Kartta ja kompassi käteen ja suunnistamaan!

Mirkka Auvinen: Varpun kompassi. 45 sivua. Kuvittanut Saara Hankama. Aviador 2026. 

 

Varpu hyörii ja pyörii kartan kanssa ja yittää löytää seuraavan rastin. Karttaan on merkitty sininen neliö.  Viola kertoo, että se tarkoittaa kaivoa. Maastosta ei kuitenkaan löydä sen enempää vettä kuin kaivon kanttakaan.  

"Huoh, nyt tarvittaisiin pöllön silmiä", Varpu voivottelee. "Tai sitä salaperäistä kompassia, jos joku suvaitsii kertoa, mikä kapistus se on". 

Vaikka välillä tuntuu siltä, että nykylastenkirjallisuus olisi jo ottanut kaikki mahdolliset ja vähän harvinaisemmatkin aiheet haltuunsa, niin aina löytyy uusia alueenvaltauksia. 
 
Käsittääkseni Suomessa ei ole aiemmin julkaistu kuvakirjaa, joka kertoisi lapsen suunnistusharrastuksesta! 

 

Etsivä ei heti löydä, mutta sisulla ja maltilla Varpu löytää
rastin. Saara Hankaman kuvitusta Mirkka Auvisen tekstiin
kuvakirjassa Varpun kompassi (Aviador 2026). 

 

Mirkka Auvisen ja Saara Hankaman juuri ilmestynyt  tietokuvakirja Varpun kompassi kiinnostaa varmasti leikki- ja alakouluikäisiä lapsia. 

Kirjan ilmestymisen ajoituskin on kohdillaan: kesä on mitä parhain ajankohta uuden harrastuksen aloittamiseen. 
 
Varpu on viisilapsisen perheen kuopus. Hän on luonteeltaan hieman ujo, mutta käänteissään silti hyvinkin reipas pikkutyttö. 

Kaikilla muilla perheenjäsenillä on joku harrastus.
 
Isosisko Viola on harrastanut jo pitkään suunnistusta ja osallistuu Venlojen viestiin.
 
Kun koko perhe jännittää siskon kisamenestystä television äärellä, Varpussa kypsyy päätös opetella samaa taitoa.
 
Isosisko opettaa kärsivällisesti Varpulle suunnistuksen alkeita. 

Suunnistuksen keskeinen välineistö ja sanasto tulevat hyvin esille tekstissä ja
kuvituksessa. Saara Hankaman kuvitusta Mirkka Auvisen tekstiin
kuvakirjassa Varpun kompassi (Aviador 2026). 

Tietokuvakirja havainnollistaa myös suunnistusmerkkejä, karttapohjia, kompassin toimintaa ja ilmansuuntia. 
 
Oppiminen ei käy käden käänteessä, mutta sisukas ja päättäväinen Varpu ei vastoinkäymisistä tai koettelemuksista hätkähdä, sillä ”suunnistamaan oppii vain suunnistamalla”.
 
Saara Hankaman kuvitus välittää Varpun vaihtelevat tunnetilat.
 
 

Helppolukuisia lastenkirjoja ja pari nuortenkirjaa, joissa harrastetaan tai opetellaan suunnistusta:

Mikko Kalajoki & Väinö Heinonen: Karttakopla huhuilijan jäljillä, WSOY 2025

Heli Rantala: Pummi, Avain 2025 / nuortenkirja

Maarit Nurmi: Benkku, älä pakene! Myllylahti 2022

 Merja & Marvi Jalo: Kepparikisat, WSOY 2021

Jaana Lehtiö: Taika Valo ja kummallinen pallo, Myllylahti 2016

Markku Karpio: Otsalamppu, Otava 1995 / nuortenkirja 
 
 
 

Tunnelmaltaan erityisen vangitseva ja jännittävä suunnistuksesta kertova Roope Lipastin  novelli "Yösuunnistus" löytyy Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamasta novellikokoelmasta Tusina (Arthouse 2018). 
 
 

”Tiedän miltä kaipaus tuntuu”

  

Elina Komulainen: Kaisla ja kallisarvoiset kääröt. Kuvittanut Tanja Riutta. 46 sivua. Kaarna Kustannus 2026. 
 
