keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Opossumi tykkää, kun tykätään














Johanna Venho: Opossumi ja sata tykkäystä, kuv. Emmi Jormalainen, 174 sivua, WSOY 2019. 







Johanna Venhon & Emmi Jormalaisen Opossumi-sarja muistuttaa monin kohdin Elina Karjalaisen ja Hannu Tainan vuonna 1977 alkanutta Uppo-nalle -sarjaa.  

Parin vuoden takaisessa avausosassa Paju-tytön isä toi Australian matkaltaan tuliaisiksi opossumipehmolelun, josta tulikin puhuva ja arkisiin rientoihin aktiviivisesti osallistuva perheenjäsen. 

Opossumi on on yksi nykylastenkirjallisuuden positiiviimmista sankareista: se suhtautuu elämään lunkisti, tahtoo kaikille pelkkää hyvää eikä koskaan kyseenalaista omaa viehätysvoimaansa.

Opossumi on tarkkavaistoinen ilmapuntari myös Pajun kaveriporukassa, kun perustetaan Kärkiryhmä, joka tarkkailee kiinnostava ilmiöitä ja on valmis ratkomaan pieniä arvoituksiakin.

Räppäämiseen mieltynyt Opossumi ryhtyy nyt videobloggariksi ja ilahtuu jokaisesta uudesta tykkäyksestä:

– – onhan se kivaa, jos joku tykkää. Minä olen sellainen, että tarvitsen tosi paljon tykkäämistä. 
Opossumin huoleton elämä yhdeksänvuotiaaseen Pajuun nähden selittyy sillä, että Opossumilla ei ole ”koulupakkoa, vaan oppimisoikeus”. 

Se voi jättää menemättä kouluun silloin, kun sitä väsyttää tai huvittaa tehdä jotakin muuta. 


Lomamatka uhkaa mennä mököttämiseksi,
kun tyttöjen kolmiodraama on sotkenut asioita.
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon
lastenromaaniin Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019).  

Pajun vanhemmat ottavat toukokuussa vähän omaa lomaa ja varaavat matkan Pärnun kylpyläkaupunkiin. Pajun kaveriksi matkalle pääsee myös Roosa, mutta tytöillä on jotain kummallista kärhämää ja matka alkaa vähän apeissa tunnelmissa.

Tyttöjen väliset kaverikiemurat onneksi selviävät ja Opossumin tempaukset värittävät lomamatkaa monin tavoin. 

Oikeudentuntoisena Paju kuitenkin murehtii vielä kotiin palatessa tyttötrioon kuuluvan Elinan motiiveja levittää perättömiä valheita. 


Opossumin alati myönteinen ja siekailematon
elämänasenne valloittaa romaanin kaikissa käänteissä.
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon
lastenromaaniin 
Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019).  


Opossumi ja sata tykkäystä työstää lastenkirjoissa  esillä olevia tunnetaitoja ilman alleviivausta monesta puhuttelevasta vinkkelistä. 

Romaanin lopussa ylimääräistä kierrettä tulee vielä rehtorin ja Pajun tädin yllätyshäistä ja koiranpennuista.



Kaverien keskeinen merkitys tulee esille myös Pajun
murehtiessa yötä myöten ystävyyssuhteiden hankauksia.
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon
lastenromaaniin 
Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019).  


Ajankohtaisista aiheista myös ilmastonmuutos on keskiössä. 

Paju haaveilee perhelomasta Thaimaassa, mutta ekologisesti ajattelevien vanhempien mielestä lähimatkailu on monin tavoin parempi ratkaisu:

– Todettiin isän kanssa, että lennot ovat liian pitkät, meidän täytyy ajatella hiilijalanjälkeä, äiti sanoo ja jatkaa: – On turha kierrättää ja ostaa käytettyä, jos lentelee muihin maanosiin. Ja sitä paitsi, no, ei meillä edes ole rahaa sellaisiin reissuihin.

Emmi Jormalaisen nelivärikuvitus kulkee läpi romaanin ja myötäelää oivaltavasti keskushenkilöiden tunteita. 









perjantai 17. toukokuuta 2019

Konstailematta lasten kaverisuhteiden kiemuroista












Tove Appelgren & Salla Savolainen: Vesta-Linnea ja kaverit, suomentanut Tittamari Marttinen, 40 sivua, Tammi 2019. 







