torstai 6. elokuuta 2026

Tyttödraamaa ja perhedynamiikkaa, aidosti ja samastuttavasti

 
 














Ellen Strömberg: Ebban päiväkirja: Syksy on syvältä. Suomentanut Arja Kantele. 304 sivua. S&S 2026. Kansikuva Kerstin Hanson. 
 
 
Ellen Strömbergin ensimmäinen nuortenromaani Vi ska bara cykla förbi ilmestyi vuonna 2022 ja se ilmestyi myös samanaikaisesti

Teos palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla lasten- ja nuortenkirjapalkinnolla, Augustilla. 

Pari vuotta sitten ilmestyi Ingen början utan slut (suom. Ei alkua, ei loppua), jonka tarinalinjastot veivät lukijan realismista uuskummaan. 
 
Kaikesta päätellen uuden sarjan aloittava Ebban päiväkirja: Syksy on syvältä kertoo Strömbergin aiempia nuortenkirjoja nuoremmasta päähenkilöstä, 12-vuotiaasta Ebbasta, joka aloittaa päiväkirjan pitämisen.
 
Ebban ydinperheeseen kuuluvat äiti sekä kuusikymppiset mumma ja mufa. 

Turkkilaista isäänsä Ebba ei ole koskaan nähnytkään. 

Äiti on alkanut seurustella Uumajassa asuvan Lennartin kanssa ja edessä on seuraavana syksynä muutto Pohjanmaalta Ruotsiin Lennartin omakotitaloon. 

Äiti on Lennartin pauloissa eikä aina muista riittävästi huomioida Ebban tempoilevaa kasvua. 
 
Ebba suhtautuu aluksi hyvin ennakkoluuloisesti Lennartiin, mutta ennen pitkää äidin ”poikkis” lunastaa paikkansa tasa-arvoisena perheenjäsenenä. 

Tapa, jolla Strömberg kuvaa perhedynamiikkaa, sen kipupisteitä ja arkisia kohtaamisia, on kaunis ja aito. 
 
Romaanin alussa Ebba paljastaa päiväkirjalleen rakastavansa vastavalmistunutta luokanopettajaa Sarbazia. 

Tunnelatausta ei vähennä ystävien paheksunta isosta ikäerosta: 
 
Kerran Nelly kysyi haudanvakava ilme naamallaan, ymmärränkö että Sarbaz tekisi lainvastaisesti, jos seurustelisi alaikäisen kanssa, ja että haluanko oikeasti ”suhteen” itseäni vanhemman miehen kanssa. Nelly ei todellakaan tajua mitään. Okei, meidän olisi varmaan vähän liian kuumottavaa olla yhdessä NYT, mutta Sarbaz on sentään vain 28 ja minä kohta 13. Kuudentoista vuoden ikäero, ei sen pahempi. Julkkikset ovat naimisissa itseään VÄHINTÄÄN kuusitoista vuotta vanhempien kanssa. Kuuluisilla ihmisillä se on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Sitä paitsi minä olen paljon kypsempi kuin 12 vee. Pikkuvanha, mufa aina sanoo, eikä se välttämättä ole kehu, mutta tässä asiassa kyllä kätevää. Itsestäni tuntuu kuin olisin 15 vee. Ja menisi aika kuumottavaksi, jos meistä tulisi pari niin kauan kuin Sarbaz on minun opettajani. 

 
Strömberg kuvaa heltymyksellä Ebban tunnetempoilua. 

Eipä aikaakaan, kun tyttö jo ihastuu taidekoulussa Romeoon, jonka hän kokee taiteilijasielukseen. 

Rakkauden ehdottomuus todentuu kuvitteellisessa Vogue-lehden haastattelussa, jossa rakastuneet kertovat hellyttävin sanakääntein seurustelunsa alkuajasta. 
 
Strömberg havainnollistaa monin tavoin joukkopaineistettua varhaisnuoruutta:  suorituskeskeisyys ulottuu seurusteluun, jonka tulisi edetä tietyn kaavan ja askelmerkkien mukaan. Jännitys kuukautisten alkamisesta on sekin Ebballa usein mielessä. 
 
Lukija myötäelää Ebban tuntoja:
 
Kuuluuko seurusteluun, että poikaystävän seurassa jatkuvasti vähän hämmentyy? Vaikka yhdessä on oltu yli kolme viikkoa ja pussailtu on kaksi kertaa ja kuherreltu kerran, tuntuu että toisille me olemme vieraammat kuin koskaan. Tajuan nyt tässä että oikeasti olen tutustunut Romeoon vain sen verran, mitä olen itse nuuskinut tietooni.

 
Aika pian Ebba saa huomata, että seurustelu on monin tavoin raskasta… 
 
Pohjanmaan rannikon paikallisväri ja arvomaailmojen moninaisuus siilautuvat  edellisten Strömbergin nuortenromaanien tavoin myös uutuudesta: Ebballa on esimerkiksi uskovia ystäviä. 

