maanantai 29. marraskuuta 2021

Kuulas romaani karusta tulevaisuudesta

 
















Anne-Maija Aalto:
 Mistä valo pääsee sisään, 320 sivua, Otava 2021.



 

Kun vedestä kohoavat tornitalot tulevat pilviverhon takaa näkyvin, en tavoita heti mitään tunnetta. Odotin, että paluu tuntuisi edes joltakin, mutta kun katson alhaalla avautuvaa kaupunkia, en tunne katumusta, en helpotusta. Tyhjyys leviää kylkiluiden alla kuin tuore ruhje, katseilta piilossa. 

 

Näin kuvaa Anne-Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään -romaanin keskushenkilö, 18-vuotias Aleksei, tuntojaan saapuessaan takaisin kotikaupunkiinsa Uus-Tokioon opiskeltuaan Moskovassa kolme vuotta. 


Pojan isä on mielenmanipulaatiota tutkivan yksikön johtaja. 


Yhteiskunta jakautuu kokokansalaisiin ja ulkokansalaisiin. Viimeksi mainittuja pyritään manipuloimaan, hyväksikäyttämään ja sortamaan monin eri tavoin. 

 

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

 

Mistä valo pääsee sisään on jatko-osa viime vuonna ilmestyneelle Korennolle, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä romaanina. 


Korennon toinen keskushenkilö Satomi on tärkeässä roolissa myös tässä uutuudessa. 


Aleksein ihastuminen Marijaan, suomalaislähtöiseen ulkokansalaiseen, tuo romaanin muutoin angstintäyteiseen tunnelmaan hieman toiveikkuutta. 


Epäilemättä tarinalle on luvassa vielä jatkoa.  

 

En ihmettele, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-raati ihastui teokseen. 


Aalto kuljettaa romaanissaan ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja (ilmastonmuutos, moraali, valta, lojaalisuus, aktivismi). Aallon kerronnassa on paljon temaattisia yhtäläisyyksiä esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjan kanssa.

 

Aleksei puhuttelee isäänsä vain sukunimellä Melnikoviksi eikä isäkään käytä koskaan poikansa etunimeä. Äiti on ollut jo vuosia ”toisessa todellisuudessa”. Näin karuista lähtökohdista huolimatta romaanin huipentuma liittyy nimenomaan perheenjäsenten väliseen lojaalisuuteen ja konkreettisiin rakkauden tekoihin. 


Aleksei saa isän johtamassa tutkimuslaitoksessa vastuulleen oman koeyksilön, jonka muistin tuhoamisen prosessi havahduttaa hänet valitsemaan puolensa.

 

Aalto kuvaa vaikuttavasti yksilön ja valtakoneiston välistä ristivetoa. ”Ihmisten on aina helpompi olla yhdessä, tiukassa muodostelmassa, erottumatta yksilöiksi”, toteaa Aleksei.

 

Valinnat vaativat kuitenkin veronsa. Aleksei siirtyy päätöksensä myötä holhouksen alaisesta nuorukaisesta aikuiseksi, joka ottaa vastuun omasta elämästään:

 

Olen ylpeä siitä, että minun maailmassani on aina tilaa erehdyksille. On aina tilaa muuttaa mieltään, vaihtaa suuntaa, oppia jotakin uutta. 

 

Romaanin rankat juonteet (kidutus, huumaavat aineet ja tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö ”tyttötaloissa” sekä ulkokansalaisen kastiin kuuluvien naisten päätyminen Nymfeiksi) voivat järkyttää kokematonta lukijaa.


Siihen vihjaa myös romaanin kaksoisluokitus: nuorille ja aikuisille. 

 

Laura Lähteenmäen Northend (WSOY 2012–2014) oli ensimmäisiä dystopiagenreä suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen tuoneita sarjoja. Sarja käsitteli ympäristöteemoja ja vastuullista kuluttamista luontevasti yläkouluikäisiä kiinnostavalla tavalla. 

