli 2200 arviota, jotka tuskin olisivat syntyneet silkasta intohimosta ja rakkaudesta lajiin.

 

Koen, että tämä 15 vuoden (väli)etappi on taas yksi hyvä syy kuulostella, mihin eri tarpeisiin Lastenkirjahyllyä luetaan. 

 

Anna siis Lastenkirjahyllylle aineeton syntymäpäivälahja ja kerro, millä tavalla  hyödyt omassa ammatissasi tai arjessasi Lastenkirjahyllystä. 

 

Entä onko Sinulla kehittämisideoita, erityistoiveita tai haluatko antaa muuta vapaasanaista palautetta?  

 

Voit kommentoida suoraan blogin kommenttikenttään tai Facebookiin tai lähettää sähköpostia paivi.heikkilahalttunen(at)gmail.com. 
 

 

 

 

Sirppa Kauppisen tietokuvakirja Kirja ja minä. Pieni opas kirjojen maailmaan ilmestyi Otavan kustantamana 1958. Kuvitus Hilkka Rosolan. 

Lapsuuden avarat leikit

Riina Katajavuori: Einarin elokuu. Kuvittanut Jani Ikonen. 86 sivua. Enostone 2023. 

 

 

 

Olen usein motkottanut siitä, että perinteinen lapsen arjen kuvaus on entistä harvinaisempaa herkkua kotimaisissa lastenromaaneissa. 

En oikein jaksa uskoa siihen, että kaikki lapset lukutaidon tasoon ja muihin intresseihin katsomatta pitäisivät yksinomaan tapahtumantäyteisestä ja yksityiskohtia pursuilevasta kerronnasta, jota on nyt tarjolla mielestäni enemmän kuin tarpeeksi. 

Haluan uskoa, että nykylapsetkin pitävät vielä rauhallisesta, tavalliseen arkeen keskittyvästä kerronnasta, ja ilokseni sellaista löytyy Riina Katajavuoren lastenromaanista Einarin elokuu.

Einarin elokuu on myös kirjaesineenä tavattoman kaunis. 

Vihreä kluuttiselkämys ja väreiltään räväkkä Jani Ikosen kansikuva laiturilta veteen hyppäävästä kirjan päähenkilöstä herättävät heti mielenkiinnon. 

Jani Ikosen kuvitus tavoittaa ällistyttävän
hyvin tilanteita ja tunteita. Tässä Einari harjoittelee
koulun kykykilpailuun maharullausta pikkusisko
 Aila seuranaan. Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren
lastenromaaniin Einarin elokuu (Enostone 2023). 

 

Lastenromaanissa lukija pääsee seuraamaan toista luokkaa syksyllä aloittavan Einarin arkea elokuun alusta loppuun. Päivämäärien lisäksi luvut on nimetty koukuttavasti.

 

Einari on toimissaan ehtiväinen mutta toisaalta myös välillä filosofisiinkin ajatuksiinsa vaipuva pikkupoika, joka isän arvion mukaan kuluttaa toisinaan yhden päivän aikana jopa puoli metriä laastaria! 

Jani Ikosen mustavalkoinen kuvitus tavoittaa ällistyttävän hyvin keskushahmojen ilmeet ja kehonkielen. 

Einarin paras kaveri Voitto tulee yökylään, ja hämärän
 tultua pojat keskustelevat salaperäisestä sadeviittamiehestä.
Jani Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren lastenromaaniin 
Einarin elokuu (Enostone 2023). 

 

Einaria ja tämän ystävää Voittoa askarruttaa Einarin perheen kesämökin lähellä usein liikkuva hurjan näköinen ”sadeviittamies”, joka ei poikien arvion mukaan taida olla ihan vaaraton: 

 

”No ajattele… jos se vaikka harrastaa metsästystä ja hortoilee täällä pyssyn kanssa pitkin metsiä tai jotain”, Voitto sanoo. ”Se oli epäilyttävä hyypiö. Ehkä humppu”. – –

 

Sadeviittamies on päässyt myös kuvitukseen. 
Jani Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren 
lastenromaaniin Einarin elokuu (Enostone 2023). 

Sadeviittamiehen mysteeri ratkeaa, kun kesämökin naapuri Aatos Peltonen kertoo Arvosta, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Arvo ei Peltosen luonnehdinnan mukaan "ole raitis, reipas eikä rahanahne – pikemminkin yksilöllinen, yksinäinen ja hyväntahtoinen”. 

