Turvattomuuden ja yhteisöllisyyden ristipaineita maagisella Turmavuorella

Mervi Heikkilä: Turmavuori. 159 sivua. Kuukettu-kustannus 2026. Kansikuva Anne Muhonen. 
 

Kotimaisissa lasten- ja nuortenromaaneissa esiintyy nyt poikkeuksellisen paljon vanhempia, jotka eri syistä eivät pysty toimimaan lapsiensa huoltajina. 
 
Esimerkkejä löytyy lukuisia niin realistisista romaaneista kuin fantasiastakin.
 
Mervi Heikkilän realismia ja fantasiaa sekoittavan lasten- ja varhaisnuorten romaanin nimi itsessään vihjaa uhasta ja vaarasta.  
 
Nilan äiti Ira on käytökseltään arvaamaton ja yhtenä päivänä äiti katoaa kokonaan. 
 

–  – Ira ei ole koskaan paljon kotona. Mutta ei se haittaa, minä osaan kyllä keittää makaronia, kastella kasvit ja ruokkia Gormi-kissan. Ennen Ira on aina tullut takaisin muutaman viikon jälkeen. Nyt se on ollut poissa jo kaksi kuukautta. Olen kyllä etsinyt kaikista paikoista, joissa se voisi olla. Sen kaveri lähibaarissa kertoi, että Ira on löytänyt tien. Että se on lopullisesti lähtenyt eikä tule takaisin. – – 

 
Ennen katoamistaan äiti on vihjannut, että jos Nila haluaisi olla joskus yhteydessä isäänsä, hänen kannattaisi laittaa kirje kaupungin puiston laidalla sijaitsevaan ruostuneeseen postilaatikkoon.
 
Nila on tottunut salaamaan erilaisuutensa: hänellä on viiden sormen sijasta kuusi sormea ja hänen tukkansa on vihreä. 
 
Nila lähtee kaupungista ja päätyy Puolimatkan kestikievariin, missä Risu-Iita pitää hänestä huolta. 

Nila saa matkallaan Turmavuorelle uusia ystäviä, Aran ja Sepin
 
Nilan matkan rinnalla kuvataan Mildan ja Jolkaksen etenemistä. 

Pariskunnan taustat  ja heidän matkansa tarkoitus selviävät lukijalle vähitellen. 
 
Vähitellen Nila saa tietää, että hänellä on paljon sukulaisia, joista hän ei ole aiemmin kuullutkaan. 

Tieto ei kuitenkaan tuo tytölle mielenrauhaa, pikemminkin päinvastoin. 
 
Mervi Heikkilä on rakentanut omalakisen taikamaailman, jossa on esimerkiksi liekolaisia, pulpahtajia, lentoräähkiä ja erilaisia maageja. 

Gormi-kissan neuvokkuus koituu lopuksi Nilan ja muiden hyvän puolella olevien keskushenkilöiden pelastukseksi.
 
Todennäköisesti Nilan seikkailut saavat vielä jatkoa. Siihen vihjaa ainakin kirjan lopussa esittämä Aran viittaus seitsemään erilaiseen taikamaailmaan, joissa kussakin asuu erilaisilla voimilla varustettu maagisuku. 
 
Anne Muhosen taitto on ilmava, mikä tuo kirjaan helppolukuisuutta: samaan aihekokonaisuuteen liittyvät kappaleet on erotettu tyhjällä rivillä, mutta dialogia ei ole sisennetty. 

Tämänkaltainen taitto on yleistynyt monissa lasten- ja nuortenkirjoissa. 
 

Juhannusmuistoja kahden aikatason kuvakirjassa

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Lotta ja Pappa 4: Juhannustanssit, 32 sivua, Tammi 2026.

 
Koska juhannus on ”oikeasti” vasta tänään, niin nyt on sopiva ajankohta lukea Lotta-Sofia Saahkon ja Christel Rönnsin juhannuksen juhlinnasta kertova kuvakirja.
 
Ääriviivaton kuvitustekniikka on etenkin digikuvittamisen vanavedessä tullut kuvakirjoissa entistä yleisemmäksi. 

Hyvin tyylitelty kuvitus voi haitata hahmottamista, jos kuvituksen muotokieli ja värimaailma  poikkeaa perinteisestä.
 
Rönnsin selkeärajaisen kuvituksen hahmottamisessa ei tätä haastetta ole, mutta silti hän on viisaasti päätynyt kansikuvassa rajaamaan keskushahmot, Lotan ja Papan, käyttämänsä mustan ääriviivan lisäksi vielä hieman paksummalla valkoisella viivalla.
 
