Sadunkaltaista hupailua

Jukka Itkonen: Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita. Kuvittanut Christel Rönns.  61 sivua. Tammi 2026. 
 

Lyhyet sadut ja iskevät tarinat voisivat olla hyvä täky hiljattain lukemaan oppineelle lapselle. 
 
Perinteisen sadun muotoa ja sisältöä hyödyntävät sadut ovat kuitenkin nykyisin jo harvassa. 

Niiden sijaan julkaistaan paljon humoristisia hupailuja (Paula Norosen ja Minna Kivelän Hulluja satuja -kirjat, kuv. Aiju Salminen, Tammi sekä Pirjo Heikkilän ja Sanna Stellanin Kukkumaanmenoaika ja Rapakasvatusta, kuv. Tiina Konttila, WSOY), joista löytyy yhtymäkohtia sadunkerrontaan niukasti.   
 

Jukka Itkosen ja Christel Rönnsin vanhoja kansansatuja modernisoiva kokoelma Sorsa norsun räätälinä ilmestyi Otavalta 2008. 
 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita ammentaa samoista ideoista; esimerkiksi tarinat "Kultakutri" ja "Hannu ja Kerttu" vinkkaavat kyllä nimillään tuttuihin satuihin, mutta sisältö jää silti heppoiseksi. 

"Rumaakin rumempi ankanpoikanen" varioi varsin uskollisesti H. C. Andersenin  "Rumaa ankanpoikasta". 
 

Variaatio H. C. Andersenin klassikkosadusta Ruma ankanpoikanen.
Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinakokokoelmaan 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita
 (Tammi 2026).

Jukka Itkonen (1951–2021) oli tuottelias ja idearikas lastenkirjailija. 

Ovatko uuden kokoelman tarinat jääneet yli edellisestä kokoelmasta vai onko Itkonen innostunut myöhemmin jatkamaan modernia satuilua? 

Kokoelma ilmestyy yhtä kaikki postuumina Itkosen kuoleman jälkeen. 
 
Isossa kuvassa tiedolla ei ole suurta merkitystä, mutta Viisikko kuusikossa ei silti säväytä edeltäjänsä tavoin. 
 
En halua millään muotoa aliarvioida lasten hoksottimia, mutta epäilen osan tarinoista menevän yli lapsen ymmärryksen. 

Esimerkiksi "Leppäkerttu"-tarinan sankari  kokeilee ensin taitojaan runoilijana ja sittemmin seikkailukirjan kirjoittajana. Tarina tuntuu ilkamoivan etupäässä kirjailijan ja kustantamon välisille kimuranteille suhteille. 
 
”Presidentin sappikivet” -tarinassa on Norosen ja Kivelän Hullujen satujen tavoin paljon dialogia, mikä antaa mahdollisuuden työstää tarinan pohjalta teatteriesitys varhaiskasvatuksessa tai alakoulussa.
 
Mitaltaan ja huumoriltaan kompakteja tarinoita ovat ”Istumaliima”,  ”Traktori” ja ”Koiria ja ihmisiä”, jotka tuovat mieleen vanhat hölmöläissadut. 

Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinaan "Istumaliima" 
kokoelmassa Viisikko kuusikossa ja muita melko
uskomattomia tarinoita (Tammi 2026).

 
Yllättävän moni tarina kertoo aikuisista, kuten vaikkapa Seposta, joka muuttaa pois vanhempiensa luota vasta 81-vuotiaana.

Ajankohtaista särmää löytyy  ”Moskova”-tarinasta. Ypöyksinäisellä Heikillä on seuranaan vain Moskova-niminen kärpänen. Kun kärpänen sitten katoaa, masennuslääkäri nauraa avoimesti, kuinka hänellä on asiakas, jonka suurin ongelma on kärpänen. 
 
Heikki ilmoittaa lemmikkinsä katoamisesta myös sanomalehtiin:

Uutinen herätti ihmetystä: kuinka jokin suurkaupunki  noin vain voi kadota. Suomen Moskovan suurlähetystöstä lähetettiin tulikivenkatkuinen viesti:  

"Lopettakaa valeuutisten julkaiseminen. Ei Moskova ole mihinkään kadonnut, se on täällä."

