maanantai 27. toukokuuta 2024

1950-luvun elegantti hiiritarina hurmaa yhä

















Eve Titus & Paul Galdone: Anatole. Suomentanut Risto Mikkonen. 32 sivua. KimBook 2024. 






 

Isot kustantamot eivät juurikaan enää pöyhi vanhojen lastenkirjojen listoja tuodakseen jo unhoon painuneita, mutta edelleen viehätyksensä säilyttäneitä teoksia uusien lukijasukupolvien iloksi. 

Suomentaja Risto Mikkonen julkaisi muutama vuosi sitten perustamansa KimBook-kustantamon kautta isän ja pojan, David Bentley Hartin & Patrick Robert Hartin, lastenromaanin MacGorillanlinnan arvoitus Tänä keväänä ilmestynyt, niin ikään Mikkosen  suomentama kuvakirja Anatole on viehättävä hiiritarina, joka on alun perin ilmestynyt vuonna 1956. 

Mikkonen kertoo, että yksinomaan tekijänoikeuksien nykyisten haltijoiden jäljittämiseen ja julkaisuluvan saamiseen kului kolme vuotta! 

Kuvakirjan nimessä näkyvät Ranskan lipun värit. Hiiritarina sijoittuu Ranskaan ja muutamia ranskankielisiä ilmaisujakin on ujutettu osaksi tarinaan. 

Anatole tarjoaakin ääneen luettuna hauskan maistiaisen ranskan kieleen ja on näin ollen onnen omiaan vaikkapa kielitietoiseen varhaiskasvatukseen ja kaksikielisten lapsiperheiden luettavaksi.

Kuvakirjan tekijät, kirjailija Eve Titus (1905–2002) ja kuvittaja Paul Galdone (1907–1986) ovat kuitenkin taustaltaan yhdysvaltalaisia.  Galdone on hyvä esimerkki 1900-luvun emigranttitaiteilijoista.  Hän syntyi Unkarissa, mutta muutti 1920-luvulla Yhdysvaltoihin, missä loi uran kuvittajana.  

Titus ja Galdone tunnetaan parhaiten vuosina 1958–1982 ilmestyneestä Basil of Baker Street -sarjasta. Se kertoo kahdesta nokkelasta hiirestä, jotka asuvat Sherlock Holmesin kotitalon kellarissa ja ratkovat monia hiirten maailmaan sijoittuvia rikoksia.  
 
Neuvokkaasta suurperheen isästä, Anatole-hiirestä, kertovassa sarjassa ilmestyi vuosina 1956–1979 kaikkiaan yhdeksän osaa ja Mikkosen suomennos on sarjan avausosa. 

Galdone sai kahdesta ensimmäisestä sarjan osasta myös yhdysvaltalaisen lastenkirjastoyhdistyksen jakaman Caldecott-kunniamaininnan. 





Paul Galdonen taidokas, piirteissään tarkka kuvitus kiehtoo
 yhtälaisesti nykylasta kuin aikuistakin. Galdonen kuvitusta
Eve Tituksen tarinaan kuvakirjassa Anatole (KimBooks 2024). 

 

Anatole lähtee monien muiden hiiriperheen isien kanssa aina illan pimetessä kaupungille etsimään ruoantähteitä. 

Yleensä ne vierailevat ihmisten kodeissa, mutta kerran Anatole kuulee ihmisten puhuvan pahantahtoisesti hiiristä ja niinpä se päättää laajentaa ruoanhankinnan reviiriään juustotehtaalle. 


Veikeä yksityiskohta perspektiivistä: vaikka hiiret seikkailevat myös
ihmisten rinnakkaisessa maailmassa, niin tässä kaupunkinäkymässä
mittasuhteet näytetään hiirien näkökulmasta. Paul Galdonen kuvitusta
 Eve Tituksen tarinaan kuvakirjassa 
Anatole (KimBooks 2024). 

 


Anatolella on herkkä makuaisti: se maistelee tehtaalla juustoja ja kirjoittaa niihin palautetta ja kehitysideoita, kuinka makua voitaisiin parantaa. 

