tiistai 10. joulukuuta 2019

Topelius- ja Lydecken -ehdokkaissa monipuolinen lajivalikoima




Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen ehdokkaat on juuri julkistettu. 

Topelius-palkinto myönnetään ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkintoansiokkaalle lastenkirjalle.  



Topelius-ehdokkaat raadin perusteluineen:

Ilkka Auer: Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille, Haamu 2019.

Kaltoinkohdellun orvon Sofian elämä on jakautunut kahteen jaksoon: kymmenen vuotta jatkuneeseen painajaiseen ja sitä edeltäneeseen onnellisuuteen. 16-vuotispäivänsä koittaessa Sofia päätyy outojen tapahtumien kautta salaperäiseen tyttöjen sisäoppi-laitokseen, joka sijaitsee elämän ja kuoleman välimaastossa. Sofia ajautuu taistelemaan pimeyden voimia vastaan taianomaisen satumaailman muuttuessa kauhun näyttämöksi. Tiivis-tunnelmaisessa kauhufantasiassa Sofian on aika kohdata pahuus silmästä silmään, sillä hän ei enää suostu menettämään kaikkea.

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille, Otava 2019.

Kuninkaalliset ja aateliset pitävät valtaa kahtia-jakautuneessa 2000-luvun Suomessa, jonka säätyeroja anarkistit yrittävät murtaa. Luonnonuskonnot ja kansan-parannus ovat arkipäivää teknologian ohella. Lyseota käyvä Tim saa lahjaksi kurittoman lohikäärmeen. Kohtalo johdattaa heidät yhteen tarkkaa ritariperinnettä noudattavan Lynxin kanssa. Romanttinen jännitysfantasia Suomen vaihtoehtohistoriasta kiehtoo kekseliäisyydellään.

Sanna Sanna: Sirpale, WSOY 2019.

Minja jää viettämään huoletonta kesälomaansa kotiinsa Berliiniin muun perheen matkustaessa Suomeen. Lattianraosta löytynyt kahvikupinkorva kiskaisee hänet kotitalonsa menneeseen aikaan, missä toisen maailmansodan uhka leijuu ilmassa. Minja tutustuu aikamatkallaan onnettomasti rakastuneeseen Rosaan, joka on lukittu huoneeseensa. Eri aikatasot nivoutuvat yhteen tässä vangitsevassa tarinassa, jossa murheellinen historia ja menneisyyden teot vaikuttavat ihmiskohtaloihin yhä.

Sirpale on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.


Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä, Myllylahti 2019.

Oululainen Miro on aina asunut kaksin äitinsä kanssa. Miro ei ole saanut vastauksia kysymyksiinsä isästään. Kaupassa käydessään Mirolle tarjoutuu outo mahdollisuus ottaa isästään selvää. Voiko vanhojen kotivideoiden ja kaukosäätimen avulla päästä oikeasti menneisyyteen selvittämään asiaa? Pähkähullu ja hauska tarina aikamatkustamisesta käsittelee huumorin varjolla vakaviakin asioita, kuten aikuistumista ja suhdetta omiin vanhempiin.

Nauhoitettava ennen käyttöä on arvoitu Lastenkirjahyllyssä.

Kimmo Ohtonen: Ikimaa, Kuiskaajien kilta, Otava 2019.

Kontiokuiskaaja Oliver etsii äitiään ja pakenee julmaa kuningasta voimaeläimensä Jättikarhun kanssa. Hukkakuiskaaja Kalla susineen erkaantuu heistä Ikimaan erämaissa. Paha tietäjähenki Minerva saa eksytettyä Oliverin omiensa luota. Ikimaan tulevaisuus on uhattuna ja ystävyys koetuksella. Tummasävyisen dystopiafantasiasarjan toinen osa kuvaa upeasti luonnon tasapainon merkitystä, ihmisten ja eläinten välistä yhteyttä, sekä henkilöhahmojen sisäistä kamppailua.


Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat, perusteluineen


Lena Frölander-Ulf: Nelson Tiikeritassu, suom. Jaana Nikula, Teos 2019 (alkuteos Nelson Tigertass, Förlaget 2019). 

