Monikielisen satumaan kautta unten maille

© Lukukeskus

Toim. Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Tilkkutäkin alla. Useita kirjoittajia,  kuvittajia ja kääntäjiä. 53 sivua. Lukukeskus 2026. Taitto Reetta Niemensivu ja Aapo Ravantti. 

 

Erilaiset tietyn ikäluokan läpäisevät kirjalahjoitukset ovat yleistyneet Suomessa. 

Äitiyspakkauksesta on löytynyt katselukirja jo vuodesta 1985 lähtien. 

Yhteistyö neuvoloiden kanssa on laajentunut entisestään, kun Lukukeskus käynnisti vuonna 2019 Lue lapselle -ohjelman, joka on saanut jo pysyvän opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen valtion budjetista. 

Lue lapselle -ohjelman ansiosta neuvolan kautta lahjoitetaan jokaiselle Suomessa syntyneelle lapselle kirjapaketti, jossa on Lorulahja-katselukirja ja tarinakokoelma sekä vanhemmille monella eri kielellä tietoa varhaisen lukemisen merkityksestä. 

Kirjapaketissa aiemmin ollut kotimaisten kirjailijoiden uusista, ennen julkaisemattomista saduista koostettu Satulahja on nyt korvattu kesäkuun alussa ilmestyneellä Tilkkutäkin alla -satukirjalla. 

Sen ensisijaiseksi kohderyhmäksi on ajateltu taaperoikäisiä lapsia. 

Aiemmin neuvolajakeluun päätyneet katselu- ja satukirjat julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi, mutta  Tilkkutäkin alla -kokoelma laajentaa kielivalikoimaa.

Uuden satukokoelman tekijät  edustavat äidinkieleltään ja kulttuuritaustaltaan samoja kieliryhmiä, joilla kirja julkaistaan. 

Tarinoita ovat kirjoittaneet Maaria Päivinen, Katri Tapola, suomenruotsalainen Frank Furu sekä romanivähemmistöä edustaa Carmen Baltzar ja pohjoissaameksi kirjoittava Inger-Mari Aikio. 

Maahanmuuton ansiosta Suomen kielellinen kartta on kasvanut, ja maahanmuuttajien äidinkieliä edustavat  tarinoillaan syntyjään venäläinen Anna Anisimova, irakilainen Yaseen Ghaleb, somalialainen Salaado Qasim ja ukrainalainen Maryna Smahina. 

Kuvituksia ovat tehneet Sanna Pelliccionin lisäksi suomenruotsalainen Malin Ahlsved, juuriltaan ukrainalainen Julia Savtchenko  ja irakilainen Aya Chalabee.  

Tilkkutäkin alla -satukirja on nyt julkaistu suomen ja ruotsin lisäksi kolmella saamen kielellä sekä  somaliksi, arabiaksi, viroksi, ukrainaksi ja venäjäksi. Myöhemmin saadaan vielä romanikielinen käännös. 

Käännöksiä ovat tehneet Aya Chalabee ja Jussi Seppälä (arabia), Helmi Haataja (koltansaame), Natalja Huhtaniemi (venäjä), Marjut Hökfelt ja Emil Johansson (ruotsi), Neeta Jääskö (inarinsaame), Kristiina Kass (viro), Kirste Paltto (pohjoissaame), Salaado Qasim (somali) ja Aino Törni (ukraina). 

Kirjojen tekemistä ja painatusta ovat tukeneet  Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden. 

Akvarellikuvitukset ovat tempoltaan rauhallisia ja  saattelevat näin lasta
lempeästi uneen. Malin Ahlsvedin (vas.) ja Sanna Pelliccionin
kuvitusta Katri Tapolan ja Pelliccionin toimittamaan satukokoelmaan  
Tilkkutäkin alla (Lukukeskus 2026). 

Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin kehystarinassa lapselle läheiset aikuiset kietovat lapsen pehmeän tilkkutäkin alle:
 

Tutkimme yhdessä täkkiä. Mummu, äiti, veli, täti ja setä olivat kaikki osallistuneet ja ommelleet sen vanhoista kangaspaloista. Sieltä löytyi entinen keittiöpyyhe ja kukkahuivi, äidin kesämekko, isän puhkikulunut lempipaita ja vaarin housut. Kaikki palat eivät olleet tuttuja. Silitin yhtä kultatilkkua ja kysyin: ”Mistä tämä on?” 