Suomenruotsalaisten Lucia-juhlaa edeltävä äänestys  on romaanin loppupuolella keskeisessä osassa, kun huomio siirtyy seurustelusta tyttöjen välisten kahnausten selvittelyyn. 
 

 

 

 

torstai 30. heinäkuuta 2026

Tunnelmaltaan vangitseva kuvakirja lähimmäisenrakkaudesta
















Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. 64 sivua. WSOY 20026.





Käännettyjen kuvakirjojen valikoima on Suomessa kaventunut koko 2000-luvun ajan. 

Enää ei pidetä tärkeänä seuloa käännöskirjoihin edustavia, kiinnostavia, korkeatasoisia tai omasta kotoperäisestä tarjonnasta olennaisesti poikkeavia teoksia. 
 
Isot yleiskustantamot keskittyvät entistä hanakammin tarkasti brändättyihin kuvakirjasarjoihin. 

Monen hahmon varaan rakennetun kuvakirjasarjan vetoapuna ovat myös muut mediat (lastenohjelmat, mobiilipelit, animaatiot, elokuvat). 

Hyviä esimerkkejä vaikkapa Ryhmä Hau- ja Metsämarja Aittokosken Pikkuli-sarjat. 
 
WSOY perusti pari vuotta sitten uuden sarjan, jossa julkaistaan palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta. 

Sarjassa on julkaistu jo kuusi teosta, joista kolme kuvakirjaa, yksi sarjakuva ja kaksi nuortenkirjaa.
 
Olen jo useaan otteeseen kiinnittänyt Lastenkirjahyllyssäkin huomiota siihen, että virolaisessa lastenkirjallisuudessa on aivan erityinen viisto huumori, jonka kaikki vivahteet eivät välttämättä edes avaudu muunkielisille lukijoille.
 
Triinu Laanin ja Marja-Liisa Platsin kuvakirja Luuranko-Juhanin loppuelämä on jälleen hyvä todiste virolaisen lastenkirjallisuuden ominaislaadusta.
 
Jo kuvakirjan kansi hätkähdyttää. 

Pitkä työura koulussa anatomian havaintovälineenä tulee päätökseensä.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin tekstiin kuvakirjassa 
Luuranko-Juhanin loppuelämä (WSOY 2026).



Vaaleanpunaista, yliviivaustusseista tuttua sähäkkää yhtenäistä taustaväriä vasten on kuvattu groteski luuranko, jossa kiipeilee lukuisia kotiloita. 

Luurangon voi tulkita hymyilevän hampaat yhteen puristettuina. Sympaattinen vaikutelma syntyy luurangon tervehdykseen nostetusta kädestä.
 


Tarinan alkuasetelma on absurdi ja jopa makaaberi, mutta se synnyttää silti lukijassa oitis halun samastua luurangon tuntoihin.
 
Luuranko, jolla ei vielä kirjan alussa ole nimeä, on tehnyt pitkän uran koulun anatomian tuntien havaintovälineenä. 

Ajan myötä ja vanhemmiten se – tai hän – kuitenkin uupuu isossa koulussa: 
 
Hän vanheni, hajosi monesta kohtaa, eikä tahtonut enää työskennellä luurankona. Hänen suurin haaveensa oli päästä eläkkeellä olevaksi luurangoksi. 

 
Juhani karkottaa myös mummon ja papan pihapiiriin
tunkeutuneet rosvot. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin
 tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).



Luurangon onneksi eräs koulun opettajista keksii soittaa tutulleen, vanhalle papalle, joka ottaa mieluusti ”luu-ukon” kotiinsa eläkepäiviä viettämään.
 
Kuvakirja koostuu lyhyistä, erikseen nimetyistä luvuista, joissa seurataan Juhaniksi nimetyn luurangon kotiutumista papan ja mamman maatilalle. Miltaltaan kuvakirja on puolet tavanomaista kuvakirjaa  pidempi, 64 sivua. 


Vanhukset ottavat luurangon avosylin ja empimättä osaksi pienperhettään. 

Pappa antaa sille jopa vanhan juhlapukunsa, jonka rinnuksissa on kaksi kunniamerkkiä. Niistä toinen on saatu ahkerasta verenluovutuksesta ja toinen taitavasta traktorilla ajamisesta.
 
Vaikka Juhani ei mitään puhukaan, se toimii silti eri tavoin mamman ja papan terapeuttina ja koulii myös lapsenlapsia voittamaan esimerkiksi pimeänpelkoaan. 

Juhani pääsee myös savusaunaan ja vilvoittelee muun väen kanssa lumihangessa. 

Juhanin tekemä lumienkeli on kaikkien mielestä kaunein! 
 
Papalla on haave, että hän voisi kuollessaan päästä samaan arkkuun Juhanin kanssa. 