Perlinpori on kaupunki, jossa vallitsevat järjestys ja laki. Kaikki epäjärjestys ja kaaos aiheuttavat kammoksuntaa kansalaisissa. Isoisä lähettää Nelsonin postissa kotiin kesken kesäloman. Pääteasemalle saavuttuaan Nelson on yksin ja täysin hukassa. Apu löytyy suuren Zamba-tiikerin hahmossa. Kumppanusten matka kohti kotia muuttuu suureksi ja jännittäväksi seikkailuksi, jossa pohditaan, mitkä asiat ovat elämässä tärkeitä. Vaikuttava kirja kertoo ennakkoluuloista, ystävyydestä ja rohkeudesta, sekä havahduttaa huomaamaan aikuisten maailman järjettömyyksiä.

Nelson Tiikeritassu on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.


Ville Hytönen: Pikku-Matelin laulu, Enostone kustannus 2019, kuv. Pete Revonkorpi.

Pikku-Mateli kannattelee laulullaan luonnon tasapainoa ja saa kaiken kasvamaan. Hiirenpoikasen kokoisella tytöllä on maailman kaunein ääni, jota kaikki kerääntyvät kuuntelemaan. Matelin väsyessä laulu loppuu ja maailma alkaa kadota ja kuolla. Mistä Pikku-Mateli saa voimaa jatkaa? Liikuttava tarina ottaa lempeästi kantaa ympäristöasioihin ja ilmaston-muutokseen.

Pikku-Matelin laulu on arvioitu Helsingin Sanomissa

Timo Parvela: Kepler62, Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki, WSOY 2019, kuv. Pasi Pitkänen. 

Joni ja salaperäinen X etsivät kesytetyn varjoleijonan kanssa Jonin kadonnutta Ari-veljeä. Matka Kepler62-planeetalla on yllätyksiä, vaaroja ja vaikeita valintoja täynnä. Vaelluksen edetessä ystävykset kohtaavat ihmeelliset kuiskaajat ja X:n rankan menneisyyden. Scifi-seikkailuromaanisarjan itsenäisessä osassa pilkahtavat toivo ja huumori synkän tunnelman keskellä.


Veera Salmi: Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet, Otava 2019, kuv. Matti Pikkujämsä.

Sorsa Aaltonen käy pullajonossa, missä käyvät linnut, joiden unelmista ei ole tullut totta. Lentopelko ja omituiset oireet pakottavat linnun lääkärin pakeille. Saamiensa ohjeiden mukaan Sorsa kohtaa pelkonsa ja opettelee tuntemaan itseään. Tarina kertoo osuvan vertaus-kuvallisesti meistä ihmisistä ja sisäisistä rajoitteistamme.

Annika Sandelin: Silkkiapinan nauru, suom. Maarit Halmesarka, Teos 2019, kuv. Linda Bondestam. (Alkuteos Silkesapans skratt, Förlaget & Berghs 2019.)  

Sademetsässä asuvat tapiiri ja silkkiapina ovat toistensa parhaat kaverit. Eräänä päivänä silkkiapina kuitenkin sairastuu ja kuolee. Musertava ikävä saa tapiirin pois tolaltaan. Kaunis ja lohdullinen teos kertoo koskettavasti ystävyydestä ja menetyksestä. Kirja mahdollistaa surun käsittelyn yhdessä lapsen kanssa.


Voittajat julkistetaan tammikuussa 2020. Molempien palkintojen arvo on 2020 euroa, ja palkinnot rahoitetaan Kopioston varoista.

Palkintoraatiin kuuluvat tutkija, tietokirjailija Sara Kokkonen raadin puheenjohtajana sekä   kirjastovirkailija Marjo Hämäläinen ja luokanopettaja Matias Laivamaa.


Topelius- ja Lydecken -palkintoehdokkuudet julkaistaan tavallisesti aina hieman Finlandia-palkintouutisoinnin jälkeen. 

Itse koen, että nämä ehdokkuudet myös mukavalla tavalla laventavat kotimaisen lasten- ja nuortenkirjavalikoiman kattausta, joskin Nuorisokirjailijat ry:n jakamat palkinnot eivät valitettavasti saa Finlandiaan verrattavaa suurta mediahuomiota. 

