keskiviikko 21. elokuuta 2019

Salaperäinen, siekailematon kuvakirja
















Hertta Vierula & Teemu Juhani: Hännänkääntötemppu, 31 sivua, Karisto 2019.







Hertta Vierulan Hännänkääntötemppu sijoittui kolmen parhaan käsikirjoituksen joukkoon Kariston Rohkeus-aiheisessa kuvakirjatekstikilpailussa. 

Kilpailun voittanut Johanna Venho (Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, kuv. Hanneriina Moisseinen, Karisto 2018) ja toinen kärkikolmikoon yltäneistä Johanna Hulkko (Ihana Maija, kuv. Marjo Nygård, Karisto 2018) tunnetaan molemmat lasten- ja aikuistenkirjatuotannostaan.  

Kirjoituskilpailujen järjestäjien  ääneenlausumaton toive on saada uusia kiinnostavia tekijöitä. Vierulan toinen kuvakirja Valaankantaja (kuv. Nora Surojegin, Karisto) ilmestyy lähiaikoina.

Minulla oli ilo olla mukana Kariston raadissa ja Vierulan käsikirjoitus oli yksi omista suosikeistani.



Sannan häntä kasvaa nopeasti ja pian sitä ei voi enää piilottaa.
 Teemu 
Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan tekstiin kuvakirjassa 

Hännänkääntötemppu (Karisto 2019). 

Hännänkääntötemppu antaa ilahduttavan paljon tulkinnan varaa ja liikkumatilaa lukijalle ja kuulijalle. Onko kyse lapsen kaikkivoipaisuuden tunteesta, joka pääsee vähän liikaakin niskan päälle?

Vai kokeeko Sanna itsensä jotenkin erilaiseksi, poikkeavaksi, vai ahdistaako häntä äidin halu pistää hänet johonkin ennalta määritettyyn muottiin? Va

Vai onko kuvakirjan päähenkilö Sannalla "vain" poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus? 



 Karhunkainen taitaa olla sukua Muumilaakson Mörölle.
Teemu 
Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan
 tekstiin kuvakirjassa 
Hännänkääntötemppu (Karisto 2019). 
  
Hännänkääntötemppu on jälleen hyvä esimerkki kouluikäisille suunnatusta kuvakirjasta, joka antaa sopivasti haastetta. Kuvakirjat eivät todellakaan saa olla vain päiväkoti-ikäisten yksinoikeus!


Sannalle kasvaa häntä. Se on ensin ”punainen näppylä, pieni pullea vastanapa”, joka kasvaa nopeasti pitkänhuiskeaksi hännäksi. 


Mutta yhtä aikaa hännän kasvamisen kanssa ilmaantuu Sannan kotiin myös Karhunkainen ja Harottavavarpainen, jotka päätyvät hurjaan tappeluun keskenään. 

Sannaa pelottaa ja hän odottaa jo äitiä kotiin tulevaksi.

Sannan persoona on valloittava, hän elää hyvin fyysisesti ja haluaa tuntea ja  kokea kaiken hyvin kokonaisvaltaisesti:

Sanna kieri maassa ja meni lätäkköön makaamaan, että tietäisi miltä tuntuu, kun vesi imeytyy vaatteiden läpi. Että tietäisi miltä lätäkkö haisee läheltä ja minkä väristä vesi on, kun ripset koskevat lätäkön pintaa.  
Sanna istui kiipeilytelineelllä yksin ja odotti, kun opettaja puhui äidille. Sanna kirjoitti lyijykynällä pehmeään puuhun kakka.


Kuvitus ei  anna käyttäytymisohjeita tai hyssyttele lapsen tunteita.
Äidin ojentava sormi riittää osoittamaan lapsen ja aikuisen valtasuhteita.
 Teemu Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan tekstiin kuvakirjassa
Hännänkääntötemppu (Karisto 2019). 

Kuvittaja Teemu Juhani ei siekaile käyttää harmaan sävyjä. Hän on tempautunut pidäkkeettömästi Sannan kuvitelmiin. Pelon ja hurjan mielikuvittelun hetket on kuvattu hämäränhyssyssä. Kun Sanna saa niistä tukevan niskaotteen, siirrytään taas päivänvaloon. 


Loppu kiertyy seesteiseksi. Isä ja äiti katsoivat Hassuja kotivideoita ja pyytävät Sannaa viereensä sohvalle istumaan ja syömään sipsejä.


Hännänkääntötemppu houkuttaa aikuista analysoimaan todellisia tapahtumia ja Sannan mielikuvittelua ehkä vähän turhankin monesta kulmasta. 

