torstai 2. huhtikuuta 2020

Kaikki tunteet kuuluvat suruun





Jens Matsson & Jenny Lucander: Vi är lajon! 24 sivua, Förlaget 2019.

Pirjo Kiema & Tea Ikonen: Kun pupusisko kuoli, 26 sivua, Myllylahti 2020.

Sofia Rutbäck Eriksson & Maria Lindgren: Enkeliveli, 26 sivua, Enostone 2020.







Pienen lapsen kuolema on lastenkirjan aiheena yksi rankimmista. 

Yli sata vuotta sitten lapsen kuolemasta kertovilla saduilla ja runoilla oli myös psykologisesti valmentava merkitys, kun lapsikuolleisuus oli suurta ja kuolema tuli eri tavoin lähelle kaikkia lapsiperheitä.

Nykyisin pikkulapsen kuolemasta kertovia lastenkirjoja tarvitsee Suomessa onneksi melko pieni kohderyhmä.  

Sattumalta tästä erityisestä aiheesta on Suomessa lyhyessä ajassa ilmestynyt peräti kolme erilaista toteutusta. 

Aiemmin Lastenkirjahyllyssä on jo arvioitu Tuula Peren ja Catty Floresin kuvakirja Helmi, perhosemme  (Wickwick 2019).


Vanhempien huoli isoveljen terveydestä rajataan ensin 
lastenhuoneen ulkopuolelle. Jenny Lucanderin 
kuvitusta Jens Matssonin tekstiin kuvakirjaan
Vi är lajon! (Förlaget 2019).  


Kokonaisuutena kolmesta kirjasta ehein niin tekstin kuin kuvituksenkin osalta on ruotsalaisen Jens Matssonin ja suomenruotsalaisen kuvittajan Jenny Lucanderin kuvakirja Vi är lajon!, joka on ilmestynyt myös Ruotsissa Natur & Kultur -kustantamon kautta. 

Isoveli sairastuu vakavasti ja pikkuveli pakenee ahdistavaa aikaa ja epätietoisuutta leikin ja fantasian maailmaan.

Veljesten suosikkileikki on ollut seikkailla viidakossa räyhäävinä leijonina. 

Min bror måste åka doktorn. Pappa lyssnar inte fast jag säger att lajon går till veterinären. Mamma vill att vi ska sitta och prata i soffan. Det gör inte lajon.

Pikkuveli suree, että sairaalassa alkanut vahva lääkitys vie leijonaveljeltä turkin.

Pikkuveljen on vaikea olla sairaalassa hiljaa ja sävyisästi. Ahdistus ja epätietoisuus purkautuu riehumisena ja uppiniskaisuutena. 


Sairaalan kliiniinen ja staattinen liikekieli muuttuu, kun pikkuveli
vie isoveljen pyörätuoliajelulle. Puhdas, steriili valkoinen 

on saanut vastinparikseen lattian vahvan keltaisen 
värityksen. Jenny Lucanderin kuvitusta Jens Matssonin
 tekstiin kuvakirjassa Vi är lajon! (Förlaget 2019).   

Kirjan loppu jää - viisaasti – avoimesti. 

Kenties jo pian isoveli tokenee mukaan viidakkoleikkeihin pikkuveljen kanssa?

Jenny Lucanderin usein aukeamalla panoraamoina levittäytyvät kuvitukset ovat samanaikaisesti täynnä yksityiskohtia mutta silti asetelmiltaan ja väritykseltään harmonisia.


Pikkuveljen ja sairastuneen isoveljen karkumatkassa sairaalan 
muut potilaatkin pääsevät mukaan viidakkofantasiaan. Jenny 
Lucanderin kuvitusta Jens Matssonin tekstiin kuvakirjassa 
 Vi är lajon! (Förlaget 2019).  


Jälleen kerran ihailen Lucanderin erityistä taitoa kuvata huonetilojen perspektiivejä, joista syntyy myös keskushenkilöiden, pikkuveljen ja vanhempien mielenmaisemia.

Sairaalan kylmä siniharmaa väritys saa kontrastikseen elämänuskoa huokuvan oranssin ja ripauksen vihreää.


Vanhempien kehonkieli kuvastaa nöyryyttä. Jenny Lucanderin 
kuvitusta Jens Matssonin tekstiin kuvakirjassa Vi är lajon! 
(Förlaget 2019).  