”Se on tuominen kaukomailta”, mummu vain hymyili.

 
Kierrätetyistä kankaista koottu tilkkupeitto on hieno vertauskuva moniarvoisuudelle ja kunnioitukselle myös itselle vieraampia kulttuureja kohtaan. 
 
Yhtä lukuun ottamatta sadut ja tarinat  ovat mitaltaan riittävän lyhyitä. 

Niistä ei nähdäkseni voi  juurikaan tunnistaa piirteitä kansallisesta tai kansainvälisestä satuperinteestä, eli siinä mielessä kyse on modernista satu- ja tarinakokoelmasta. 

Satujen tai tarinoiden  tempo on verkkainen ja siksi ne ovat omiaan nimenomaan lasta rauhoittaviksi saduiksi hieman ennen nukkumaanmenoa. 
 
Salaado Qasimin tarina "Saara ja kevät" on tyyliltään realistisin. 

Saara odottaa malttamattomana pian syntyvää sisarusta. 

Aya Chalabeen kuvitus on hailakkaa, liki utuista. 
 

Aya Chalabeen kuvitusta Salaado Qasimin arkiseen tarinaan
"Saara ja kevät", jossa Saara-tyttö odottaa pian syntyvää pikkusisarusta.
Chalabeen kuvitusta Katri Tapolan ja Pelliccionin toimittamaan
satukokoelmaan Tilkkutäkin alla (Lukukeskus 2026). 

 

Frank Furun runotarina ”Sinä olet alku kaikelle mitä olen” korostaa lapsen ylpeyttä ja iloa omasta kehostaan. 

Lapsi toimii ikään kuin minäkertojana ja aikuinen on runon sinä. 

Tällainen fokusointi ei kuitenkaan ole kaikkein yksinkertaisin kerrontaratkaisu:

 

–   – Tämä on ääneni. 
Ääneni sointi.
Nauruni.
Huutoni.
 
Minä huudan ja sinä rauhoitat.
Pehmeä äänesi suojaa syliin.
iho ihoa,
sinä minua vasten. – – 

Malin Ahlsvedin koko sivulle levittäytyvä kuvituskuva lapsesta ja aikuisesta huokuu meditatiivista rauhaa.

 

Vanhemman ja lapsen symbioottinen suhde korostuu kauniisti
aukeaman vasemman puolen koko sivulle levittyvässä Malin Ahlsvedin kuvituskuvassa Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin toimittamaan satukokoelmaan Tilkkutäkin alla (Lukukeskus 2026). 

Maaria Päivisen ”Rusinapullaperhe” on hivenen absurdiksikin kehkeytyvä tarina leipuri Reinosta, joka on saanut tilauksen leipoa Piippolan päiväkodin lastenjuhlille 20 rusinapullaa. 

Reino on ollut hiukan hajamielinen: osa pullapojista on ilman napaa, yksi ilman silmiä ja niin edelleen: 
 

Lapset ihastelivat pullia – ja kävikin niin, etteivät he tahtoneet syödä yhtäkään, koska pullat olivat niin suloisia. Niinpä rusinapullaperhe päätyi koristeeksi päiväkodin hyllylle, ja siellä koko sakki yhä majailee onnelliset rusinahymyt kasvoillaan.

Julia Savtchenko on kuvittanut "Rusinapullaperheen" lisäksi Maryna Shaminan sadun  "Snurla, Viiksi ja kadonnut yö". Siinä pehmolelut ihmettelevät, mihin tuttu ja turvalllinen yö on hävinnyt. Yö löytyy lopulta nukkumasta pehmeimpien pilvien keskeltä. 

Savtchenkon kuvitus satuun on moniin muihin kokoelman kuvituksiin verrattuna tarkkapiirteinen ja värikylläinen. 
 
Inger-Mari Aikion "Uusi ystävä" -sadussa Saamenmaalla asuva Nöpö-jänis kohtaa Pirja-poron, joka on joutunut jälkeen muusta porotokasta. 

Satu puhuu kauniisti lähimmäisenrakkauden ja omastaan jakamisen puolesta. Kuvitus on Aya Chalabeen. Eikö sadulle löydetty saamelaista kuvittajaa? 
 
