maanantai 3. lokakuuta 2022

Almus on ilkitekoinen ja laatuomainen lastenromaani

 
















Mikko Kalajoki: Almus. Tännetuloa terve. Kuvitus Jani Ikonen. 176 sivua. WSOY 2022. Kansi Jani Ikonen. 

 

 




Mitä kauempaa tulemme, sitä enemmän eroja havaitsemme. Joku, joka tulee meidän luoksemme maapallon toiselta laidalta, saattaa äimistellä villasukkia tai maksalaatikkoa tai vessanpyttyä, joka huuhdellaan napista painamalla.



Mikko Kalajoen lastenromaani sykähdyttää monestakin syystä.

 

Siihen on nivottu monia ajankohtaisia teemoja, muun muassa vierauden ja erilaisuuden tuntoja, mutta tyystin ilman tendenssiä. 

 

Tarina muukalaisesta, joka ravistelee kaavoihinsa jämähtänyttä yhteisöä, ei ehkä ole asetelmiltaan järin omintakeinen, mutta Kalajoen tarinan iskennässä on samaa säihkettä kuin Roald Dahlin lastenromaaneissa. 


Dahlin Iso kiltti jätti (Arthouse 1989, suom. Tuomas Nevanlinna) antoi aikoinaan mallia modernin lastenkirjan uskaliaalle verbaalitykitykselle. Kalajoen luoma peikkokieli ei todellakaan jää kakkoseksi. 


Peikkokielen pohja saattaa löytyä nykysuomen sanakirjasta ja vanhasta, arkaaisesta ja nykykielen jyräämästä puheenparresta, mutta Kalajoen virtuoosimainen kielellinen letkeys on siinä, että kieli ikään kuin puhuu puolestaan: uskon lapsen sisäsyntyisesti ymmärtävän peikkokielen vivahteet myös ilman romaanin lopusta löytyvää sanasto-osuutta. 


 

Ensihämmennyksestä toivuttuaan herra Mattsson
pistää peikkopoika Almuksen kylpyyn. Jani Ikosen kuvitusta
Mikko Kalajoen lastenromaaniin Almus. Tännetuloa terve (WSOY 2022). 




Peikkopoika Almus Hälltrött lähetetään Alamailta vaihto-oppilaaksi  keskivertokansalaisen, herra Mattssonin, luokse. 

 

Mattsson on ammatiltaan tuotteiden tarkastaja, hän on ”suoraselkäinen ja ryhdikäs mies, joka katsoi tosiasioita suoraan silmiin ja vältti kaikenlaista turhaa haihattelua”. 


Niinpä Almuskin herättää herra Mattsonissa ensin kiusaantuneisuutta ja kokonaisvaltaista hämmennystä. 

 

Almus saa ikäisensä  ystävän, Inkerin, mutta jännitettä juoneen tuo tietysti myös yksi ilkimys ja peikkojen pahin vihulainen, peikkotutkija Edina von Kittelsen, joka yrittää saada Almuksen satimeen.


Almus löytää yllättävän nopeastipaikkansa myös koulusta. 
Jani Ikosen  kuvitusta Mikko Kalajoen lastenromaaniin 
Almus. Tännetuloa terve (WSOY 2022). 

 

Pidemmittä selityksittä:

 

Almus on ilkitekoinen ja laatuomainen lastenromaani, johon on helppo mielivöityä. Almuksen lukeminen oli minulle mahtimielevä kunniatehtävä. Suosittelen lämpimästi kirjaa kaikille lastenkirjallisuuteen peräpyyheltelevästi suhtautuville punteville ja varkintormelimaisille aikuisille. Vaarana voi nimittäin olla, että aikuisen tekee mieli vohnia kirja aikuisten lukupiirissä ääneen luettavaksi. 

 

Peikkojen Globaali Korporaatio, tuttavallisemmin PGK saattaa juurikin tällä hetkellä levittää peikkovakoojia keskuuteemme. 


Pidetään aistit valppaina! 

 

Hyvä esimerkki oivaltavasta kuvituksesta: peikkotutkija
Alina von Kittelsen kiikaroi Almusta pahoin aikein. 
Jani Ikosen kuvitusta Mikko Kalajoen lastenromaaniin 
Almus. Tännetuloa terve (WSOY 2022). 

 

 



Jani Ikosen mustavalkokuvitus höystää oivaltavasti Kalajoen huumorin ominaislaatua: kuvakulmat ovat usein viistoja ja kuvissa leikitellään perspektiivillä eri tavoin. Kuvista löytyy syvyyttä ja nyansseja. 


Etu- tai takakenossa olevat aikuiset viestivät jo olemuksellaan erilaisista aikeistaan. Valtaosa kotimaisista lastenromaaneista on nykyisin kuvitettu nelivärikuvituksin.  Almuksen mustavalkoinen kuvitus stimuloi sopivasti lukijan omia mielikuvia.

