Juhannusmuistoja kahden aikatason kuvakirjassa

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Lotta ja Pappa 4: Juhannustanssit, 32 sivua, Tammi 2026.

 
Koska juhannus on ”oikeasti” vasta tänään, niin nyt on sopiva ajankohta lukea Lotta-Sofia Saahkon ja Christel Rönnsin juhannuksen juhlinnasta kertova kuvakirja.
 
Ääriviivaton kuvitustekniikka on etenkin digikuvittamisen vanavedessä tullut kuvakirjoissa entistä yleisemmäksi. 

Hyvin tyylitelty kuvitus voi haitata hahmottamista, jos kuvituksen muotokieli ja värimaailma  poikkeaa perinteisestä.
 
Rönnsin selkeärajaisen kuvituksen hahmottamisessa ei tätä haastetta ole, mutta silti hän on viisaasti päätynyt kansikuvassa rajaamaan keskushahmot, Lotan ja Papan, käyttämänsä mustan ääriviivan lisäksi vielä hieman paksummalla valkoisella viivalla.
 
Toinen hauska oivallus liittyy kuvakirjan alun ja lopun tapettiaukeamiin. 

Ensimmäisessä kuvataan Lotan papan lapsuuden juhannuksen viettoa ja lopussa näytetään Lotan ja papan juhannuksen juhlintaa grillin ja järvimaiseman äärellä.
 

Pappa ihmettelee Lotan punattuja huulia ja  mummon vanhoja
tanssikenkiä. Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Pappa yllättää Lotan peilin edestä keikistelemässä, huulet punattuina ja mummon vanhat korkokengät jalassa. 

Pian ilmenee, että Lotta on ihastunut Maxiin.
 

–    Onko Max mielitiettysi? pappa kysyy ja pyyhkii punat Lotan kasvoilta. 
–    Mitä se edes tarkoittaa? Lotta on ihmeissään.
–    Että sinä taidat vähän tykätä siitä, pappa kiusoittelee.
–    Älä! Ethän sinä ymmärrä sellaisista asioista mitään! Lotta vastustelee.
–    Ai minäkö en ymmärrä rakkaudesta! Usko pois, minä tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu.

 
Näin päästään aiempien Lotta ja Pappa -kuvakirjojen tapaan siirtymään papan muistoihin. 
 
Pappa kertoo lapsuutensa kuumasta kesästä, jolloin perhe oli jo joutunut lähtemään Karjalasta evakkoon. 

Kohtaaminen heinäpellolla, papan ihastuksen kohde Kirsti
punaisessa mekossaan aukeaman oikealla puolella. 
Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon 
tekstiin kuvakirjassa  Juhannustanssit (Tammi 2026).  

Papan perhe oli paikallisen maanviljelijän heinäpellolla nostamassa heinää seipäälle. 

Vieras tyttö ihastuu papan komeaan lauluääneen, ja alun hämmennyksen jälkeen papaltakin löytyy enemmän sanoja, kun hän muistaa kiertävän kulkukauppiaan neuvot tyttöjen hurmaamiseen. 

Kohtaaminen huipentuu kylän väen yhteisiin juhannustansseihin.  

Kylän väen yhteiset juhannustanssit, jolloin pappakin rohkaistuu
lähestymään Kirstiä. Christel Rönnsin kuvitusta Lotta-Sofia Saahkon
tekstiin kuvakirjassa Juhannustanssit (Tammi 2026).  

 
Saahkon ja Rönnsin kuvakirjasarja esittää eri sukupolvet luontevasti, joskin vähän ihanteellisesti rinnakkain. 

Kuvakirja virittää varmasti myös ikäihmisiä muistelemaan oma lapsuuttaan ja nuoruuttaan.   

 

 

Isoäidin kanssa saa leikkiä itsensä läkähdyksiin

Leena Järvenpää: Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin. Kuvitus Ilon Wiklandin aiemmin julkaistuja kuvituksia eri teoksista. Graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen, 133 sivua. WSOY  2026.

 

Toivon, että lapset leikkivät paljon ja joka päivä. Leikit uusiutuvat koko ajan ja muuttavat muotoaan. Joskus olen huolissani siitä, että lapsia viedään niin paljon kaikenlaisiin huvituksiin ja elämyspaikkoihin. Leikkiminen vaatii aikaa ja rauhaa. Aikuinen voi tuoda moneen leikkiin uutta ulottuvuutta viemättä tilaa lapselta.

 
Lastenkirjoissa isovanhemmilla ja erityisesti isoäideillä on edelleen tärkeä tehtävä. 

Mummit myötäelävät ja tukevat lapsen kohtaamia suruja ja pienempiäkin vastoinkäymisiä usein jopa lapsen omia vanhempia paremmin. 

Perimätiedon välittäminen sukupolvelta toiselle ei ehkä ole enää yhtä tärkeää kuin aiemmin, mutta sillekin on yhä paikkansa. 
 
