Yhteiskuntaluokkia ja jakolinjoja

Marja Aho: Chiaroscuro,  269 sivua, Myllylahti 2025. Kansikuva Karin Niemi.

 

Marja Ahon nuortenromaani Chiaroscuro on viihdyttävä joskin asetelmallinen kuvaus eri yhteiskuntaluokissa kasvavien nuorten yllättävästä ja eriparisesta rakkaudesta.  
 
16-vuotias  Fiona on vauraan kulttuurikodin kasvatti. Hänen isänsä on juuri saanut kiinnityksen Lontoon Philharmoniaan kapellimestariksi. Isän suhdeverkostojen ansiosta Fiona saa myös kesätyön kamarimusiikkifestivaaleilla. 
 
Yllättäen ja aluksi vähän itseltäänkin salaa hän ihastuu ja rakastuu pahamaineisessa kerrostalolähiössä varttuneeseen Rafaan, joka kantaa itsesuojelutarkoituksessa mukanaan viidakkoveistä.
 
Nuorten ensikohtaaminen on dramaattinen, sillä Rafa pelastaa Fionan laukkurosvon kynsistä. Sittemmin paljastuu, että Rafa tuntee ryöstelijän.
 
Fiona järkyttyy aluksi Rafan taustoista ja ymmärtää, miksi poika hymyilee niin harvoin. 
 
Turvallisessa pumpulissa kasvaneen Fionan mielestä Rafan elämä muistuttaa jopa enemmän gangsterielokuvaa kuin tavallisen nuoren elämää! 
 
Fionan maalausharrastus tuo romaaniin jännitettä. Kuvaamataidon opettaja antaa kesäläksyksi tehdä maalauksen, jossa leikitellään valoilla ja varjoilla. 
 
Romaanin nimi juontaa italialaisen renessanssiajan taiteilijan Caravaggion kehittelemästä valohämyn vaikulteman luovasta chiaroscuro-tekniikasta.
 
Aiemmin Fiona on käyttänyt maalauksissaan hempeitä ja kuulaita värejä, "– – 

 
16-vuotias  Fiona on vauraan kulttuurikodin kasvatti. Hänen isänsä on juuri saanut kiinnityksen Lontoon Philharmoniaan kapellimestariksi. Isän suhdeverkostojen ansiosta Fiona saa myös kesätyön kamarimusiikkifestivaaleilla. 
 
Yllättäen ja aluksi vähän itseltäänkin salaa hän ihastuu ja rakastuu pahamaineisessa kerrostalolähiössä varttuneeseen Rafaan, joka kantaa itsesuojelutarkoituksessa mukanaan viidakkoveistä.
 
Nuorten ensikohtaaminen on dramaattinen, sillä Rafa pelastaa Fionan laukkurosvon kynsistä. Sittemmin paljastuu, että Rafa tuntee ryöstelijän.
 
 
Fiona järkyttyy aluksi Rafan taustoista ja ymmärtää, miksi poika hymyilee niin harvoin. 
 
Turvallisessa pumpulissa kasvaneen Fionan mielestä Rafan elämä muistuttaa jopa enemmän gangsterielokuvaa kuin tavallisen nuoren elämää! 
 
Fionan maalausharrastus tuo romaaniin jännitettä. Kuvaamataidon opettaja antaa kesäläksyksi tehdä maalauksen, jossa leikitellään valoilla ja varjoilla. 
 
Romaanin nimi juontaa italialaisen renessanssiajan taiteilijan Caravaggion kehittelemästä valohämyn vaikulteman luovasta chiaroscuro-tekniikasta.
 
Aiemmin Fiona on käyttänyt maalauksissaan hempeitä ja kuulaita värejä, "– –  romanttista vaaleanpunaista, herkkää shampanjaa ja viatonta valkoista. Värejä, jotka huokuvat puhtautta, rauhaa ja tyyneyttä. Iloa ja valoa."

Tutustuminen Rafaan tuo maalaamiseen kaivattuja tummempia sävyjä, yön hämyä ja jopa sysimustaa, eli samoja värejä, joita Fiona tunnistaa Rafan elämästä.  
 
Keskiviikkona julkaisin Lastenkirjahyllyssä arvion Tiia Mattilan säeromaanista Selviämisen soundtrack.  

 

Marja Ahon Chiaroscurossa on monin paikoin samankaltaista vastakkainasettelua liittyen keskushenkilöiden erilaisten elämänkokemusten ja yhteiskunnallisen aseman kuvaukseen.
 
Mattilan päähenkilön Iiron tavoin myös Fiona päätyy salailemaan suhdettaan Rafaan   luottoystävälleen Manuelalle ja vanhemmilleen. 

 

Hän tiedostaa, että jo lapsuudesta tuttu perheystävien poika Julius olisi läheisten mielestä monella tavalla varma ja turvallinen valinta. 
 