Mummo ei tyrmää ajatusta, mutta sitten käykin yllättäen niin, että mummo kuolee ensin: 
 
Suru hellittää pikkuhiljaa, mutta papan ei tee mieli enää puuhailla kesäkeittiössä. Hän muuttaa Juhanin paikan lopullisesti sisätiloihin. Kun lehmukset alkavat kukoistaa, pappa tajuaa, että enää ei ole mammaa keräämässä hänelle puista kukkia. Hänen pitää kerätä ne itse. 
Lehmuksenkukkia on paljon, ja pappa levittelee niitä uuninpankon päälle kuivumaan. Hän keittää tuoreista lehmuksenkukista kannullisen teetä ja juo sitä Juhanin kanssa kesäkeittiössä. Lehmustee maistuu pehmeältä kuin mamman kanssa yhdessä vietetty elämä.

"Lehmuspehmusteet", keksii pappa, ja se kuulostaa aivan taikasanalta. Hänestä tuntuu, että niin kauan, kuin se sana on olemassa ja joku vielä osaa sen lausua, kaikki on hyvin. "Lehmuspehmusteet", toistaa Juhanikin.


 

Hyvästit mummolle. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu
Laanin 
 tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).


 
Triinu Laanin salaviisas tarina kertoo elämänkierrosta, pitkästä parisuhteesta ja lähimmäisenrakkaudesta tavalla, joka puhuttelee samanaikaisesti eri sukupolvia. 

Marja-Liisa Platsin harmaan lukuisia sävyrekistereitä tavoittava ja taidokas  lyijykynäkuvitus myötäilee tarinaa, mutta vaaleanpunainen tehosteväri toimii erityisen säväyttävästi.  

Tulkintani mukaan sen tarkoituksena on lempeästi hiukan tuupata lukijan ja katsojan ajatuksia absurdiin lempeyteen.
 
Heli Laaksosen suomennoksessa hänelle tyypillinen lounaismurre pääsee esiin dialogissa.  
 
 
WSOY:n palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa ilmestyneet teokset vuodesta 2024:
 
Arndis Thórarinsdóttir & Hulda Sigrún Bjarnadóttir: Maailman lopun saari, suom. Marjakaisa Mathiasson, WSOY 2024 / nuortenkirja
 
Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan, suom. Kati Valli, WSOY 2025 / sarjakuva
 
Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme, suom. Helene Bützow, WSOY 2025 / nuortenkirja
 
Baek Heena: Taikakaramellit, suom. Riina Vuokko ja Janne Tynkkynen, WSOY 2025 / kuvakirja
 
Iva Bezinović-Haydo & Hana Tintor: Missä on Vedran? suomentanut Boris Vidovic, WSOY 2026 / kuvakirja
 
Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. WSOY 2026 /kuvakirja
 
 
 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2026

Lapsikin osaa arvostaa Aaltojen ympäristöestetiikkaa

 

 















Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä. 32 sivua. Etana Editions 2025. 
 




Tämä kuvatietokirja on tänään erityisen ajankohtainen. 

 
Alvar, Aino ja Elissa Aallon Suomeen suunnittelema 13 kohteen kokonaisuus on tänään hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. 

Päätös tehtiin maailmanperintökomitean istunnossa Busanissa Etelä-Koreassa.
 
Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kuvatietokirja ilmestyi jo viime vuonna. 

Sen avulla jo pientäkin leikki-ikäistä lasta voi herätellä tarkkailemaan arvostaen suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria. 

Kurjen kartta yhdistää satuja ja totta. 
 
Kesken ystävysten, Pupun ja Karhun, leikkien ilmasta lennähtää niiden eteen kartta, jossa on kummallinen koukero ja salaperäisiä kuvia. 

Karhu on varma, että kartta on pudonnut sen ystävältä Kurjelta. 

Eläimet lähtevät palauttamaan karttaa Kurjelle ja seuraavat kartan antamia maamerkkejä. 

 

Kartan reitissä näkyy Aaltojen designille ominainen tuttu muoto.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin
 kuvatietokirjassa Kurjen kartta. Seikkailu
Aaltojen metsässä
(Etana Editions 2025). 

 

 

 

Ne vaeltavat mäntymetsän läpi:

 

     Metsäilma on terveellistä, Pupu tietää.
Pupu ja Karhu hengittävät syvään. 

 

Aaltojen suunnittelemia design-esineitä, tekstiilejä ja arkkitehtuurin muotokieltä löytyy kuvituksesta. 


... ja sama muoto toistuu myös uima-altaassa. Eri Shimatsukan
kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 

Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 


Olennainen tietoaines löytyy kuitenkin vasta kirjan lopusta tapettiaukemalta, jossa kerrotaan perustiedot Aino, Alvar ja Elisse Aallosta sekä nostetaan kuvituksen Aalto-viittaukset tarkempaan esittelyyn.
 
 
Informatiivinen kirjan lopun tapettiaukeama kokoaa olennaisen tiedon ja visualisoinnin Alvar, Aino ja Elissa Aallon muotoilusta ja arkkitehtuurista.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 

Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 



Takakannessa tuodaan esille kirjan pyrkimys antaa työkaluja luovaan ajatteluun ja oman lähiympäristön tarkkailuun sekä muistutetaan, kuinka Aallot pyrkivät suunnittelussaan huomioimaan myös lapset.