Anarkistinen lastennäytelmä vallasta ja vastuusta

Lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia. Käsikirjoitus ja esitysdramaturgia Laura Ruohonen. Ohjaus Matti Raita. Rooleissa Antonia Henn, Edith Holmström, Markus Riuttu & Salla Loper. Lavastus ja puvustus Ia Esterä. Valo- ja äänisuunnittelu & musiikki Jukka Hannukainen. Rekvisiitta Ann-Louise Gauffin. Puvustuksen toteutus Jannike Store. Maskeeraus Laura Juvonen. Koreografia Anne Pihlström. Suomenkielinen ensi-ilta Unga Teaternissa Espoossa 19.9.2026. Kesto 2 h. sisältäen väliajan. +7 v.

Valtaosa lastennäytelmistä on nykyisin dramatisointeja joko suosituista nykylastenkirjoista tai vanhoista lastenkirjaklassikoista. 

Laura Ruohosen monet runokuvakirjat ovat päätyneet viime vuosina myös teatterin näyttämölle (Yökyöpelit 2011, Tippukivitapaus 2017 ja Merimonsterit 2023).

Laura Ruohosen kirjoittama ja dramatisoima lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia antaa äänen lapsille ja pitkälle lapsuudelle. 

Ruohonen on haastatellut näytelmää varten yli sataa lasta ja kuunnellut herkällä korvalle heidän ajatuksiaan: mikä maailmassa muuttuisi, jos lapset saisivat määrätä?

Ia Esterän kekseliäässä lavastuksessa pyörivä näyttämö muuntuu vaivattomasti vessarauhaan oikeuttavasta kodin kylpyhuoneesta professorien tutkimuslaboratorioksi ja aikuisilta kokonaan suljetuksi lasten valtakunnaksi. 

Professorit Emeritus (Markus Riuttu) ja Pii (Edit Holmström)
ovat vielä näytelmän alussa hyvinkin toiveikkaita
kehittämänsä rokotteen ilmeisistä hyödyistä.
© Kata Portin/ Unga Teatern. 

Professorit Emeritus ja Pii ovat kehitelleet rokotuksen, jolla lapset muuntuvat miniaikuisiksi. 

Tutkijoiden vakaa aikomus on rokottaa koko ikäluokka. 

Näytelmän visuaalinen runsaus ja kielileikit ovat ehtaa Ruohosta

Emeritus kertoo esimerkiksi ylpeänä olevansa ”syntymäseniori” ja ”syntymäsetä”. 

Eri rooleissa sukkuloivat neljä näyttelijää ovat intensiivisessä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. 

Jännite syntyy pääosin siitä, kun professorit yritysten ja erehdysten kautta vähitellen ymmärtävät, että ”sisältä kuohkeita pienokaisia” ei ole lupa muuttaa toisiksi. 

Lapsikatsojat saavat näytelmän mittaan fantasioida huimia visioita maailmasta, jossa lapset antavat huutia aikuisten vallankäytölle ja säännöille.

Onnelliseksi kiertyvässä loppuratkaisussa visioidaan myös toista juonipolkua, jossa aikuiset muuttuisivat takaisin lapsiksi. 

Onneksi ennen pitkää huomataan, että tämä koituisi maailmanlopuksi! 

 

Näyttelijä Salla Loperilla on näytelmässä kolme eri 
roolihahmoa: Pehmo, Futaaja ja Epäilyttävä esiteini.
 © Kata Portin. 

Tiistain esityksessä 4–5-luokkalaisista koostunut yleisö pääsi tunteikkaassa loppukohtauksessa sanoittamaan, kuinka lapset ovat aikuisen sydämen rakkaus.  

Unga Teaternin toiminnan ytimessä on tiivis yleisötyö varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen oppilaiden ja opettajien kanssa. 

Tekijöiltä vaaditaankin käsittääkseni erityistä uskallusta  toteuttaa täyspitkä, väliajan sisältävä lastennäytelmä. 

Hieman toisteisten ja rönsyilevien kohtausten karsiminen olisi varmasti  terävöittänyt esityksen latausta. 

Esityksen aihepiiriä työstetään esityksen jälkeen koululla toteutettavassa työpajassa, jossa pohditaan opettajan johdolla muun muassa näytelmän tapahtumia suhteessa lapsen oikeuksien julistukseen. Taidekasvatuksen tavoitetta tukevat myös  draamaharjoitukset, piirtäminen, askartelu sekä yhteiset keskustelut.  