Lapsi sen sijaan antaa huutia kyökkipsykologialle ja saa voimaa Sannan anarkiasta, uhmasta ja asioiden kyseenalaistamisesta. Tarina kulkee lapsen tarpeet edellä, ja hyvä niin. 


                                                               * * * * *


Hännänkääntötempun ja Katri Tapolan & Aino Louhen Pumpulibussi ajaa ohi -kuvakirjan julkistamisjuhlaa vietettiin eilen Annantalolla. 

Tapola ja Vierula lukivat kirjat ääneen ja Kariston myynti- ja markkinointipäällikkö Veijo Kekäläinen haastatteli heitä ja Teemu Juhania kirjojen synnystä. 

Kirjoista syntyi paljon keskustelua. Olen jo pitkään tahollani murehtinut sitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden ympärillä käytävä keskustelu, mielipiteenvaihto ja erilaisten näkökulmien avaaminen on Suomessa eri foorumeilla ja alustoilla vähentynyt. 

Tällaiset lämminhenkiset julkistusjuhlat onneksi tarjoavat yhden mahdollisuuden puhua esillä olevista kirjoista ja yleisemminkin lapsille ja nuorille lukemisen tärkeydestä. 



Vierulan lapsuuden lempikirja oli Lidia Postman Mikko ja lohikäärme (WSOY 1975). Kuvakirja kertoo pienestä Mikko-pojasta, josta tulee pian isoveli. Mikko tekee hurjan matkan lohikäärmeen tyrannisoimaan satumaailmaan ja pelastaa kansan pelon ikeestä. 

Toinen Vierulan suosikkikirja on Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt. Yhtymäkohtia esikoiskuvakirjaan toki löytyy, mutta lopputulos on omintakeinen ja briljantti lapsen sisäisen maailman kuvaus.





Teemu Juhani ja Hertta Vierula Annantalolla
Hännänkääntötempun julkistusjuhlassa. Valokuva © PHH.



Hännänkääntötempun rinnalla voi lukea Sari Peltoniemen nuortenromaanin Kummat. Siinäkin nuorille päähenkilöille kasvaa hännät!







maanantai 19. elokuuta 2019

Aikamatkalla Berliinissä

















Sanna Isto: Sirpale, 315 sivua, WSOY 2019. Kansikuva Riikka Turkulainen.






Sanna Iston nuortenromaanin kansi on poikkeuksellisen houkutteleva. 

Graafikko Riikka Turkulainen on kiteyttänyt kanteen kaiken oleellisen: Nuoren naisen käsi pitelee hieman varovaisesti posliinisen kahvikupin korvaa. Kansipaperiin on leikattu kupinkorvan muotoinen reikä, ja sieltä pilkottaa Berliinin keskustan karttaa. Kun suojapaperin ottaa pois, kartta levittäytyy koko kanteen.

Lukijaa palvelevat myös sisäkansiin painetut Minjan perheen huoneiston pohjapiirrokset nykyhetkessä ja menneisyydessä.


Kirjan suojakannen alta paljastuu vanha Berliinin keskustan kartta.  
Kansikatteen kartta Pharus Map Berlin, Bibliotheque
nationale de France – Gallica. Riikka Turkulaisen kansidesign
Sanna Iston nuortenromaaniin Sirpale (WSOY 2019). 


Sirpale on vetävä sekoitus viihdyttävää chick litiä, historiallista romaania, paikallis- ja lähihistoriaa ja perinteistä kehitysromaania. 

Sen teemat ovat ajankohtaisia. Saksassa jo useampi ikäpolvi on potenut kansallista huonoa omaatuntoa juutalaisten joukkotuhosta toisessa maailmansodassa.

Teini-ikäinen Minja jää koiran vahdiksi Berliiniin, kun vanhemmat lähtevät Suomeen sukuloimaan. 

Hän löytää 1900-luvun alussa rakennetun kerrostalokotinsa lattianraosta vanhan kahvikupin korvan. Sen avulla hän pääsee siirtymään menneisyyteen, humahtamaan, putoamaan läpi vuosikymmenten vuoteen 1939, aikaan hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä. Minjan toimet menneisyydessä vaiktuttavat hänen ikätoverinsa Rosan ja tämän juutalaisen rakastetun elämään.

On kiinnostavaa, että samaan aikaan, kun tosielämässä syyllistetään ulkomaan ja jopa kotimaan matkailun edistävän ilmastonmuutosta, niin nuortenkirjoissa innostutaan aikamatkailusta!

Myös Marisha Rasi-Koskisen ensimmäisessä nuortenromaanissa Auringon pimeä puoli (WSOY 2019) päähenkilötyttö pääsee siirtymään äitinsä elämään ennen omaa syntymäänsä. Siihen verrattuna Sirpale on konstailemattomampi, ja nimenomaan myönteisessä mielessä.