 

Näin haikealta minusta ei ole tuntunut vielä koskaan aikaisemmin. Tunnen pientä hiljaista tärinää koko kehossani. Se liikkuu kohti varpaita. Välillä kohti sormenpäitä. Se muljahtelee vatsassani. Tunnen, miten sydämeni poukkoilee levottomasti aivan kuin se haluaisi vaihtaa paikkaa mummun sydämen kanssa. Kaikesta huolimatta minun on hyvä olla siinä. En haluaisi olla missään muualla nyt niin paljon kuin siinä. En haluaisi koskaan päästää irti mummun kädestä. Silitän mummun kaunista ihoa. Mummu lepää silmät kiinni. Piirrän mummun kämmenelle hieroglyfejä. Kuusen. Kukan. Auringon. Linnun. Tähden. Sydämen. Mummu hymyilee. 

 
 
 
Harvoin koen tärkeäksi palata karttuvien lastenkirjasarjojen myöhempiin osiin, mutta aina joskus nosto on tarpeen. 
 
Suomessa ilmestyy nyt niin paljon kohelluksen, huumorin ja äkkikäänteisen juonen varaan sommiteltuja sarjoittuneita lastenkirjoja, että verkkaisemmat ja lapsen arkisia tuntoja kuvaavat realistispohjaiset lastenkirjat ovat vaarassa jäädä kokonaan katveeseen.
 
Elina Komulaisen kahdeksanvuotias Kaisla tuli tutuksi jo viime vuonna ilmestyneessä sarjan avausosassa Kaisla ja kissankäpälä. 

Siinä kerronnan fokus oli perhedynamiikan epätasapainossa, joka juontui isoveljen masennuksesta.

Onneksi Kaisla sai tukea mummultaan, kummiltaan ja Raita-kissalta. Mummun rakkaus kasveihin korostui jo tässä ensimmäisessä sarjan osassa. 
 
 
Toisessa vast ikään ilmestyneessä jatko-osassa Kaisla ja kallisarvoiset kääröt mummun vointi on jo hiipumassa, mutta Kaislalla ja mummolla on hyvä yhteys, jota pidetään yllä myös postin kautta lähetettyjen kirjeiden ja piirustusten avulla. 

Mummu opettaa Kaislalle paljon uusia pihapiirin kasvien nimiä ja esittelee myös kasvionsa, herbaarion.
 
Lastenpsykologina työskentelevä Komulainen sanoittaa kauniisti lapsen surua isovanhemman kuoleman jälkeen. 

Kohtaus, jossa Kaisla koskettaa luontevasti ja rakkaudentäyteisesti mummuaan vain vähän kuoleman jälkeen, on tavattoman kaunis ja konkreettinen: 
 

Niin kuin lakastuneita kukkasia voi hellästi ja varoen koskettaa, voi koskettaa myös mummua. Tämän mummu on minulle opettanut. Kun mummu ei enää hengitä, silitän hänen kättään. Mummun kädet lepäävät siinä kauniisti päällekkäin. Mummun iho on kuin kauneinta papyrusta. Kallisarvoisinta. – – 

Samalla intensiteetillä Komulainen kuvaa myös surun hidasta taittumista ikäväksi:
 

Mummun kuoleman jälkeen talvi on pitkä ja tummansininen. Kuuset ovat paksun lumen peitossa. Rungot ovat jäähileessä. Minusta tuntuu, että kaikki on peitelty valkoisen, hiljaisen peiton alle. Olen itsekin kuin talvihorroksessa. Makaan usein lumihangessa. Hanki on täynnä siipien jälkiä. Teen talven aikana hangelle satoja lumienkeleitä. Kaipaus ja suru tuntuvat voimakkaasti joka puolella kehoani niin kui pakkasen puraisut poskipäissä. 

 
Seuraavana keväänä ja kesänä Kaislan surua liennyttää se, että hän piirtää kasveja ja muistelee samalla  mummon niihin liittyviä opetuksia.
 

–  Vaalit kauniisti mummun muistoa, äiti kiittää.
–   Kuljet mummun jalanjäljissä, isä kiittelee.
 

Tanja Riutan sävyissään heleän pastellinen kuvitus taltioi lapsenlapsen ja mummun kohtaamisia ja heille tärkeitä esineitä ja asioita.

 

 

Maiseman ja luonnon lukutaitokin on tärkeää

Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi & Sanna Pelliccioni: Ada ja kasvien kuiske. 124 sivua. Sagalund 2025.

