Pingistä sanoilla, mutta onneksi myös aitoja kohtaamisia

 

Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä. Kuvittanut Cecilie Ellefsen.  156 sivua. Suomentaneet Virpi Vainikainen, Sirkka-Liisa Sjöblom, Tapio Koivukari ja Kaija Anttonen. Tammi 2025. 
 

Yhteispohjoismaiset lyhytproosakokoelmat tarjoavat luontevan alustan kurkistaa nykytarjontaan aikana, jolloin pohjoisten naapurimaiden lasten- ja nuortenromaaneja käännetään Suomeen entistä vähemmän.
 
Salainen paikka. Tarinoita ystävyydestä sisältää novellit 11 pohjoismaiselta kirjailijalta. 

Mukana ovat kaikki viisi pohjoismaata eli Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä Färsaaret ja kaksi pohjoissaameksi kirjoitettua tarinaa. 

Todennäköisesti kokoelma ilmestyy kaikissa Pohjoismaissa, vaikka asiaa ei kirjassa tuodakaan esille. 
 

Edellisen vastaavan kokoelman lastenrunoudesta Tammi julkaisi vuonna 2003: Talot ovat yksin kotona. Pohjoismaisia runoja lapsille.
 
Tarinoita yhdistävänä säikeenä kulkee ystävyys sekä siihen liittyvät monet hankauspisteet.
 
Kokoelmassa kuvattujen lasten ja varhaisnuorten ikähaarukka on iso: alakoulun kakkosluokkalaisista aina yläkoululaisiin asti. 
 
Monessa tarinassa on kyse kiusaamisesta, ennakkoluuloista tai kivuliaasta siirtymästä lapsuuden ja nuoruuden välitilaan. 

Valtaosa tarinoista on realistisia, mutta kokoelman avaustarinassa, tanskalaisen Zakiya Ajmin ”Pyjamabileissä” 12-vuotiaan Boletten vanhemmat ovat sitä mieltä, että tämän pitäisi jo luopua mielikuvitusystävästään Sallysta. 
 
Suomesta mukana on kaksi kirjailijaa, Siri Kolu ja Maria Turtschaninoff. 

Siri Kolun ”Alvar ja ajatustenkuuntelulaite” -tarinassa poika saa vanhemmiltaan 10-vuotispäivälahjaksi kojeen, jonka avulla on mahdollista kuulla toisten ajatuksia. Isä kuitenkin muistuttaa, että laite vie paljon sähköä, joten sitä voi käyttää korkeintaan kolme kertaa.  
 

Laitteessa oli pieni megafoni ja siitä lähtivät kuulokkeet. Megafoni ei toistanut ääntä. Se imi ajatuksia. Alvar odotti kihisten koulun alkua, että saisi kokeilla laitetta luokkakavereihin. Laitteen käyttäminen vanhempien ajatuksien lukemiseen olisi ollut latauksen tuhlaamista. 

 
Hyvin nopeasti Alvar kuitenkin päättää lopettaa laitteen käytön. Hän saa nimittäin pian vahvistuksen oletuksilleen, että myös muilla luokkakavereilla on hänen laillaan kaikenlaista vastusta ja säätöä elämässään. Salakuuntelusta ei saa kuin pahan mielen.  
 
Maria Turtschaninoffin ”Salainen paikka” on antanut nimen kokoelmalle. Tarina kuvaa uusperhekuvioista aiheutuvaa kitkaa perhedynamiikassa. Minäkertoja on kaivannut yhteisiä hetkiä äidin kanssa.

Äiti paljastaa kesämökin lähellä metsän siimeksessä olevan piilopaikan, jossa he  viettävät merkityksellistä laatuaikaa. Kun minäkertojalapsi haluaa myöhemmin palata salaiseen paikkaan, metsä on avohakattu tunnistamattomaksi. 
 
Malin Eriksson Sjögardin ”Silja” kuvaa lähes inhorealistisesti varhaisnuorten välistä sananvaihtoa, jossa ”pelataan pingistä sanoilla”. 

Silja  on ajautunut  kaveriringin äärilaidalle. Vähitellen tarinan  minäkertoja Pepsi havahtuu että hän on syyllistynyt yhdessä muiden kanssa kiusaamaan Siljaa, vaikka kyse ei olekaan äärimmäisistä teoista, kuten pään työntämisestä vessanpönttöön. 

Pepsin moraalinen ryhtiliike ei kuitenkaan osu maaliinsa, koska  Silja osoittautuu vahvemmaksi kuin muut ovat uskoneet.
 
 
Espen Eiran ”Lauttalaituri” ja Liv Tone Boinen ”Uusi alku” on kumpikin kirjoitettu pohjoissaameksi ja ne on suomentanut Kaija Anttonen. 

Kummassakin arkikertomuksessa korostuvat luonto ja saamelaisen yhteisön uskomukset. 
 