 

Seuraavana aamuna tehtaan väki oli innoissaan.
Kaiki ihmettelivät, kuka oli kirjoittanut omituiset pikku kyltit.
Paikalle marssi itse herra Duval.
”Tämän Anatolen asaintuntemus paljastuu kyllä tuossa tuokiossa!”
Hän maistoi Roquefortia.
Touché! Anatole on oikeassa – tämä tosiaan kaipaa hieman appelsiininkuorta! 
Kuulkaahan kaikki – kauppa ei ole käynyt kovin hyvin viime aikoina. Koetetaan valmistaa juustoa Anatolen ohjeiden mukaan ja katsotaan kuinka käy”. 
 

Anatole jättää juustotehtaan juustoihin lappusia, jotka
 kertovat kuinka eri juustolajien makua voidaan parantaa.
Paul Galdonen kuvitusta Eve Tituksen
tarinaan kuvakirjassa 
Anatole (KimBooks 2024). 

 




… ja hyvinhän siinä käy, Duvalin juustotehtaan maine kasvaa, Anatole ottaa yhtiökumppaniksi ystävänsä Gastonin ja hiiripesueiden ruokahuolto on vast edes taattu. 

Menestyvän juustotehtaan tyytyväinen johtaja ei tosin koskaan pääse yrityksen "hyväntekijän" jäljille. 













perjantai 24. toukokuuta 2024

Salapollarihommia Kaplamakissa

 















Sanna Sofia Vuori: Kaplamak. Kuvitus Jonna Jylhä. Tammi 2024.





 
Jos lähestyisit Kaplamakia yläilmoista vaikka lentävälä matolla, kiinnittäisit ensimmäisenä huomiota siihen, miten piilossa se on. Kaplamakissa kasvaa puita, jotka suojaavat taloja ja joitten varjossa on mukava juoda omenamehua tai kirjoittaa kirjeitä. 
Jos et käytä lentävää mattoa vaan linja-autoa, hyppäät vuoroon, joka lähtee Hämeenlinnan linja-autoasemalta klo 9.15, istut siinä noin 35 minuuttia, ja siten olet perillä. Kun astut autosta ulos, olet torilla. Keskellä toria on kaupungin pormestarin Synnöve Korttisen patsas, ja kun seuraat Korttisen katsetta, näet kaupungintalon ja kellon. Kello jättää aina hieman eikä kukaan tiedä täsmälleen, kuinka paljon. 

 

Sanna Sofia Vuoren Kaplamak on aineksiltaan perinteinen, hyväntuulinen ja juonenkäänteiltään jännitystä sopivasti annosteleva lastenromaani. 
 
Elle-tyttö ei ole kesäloman alkamisesta kovin innostunut. Vanhemmilla on työkiireensä ja monet luokkakaverit matkustelevat ympäri maailmaa. 
 
Mutta onneksi Ellellä on sentään mummi. Tosin Elli ei luultavasti ole hetkeen mummista mitään kuullutkaan, sillä äiti ilmoittaa mummin karanneen jo jonkin aikaa sitten sirkuksen matkaan. Ellen vanhemmat ovat myös hieman huolestuneita mummin muistista ja yleiskunnosta. 
 
”Hän tekee siellä kaiken sortin hanttihommia ja sanoo löytäneensä itsensä ja ekstrovertin puolensa”, äiti kertoo. 
 
Mummi asuu nykyisin Kaplamakissa, pienessä kantahämäläisessä kaupungissa. 

Sieltä löytyy Ellelle lisääkin sukulaisia, mm. ynseä Greta-täti, mummin sisko, joka tosin huhupuheiden mukaan katosi Amerikkaan. 

Eri tavoin karismaattisten tai muutoin Ellen mielestä ”hassusti käyttäytyvien” aikuisten lisäksi Elle onneksi tutustuu myös ikäiseensä tyttöön, Blankaan. 



Jonna Jylhän kuvituksen väriskaala vaihtelee hattaran-
vaaleanpunaisesta tummempiin sävyihin. Tässä Ellen ja Blankan
ensikohtaaminen. Jylhän kuvitusta Sanna Sofia Vuoren
lastenromaaniin Kaplamak (Tammi 2024). 