Carmen Balzarin "Zirikli"  on kokoelman pisin ja kerronnaltaan monipolvisin satu. Zirikli-tyttö on osa luontoa ja hän osaa puhua ainakin unen maailmassa myös eläinten kielellä. 

Romanien leirielämä ja maailmojen välillä kulkeminen viittaavat sadussa romaneille tyypilliseen vaeltamiseen ja suhteessa valtaväestöön kokemiinsa vierauden tuntoihin. 

Esimerkki haateellisesta kuvituskuvasta, jossa aikuisen kasvojen ääriviivat
sulautuvat osaksi taustaa. Malin Ahlsvedin kuvitusta Carmen Baltzarin
"Zirikli"-satuun kokoelmassa Tilkkutäkin alla (Lasten Keskus 2026). 

Eri kuvittajien tyylit ja kuvitustekniikat poikkeavat luonnollisesti toisistaan, mutta silti kuvitusten väritys on pääosin heleän pastellinen.   

Onko eri kuvittajien erilaisilla tekniikoilla tehtyjen kuvitusten värimaailmaa pyritty skaalaamaan painoa varten samaan sävyyrekisteriin, mikä on johtanut siihen, että muutamat kuvitukset eivät toistu riittävän selkeinä?  Kuva, mikä ehkä tietokoneen näytöllä on vielä vaikuttanut selkeältä, on menettänyt tehonsa kirjapainossa. 
 
Malin Ahlsvedin kuvitus ”Zirikli”-satuun on monin tavoin ongelmallinen: kuvien rajaukset tuntuvat välillä aivan mielivaltaisilta ja pahimmillaan ihmishahmot tuntuvat likipitäen maastoutuvan taustaansa. 

Lopuksi peitellään lapset erikielisin hyvänyön toivotuksin tilkkutäkin alle.  Sanna Pelliccionin kuvitusta satukokoelmaan Tilkkutäkin alla (Lukukeskus 2026). 

En missään nimessä toivo, että suomalainen lastenkirjakuvitus yhdenmukaistuisi persoonattomaksi. Silti koen, että tällaisessa koko ikäluokalle suunnatussa lastenkirjassa kuvituksen tulisi olla siinä mielessä yhdenmukainen, että se  pyrkisi taiteellisen ilmaisun sijasta ensisijaisesti selkeään ja konstailemattomaan esittävyyteen.

Taiteellisille lastenkirjakuvituksille on oma tärkeä paikkansa, mutta pienen lapsen ensimmäiseksi satukirjaksi ajatellun lastenkirjan ensisijaisena pyrkimyksenä tulisi olla helposti hahmottuva ja samastumiseen houkutteleva kuvitus, josta löytyisi myös lapselle tuttuja yksityiskohtia nimettäväksi. 

Viimeisellä tapettiaukeamalla toivotetaan hyvää yötä eri kielillä ja peitellään kaikki lapset lämpimien tilkkutäkkien alle. 

Juhannusmuistoja kahden aikatason kuvakirjassa

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Lotta ja Pappa 4: Juhannustanssit, 32 sivua, Tammi 2026.

 
Koska juhannus on ”oikeasti” vasta tänään, niin nyt on sopiva ajankohta lukea Lotta-Sofia Saahkon ja Christel Rönnsin juhannuksen juhlinnasta kertova kuvakirja.
 
Ääriviivaton kuvitustekniikka on etenkin digikuvittamisen vanavedessä tullut kuvakirjoissa entistä yleisemmäksi. 

Hyvin tyylitelty kuvitus voi haitata hahmottamista, jos kuvituksen muotokieli ja värimaailma  poikkeaa perinteisestä.
 
Rönnsin selkeärajaisen kuvituksen hahmottamisessa ei tätä haastetta ole, mutta silti hän on viisaasti päätynyt kansikuvassa rajaamaan keskushahmot, Lotan ja Papan, käyttämänsä mustan ääriviivan lisäksi vielä hieman paksummalla valkoisella viivalla.
 
Toinen hauska oivallus liittyy kuvakirjan alun ja lopun tapettiaukeamiin. 

Ensimmäisessä kuvataan Lotan papan lapsuuden juhannuksen viettoa ja lopussa näytetään Lotan ja papan juhannuksen juhlintaa grillin ja järvimaiseman äärellä.
 