Manuelan mielestä Julius on ”aika hot” ja Fiona ja Julius olisivat ”cute couple”. 

 

Rafan tatuointeihin Manuela sen sijaan suhtautuu paheksuvasti. 
 

Ensivierailu Rafan kotiin avaa Fionan silmät lopullisesti. Hän ei voi käsittää, että Rafan perheessä on niin tiukkaa rahan kanssa. 
 
Rafa konkretisoi asiaa: 

–   Loppukuusta on aina sama homma, hän mutisi. – Joudutaan venaan, että faijan tilille kilahtaa Kelalta rahaa. Ei voida oikein ostaa mitään, saati mennä ulos syömään.  – – 

Fiona kuunteli Rafaa järkyttyneenä. Hän ei ollut tiennyt, että Rafan perhe eli näin niukasti. Kirjaimellisesti kädestä suuhun. 
 
Hän oli pahoillaan Rafan puolesta. Mitä ihmettä Rafan isä tekisi, jos joku perheestä sairastuisi vakavasti? Tai jos pyykkikone hajoaisi tai tapahtuisi jotakin muuta yllättävää? Säälin ja järkytyksen lisäksi Fiona tunsi halua auttaa.
 
–  Tilataanko jotain syötävää? hän ehdotti. – Vaikka susheja. Mä tarjoan.

Fionan maailmankuva avartuu ja samalla hän huomaa vanhempiensa luutuneet asenteet. 
 
Tytär katsoo isäänsä uusin silmin: 

Kuinka vähän isä tiesikään toisenlaisesta elämästä. Siitä maailmasta, jossa Rafa eli. 
 
Se ei ollut Rafan syytä, että hän oli erilainen. Kukaan ei voinut vaikuttaa siihen, millaiseen kotiin sattui syntymään. Miten isä, joka oli viisas ja sivistynyt, ei ymmärtänyt sitä.

Rafan moottoripyöräharrastuksen kautta Fiona tutustuu itselleen vieraaseen alakulttuuriin. 

 

Eroottinen lataus välittyy tavassa, jolla Aho kuvaa Fionan herkkkyyttä aistia Rafan kehon tuoksuja:

Fiona nojasi päätään Rafan paljaaseen rintaan. Iho oli kuuma, ja se tuoksui auringolta, hieltä ja energiajuomalta.
 
–  –  Hän otti hupparin vastaan ja puki sen suosiolla yllensä. Se tuoksui öljylle, bensalle ja tupakalle.

Isovanhemmilla on nuortenkirjoissa edelleen tärkeä tehtävä kannatella nuoria päähenkilöitä erilaisissa vastoinkäymisissä. 

 

Rafan mummi ja Fionan isoisä kannustavat kumpaakin nuorta välillisesti ja suoraan kuuntelemaan paremmin sydämensä ääntä.
 
Romaanin loppu kiertyy lopulta seesteiseksi dramaattisen moottoripyöräonnettomuuden ja ylisukupolvisten  perheselkkausten purkautumisen jälkeen. 

 

Tukiverkostoista huolimatta nuori kaipaa vanhemman hyväksyvää ja arvostavaa katsetta Tiia Mattilan säeromaanissa

  

Tiia Mattila: Selviämisen soittolista, 246 sivua. Myllylahti 2026. Kansikuva Riikka Pihlajamaa. 
 

 
Tiia Mattilan viime vuonna ilmestynyt esikoinen, säeromaani Humalan soundtrack palkittiin alkuvuodesta Topelius-palkinnolla. 
 
Yläkoululaisen Iiron tarina täydentyy nyt jatko-osalla Selviämisen soittolista. 
 
Iiro on muuttanut epävakaiden kotiolojen takia parhaan ystävänsä Topin perheeseen.
 
 
Iiron tukiverkostoon kuuluu onneksi myös kummitäti Annika. Hän yrittää vakuuttaa pojalle, että 15-vuotiaalla ei tarvitse olla vielä kovin kauaskantoisia tulevaisuuden suunnitelmia. 
 

–     –  ” Ei sun tarvii 
viisitoistavuotiaana tietää,
mitä haluat loppuelämältäs. 
Moni opiskelee
useemman ammatin elämänsä aikana
tai päätyy tekemään ihan jotain muuta
kuin mitä on opiskellu.
Eikä kummassakaan ole mitään väärää.”

 
Tuntuu hyvältä lukea tällaisia aikuisen järjen ääniä nykyaikana, jolloin nuoruuden kuvaus niin mediassa kuin tosielämässäkin näyttää äityvän entistä suorituskeskeisemmäksi.
 
 
Iiron alkoholisoituneet ja monin tavoin elämässään sivuraiteelle ajautuneet vanhemmat yrittävät nyt ryhtiliikettä ja tekevät aloitteen paikata rikkoutuneita välejä.  
 