Romanttinen juoniaihio nykyajassa näyttäytyy lukijalle jo aiemmin kuin Minja itse huomaa olevansa niin rakastunut, että häneltä "lähtee jalat alta ja järki päästä”. 

Taitavasti Isto punoo Lucan mukaan perheen kohtaloon. Keskeiseen rooliin nousee vähin erin myös kotitalon viereisessä rapussa asuva Yrmy, rouva Langer.

Minja kasvaa kesän aikana, hän tajuaa, että ”menneisyys todellakin oli nykyisyyden siemen, aivan niin kuin nykyisyys on tulevan".

Jos minä jotakin olin tänä kesänä oppinut ja ymmärtänyt, niin sen, että aika on suhteellista. Se oli hidasta ja niin hurjan nopeaa. Sitä oli paljon, mutta niin kovin vähän. Sillä oli valtavasti merkitystä, eikä kuitenkaan mitään. Sen vuoksi en myöskään onnistunut ottamaan etäisyyttä asiohin, jotka maailmankaikkeuden historiassa olivat tapahtuneet vain yksi pieni henkäys sitten. 
 – – Sillä minä jos kuka tiesin, ettei nykyisyys ollut kuin hentoinen kerros, kuin ohuttakin ohuempi jää, joka rikkoutui sitä mukaa kuin sille astui. Nykyisyys oli pelkkä kohokuviotapetti menneisyyden marjapuuronvärisen seinäpaperin päällä. Menneisys oli läsnä ei tarvinnut olla Einstein voidakseen käsittää sen.


Berliinissä asuva Sanna Isto  kuvaa kotikaupunkiaan pieteetillä. Yhtenä romaanin juonteena kulkee myös sukurakkaus, yli sukupolvien kulkeva tiukka side. Tapahtuman täyteisen kesän päätteeksi Minja pääsee käymään Suomessa mummonsa luona ja kokemustensa kautta hän katsoo isoäitiäänkin nyt aivan uusin silmin. 





perjantai 16. elokuuta 2019

Värillä on joskus merkitys















Mika Wickström & Mari Ahokoivu: Totti ja saksipotku, 61 sivua, WSOY 2019. Sarja-asu Riikka Turkulainen. 




Lastenkirjahylly täyttää tänä syksynä kymmenen vuotta. 

Vuosien mittaan olen ilokseni saanut erilaisia yhteydenottoja Lastenkirjahyllyä säännöllisesti seuraavilta lukijoilta.

Äskettäin sain viestin helsinkiläiseltä kirjastonhoitajalta. Hän työskentelee alueella, jossa peruskoululaisista yli 50 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Kirjavinkkauksissa hän joutuu tästäkin syystä huomioimaan hyvin monenlaisia kielitasoja.

Viime aikoina hän on kokenut turhautumista, sillä kolmasluokkalaisille sopivia, helppolukuisia, aiheeltaan mielenkiintoisia kirjoja ilmestyy hyvin vähän.  Lisähaastetta vinkkausvalikoimaan on tuonut vielä se, että kohderyhmälle suunnattujen kirjojen sankarikaartin lapset ovat järkiään valkoihoisia. 

Kokemukseni mukaan kulttuurien ja ihonvärien kirjo lastenkirjoissa on ilahduttavasti runsastunut vuosituhannen taitteesta lähtien. Yhä monikulttuurisemmassa arjessa on tärkeää, että muualta Suomeen tulleet saisivat myönteisiä samastumiskohteita lukemistaan lastenkirjoista.  

Maahanmuuttajien luonteva oma ääni ja näkökulmat tulisivat parhaiten esille heidän itse kirjoittamissaan ja/ kuvittamissaan teoksissa. Toivon mukaan vähitellen näitäkin kirjoja ilmestyy. 

WSOY:n helppolukuisessa Lukupalat-sarjassa on selvästi otettu huomioon myös lasten monikulttuuriset taustat. 

Kun  kuvataan muutaman lapsen ryhmää, joukossa on ”monen värisiä” lapsia, esim. Tuutikki Tolosen Auttamistoimisto Luna - ja Miina Supisen Kokkiklubi-sarjassa. Lasten kulttuurista taustaa ei välttämättä selitetä auki, mikä ei usein olekaan edes tarpeen.  

Totin paras kaveri Aatos, äiti ja valmentaja ovat kaikki 
ihonväriltään tummia. Mari Ahokoivun kuvitusta Mika 
Wickströmin lastenromaaniin Totti ja saksipotku (WSOY 2019). 