Unga Teatern (aik. Skolteatern) on Suomen vanhin, vuonna 1960 perustettu lasten- ja nuortenteatteri.  

Näytelmän ruotsinkielinen ensi-ilta on 12. helmikuuta 2027. Huhtikuussa on vielä lisäesityksiä suomenkielisestä näytelmästä  14.–24.4.2027.

Kirjoja, joissa lapset pärjäävät omillaan ilman aikuisia:

William Golding & Aimée de Jongh: Kärpästen herra, suom. Jouko Ruokosenmäki, Like 2025 / sarjakuvaromaani

Veera Salmi: Saari, Otava 2018/ nuortenkirja

Brita Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki, Myllylahti 2017 / nuortenkirja

Roope Lipasti: Terveisin Robinson Saarinen, kuv. Jani Ikonen, WSOY 2010 / lastenromaani

Aleksander Melli: Lapsihallitus, suom. Katriina Huttunen, Tammi 2010 / nuortenromaani

P. C. Jersild: Lasten saari, suom. Irmeli Järnefelt, Tammi 1980 / romaani

Jens Sigsgaard & Arne Ungermann: Ypö yksin maailmassa, WSOY 1948. 

2. laitos  Olli yksin maailmassa, Tammi 1974 / kuvakirja 

 

 

Laitosnuoret, who cares, kysyy Maria Mustrannan uutuusromaani

Maria Mustranta: Me olemme päättäneet. 167 sivua. Myllylahti 2026. 

Parin vuoden takainen Maria Mustrannan ensimmäinen nuortenromaani Te olette liian nuoria  oli iloinen yllätys kertoessaan  nuorten poliittisesta havahtumisesta luontevasti ja ilman paatosta. 

Siinä yläkouluikäinen Joni harmistui koulun lakkauttaessa hänelle tärkeän sählyharrastuksen. Poika sai siskopuolensa Annin ilmoittautumaan kunnallisvaaleihin nuorisojäseneksi.

Joni ja Anni sekä Jonin hyvät ystävät Ramez ja Janna ovat keskeisinä toimijoina myös syksyn uutuudessa. 

Annin ura nuorisopoliitikkona on hyvässä vauhdissa: hän kuuluu kunnanvaltuustoon ja kulttuuri- ja nuorisolautakuntaan ja hoitaa siinä sivussa myös ylioppilaskirjoitukset. 

Pikkuveli ei kuitenkaan ole Annin poliittisesta urasta yksinomaan iloinen:

– – minusta alkoi tuntua, ettei se ollut ehkä muuttunut vain hyvään suuntaan. Entinen Anni ei ollisi ollut noin viralliinen. Se olisi ottanut enemmän kierroksia tästä, lähtenyt kovaäänisesti puolustamaan niitä, jotka eivät osanneet puolustaa itseään. Nyt se sen sijaan kuulosti samanlaiselta kuin ne vanhemmat poliitikot, joiden kampanjointia olin keväällä seurannut. Etäiseltä ja viralliselta.

Kun lukion juuri aloittaneen Jonin vanha ystävä Erkka ottaa yllättäen yhteyttä, Joni ei ensin ole asiasta mielissään. 

Erkka asuu paikallisessa Siltakummun nuorisokodissa ja kaipaa nyt Jonin apua, sillä paikkaa uhkaa sulkeminen. 

Erkka uhkaa lähteä hatkaan, jos paikka suljetaan:

”Mutta mitäs väliä laitosnuorilla on? Helppohan meitä on siirrellä ja niinku who cares”. 

Joni on yhteydessä nuorisokodin ohjaajaan Tepaan, joka kehottaa vetoamaan lakipykäliin:

”Lapsen kuulemisesta ja osallisuudesta säädetään siellä monessa kohtaa. Perustuslaissa, lastensuojelulaissa…”

Anni puolestaan kannustaa olemaan yhteydessä Eerikaan, joka on kunnan aluenuorisovaltuuston puheenjohtaja. 

Nuorisokodin lakkauttamisuhka saa valtakunnallista näkyvyyttä jopa Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. 

Isot rattaat alkavat pyöriä, mutta kaikki eivät katso hyvällä nuorten kansalaisaktivismia ja poliittista vaikuttamista. Nuoria syytetään nettiöyhöttämisestä.