 

Peikkopojan uteliaisuus havainnollistuu
tässä simultaanisessa kuvituskuvassa.
Jani Ikosen
kuvitusta
Mikko Kalajoen lastenromaaniin 
Almus. Tännetuloa terve (WSOY 2022). 


Mikko Kalajoki (s. 1974) on aiemmin julkaissut sarjakuvia, kolme romaania aikuisille  ja yhden nuortenromaanin Taas mua pohjaan (WSOY 2005).  





 








keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Todellisuus jakautuu Marisha Rasi-Koskisen kiehtovassa digiajan nuortenromaanissa


 















Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet, WSOY 2022, 416 sivua, kansikuva Sanna-Reetta Meilahti.

 

 

 

Kadun nimi on Turnaround. Turnaround niin kuin täyskännös. Käänny ympäri, muuta mielesi ja ajattele asia uudestaan, palaa lähtöruutuun vaikka menettäisitkin vuorosi. Oikeasti nimi tarkoittaa kääntöpaikkaa. Katu ei johda mihinkään, alun perin se oli vain umpikuja jonka päässä voi kääntää auton. Talot rakennettiin vasta myöhemmin, sitten kun tila loppui niin kuin se aina loppuu kasvavissa kaupungeissa. Siinä missä katu päättyy, koko kaupunki päättyy. Yhtä hyvin nimi voisi olla Deadend, umpikuja. Kadun päättymisen takia ja muutenkin. Sen vuoksi mitä yhdessä taloista kerran tapahtui. – – 

 

 

Ian on elänyt lähes koko elämänsä pyörätuolissa varhaislapsuudessa tapahtuneen onnettomuuden takia. Hän asuu yksinään huipputeknologialla varustetussa kotitalossaan ja kerää erilaisia ääniä ja julkaisee verkossa musiikkiaan. Ian pelaa videoroolipelejä yhdessä eri puolilla maailmaa asuvien pelaajayhteisöjen kanssa virtuaalisessa outerspacessa.

 

K, Koo, Cay tai Katerine elättää itsensä hanttihommilla ja on tottunut huolehtimaan muidenkin asioista. 

 

Elias on saapunut Suomesta  löytökoira Mapan kanssa Englantiin selvittämään biologisen isänsä jälkeen jättämää perintöä. Eliaskin pitää erilaisista peleistä – perinteisten lautapellien ja shakinpeluun lisäksi hän harrastaa myös videopelejä:

 

Videopeleistä suosikkejani ovat ne, joissa tutkitaan maailmaa ja tehdään valintoja. Enemmän kuin ennalta määrätyn pelijuonen läpäiseminen, minua kiinnostaa se millä tavoin tapahtumat ja asiat ovat suhteessa toisiinsa ja mitä uutta pelitilanteessa voi syntyä. Kaikkein eniten tykkään roolipeleistä. Ohjelmoidulla maailmalla on aina rajat, kun taas roolipelissä mitään ei ole koodattu etukäteen. – – 

 

Kolmen taustoiltaan erilaisen teini-ikäisen nuoren kohtalot solmiutuvat yhteen englantilaisessa pikkukaupungissa, Turnaroundin kadulla. 

 

Alueen asukkaat vihjailevat Eliakselle katuun ja sen varrella sijaitseviin rakennuksiin liittyvästä huonosta karmasta. 

 

Romaanissa on myös sivuhenkilöitä, jotka eri tavoin vaikuttavat tapahtumien kulkuun:  naapurikyylä ja korttelipoliisi herra Atkinson, Eliaksen biologisen isän naisystävä on taidemaalari H. C. Walker. Etenkin romaanin toisella puoliskolla keskeiseen osaan nousee myös K:n, Koon, Cayn tai Katerinen syrjäytynyt Jonas-veli. 


Tärkeä sivuhenkilö on myös  rouva Angel, joka ei kestä valoa ihollaan ja näkee toisten ihmisten unia. Hänen tyttärensä Caroline ottaa kuvia paitsi itsestään myös kadun satunnaisista ohikulkijoista – tai antaa ohikulkijoiden ottaa valokuvia itse valitsemistaan kohteista. Valokuvat auttavat rouva Angelia hänen sairaudestaan johtuvan rajatun todellisuuden hahmottamisessa. 


Rasi-Koskisen aiemmassakin tuotannossa (etenkin aikuisten romaani REC, S&S 2020) valokuvilla on iso rooli. Verkkosivuillaan Rasi-Koskinen kertoo valokuvista, joita ei ole ottanut. Valokuvaamisesta romaanin rakennusaineksena hän kirjoittaa myös Parnasson uusimman numeron esseessää Katveessa. Kertomisen sivutuotteita.

