maanantai 11. marraskuuta 2024

Pelolle pitää laittaa jauhot suuhun


 



















Satu-Lotta Pitko: Neela Neulansilmä, kuvittanut Ulpu Kaikkonen, 175 sivua, Aviador 2024.

 






Alakoululaisten arkeen kiinnittyviä lastenromaaneja ei ilmesty yhtään liikaa. 

 

Niinpä jokainen uusi kotimainen lastenromaaniesikoinen on ainakin minulle aina erityisen suuren ilon aihe. 

 

Satu-Lotta Pitkon (s. 1998) lastenromaani kertoo Senjasta, jonka vanhemmat ovat eronneet ja tyttö muuttaa vastentahtoisesti äitinsä kanssa Tähdenlennontieltä Betonikujalle. 


Elämästä tulee muuton myötä aiempaa ankeampaa, vaikka Senja pitääkin yhä yhteyttä myös isään. 


Äiti on tavanomaista väsyneempi ja apeampi eikä aina hoksaa riittävästi kysyä tyttären kuulumisia, kun iltaisin ”ikävät asiat kiertyvät kerälle, jonka kummastakaan päästä hän ei saanut kiinni”.

 

Uudessa luokassa Senja kokee saavansa osakseen vain kyräileviä katseita, mutta onneksi hän tutustuu hauskaan tyttöön, Neela Neulansilmään. 

 
Senjan mielestä Neela oli hauskannäköinen nykerönenineen ja hymykuoppineen. Melkein kuin aurinko olisi pudonnut taivaalta ja muuttanut asumaan Neelan kasvoille.
 
Yleensä Senja oli liian ujo jutellakseen tuntemattomille, mutta Neela vaikutti erilaiselta kuin kukaan hänen tapaamansa ihminen: kiltiltä, mutta samaan aikaan niin jännittävältä, ettei hän voinut hillitä kiinnostustaan. 


Neelassa on Senjan mielestä vain yksi ikävä piirre: omapäisestä ja impulsiivisesta ystävästä ei koskaan voi tietää, koska hän ilmaantuu paikalle. 

 

Kirjasto on Senjalle mieluinen paikka viettää vapaa-aikaa. 
Ulpu Kaikkosen kuvitusta Satu-Lotta Pitkon lastenromaaniin
Neela Neulansilmä (Aviador 2024)

Senja viihtyy kirjastossa. Kirjastot olivat hänen mielestään kaikkialla yhtä luotettavia. 

Senja nauttii siitä, että ”Kirjastoissa ei ollut kännyköiden piipitystä tai koulun hälinää, supinaa ja naurua. Niissä oli vain kilometritolkulla kirjoja ja turvallista hiljaisuutta”.
 
Lastenkirjallisuudella on aitiopaikka työstää rakentavasti monia lapsen arjen hankauskohtia. 

Neela Neulansilmän erityisenä teemana on koulukiusaaminen.
 
Senjan koulussa on vieraillut poliisi, joka on kertonut, että kiusaaminen on rikos. 

Opettaja, Mursu-Leena, on kuunnellut poliisin esitystä ”suu viivana” ja tivannut sitten poliisin lähdettyä, onko heidän luokallaan kiusaamista. 

 

Melkein kaikki olivat vastanneet kuorossa: ”Ei ole”. Sitten Mursu-Leena oli kysynyt, kertoisivatko he aikuiselle, jos näkisivät, että jotain oppilasta kiusataan.  Kaikki olivat nyökytelleet. Asia oli sillä selvä.


 

 

Koulun pihan tunnelma on karu ja Senjalla apea mieli. 
Ulpu Kaikkosen kuvitusta Satu-Lotta Pitkon lastenromaaniin
Neela Neulansilmä (Aviador 2024). 



Olemukseltaan ja luonteeltaan roimasti karrikoituun opettajaan kiteytyy vilpitön, mutta hieman flegmaattinen halu toimia lasten parhaaksi. 


Senjasta tuntuu siltä, että  opettaja ohittaa vanhempainkeskustelussa hänet kokonaan, kun tämä vakuuttaa hieman yli-innokkaasti äidille Senjan olevan ujo, mutta mukava tyttö.

 

Vähitellen lukijallekin selviää, että Neela on melkein liian hyvä ollakseen todellinen. 


Mielikuvitusystävä onnistuu kuitenkin vakuuttamaan Senjalle, että ”pelolle on laitettava jauhot suuhun. Muuten siitä tulee lohikäärme, joka vartioi luolaa, johon olet jäänyt vangiksi”. 