Mustrannan nuortenromaani kuvaa suomalaisen lastensuojelun todellisuutta samalla intensiteetillä kuin Kreetta Onkelin Hyödyttömät päivämme (Otava 2026). 

Mustranta ei ihannoi nuorisopolitiikan maailmaa. Sekä Anni että Eerika ovat molemmat vaarassa uupua heihin kohdistettujen odotusten, edustamisen ja kokouskarusellin ikeessä. 

Nuorisokodin pelastaminen ei ole mikään hokkus-pokkus-temppu. 

Uhkaavaan tilanteeseen ilmaantuu kuitenkin huojentava ratkaisu.

Tepa antaa ansaittua kiitosta nuorten aktiivisuudesta:

”Te olette pitäneet tästä niin isoa melua ja saaneet aluevaltuutetutkin helisemään, että paine hoitaa tämä siltakumpulaisten toivomalla tavalla on kova” – –  ”Ja te olette saaneet puolellenne palvelualuejohtajan, joka on näissä asioissa ylin virkamies koko hyvinvointialueen pomon jälkeen.”

Mustranta ei ole siilannut kerronnastaan poliittisen päätöksenteon jargonia pois. 

Ratkaisu on luultavasti aivan harkittu. 

Toivottavasti nuortenromaani tavoittaa kattavasti poliittisesta vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria toimimaan tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. 

 

 

 

 

Runokuvakirjat kannustavat möyrimään metsässä

Heli Rantala & Elina Johanna Ahonen: Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista. 54 sivua. Kumma Kustannus 2026.

Kati-Annika Ansas & Jonna Jylhä: Voihan vahvero, sanoi kantarelli. 40 sivua. Avain 2026.

Nykylasten suhde lähiluontoon ei synny enää yhtä mutkattomasti kuin ennen. 

Vanhempiakin saatetaan neuvolan kautta muistuttaa, että aivan pientä taaperoakin kannattaa jo ”altistaa luonnolle” ja kasvattaa samalla lapsen vastustuskykyä. 

Nämä kaksi uutta, teeman mukaan koottua runokuvakirjaa  todistavat jälleen nasevasti, kuinka ketterästi lastenkirjallisuus reagoi ajan ilmiöihin. 

Ällistyttäminen ja oudot näkökulmat ovat aina varma keino herättää lasten mielenkiinto. 

Heli Rantalan ja Elina Johanna Ahosen Havupalat, runoja kuusista, tutuista ja uusista hätkähdyttää jopa aikuista: Suomessa kasvaa monenlaisia kuusilajeja!

Kirjanpainajatoukka toivoo suhteellisuudentajua siihen kohdistuneeseen halveksuntaan. Elina Johanna Ahosen kuvitusta Heli Rantalan kuvarunokirjaan Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista (Kumma Kustannus 2026). 

Karri kirjanpainajatoukka johdattaa lukijan kuusitietouteen. 

"Luonnonlaki"-runossa se myös penää itselleen maineenpalautusta:

– – myönnän sen,

olen tuholainen,

kuusten pahin painajainen.

En tahtois olla paha,

mut mullakin on maha, 

joka pitää täyttää. 

Tää pattitilanteelta näyttää. 

Metsän eläimet seikkailevat kuusimetsässä, joten mukana on myös perinteisiä  luontorunoja. 

Elina Johanna Ahonen personoi erilaisia kuusia, mutta onnistuu lisäksi  tavoittamaan sienien lajityypilisiä piirteitä.

 

Käärmekuusella on poikkeuksellisen pitkät havunoksat, mistä laji
on saanut nimensäkin. Elina Johanna Ahosen kuvitusta
Heli Rantalan kuvarunokirjaan Havupalat. Runoja kuusista,
tutuista ja uusista (Kumma Kustannus 2026). 

Erilaisista kuusista kertovat runot sisältävät myös tutkittua tietoa helposti omaksuttavassa muodossa. 

Heli Rantalan esitystapa on selkeä ja inspiroi kuusiin hurahtanutta lasta etsimään lisää tietoa myös muualta, mikä on aina hyvän lasten tietokirjan ominaisuus. 