Elias tajuaa suunnitelleensa roolipelistä eräänlaisen lautapeliversion, ”Sellaisen jossa oleellista ei ole ollut niinkään päämäärä vaan matka sinne”. 

 

 

 

Romaani leikittelee kolmen keskushenkilön ja kaikkitietävän kertojan näkökulmilla ja tapahtumia kuvataan yhdeksän vuorokauden aikajänteellä. 


Perustellusti voi sanoa Marisha Rasi-Koskisen vievän nuortenkirjallisuudessa tyypillistä kerrontakeinoa, näkökulmatekniikkaa,  aivan uudelle tasolle. 

 

Pitkälti yli sata ensimmäistä sivua hieman yli 400-sivuisesta romaanista  kuljettavat tarinaa melko perinteisen realistisen nuortenromaanin tapaan, kun vihjataan mysteereihin, tuleviin onnettomuuksiin ja yllätyspaljastuksiin.  


Neljänneksi keskushenkilöksi työntyy Jonas, K:n, Koon, Cayn tai Katerinen veli, joka kiepauttaa kerronnan aivan uuteen asentoon. 

 

Pudonneista kasvaa komea yhteisöllisyyden kuvaus. 


Kukin keskushenkilöistä tulee autetuksi, huomioon otetuksi ja nähdyksi. Jokainen heistä vaikuttaa toiminnallaan toisten elämään. 


Itsenäisyys ei ole sitä, ettei tarvitsisi toisia, minulle sanottiin. Tarvitsevuus ei ole sama asia kuin riippuvuus. Sanottiin myös, ettei avuliailla ihmisillä aina ole pahat mielessään. Jotkut haluavat auttaa silkasta auttamisen halusta. 

  

Putoamisen metaforaa kuljetetaan läpi romaanin. 


Ihmisten lisäksi musiikkikin putoaa, vajoaa. 


Rasi-Koskisen kerroksellinen romaani vaatii lukijaltaan jokseenkin herpaantumatonta keskittymistä, sillä vaarana voi olla, että lukijakin putoaa (sic!) kärryiltä, jos ei pidä varaansa. 


Eliaksen tapaan lukijallekin tulee aika ajoin tunne, että on”  jäänyt jotain huomaamatta tai tajuamatta”. 


Toisaalta... mahdanko ollakaan paras asiantuntija määrittämään nykynuorten laajojen asiakokonaisuuksien hahmotuskykyä?  Ehkäpä he ovat juurikin saaneet siihen harjaannusta erilaisilla alustoillaan? 

 

H. C. Walker tiivistää Koon kanssa käymässään keskustelussa yhden teoksen keskeisen moton: ”Ihminen tarvitsee tarinoita selviytyäkseen”. 


Toivottavasti Rasi-Koskisen romaanistakin  tulee monelle  nuorelle sellainen tajunnan ja todellisuuden atomeiksi räjäyttävä tarina, joka innostaa etsimään lisää tarinoita. 

 

 

 

 

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Parrat pärisevät ja tunteet värähtelevät Tomi Kontion lastenromaanissa
















Tomi Kontio: Isäni on hipsteri. Kuvittanut Elina Warsta. 111 sivua. Teos 2022.       

                             

 

 

Sain kuulla hipstereistä ensimmäistä kertaa Selmalta. Selma on luokkatoverini. Me olemme neljännellä luokalla. 


”Nuutti!” Selma huusi ja viittoi minua luokseen käytävällä.


Selma vei minut ruokalaan johtavalle käytävälle, jossa ei tähän aikaan ollut ketään.


”Mitä asiaa?” kysyin Selmalta.


Selma kohottautui varpailleen ja kuiskasi korvaani: ”Isäsi on hipsteri.”


Kurtistin kulmiani ja katsoin Selmaa ihmeissäni. Selma näytti hyvin vakavalta. 


”Mikä ihmeen his…, hitseri?”, kysyin.


Silloin ajattelin, että Selma tarkoitti hitsaria.


Mutta tiesin, että isäni ei osaa hitsata. – – 

 

Näin alkaa Tomi Kontion lastenromaani Isäni on hipsteri.

 

Koen suurena rikkautena, että meillä on muutamia kirjailijoita, jotka suuntaavat tuotantoaan kahdelle erilaiselle kohderyhmälle – aikuisille ja lapsille ja nuorille. 

 

Tomi Kontio tunnetaan parhaiten aikuisten lyyrikkona. Keväällä isä sai siivet (Tammi 2000) oli hänen avauksensa lastenkirjailijana. 

 

Viime vuosina hän on tehnyt yhdessä Elina Warstan kanssa kuvakirjoja, joissa seikkailevat koira nimeltä Kissa, kissa ja koditon Näätä-niminen mies. 


