Kirjoja tärkeästä takapuolesta

Essi Hietanen, Matilda Lavi & Sini Nykänen: Valo ja uusi pylly, Finnilco 2021

 

Anna Fiske: Kaikilla on takapuoli, suomentanut Elina Jaakola, Otava 2021

Tässä kaksi kirjaa aiheesta, joka taatusti kiinnostaa lapsia.

 

Kummankin lähestymistapa pysyttelee asiallisena, ja toinen on syntynyt jopa suoranaiseen tarpeeseen. 

 

Finnilco on ”avanne- ja vastaavasti leikattujen ja anaali-inkontenssipotilaiden keskusjärjestö”. 

 

Avanneleikkaukseen voidaan päätyä lapsen synnynnäisen tai pitkäaikaisen sairauden hoitona. Joskus siihen päädytään myös vakavan onnettomuuden jälkeen. 

 

Valo on ihan tavallinen poika, jolla on usein vatsa kipeänä.
Matilda Lavin kuvitusta kuvatietokirjaan Valo ja uusi pylly
(Finnilco 2021). 

Valo ja uusi pylly kertoo kuusivuotiaasta Valosta, jonka vatsaan sattuu välillä niin, ”että ei jaksa leikkiä. On parasta vain pötkötellä sohvalla ja tuijotella piirrettyjä”. 

Valo haaveilee usein, että hänellä olisi jokin supervoima.

 

Lääkäri ehdottaa Valolle avanneleikkausta, ja kirjassa kerrotaan lapsentajuisesti leikkauksesta ja sen jälkeen arkeen kuuluvasta avannepussista. 

 

Valon vatsakivut johtuvat kipeästä paksusuolesta.
Matilda Lavin kuvitusta kuvatietokirjaan Valo ja uusi pylly 
(Finnilco 2021).   

Lapsen vakava sairaus koskettaa perheen lisäksi laajasti myös sukulaisia, ystäviä ja muita läheisiä. Siksi tällainen kirja toimii lapselle tärkeänä vertaistukena ja auttaa myös muita paremmin ymmärtämään, mistä on kyse. 

 

”Avanteen saaminen on aikuisellekin iso juttu. Kirjassa pyritään hälventämään lapsen pelkoa ja tukemaan avanteeseen sopeutumista mielikuvituksellisen tarinan keinoin. Olisi ihanaa, jos yksikin lapsi voisi saada kirjasta rohkeutta, voimaa tai tunnetta siitä, etteivät erilaisuus tai avanne ole hävettäviä asioita, ” kertoi Finnilcon viestintäassistentti Essi Hietanen kirjan julkistuksen aikaan.   

Kirjaa jaetaan lastensairaaloiden lisäksi maksutta kohderyhmään kuuluville perheille. 

 

Matilda Lavin kuvitus liikkuu realistisen ja mielikuvituksellisen välimaastossa. Kirjan kuvitus on syntynyt osana kuvataiteen opintoja. 

 

Valon vauhtia ja arkea ei uusi avannepussi juurikaan hidasta. Paras kaveri Noel  oivaltaa, että Valolla on supervoima, Aimo Avannepussi, jonka ansiosta moni asia on paljon vaivattomampaa kuin aiemmin. 

 

Norjalaisen Anna Fisken tietokuvakirja Kaikilla on takapuoli kiinnostaa varmasti jo taaperoikäisiä, ja siinä on potentiaalia vielä yläkoululaisiinkin asti. 

Kirja soveltuu esimerkiksi kouluun terveystiedon tunneille kehopositiivisen viestinsäkin ansiosta. 

 

Mihin osiin kropasta saa koskea kysymättä lupaa ja mihin ei?
Anna Fisken kuvitusta kuvatietokirjaan
Kaikilla on takapuoli (Otava 2021). 

Hieman oudoksuttaa suomentaja Elina Jaakolan taajaan käyttämä ”kroppa”-sana, joka ei taida enää olla lapsille mitenkään tuttu ja juontaa sitä paitsi ruotsista.

 

Kropan sijasta olisi mielestäni ollut luontevampaa käyttää keho-sanaa.

 

 

 

 

 

 

Saagan arjesta löytyy kultareunus

 

Josefine Sundström & Emma Göthner: Saagan seikkailut: Trampoliini, uimakoulu ja kadonnut Tiikeritassu. Suomentanut Katriina Kauppila, 90 sivua, Otava 2021. 

 

Tuiki tavallisia kertomuksia lasten arjesta tarvitaan yhä. 

 

Kaikki lapset, saati ääneen lukevat aikuiset, eivät innostu toiminnantäyteisestä remellyksestä, fantasian tai kauhun kyllästämistä seikkailuista. 

 

Uusi ruotsalainen Saagan seikkailut -sarja tulee siis tarpeeseen. 

