tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kesällä ei ole pakko koohottaa












Nora Lehtinen & Anne Muhonen: Aino, Matias ja hauskat lomapäivät, 65 sivua, Pieni Karhu 2018. 

Tapani Bagge & Hannamari Ruohonen: Jenni ja punainen poni, 45 sivua, Karisto 2019. 




Olen pidemmän aikaa penännyt lukutaidon alkuun suunnattuun helppolukuiseen lastenkirjallisuuteen tavallisia, konstailemattomia arkikertomuksia. 

Ja tässä niitä on nyt peräti kaksin kappalein!

Kun lapsi ottaa vasta vähin erin lukutaitoa haltuun, hän ei niinkään hyödy äkkikäänteisestä juonesta, sanaleikeistä ja yksityiskohtien tykityksestä. 

Tähän vaiheeseen paljon parempia ovat tapahtumiltaan verkkaiset ja arkiset tarinat, joiden tuttuuden tuntu tuo lukukokemukseen oman viihtyisän lisänsä.

Järvenpäässä asuvan Nora Lehtisen viime vuoden lopulla ilmestynyt selkokirja on syntynyt havaittuun tarpeeseen. 

Lehtinen on työskennellyt erityisopettajana lapsille, joilla on kielen kehitykseen liittyviä ongelmia. Hän huomasi, että lapsille suunnattujen selkokirjojen määrä on hämmentävän pieni, ja päätti paikata vajetta itse. 

Inspiraatiota hän on saanut 6- ja 10-vuotiaista lapsistaan ja heidän kokemistaan pienistä arkisista asioista. 


On kesäloma-aamu. 
Matias ja Aino heräävät kahdeksalta. 
Aurinko on ehtinyt kiivetä korkealle taivaalle. 
Lintujen laulu kuuluu sisälle saakka. 

Kuistille rakennetusta majasta tulee sadepäivän kohokohta.
Anne Muhosen kuvitusta Nora Lehtisen lasten selkokirjaan
Aino, Matias ja hauskat lomapäivät (Pieni Karhu 2018). 

Kesälomapäivät täyttyvät leppoisista puuhista. 

Välillä joudutaan myös opettelemaan pettymysten sietämistä ja mukautumaan vallitseviin oloihin, kun hartaasti odotettu uimarantapäivä peruuntuu ja vettä tulee taivaan täydeltä. 

Kolmessa erillisessä tarinassa haastetaan myös lukijaa tai kuulijaa vuorovaikutukseen esittämällä välillä pieniä kysymyksiä kulloisestakin aihepiiristä. 

Ainon ja Matiaksen seikkailut jatkuvat piakkoin ilmestyvässä syksyaiheisessa jatko-osassa. 

Sarjakuvistaan tunnetun Anne Muhosen pääosin helakassa nelivärikuvituksessa on paikoin kummallista sinisyyttä.



Korkean legotornin rakentamisessa isolla porukalla
on omat haasteensa. Anne Muhosen kuvitusta
Nora Lehtisen lasten selkokirjaan Aino,
Matias ja hauskat lomapäivät 
(Pieni Karhu 2018). 

Karisto  aloitti viime vuonna uuden helppolukuisen Kirjakärpänen-sarjan. 

Sarjan ensimmäinen osa, Jyri Paretskoin ja Nadja Sarellin Elias ja sukkapallopommipuu, oli jo kirjan nimeä myöten varsin haastava aloittelevalle lukijalle. 

Tapani Baggen ja Hannamari Ruohosen vast ikään ilmestynyt Jenni ja punainen poni on arkisessa leppoisuudessaan samanlainen täysosuma kuin Kirjakärpänen-sarjassa aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Riina Katajavuoren ja Liisa Kallion Talvikki ja ensimmäinen älypuhelin (Karisto 2019).

Bagge osaa tikistää pieneen sivumäärään riittoisan ja samastumiseen houkuttelevan tarinan, josta löytyy paljon tunteita, tunnelmia ja särmikkäitä persoonia.


Äiti lähettää skypen kautta lentosuukon Jennille.
Hannamari Ruohosen kuvitusta Tapani Baggen tekstiin
 lastenromaanissa Jenni ja punainen poni (Karisto 2019). 


Jennin perhe on muuttanut hiljattain eikä tytöllä ole vielä yhtään uusia  kavereita. 