Einarin elokuun  voi ajatella ottavan kantaa alkusyksystä ensin sosiaalisessa mediassa ja sittemmin printtimediassakin käytyyn "spurgu-keskusteluun. 

Eri tahot närkästyivät nimittäin Opetushallituksen vuonna 2015 julkaiseman (ja toimittamani) selkomukautetun tarinakokoelman Häntä jäässä ja muita juttuja opettajan aineistosta, joka liittyi Kreetta Onkelin lyhyeen tarinaan "Spurgu". Sitä syytettiin  yksipuolisesta, päihdeongelmaisia ihmisiä stereotypisoivasta asetelmallisuudesta.

 

Selkomukautusta, saati alkutekstiä ja Onkelin hienoa, edelleen kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeenkin yhteiskunnallisilta painotuksiltaan ajankohtaista Selityspakkia (Otava 2014), eri mediat eivät tietenkään nähnyt aiheelliseksi etsiä käsiinsä.

 

Lastenkirjallisuus työstää hyvinkin rankkoja, usein aikuisen mielestä jopa kiusallisia aiheita, joista aikuinen mieluusti vaikenisi kokonaan. 

Kohun taustalla näkyy jälleen suuren yleisön tietämättömyys nykylastenkirjallisuuden aiheiden kirjosta sekä kirjailijoiden ja kuvittajien lapsen omaa ymmärrystä kunnioittavasta asenteesta. 

Riina Katajavuoren Einarin elokuu kuvaa – Onkelin tavoin – humaanisti lapsen luontaista uteliaisuutta itselle vierasta ja vaikeasti hahmottuvaa asiaa kohtaan. 

Lasten villit spekuloinnit sadeviittamiehestä saavat  arkisen selityksensä, ja samalla pelko ja uteliaisuus poistuu. 

Kyläyhteisössä Arvoa sananmukaisesti arvostetaan ja tarvittaessa myös autetaan arkisissa toimissa. Sadeviittamies on vain yksi tarinan sivuteemoista, mutta sellaisenaan juuri mainio osoitus arkisesta lähimmäisenrakkaudesta. 

Einarin elokuu on täynnä tunteita, jotka aitoudessaan välittyvät suodattamattomina ja juuri siksi niin koskettavina. 

 

Tunteiden tihentymiä on paljon: äiti muistelee vieläkin Einarin edellisten 7-vuotissyntymäpäivien poikanenergiaa:

"Lopuksi koko lastenhuoneen ilma oli sellaista paksua ja kuumaa" muistelee äiti. "Poikaenergia leijui."

Käsinkosketeltavan huolen äärellä ollaan, kun pikkuveli Aila katoaa kesämökillä juuri ennen kotiinlähtöä.  

 

Myös kohtaus, jossa Einariin iskee odottamatta hätä, kun kukaan aikuinen ei olekaan koulusta kotiin tullessa kotona, on kuvattu hienosti. Onneksi turvaverkko pitää ja Einari selviää tilanteesta vain pienellä säikähdyksellä. 

 

Hyvä esimerkki Jani Ikosen herkkyydestä kuvata  
tunteiden nyansseja: Einarin ilme on apea tai ainakin mietteliäs,
kun taas isoveli Immo on omasta huoneesta selvästi innoissaan.
Jani Ikosen kuvitusta Riina Katajavuoren 
lastenromaaniin Einarin elokuu (Enostone 2023). 

Suuri muutto -luvussa kerrotaan, kuinka isoveli saa oman huoneen ja Einari jakaa huoneen pikkusiskon kanssa:

 

Illalla kun menen nukkumaan, kurkistan hämärässä pinnasänkyyn. Ailan pullea käsivarsi törröttää puisten pinnojen välistä. Siirrän sen varovasti sisäpuolelle.

 

Aila on söpö, kun se nukkuu pää tungettuna sängynnurkkaan ja jalat ihan rentoina pötkylöinä.

Minä hiivin hiljaa peiton alle ja kuuntelen Ailan unituhinaa. Siihen on kotoisaa nukahtaa. 