Uimaharrastuksessa Senja rentoutuu ja tuntee onnistumisen iloa. 
Ulpu Kaikkosen kuvitusta Satu-Lotta Pitkon lastenromaaniin
Neela Neulansilmä (Aviador 2024). 

 


Onneksi Senja löytää aloittamastaan uimaharrastuksesta uuden ystävän, Ellenin, jonka suoraselkäisyys ja Senjan puolelle asettuminen saavat aikaan sen, että Mursu-Leenankin on tunnustettava karut tosiasiat koulukiusaamisesta. 


Neela Neulansilmä kuvaa lapsentahtisesti ja myötäeläen alakoululaisen lapsen pieniä ja suuria murheita. Vaikka aihe on rankka, Satu-Lotta Pitko käsittelee sitä rakentavasti ja toiveikkaasti. 

 

Ulpu Kaikkosen nelivärinen akvarellikuvitus tavoittaa hyvin lasten vaihtuvat tunteet ja mielialat.  


Satu-Lotta Pitko on Tampereella asuva teatterintekijä ja taidealan monityöläinen. Pitko on valmistunut Turun AMK:n Taideakatemiasta teatterin ja esittävien taiteiden koulutusohjelmasta ja jatkaa syksyllä 2024 näyttelijän maisterinopintoihin Lontoon East 15 Acting Schooliin.






 








keskiviikko 6. marraskuuta 2024

Emävaleet pussiin ja pussin suu visusti kiinni?







Sari Airola: Voi Viivi! 33 sivua, Etana Editions 2023. 

 





 

No niin.

 

Kuinkas moni on tietoinen siitä, että Suomessa ilmestyi jo viime vuonna kuvakirja, jossa esiintyy yhtenä tunnistettavana ja juuri tänään valitettavan ajankohtaisena sivuhenkilönä eräs todennäköisesti suurimmista elossa olevista palturin puhujista kautta maailmanhistorian?

 

Sari Airolan kuvakirja Voi Viivi! taisi ilmestyä viime vuonna vasta Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -ehdokkaiden julkistuksen jälkeen, joten se olisi vallan hyvin voitu palkinnon sääntöjen perusteella huomioida myös tänään julkistetuissa ehdokkaissakin.


 

Kuvakirja itsessään alkaa arkisesti: leikki-ikäinen Viivi on nähnyt unta yksisarvisista ja päiväkodissa hän juksuttaa kavereitaan ja kertoo saaneensa ”Ameriikasta asti” elävän yksisarvisen. 


Tietysti kaikki kaverit haluavat tulla Viivin kotiin ihmettä katsomaan, ja tytön  olo muuttuu tukalaksi. 


Jostain syystä hänen taskuihinsakin kertyy höttöistä pumpulia. 

 

Asia hiertää Viiviä vielä illallakin, ja hän testaa isän keskittymistä laskettelemalla lisää luikuria Minjan ruudullisesta koiranpennusta, Mollin 13 varpaasta ja Sakarin isästä, joka on – ehkä – Ruotsin kuningas.   

 


Isällä on jotain tärkeää meneillään läppärillään. Sari Airolan kuvitusta kuvakirjaan Voi Viivi! (Etana Editions 2024). 



Ilmitasollaan Airolan kuvakirja on konstailematon tunnetaitokirja aiheesta, jota on käsitelty aiemmin ihmeen vähän lastenkirjoissa. Kuvakirjan alun tapettiaukeama esittelee suomen kielen tavatonta rikkautta sen osalta, kuinka monta toinen ”hellittelynimeä” valheella on: esim. luikuri, fusku, palturi, juksaus, puppu ja vilunki. Kirjan lopun tapettiaukeamalta löytyvät kansansatujen, lastenkirjaklassikkojen ja tosielämän valehtelijat: esimerkiksi paroni von Münchausenista Pinokkioon ja Lumikin äitipuoleen sekä valelääkäreistä diktaattoriin.



Ehkä sorrun nyt roimaan ylitulkintaan, mutta aikuinen kuvakirjan lukija voi nähdä päiväkodin hiekkalaatikon halutessaan vertauskuvana myös nurkkakuntaiselle politikoinnille. Sari Airolan kuvitusta kuvakirjaan Voi Viivi! (Etana Editions 2024).   

 



Kuten kuvakirjoissa usein on tapana,  niin valistunut ja sanakäänteissään hienotunteinen varhaiskasvattaja puuttuu päiväkodissa levinneeseen palturinpuhumiseen. 


Valheet laitetaan hoitopäivän ajaksi valepusseihin, joista niitä saa ottaa esiin vain tarvittaessa, esimerkiksi aprillipäivänä. 