Näin raukeasta alkutilanteesta lähdetään liikkeelle:

Jo matkalla alakertaan 
Jenni alkoi tylsistyä. 
Ei kavereillekaan jaksanut 
aina soittaa tai tekstata. 
Kaikki kirjat oli luettu, 
ja kirjasto oli kaukana. 
– Älä mene kauas pihasta!  
isä huikkasi vielä perään. 
– En, en, Jenni sanoi. Kun Jenni astui ovesta ulos, pihaan käveli  
punainen poni. Jenni hieraisi silmiään. 
Totta se oli. 
Poni jäi omenapuun alle syömään heinää. 
– Kenenkäs poni sinä olet? Jenni kysyi. 
Poni ei vastannut. 


Jenni tutustuu näkövammaiseen  kuvataiteilijaan Hannaan  ja tämän poikaan Tottiin. 

Lapset löytävät punaisen ponin omistajan, rock-yhtyeen basistin Ekin,  retkottamasta nurmikolla talonsa edustalla jalka paketissa.


Basistin uupumusta ei sen kummemmin lähdetä selittämään. 
Hannamari Ruohosen kuvitusta Tapani Baggen tekstiin
 lastenromaanissa Jenni ja punainen poni (Karisto 2019). 

Tapani Baggen luoma originelli yhteisö kietoo lukijan pauloihinsa. 

Arvatenkin Jennistä ja hänen uusista ystävistään kuullaan vielä lisääkin.

Hannamari Ruohonen tallentaa kuvituksiinsa heleän idyllin, joka muistuttaa Astrid Lindgrenin Melukylää. 

Ruohosen lapsihahmoista löytyy samanlaista ajatonta lapsikuvauksen herkkyyttä ja ilmeikkyyttä kuin Ilon Wiklandilta.  


Jenni asuu näin idyllisissä maisemissa.  
Hannamari Ruohosen kuvitusta Tapani Baggen tekstiin
 lastenromaanissa Jenni ja punainen poni (Karisto 2019). 





perjantai 5. heinäkuuta 2019

Pienieleisesti isoista tunteista ja tärkeistä käännekohdista














Essi Kummu & Marika Maijala: ätanssit, 45 sivua, Tammi 2019. Sarja-asu ja tekstaus Réka Kiraly. Taitto Laura Lyytinen. 




Essi Kummun & Marika Maijalan kirjasarja Eliaksen uusperheestä  on viehättävä kummajainen lastenkirjatarjonnassa.

Kirjojen jokaiselta aukeamalta löytyy kuvitusta, joten niitä voisi kutsua kuvakirjoiksi. 

Tarinan nyanssien rikkauden ja kerronnan intensiteetin puolesta on mielestäni oikeutetumpaa kutsua trilogian osia läpikuvitetuiksi miniatyyriromaaneiksi. 

Sarjan osat ovat ilmestyneet melko harvakseltaan: Puhelias Elias vuonna 2012 ja Harjoituspusuja vuonna 2015. 

Essi Kummu on tavoittanut vanhempien avioeron ja uusperheen vähittäisen muotoutumisen lapsen näkökulmaa kunnioittavasti. 

Ensimmäisessä osassa juuri koulunsa aloittaneen Eliaksen vanhemmat eroavat, toisessa osassa äiti tutustuu Inariin ja kolmannessa osassa vietetään Inarin ja äidin häitä.


Elias ei enää koe saavansa riittävästi tilaa
äidin sängyssä eikä osaa edes nauttia Inarin ääneen
lukemasta kirjasta. Marika Maijalan kuvitusta
Essi Kummun tekstiin lastenkirjassa
Häätanssit (Tammi 2019).


Elias on mustasukkainen äidistä. Inari  on muuttanut Helga-tyttönsä kanssa äidin, pikkusiskon Inkerin ja Eliaksen kotiin. Pohtivainen, herkästi tunteva Elias uhmaa ja kapinoi äitiään kohtaan, eikö osaa pikkusiskonsa tavoin ilmaista ajatuksiaan suoraan.

Inari oli tuonut muuttoautolla taloon ison kattokruunun, ja se oli ripustettu keittiön korkeimpaan kohtaan. Uusi keittiö oli iso kuin tanssisali. Koska nyt asuttiin yhdessä, oli kattokruunu  kaikkien yhteinen, vaikka se ei tuntunut yhtään omalta. Eliaksen mielestä kirkkain lasipisaroin koristeltu valaisin oli pelkkää huijausta. 
  
