Pirkanmaa on mainio kasvualusta lasten- ja nuortenkirjoille

© Emmi Jormalainen 

Lastenkirjojen Tampere -näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutti-yhteisögalleriassa 15.4.–24.5.2026. Vapaa pääsy. 
 
 

Tampereella on Kirsi Kunnaksen mukaan nimetty Tiitiäisen leikkipuisto ja Anni Polvan kävelykierros Tammelan kaupunginosassa.

Paikallista lasten- ja nuortenkirjaosaamista voitaisiin toki hyödyntää paljon suuremmassakin mittakaavassa. 

Olen leikilläni sanonut, että todennäköisesti Tampereen ja laajemmin koko Pirkanmaan vesijohtovedessä on joitakin lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekemiseen altistavia ainesosia. Sen verran paljon alan tekijöitä maakunnasta löytyy.
 
IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa ovat koonneet Tampereen Työväenmuseon pieneen Komuutti-tilaan Lastenkirjojen Tampere -näyttelyn. 

Sama tehotiimi on aiemmin koostanut näyttelyt tamperelaisista lasten- ja nuortenkirjailijoista, Leena Härmästä, Rauha S. Virtasesta, Asko Martinheimosta ja Uolevi Nojosesta sekä Jalmari Finnestä. 
 

Näyttelyn kävijöiden nostalgiaa herätellään myös
pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden
teosten kansikuvilla. © PHH.

Uusimman näyttelyn pontimena oli työryhmän havainto siitä, että Tampereen lasten- ja nuortenkirjailijoita ei ole kartoitettu Helsingin ja Turun tapaan kattaviin valikoimaluetteloihin. 
 

Ismo Loivamaan johdantoartikkeli luotaa Tampereen lastenkirjallista maaperää ja nostaa esille tunnettuja tekijöitä eri vuosikymmeniltä. 

Tärkeänä virstanpylväänä Loivamaa mainitsee Tampere-seuran vuonna 1948 julkaiseman Tammertontttu-antologian, jossa aikansa tunnetuista lasten- ja nuortenkirjailijoista  mm. Aili Somersalo, Leena Härmä, Ainikki Kivi ja Eila Kaukovalta ilmaisevat runoissa ja tarinoissa paikallista kotiseuturakkauttaan. 
 
Vuonna 1943 perustettu Pirkkalaiskirjailijat ry on ollut Suomen  ensimmäinen maakunnallinen kirjailijoiden yhdistys. Sen toiminnassa on alusta alkaen ollut paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita. 
 
 
Näyttelyn kokoamisessa on hyödynnetty Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokantaa. Instituutti on myös koonnut vuonna 2013 Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa -näyttelyn. 

Kuvittajien osalta tietoa saatiin Kuvittajat ry:stä. 
 
Vanhimmat luettelossa olevista kirjailijoista ovat syntyneet 1800-luvun loppupuolella ja nuorimmat 2000-luvulla. 

Työryhmän tilastojen perusteella Pirkanmaalta löytyy eri aikoina lapsille ja nuorille joko yhden tai useamman lasten- tai nuortenkirjan kirjoittaneita 183 ja kuvittajia 92. 

Vaikka luettelot eivät ehkä ole aivan täydellisiä, ne antavat silti kiinnostavaa tietoa ja houkuttelevat toivottavasti tutkijoitakin paneutumaan aiheeseen laajemmin.  
 
Työryhmä luki Tampere-aiheisia kirjoja. Näyttelyyn valittiin kaikkiaan  16 sitaattia eri aikakausien kirjoista.
 

Salla Simukan Lumikki-trilogian avauksessa 
Punainen kuin veri (Tammi 2013) Tampere
on keskeinen miljöö. © PHH.

 
Miljöö ja paikkasidonnaisuus näkyvät  monissa nykynuortenkirjoissa. 