Luonnonkatastrofin ja ilmastonmuutoksen teemat puhuttelevat yhä yli 15  vuotta sitten ilmestyneessä Annika Lutherin Ivoriassa (Söderström 2005, suom. Raija Rintamäki, Teos 2009).

perjantai 26. marraskuuta 2021

Erityisen tärkeitä kuvakirjoja









Liisa Kallio: Jokainen, 32 sivua, Etana Editions 2021.

Riina Katajavuori & Hannamari Ruohonen: Kielo miettii, 25 sivua, Enostone 2021.

 

Karin Erlandsson & Hannamari Ruohonen: Pussel. En bok om rättigheter, Ålands handikappförbund 2021.



 

Yhdenvertaisuuden teema näkyy jo varsin kattavasti kotimaisissa kuvakirjoissa.

Kirjoissa esiintyvien lasten tai aikuisten etnistä tai kansallista alkuperää, kansalaisuutta, uskontoa tai vakaumusta, vammaa tai terveydentilaa ei enää koeta tarpeelliseksi erikseen alleviivata.




Suuri ja pieni, yhtä tärkeitä. Liisa Kallion kuvitusta
kuvakirjaan Jokainen (Etana Editions 2021).

   

 

Liisa Kallion Jokainen on todellinen hyvän mielen kirja. 


Konsepti on nerokkaan yksinkertainen. Kirjan voi lukea yhdessä taaperoikäisen kanssa perinteisenä katselukirjana, jossa kuvat puhuvat puolestaan. 


Leikki-ikäisen kanssa syntyy jo syvällisiä keskusteluja ja kirjan lempeä sanoma puhuttelee vielä koululaistakin. 

 




Jokaisella on omat lempipuuhansa. Liisa Kallion kuvitusta 
kuvakirjaan Jokainen (Etana Editions 2021).



Jokainen on hyvä esimerkki kuvavetoisesta lastenkirjasta. 


Kirja tulisi toimeen jopa ilman tekstiä, mutta lyhyet tekstit laventavat kirjan pedagogista ja arkista käyttöä. Kirja havainnollistaa tunteita, mieltymyksiä ja keskinäistä kunnioitusta universaalisti ja siksi niin yleispätevästi. 


Kuten Etanan kirjoissa usein, niin Jokaisen muotoilukin on loppuun saakka harkittua: kirjan kartonkikansien kulmat on pyöristetty.




 

Muutoin heleästi kuvitetusta kuvakirjasta löytyy myös tummia
sävyjä, koska meistä jokainen pelkää joskus. 
Liisa Kallion kuvitusta 
kuvakirjaan Jokainen (Etana Editions 2021).



Liisa Kallio on uudistanut kuvitustyyliään: puu- ja väriliitutekniikasta syntyy  rouheampaa jälkeä. Väri leviää toisinaan yli ääriviivojen ja piirustusjälki muistuttaa lapsen suurpiirteistä mutta intensiivistä piirtämisen tapaa.  Vapaan taiteen puolella Kallio on vienyt tyyliä vielä tätäkin rohkeammin tyyliteltyyn suuntaan hiilipiirroksissa.


Kallion värimaailmassa ja hahmoissa on retrotyyliä ja samalla jotakin hyvin epäsuomalaista. 


Maistiaisen kirjasta voi katsoa täältä.


Olenkin valmis pistämään pääni pantiksi, että kuvakirja tulee herättämään kiinnostusta myös maailmalla.

Karin Erlandssonin ja Hannamari Ruohosen ruotsinkielinen Pussel on syntynyt Ahvenanmaan vammaisjärjestön havaitsemasta tarpeesta tehdä kuvakirja ilmentämään yleispätevästi erilaisuuden rikkautta. 

Pussel on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka lastenkirja voi syntyä monen ammattilaisen yhteistyönä. Kirjaan on koottu tietoa lastenhoidon aikuistoimijoilta ja lapsilta itseältään. 


Kirjan nimi on painettu kirjan esilehdelle pistekirjoituksena.


Eläimet kerääntyvät yhdessä uima-altaalle palapelin
palasten löytymisen jälkeen. Hannamarin Ruohosen
kuvitusta Karin Erlandssonin tekstiin kuvakirjassa
Pussel (Ålands handikappförbund 2021).