Mentiin selvästi jo kohti kesää. Kevät oli ollut pitkä ja kylmä. Juuri niin kuin mummo oli ennustanut. Hän kertoi aina kevättalvellla Niilasille, millalinen keväästä tulisi. Hän oli oppinut äidiltään, kuinka ennusmerkit tunnistetaan, ja äiti puolestaan oli oppinut ne omalta äidiltään. 

”Niilas, jos valkoiset pikkulinnut, pulmuset, parveleivat kevään korvalla, keväästä tulee viileä.” / Espen Eira: "Lauttalaituri"

 
Äidin työmatkan takia Niilas lähetetään sukulaisten hoteisiin Pohjois-Norjaan. Siellä poika tutustuu Mukhtariin, joka perhe on asunut aikaisemmin Afganistanissa ja joutunut jättämään kotimaansa. Erilaiset kulttuuritaustat eivät estä poikia ystävystymästä lyhyen vierailun aikana. 
 
Toinen pohjoissaameksi kirjoitettu tarina ”Uusi alku” niveltää yhteen Emman ja hänen äitinsä lapsuudenkokemuksia. Emman isoäiti on sairastunut ja Emma a äiti muuttavat äidin kotipaikkakunnalle. Naapurissa asuu äidin vanha koulukaveri, jota äiti on aikoinaan kiusannut.

Kertomuksessa nuorempi sukupolvi osoittaa ennakkoluulottomuutta ja antaa mallia anteeksiannosta ja erilaisuuden hyväksymisestä.
 
 
Kokoelman mieleenjäävin ja ehdottomasti omintakeisin kertomus on islantilaisen Lóa Hlín Hjálmsdottirin ”Lasten pöytä”. Se kiteyttää hurmaavasti lasten ja aikuisten välisen todellisuuden erillisyyden. Toisilleen ainakin osittain tuntemattomat eri ikäiset lapset ja nuoret liittoutuvat yhteen rintamaan, kun aikuiset määräävät heidät huolehtimaan parivuotiaasta taaperosta, jotta aikuiset saavat juhlia ilman huolen häivää. 

Katastrofihan siitä sukeutuu. Tarinan näkee mielessään hirtehisenä lyhytelokuvana.
 
Kokoelman on kuvittanut norjalainen Cecilie Ellefsen. Kuvitus jää somistavaksi poimiessaan tarinoista pieniä yksityiskohtia.
 
 

 

Älä oleta minusta mitään, mutta kuuntele ja ole vierellä

 

Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään, 128 sivua, Karisto 2026. Kansikuva Iiris Uusitalo.
 

Nuorille suunnatun lyhytproosan tarjonta on kasvanut mukavasti samaa tahtia kentällä havaitun tarpeen kanssa. 

Erityisesti yläkouluissa hyödynnetään novelleja, tarinoita tai kertomuksia enenevässä määrin osana äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. 

Jyri Paretskoi debytoi vuonna 2013 Shell´s Angles -sarjan (Karisto 2013–2019) samannimisellä avausosalla, jossa varhaisen teini-iän iloja ja vastoinkäymisiä työstettiin huumorilla.  

K15-sarjassa Otava (2018–2020) huumori oli entistä ronskimpaa, kun mopopojat kiinnostuvat päristelyä enemmän tytöistä ja tykkäämisestä. 

Sittemmin Paretskoi on kirjoittanut pari helppolukuista lastenkirjaa lukutaidon alkuun ja Metallinetsijät -sarjaa (Karisto, v:sta 2023).
 
Juuri ilmestynyt uutuus Sinä et tiedä minusta mitään on ilmaisultaan huomattavasti tekijänsä aiempia teoksia mollisointuisempi, mikä toki selittyy myös aiheen painavuudella ja ajankohtaisuudella.  
 
Viisaasti Paretskoi on rajannut kuvauksen ulkopuolelle lähes kokonaan moniongelmaisten nuorten vanhemmat ja muut läheiset sekä kouluterveydenhuollon. 

Näin fokus pysyy vain ja ainoastaan nuorissa ja heidän kamppailussaan. 
 
Hyvää tekeviä liikahduksia, havahtumisia ja pieniä kurssinmuutoksia tapahtuu etupäässä eri ikäisten nuorten välisissä kohtaamisissa. Niissäkin Paretskoi välttelee dramaattisia vastakkainasetteluja. 

Nuorilla on erilaisia taustoja ja elämänkohtaloita, mutta mielen isommat tai pienemmät järkkymiset eivät  suoranaisesti liity vanhempien tulotasoon tai heidän antamiinsa elämän eväisiin. 

Kokoelman nuoret antavat toisilleen eräänlaisia syötteitä muokata ennakkoluulojaan tai oletuksiaan toisista.
 
”Varapikkusisko” -tarinassa Hilla kiteyttää hyvin kokoelman moton: 
 

– Kaikilla on jotain. Ei kaikki aina näy päälle päin. Tai kaikkea ei välttämättä halua näyttää.

Sinä et tiedä minusta mitään ketjuttaa erillisissä kertomuksissa esiintyvien   nuorten elämänkohtaloita toisiinsa. Kokoelman lopusta löytyy listaus nuorista ja heidän välisistä suhdeverkostoistaan.

