Älä oleta minusta mitään, mutta kuuntele ja ole vierellä

 

Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään, 128 sivua, Karisto 2026. Kansikuva Iiris Uusitalo.
 

Nuorille suunnatun lyhytproosan tarjonta on kasvanut mukavasti samaa tahtia kentällä havaitun tarpeen kanssa. 

Erityisesti yläkouluissa hyödynnetään novelleja, tarinoita tai kertomuksia enenevässä määrin osana äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. 

Jyri Paretskoi debytoi vuonna 2013 Shell´s Angles -sarjan (Karisto 2013–2019) samannimisellä avausosalla, jossa varhaisen teini-iän iloja ja vastoinkäymisiä työstettiin huumorilla.  

K15-sarjassa Otava (2018–2020) huumori oli entistä ronskimpaa, kun mopopojat kiinnostuvat päristelyä enemmän tytöistä ja tykkäämisestä. 

Sittemmin Paretskoi on kirjoittanut pari helppolukuista lastenkirjaa lukutaidon alkuun ja Metallinetsijät -sarjaa (Karisto, v:sta 2023).
 
Juuri ilmestynyt uutuus Sinä et tiedä minusta mitään on ilmaisultaan huomattavasti tekijänsä aiempia teoksia mollisointuisempi, mikä toki selittyy myös aiheen painavuudella ja ajankohtaisuudella.  
 
Viisaasti Paretskoi on rajannut kuvauksen ulkopuolelle lähes kokonaan moniongelmaisten nuorten vanhemmat ja muut läheiset sekä kouluterveydenhuollon. 

Näin fokus pysyy vain ja ainoastaan nuorissa ja heidän kamppailussaan. 
 
Hyvää tekeviä liikahduksia, havahtumisia ja pieniä kurssinmuutoksia tapahtuu etupäässä eri ikäisten nuorten välisissä kohtaamisissa. Niissäkin Paretskoi välttelee dramaattisia vastakkainasetteluja. 

Nuorilla on erilaisia taustoja ja elämänkohtaloita, mutta mielen isommat tai pienemmät järkkymiset eivät  suoranaisesti liity vanhempien tulotasoon tai heidän antamiinsa elämän eväisiin. 

Kokoelman nuoret antavat toisilleen eräänlaisia syötteitä muokata ennakkoluulojaan tai oletuksiaan toisista.
 
”Varapikkusisko” -tarinassa Hilla kiteyttää hyvin kokoelman moton: 
 

– Kaikilla on jotain. Ei kaikki aina näy päälle päin. Tai kaikkea ei välttämättä halua näyttää.

Sinä et tiedä minusta mitään ketjuttaa erillisissä kertomuksissa esiintyvien   nuorten elämänkohtaloita toisiinsa. Kokoelman lopusta löytyy listaus nuorista ja heidän välisistä suhdeverkostoistaan.

Tekniikka sopii erityisen hyvin lyhytproosaan. Erilliset tarinat kerryttävät lukijan tietämystä ja yksityiskohtia nuorten elämästä. 

Samanlaista henkilöiden linkittämistä löytyy mm. Nadja Sumasen novellikokoelmasta Sade on kaikille sama (Otava 2021) sekä Terhi Rannelan kokoelmasta Vaarallinen keli (Otava 2023).

Paretskoi on kertonut saaneensa sytykkeen kirjansa kirjoittamiseen  toimiessaan nuorille suunnatun kirjoituskilpailun raadissa. Hän odotti saavansa lukea iloisia ja huolettomia tekstejä, mutta hämmästyi, kun teksteissä oli niin paljon   lohduttomuutta, epävarmuutta ja näköalattomuutta.  

Paretskoi on konsultoinut nuorten parissa työskenteleviä mielenterveyden ammattilaisia.
 
Jyri Paretskoi on työskennellyt vuoteen 2020 asti yläkoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Niinpä kokoelman paras ja kauaskantoisin anti löytyykin hieman yllättäen teoksen lopusta, Jälkikaiku-osiosta, jonne hän on laatinut eri kertomuksiin nivellettyjä tarkentavia kysymyksiä. 
 
Luetun ymmärtämisen testaamisen sijasta kysymysten tavoitteena on pikemminkin halu  kannustaa nuoria keskustelemaan luetusta yhdessä ja näin myös madaltaa mielenterveyden haasteisiin liiittyviin aiheisiin usein kohdistuvaa tabu-luonnetta.
 
 
Paretskoi tuntee kollegansa ja tiedostaa tarpeen tällaiselle opetusmateriaaleille.
 
 
 
 
 
 

Vetävä seikkailu orpotytöstä mysteerien kyllästämällä saarella

 

Eva Frantz: Kilpikonnasaari. S&S 2025. 205 s. Kansikuva ja sisäkansien kartta Sami Saramäki.
 