 

Pienistä vihjeistä saa tekstissä ja kuvituksessa
selville, että romaanin tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin.
Kuvasta tunnistaa esimerkiksi Kalliossa sijaitsevan Karhu-kahvilan
lippakioskin. Elina Warstan kuvitusta Tomi Kontion
tekstiin lastenromaanissa Isäni on hipsteri (Teos 2022).  

 


Isäni on hipsteri on kuulas kasvutarina pienperheestä, Nuutin ja isän arjesta ja selviytymiskeinoista Nuutin äidin kuoleman jälkeen. Poika on ollut aivan pieni äidin kuoleman aikaan eikä hänellä siksi ole paljonkaan konkreettisia muistoja äidistään. 

 

Selma on itse asiassa kuullut Nuutin isän lajimäärityksen omalta äidiltään: määrittelyn perusteina ovat pitkä parta, outo polkupyörä ja kustoopipo… ja outo englanninkielinen ammattinimike. 

 

Nuuttia määritelmä hämmentää: onko hipsteri hyvä vai huono asia vai ei kumpaakaan? 



Lastenkirjojen kuviutksissa esiintyvistä erilaisten kotien
pohjapiirustuksista saisi aikaan kiinnostavan tutkimuksen!
Tässä päästään kurkistamaan Nuutin ja isän kotiin. 
Elina Warstan kuvitusta Tomi Kontion tekstiin
lastenromaanissa 
Isäni on hipsteri (Teos 2022).  



Lapset lähtevät kesken koulupäivän jäljittämään Nuutin isää, jotta pääsisivät selville hipsteriyden ytimestä. Luvatonta poissaoloa selvitetään rehtorin kansliassa ja vanhemmatkin kutsutaan paikalle.  

 

Odotuksenmukainen ja auvoinen loppuratkaisu, jossa tahoillaan yksinäiset aikuiset löytäisivät toisensa, jätetään onneksi lukijan mielikuvituksen varaan.  

 

Kontion lastenromaani kuvaa nasevasti aikuisten ja lasten erillistä todellisuutta ja elämänasennetta. 


Selman isä on kiinteistönvälittäjä, joka välittää enemmän kiinteistöistä kuin tyttärestään. Nuutilla ei ole mitään käsitystä isänsä työstä sisältöstrategina.

 

Viehätyin erityisesti Kontion tavasta havainnollistaa englannin kieleen perustuvien uudissanojen kotiutumista kielenkäyttöömme sekä suomen kielen omia kuvaannollisia ilmaisuja (esim. rivioppilas ja näsäviisas) ja erilaisia sanontoja ja tokaisuja. 

 

Piilotasollaan Kontion voi myös tulkita ottavan kantaa ajalle tyypilliseen vimmaan lokeroida, nimetä ja luokittaa ihmisiä selkeisiin muotteihin. 

 

Luvut ovat aloittelevallekin lukijalle sopivan lyhyitä ja ne on nimetty lukemaan houkuttelevasti. 

 

Hyvä esimerkki Elina Warstalle tyypillisestä
tavasta kuvata kaupunkimiljöötä. Lapset jäljittämässä 
Nuutin isää. Pyöräilevä hahmo jatkaa kulkuaan
myös seuraavalla aukeamalla pienessä kuvassa.
Elina Warstan kuvitusta Tomi Kontion tekstiin
lastenromaanissa 
Isäni on hipsteri (Teos 2022).   



Elina Warstan kuvitus yhdistää punaista, harmaata, mustaa ja valkeaa. Kaupunkinäkymissä on ajatonta nostalgiaa ja Warstalle tyypillisiä kiinnostavia perspektiivejä ja taittoratkaisuja, jotka rytmittävät tekstiä ja kuvitusta jäntevästi yhteen liittämällä. 

 

Kontion kieli on lasten välisessä dialogissa ekonomista ja konstailematonta, mutta ehkä juuri siksi muutamat tarkoin valitut lyyriset luontokuvaukset tekevät erityisen suuren vaikutuksen: 

 

– – Kesä tuntui olevan taas hieman lähempänä. Aurinko välähti kuusikerroksisen talon yläikkunassa kuin räjähdys. Pienenpienen puistikon pensaissa näkyi pienenpieniä silmuja ja pienenpieni välähdys vihreää. 

 


Yksi  Nuutin varhaislapsuuden keinumiseen liittyvän muistikuvan läikähdys toistuu tarinassa useasti. 


Poika saa lopilta varmistuksen isältään: äiti ja Nuutti rakastivat keinua yhdessä. Muistosta tulee samalla silta isän ja pojan yhteiseen surutyöhön. Tämänkaltaista hienovaraista, lapsen tulkintaa aliarvioimatonta  tunnekuvausta kohtaa harvoin nykyisin suosituissa tapahtumantäyteisissä kotimaisissa lastenromaaneissa!