Nykyisen kustannuskentän murroksen aikaan on erinomaista, että ehdokasasettelussa on nostettu esiin monia pienkustantajien julkaisemia teoksia. 

On kiinnostavaa, että tekijöiden "vaihtovirtaus" pienten ja suurten kustantamoiden kesken on yleistynyt viime aikoina:  Briita Hepo-oja debytoi Myllylahden kautta vuonna 2015, ja nyt Otava on julkaissut hänen kolmannen nuortenromaaninsa. Ilkka Auer debytoi 2004 Lumen ja jään maa -sarjan avauksella Sysilouhien sukua Otavalta, ja nyttemmin hänen kauhufantasiansa ilmestyvät kauhukirjallisuuteen erikoistuneen Haamun kautta. 

Raadit ovat aina periaatteessa kustantajien varassa sen suhteen, kuinka aktiivisesti nämä lähettävät kirjoja työkappaleiksi raatityötä varten. Uskoisin, että Topelius- ja Lydecken-palkinnolle lähetetään kuitenkin määrällisesti enemmän teoksia kuin Kirjasäätiön Lasten -ja nuorten Finlandia -kisaan, koska mukaan ilmoitettavista teoksista ei tarvitse maksaa erillistä osallistumismaksua. 

Eri genret ovat hyvin edustettuina ja ajankohtaiset ilmiöt näkyvät ehdokaskirjoissa melko hyvin, joskin myös Lydeckenin ehdokasasettelussa on jälleen kerran tyystin unohdettu lukutaidon alkuun sopivat helppolukuiset, mutta juonenkäänteitään intensiiviset ja lastenromaanit. 

Topelius- ja Lydecken -palkinnot ovat kirjailijalle myönnettäviä, tekstin ansioihin perustuvia palkintoja, joten kuvituksen painoarvo on perusteluissakin siksi olematon.





10. luukku: Kun joulun tulo ei olekaan itsestäänselvyys















Maja Lunde & Lisa Aisato: Lumisisko, suomentanut Katriina Huttunen, S & S 2019.




Sinullakin on varmasti selvä käsitys siitä, millainen joulun on oltava: mssä se vietetään, mitä joulukuuseen ripustetaan, mitä jouluna tuoksuu ja ketkä ovat seurassasi. Varmaan haluat myös, että joulu olisi aina samanlainen. Niin minäkin halusin. 


Perhedynamiikan muutokset  tiivistyvät  hyvin tässä kuvassa
yhteisestä ruokahetkestä. Lisa Aisaton kuvitusta Maja Linden tekstiin
lastenkirjassa Lumisisko (S&S 2019). 


Aatto-poika on huolissaan siitä, että tänä vuonna perheessä ei vietetä lainkaan joulua. Vanhemmat ovat sulkeutuneet suruunsa isosiskon kuoleman jälkeen ja Aatto ja pikkusisko kokevat olevansa ulkopuolisia omassa kodissaan.

Tänä vuonna Aaton on otettava itse esille perinteinen joulukynttelikkö, kun vanhemmat eivät ole lainkaan virittäytyneet jouluvalmisteluihin. 
  

Aatto ei ole viime aikoina nähnyt näin leveää hymyä.
Ei siis ihme, että Hetan olemus valloittaa hänet tyystin.
Lisa Aisaton kuvitusta Maja Linden tekstiin 

lastenkirjassa Lumisisko (S&S 2019). 

Onneksi Aatto kohtaa Hetan, jonka koko olemus sykkii iloa ja riemua.

"Hänen hymynsä oli levein, minkä olin nähnyt pitkään, pitkään aikaan". 

Heta ei ole kuitenkaan tästä maailmasta. Hetan arvoitus ratkeaa vähitellen Aatolle, kun hän tutustuu vanhaan mieheen, Henrikiin, jonka joulukorttipainon avulla Aatto myös havahduttaa vanhempansa pois surun syövereistä.

Lisa Aisato saa keskushenkilöiden ilmeisiin ja eleisiin
valtavan latauksen, kuten tässä Aaton ja Henrikin
kohtaamisessa. 
Lisa Aisaton kuvitusta Maja Linden tekstiin 
lastenkirjassa Lumisisko (S&S 2019). 