Seireeneitä ja hirviöitä, kaikkea sitä kuuli. 
 
Ei ihme, että Kilpikonnasaari oli niin synkkä paikka, kun täällä oli niin paljon surtavaa ja pelättävää. Muotoaan muuttavia hirviöitä ja merenneitoja, joilla oli kuolettava ääni. 

 
Historiallisen lasten- ja varhaisnuortenkirjallisuuden genre pitää ilahduttavasti yhä pintansa.
 
Aikuisille suunnatuista dekkareistaan tunnettu Eva Frantz on kirjoittanut aiemmin kolme historiaan sijoittuvaa lasten ja varhaisnuorten kirjaa, Osasto 23 (alk. Hallonbacken), Yönkuningatar (Nattens drottning) ja Ruukin salaisuus (Hemligheten i Helmersbruk) vuosina 2018–2021). 
 
 
Hallonbackenista on tehty myös tv-sarja, joka on edelleen katsottavissa  Yle Areenassa.
 
Frantzin uutuus, viime vuonna ilmestynyt Kilpikonnasaari sekoittaa taidokkaasti klassisen tyttökirjallisuuden perinnettä, myyttejä ja ehtaa seikkailua. 
 
12-vuotias orpo Edla lähetetään Kilpikonnasaarelle, missä hänen vanhempi serkkunsa työskentelee majatalossa. 

Saarta riivaavat oudot tapahtumat: kalastajien elinkeinon kannalta tärkeät kalat ovat kadonneet, lapsia on kadonnut ja terveysvaikutuksistaan kuulu kaivokin on ehtynyt.
 
 
Aluksi Edla saa osakseen sääliviä katseita, sillä hän on kaljuuntunut varhaisessa lapsuudessaan. 
 
Vähitellen Edla sulattaa lähes kaikkein ynseimpienkin saaren ja majatalon asukkaiden sydämet oikeamielisellä ja suoraselkäisellä olemuksellaan. 
 
Kyläläiset kertovat toinen toistaan karmivampia tarinoita tappavista seireeneistä, merenneidoista. 

Myös kadonneen kapteenin taloon liittyy myös paljon salamyhkäisyyttä, josta Edla haluaa ottaa selvän. 

Hän tutustuu Raldoon, Ilseen ja Didrikiin, joilla on hänen itsensä tavoin myös erityisiä piirteitä ja ominaisuuksia.
 
 
 
Frantz kuljettaa juonta taidokkaasti, hitaasti seikkailun kierteitä nostattaen. Hänellä on erityinen tapa rakentaa lapsipäähenkilöistään samastumiseen houkuttelevia hahmoja, joiden olemuksessa ei ole mitään hohdokasta glamouria, vaan he käyttäytyvät historiallisten olosuhteiden antamissa realistisissa raameissa.
 
Edlan rohkeus ja periksiantamattomuus koituu lopulta koko saaren pelastukseksi. Kilpikonnasaari on vetävä, tarinalinjastoltaan eheä seikkailuromaani, joka tekee kunniaa vanhoille klassikoille, mutta seisoo silti tanakasti omilla jaloillaan.
 

Runeberg Junior -palkitussa kuvakirjassa julkea kissa ei kaihda keinoja saadakseen aina vain lisää ruokaa

  

 

Ted Forsström & Åsa Lucander: Sapuskaa Sulolle! Suomentanut Johannes Ekholm. 36 sivua. Teos 2025. 

 
Runeberg Junior -palkinto  on hetki sitten Porvoossa myönnetty Ted Forsströmille  ja Åsa Lucanderille kuvakirjasta Stivens fat är utan mat (Förlaget), joka on suomennettu nimellä Sapuskaa Sulolle.

 
 

Runeberg Junior -palkinto keskittyy 6–9-vuotiaille suunnattuihin lastenkirjoihin. 

Niinpä myös ehdolle on asetettu lastenromaanien ja  helppolukuisten lukutaidon alkuun suunnattujen kirjojen rinnalle myös kuvakirjoja ja runokuvakirjoja.   

Ennätys kuvakirjojen osalta tehtiin ensimmäisenä jakovuonna kymmenen vuotta sitten, kun ehdolle asetettiin peräti neljä kuvakirjaa!  

Kuitenkin vasta nyt palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa kuvakirjalle.
 
Aikuisista koostuva esivalintaraati perusteli ehdolle asettamistaan seuraavasti: 
 

Hassu ja lämminhenkinen, riimitelty tarina Stiven-kissasta, joka pyörittää koko perhettä vaatimalla loputtomasti ruokaa kuppiinsa. Tarina on tunnistettava etenkin kissanomistajille. Niin kuvitus kuin teksti ovat tyyliltään leikitteleviä. Hurmaava ja nokkela kirja, joka jättää hymyn huulille.