Jens Matsson (s. 1980) on koulutukseltaan kirjastonhoitaja ja työskentelee nykyisin Hegas -lastenkirjakustantamossa, joka on erikoistunut  erilaisia lukemisen tukitoimia tarvitseville lapsille ja nuorille suunnattuihin helppolukuisiin kirjoihin.

Myös hänen esikoiskuvakirjansa teksti on hyvin pelkistettyä ja tiivistettyä, mutta silti ilmaisuvoimaista. 



Vi är lajon! on yksi kolmesta Suomen ehdokkaasta Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon saajaksi. 

Kuvakirja sai viime perjantaina myösLastenkirjainstituutin Punni-palkinnonjaon yhteydessä kunniamaininnan yhdessä  Johanna Hulkon nuortenromaanin Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2019) ja tunnekasvatustaitoihin keskittyvä Fanni-kuvakirjasarjan (Kumma ) kanssa.

Varsinaisen Punni-palkinnon sai Esko Nurmiston nuorten tietokirja Homopojan opas (Tammi 2019). Palkinto ja kunniamaininnat annetaan lasten- tai nuortenkirjoille rohkeista avauksista tai esikoisteoksista. 


Mattssonin ja Lucanderin kuvakirja ei anna kansiaiheensa ja kirjan nimen puolesta mitään viitettä rankasta aiheestaan, mutta Kun pupusisko kuoli -kuvakirja kertoo karun aiheensa jo kirjan nimessä, vaikka kansikuva ei aihetta suoranaisesti kuvaakaan. 

Tekijäkaksikko Kiema & Ikonen ovat aiemmin julkaisseet kuvakirjan Kun pupusisko sairastui, joka on ilmestynyt vuonna 2017 harvinaisiin perinnöllisiin sairauksiin keskittyneen tiedotus- ja tukipalvelun, Norio keskuksen, kautta osana Erityinen sisaruus -projektia. 

Espoolainen varhaiskasvatuksen opettaja Pirjo Kiema on kokenut oman lapsen menetyksen. Koska hän ei löytänyt sopivaa kirjaa, jonka kautta olisi voinut työstää vaikeaa aihetta lastensa kanssa, hän päätti kirjoittaa sellaisen itse. 

Kirjojen avulla hän on halunnut  antaa vertaistukea samassa tilanteessa oleville lapsiperheille.  


Aihe loitonnetaan inhimillistettyjen pupujen maailmaan ja teksti kerrotaan runomuotoisessa tarinassa. 

Kuvakirjan vahvuutena on lapsiperheen arjen kuvaus: vanhemmat käyvät vuorotellen vakavasti sairastuneen siskon luona sairaalassa ja kotona pyritään jatkamaan tavallista arkea. 

Kun siskon vointi huononee, myös isovanhemmat ottavat vastuuta muista lapsista, jotta vanhemmat voivat levätä. 

Elämänmyönteisyyteen kuuluu sekin, että kuvakirjan tarina ei pääty siskon kuolemaan. Jokainen  perheenjäsen tekee surutyötä tavallaan vielä pitkään kuoleman jälkeen. 

Ruotsissa on julkaistu eri vuosikymmeninä valtavasti lastenkirjoja kuolemasta. 

Sofia Rutbäck Erikssonin ja Maria Lindgrenin Enkeliveli on kuvitettu pienoisromaani, jonka lohdulllinen sanoma sopii leikki-ikäiselle ja alakouluikäiselle lapselle. 

Sakun pikkuveli on kuollut, todennäköisesti jo vauvana, ja vanhemmat ovat hieman huolestuneita Sakusta. He tuntuvat hukuttavan pojan hellyydenosoituksiin ja huolenpitoon. 




Saku on vanhempiensa silmäterä. Hän saa paljon hellyyttä 
ja huolenpitoa osakseen. Maria Lindgrenin kuvitusta 
Sofia Ruthbäck Erikssonin tekstiin lastenkirjassa Enkeliveli 
(Enostone 2020).


Sakun mielikuvituksessa pikkuveli on kuitenkin edelleen läsnä ja hän juttelee veljelle pyöräretkellä ja pääsee veljen lentotaidon ja siipien avulla kurkkaamaan välillä maisemia myös pilven reunalta. 