 

Pian Elle saa kuulla, että sirkuksen ohjelmistoon olennaisesti kuuluvat tanssivat ankat, johtotähtenään Isador D´Ankan, ovat kadonneet.  
 
”Ilman ankkoja sirkuksen loppukesästä tulee floppi. Ulkomailta asti on tulossa toimittajia paikalle, ja mainoskoneisto ankkojen ympärillä on ollut valtava”, kertoo mummi.
 
Sirkusmiljöötä hyödynnetään edelleen paljon lastenkirjoissa. Hyviä esimerkkejä ovat Johanna Försterin Unien sirkus (S&S 2024) ja Sofia & Amanda Chanfreaun Kirahvin sydän on tavattoman suuri (S&S 2022, suom. Outi Menna). 
 
Ellen mummi korostaa tytölle, että sirkuksessa 
 
– –  ”kaikki, niin eläimet kuin ihmisetkin, saavat elää lajityypillistä elämää? Tirehtöörimme Kornelis Korppi on oikeudenmukainen johtaja, joka pitää keskusteluyhteyttä pienimpäänkin hiireen”. 


 

Mummi vie Ellen sirkukseen, jonka tähdet, sekä eläimet
että ihmiset, saavat elää lajityypillistä elämää. 
Jonna Jylhän kuvitusta Sanna Sofia Vuoren
lastenromaaniin Kaplamak (Tammi 2024).  


Sanna Sofia Vuori nostattaa vähitellen kesäseikkailun kierteitä tempoltaan leppeäksi salapoliisitarinaksi. 

Mummi ja Elli sonnustautuvat aurinkolaseihin ja huiveihin, sillä mummi fanittaa nuoruusaikojensa näyttelijää, Grace Kellyä. 

Kun Elle ehdottaa, että yhteydenpidossa olisi kätevää käyttää myös puhelimia, mummi tyrmää ehdotuksen oitis:

”Pöh, tyypillinen virhe. Puhelimia voi kuka tahansa perushakkeri kuunnella. Minäkin kuuntelen. Päivittäin. Ei tällaisella pikkupaikka-kunnalla kukaan enää niitä niin sanottuja kännyköitä käytä. Siellä Helsingissä taidatte vielä käyttää ja pulisette mitä lie salaisuuksia keskellä kirkasta päivää. Ja ne tekstiviestit ja sosiaaliset mediat.” Mummi pudistaa päätään. ”Ei kun ihan oikeasti lapsoseni, ei kai sinulla ole kännykkää?”. Elle vilkuilee kenkiään.

 

Epäilykset kohdistuvat tietysti ensin vääriin henkilöihin. Elle huomaa omaavansa myös erikoiskykyjä, joista on hyötyä salapoliisitehtävien lisäksi komeassa loppuhuipennuksessa myös sirkusestradilla. 



Jonna Jylhä luo viehättävää pikkukaupunki-
miljöötä. Tässä näkymä kirjaston portailta. 
Jylhän kuvitusta Sanna Sofia Vuoren
lastenromaaniin Kaplamak (Tammi 2024). 


 

Jonna Jylhän kuvitus karrikoi ja liioittelee: ihmisillä on pitkät raajat ja näyttävät hiuspehkot ja vaatetus. Hahmojen ilmeikkyys perustuu usein eloisiin silmiin. 
 
Jylhä (s. 1984) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja opiskellut myös kasvatustieteteitä Oulun yliopistossa. 
Hän on kuvittanut aiemmin Helsingin kaupunginmuseon työryhmän kirjoittaman lapsille suunnatun tietokuvakirjan Tarinoita ratikoista (Into 2022).



Sanna Sofia Vuori Vuori on tehnyt aiemmin kuvakirjoja taapero- ja leikki-ikäisille. Viime vuonna hän aloitti kaksikin uutta kuvakirjasarjaa: leikki-ikäisen tytön arjen harmituksista kertovan Mai-sarjan yhdessä kuvittaja Nadja Sarellin kanssa  (Tammi) sekä kuvittaja Cara  Nuutisen kanssa sarjan Omppu osaa (Otava), jossa taaperoikäinen lapsi oppii uusia taitoja. 