Kirjan fokus on erityisissä lapsissa, eli lapsissa joilla on jokin synnynnäinen vamma, sairaus, neurobiologinen kehityshäiriö tai ominaispiirre. 


Erityisyyttä kuvataan eläinsankarien kautta, ja näin helpotetaan kirjaan tutustuvien lasten samastumista. 


Pienin harkituin vedoin Hannamari Ruohonen on tiivistänyt eläinhahmoihin erityispiirteitä.

 

Eläimet löytävät kukin vuorollaan yhden palapelin palan ja eläinseurue kasvaa kasvamistaan. Kun irralliset palapelin palat yhdistetään, niistä muodostuu suuri sydän! 


Luontevasti kuvakirja tuo esiin jokaisen lapsen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeen. Rajoitteiden sijasta kuvakirja korostaa yhtäältä sitä, kuinka jokainen meistä tarvitsee joskus apua, ja toisaalta sitä, että yhteistyön ja ystävyyden avulla voimme kaikki olla myös vahvempia. 

 

Kirjan lopusta löytyy Karin Erlandssonin vapaasti kääntämä YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista vuodelta 2006. 

 

Riina Katajavuoren ja Hannamari Ruohosen Kielo-sarjan aloittanut Kielo loikoilee (Enostone 2020) oli valloittava pysähtymisen, jouten olon ja hiljentymisen kirja. Se ilmestyi kuin tilauksesta viime vuoden koronasta johtuviin poikkeusoloihin, kun arki keskittyi entistä enemmän koteihin ja aikaa vietettiin vain lähimpien kanssa. 


Myös uudessa osassa ollaan kotona kaikessa rauhassa ja nyt  pohditaan Kielon kanssa sukulaisuussuhteita. 





Sukulaisuussuhteista päästään puhumaan luontevasti
äidin lounaaksi valmistaman siskonmakkarakeiton äärellä.
Hannamari Ruohosen kuvitusta Riina Katajavuoren
tekstiin kuvakirjassa Kielo miettii (Enostone 2021).



Isän, äidin ja sisarusten kautta käsittely laajenee myös muihin läheisiin, kummeihin,  vanhempien sisaruksiin ja isovanhempiin. 


Katajavuoren konstailematon ja riittävän niukka teksti huokuu aitoa  lähimmäisenrakkautta, jota Ruohosen kuvitus vielä entisestään vahvistaa.  


 

Hannamari Ruohosen kuvitus korostaa kauniisti arjen
pienien rakkaudentekojen tärkeyttä. Ruohosen
kuvitusta Riina Katajavuoren 
tekstiin kuvakirjassa 
Kielo miettii (Enostone 2021).



Kielon voi tulkita Ruohosen kuvituksen perusteella down-lapseksi. Tunnistaminen on tärkee down-lapsille ja heidän läheisilleen, mutta kirjan voi toki lukea myös arkisena kuvauksena perheestä, ilman mitään etuliitteitä.  











 


 




 


 



  

tiistai 23. marraskuuta 2021

Perhonen joka tulee kotelostaan

















Dess Terentjeva: Ihana, 128 sivua, WSOY 2021. Kansikuva Riikka Turkulainen. 

 

 

Dess Terentjevan Ihana on yksi kuudesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaasta. Sen käsikirjoitus voitti jo viime vuonna WSOY:n Taajuus Z -kirjoituskilpailun, jossa etsittiin uusia ääniä kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen. 


Kilpailuun toivottiin uusia näkökulmia tämän päivän nuoruuteen, tarinoita esimerkiksi erilaisista kulttuuritaustoista tulevista ja erilaisia sukupuoli-identiteettejä edustavista nuorista.  