Sattumalta äiti tulee töihin samaan kahvilaan, missä Iirokin on koulun jälkeen töissä. Niinpä pojan on vaikea unohtaa solmulle menneitä suhteita.
 
Samaan aikaan Topin ja Iiron kaverisuhde syventyy uudelle tasolle, ja siitäkin aiheutuu Iirolle päänvaivaa. Isällä on nimittäin jyrkät mielipiteet homoista.

Perhedynamiikan häiriöistä ja luottamuksen menettämisestä huolimatta Iiro kaipaa vanhemmiltaan hyväksyntää. Tätä vaikeaa ja monisyistä asiaa Mattila kuvaa myötäeläen ja uskottavasti.  
 
Mattila puhuttelee kiitossanoissaan nuoria lukijoitaan, joilla on Iiron tavoin vaikeuksia saada omilta vanhemmiltaan hyväksyntää seksuaaliselle suuntautumiselleen. 

Valtaosassa kotimaisia nuortenkirjoja on jo siirrytty entistä moniarvoisempaan ja sallivampaan ajatteluun koskien yksilön seksuaalisesta identiteettiä.

Siksi 2020-luvulla tällainen vanhempien homofobian kuvaus tuntuu jo hieman aikansa eläneeltä, joskin sen kuvaamiselle varmasti ja valitettavasti on edelleen tarvetta.  

Topi on kuitenkin valmis aluksi sopeutumaan Iiron toivomaan ”kaappisuhteeseen”. 
 
Iiron vanhempien homofobia rinnastetaan viitteellisesti myös heidän alhaiseen koulutustasoonsa. 

Sen sijaan kaikissa muissakin toimissaan fiksut, sallivat ja valveutuneet Topin vanhemmat ovat nopeasti tehneet päättelyitä poikien lähentyneistä väleistä.
 
Säeromaanin muoto tuntuu jatkuvasti etsivän uusia uomia, jotka mahdollistavat parhaimmillaan vähän lukeville nuorille kannustavia ja riittävän helppolukuisia elämyksiä. 
 
Tiia Mattilan säeromaaneissa puhekielisyys ja dialogi keventävät kokonaisuutta.
 
 
Kukaties Mattila vielä jatkaa Iiron itsenäistymisen kuvausta?  Säeromaani-formaatissa ei muistini mukaan olekaan aiemmin Suomessa ilmestynyt samasta päähenkilöstä kertovia sarjakirjoja. 

Pingistä sanoilla, mutta onneksi myös aitoja kohtaamisia

 

Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä. Kuvittanut Cecilie Ellefsen.  156 sivua. Suomentaneet Virpi Vainikainen, Sirkka-Liisa Sjöblom, Tapio Koivukari ja Kaija Anttonen. Tammi 2025. 
 

Yhteispohjoismaiset lyhytproosakokoelmat tarjoavat luontevan alustan kurkistaa nykytarjontaan aikana, jolloin pohjoisten naapurimaiden lasten- ja nuortenromaaneja käännetään Suomeen entistä vähemmän.
 
Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä sisältää novellit 11 pohjoismaiselta kirjailijalta. 

Mukana ovat kaikki viisi pohjoismaata eli Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä Färsaaret ja kaksi pohjoissaameksi kirjoitettua tarinaa. 

Todennäköisesti kokoelma ilmestyy kaikissa Pohjoismaissa, vaikka asiaa ei kirjassa tuodakaan esille. 
 

Edellisen vastaavan kokoelman lastenrunoudesta Tammi julkaisi vuonna 2003: Talot ovat yksin kotona. Pohjoismaisia runoja lapsille.
 
Tarinoita yhdistävänä säikeenä kulkee ystävyys sekä siihen liittyvät monet hankauspisteet.
 
Kokoelmassa kuvattujen lasten ja varhaisnuorten ikähaarukka on iso: alakoulun kakkosluokkalaisista aina yläkoululaisiin asti. 
 
Monessa tarinassa on kyse kiusaamisesta, ennakkoluuloista tai kivuliaasta siirtymästä lapsuuden ja nuoruuden välitilaan. 

Valtaosa tarinoista on realistisia, mutta kokoelman avaustarinassa, tanskalaisen Zakiya Ajmin ”Pyjamabileissä” 12-vuotiaan Boletten vanhemmat ovat sitä mieltä, että tämän pitäisi jo luopua mielikuvitusystävästään Sallysta. 
 
Suomesta mukana on kaksi kirjailijaa, Siri Kolu ja Maria Turtschaninoff. 

Siri Kolun ”Alvar ja ajatustenkuuntelulaite” -tarinassa poika saa vanhemmiltaan 10-vuotispäivälahjaksi kojeen, jonka avulla on mahdollista kuulla toisten ajatuksia. Isä kuitenkin muistuttaa, että laite vie paljon sähköä, joten sitä voi käyttää korkeintaan kolme kertaa.  
 

