1. luukku: Tuoko yöjuna jouluvieraat jouluksi takaisin kotiin?

Karin Erlandsson: Yöjuna, kuvittanut Peter Bergting, suomentanut Anu Koivula, 221 sivua, S&S 2020. 

 

 

Joulukalenterikirjoilla on varsin pitkät perinteet. 

24 eri luvun avulla niissä helpotetaan joulun odotusta.

Karin Erlandssonin Yöjuna ei tosin sisällöltään ole kovin jouluinen. 

Tapahtumat käynnistyvät 11-vuotiaan Danjan vanhempien perinteisestä pikkujoulujuhlasta, joka järjestetään isovanhempien talossa junaradan varrella.

Jo viikkoja ennen jouluaattoa Danja, hänen isosiskonsa Nanda ja äiti ja isä muuttivat isoäidin luokse. Niin he olivat aina tehneet, se oli perinne, ja Danja ja Nanda hoitivat koulun itse. Siksi että ehtisimme olla kunnolla yhdessä, äiti sanoi. Ja siksi, että jouluna on tarkoitus viettää aikaa yhdessä, isä sanoi.

Jo edesmennyt isoisä on tehnyt pitkän uran
asemapäällikkönä ja Danja aistii vahvasti hänen
läsnäolonsa. Peter Bergtingin kuvitusta
Karin Erlandssonin lastenromaaniin
Yöjuna (S&S 2020). 

 

Kesken juhlien isoäiti katoaa ja Danja saa tietää taianomaisesta yöjunasta. 

Tyttö kohtaa junassa ja asemilla ihmisiä, joiden läheinen on hänen isoäitinsä tavoin mystisesti kadonnut.

Erlandssonin lastenromaanissa on mysteereitä ja sivuhenkilöitä hieman liikaakin. 

Kadonneiden ihmisten elämänkohtalot, heille tärkeät matkamuistot ja läheisten hämmennys vuorottelevat mutkikkaassa juonessa. 

Yöjuna koneiston ominaisuudet ovat
mysteerin ratkeamisessa keskeisessä osassa.
Peter Bergtingin kuvitusta Karin Erlandssonin
lastenromaaniin Yöjuna (S&S 2020). 

 

Isoäiti löytyy tietysti juuri parahiksi ennen joulua, ja Danja voi viettää perinteistä perhejoulua yhdessä vanhempiensa, isoäidin ja isosiskonsa kanssa.

Ruotsalaisen kuvittajan Peter Bergtingin kuvituksessa on vaikutteita animesta.  

Sivut ovat tavanomaista paksumpia, teksti taitettu sivuille väljästi ja kansikuva koristeellisuudessaan tavattoman kaunis. 

Yöjuna onkin selvästi suunniteltu joulun lahjakirjaksi.  

Joulu saadaan sananmukaisesti raiteilleen, kun
mummi löytyy, ja niin koko perhe voi keskittyä
joulunviettoon. Peter Bergtingin kuvitusta Karin
Erlandssonin lastenromaaniin 
Yöjuna (S&S 2020). 

 

Lisää joulukalenterikirjoja:

 

Kirsti Manninen: Pandakaksoset joulun jäljillä. 24 trinaa joulun odotukseen, kuv. Ninka Reittu, Otava 2020

Carlos da Cruz: 24 päivää jouluun, S&S 2019

Brigitte Weninger & Eve Tharlet: Tähtipuu ja muita joulutarinoita, suom. Tuula Korolainen, Lasten Keskus 2017

Tuula Korolainen (toim.): Ihan täysi tonttu, runollinen joulukalenteri, Lasten Keskus 2015

Ulf Stark & Eva Eriksson: Suuren metsän joulu, suom. Kati Valli, WSOY 2014

Anu Tuomi-Nikula: Neposen joulu, kuv. Nadja Sarell, Otava 2006

Sirpa Karjalainen: 24 askelta jouluun, useita kuvittajia, Lasten Parhaat Kirjat 2002

Eppu Nuotio & Liisa Kallio: Etsivätoimisto Jalka & Lamppu ja ihmeellinen tapaus, Tammi 1997 

Jostein Gaarder: Joulumysteerio, suom. Katriina Savolainen, Tammi 1992

 

Tartutaan hetkeen

Beatrice Alemagna: Forever, 60 sivua, Thames & Hudson 2020.

 

 

Tällä kertaa jotain ihan erilaista.

 

Beatrice Alemagnan kuvakirja Forever sopii tähän epävarmuuden aikaan. 

 

Se on hyvä esimerkki kuvakirjasta, joka puhuttelee eri ikäisiä, kutakin tavallaan.

Kuvakirja on omistettu ”To anyone who thinks that nothing lasts forever”.

 

Kirjan jujuna ovat paperisivujen välissä olevat läpinäkyvät mattapintaiset sivut, joihin on painettu yksinkertaisia mustavalkoisia kuva-aiheita.

 

Mattapintainen välilehti muuttaa aukeaman sanomaa.
Beatrice Alemagnan kuvitusta kuvakirjaan 
Forever (Thames & Hudson 2020). 