Pappa ihmettelee Lotan punattuja huulia ja  mummon vanhoja
tanssikenkiä. Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Pappa yllättää Lotan peilin edestä keikistelemässä, huulet punattuina ja mummon vanhat korkokengät jalassa. 

Pian ilmenee, että Lotta on ihastunut Maxiin.
 

–    Onko Max mielitiettysi? pappa kysyy ja pyyhkii punat Lotan kasvoilta. 
–    Mitä se edes tarkoittaa? Lotta on ihmeissään.
–    Että sinä taidat vähän tykätä siitä, pappa kiusoittelee.
–    Älä! Ethän sinä ymmärrä sellaisista asioista mitään! Lotta vastustelee.
–    Ai minäkö en ymmärrä rakkaudesta! Usko pois, minä tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu.

 
Näin päästään aiempien Lotta ja Pappa -kuvakirjojen tapaan siirtymään papan muistoihin. 
 
Pappa kertoo lapsuutensa kuumasta kesästä, jolloin perhe oli jo joutunut lähtemään Karjalasta evakkoon. 

Kohtaaminen heinäpellolla, papan ihastuksen kohde Kirsti
punaisessa mekossaan aukeaman oikealla puolella. 
Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon 
tekstiin kuvakirjassa  Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Papan perhe oli paikallisen maanviljelijän heinäpellolla nostamassa heinää seipäälle. 

Vieras tyttö ihastuu papan komeaan lauluääneen, ja alun hämmennyksen jälkeen papaltakin löytyy enemmän sanoja, kun hän muistaa kiertävän kulkukauppiaan neuvot tyttöjen hurmaamiseen. 

Kohtaaminen huipentuu kylän väen yhteisiin juhannustansseihin.  

Kylän väen yhteiset juhannustanssit, jolloin pappakin rohkaistuu
lähestymään Kirstiä. Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

 
Saahkon ja Rönnsin kuvakirjasarja esittää eri sukupolvet luontevasti, joskin vähän ihanteellisesti rinnakkain. 

Kuvakirja virittää varmasti myös ikäihmisiä muistelemaan oma lapsuuttaan ja nuoruuttaan.   

 

 

Isoäidin kanssa saa leikkiä itsensä läkähdyksiin

Leena Järvenpää: Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin. Kuvitus Ilon Wiklandin aiemmin julkaistuja kuvituksia eri teoksista. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen, 133 sivua. WSOY  2026.

 

Toivon, että lapset leikkivät paljon ja joka päivä. Leikit uusiutuvat koko ajan ja muuttavat muotoaan. Joskus olen huolissani siitä, että lapsia viedään niin paljon kaikenlaisiin huvituksiin ja elämyspaikkoihin. Leikkiminen vaatii aikaa ja rauhaa. Aikuinen voi tuoda moneen leikkiin uutta ulottuvuutta viemättä tilaa lapselta.

 
Lastenkirjoissa isovanhemmilla ja erityisesti isoäideillä on edelleen tärkeä tehtävä. 

Mummit myötäelävät ja tukevat lapsen kohtaamia suruja ja pienempiäkin vastoinkäymisiä usein jopa lapsen omia vanhempia paremmin. 

Perimätiedon välittäminen sukupolvelta toiselle ei ehkä ole enää yhtä tärkeää kuin aiemmin, mutta sillekin on yhä paikkansa. 
 
Leena Järvenpää vastasi eläkkeelle jäämiseensä saakka Tammella erityisesti kuvakirjojen kustannustoimittamisesta. Sitä ennen hän työskenteli lastentarhanopettajana.
 
Järvenpää päivittää usein sosiaaliseen mediaan kohtaamisiaan eri ikäisten lastenlastensa kanssa. 

Hänellä on hurmaava tapa kertoa tositarinoita yhtäältä naiivisti ja silti lasta kunnioittaen – tyyli pysyy aina samana, olipa kyse erilaisista oivalluksista, lapsenlapsen uusista taidoista,  leikki-ideoista, lastenlasten kanssa toteutuneista yhteisistä matkoista tai toistuvista rituaaleista. 

Leena Järvenpää onnistuu kiteyttämään päivityksiinsä yleispätevää iloa ja yhteisöllisyyttä.
 
Ei siis ihme, että Järvenpään isovanhemmuuden konsepti on päätynyt myös kirjaksi. 

Hieman harhaanjohtavasti Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin on saanut takakanteensa yleisten kokoomateosten kirjastoluokan 04. 