Tove Appelgrenin & Salla Savolaisen kuudennella osalla juuri karttunut Vesta-Linnea-sarja (v:sta 2001) on monella tavalla poikkeuksellinen ilmiö entistä sarjoittuneemmassa kotimaisessa kuvakirjatarjonnassa.  

Edellinen osa, Vesta-Linnea kuun valossa, ilmestyi jo yli viisi vuotta sitten, vuonna 2013.  

Tekijöillä ei ole tarvetta tuottaa uutta sarjan osaa joka vuosi. Tärkeämpää heille näyttäisi olevan oikean, heitä itseäänkin riittävällä intensiteetillä puhuttelevan aiheen löytäminen.  

Vesta-Linnea -sarja on työstänyt tunnetaitoja jo paljon ennen nykyistä lastenkirjallisuuden tunnekasvatusbuumia.  

Sarjan erityisansiona on se, että kirjoissa tarkastellaan koko laajaa tunneskaalaa ja usein myös eri perheenjäsenten vinkkelistä.


Vesta-Linnea odottaa Mindyn soittoa niin täpinöissään, että
ei pysty keskittymään Alexin seuraan lainkaan.
Salla Savolaisen kuvitusta Tove Appelgrenin tekstiin
kuvakirjassa Vesta-Linnea ja kaverit (Tammi 2019). 


Sarjan edetessä Vesta-Linnea on kasvanut leikki-ikäisestä jo koululaiseksi. Tytön ikää ei tarinassa paljasteta. 

Juuri tällä tavoin viekkaasti laajennetaan kuvakirjan käyttöikää myös alakoululaisiin!

Vesta-Linnea on koulun jälkeen täpinöissään, sillä hyvä ystävä Mindy on luvannut soittaa hänelle. Läksyjen teosta tai leikeistä pikkusisarten kanssa ei tule oikein mitään, kun tyttö vilkuilee koko ajan hermostuneena puhelintaan. 



Salla Savolainen kuvaa oivaltavasti kuvasarjana tytön
kyvyttömyyttä keskittyä mihinkään. Salla Savolaisen kuvitusta
Tove Appelgrenin tekstiin kuvakirjassa 
Vesta-Linnea ja kaverit
(Tammi 2019). 


Vesta-Linnea järjestelee laatikkonsa. Hän tarkastaa puhelimen latauksen. Akku on täynnä, hyvä juttu. Hän odottaa kärsivällisesti. Hän odottaa. Hän odottaa-ja-odottaa-ja-odottaa. Hän odottaa ovikellon soimista. Hän odottaa puhelua Mindyltä. Tai tekstaria. Kylläpä se nyt kestää!

Ruokapöydässä äiti on tiukkana ja pyytää Vesta-Linneaa, ettei tämä näprää koko ajan puhelintaan, vaan keskittyy ruokailuun. 

Samassa talossa asuvan Alexin seura ei kelpaa, ja Mindyn soitosta on jo vähällä tulla todellinen pakkomielle, ja äitikin huomaa että Vesta-Linnealla on nyt murhetta. 


Vesta-Linnean äidillä on luovia ratkaisuja piristää
arkea. Lasten ja äidin huvina on mennä yhdessä
autopesuun syömään irtokarkkeja! 
Salla Savolaisen
kuvitusta Tove Appelgrenin tekstiin kuvakirjassa
Vesta-Linnea ja kaverit (Tammi 2019).  

Äiti keksii piristykseksi perheen yhteisen hauskan perinteen mennä autopesuun. Pesun aikana syödään irtokarkkeja! 

Kotona Vesta-Linnea lukee lohtukirjaa. 

Vesta-Linnea lukee lohtukirjaa yleensä silloin, kun hän on huolissaan jostain asiasta eikä voi ajatella muuta kuin sitä. Paul-Axelin mukaan lohtukirja on vastamyrkkyä huolille, ja juuri sitä Vesta-Linnea nyt tarvitsee. Hän kaipaa vastamyrkkyä sille, että vain odottaa Mindyn antavan kuulua itsestään. Miksei Mindy jo tule? – –  
Jos olisi mahdollista ehdottaa äitienpäivän ansiomitalin saajaksi myös fiktiivisiä lastenkirjallisuuden hahmoja, niin Vesta-Linnean äiti olisi ehdottomasti noston arvoinen!