Sivua kääntämällä aukeaman ”ajatus” muuttuu toiseksi ja samalla kuvan katsojassa syntyy liikahdus kyseenalaistaa jotakin oletusta, ajatuspinttymää, normia tai jopa henkilökohtaista jumiaan.

 

Kirja muistuttaa aukeamillaan elämän katoavaisuudesta mutta myös akuuttien kriisitilanteiden väistymisestä. 

 

Esimerkit avautuvat hyvin jo pienellekin lapselle:

Uni muuttuu valvetilaksi, kun avaat silmäsi.

 

Naarmut paranevat ajan kanssa. 

 

Paha mieli ei kestä loputtomiin.

 

Kyyneleet kuivuvat – ja niin edelleen.

 

 

Luovan työntekijän lohtu: luovuuden blokki ei
kestä ikuisesti. Beatrice Alemagnan kuvitusta kuvakirjaan 
Forever (Thames & Hudson 2020).

 

Alemagnan kuvakirja on oivallinen terapiakirja aikuiselle, joka ahdistuu koronarajoituksista johtuvan poikkeustilan jatkumisesta. 

 

Lapselle kirja toimii muistutuksena arjen yllätyksellisyydestä, kenties enemmän myönteisen kautta, kun lapsi miettii luovia ratkaisuja erilaisiin ohimeneviin pulmatilanteisiin, olipa kysymys tunteista tai konkreettisimmista kolhuista.

 

Forever on myös moniaistinen ja siksi poikkeuksellisen intensiivistä tulkintaa ruokkiva teos.

 

 

Kirjan lopetus palauttaa meidät kaikki olennaisen äärelle:

 

In fact, almost everything  

changes or goes away.

 

But there´s one thing that never changes.

 

One thing that always lasts.

 

Forever.

 

Viimeisellä aukeamalla on kuva lapsen ja vanhemman halauksesta.

Yksi asia pysyy aina: lapsen ja vanhemman rakkaus.
 Beatrice Alemagnan kuvitusta kuvakirjaan 
Forever (Thames & Hudson 2020).

Beatrice Alemagna (s. 1973) on italialainen kuvittaja, jonka tuotantoa ei valitettavasti ole suomennettu. 

Forever kiinnitti huomioni kirjaston uutuushyllyssä. 

Aiemmin olen tutustunut hänen kuvakirjaansa What is a child. 

 

 

 

 

 

 

Tyttö, jota kukaan ei hakenut päiväkodista

Elisabet Aho: Helmi, salaperäinen tyttö. 158 sivua. Myllylahti 2020. Kansikuva Kaisu Sandberg. 

 

 

Elisabet Aho tunnetaan eri kustantajien kautta ilmestyneiden lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi historiallisista romaaneista aikuisille.

 

Helmi, salaperäinen tyttö on hieman jäsentymätön lasten mysteeriromaani, joka ammentaa lasten ikiaikaisesta haaveesta asua omillaan aikuisten määräysvallan ulottumattomissa Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjojen tapaan.

 

Vappu ja Annika ovat hiljattain aloittaneet ekaluokan, mutta heidän vanha, nyttemmin suljettu ja hylätty päiväkoti kodin lähistöllä vetää heitä edelleen puoleensa.

 

Tytöt huomaavat, että päiväkodissa ja pihan leikkimökissä on elämisen jälkiä. He kuulevat myös laulua ja lasten ääniä päiväkodin käytäviltä. 

 

Mummi tulee syyslomalla Vapun ja Eetun vahdiksi. Mummilla on enemmän aikaa ja tunnelma kotona muuttuu merkittävästi:

 

– – Kaikki oli erilaista, kun kotona oli mummi. Eetu ei lähtenyt kavereilleen eikä pelannut, tiiraili jopa puhelintakin vähemmän kuin tavallisesti. Vappu ei uppoutunut kirjaan tai piirtämiseen, hyvä, että muisti viestittää Annikalle, kun tämä lähetti kuvan Turun jokimaisemasta. He vain koristelivat kakkua, istuivat ja söivät sipsejä ja keksejä. – – 

 

Mummin kanssa jutellessa selviää, että mummikin on käynyt samaa päiväkotia lapsena. Silloin tosin puhuttin leikkikoulusta. 

Nähtyään mummin valokuva-albumista kuvia leikkikoulusta, Vappu ymmärtää, että hän on nähnyt mummin lapsuuden aikaisia tapahtumia ja leikkikoulun opettajan laulattamassa lapsia. 

Vähitellen tihentyvän juonen kehittely antaa vihjettä aikamatkustuksesta Ahon aiemman Aada ja aikaikkuna -lastenromaanin tapaan, mutta paljon yksityiskohtia jää ilman selityksiä.  

 

Tytöt saavat lopulta selville, että Helmi asuu huonojen kotiolojen takia päiväkodissa. 

Helmin vointi huononee dramaattisesti ja Vappu ja Eetu ehättävät hätiin aivan viime hetkellä. Helmi päätyy sijaisperheeseen. Lukija heitetään melko tylysti sadunomaisesta tunnelmasta karuun todellisuuteen.