Ada ja kasvien kuiske ilmestyi jo viime vuoden puolella, mutta olen odottanut talven kellahtamista vehreän kevään puolelle, jotta tarinallinen tietokirja virittäisi minua sopivalle taajuudelle.
 
Kirjan on kustantanut Kemiönsaaressa sijaitseva Sagalundin museo, joka on Suomen ensimmäinen ulkomuseo, perustettu vuonna 1900. 

Sagalundissa on myös puutarha ja lastenkulttuurikeskus.  
 
Kirja on esineenä tavattoman kaunis: vaaleanvihreä kluuttiselkämys ja lukumerkkinauha ohjaavat itsessään lukijaa rauhoittumaan ja nauttimaan sekä tarinan että luonnon estetiikasta.
 
Ada ja kasvien kuiske on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka museot näkevät nykyisin entistä enemmän vaivaa löytääkseen museokauppoihinsa ja valtakunnalliseen levitykseen lastenkirjoja, jotka havainnollistavat kiinnostavasti oman alueen erityispiirteitä.  

Sanna Pelliccioni asettaa kauniisti aukeaman oikealla laidalla seisovat lapset
osaksi vanhaa perinnemaisemaa. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Kirjahanke on toteutettu Ympäristöministeriön tuella. 

Sagalundin museo näkyy kirjassa lähinnä kuvituksessa, jossa on hyödynnetty vanhoja valokuvia. Itse tarinassa paikallisväri ei ole niin vahvasti aistittavissa. 
 
Alakouluikäinen Ada lähtee uusperheensä kanssa kesänviettoon vuokramökille. 

Jo mökin pihalla Ada tuntee outoja väristyksiä, ja pian hän jo saa yhteyden nimikaimaansa, kylällä kauan sitten asuneeseen, jo edesmenneeseen vanhaan Adaan, joka oli piikana pappilassa ja teki kyläläisille ompelutöitä. 

Tyttö huomaa myös kuulevansa pihapiirin ja lähialueen kasvien puhetta. 
 
Kirjalla ei ole vain yhtä lukukoodia: sen voi lukea jännitystä leppoisasti nostattavana mysteeriseikkailuna, mutta luonnon tutkimiseen virittynyt lapsi voi saada siitä myös sykäyksen ottaa enemmän selville omasta lähiluonnosta  ja sen arkipäiväisestä suojelusta. 

Ada löytää vanhan kasvion ja tutkii kiinnostuneena sen kasveja.
Sanna Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Kasvit antavat Adalle tietoa ja välittävät myös huolensa siitä, että ihmisten toimet muodostuvat uhkaksi luonnon monimuotoisuudelle:
 

 
Äkkiä Ada ymmärtää jotain tärkeää. Sillä, että etsii ja opettelee tuntemaan kasveja, on todella suuri merkitys. Lapset voivat kertoa aikuisille ja kaikille kiinnostuneille, missä harvinaiset kasvit kasvavat. He voivat saada aikuisetkin suojelemaan niitä. Ada tuntee pulppuilevaa riemua. 

 

Lapset tekevät lähiluontoon päiväretkiä polkupyörillä.
Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen
 kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Ada saa paikallisoppaikseen kaksi ikätoveriaan, Daniellen ja Marcuksen, joiden kanssa hän tekee  pieniä päiväretkiä kylän eri puolille. 
 
Reetta Niemelä, Karoliina Suoniemi ja Sanna Pelliccioni vastaavat yhdessä erilaisista tekstikokonaisuuksista. Heidän eri alojen asiantuntijuutensa  lomittuvat toisiinsa, joten keskinäistä työnjakoa ei ole valmiissa lopputuloksessa eritelty. 

 

Sanna Pelliccionin biologin koulutus näkyy hienopiirteisissä
ja tunnistettavissa kasvikuvissa. Aukeamalla pihan ja pientareen
yleisiä kasveja. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Karoliina Suoniemen kirjoittamaan lastenkirjaan Ada ja kasvien kuiske (Sagalund 2025). 

Sanna Pelliccioni näyttää jälleen monipuolisuutensa perinteiset puu- ja vesiväritekniikat hallitsevana kuvittajana. Hänen aiempi biologin koulutuksensa näkyy lajipiirteiden osalta tarkoissa kasvikuvissa. 
 