Tarinalla on kuitenkin perin surullinen loppu. 

Kun Heikki ja Moskova palaavat lomamatkaltaan Venäjältä ja Moskovasta, vuokranantaja närkästyy asunnon siivottomuudesta, jonka todisteena on kärpänen. 

Vuokraisäntä listii sanomalehdellä kärpäsen hengettömäksi. Heikki järkyttyy, joutuu sairaalaan ja kuolee. 

 

 

Heikki ja Moskova-niminen kärpänen matkustavat Moskovaan.
Christel Rönnsin kuvitusta Jukka Itkosen tarinakokokoelmaan 
Viisikko kuusikossa ja muita melko uskomattomia tarinoita
 (Tammi 2026).

Christel Rönnsin kuvitus on myös tässä kevään uutuudessa merkittävässä roolissa antaen visuaalista särmää satujen ja tarinoiden hullunkurisillle keskushenkilöille ja rytmittäen kerrontaa. 

 

 

Pirkanmaa on mainio kasvualusta lasten- ja nuortenkirjoille

© Emmi Jormalainen 

Lastenkirjojen Tampere -näyttely Tampereella Työväenmuseo Werstaan Komuutti-yhteisögalleriassa 15.4.–24.5.2026. Vapaa pääsy. 
 
 

Tampereella on Kirsi Kunnaksen mukaan nimetty Tiitiäisen leikkipuisto ja Anni Polvan kävelykierros Tammelan kaupunginosassa.

Paikallista lasten- ja nuortenkirjaosaamista voitaisiin toki hyödyntää paljon suuremmassakin mittakaavassa. 

Olen leikilläni sanonut, että todennäköisesti Tampereen ja laajemmin koko Pirkanmaan vesijohtovedessä on joitakin lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekemiseen altistavia ainesosia. Sen verran paljon alan tekijöitä maakunnasta löytyy.
 
IBBY Finlandin työryhmä Maija Karjalainen, Maija Korhonen, Marketta Könönen ja Ismo Loivamaa ovat koonneet Tampereen Työväenmuseon pieneen Komuutti-tilaan Lastenkirjojen Tampere -näyttelyn. 

Sama tehotiimi on aiemmin koostanut näyttelyt tamperelaisista lasten- ja nuortenkirjailijoista, Leena Härmästä, Rauha S. Virtasesta, Asko Martinheimosta ja Uolevi Nojosesta sekä Jalmari Finnestä. 
 

Näyttelyn kävijöiden nostalgiaa herätellään myös
pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden
teosten kansikuvilla. © PHH.

Uusimman näyttelyn pontimena oli työryhmän havainto siitä, että Tampereen lasten- ja nuortenkirjailijoita ei ole kartoitettu Helsingin ja Turun tapaan kattaviin valikoimaluetteloihin. 
 

Ismo Loivamaan johdantoartikkeli luotaa Tampereen lastenkirjallista maaperää ja nostaa esille tunnettuja tekijöitä eri vuosikymmeniltä. 

Tärkeänä virstanpylväänä Loivamaa mainitsee Tampere-seuran vuonna 1948 julkaiseman Tammertontttu-antologian, jossa aikansa tunnetuista lasten- ja nuortenkirjailijoista  mm. Aili Somersalo, Leena Härmä, Ainikki Kivi ja Eila Kaukovalta ilmaisevat runoissa ja tarinoissa paikallista kotiseuturakkauttaan. 
 
Vuonna 1943 perustettu Pirkkalaiskirjailijat ry on ollut Suomen  ensimmäinen maakunnallinen kirjailijoiden yhdistys. Sen toiminnassa on alusta alkaen ollut paljon lasten- ja nuortenkirjailijoita. 
 
 
Näyttelyn kokoamisessa on hyödynnetty Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokantaa. Instituutti on myös koonnut vuonna 2013 Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa -näyttelyn. 

Kuvittajien osalta tietoa saatiin Kuvittajat ry:stä. 
 