Laitteessa oli pieni megafoni ja siitä lähtivät kuulokkeet. Megafoni ei toistanut ääntä. Se imi ajatuksia. Alvar odotti kihisten koulun alkua, että saisi kokeilla laitetta luokkakavereihin. Laitteen käyttäminen vanhempien ajatuksien lukemiseen olisi ollut latauksen tuhlaamista. 

 
Hyvin nopeasti Alvar kuitenkin päättää lopettaa laitteen käytön. Hän saa nimittäin pian vahvistuksen oletuksilleen, että myös muilla luokkakavereilla on hänen laillaan kaikenlaista vastusta ja säätöä elämässään. Salakuuntelusta ei saa kuin pahan mielen.  
 
Maria Turtschaninoffin ”Salainen paikka” on antanut nimen kokoelmalle. Tarina kuvaa uusperhekuvioista aiheutuvaa kitkaa perhedynamiikassa. Minäkertoja on kaivannut yhteisiä hetkiä äidin kanssa.

Äiti paljastaa kesämökin lähellä metsän siimeksessä olevan piilopaikan, jossa he  viettävät merkityksellistä laatuaikaa. Kun minäkertojalapsi haluaa myöhemmin palata salaiseen paikkaan, metsä on avohakattu tunnistamattomaksi. 
 
Malin Eriksson Sjögardin ”Silja” kuvaa lähes inhorealistisesti varhaisnuorten välistä sananvaihtoa, jossa ”pelataan pingistä sanoilla”. 

Silja  on ajautunut  kaveriringin äärilaidalle. Vähitellen tarinan  minäkertoja Pepsi havahtuu että hän on syyllistynyt yhdessä muiden kanssa kiusaamaan Siljaa, vaikka kyse ei olekaan äärimmäisistä teoista, kuten pään työntämisestä vessanpönttöön. 

Pepsin moraalinen ryhtiliike ei kuitenkaan osu maaliinsa, koska  Silja osoittautuu vahvemmaksi kuin muut ovat uskoneet.
 
 
Espen Eiran ”Lauttalaituri” ja Liv Tone Boinen ”Uusi alku” on kumpikin kirjoitettu pohjoissaameksi ja ne on suomentanut Kaija Anttonen. 

Kummassakin arkikertomuksessa korostuvat luonto ja saamelaisen yhteisön uskomukset. 
 

Mentiin selvästi jo kohti kesää. Kevät oli ollut pitkä ja kylmä. Juuri niin kuin mummo oli ennustanut. Hän kertoi aina kevättalvellla Niilasille, millalinen keväästä tulisi. Hän oli oppinut äidiltään, kuinka ennusmerkit tunnistetaan, ja äiti puolestaan oli oppinut ne omalta äidiltään. 

”Niilas, jos valkoiset pikkulinnut, pulmuset, parveleivat kevään korvalla, keväästä tulee viileä.” / Espen Eira: "Lauttalaituri"

 
Äidin työmatkan takia Niilas lähetetään sukulaisten hoteisiin Pohjois-Norjaan. Siellä poika tutustuu Mukhtariin, joka perhe on asunut aikaisemmin Afganistanissa ja joutunut jättämään kotimaansa. Erilaiset kulttuuritaustat eivät estä poikia ystävystymästä lyhyen vierailun aikana. 
 
Toinen pohjoissaameksi kirjoitettu tarina ”Uusi alku” niveltää yhteen Emman ja hänen äitinsä lapsuudenkokemuksia. Emman isoäiti on sairastunut ja Emma a äiti muuttavat äidin kotipaikkakunnalle. Naapurissa asuu äidin vanha koulukaveri, jota äiti on aikoinaan kiusannut.

Kertomuksessa nuorempi sukupolvi osoittaa ennakkoluulottomuutta ja antaa mallia anteeksiannosta ja erilaisuuden hyväksymisestä.
 
 
Kokoelman mieleenjäävin ja ehdottomasti omintakeisin kertomus on islantilaisen Lóa Hlín Hjálmsdottirin ”Lasten pöytä”. Se kiteyttää hurmaavasti lasten ja aikuisten välisen todellisuuden erillisyyden. Toisilleen ainakin osittain tuntemattomat eri ikäiset lapset ja nuoret liittoutuvat yhteen rintamaan, kun aikuiset määräävät heidät huolehtimaan parivuotiaasta taaperosta, jotta aikuiset saavat juhlia ilman huolen häivää. 

Katastrofihan siitä sukeutuu. Tarinan näkee mielessään hirtehisenä lyhytelokuvana.
 
Kokoelman on kuvittanut norjalainen Cecilie Ellefsen. Kuvitus jää somistavaksi poimiessaan tarinoista pieniä yksityiskohtia.