Kirjan juonta ei ole tarpeen tämän enempää avata. Lumisiskon kansainvälinen menestys selittynee ainakin jossain määrin myös kauhukirjatrendin uudella suosiolla. Lumisiskoa myytiin Norjassa yli 160 000 kappaletta sen ilmestymisvuonna 2018, ja kirjan oikeudet on myyty yli 20:een maahan. 

Maja Lunde tunnetaan Suomessa entuudestaan ilmastonmuutokseen kantaa ottavista aikuistenromaaneistaan Mehiläisten historia ja Sininen (Tammi 2016 ja 2019).

Moneen aiheeltaan kepeämpään lasten joulukirjaan verrattuna Lumisisko jättää lukijaansa lähtemättömän jäljen. Kirjan tunnelma jää mieleen pitkäksi aikaa. Väkevän tarinan lisäksi siihen vaikuttaa Lisa  Aisaton vangitseva ja tunnetilojen vaihtelun havainnollistava kuvitustyyli. 

Aisaton kotisivujen äärellä ei voi muuta kuin huokailla ja harmitella sitä, kuinka iso  siivu pohjoismaisesta laadukkaasta ja rohkeasta lastenkirjakuvituksesta jää meille suomalaisille nykyisin kokonaan pimentoon! 

Kirjan on kooltaan hämmentävän iso. Paksu paperi vielä lisää kirjan jykevää ensivaikutelmaa. Koko ja paperin laatu johtuvat ennen kaikkea siitä, että laadukas kuvitus pääsee ansaitsemaansa arvoon. 

Kyse onkin eräänlaisesta sohvapöytäkirjasta, jonka formaatti toiminee paremmin aikuisilla kuin lapsilla. 

Lumisisko liittyy komeasti osaksi tunnepitoisten  joulutarinoiden perinnettä. 

Vertailukohdaksi sopii esimerkiksi brittiläisen Charles Dickensin vastakohtien, luonteiden ja varallisuuden kontrasteille rakennettuihin klassisiin tarinohin, joissa keskushenkilöiden koettelemukset koulivat heitä vastaanottamaan herkästi ja kyseenalaistamatta joulun viestin.

Kirjan laaja tunneskaala ja näyttävä kuvitus havainnollistuvat hyvin 
youtube-videossa.


Aaton tärkein joulukoriste on vanha messinkinen
kynttelikkö.
Lisa Aisaton kuvitusta Maja Linden
 tekstiin 
lastenkirjassa Lumisisko (S&S 2019). 

Kaiken alakulon ja lohduttomuuden jälkeen joulu tulee sittenkin Aaton perheeseen: 

Adventtikynttelikkö oli keskellä pöytää. Se kiilteli kultaisena, ja siinä paloi neljä uutta, violettia kynttilää. 

Minulta pääsi pieni ilon nyyhkytys. 

Nyt oli joulu. 

Meillä oli oikea joulu! 
















maanantai 9. joulukuuta 2019

9. luukku: Kun joulun valo kirkastaa koko talven
















Nora Surojegin & Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus, 95 sivua,  Otava 2012, up. 2019. 




Valo talven keskellä. Joulu. Jokin ihmeellinen asia, jokin mikä valaisee synkimmänkin talven. Untu ajatteli, että jos joulu oli olemassa, se oli jotakin sellaista, mikä oli ehdottomasti löydettävä. Rannikon talvi oli pimeä ja synkkä. Vuosien vieriessä sen väritkin tuntuivat Untusta haalistuneen. Ajatus iloisesta kirkkaudesta synkkyyden keskellä oli suorastaan vastustamaton.


Tyttären ja äidin, Nora & Pirkko-Liisa Surojeginin saturomaani Untu ja sydäntalven salaisuus kiteyttää suomalaisen luontosuhteen ja kansanperinteen uskomukset tavalla, joka säväyttää myös luonnosta jo vähän vieraantuneempaa aikuista ja lasta. 


Muppeli johdattaa Untua joulun rauhaan himmelin avulla.
Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin
tekstiin saturomaanissa Untu ja sydäntalven
salaisuus
(Otava 2012, up. 2019).
 