 

Sari Airola on muuntautumiskykyinen kuvittaja. Verrattuna hänen edelliseen, niin ikään puuvärein kuvitettuun Lumiyö-kuvakirjaansa (Karisto 2023) Voi Viivi! tyylittelee hahmojaan vielä aiempaakin rohkeammin.  

 

Illalla Viivi kertoo isälle valepusseista. 


Isä taitaa tuntea piston sydämessään, sillä hän haluaa Viiviä ja lupaa vast edes kuunnella tytärtään tarkemmalla korvalla.

 

Lopuksi he katsovat yhdessä iltauutiset ja isä toteaa että siellä ”nähdään oikea emävale ja muutama hätävalhekin”. 

 

Ja tv-uutisissa öyhöttää... kukapa muu kuin  Donald Trump , jonka takana näkyy luuraavan valtavankokoinen emävale.




 

 

 

Monipuolinen Finlandia-kattaus ravistelee kuvakirjallisuuden totuttuja kohderyhmiä

 








Finlandia Junior -palkinnon esiraati huomioi ihailtavan monipuolisesti kuudella ehdokasnostollaan eri-ikäiset lukijat.

Erityisellä jännityksellä odotin kuvakirjanostoja. 


Kaikki kolme kuvakirjaa venyttävät perinteisen kuvakirjan määritelmiä ja kohderyhmiä.

"Tavallisen peruslapsen" kuvakirjoja ei nyt ehdolle nostettu. 

Kolmessa kuvakirjassa on nimittäin jokaisessa hieman eri tavoin esillä aikuisen katse, ääni ja  kokemusmaailma.

Jenni Erkintalon Kuka ihana? täyttää pyöristettyjen kartonkikansiensa ja tavanomaista kuvakirjaformaattia pienemmän kokonsa puolesta myös katselukirjan kriteerit. 

Kustantamo suosittaa kirjaa yksivuotiaista ylöspäin. Katselukirja ei olekaan aiemmin yltänyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi.  

Erkintalon valitsema aikuinen minä-kertoja ja lapsen sinä-puhuttelu ovat pikkulasten kuvakirjaan varsin kokeellisia tehokeinoja. 

Tavanomaisen kuvakirjan konseptiin ei liioin sovi Maria Viljan Kesän ainoa kaunis päivä, jossa päähuomion anastaa väsynyt ja erilaisten odotusten ristitulessa elävä pienperheen äiti. 

Kuvakirjan voi tulkintani mukaan jopa lukea yhtenä kannanottona Suomessa vähentyneeseen syntyvyyteen! 

Viljan kerronta taiteilee sekä tekstin että kuvituksen osalta jossain määrin kaltevalla pinnalla sen suhteen, tarjoaako väsyneen äidin hahmo lasta enemmän terapiaa  kuvakirjaa ääneenlukevalle aikuiselle. 

Viljan kirja asettuu kiinnostavasti jatkumoon Kristiina Louhen Ainon äiti on vihainen -kuvakirjan (Tammi 1986) kanssa, jossa ensimmäistä kertaa kuvattiin siekailematta pikkulasten äitiä "rumana" ja väsyneenä.   

Eniten perinteisen kuvakirjallisuuden kohderyhmän rajoja ravistelee kuitenkin Linda Bondestamin robottikirja. 

Otaksun sen kiinnostavan kuvakirjojen tavanomaista leikki-ikäisten kohderyhmää enemmän varhaisnuoria ja nuoria. Esiraadin jäsenen Riina Tanskasen haastattelussa Bondestam toi tämän kohderyhmän myös esille, mutta toisaalta hän korosti kirjan toiveikkuutta.  


Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeisenä päivänä huomaan kuitenkin lukevani Bondestamin robottikirjaa hieman eri tavalla kuin tuoreeltaan heti kirjan ilmestymisen jälkeen.

Bondestamilla on nyt mahdollisuus pokata kolmen päivän sisällä sekä Suomen että Ruotsin arvostetuin lastenkirjapalkinto kuvakirjastaan, sillä lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkinto jaetaan 25. marraskuuta ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto 27. marraskuuta. 


Varsinainen jymy-yllätys ja itselleni suurimman ilon aihe oli Päivi Lukkarilan nuortenromaanin Skutsin yltäminen ehdokkaaksi. 

Palkinnon 28-vuotisessa historiassa taitaa nimittäin olla ensimmäinen kerta, kun omakustanne nostetaan ehdolle. Skutsi on Lukkarilan omakustanne ja osa VaLas-kollektiivin julkaisuja. 


