perjantai 15. lokakuuta 2021

Ympäristöherätystä ja koiranhoitoa

 
















Sara Kronholm & Sisko Latvus: Ihan vege ja parrakas Sulo. Kuvitus Salli Parikka Wahlberg. Apis 2021.

 





Lastenkirjallisuudesta löytyy kosolti tarinoita, joissa lapsisankarit haaveilevat omasta koirasta.

 

Sisko Latvus on kirjottanut yhdessä lapsenlapsensa Sara Kronholmin (s. 2006) kanssa lastenromaanin 11-vuotiaasta Pinjasta. 

 

Tyttö käy väsytystaistelua vanhempiaan vastaaan ja kärttää omaa koiraa. 


Hän lupaa hankkia tietoa koirista ja niiden kasvatuksesta, ja lopulta äiti melko nopeasti heltyykin hankkimaan koiran. Isä on allerginen koirille ja hän lämpenee hankkeelle äitiä hitaammin. Vanhemmat asuvat eri osoitteissa, joten isän yliherkkyys ei juurikaan hidasta koiraprojektia.

 

Osittain koirakuumeensa ansiosta Pinja tarkkailee asioita aiempaa kriittisemmin. 


Hän päätyy verkkosivustolle, jossa kerrotaan ihmisten syövän jossain päin maailmaa koiria, ja järkyttyy tiedosta syvästi. 


Pinja päättääkin ryhtyä oitis kasvissyöjäksi. Hetken mielijohde kehittyy onneksi vähitellen syvemmäksi vakaumukseksi, ja Pinjasta tulee vegaani.

 

Alle satasivuiseen lastenromaaniin on pakattu vähän turhankin monta teemaa. 

 

Pinjaa harmittaa, kun paras ystävä Roosa ei olekaan hänen laillaan innostunut koiranpennusta. Koulussa  Roosa tuntuu liittoutuvan muiden kanssa ilkkumaan Pinjan vege-herätykselle. 

 

Pinja hakeutuu luokkaan hiljattain tulleen uuden tytön seuraan:

 

– Moi, mikä sun nimi on kun mä myöhästyin ekalta tunnilta enkä kuullut.

– Daria, tyttö sanoi ujosti.

– Ai etkö sä oo suomalainen?

– Mä tulen Valkovenäjästä.

– Ei se haittaa, Pinja sanoi. – Mä voin silti olla sun kaa.

 

 

Vähin erin sekä Pinja että Daria voimaantuvat toistensa seurassa, ja tytöt tekevät lopulta vaikutuksen muihin luokkatovereihinsa oppitunnilla, kun kaikkien pitää esiintyä ja pitää puhe. Pinjan tietoisku valitsemastaan vegaanisesta elämäntavasta saa aikaa raikuvat aplodit.


Taitaa olla teini-ikäisen Sara Kronholmin ansiota, että sosiaalisen median seuraaminen on tarinan käänteissä näkyvästi esillä. 


Ja löysinpä kirjasta aivan uuden sanankin:  Pauliina-mummin kumppani, Albert, on avoukki!   

 

Koiranpentua huomattavasti enemmän keskiöön kirjassa nousee lopulta vegaanisen elämäntavan perustelu omalle lähipiirille ja kavereille. 

 

– Voi näitä nykynuoria, kun pitää härästä vääntää jotain härkistä ja nyhtöpossusta nyhtökauraa. Ja tuossa iässä tietää rasvahapotkin!

Mummi pyöritteli silmiään ja haki vuohenjuustoa ja brietä ostoskoriinsa, joka pursuili jo tomaatteja ja salaatteja. 

– Maailma on vähän muuttunu, äiti totesi.

 

Kirjainfontin olisi suonut olevan suurempaa ja rivityksen väljempää. 


Salli Parikka Wahlbergin kuvitusta olisi voinut olla paljon nykyisiä muutamaa hellyttävää koiranpentukuvaa enemmän.


Kirjan tekijät kuuluvat VaLas-kollektiiviin. 

maanantai 11. lokakuuta 2021

Sylikirja kaikille lapsille

  



Frank Furu & Linda Bondestam: Ni är inte min mamma, 32 sivua, Förlaget & Berghs 2021.

 

Frank Furu & Linda Bondestam: Mutta te ette ole äiti, 32 sivua, suomentanut Katri Tapola, Etana Editions 2021. 

 








Frank Furun
 ja Linda Bondestamin kuvakirja on aiheensa takia todellinen lastenkulttuuriteko, mutta  se on erityinen myös intensiivisen kuvituksensa ja niukan, mutta ehkä juuri siksi niin äärimmäisen ilmaisuvoimaisen tekstinsä ansiosta.