Vanhimmat luettelossa olevista kirjailijoista ovat syntyneet 1800-luvun loppupuolella ja nuorimmat 2000-luvulla. 

Työryhmän tilastojen perusteella Pirkanmaalta löytyy eri aikoina lapsille ja nuorille joko yhden tai useamman lasten- tai nuortenkirjan kirjoittaneita 183 ja kuvittajia 92. 

Vaikka luettelot eivät ehkä ole aivan täydellisiä, ne antavat silti kiinnostavaa tietoa ja houkuttelevat toivottavasti tutkijoitakin paneutumaan aiheeseen laajemmin.  
 
Työryhmä luki Tampere-aiheisia kirjoja. Näyttelyyn valittiin kaikkiaan  16 sitaattia eri aikakausien kirjoista.
 

Salla Simukan Lumikki-trilogian avauksessa 
Punainen kuin veri (Tammi 2013) Tampere
on keskeinen miljöö. © PHH.

 
Miljöö ja paikkasidonnaisuus näkyvät  monissa nykynuortenkirjoissa. 

Esimerkiksi Salla Simukka ja Terhi Rannela ovat nuortenromaaneissaan kuvanneet tunnistettavasti ja elämyksellisesti Tampereen keskustaa. 
 
Kaltaistani lasten- ja nuortenkirjaentusiastia hauskuttaa se, että pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja -kuvittajien lisäksi uusi näyttely huomioi myös kaikki lasten- ja nuortenkirjat, joissa Tampere ja naapurikunnat ovat tapahtumapaikkoina. 
 
Niinpä valikoimaluettelossa on mukana myös esimerkiksi Maijaliisa Dieckmannin lastenkirja Ville Romusen ja mummon delfiiniseikkailu (Kustannus-Mäkelä 2011), jossa Ville käy mummonsa kanssa nyttemmin jo lakkautetussa Särkänniemen delfinaariossa, ja Laura Lähteenmäen kansalaissodasta kertova historiallinen nuortenromaani Yksi kevät, jonka päähenkilöistä osa on töissä tamperelaisessa  kenkätehtaassa.
 
Näyttelyn aineisto eli Vuosisata tamperelaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta -luettelo tallennetaan lähiaikoina myös Lastenkirjainstituutin verkkosivuille vapaasti  luettavaksi.

 

 

 

 

Välitilasta omaan elämään

Laura Liimatainen: Sukellus. 299 sivua. S&S 2025. Kansikuva Pinja Meretoja.
 

Kausityö on välitila, jossa Ullakin odottaa vain kesän kuluvan, päivien vanuvan ohi, jotta oikea elämä pääsisi alkamaan, vaikka samaa välitilaa Ullan elämä on ollut viimeiset kaksi vuotta lukion loppumisen jälkeen. Ajan kuluttamista yläkerrassa, työvuorossa huoltsikalla, ikuista pururataa kiertäessä. 

 
Laura Liimataisen esikoisromaanin päähenkilö Ulla  on kesätöissä Helsingissä huvipuiston grillissä. 

Sinnikkäästi hän on hakenut jo kolmatta kertaa lääketieteelliseen tiedekuntaan, vaikka tiedostaakin, että kyse on enemmän vanhempien odotusten täyttämisestä kuin omasta aidosta kiinnostuksesta.
 
Ulla ystävystyy grillissä Noomin kanssa. Noomi on hoikka kuin pajunvitsa, ja Ullan on vaikea aluksi edes ymmärtää, miksi tyttö haluaa viettää aikaa hänen, homssuisen Ullapullan, seurassa.
 
 
Kaupungilla ja uimarannalla Ulla skannaa ihmisiä heidän vartalonsa perusteella: ovatko  he oikeasti lihavia vai pitäisikö kohtuuden nimissä käyttää vain ilmaisua ”Dove-läski, jonka rasvakerrokset ovat asettuneet ovat asettuneet kauniisti kapean vyötärön alapuolelle”. 
 