Ohessa esivalintaraadin perustelut kuudesta ehdokaskirjasta:


Linda Bondestam: Chop Chop. En tapper jordbos berättelse, Förlaget 2024 / Hopi Hopi. Reippaan robotin tarina, suom. Päivi Koivisto, Teos 2024.

Poikkeuksellisessa kuvakirjassa väsymätön pieni robotti kohtaa nykyajan vitsauksia työntekijöiden hyväksikäytöstä asevarusteluun ja ydinsotaan. Vinkeän oivaltavat kuvitukset ja viattoman robotin matka katsovat ihmiselämää ihmeellisellä tarkkuudella. Rankoista teemoistaan huolimatta kirja on lopulta täynnä toivoa, ja katastrofistakin versoaa uutta, aivan täydellistä elämää.

I den här extraordinära bilderboken en outtröttlig liten robot möter nutida gissel från arbetarmisshandel till rustning och kärnvapenkrig. Mycket insiktsfulla illustrationer och en oskyldig robots resa ser på människolivet med underbar precision. Trots sina hårda teman är boken slutligen full av hopp, även från en katastrof kommer ett nytt, helt perfekt liv.


Hopi Hopi on arvioitu  Lastenkirjahyllyssä 14. lokakuuta.



Jenni Erkintalo: Kuka ihana? Etana Editions 2024.

Kauniisti ja yllätyksellisesti kuvitettu teos kertoo jokaisen ihmisen syntymän ja olemassaolon mysteeristä sekä sen luomasta ainutkertaisesta tilanteesta. Teos koskettaa niin pieniä kuin isojakin lukijoita uuden elämän äärellä, ja mielikuvitusta kutkuttava kuvitus tarjoaa samalla löytämisen ilon. Jokaiselle pienelle lukijalle kirja kertoo juuri hänen tärkeydestään ja erityisyydestään tällä maapallolla.


Päivi Lukkarila: Skutsi, Nokkahiiri 2024.

Neljän nuoren metsävaellus on monitasoinen mysteeri, jossa hyytävä jännitys saa jatkuvasti uusia muotoja. Kirjan hahmoissa on syvyyttä ja kerroksia, jotka paljastuvat vähitellen nuorten turvautuessa toisiinsa vastoinkäymisten keskellä. Karmivat nuotiotarinat ja selittämättömät tapahtumat punoutuvat taidokkaaksi kokonaisuudeksi, joka ei päästä lukijaa huokaisemaan helpotuksesta edes retken viimeisillä metreillä.


Skutsi on arvioitu Lastenkirjahyllyssä 1. lokakuuta.







Leena Paasio: Meren koskettamat, WSOY 2024

Dramaattinen aloitus imaisee välittömästi mukaansa. Aistivoimainen miljöökuvaus maalaa silmien eteen niin mereltä tuoksuvan saaristolaisidyllin kuin sykkivän Helsinginkin. Kun nuori päähenkilö tekee rohkean elämänmuutoksen, ystävyydet syvenevät ja ihmissuhdekiemuroissa kuohuu. Juoneen taitavasti piilotetut vihjeet alkavat nousta pintaan tarinan edetessä. Samalla hälvenee sumu myös sukupolvien välisen salaisuuksien verkon ympäriltä.

Meren koskettamat on arvioitu Lastenkirjahyllyssä 25. syyskuuta.



Salla Simukka & JP Ahonen: Poika kellarissa, poika ullakolla, Tammi 2024

Tässä kutkuttavan jännittävässä fantasiakirjassa teksti ja vauhdikas kuvitus sulautuvat yhteen hienoksi, viimeistellyksi kokonaisuudeksi. Tarinassa ratkotaan mysteerejä, koetaan suurta ystävyyttä ja sopeudutaan valtaviin muutoksiin, oli kyseessä sitten perhe tai ulottuvuuksien väliset rajat. Kerronta on mukaansatempaavaa ja kuvitus tuo siihen herkullisia yksityiskohtia sekä aloittelevaa lukijaa eteenpäin rohkaisevaa keveyttä.




Maria Vilja:Kesän ainoa kaunis päivä, WSOY 2024

Ilmaisuvoimainen kuvakirja, jossa suurista odotuksista ja pienistä vastoinkäymisistä kasvaa synkkä pilvi varjostamaan kaunista retkipäivää. Äidin hehkuvan punainen hame hulmuaa kaiken yllä suurena iloisena lippuna, ja myrskyn yllättäessä sen alle voi piiloutua punaisen valon hämärään. Värikylläinen kokonaistaideteos tulkitsee elävästi sekä lapsen että aikuisen suurimpia tunteita.

Kesän ainoa kaunis päivä on arvioitu Lastenkirjahyllyssä 22. kesäkuuta.