Kummun lempeä kasvatusfilosofia tiivistyy ensin Eliaksen ja isän väliseen keskusteluun, jossa isä antaa äidille luvan olla onnellinen uuden rakkautensa kanssa. 

Vielä sitäkin latautuneempi on Eliaksen ja vaarin välinen keskustelu, missä Elias työstää Inarin ja äidin naimisiinmenoa omasta näkökulmastaan ja vaari omastaan. 


Frakin sovitus miesten kesken ja keskustelu vaarin kanssa on
yksi tärkeistä  kulminaatiokohdista. Marika Maijalan kuvitusta 

Essi Kummun tekstiin lastenkirjassa Häätanssit (Tammi 2019).


Aikuinen lukija oivaltaa, että asia on vaarillekin hieman haastava.

– Ajat muuttuu, Elias. Täytyy vain mennä mukana.  
– Vaikka ei itse haluaisi? 
– Sellaista se on elämässä, aina ei saa itse päättää asioista. Joskus täytyy suostua semmoiseenkin, mitä ei ole itse valinnut. Vaari nosti käsiään ylös peilin edessä. Takin helma nousi mukana. Vaari yskäisi vakavana. – Totta puhuen en minäkään ole tottunut kaikkeen uuteen, hän sanoi. 
– Minä vasta harjoittelen. Joka päivä ajattelen, että jaahas, ehkä minä joskus vielä tuohonkin totun, mutta mistä sitä tietää kuinka siinä käy, että sopeutuuko koskaan, vaikka eläisi kuinka vanhaksi. 

Lastenkirjoissakaan kahden isän tai äidin perheet eivät ole enää harvinaisia. Johanna Hulkon Geoetsivät-sarjan (Karisto v:sta 2013) Raparperilla on kaksi isää, perheiden moninaisuutta käsitellään myös Tittamari Marttisen Ikioma perheeni -kirjassa (Pieni Karhu 2014). 

Kahden äidin perheitä löytyy myös Katriina Rosavaaran ja Reetta Niemensivun Villiina ja isosiskopakkaus- (WSOY 2017) ja Helmi Kekkosen ja Aino Louhen Nurinkurin Anna -kuvakirjoista (S&S 2019).


Tanssiharjoitus keittiössä keskellä yötä äidin kanssa
unen ja valveen rajalla. Marika Maijala pystyy
tallentamaan kuvituksiinsa isoja, tärkeitä tunnetiloja.
 
Maijalan kuvitusta Essi Kummun tekstiin
lastenkirjassa 
Häätanssit (Tammi 2019).


Häähössötys hermostuttaa Eliasta. 

Hän kapinoi ja äksyilee. Juuri ennen häitä hän löytää yllättävistä paikoista mysteeriviestejä. 

Kuka niitä on kirjoittanut ja miksi?



Kuvitustekniikan rouheudestakin huolimatta Marika Maijala
onnistuu tiivistämään päähenkilöidenkatseisiin voimakkaita
tunnetiloja, kuten tässä Eliaksen huojennusta, hyväksymistä ja
rakkautta uutta perhettä kohtaan. 
Marika Maijalan kuvitusta 
Essi Kummun tekstiin lastenkirjassa Häätanssit (Tammi 2019).

Loppu kiertyy tietysti kirjan nimenkin perusteella oikeutetusti onnelliseksi. 

Erilaisten tunteiden palaset loksahtelevat kohdalleen kirkossa, kun Elias aivan konkreettisesti aistii rakkaudentäyteisen ilmapiirin. 

Marika Maijalan väriliitukuvitus tallentaa tunnepitoisia kohtaamisia, joissa on poikkeuksellisen intensiivisiä katseita ja läsnäolon tuntua.











sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Tuhti tietokirja viikinkiajasta











Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat viikinkiajan lapset, kuvittanut Emmi Kyytsönen, 81 sivua, Avain 2019.




Muinaishistoria on ollut jo useamman vuoden ajan niin sanotusti muodissa. Esihistoriaan sijoittuvat roolipelit, tv-sarjat ja kiinnostus arkeologiaan ovat tuottaneet aihealueesta paljon aikuisten tietokirjallisuutta.