Ulla puntaroi myös ilmaisua ”liikalihava”, joka viittaisi siihen, että voisi olla myös sopivan lihava tai jopa alilihava.
 
Laura Liimatainen asettaa  taiten rakennetuissa kohtauksissaan Ullan lukijan katseen alle. 

Kirjan alussa oleva kohtaus on erityisen latautunut. Ulla olettaa ilmoittautuneensa uimatekniikkakurssille, mutta huomaa liian myöhään, että kyse onkin uimahyppykursisista.
 
 
Noomi on kriittinen sosiaalisen median välittämän kehokuvaan liittyvän keskustelun suhteen. Vähitellen ystävyys Noomin kanssa syventyy ja Ulla oppii katsomaan itseään armollisemmin. 

Kohtaus, jossa kuvataan Ullaa Noomin silmin, on erityisen kaunis:
 

–   – Hänen vartalonsa on pyöreä ja kaareva ja pehmeä, sellainen, joka varmasti tuntuisi kodilta, jos sitä vasten painautuisi. Ulla on tehokas ja toimelias, se heijastui grillillä riuskoista ja ripeistä liikkeistä, nopeasti juokseva äly liikkuu samaan tahtiin. 

 
 
Noomi asuu Kruununhaassa ja opiskelee suomen kieltä. Ulla mieltää Noomin pääsevän monessa asiassa paljon helpommalla, koska yliopistolla uraa luova äiti elättää yhä aikuista tytärtään. Vähitellen Ulla saa tietää, että Noomillakin on kipupisteensä, jotka liittyvät perhesuhteisiin ja kehokuvaan.   

Eri yhteiskuntaluokista tulevien nuorten välinen ystävyys askarruttaa nyt monia kirjailijoita. 

Lastenkirjahyllyssä olen tuonut tätä aihetta viimeksi esiin mm. Marja Ahon Chiaroscuron (Myllylahti 2025) ja  Tiia  Mattilan Selviämisen soittolistan (Myllylahti 2026) arvioissa  sekä Satu Erran Tällaisen tunteen arviossa (Tammi 2025) Helsingin Sanomissa.
 

Ulla on vanhempiensa ainokainen, mikä antaa uskottavuutta ammatinvalintaan liittyville paineille ja Ullan kotisidonnaisuudelle. 

Ullan äiti viittaa psykoterapeutti Maaret Kallioon, ja sanoo, että tyttären pitäisi olla ”lujasti lempeä. Ei saa olla mikään kynnysmatto, Ulla”. 

Ulla ihailee yhdysvaltalaisen Gillmoren tytöt -draamakomedian äidin ja tyttären kaverivanhemmuutta ja pakenee  usein todellisuutta sarjan pariin. 
 
Ullan kasvutarina huipentuu hieman turhankin dramaattiseen (ja epäuskottavaan) hätähuutoon. Lukija kuitenkin vakuuttuu siitä, että Noomin ystävyyden ja vankentuneen itsetunnon avulla hän on valmis muuttamaan lähitulevaisuuden askelmerkkejä itselleen armollisempaan suuntaan. 
 
Laura Liimatainen onnistuu kiteyttämään tyyliltään kepeään lukuromaaniin jouhevasti isoja ajankohtaisia teemoja, jotka puhuttelevat varmasti kirjan varsinaisen kohderyhmän, nuorten aikuisten, lisäksi myös nuorempia lukijoita, joita välivuodet  ja isojen ammatinvalintaan liittyvien ratkaisujen tekeminen pelottavat. 
 
Kehopositiivisuus on tullut  aiheena rytinällä viime vuosina lastenkirjallisuuteen. 

Sitä vastoin varhaisnuorille ja nuorille aiheesta on kirjoitettu aiemminkin. 

Liimataisen romaanin verrokiksi sopii erityisen hyvin Johanna Hulkon nuortenromaani Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2018).

 
Sukelluksen käsikirjoitus palkittiin S&S:n järjestämässä Kirjalliset ystävät -kirjoituskilpailussa, jossa etsittiin tarinoita ystävyydestä.  

Liimatainen asuu Tampereella ja työskentelee myös suomentajana.