 
Kymmenen ehdokaskirjan joukosta lopullisen valinnan teki 146 porvoolaista esikoululaisista ja 1–2-luokkalaisista koostuva raati. Palkinnon saajasta järjestettiin äänestys. 

Palkinnonjakojuhlassa lasten omia perusteluja ei tosin luettu ääneen lainkaan.  
 
Suomenruotsalaisesta kulttuuritahdosta ja lastenkulttuurin vakavasti ottamisesta kertoo sekin, että palkintosummaa on juhlavuoden kunniaksi ja osoitukseksi laadukkaan lastenkirjallisuuden tärkeydestä korotettu aiemmasta 10 000 eurosta 15 000 euroon. 

Palkintoa rahoittavat vuorovuosin Borgåbladet ja Porvoon kaupunki. 

Toivoisin muidenkin lasten- ja nuortenkirjapalkintoja jakavien tahojen ottavan mallia tällaisesta suoraselkäisyydestä! 

Runeberg Junior -palkintoa voi pitää myös kannustavana esimerkkinä yritysyhteistyöstä lastenkulttuurin rahoituksessa.

 

Runeberg Junior -lapsiraati antoi myös kunniamaininnan Tuutikki Tolosen lastenromaanille Marsu ja lumpeena kellumisen taito (WSOY 2025, kuv. Reetta Niemensivu). 
Olen arvioinut sen Lastenkirjahyllyssä viime vuoden toukokuussa. 






 

Nälkäisestä Sulo-kissasta kertova kuvakirja on toteutukseltaan jopa yllättävän perinteinen, joskin sekä tekstissä että kuvituksessa on hersyvää huumoria.  
 
Asetelma alati nälkäisestä kissasta on entuudestaan tuttu vaikkapa Karvinen-sarjakuvista. 

Sulon isäntäperheen taipumus kulinarismiin näkyy myös
keittiön kirjahyllyssä. Åsa Lucanderin kuvitusta Ted Forsströmin
tekstiin kuvakirjassa Sapuskaa Sulolle! (Teos 2025).

 

Sulo-kissan julkeudella ei tunnu olevan mitään rajaa. Se höynäyttää mennen tullen kaikkia perheenjäseniä, jotka velvollisuudentunnossaan, hajamielisyyksissään tai kesken etätöiden lankeavat kukin vuorollaan täyttämään Sulon ruokakupin. 

 

Jo ensimmäisellä aukeamalla esitellään hauskasti perheen intohimoista suhdetta ruoanlaittoon, kun Sulo lekottelee keittiön keittokirjahyllyllä.

Sulon taipumus aiheuttaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita
havainnollistuu kuvituskuvassa, jossa Åsa Lucander korostaa ehtiväisen
kissan etenemistä simultaanisena havainnekuvana. Lucanderin
kuvitusta Ted Forsströmin tekstiin kuvakirjassa 
Sapuskaa Sulolle! (Teos 2025).

 

Sulon repliikit tai ajatukset erottuvat muusta tekstistä omalla lihavoidulla fontilla.

 

Tarinan kliimaksi jätetään luonnollisesti viimeisille sivuille. 

Perhe tekee ryhtiliikkeen ja pyrkii jatkossa huolehtimaan siitä, että lemmikkiä ei enää ruokita ähkyn partaalle. 

Mutta mitä tekeekään Sulo?

 

Protestina ja syvästi loukattuna se lähtee naapuriin kerjäämään kinkkua…

Ajankuva tämäkin: tuskin on aiemmin kuvakirjassa
esitetty vanhemman osallistumista etäpalaveriin!
Åsa Lucanderin kuvitusta Ted Forsströmin
tekstiin kuvakirjassa Sapuskaa Sulolle! (Teos 2025).

Todennäköisesti lapsi- ja aikuislukija tulkitsevat kirjaa hieman eri kulmista: lapsi samastuu herkkuja siekailematta ahmivaan kissaan, kun taas aikuinen saattaa havahtua siihen, että säännöt, kuri ja keskittyminen olennaiseen voivat olla tae koko perheen hyvinvoinnille. Jostain syystä näitä hyveitä on vain niin vaikea noudattaa hektisen arjen käänteissä. 

 

Åsa Lucander tavoittaa Sulon olemukseen muikeutta ja osuvaa elekieltä.

Sapuskaa Sulolle on myös yksi kuvakirjoille jaettavan, viime vuonna ensimmäistä kertaa jaetun Limmi-palkinnon kuudesta ehdokkaasta.

Ehdolle on eilen asetettu myös nämä viisi kuvakirjaa:

Vuokko Hurme & Noora Katto: Hirveä ikävä, Into

Malin Klingenberg & Maria Sann: Vanhukset, suom. Outi Menna, S&S 2025

Mila Teräs & Satu Kettunen: Simpukkakupunki, Karisto 2025

Maria Vilja: Juuli, isoveli ja hurja liuku, WSOY 2025