 

Toisinaan mietin lastenkirjallisuuden yhä monipuolistuvien aiheiden äärellä sitä, onko enää juurikaan sellaisia teemaa, josta ei voisi tehdä lastenkirjaa.

 

Ni är inte min mamma -kuvakirja menee todella syviin vesiin. 

 

Leikki-ikäinen Aysha on tullut Suomeen pakolaisena ilman vanhempiaan. Hän asuu vastaanottokeskuksessa ja viettää päivät koulussa tai päiväkodissa. 

 

Bondestamin kuvituksen yksityiskohta paljastaa, että kuvakirjassa eletään syksyä ja talvea 2015, jolloin Suomeen tuli ennätysmäärä, yli 30 000, turvapaikkaa hakevaa pakolaista.   



Aysha haluaisi nukkua neljä viikkoa putkeen ilman että kukaan
 häiritsisi häntä. Linda Bondestamin kuvitusta Frank Furun tekstiin
kuvakirjassa Ni är inte min mamma (Förlaget & Berghs 2021).

 


Pienen tytön ikävä tulee riipaisevasti esille sekä Furun tekstissä että Bondestamin kuvituskuvissa. 

 

Ulkopuolelle jäämisen tunnot koskettavat ketä tahansa lasta. Yhteisen kielen puuttuminen turhauttaa ja suututtaa Ayshaa ja aiheuttaa väistämättä kahnausta.

 

Läheisten ikävä, kodin tuoksujen kaipuu ja jatkuvan epävarmuuden sietämisen kohtuuttomuus tulevat kouriintuntuvasti, mutta vähäeleisesti esille.


 

Työntekijöiden vilpitön halu auttaa tyttöä korostuu, kun aukeamilla
näytetään Aishaa eri tilanteissa ilmaisemassa haluaan olla rauhassa. 
Yksityiskohta Linda Bondestamin kuvituksesta Frank Furun tekstiin
kuvakirjassa 
Ni är inte min mamma (Förlaget & Berghs 2021).



Luottamuksen rakentaminen vastaanottokeskuksen henkilökuntaan vie aikaa. 

 

Aysha puhuu hyvää tarkoittavista työntekijöistä kuin kasvottomana massana. Vähitellen hän oivaltaa, että avun vastaanottaminen voi sittenkin osaltaan liennyttää äidin ja kotimaan ikävää.



Paljon on tehty töitä, ennen kuin Aysha on
kiivennyt luottavaisesti aikuisen syliin muistelemaan äitiään ja
kotimaataan yhdessä vastaanottokeskuksen muiden lasten kanssa.
Yksityiskohta Linda Bondestamin kuvituksesta Frank Furun
 tekstiin kuvakirjassa Ni är inte min mamma (Förlaget & Berghs 2021).

 


Frank Furu (s. 1984) tekee vahvan debyytin kuvakirjatekstillään. Hän asuu Pietarsaaressa ja on tehnyt pitkään töitä Suomeen yksin tulevien pakolaislasten kanssa. 


Hänen ilmaisustaan puuttuu kaikki maireus, onnellisen lopun keinotekoinen pinnistely. 


Tosielämässäkään kaikki harvoin sujuu kovin yksioikoisesti.

 

Ni är inte min mamma on hyvä todiste uusimman kotimaisen kuvakirjallisuuden vetovoimasta: alkuteos ilmestyy yhdessä ruotsalaisen Berghsin kustantamon ja suomenruotsalaisen Förlagetin kanssa ja suomennos ilmestyy samanaikaisesti Etana Editionsin kautta. 


Katri Tapola on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien maallikkoavustajana. Furun teksti on lakonisuudessaan toteava, mutta silti nyansseissaan runsas ja tunteikas. Sama rinnalla kulkemisen lämmin tahtotila on aistittavissa myös Tapolan suomennoksesta.

 

 

Linda Bondestamin viime vuosina kuvittamissa kuvakirjoissa on ollut paljon eläimiä tai fantasia-aiheita. 


Uutuus näyttää hänen taitonsa lapsen arjen herkkävaistoisena kuvaajana. Bondestam tavoittaa lasten ja aikuisten katseisiin ja kehonkieleen valtavan kirjon erilaisia tunteita. 


Kuvitukset levittäytyvät koko aukeamalle ja parhaan käsityksen niistä saa 

Etanan sivujen  näyteaukeamista  






keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Toisten naurattaminen voi olla välillä totistakin hommaa, oppii Vilho

 

















Mike Pohjola: Maailman hauskin, kuv. Tuisku Hiltunen, 171 sivua, Tammi 2021. 

 

 

Lasten ja nuorten suosimien tubettajien julkaisemat fanikirjat ovat kiinnostava ilmiö. 