Perinnemaisemat pääsevät oikeuksiinsa  lintuperspektiivistä kuvatuissa jyhkeissä maisemakuvissa. 

Verraton lajissaan on myös  havainnollinen vanhan maalaistalon pohjapiirros, jossa katto ja osa seinistä on poistettu nukkekodin tavoin. 

Myös Pelliccionin henkilökuvissa luonto on eri tavoin väkevästi läsnä. 

Kannen juureva kuva-aihe, lapsi astelemassa paljain jaloin, varioi Johanna Venhon ja Pelliccionin  Metsämuistikirja -kuvakirjan kuvituskuvaa (Teos 2022).

Luin äskettäin Nelli Hietalan romaanin Puun sielu (Aula & Co 2026), joka lomittaa Hietalan oman elämän akuuttia kriisiä kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915–2001) elämään. 
 
 

Puun sielun minäkertojalle muodostuu erityisen kiinteä suhde kodin lähellä olevaan vanhaan "keisarinmäntyyn". 

Puun sielun tavoin myös Ada ja kasvien kuiske havahduttaa luonnosta vieraantunutta (lapsi)lukijaa aistimaan väkevästi lähiluontoa, ottamaan siihen kontaktia rohkeasti ja siekailematta: 

Hiekkatie johtaa korkealle mäelle. Mäen huipulla tien vieressä seisoo uljas vanha mänty. Kun Ada pyöräilee sen ohi, hän on kuulevinaan sen humisevan aivan erityisellä, mäntymäisellä tavalla. 

    –    Hei pieni ihminen. Minä olen kasvanut tässä jo kaksisataa vuotta. Kun minä olin pieni taimi, täällä näytti aivan erilaiselta. Nyt minä vartioin koko kylää.

 

Hektinen aika altistaa meitä pitämään luontoa itsestäänselvyytenä. 

Nämä kaksi eri kohderyhmille suunnattua uutuutta resonoivat kiinnostavasti keskenään.  

Kotimaisia lastenkirjoja, joissa seikkaillaan museoissa tai museo ollut yhteistyökumppanina kirjan teossa:

Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kosken kummajainen. Kuvittanut Saana Nyqvist. Karisto 2026 / Verlan tehdasmuseo

Laura Ertimo & Maria Sann: Ateneumin arvoitus, Tammi 2025 /Ateneumin taidemuseo

Juha-Pekka Koskinen:Mysteerijengi: Museon pitkäkyntinen, kuv. Saana Nyqvist, Karisto 2025 / Kansallismuseo

 Riikka Jäntti: Pikku hiiri opintiellä, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo

Kaisa Happonen: Mur, pieni lintukirja, Tammi 2023 / Ateneumin taidemuseo 

Tiina Hautala & Marjo Nygård: Museon hassu haamuherra, Haamu 2022 / Pohjanmaan museo

Katriina Kaija: Oletko kuullut järven? Toim. Anna-Maria Larikka & Mari Liimatainen. Mikkelin taidemuseo 2022  

Elina Jasu, Marko Laihinen & Markus Rantanen: Maestro Markus & Fiktio Fakta: Kansanmusiikin kyydissä! Puukenkki 2020 / Laitilan Kauppilan umpipiha 

Ria Berg: Kadonnut Fortuna. Seikkailu antiikin Ostiassa. Tampereen museoiden julkaisuja. Vapriikki ja Satukustannus 2019 / Vapriikki 

Saana Saarinen: Kauppaleikki muuttuu todeksi: Tarinoita seikkailuista Suomen linnoissa, Elpo 2019

Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Museoseikkailu, Nemo 2019 / Helsinki: Ateneumin taidemuseo, Luonnontieteellinen museo, Kaapelitehtaan Teatterimuseo, Turku: Turun linna, Aboa Vetus & Ars Nova -museo 

Janina Ahlfors, Minna Honkasalo & Päivi Arenius: Muumimuseokirja, WSOY 2019 / Tampereen taidemuseo / Muumimuseo

Koskettavaa taidetta. Lasten katselu- ja kokeilukirja. Toim. Suvi-Mari Eteläinen, Päivi Nieppola & Päivi Viherkoski. Käännökset Tarja Haikara. Graafinen suunnittelu Jari Karppanen. Serlachius-museoiden julkaisuja 2016. 

Annastiina Mäkitalo: Vanhan Rauman Kirsti, Kiinnoste 2012 / Vanha Rauma