 

Nämä toiveet Ihana täyttääkin jopa kolminkertaisesti: ensinnäkin sen toinen keskushenkilö on venäläisen äidin lapsi ja kulttuuriset, osin varsin kliseisetkin venäläisiin liittyvät ominaispiirteet tulevat tarinassa esille. Toiseksi kirjan fokuksessa on nuoren seksuaalinen identiteetti ja päähenkilön, yhdeksäsluokkalaisen Liljan, ihastuminen muunsukupuoliseen ”Ihanaan”, eli Vaniin. Kolmanneksi Terentjeva on kirjoittanut kirjan nyt niin suositulla kerrontatekniikalla säeromaaniksi. 

 

Lilja on tiedostava teini. Hänellä on yhtä tiedostava ja fiksu isä, joka yllättää tyttärensä esittelemällä uuden naisystävänsä, venäläisen Darjan. 


Darja on Liljan mielestä – – ”aikuinen nainen, / vaikka ei kyllä näytä ikäiseltään, vaan nuoremmalta / – – .


Liljan ajatusmaailma  ja persoona tulee vähitellen lukijalle tutummaksi:

 

– –  Lilja ei ole kuunnellut bilsassa mut

voiks tältä tuntua jos on perhonen joka tulee kotelostaan?

VAPAALTA.

Tosi tosi omituisesti samalla tavalla kuin silloin, 

kun Lilja kertoi iskälle olevansa pan.

VAPAALTA. 

 

Liljan elämä menee jengoiltaan, kun Darja esittelee tyttärensä (tai lapsensa, jota äiti ei oikeasti tunne lainkaan...).

 

Terentjeva kuvaa raikkaasti teini-ikäisen ihastumista, johon liittyy kakofoniaa ja  spontaanisuutta. Hänen kielikuvissaan on tuoreutta: Liljan ”ärtymys hölskyy”, kun asioista puhutaan väärien oletusten perusteella. 


Isän syvä huokaus ”tekee huoneeseen kuopan, / niin suuren että koko Jyväsjärvi voitaisiin valuttaa sinne”. 

 

Ihana on särmikäs lukukokemus, joka vaatii lukijaltaan keskittymistä ja heittäytymistä. 


Sekä Ihanassa että J. S. Meresmaan Khimaira-säeromaanissa (Myllylahti 2021) kuvataan keskushenkilöiden vanhempia, joille lapsen seksuaalinen suuntautuminen tulee yllätyksenä ja on suurelta osin heille tabu-aihe. 

 

Säeromaanin väljempi ilmaisurekisteri kiinnostaa nyt kotimaisia nuortenkirjailijoita. Veera Salmen uusin Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021) on niin ikään säeromaani ja myös Salla Simukka on kertonut Parnassossa 5/2021, että hän suunnitteli aluksi Matalapaine / Korkeapaine -kääntökirjansa (Tammi 2021) muodoksi säeromaania.  


On hyvä, että nuorten "perusproosan" rinnalle saadaan myös uusia kerronnan tapoja. 


Joulukuun alussa ilmestyvän Onnimanni-lehden vuoden viimeisessä numerossa yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Annu Viheriälehto kertoo kiinnostavasti näkemyksiään säeromaanin potentiaalista nykynuorten parissa. 


Toivottavasti pian saadaan myös akateemista tutkimusta siitä, kuinka säeromaani kolahtaa erilaisiin nuoriin! 


Dess Terentjeva (s. 1992) asuu Tampereella. Hän on syntyjään venäläinen ja muutti seitsemänvuotiaana Venäjältä äitinsä kanssa Suomeen. Aiemmin hän on kirjoittanut urbaanifantasiaa yhdessä Susanna Hynysen kanssa. Fantasiatrilogian avaus,  Neonkaupunki (Like 2020), palkittiin äskettäin Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n Kuvastaja-palkinnolla viime vuoden parhaana fantasiaromaanina. 

 

Grafia ry:llä on ollut kuluvana syksynä kiinnostava kampanja, jossa 13 uutuuskirjasta  on voinut löytää terveisiä kirjasuunnittelijalta.


Ihanan kansigraafikko Riikka Turkulainen kertoo romaanin väliin piilotetussa kirjeviestissään siitä, kuinka Ihanan  kansikuva  syntyi. Prosessin kuvaus havahduttaa kiinnittämään enemmän ansaittua huomiota kirjankansitaiteeseen!