Esimerkiksi Salla Simukka ja Terhi Rannela ovat nuortenromaaneissaan kuvanneet tunnistettavasti ja elämyksellisesti Tampereen keskustaa. 
 
Kaltaistani lasten- ja nuortenkirjaentusiastia hauskuttaa se, että pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja -kuvittajien lisäksi uusi näyttely huomioi myös kaikki lasten- ja nuortenkirjat, joissa Tampere ja naapurikunnat ovat tapahtumapaikkoina. 
 
Niinpä valikoimaluettelossa on mukana myös esimerkiksi Maijaliisa Dieckmannin lastenkirja Ville Romusen ja mummon delfiiniseikkailu (Kustannus-Mäkelä 2011), jossa Ville käy mummonsa kanssa nyttemmin jo lakkautetussa Särkänniemen delfinaariossa, ja Laura Lähteenmäen kansalaissodasta kertova historiallinen nuortenromaani Yksi kevät, jonka päähenkilöistä osa on töissä tamperelaisessa  kenkätehtaassa.
 
Näyttelyn aineisto eli Vuosisata tamperelaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta -luettelo tallennetaan lähiaikoina myös Lastenkirjainstituutin verkkosivuille vapaasti  luettavaksi.

 

 

 

 

Välitilasta omaan elämään

Laura Liimatainen: Sukellus. 299 sivua. S&S 2025. Kansikuva Pinja Meretoja.
 

Kausityö on välitila, jossa Ullakin odottaa vain kesän kuluvan, päivien vanuvan ohi, jotta oikea elämä pääsisi alkamaan, vaikka samaa välitilaa Ullan elämä on ollut viimeiset kaksi vuotta lukion loppumisen jälkeen. Ajan kuluttamista yläkerrassa, työvuorossa huoltsikalla, ikuista pururataa kiertäessä. 

 
Laura Liimataisen esikoisromaanin päähenkilö Ulla  on kesätöissä Helsingissä huvipuiston grillissä. 

Sinnikkäästi hän on hakenut jo kolmatta kertaa lääketieteelliseen tiedekuntaan, vaikka tiedostaakin, että kyse on enemmän vanhempien odotusten täyttämisestä kuin omasta aidosta kiinnostuksesta.
 
Ulla ystävystyy grillissä Noomin kanssa. Noomi on hoikka kuin pajunvitsa, ja Ullan on vaikea aluksi edes ymmärtää, miksi tyttö haluaa viettää aikaa hänen, homssuisen Ullapullan, seurassa.
 
 
Kaupungilla ja uimarannalla Ulla skannaa ihmisiä heidän vartalonsa perusteella: ovatko  he oikeasti lihavia vai pitäisikö kohtuuden nimissä käyttää vain ilmaisua ”Dove-läski, jonka rasvakerrokset ovat asettuneet ovat asettuneet kauniisti kapean vyötärön alapuolelle”. 
 
Ulla puntaroi myös ilmaisua ”liikalihava”, joka viittaisi siihen, että voisi olla myös sopivan lihava tai jopa alilihava.
 
Laura Liimatainen asettaa  taiten rakennetuissa kohtauksissaan Ullan lukijan katseen alle. 

Kirjan alussa oleva kohtaus on erityisen latautunut. Ulla olettaa ilmoittautuneensa uimatekniikkakurssille, mutta huomaa liian myöhään, että kyse onkin uimahyppykursisista.
 
 
Noomi on kriittinen sosiaalisen median välittämän kehokuvaan liittyvän keskustelun suhteen. Vähitellen ystävyys Noomin kanssa syventyy ja Ulla oppii katsomaan itseään armollisemmin. 

Kohtaus, jossa kuvataan Ullaa Noomin silmin, on erityisen kaunis:
 

–   – Hänen vartalonsa on pyöreä ja kaareva ja pehmeä, sellainen, joka varmasti tuntuisi kodilta, jos sitä vasten painautuisi. Ulla on tehokas ja toimelias, se heijastui grillillä riuskoista ja ripeistä liikkeistä, nopeasti juokseva äly liikkuu samaan tahtiin. 