Lasten- ja nuortenkirjoissa kurotetaan nykyisin kernaasti dystooppisiin tulevaisuudenkuvauksiin, mutta viime aikoina on kiinnostuttu myös muinaisesta ajasta.

Suoniemen faktaa ja fiktiota yhdistävä formaatti on tuttu jo hänen aiemmasta Ihan oikeat prinssit ja prinsessat -tietokirjasta (Avain 2018). Kaksi rautakauden Suomessa Eurassa elävää fiktiivistä lasta, Mielu ja Joutsi, toimivat oppaina viikinkiajan arkeen ja perinteisiin.


Emmi Kyytsösen kuvitus luo melko päivänpaisteisen
visuaalisen miljöön muinaiseen historiaan.
Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen tietokirjaan
 Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019). 


Suoniemi hälventää saatesanoissaan kuilua eri aikakausien lasten arjesta: myös viikinkiajan lapset rakastivat nykylasten tapaan leikkimistä, liikkumista ja satujen ja tarinoiden kuuntelemista. 

Toisaalta elämän lainalaisuuksia ei myöskään siloitella. Oman tarinansa saa myös Mielun ja Joutsin pienen serkkutytön kuoleman kuvaus.


Emmi  Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen tietokirjaan
 Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019). 

Historian ja uskonnon opettajan sekä folkloristiikan koulutuksensa ansiosta Suoniemi pystyy pakkaamaan tietoa hämmästyttävän kompaktiin muotoon erilaisten teemojen ja lähestymistapojen kautta. 

Emmi Kyytsösen kuvituskuvat levittäytyvät aina koko sivulle. Esineiden ja yksityiskohtien piirroskuvilla olisi voinut saada taittoon enemmän elävyyttä ja havainnollisuutta. Kyytsönen luo varsin päivänpaisteisen ja auvoisen kuvan viikinkiajan lasten arjesta. Aineellisesti ja esinemaailmaltaan niukan aikakauden kuvitukseksi sopii pelkistetty kuvitustyyli, jossa historialliset nyanssit ovat kuitenkin kohdallaan. 

Tiivis perheyhteys näkyy monissa kuvituskuvissa.
Emmi Kyytsösen kuvitusta Karoliina Suoniemen
 tietokirjaan 
Ihan oikeat viikinkiajan lapset (Avain 2019). 

Tuhdin tiedon vastinparina kirjassa on myös toiminnallisia tehtäviä, joiden avulla voi opetella nimensä riimukirjaimilla,  harjoitella oman loitsun tekemistä ja koristella oma miekka ja valita rautakauden ruokalistalta omat suosikkinsa.

Suoniemi on listannut aikuisille ja lapsille sopivia 2000-luvulla ilmestyneitä tietokirjoja aihepiiristä. Aivan vast ikään on ilmestynyt Atenan kautta myös arkeologin ja keskiajan tutkijan Ilari Aallon ja kuvataiteilijan ja muinaistekniikan artesaanin Elina Helkalan Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita, nuoren arkeologin käsikirja.  

Kotimaiset lasten tietokirjantekijät  voisivat entistä enemmän hyödyntää tietokirjojensa teemoihin sidottuja lasten- ja nuortenkirjalistauksia, joiden avulla edelleen lukuarvonsa säilyttäneet teokset saataisiin potentiaalisten, aihepiiriin perehtyneiden lukijoiden tietoon. 


Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja viikingeistä:   

Roope Lipasti: Viikinkisolmu, WSOY 2015
Roope Lipasti: Thorin pöly, WSOY 2016 
Roope Lipasti: Karhuriimu, WSOY 2017 

Jukka Parkkinen: Ali Mustan matka Miklågardiin, WSOY 2008

Mauri Kunnas: Viikingit tulevat, Otava 2006

Marja-Leena Lempinen: Pohjantähden valtakunta, Otava 1998

Yvonne Hoffman: Kniven och ringen. En berättelese från vikingatiden, Schildt
1992

Yvonne Hoffman: Halkaistu kivi, suom. Saara Villa, Tammi 1992. Alkuteos Den kluvna stenen. En berättelse från vikingatiden, Schildt 1989 

Kaija Österlund: Risto ja viikingit, kuv. Maija Karma, Otava 1976