Uusimmassa Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehdessä Jaana Ristimäki valottaa artikkelissaan Mainettaan paremmat fanikirjat ilmiön taustoja ja löytää tubettajien fanittamisesta myös mahdollisuuden yhteisölliseen, vuorovaikutukselliseen lukemiseen. 

 

Tubetus on näkynyt aiemmin yhtenä keskusaiheena Henna Helmin kirjassa Entä sitten Miisa (Tammi 2020, julkaistu kääntökirjana yhdessä Älä luovuta, Miisa -kirjan kanssa) sekä Jari Mäkipään kirjoissa Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja (Tammi 2016) ja Masi Tulppa 3: Klikkien kingi (Tammi 2019). 

 

Juuri ilmestyneessä Mike Pohjolan kirjassa Maailman hauskin tubetus vie 11-vuotiaan maaseudulla asuvan Vilhon kisaamaan suosittuun VitsiVitsi-viihdeohjelmaan.

 

Kyse on tosin väärinkäsityksestä, mutta rohkea ja kekseliäästi vastukset voittava Vilho raivaa tiensä tiukassa kisassa aivan kärjen tuntumaan. 

 

Tosi-tv- ja talenttikisojen miljöötä kuvataan tarkasti ja jopa hivenen raadollisesti. 

 

Melko pian Vilho nimittäin tajuaa, että hänellä ei lapsena ole juurikaan mahdollisuuksia pärjätä aikuisten maailmassa. 



Vilhon sketsihahmo on Floridalainen broileri.
Vilho on allapäin, kun suorassa lähetyksessä ei kaikki
sujukaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Tuisku Hiltusen
  kuvitusta Mike Pohjolan tekstiin lastenromaanissa 
Maailman hauskin (Tammi 2021).

 

 

Kirja opettaa lukijalleen esiintyvien alojen sanastoa (mm. stand-up, sketsi, sketsihahmo, improvisaatio, koomikko). Valitettavasti sanaselitykset on taitettu tarinan kupeeseen pienellä ja melko huonosti hahmottuvalla fontilla.


Ajankohtaisen aiheensa lisäksi kirjassa ollaan muutoinkin sanotusti ajan hermolla. 


Korona-ajan maskit näkyvät muutamissa Tuisku Hiltusen kuvituskuvissa. Vilhon äidillä riittää kiirettä työssään sairaalassa jopa siinä määrin, että hän ei kiireiltään näytä lainkaan ehtivän kannustamaan poikansa lupaavasti alkanutta uraa viihdeohjelmassa.   


Mike Pohjola tunnetaan käsikirjoittajana, roolipelisuunnittelijana ja kirjailijana. 


Aikuistenromaani Sinä vuonna 1918 (Gummerus 2018) haastoi lukijan valitsemaan sisällissodassa puolensa. Siinä lukija pystyi tekemillään ratkaisulla vaikuttamaan tarinan kulkuun. Romaanin pelilliset elementit ovat kiinnostaneet myös nuoria. 

 

Mike Pohjola on julkaissut aiemmin Sanaleikkikirjan (Gummerus 2008), jossa on alaotsikkonsa mukaan sanaleikkejä, palindromeja, sanamuunnoksia, arvoituksia, riimittelyjä, runoja ja vitsejä.  

Olen aiemmin todennut, että koululaisvitsit ovat nykylapsen luetun ymmärtämisen tarkkailussa aikuiselle hyvä mittari sen suhteen, kuinka nopeasti hiljattain lukemaan oppinut lapsi oikeasti oivaltaa vitsin jujun. 

 

Vilhon vitsirepertuaari rakentuu klassisista koululaisvitseistä. 


Luonnollinen karisma siivittää silti Vilhoa menestykseen, vaikka hänen youtube-tilinsä seuraajien määrä ei räjähdäkään valtavaksi viihdeohjelman myötä.




Kuvitus välittää hyvin Vilhon lavakarisman.
Tuisku Hiltusen kuvitusta Mike Pohjolan tekstiin
lastenromaanissa 
Maailman hauskin (Tammi 2021). 


Realistisempaa juonnetta kirjassa edustaa Vilhon pettymys, kun eronneet vanhemmat eivät myötäeläkään hänen uutta elämänvaihettaan niin isosti kuin poika oli olettanut. Paras tsempaaja onkin paras ystävä Kuutti.

 

Tuisku Hiltusen (s. 1995) ensimmäinen lastenkirjakuvitus on rouhea. Luonnosmaisesta henkilötyypittelystä huolimatta keskushahmojen tunnemaailma piirtyy tarkasti ilmeisiin ja kehonkieleen.