Kuinka viisaasti hän jälleen kerran keskustelee tyttärensä kanssa ja havahduttaa olennaisen äärelle: 

”Voi minun pupuraukkaani!” Äiti istuu pitkään paikallaan ja pitää Vesta-Linnean kättä omassaan. ”Muista kuitenkin iloita siitä, mitä kaikkea sinulla jo on, Vesta-Linnea”, äiti sanoo. ”Älä keskity pelkästään siihen, mitä sinulla ei ole.”


Vesta-Linnean lohtukirja on äidille signaali siitä,
että kannattaa yrittää avata keskustelua...
 
Salla Savolaisen kuvitusta Tove Appelgrenin
tekstiin kuvakirjassa 
Vesta-Linnea ja kaverit
(Tammi 2019). 

Ja aamulla pikkusisko Wendlakin on vielä pohtinut isosiskon kaverikuvioita. Hän muistuttaa, että jos Mindy on oikeasti Vesta-Linnean kaveri, niin myös Mindyn pitäisi olla vastavuoroisesti kiltti ystävälleen. 

Tove Appelgren tavoittaa aidosti lasten välisten kaverisuhteiden raadollisuuden ja suoranaista vallankäyttöäkin muistuttavat tilanteet. 


Salla Savolainen loihtii jälleen monista yksityiskohdista runsaan kuvituksen. 

Lattialla lojuvat parittomat sukat, pölypallerot ja leivänmurut viestivät siitä, että äidillä on onneksi muutakin puuhaa kuin puunata kotia.

Ja lastenhuoneessa on tietysti täysinäinen kirjahylly!














maanantai 13. toukokuuta 2019

Kaukon onni hukassa












Eppu Nuotio & Saara Vallineva: Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi, 30 sivua, Bazar 2019. 








Muistatko vielä, mikä oli ensimmäinen itse alusta loppuun lukemasi lastenkirja, kun olit juuri  oppinut auttavasti lukemaan? 

Lukutaitoaan harjaannuttava siskontyttö ihastui ikihyviksi Eppu Nuotion & Saara Vallinevan edelliseen, vuosi sitten ilmestyneeseen kuvakirjaan Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar 2018), jota hän luki kerta toisensa jälkeen ja aina yhtä antaumuksella. 

Lintuaiheinen kuvakirja oli sopivan suuruinen haukkapala, joka antoi tyydytyksen eheästä tarinasta ja innosti etsimään lisää luettavaa. 
  
Ymmärrän hyvin, miksi kirja on ollut hänelle mieluinen. 

Tekstiä on sivulla vähän ja se on asemoitu sivulle selkeästi, riittävän isolla kirjasimella. 


Kauko Kivtasku on lähdössä ongelle. 
Saara Vallinevan sekatekniikalla toteutettu kuvitus 
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Kauko Kivitasku ja
kadonnut onnenkiv(Bazar 2019). 


Kevään uutuudessa tutustutaan Kauko Kivitaskuun, joka on hukannut tärkeän onnenkivensä. 

Saaren asukkaat, joukossa myös Pirkko Punarinta, osallistuvat tietysti parhaansa mukaan kiven etsintään.  


Kaukon ystävät auttavat parhaansa mukaan onnenkiven
etsinnässä. Vasemmalla myös Pirkko Punarinta. 
Saara Vallinevan sekatekniikalla toteutettu kuvitus 
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa  Kauko Kivitasku ja
kadonnut onnenkivi (Bazar 2019). 


Kuvakirjaformaatin jujuna on Saara Vallinevan askartelemista  miniatyyrimaailmoista otetut valokuvat

Kuvat ovat yhtä tekstin kanssa, mutta tarjoavat kuitenkin kuvitustekniiikan erityisyyden vuoksi ”silmäkarkkia ja bling-blingiä”. 



Kirjan lopusta löytyy jo näin tyventä tunnelmointia. Saara Vallinevan 
sekatekniikalla toteutettu kuvitus Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa  
Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi (Bazar 2019). 


Tekstin verkkaisessa tempossa ja melko ennalta-arvattavassa juonessa piilee kirjan konstailematon salaisuus: tarinalla on alku, keskikohta ja loppu, 

Oma  hauska  lisänsä on arvuutella, mistä materiaaleista pienoismaiseman yksityiskohdat on tehty.