Toinen hauska oivallus liittyy kuvakirjan alun ja lopun tapettiaukeamiin. 

Ensimmäisessä kuvataan Lotan papan lapsuuden juhannuksen viettoa ja lopussa näytetään Lotan ja papan juhannuksen juhlintaa grillin ja järvimaiseman äärellä.
 

Pappa ihmettelee Lotan punattuja huulia ja  mummon vanhoja
tanssikenkiä. Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Pappa yllättää Lotan peilin edestä keikistelemässä, huulet punattuina ja mummon vanhat korkokengät jalassa. 

Pian ilmenee, että Lotta on ihastunut Maxiin.
 

–    Onko Max mielitiettysi? pappa kysyy ja pyyhkii punat Lotan kasvoilta. 
–    Mitä se edes tarkoittaa? Lotta on ihmeissään.
–    Että sinä taidat vähän tykätä siitä, pappa kiusoittelee.
–    Älä! Ethän sinä ymmärrä sellaisista asioista mitään! Lotta vastustelee.
–    Ai minäkö en ymmärrä rakkaudesta! Usko pois, minä tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu.

 
Näin päästään aiempien Lotta ja Pappa -kuvakirjojen tapaan siirtymään papan muistoihin. 
 
Pappa kertoo lapsuutensa kuumasta kesästä, jolloin perhe oli jo joutunut lähtemään Karjalasta evakkoon. 

Kohtaaminen heinäpellolla, papan ihastuksen kohde Kirsti
punaisessa mekossaan aukeaman oikealla puolella. 
Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon 
tekstiin kuvakirjassa  Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Papan perhe oli paikallisen maanviljelijän heinäpellolla nostamassa heinää seipäälle. 

Vieras tyttö ihastuu papan komeaan lauluääneen, ja alun hämmennyksen jälkeen papaltakin löytyy enemmän sanoja, kun hän muistaa kiertävän kulkukauppiaan neuvot tyttöjen hurmaamiseen. 

Kohtaaminen huipentuu kylän väen yhteisiin juhannustansseihin.  

Kylän väen yhteiset juhannustanssit, jolloin pappakin rohkaistuu
lähestymään Kirstiä. Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

 
Saahkon ja Rönnsin kuvakirjasarja esittää eri sukupolvet luontevasti, joskin vähän ihanteellisesti rinnakkain. 

Kuvakirja virittää varmasti myös ikäihmisiä muistelemaan oma lapsuuttaan ja nuoruuttaan.   

 

 

Isoäidin kanssa saa leikkiä itsensä läkähdyksiin

Leena Järvenpää: Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin. Kuvitus Ilon Wiklandin aiemmin julkaistuja kuvituksia eri teoksista. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen, 133 sivua. WSOY  2026.

 

Toivon, että lapset leikkivät paljon ja joka päivä. Leikit uusiutuvat koko ajan ja muuttavat muotoaan. Joskus olen huolissani siitä, että lapsia viedään niin paljon kaikenlaisiin huvituksiin ja elämyspaikkoihin. Leikkiminen vaatii aikaa ja rauhaa. Aikuinen voi tuoda moneen leikkiin uutta ulottuvuutta viemättä tilaa lapselta.

 
Lastenkirjoissa isovanhemmilla ja erityisesti isoäideillä on edelleen tärkeä tehtävä. 

Mummit myötäelävät ja tukevat lapsen kohtaamia suruja ja pienempiäkin vastoinkäymisiä usein jopa lapsen omia vanhempia paremmin. 

Perimätiedon välittäminen sukupolvelta toiselle ei ehkä ole enää yhtä tärkeää kuin aiemmin, mutta sillekin on yhä paikkansa. 
 
Leena Järvenpää vastasi eläkkeelle jäämiseensä saakka Tammella erityisesti kuvakirjojen kustannustoimittamisesta. Sitä ennen hän työskenteli lastentarhanopettajana.
 
Järvenpää päivittää usein sosiaaliseen mediaan kohtaamisiaan eri ikäisten lastenlastensa kanssa. 

Hänellä on hurmaava tapa kertoa tositarinoita yhtäältä naiivisti ja silti lasta kunnioittaen – tyyli pysyy aina samana, olipa kyse erilaisista oivalluksista, lapsenlapsen uusista taidoista,  leikki-ideoista, lastenlasten kanssa toteutuneista yhteisistä matkoista tai toistuvista rituaaleista. 

Leena Järvenpää onnistuu kiteyttämään päivityksiinsä yleispätevää iloa ja yhteisöllisyyttä.
 