Sanna Sofia Vuori työskentelee monipuolisesti lastenkulttuurin alueella. 

Yksi hänen meriiteistään liittyy ruotsinkieliseen Estrids bokklubb -verkko-ohjelmakonseptiin, jossa lapset haastattelevat pätevästi ja suvereenisti lastenkirjallisuuden tekijöitä. 

Suosittelen lämpimästi etsiytymään Estridin kirjakerhon ääreen juuri nyt, kun eri tahoilla kannetaan huolta lastenkirjallisuuden niukasta mediahuomiosta. 







 

keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Ylistys väreille ja räiskyvälle elämänasenteelle











Ilona Partanen: Mummi Värikäs, 33 sivua. Kumma 2024. 


 


Kuvakirjoissa on edelleen usein aivan liikaa tekstiä. 

 

Ilona Partasen kuvakirja Mummi Värikäs on hyvä esimerkki sopivan niukkatekstisestä kuvakirjatarinasta, joka antaa kuvituksen puhua puolestaan. 


Plussaa kirja saa myös selkeästä, helppolukuisesta fontista, joka tukee myös hiljattain lukemaan oppineen lapsen itsenäistä lukemista. 


Ensimmäiset itse luetut kirjat voivat vallan hyvin olla juoneltaan riittävän selkeitä kuvakirjoja, joista lapsi saa nopeasti tyydytyksen ja onnistumisen tunteen alusta loppuun itse luetusta kirjasta! Tarvittaessa kuva tukee luetun ymmärtämistä. 

 

Kuvittaja ja  graafinen suunnittelija Ilona Partanen tunnetaan entuudestaan monista kuva- ja tietokuvakirjojen kuvituksistaan. 


Hän on poikkeuksellisen muuntautumiskykyinen kuvittaja. 


Edellinen Partasen oma kuvakirja Talo nimeltä Panda (Kumma 2022) oli viivaltaan, muotokieleltään ja väriskaalaltaan tyyten toisenlainen kuin tämänvuotinen uutuus, Mummi Värikäs. 


Tämä mummi kaihtaa selvästi kaikkea arkista tavanomaisuutta. 


Hän maalaa ateljeessaan puuleluja kirkkailla, energisillä väreillä: "Maalatessaan hän poreilee ja räiskyy kuin maailman mahtavin ilotulitus". 

 

Mutta nyt Mummi on kadottanut jotakin itselleen todella tärkeää ja hän lähtee etsimään kadonnutta asiaa kaupungin torilta. 



Jäätelökioskin myyjä on ymmällään mummin pulman kanssa.
 Ilona Partasen kuvitusta kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 


Tarinan edetessä paljastuu, mikä mummilta on hukassa. 


Aukeama toisensa jälkeen muuttuu vähävärisemmäksi, kun yksi kerrallaan päävärit häviävät ja muuntavat maiseman vähitellen ensin harmaaksi ja lopulta värit häviävät kokonaan ja aukeamalla onkin pelkkää valkoista!



Hieman ennen dramaattista käännekohtaa ja kokonaan 
valkoista sivua mummin näkymät näyttävät näin ankeilta. 
Ilona Partasen kuvitusta kuvakirjaan Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 

Lopulta kaupungin asukkaatkin havahtuvat värien katoamiseen. 


Mutta onneksi mummi löytää etsimänsä: silmälasinsa, joiden ansiosta värit palautuvat paitsi hänelle myös muille kaupunkilaisille.




Mummin huojennus silmälasien löytymisestä saa
ansaitusti näin raflaavan aukeaman. 
Ilona Partasen kuvitusta
kuvakirjaan 
Mummi Värikäs (Kumma 2024). 

 



Havainnollisesti ja hauskasti kuvakirja todentaa, kuinka tärkeässä roolissa värit ovat meidän kaikkien elämässä…. ja kuvakirjoissa! 


Huomiota ansaitsee myös kuvakirjan oivaltava kansitaide: mummin hahmo jatkuu nimittäin etukannesta myös takakanteen!