 

Pikkusiskon olemus piirtyy lukijalle muutoinkin viehättävien ilmaisujen kautta, kun Aila klottaa pikkuammeessa saunassa ja hoipperehtii kirjastossa pienen työntökärryn kanssa. 

 

Saan myös omien lapsuudenmuistojeni kautta hyvin kiinni kohtauksesta, jossa Einari kuvittelee kylpyammeessa olevansa järven mökkirannassa. Laineet lyövät korkeina ja tornado on lähestymässä… kunnes äiti pyytää lopettamaan loiskuttelun ja Einari toteaa: ”Minun avarat leikkini eivät mahdu näin pieneen ammeeseen.”

Einarin elokuu on hyvä esimerkki lastenkirjasta, jonka lapsuudenkuvaus puhuttelee myös aikuista. 

Lastenromaani kuvaa lapsuuden tunnekokokemuksia, jotka eivät ole aikaan sidottuja. Uskoisin, että kirja "toimii" parhaiten aikuisen ääneen lukemana, jolloin on helppoa pysähtyä lasta kiinnostavien aiheiden äärelle yhdessä keskustellen.

Aikuisen myötävaikutusta tarvitaan myös siihen, että pohdiskeleva ja herkkä lapsi tulee löytäneeksi ja lukeneeksi itse tämän kirjahelmen. 

 

 

Lastenromaani sähköstä, tarinoista ja kaiken järjettömyydestä

 

Timo Parvela: Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästys. Kuvittanut Anni Nykänen. 84 sivua.  Tammi 2023. 

 

 

 

Timo Parvela on jo pitkään puhunut monissa yhteyksissä siitä, kuinka jokaisella lapsella tulisi olla ympärillään tarinoista muurattu linna, joka suojaa lasta myös silloin, kun todellisuus on liian pelottava tai käsittämätön. 

 

Parvela toivoo tarinan tarjoavan myös mahdollisuuden lapsen ja aikuisen yhteiseen nauruun. Kun lapsi ja vanhemmat nauravat yhdessä, on maailma sillä hetkellä hiukan turvallisempi paikka.
  

Uusimmassa Ella ja kaverit -sarjan osassa ollaan aivan sananmukaisesti yhteisen tarinan äärellä. 

 

Ella ja luokkakaverit löytävät  joka päivä pulpetilta yhden liuskan verran juonellista tarinaa. Mistä on kyse ja kuka on tarinan kirjoittaja?

 

Ellan ja kaverien mielikuvitus loihtii sähköyhtiön uhkan pelottavaksi
lohikäärmeeksi. Anni Nykäsen kuvitusta Timo Parvelan
lastenromaaniin Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästäjinä
(Tammi 2023).  

Samaan aikaan opettaja kipuilee kallistuneiden sähkölaskujen kanssa ja yrittää luovasti keksiä ratkaisuja ennen kuin sähköyhtiö katkaisee hänen kotinsa sähköt kokonaan: 

 

– Miksi te ette ole maksanut viimeistä sähkölaskua? matala ääni kysyi tai oikestaan melkein murisi. Se kuulosti vähän lohikäärmeeltä.

– Koska se summa oli niin järjettömän suuri. Me olemme vaimoni kanssa järkeviä ihmisiä. Ei meidän pienillä opettajan palkoilla makseta mitään niin järjetöntä. 

– Järjetöntä olla maksamatta, sillä me katkaisemme teiltä sähköt, ääni uhkasi. 

– Tuo on järjetöntä. Meillä on kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Kakikilla on sähköhammasharjat. Me tarvitsemme sähköä, jotta saamme hampaat pestyä.

 

Yksi Parvelan eittämättömistä bravuureista on juuri tällainen arkisen ja karnevalistisen ajattelutavan siekailematon sekoittaminen. 

 

Oppilaat vakoilevat opettajan toimia ja yrittävät parhaansa mukaan auttaa. 

Sarjan kuudella lapsipäähenkilöllä on kullakin oma, tunnistettava ja hyvin omintakeinen tapansa replikoida, käyttäytyä ja toimia tarinan moottorina ja eteenpäinviejänä. 

 

Joskus tarinan aihioita on etsittävä kivien ja kantojenkin alta...
Anni Nykäsen kuvitusta Timo Parvelan lastenromaaniin
Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästäjinä 
(Tammi 2023). 