Ei siis ihme, että Järvenpään isovanhemmuuden konsepti on päätynyt myös kirjaksi. 

Hieman harhaanjohtavasti Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin on saanut takakanteensa yleisten kokoomateosten kirjastoluokan 04. 

Onneksi kirjastoilla on mahdollisuus sijoittaa kirja myös muihin luokkiin, Pirkanmaan kirjastoissa se löytyy esimerkiksi perhesosiologiasta sekä liikunta, pelit ja leikit -kirjastoluokasta.
 

Mummoloista löytyy nykylapsen näkökulmasta paljon
aarrearkkuja. Ilon Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

Kirjan visuaalisena markkinointitäkynä ovat ruotsalaisen Ilon Wiklandin (s. 1930) kuvitukset. 

Wikland tunnetaan Suomessa parhaiten Astrid Lindgrenin tuotannon kuvittajana. 

Suuri osa Järvenpään kirjan kuvituskuvista ei ole Suomessa entuudestaan tunnettuja, joten sikäli kuvituksella on myös uutuusarvoa.  

Todennäköisesti kirja kiinnostaa siis myös Wiklandin kuvitustuotannosta kiinnostuneita bibliofiilejä, jotka haluavat kokoelmiinsa kaikki kuvittajan Suomessa ilmestyneet teokset. 

Ilon Wiklandin herkät ja värikylläiset luontokuvat ovat
Suomessa vähemmän tunnettuja. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

 
Anteliaasti Järvenpää jakaa  parhaat leikkivinkkinsä, ideansa , perhepiirissä syntyneet traditiot ja havaintonsa. 
 
Esimerkiksi yksi suosituimmista leikeistä on ollut toimistoleikit erilaisina variaatioineen: 
 

Leikin myötä meistä tuli ammattileikkijöitä. Leikimme leikin takia, katsomme leikin maailmaan. Leikkimisellämme ei ollut minkäänlaista hyötytarkoitusta. Se oli oikestaan tarkkaan ajateltuna turhaa. Sellaistahan leikin pitäkin olla. Usein olimme ihan uupuneita kerätessämme tavarat  laatikkoon leikin päätyttyä. Laatikko on tänäkin päivänä kellarin hyllyllä, aina on löytynyt joku, joka haluaa yrittäjäksi.

 
Kaksi Järvenpään lastenlasta asuu perheineen Sveitsissä, joten kirjasta löytyy myös vinkkejä etäisovanhemmuuden ylläpitämiseen.
 
Painotus on kesäisissä kohtaamisissa, leikeissä ja seikkailuissa, joista suuri osa paikantuu Järvenpään perheen kesämökille Saimaan rannalle. 

Saimaannorpan uhanalaisuus ja suojelu konkretisoituvat
Saimaan rannalla sijaitsevassa kesäpaikassa. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

Lopuksi virittäydytään joulunviettoon. 

Antaumuksella ja seikkaperäisesti Järvenpää kertoo, kuinka hänelle ja hänen miehelleen on tullut tavaksi viedä koko lapsenlapsikatraansa joulun alla yhteiselle matkalle.

Onnistuneen matkan toteutuminen edellyttää tarkkaa  ennakkosuunnittelua. Järvenpää esimerkiksi edellyttää majoitus-  ja ravintolapalveluilta lasten erityistä huomioon ottamista. 

On helppo uskoa, että Järvenpään yhteydenotot ovat jättäneet myös yrittäjiin lähtemättömän jäljen, nimenomaan hyvässä mielessä!

Isovanhempien yksi olennainen tehtävä on hemmotella lapsenlapsiaan, mutta sen voi tehdä myös maltillisesti ja ekologisesti. 

Paljonpuhuva esimerkki on kirjan luku "Meidän iso palju". 

Järvenpään lapsenlapset haikailevat kesämökille paljua: 

Lapset toivovat silloin tällöin, että meilläkin olisi mökillä palju. He kysyvät, vaikka tietävät hyvin, mitä vastaan. Asetun kasvot Saimaalle päin ja levitän käsivarteni: siinä on teille oma palju, ihan teitä varten, olkaa hyvä! Tämäkös heitä naurattaa joka kerta. 

Saimaan iso palju. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026).  

 
Isovanhemmuus kilpistyykin usein vuotuisiin  juhlapyhiin, mutta toisaalta leikkivinkeissä ja perhetarinoissa Järvenpää tuo esille myös sen, kuinka vaivatonta tavalliseen arkeenkin on tehdä lapsen aidon kohtaamisen kautta silattu kultareunus.