Pyöräretkellä pikkuveli näyttää Sakulle tietä. Heleän sininen taivas on 
saanut konrastikseen mustan maan. Sofia Ruthbäck Erikssonin 
tekstiin lastenkirjassa Enkeliveli (Enostone 2020). 


Yhteinen pyöräretki vie jalkapallokentälle ja Saku innostuu pelaamaan muiden kanssa. 

Tässäkin lastenkirjassa pakahduttavan surun ja kaipuun alta nousee  toiveikkuus, yhteisten muistojen lohtu ja elämän jatkumisen eetos. 

Enkeliveli on käännetty myös saksaksi, italiaksi, hollanniksi ja tanskaksi. 





Muokattu  2.4.2020 iltapäivällä tieto Vi är lajon! -kuvakirjan  Pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkuudesta. 

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Sellisti vai pallisti? Ei mikään ongelma olla molempia













Pauli Kallio & Juliana Hyrri: Kalle, pallo ja sello, 64 sivua, Suuri Kurpitsa 2019.







Kotimainen lasten sarjakuva on vähäisen nimekemääränsä puolesta liki uhanalainen laji. 

Onneksi ne harvat asialle omistautuneet uskalikot eivät laita rimaa laadun tai liian itsestään selvien aiheiden puolesta alas.

Pauli Kallio tunnetaan sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistun Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjakuvan kirjoittajana.  

Hän on tehnyt myös Lyhenevä kesä -sarjaa yhdessä Reetta Niemensivun kanssa. Niissä kuvataan nostalgisesti 1970-luvun lapsuuden auvoisia loma-aikoja lähinnä aikuista lukijaa puhuttelevin painotuksin.


Kalle on jo hyvin sisäistänyt sellonsoiton 
kehonkielen ja  eläytymisen.Juliana Hyrrin 
kuvitusta Pauli Kallion sarjakuvaan 
Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa  2019). 



Kalle, pallo ja sello on sitä vastoin konstailematonta lasten sarjakuvaa, jonka  letkeä kerronta ja Juliana Hyrrin rouhea vesivärikuvitus puhuttelee niin ala- kuin yläkouluikäistäkin lasta. Hyrri on luonut Kallion tarinasta eloisia, karrikoituja tyyppejä ja sävykkään miljöön. 

Kalle fanittaa Apocalypticaa ja hän on aloittanut sellon soiton  paikallisessa musiikkiopistossa. 

Yhtä tärkeää pojalle on myös jalkapallon pelaaminen. 


Tiukan paikan tullen sellonsoiton opettaja
tarjoaa kyytiä jalkapalloharjoituksiin. 
Juliana Hyrrin kuvitusta Pauli Kallion sarjakuvaan
Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa  2019). 



Kalle, pallo ja sello osallistuu hauskasti lasten ja nuorten harrastusrumbaan liittyvään keskusteluun. Kallenkin siirtymiset harrastuksesta toiseen ovat välillä niin rivakoita, että harrastusvälineet eivät aina pysy matkassa mukana.

Kalle kääntää ongelmat voitokseen, kun kahden harrastuksen treenit ovat peräkkäin: siirtyessään selloharkoista jalkapalloharkkoihin hän treenaa uusia harhautuksia ja tekee alkuverryttelyn juosten.  


Kaikkitietävä orava seuraa ja kommentoi tapahtumia
tarkkaavaisesti. Juliana Hyrrin kuvitusta Pauli Kallion 
sarjakuvaan Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa  2019). 



Kallen jalkapallovalmentaja toivoo, että poika keskittyisi enemmän jalkapalloharjoituksiin. 

Vanhemmat sitä vastoin tukevat lapsensa erilaisia harrastuksia tasapuolisesti. 

Nykyiseen moniarvoiseen lastenkirja-ajatteluun kuuluu sekin, että Kallen kaveripiiri ei kyseenalaista pojan instrumenttivalintaa millään lailla.  


Samasta aiheesta lähes identtistä nimeä myöten on kirjoittanut myös Lauri Törhönen nuortenromaanissaan Sello & Pallovaaleansininen rakkauskertomus (Otava 2009), joka sai  tuolloin Topelius-palkinnon. 