Eri kuusilajikkeiden lisäksi esitellään erilaisia luonnonoikkuja, kuten tuulenpesäkuusi ja pöytäkuusi eli metsän kuninkaan mukaan nimetty tapionpöytä.

"Kuusenkerkkä"-nimisessä runossa kerrotaan:

– – Kuusi on kutiamaan herkkä,

mutta sen naurusta ei synny hikka

vaan kerkkä, jos toinenkin.

Pörröisiä pampuloita puhkeaa puuhun,

joille voi antaa muiskuja tai sujauttaa suuhun.

Kuusenkikatus kielellä

pitää pirteällä mielellä. 

Heli Rantalan poljennoltaan harkitut ja ääneen lukemiseen houkuttavat runot huokuvat metsän meditatiivista rauhaa.

Satavuotias kuusi ei nimittäin enää vähästä hätkähdä. 

Pitkän elämänkokemuksensa painokkuudella se toteaa, kuinka puut ovat koko elämän elinehto.

Viimeisessä runossa muistutetaan vielä – – ”Kun puut ympärillä havisee, /pahat pöpöt pelosta vapisee.”

Heli Rantalan tavoin myös Kati-Annika Ansas on lastenlyyrikkona ensikertalainen.  Aiemmin hän on kirjoittanut tietokirjoja, runoja aikuisille ja yhden nuortenromaanin Tuhkataivas (Oppian 2021). 

Tänä syksynä sienestäjää odottaa metsässä poikkeuksellisen runsas sienisato. 

Voihan vahvero sopii mainiosti myös uutta harrastusta vasta aloittavalle aikuiselle.

Eri sienilajeista kertovien runojen kupeessa saa nimittäin tietoa niiden otollisimmasta kasvuympäristöstä. 

Jonna Jylhä tavoittaa kuvituksessaan eri sienilajien tunnistettavan olemuksen lisäksi myös vahvaa karakteristiikkaa. 

Esimeriksi Jylhän tyylittelemä valkokärpässieni viestii jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan, että siitä on hyvä pysyä erossa. 

Pieni faktalaatikko sivun alalaidassa vielä korostaa sienen sisältävän maksaa vahingoittavaa solumyrkkyä. 

Mustatorvisienen olemuksessa on klassista tyyliä.
Jonna Jylhän kuvitusta Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan
Voihan vahvero,sanoi kantarelli (Avain 2026).

Mustatorvisienestä kertovan runon kuvitus esittää sienen ylväänä trumpettina. 

Nurmimaamunan pyöreys houkuttaa astumaan sienen päälle, minkä seurauksena ilmoille pääsee pölisevä ”paukku”. 

Runo palautti oitis mieleeni lapsuudesta tutun yllätyksen! 

 

Tietoa saadaan niin korvasienen kasvupaikasta kuin
yleisemmin sienikunnastakin. Jonna Jylhän kuvitusta
Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan Voihan vahvero,
sanoi kantarelli (Avain 2026).

Kuusikirjassa oppaana on kirjanpainajatoukka ja  sienikirjassa sieniin hurahtanut mummi johdattaa lukijaa parhaille apajille. 

Jonna Jylhän kuvituksessa näkyy myös toisinaan mummin kaverina lapsenlapsi, vaikka  hänen eläytymistään ei runoissa juurikaan kuvailla. 

Myös Ansaksen ja Jylhän sienikirjassa penätään olemassaolon oikeutta inhotuille hirvikärpäsille, hyttysille, punkeille ja etanoille.  

Lisää lastenkirjoja sienistä ja sienestyksestä:

Leo & Tuuli Humina: Utelias varvas ja sienimetsän salaisuus, Otava 2026

Katariina Heilala, Tove Jansson & Anni Pöyhtäri: Muumimamman sienikirja, WSOY 2023

Jenni Rope: Pallen ja Monkon kumma päivä, Etana Editions 2017 

Tittamari Marttinen & Marjo Nygård: Riemukas metsäretki. Kustannus-Mäkelä 2015

Julia Savtchenko: Salainen sienikirja. Professori Funguksen kadonneet muistiinpanot, Karisto 2014 

Jussa Lehtinen: Lakkisakki-sarja, kuv. Jukka Salo ja Topi Ruotsalainen, Kustannus-Mäkelä 2014–2016

Tuula Korolainen &  Leena Lumme: Kantarelli, sanoi Elli. Lasten oma sienikirja.  Lasten Keskus 1997.