Tarinan kehys on tuttu monista jouluaiheisista lastenkirjoista, joissa pieni lapsi tai satuolento yrittää saada selville itselleen vielä täysin vieraan joulun syvimmän olemuksen. Lajityypin klassikko on Tove Janssonin Kuusi-kertomus kokoelmassa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Untu on pieni maahinen, joka ei ole vielä koskaan nähnyt joulun valoa. 

Uteliaana ja malttamattomana se lähtee matkaan ja kohtaa monia otuksia, jotka kukin omalla tavallaan tuovat joulun syvintä sanomaa esille.


Untu kohtaa matkallaan paljon suomalaisen metsän eläimiä.
Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin
ekstiin saturomaanissa Untu ja sydäntalven
salaisuus
(Otava 2012, up. 2019).
 

Se kohtaa mäyrän, sammaloituneen ja jo lähes kokonaan maahan juurtuneen Kekri Kurmuujan sekä  Hämyläiset ja sympaattiset ja puuhakkaat muppelit, Niiu lehtikeijun, maisemaan sulautuvat lontit, jotka toimivat joulupukin salaisina vakoojina, sekä rotevan Poukko Pannahisen ja saunan Sihisijä-hengen. 

Nora Surojeginilla on taito loihtia aivan omintakeisia, mutta suomalaiseen kansansadustoon silti hyvin solahtavia uusia hahmoja, jotka sopisivat erinomaisesti myös pidemmän saturomaanin henkilöiksi! 

Muppeli Vikko Varvasmieli kertoo Untulle, että "joulu kuulostaa rauhalliselta. Sellaiselta, että sen voisi ottaa kainaloon ja katsella vaikka kuuta". 

Matkan vastuksien väsyttämänä Untu on jo vähällä luopua toivosta: ehkä olisi sittenkin ollut parempi ”jäädä kotimökkiin litistymään katon alle pieneksi hiirenpapanaksi”.


Lukija ja kuvan katsoja vaihtaisi mielellään paikkaa Untun kanssa!
Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin tekstiin saturomaanissa
Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012, up. 2019).
 

Lukijana huomaan samastuvani Untun raskaisiin mietteisiin, kun ensimmäisten lumisateiden valkeus on hävinnyt ja maisema on lohduton: 

Sateesta raskas luonto herätti Untussa synkkiä mietteitä. Ajatus siitä, ettei mitään joulua olisikaan, synkisti hetkeksi Untun mielen. Syksy oli pitkällä, tuuli oli riepotellut lehtiä maata peittäväksi harmaaksi mössöksi. Missä ihmeessä pohjoisen valo hohti, kun talvi oli kohta ovella? 

Pientä draamallista jännitettä melko sujuvaan matkantekoon aiheutuu Rautamadosta, mutta Untu selättää senkin.

Lopulta Untu kohtaa porotokan, joka johdattaa sen perille lempeän Joulu-ukon luokse.  

Nora Surojeginin kieli on kaunista ja helkkyvää, yhtä juurevan luontosuhteen kanssa: 

Talvi peitteli huurteisen metsän pumpulisella peitolla. Ensilumi narskui vaimeasti karhun suurten tassujen all, ja untu seurasi hiutaleiden pehmeää leijailua. – –

Untu palaa viisastuneena ja monien kokemusten ravitsemana takaisin kotiin ja on virittynyt joulun tunnelmaan.



Nora Surojeginin Joulupukin vaatetus on kaukana kliseistä.
Joulupukin katseesta huokuu syvä rauha ja lempeys.
Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin tekstiin
saturomaanissa Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012, up. 2019).
 


Pirkko-Liisa Surojeginin kuvitus on häkellyttävän taidokasta: siinä haistaa sammalen, tuntee naavan karheuden sekä pystyy laskemaan karhun ja hirven turkista yksittäisiä karvoja. 

Kuvittajan viitseliäisyys näkyy myös pienissä detaljeissa, esimerkiksi Joulun ukon lapikkaissa ja Poukko Pannahisen pohjalaisen pihapiirin hirsitalojen salvoksissa.