Törhösen romaanissa tosin vastakkain ovat perinteisemmin selloa soittavan Ainon ja häntä hieman nuoremman jalkapalloilevan Mikaelin seurustelusuhteen haasteellisuus. 











maanantai 30. maaliskuuta 2020

Erityisyys voi olla myös vahvuus
















Heidi Silvan: Puhu, Nelli, puhu, 187 sivua, Myllylahti 2020. Kansikuva Karin Niemi. 





Heidi Silvan (s. 1972) on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa kiinnostavana kotimaisena varhaisnuorten- ja nuortenkirjailijana. 

Rivakasta julkaisutahdistaan huolimatta hän kirjoittaa tasalaatuista tekstiä nykynuoria kiinnostavista aiheista.

John Lennon sisälläni, Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteosLava kutsuu, Tippi, ja tämän vuoden uutuus Puhu, Nelli, puhu, ovat moderneja tyttökirjoja, joissa käsitellään usein päähenkilön erityisyyttä tai normaaliin kasvuun liittyviä ohimeneviä ongelmia tai vastuksia.

Ne kaikki täyttävät myös perinteisen lukuromaanin kriteerit: juoni kulkee joutuisasti ja keskusaiheita käsitellään vetävästi.


Muutama vuosi sitten lanseerattiin myös nuortenkirjallisuuteen uusi termi sicklit.

Muiden muassa John Green ja Jenny Downham kirjoittivat tuolloin kuolemansairaista tai vakavasti sairastuneista päähenkilöistä.  

Sittemmin nuoret päähenkilöt, joilla on erilaisia diagnooseja, oireyhtymiä tai erityispiirteitä, ovat lisääntyneet myös kotimaisissa nuortenromaaneissa.

Heidi Silvanin ansioksi on laskettava se, että hän ei tee tyttösankareistaan mitään outoja friikkejä tai surkuteltavia luusereita. 

15-vuotias Nelli menee  oppitunneilla totaalisesti lukkoon eikä saa ääntä ulos. Hän ei pysty vastaamaan opettajan kysymyksiin ja koulun ruokalan hälyisä ilmapiirikin ahdistaa häntä.  

Mikään pitkäaikaisempi trauma tai yksittäinen tapahtuma ei kuitenkaan selitä tytön äkillistä mykkyyttä julkisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Nellillä on onnekseen rakastavat vanhemmat, jotka reagoivat tyttärensä tilanteeseen hieman eri tavoin, mutta huolehtivasti.  Myös ystävät suhtautuvat Nellillä diagnosoituun valikoivaan mutismiin pääosin ymmärtävästi.

Kouluterveydenhoitajasta piirtyy sinänsä hyvää tarkoittava mutta kliseisesti toimiva terveysalan ammattilainen: 

”Teillä teineillä on aina vähän kaikenlaista”, hän jatkoi. Yritys hymyillä ymmärtäväisesti muuttui irvistykseksi. "Pitää olla vaikka mitä erikoisuuksia. Kaikkien täytyy erottua joukosta. Kukaan ei voi olla enää ihan tavallinen nuori.”


Nykynuortenkirjoissa terapiaan hakeutuminen ja ammattiavun vastaanottaminen ei ole enää mikään vaiettu tai hävettävä asia. 

Mielenterveysneuvolan psykologi Esteri ymmärtää Nelliä jo ensimmäisellä tapaamisella. Myös koulun kuraattori auttaa tyttöä aivan konreettisesti toteamalla, että kenenkään ei ole pakko puhua, jos ei siihen tunne tarvetta: ”Ei kaikkien tarvitse olla jatkuvasti suuna päänä”. 


Sosiaalisen median normipaineet ahdistavat Nelliä. Hän kokee että ”kaikkialla oltiin kauniita ja komeita ja sydämen arvoisia”. 

Nellin puhumattomuuden jumit ratkeavat ammattiavun, ystävien ja vanhempien yhteisen tuen avulla melko nopeasti. 

Silvanin nuortenromaanin erityisansiona on kuitenkin se, että elämänmakuinen ja arkinen kerronta ei liikaa jumitu diagnoosin tai teiniangstin äärelle. 

Elämä kantaa ja Nelli oppii olemaan sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Hän oivaltaa, että erityinen ominaisuus tai herkkyys voi olla myös vahvuus. 


Heidi Silvan asuu Oulussa ja työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Oulun ammattikorkeakoulussa.