Siinä on samaa kotikeskeisyyttä ja leppoista arjen kuvausta kuin Rose Lagercrantzin viime vuonna päätösosaan tulleessa (Hyvä kun on rakkautta, Mäkelä 2020, suom. Raija Rintamäki) Dunne-sarjassa.

Ruotsalaisilla on pitkät, Astrid Lindgrenin ajoista juontuvat perinteet kuvata lasten elämää sillä tavalla, että ihan tavalliset arjen tapahtumatkin tuntuvat saavan kultareunukset. 

 

5,5-vuotias Saaga on vanhempiensa silmäterä. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, kuinka vanhemmat joutuivat odottamaan Saagan syntymää monta, monta vuotta.

 

Kirjassa on viisi erillistä tarinaa. 

Saaga haikailee turhaan koiranpentua, mutta pääsee naapurin tädin kissan ”bonus-emännäksi”. Isä hoputtaa Saagaa uimakouluun, mutta uimahallissa huomataan, että uimapuku on unohtunut repusta kokonaan. Tästäkin pulmasta selvitään, vaikka isä aikookin lepytellä pettynyttä tytärtään leivoksella.  

Trampoliinissa on kiva hyppiä, ja kaverin kanssa vielä lystimpää, mutta sitten meno yltyy liian hurjaksi ja Samir loukkaa kätensä. Yökyläily isoisän luona jännittää äitiä enemmän kuin Saagaa. 

 

Ensilumi on hauska kokea yhdessä äidin kanssa tämän vapaapäivänä. 

 

Emma Göthner tunnetaan entuudestaan Helena Brossin Ekaluokkalaisen kirjan (Readme.fi 2018) kuvittajana. Josefine Sundströmiltä on käännetty aiemmin kuvakirja Tam-Tam menee päiväkotiin (Otava 2020, kuv. Mervi Lindman). 

 

Heti syyskuussa sarja täydentyy toisella osalla Saagan seikkailut: syntymäpäivät, temppurata ja itsepäinen etuhammas. 

Saaga seikkailee myös suoratoistopalvelu Viaplayn alkuperäissarjassa.

Aavekoira penää oikeutta vetävässä nuorten dekkarissa

 

Taina Haahti: Aavikkotien hyypiö, 130 sivua, Karisto 2021. Kansikuva Apila Pepita Miettinen.

 

 

Olen jo pitkään peräänkuuluttanut enemmän dekkarigenren hyödyntämistä nihkeästi lukemiseen suhtautuvien varhaisteinien koukuttamisessa. 

 

Aikuisten dekkaristinakin tunnettu Taina Haahti ammentaa ideoita Arthur Conan Doylen ja Agatha Christien kaltaisilta klassikoilta, mutta punoo jännityksen silti tiukasti nykyaikaan.

 

13-vuotias Tinja joutuu yksinhuoltajaäitinsä kanssa vastentahtoisesti muuttamaan pois kotitalonsa remontin alta yli 20 kilometrin päähän vuokrakerrostaloihin. 

 

Tinjalla ei ole isästään mitään tietoa: äiti on sepittänyt hänelle erilaisia versioita, joiden rohkaisemana tyttö yrittää ottaa uuden asuinalueen jengin jäsenten suopeutta haltuunsa, mutta epäonnistuu siinä pahasti. 

 

Epätoivon määrästä kertoo paljon sekin, että Tinja katsoo parhaaksi sulkea älypuhelimensa kokonaan viha- ja uhkailuviestien lisääntyessä!

 

Tinja on haaveillut pitkään omasta koirasta, ja uudessa asunnossa hän aistii nopeasti aavekoiran läsnäolon.

 

Aavekoira Tapainturmelus – tai ytimekkäämmin Teetee – kertoo syöneensä kolme vuotta sitten postiluukusta pudotettuja myrkkylihapullia, jonka jälkeen myös sen isäntä on saanut surmansa.

 

Tinja selvittää asiaa itsekseen sekä uskotun ystävänsä Ellun ja tämän kristallipallon avulla. Mysteerin vähitellen purkautuessa hän saa myös merkittävää selustatukea pari vuotta vanhemmalta nahkatakkiselta Leeviltä, joka aiheuttaa Tinjalle muutoinkin ylimääräistä sydämentykytystä.

 

Yhä useammin kotimaiset varhaisnuorten- ja nuortenkirjat sekoittavat realistiseen kerrontaan yliluonnollisia tai fantastisia mausteita. Taina Haahti onnistuu omassa dekkarijuonen punonnassaan hyvin: kirjan lukee yhdeltä istumalta. 

 

Kotoisan lisämausteen antaa Tinjan kaikissa käänteissä tyttärestään huolta kantava äiti, joka murehtii aidosti tyttären sosiaalisista suhteista uudella asuinpaikkakunnalla.   

 

Kirjasin  olisi voinut olla lukumukavuuden nimissä nykyistä suurempaa. 

 

Luvut ovat sopivan mittaisia ja ne on nimetty houkuttelevasti.

 

Todennäköisesti avauksesta sukeutuu uusi sarja.