 
 
Noomi asuu Kruununhaassa ja opiskelee suomen kieltä. Ulla mieltää Noomin pääsevän monessa asiassa paljon helpommalla, koska yliopistolla uraa luova äiti elättää yhä aikuista tytärtään. Vähitellen Ulla saa tietää, että Noomillakin on kipupisteensä, jotka liittyvät perhesuhteisiin ja kehokuvaan.   

Eri yhteiskuntaluokista tulevien nuorten välinen ystävyys askarruttaa nyt monia kirjailijoita. 

Lastenkirjahyllyssä olen tuonut tätä aihetta viimeksi esiin mm. Marja Ahon Chiaroscuron (Myllylahti 2025) ja  Tiia  Mattilan Selviämisen soittolistan (Myllylahti 2026) arvioissa  sekä Satu Erran Tällaisen tunteen arviossa (Tammi 2025) Helsingin Sanomissa.
 

Ulla on vanhempiensa ainokainen, mikä antaa uskottavuutta ammatinvalintaan liittyville paineille ja Ullan kotisidonnaisuudelle. 

Ullan äiti viittaa psykoterapeutti Maaret Kallioon, ja sanoo, että tyttären pitäisi olla ”lujasti lempeä. Ei saa olla mikään kynnysmatto, Ulla”. 

Ulla ihailee yhdysvaltalaisen Gillmoren tytöt -draamakomedian äidin ja tyttären kaverivanhemmuutta ja pakenee  usein todellisuutta sarjan pariin. 
 
Ullan kasvutarina huipentuu hieman turhankin dramaattiseen (ja epäuskottavaan) hätähuutoon. Lukija kuitenkin vakuuttuu siitä, että Noomin ystävyyden ja vankentuneen itsetunnon avulla hän on valmis muuttamaan lähitulevaisuuden askelmerkkejä itselleen armollisempaan suuntaan. 
 
Laura Liimatainen onnistuu kiteyttämään tyyliltään kepeään lukuromaaniin jouhevasti isoja ajankohtaisia teemoja, jotka puhuttelevat varmasti kirjan varsinaisen kohderyhmän, nuorten aikuisten, lisäksi myös nuorempia lukijoita, joita välivuodet  ja isojen ammatinvalintaan liittyvien ratkaisujen tekeminen pelottavat. 
 
Kehopositiivisuus on tullut  aiheena rytinällä viime vuosina lastenkirjallisuuteen. 

Sitä vastoin varhaisnuorille ja nuorille aiheesta on kirjoitettu aiemminkin. 

Liimataisen romaanin verrokiksi sopii erityisen hyvin Johanna Hulkon nuortenromaani Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2018).

 
Sukelluksen käsikirjoitus palkittiin S&S:n järjestämässä Kirjalliset ystävät -kirjoituskilpailussa, jossa etsittiin tarinoita ystävyydestä.  

Liimatainen asuu Tampereella ja työskentelee myös suomentajana. 

Peruskoulu kesken ja paksuna

Merja Pietilä: Pikkusisko. 202 sivua. Lector kustannus 2026. Kansikuva Saturn Labouf. 

 

 

Eihän siinä tietysti kovin kauaa mennyt, kun Iikka alkoi kärttää pussailun lisäksi muutakin. Olihan se juuri täyttänyt yhdeksäntoista ja sillä lailla aikuinen. Siitä minä olin kuitenkin tiukkana, etten alkanut sen kanssa millekään ennen kuin täytin kuustoista. Niinpä minä sitten menetin neitsyyteni syntymäpäiväni aamulla, ennen kouluunmenoa. Mulla oli kymmenen aamu ja olin lähtenyt muka kahdeksaksi kouluun.

 
Kotimaisia realistisia nuortenromaaneja ilmestyy muutaman vuoden pienen notkahduksen jälkeen taas aiempaa enemmän. 