Kun lapset pohtivat yhdessä, kuka jättää tarinanpätkiä luokan pulpetille, Sampsa epäilee, että tekijä olisi haamu. 

 

Nokkelasti Parvela johdattaa lukijan kirjansa temaattiseen ytimeen: haamukirjoittamisen kautta päästään nimittäin pohtimaan tarinan ja varsinkin sadun sepittämisen käytänteitä, vuosituhansien aikana yleismaailmallisesti tunnettuja ominaispiirteitä. 

Tuukan kirjoittama aine ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää saduista” on mainio oppitunti kenelle tahansa satujen kulttuurihistoriasta! 

Hyvä esimerkki kuvituksesta, joka ei suostu pelkkään tarinan
 somistamiseen.Anni Nykäsen kuvitusta Timo Parvelan 
lastenromaaniin Ella ja kaverit: Kadonneen tarinan metsästäjinä 
(Tammi 2023). 

 

Timo Parvelalla on ollut onnea sen suhteen, että hänen tuotantoaan ovat kuvittaneet eri vuosikymmeninä monet eturivin tekijät (mm. Markus Majaluoma, Virpi Talvitie ja Pasi Pitkänen). 

Etenkin viimeisten kymmenen vuoden aikana monet kustantamotkin ovat alkaneet suhtautua lastenromaanien kuvituksen suunnitteluun entistä kunnianhimoisemmin: kuva ei enää ole tekstin somiste, vaan aktiivinen toimija tarinassa. 

Anni Nykänen ei tyydy toistamaan jo tekstissä kerrottua, vaan lihottaa usein tarinaa sarjakuvakerronnan kautta. 

Kuvitus työntyy aivan konkreettisesti tekstin joukkoon ja lopputuloksesta syntyy lukevalle lapselle visuaalisestikin palkitseva kokemus.

Kirjailija Pamo Tirvela muistuttaa kovasti olemukseltaan
ja piirteiltään Timo Parvelaa... Anni Nykäsen kuvitusta
Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit: Kadonneen
tarinan metsästäjinä (Tammi 2023). 

 

Loppuratkaisua eli haamukirjoittajan henkilöllisyyttä en tässä lähde paljastamaan. 

Aivan kirjan viimeisillä sivuilla tarinaan tupsahtaa kirjailija Pamo Tirvela, joka potee kirjoittajan blokkia, tyhjän paperin kammoa.

 

 

 

 

                                                   * * * * * *

 

Timo Parvela oli kesäkuussa Ylen ykkösen kulttuurin ajanohtaisohjelmassa, Kulttuuriykkösessä, toimittaja Ville Talolan haastateltavana. 

 

Ohjelman otsikkona oli ”Miljoonamyyntiin ja kansanväliseen menestykseen yltänyt kirjailija Timo Parvela haluaa jättää jäljen lastenkulttuuriin”. 

 

Yksittäinen lastenkirjailija saa entistä harvemmin äänensä kuuluviin sähköisessä mediassa. Siihen nähden Parvela käytti lähes tunnin mittaisen lavajulkisuutensa hieman harkitsemattomasti, kun  hän aivan ohjelman alussa  toteaa lakonisesti vanhan ja kuluneen ruikutuksen siitä, kuinka lastenkirjallisuus ja -kulttuuri on Suomessa aliarvostettua. Parvela povaa, että jo edesmennyt Kirsi Kunnas jää viimeiseksi suomalaiseksi ”suureksi nimeksi” suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. 

 

Toimittaja tosin myös tietoisesti johdatteli aiheeseen ihmetellessään, että kolmen miljoonan kirjan myyntiin yltänyt kirjailija on Suomessa ihmeellisen vähän tunnettu.  Parvela tosin korjasi, että itse asiassa hänen kirjojaan on myyty jo 10 miljoonaa kappaletta.

 

Näinä aikoina, kun lastenkirjallisuutta todellakin ajetaan medioissa vielä aiempaakin enemmän nurkkaan ja näkymättömiin, toivoisin kaikilta lastenkirjallisuuden tekijöiltä enemmän yhteiseen hiileen puhaltamista. 

Haluan edelleen uskoa siihen, että joukkohenki ja ammattiylpeys vie paremmin maaliin kuin vanhojen hokemien ja oletusten toistelu julkisuudessa.