Tekniikka sopii erityisen hyvin lyhytproosaan. Erilliset tarinat kerryttävät lukijan tietämystä ja yksityiskohtia nuorten elämästä. 

Samanlaista henkilöiden linkittämistä löytyy mm. Nadja Sumasen novellikokoelmasta Sade on kaikille sama (Otava 2021) sekä Terhi Rannelan kokoelmasta Vaarallinen keli (Otava 2023).

Paretskoi on kertonut saaneensa sytykkeen kirjansa kirjoittamiseen  toimiessaan nuorille suunnatun kirjoituskilpailun raadissa. Hän odotti saavansa lukea iloisia ja huolettomia tekstejä, mutta hämmästyi, kun teksteissä oli niin paljon   lohduttomuutta, epävarmuutta ja näköalattomuutta.  

Paretskoi on konsultoinut nuorten parissa työskenteleviä mielenterveyden ammattilaisia.
 
Jyri Paretskoi on työskennellyt vuoteen 2020 asti yläkoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Niinpä kokoelman paras ja kauaskantoisin anti löytyykin hieman yllättäen teoksen lopusta, Jälkikaiku-osiosta, jonne hän on laatinut eri kertomuksiin nivellettyjä tarkentavia kysymyksiä. 
 
Luetun ymmärtämisen testaamisen sijasta kysymysten tavoitteena on pikemminkin halu  kannustaa nuoria keskustelemaan luetusta yhdessä ja näin myös madaltaa mielenterveyden haasteisiin liiittyviin aiheisiin usein kohdistuvaa tabu-luonnetta.
 
 
Paretskoi tuntee kollegansa ja tiedostaa tarpeen tällaiselle opetusmateriaaleille.
 
 
 
 
 
 

Vetävä seikkailu orpotytöstä mysteerien kyllästämällä saarella

 

Eva Frantz: Kilpikonnasaari. S&S 2025. 205 s. Kansikuva ja sisäkansien kartta Sami Saramäki.
 

Seireeneitä ja hirviöitä, kaikkea sitä kuuli. 
 
Ei ihme, että Kilpikonnasaari oli niin synkkä paikka, kun täällä oli niin paljon surtavaa ja pelättävää. Muotoaan muuttavia hirviöitä ja merenneitoja, joilla oli kuolettava ääni. 

 
Historiallisen lasten- ja varhaisnuortenkirjallisuuden genre pitää ilahduttavasti yhä pintansa.
 
Aikuisille suunnatuista dekkareistaan tunnettu Eva Frantz on kirjoittanut aiemmin kolme historiaan sijoittuvaa lasten ja varhaisnuorten kirjaa, Osasto 23 (alk. Hallonbacken), Yönkuningatar (Nattens drottning) ja Ruukin salaisuus (Hemligheten i Helmersbruk) vuosina 2018–2021). 
 
 
Hallonbackenista on tehty myös tv-sarja, joka on edelleen katsottavissa  Yle Areenassa.
 
Frantzin uutuus, viime vuonna ilmestynyt Kilpikonnasaari sekoittaa taidokkaasti klassisen tyttökirjallisuuden perinnettä, myyttejä ja ehtaa seikkailua. 
 
12-vuotias orpo Edla lähetetään Kilpikonnasaarelle, missä hänen vanhempi serkkunsa työskentelee majatalossa. 

Saarta riivaavat oudot tapahtumat: kalastajien elinkeinon kannalta tärkeät kalat ovat kadonneet, lapsia on kadonnut ja terveysvaikutuksistaan kuulu kaivokin on ehtynyt.
 
 
Aluksi Edla saa osakseen sääliviä katseita, sillä hän on kaljuuntunut varhaisessa lapsuudessaan. 
 
Vähitellen Edla sulattaa lähes kaikkein ynseimpienkin saaren ja majatalon asukkaiden sydämet oikeamielisellä ja suoraselkäisellä olemuksellaan. 
 
Kyläläiset kertovat toinen toistaan karmivampia tarinoita tappavista seireeneistä, merenneidoista. 

Myös kadonneen kapteenin taloon liittyy myös paljon salamyhkäisyyttä, josta Edla haluaa ottaa selvän. 

Hän tutustuu Raldoon, Ilseen ja Didrikiin, joilla on hänen itsensä tavoin myös erityisiä piirteitä ja ominaisuuksia.
 
 
 
Frantz kuljettaa juonta taidokkaasti, hitaasti seikkailun kierteitä nostattaen. Hänellä on erityinen tapa rakentaa lapsipäähenkilöistään samastumiseen houkuttelevia hahmoja, joiden olemuksessa ei ole mitään hohdokasta glamouria, vaan he käyttäytyvät historiallisten olosuhteiden antamissa realistisissa raameissa.
 
Edlan rohkeus ja periksiantamattomuus koituu lopulta koko saaren pelastukseksi. Kilpikonnasaari on vetävä, tarinalinjastoltaan eheä seikkailuromaani, joka tekee kunniaa vanhoille klassikoille, mutta seisoo silti tanakasti omilla jaloillaan.