Mika Wickströmin & Mari Ahokoivun Lukupalat -sarjassa juuri ilmestynyt Totti ja saksipotku on erityisen noston väärtti sen vuoksi, että siinä tummaihoinen Totti-poika on nostettu koko kirjasarjan keskushenkilöksi. 

Ensimmäisellä aukeamalla esitellään kirjan keskeiset henkilöt, ja heistä enemmistö, neljä seitsemästä, on ihonväriltään tummia!


Tasa-arvo toteutuu siinäkin, että Totin jalkapallojoukkueessa 
on tyttöjä. Mari Ahokoivun kuvitusta Mika 
Wickströmin lastenromaaniin Totti ja saksipotku.

Totilla on monikulttuurinen perhe: äiti on tumma- ja isä vaaleaihoinen. Totin kaveri Aatos ja valmentaja ovat myös ihonväriltään tummia. 

Kantasuomalaiselle lapselle tämä ihonvärien kirjo tuskin on ylivoimainen este tempautua jalkapalloa harrastava pojan arkisiin jalkapallokuvioihin, kun taas muualta Suomeen tulleelle lapselle ihonvärillä on suuri, identiteettiin liittyvä merkitys.   


Mari Ahokoivun kuvituksessa on paljon tunteita ja ilmeitä. 
Mari Ahokoivun kuvitusta Mika Wickströmin 
lastenromaaniin Totti ja saksipotku.

Mika Wickström on lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi kirjoittanut urheiluaiheisia tietokirjoja aikuisille ja hän pelaa itsekin jalkapalloa helsinkiläisistä taiteilijoista koostuvassa Zoomin joukkueessa. 

Jalkapallofania tyydyttävää faktatietoa on ujutettu kohtaukseen, jossa isän kanssa kahvilassa ollut Totti kohtaa italialaisen miehen. Mies haluaa tietää, kuinka Totti  tuulettaa tehdessään maalin. Kysymyksellään mies viittaa legendaariseen italialaiseen jalkapalloilijaan Fransesco Tottiin, joka imi aina peukaloaan maalin tehtyään. 

Kuvittaja Mari Ahokoivu tunnetaan entuudestaan mm. lapsille suunnatuista Sanni & Joonas -sarjakuvista. Ilmeet, eleet, asennot ovat luontevia ja kuvitustyyli selkeästi hahmottuvaa. 




Tässä lista lastenkirjoista, joissa etnisyyttä ja monikulttuurisuutta työstetään rakentavasti ja lapsen ymmärrystä kunnioittaen.

Vaikka kaikissa kirjoissa ei olekaan monikulttuurisesta taustasta tulevaa lasta päähenkilönä,  he ovat silti  tasa-arvoisia ja aktiivisia toimijoita osana isompaa lapsiryhmää.


Johanna Lestelä: Tuikun tärkeä tehtävä, Otava 2019 / monikulttuurinen suomalais-nigerialainen perhe / kuvakirja

Karin Saler ja Siri Ahmed Backström: He, jotka jäävät jäljelle, suom. Kirsikka Myllyrinne, Etana Editions 2019 / monikulttuurinen perhe / kuvakirja

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Karisto 2018 / maahanmuuttaja päähenkilönä / kuvakirja

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin, Tammi 2017 / tietokuvakirja / vieraillaan monikulttuurisissa perheissä

Miikka Pörsti: Kaikkien juhla, Tammi 2016 / lastenromaani, maahanmuuttaja sivuhenkilönä

Elena Agnello: Minä olen Alex, suom. Riitta Oittinen, Pieni Karhu 2016 / monikultturiset ystävät / kuvakirja


Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Toiveretki, Myllylahti 2016 / kuvakirja

Veera Salmi & Elina Warasta: Päiväkoti Heippakamu -sarja, Otava v:sta 2016 / monikulttuurinen päiväkotiryhmä / kuvakirjasarja

Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin, Otava 2015 / päähenkilön paras ystävä muuttaa takaisin Egyptiin / lastenromaani

Saku Heinänen: Zaida-sarja, Tammi v:sta 2014/ Intiasta adoptoitu tyttö päähenkilönä / lastenromaanisarja

Niina Hakalahti: Tuukka-Omar -sarja, Tammi v:sta 2010 / monikulttuurinen perhe, isä vaalii arabikulttuurin perinteitä / helppolukuinen lastenromaanisarja

Tuula Kallioniemi: Totti ja Tiitus -sarja, Otava 2002–2007 / toinen päähenkilö Totti on adoptoitu Etiopiasta / lastenromaanisarja

Tuula Kallioniemi: Reuhurinne-sarja, Otava v:sta  1998 / moniarvoisuus ja -kulttuurisuus luokan oppilaissa / lastenromaanisarja