Isojen kustantamojen tarjontaa täydentävät monet pienet kustantamot. Erityisesti Myllylahdella on yhtenä selvänä painotuksena nuortenkirjat. 
 
Lectorin kustantama Merja Pietilän Pikkusisko lienee tekijänsä esikoinen.

Kustantajan sivuilta ei löydy Pietilästä  taustatietoa lainkaan enkä ole liioin saanut vastausta kustantajalle lähettämääni sähköpostiviestiin. 
 
Nuortenkirja alkaa sisarusten Emman ja Annan näkökulmalukujen vuorotteluna. 

Anna on abiturientti ja tuntee samalla luokalla olevan Iikan, johon hän on ollut ihastunutkin rippileirillä. 

Iikka iskee silmänsä Annan pikkusiskoon Emmaan, ja tämä aiheuttaa sisaruussuhteiisinkin pientä kärhämää.

Pian ääneen pääsee myös Iikan pikkuveli Topi. 
 
Emma huomaa pian olevansa raskaana. Hän ei aluksi saa juurikaan tukea Iikalta, mutta päättää silti pitää lapsen. 

Emma suhtautuu teiniäitiyteen hämmentyneesti, mutta saa onneksi apua vanhemmiltaan. Ennen pitkää myös Iikka ymmärtää ottaa vastuuta teoistaan ja tarjoutuu ottamaan tyttärensä viikonloppuisin hoitoon, vaikka suhde Emman kanssa onkin jo päättynyt. 

 
Emma haluaa ottaa etäisyyttä vanhoihin kavereihinsa ja jatkaa välivuoden jälkeen lukiota Limingan sijasta Kempeleessä. 

Näkökulmakertojia tulee vielä lisää: lestadiolaisperheessä varttunut Karoliina ja rikkinäisistä kotioloista tuleva Nora. 
 
Merja Pietilän käyttämä sovinistinen ja seksistinen kieli hämmentää.  

Pojat nimittävät tyttöjä puluiksi. Topi puhuu juhannusyön pahnoista ja toteaa, että miksi tyytyä yhteen pesään, kun voi kokeilla useampaa, kun entinen tyttöystävä ei juurikaan jakanut pipariaan. 
 
Topi pitää fysioterapeutin ammattia ämmämäisenä ja ihmettelee, ettei hänen ystävänsä sen sijaan hakenut lääkikseen. Hän kutsuu luokkatoveriaan mutiaiseksi ja musulmaaniksi. Söpö vaaleeverikkö on Topin mielestä ”kuin tehty rutistettavaksi. semmonen ihanan pehmee ja silonen”.
 
Ongelmallisin kohta liittyy kuitenkin lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettajaan, ”rokkipastori” Upiin, joka liehittelee useampaakin oppilastaan. 

Koulun oppilaat laativat olemukseltaan ja opetusmetodeiltaan rennon Upin puolesta jopa adressin estääkseen tämän irtisanomisen! 

 
 
Saturn Laboufin kansikuvassa ja takakannessa näytetään kolme käsi kädessä seisovaa ihmistä takaapäin. Käsien ympärillä on sidottu punaiset langat, jotka vihjaavat tulkintani mukaan vallankäyttöön tai väkivaltaan, teemoihin, jotka eivät kuitenkaan nouse teoksen kantaviksi teemoiksi. 

Pikkusisko on teiniäidin selviytymistarina, jonka jännite hajaantuu useamman sivuhenkilön rönsyjen vuoksi. Todenäköisesti Pietilä on halunnut tuoda esille nuoruuden monet kipupisteet, mutta rajaaminen olisi terästänyt teoksen viestiä.

Nuortenromaanin nimellä on kaksoismerkitys. Kyse on Emman ja Annan välisistä suhteista, mutta myös Iikka puhuttelee Emmaa ajatuksissaan pikkusiskoksi.