Onneksi kirjastoilla on mahdollisuus sijoittaa kirja myös muihin luokkiin, Pirkanmaan kirjastoissa se löytyy esimerkiksi perhesosiologiasta sekä liikunta, pelit ja leikit -kirjastoluokasta.
 

Mummoloista löytyy nykylapsen näkökulmasta paljon
aarrearkkuja. Ilon Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

Kirjan visuaalisena markkinointitäkynä ovat ruotsalaisen Ilon Wiklandin (s. 1930) kuvitukset. 

Wikland tunnetaan Suomessa parhaiten Astrid Lindgrenin tuotannon kuvittajana. 

Suuri osa Järvenpään kirjan kuvituskuvista ei ole Suomessa entuudestaan tunnettuja, joten sikäli kuvituksella on myös uutuusarvoa.  

Todennäköisesti kirja kiinnostaa siis myös Wiklandin kuvitustuotannosta kiinnostuneita bibliofiilejä, jotka haluavat kokoelmiinsa kaikki kuvittajan Suomessa ilmestyneet teokset. 

Ilon Wiklandin herkät ja värikylläiset luontokuvat ovat
Suomessa vähemmän tunnettuja. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

 
Anteliaasti Järvenpää jakaa  parhaat leikkivinkkinsä, ideansa , perhepiirissä syntyneet traditiot ja havaintonsa. 
 
Esimerkiksi yksi suosituimmista leikeistä on ollut toimistoleikit erilaisina variaatioineen: 
 

Leikin myötä meistä tuli ammattileikkijöitä. Leikimme leikin takia, katsomme leikin maailmaan. Leikkimisellämme ei ollut minkäänlaista hyötytarkoitusta. Se oli oikestaan tarkkaan ajateltuna turhaa. Sellaistahan leikin pitäkin olla. Usein olimme ihan uupuneita kerätessämme tavarat  laatikkoon leikin päätyttyä. Laatikko on tänäkin päivänä kellarin hyllyllä, aina on löytynyt joku, joka haluaa yrittäjäksi.

 
Kaksi Järvenpään lastenlasta asuu perheineen Sveitsissä, joten kirjasta löytyy myös vinkkejä etäisovanhemmuuden ylläpitämiseen.
 
Painotus on kesäisissä kohtaamisissa, leikeissä ja seikkailuissa, joista suuri osa paikantuu Järvenpään perheen kesämökille Saimaan rannalle. 

Saimaannorpan uhanalaisuus ja suojelu konkretisoituvat
Saimaan rannalla sijaitsevassa kesäpaikassa. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

Lopuksi virittäydytään joulunviettoon. 

Antaumuksella ja seikkaperäisesti Järvenpää kertoo, kuinka hänelle ja hänen miehelleen on tullut tavaksi viedä koko lapsenlapsikatraansa joulun alla yhteiselle matkalle.

Onnistuneen matkan toteutuminen edellyttää tarkkaa  ennakkosuunnittelua. Järvenpää esimerkiksi edellyttää majoitus-  ja ravintolapalveluilta lasten erityistä huomioon ottamista. 

On helppo uskoa, että Järvenpään yhteydenotot ovat jättäneet myös yrittäjiin lähtemättömän jäljen, nimenomaan hyvässä mielessä!

Isovanhempien yksi olennainen tehtävä on hemmotella lapsenlapsiaan, mutta sen voi tehdä myös maltillisesti ja ekologisesti. 

Paljonpuhuva esimerkki on kirjan luku "Meidän iso palju". 

Järvenpään lapsenlapset haikailevat kesämökille paljua: 

Lapset toivovat silloin tällöin, että meilläkin olisi mökillä palju. He kysyvät, vaikka tietävät hyvin, mitä vastaan. Asetun kasvot Saimaalle päin ja levitän käsivarteni: siinä on teille oma palju, ihan teitä varten, olkaa hyvä! Tämäkös heitä naurattaa joka kerta. 

Saimaan iso palju. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026).  

 
Isovanhemmuus kilpistyykin usein vuotuisiin  juhlapyhiin, mutta toisaalta leikkivinkeissä ja perhetarinoissa Järvenpää tuo esille myös sen, kuinka vaivatonta tavalliseen arkeenkin on tehdä lapsen aidon kohtaamisen kautta silattu kultareunus.