Leena Järvenpää vastasi eläkkeelle jäämiseensä saakka Tammella erityisesti kuvakirjojen kustannustoimittamisesta. Sitä ennen hän työskenteli lastentarhanopettajana.
 
Järvenpää päivittää usein sosiaaliseen mediaan kohtaamisiaan eri ikäisten lastenlastensa kanssa. 

Hänellä on hurmaava tapa kertoa tositarinoita yhtäältä naiivisti ja silti lasta kunnioittaen – tyyli pysyy aina samana, olipa kyse erilaisista oivalluksista, lapsenlapsen uusista taidoista,  leikki-ideoista, lastenlasten kanssa toteutuneista yhteisistä matkoista tai toistuvista rituaaleista. 

Leena Järvenpää onnistuu kiteyttämään päivityksiinsä yleispätevää iloa ja yhteisöllisyyttä.
 
Ei siis ihme, että Järvenpään isovanhemmuuden konsepti on päätynyt myös kirjaksi. 

Hieman harhaanjohtavasti Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia yhteisiin hetkiin on saanut takakanteensa yleisten kokoomateosten kirjastoluokan 04. 

Onneksi kirjastoilla on mahdollisuus sijoittaa kirja myös muihin luokkiin, Pirkanmaan kirjastoissa se löytyy esimerkiksi perhesosiologiasta sekä liikunta, pelit ja leikit -kirjastoluokasta.
 

Mummoloista löytyy nykylapsen näkökulmasta paljon
aarrearkkuja. Ilon Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

Kirjan visuaalisena markkinointitäkynä ovat ruotsalaisen Ilon Wiklandin (s. 1930) kuvitukset. 

Wikland tunnetaan Suomessa parhaiten Astrid Lindgrenin tuotannon kuvittajana. 

Suuri osa Järvenpään kirjan kuvituskuvista ei ole Suomessa entuudestaan tunnettuja, joten sikäli kuvituksella on myös uutuusarvoa.  

Todennäköisesti kirja kiinnostaa siis myös Wiklandin kuvitustuotannosta kiinnostuneita bibliofiilejä, jotka haluavat kokoelmiinsa kaikki kuvittajan Suomessa ilmestyneet teokset. 

Ilon Wiklandin herkät ja värikylläiset luontokuvat ovat
Suomessa vähemmän tunnettuja. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

 
Anteliaasti Järvenpää jakaa  parhaat leikkivinkkinsä, ideansa , perhepiirissä syntyneet traditiot ja havaintonsa. 
 
Esimerkiksi yksi suosituimmista leikeistä on ollut toimistoleikit erilaisina variaatioineen: 
 

Leikin myötä meistä tuli ammattileikkijöitä. Leikimme leikin takia, katsomme leikin maailmaan. Leikkimisellämme ei ollut minkäänlaista hyötytarkoitusta. Se oli oikestaan tarkkaan ajateltuna turhaa. Sellaistahan leikin pitäkin olla. Usein olimme ihan uupuneita kerätessämme tavarat  laatikkoon leikin päätyttyä. Laatikko on tänäkin päivänä kellarin hyllyllä, aina on löytynyt joku, joka haluaa yrittäjäksi.

 
Kaksi Järvenpään lastenlasta asuu perheineen Sveitsissä, joten kirjasta löytyy myös vinkkejä etäisovanhemmuuden ylläpitämiseen.
 
Painotus on kesäisissä kohtaamisissa, leikeissä ja seikkailuissa, joista suuri osa paikantuu Järvenpään perheen kesämökille Saimaan rannalle. 

Saimaannorpan uhanalaisuus ja suojelu konkretisoituvat
Saimaan rannalla sijaitsevassa kesäpaikassa. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026). 

Lopuksi virittäydytään joulunviettoon. 

Antaumuksella ja seikkaperäisesti Järvenpää kertoo, kuinka hänelle ja hänen miehelleen on tullut tavaksi viedä koko lapsenlapsikatraansa joulun alla yhteiselle matkalle.

Onnistuneen matkan toteutuminen edellyttää tarkkaa  ennakkosuunnittelua. Järvenpää esimerkiksi edellyttää majoitus-  ja ravintolapalveluilta lasten erityistä huomioon ottamista. 

On helppo uskoa, että Järvenpään yhteydenotot ovat jättäneet myös yrittäjiin lähtemättömän jäljen, nimenomaan hyvässä mielessä!

Isovanhempien yksi olennainen tehtävä on hemmotella lapsenlapsiaan, mutta sen voi tehdä myös maltillisesti ja ekologisesti. 

Paljonpuhuva esimerkki on kirjan luku "Meidän iso palju". 

Järvenpään lapsenlapset haikailevat kesämökille paljua: 

Lapset toivovat silloin tällöin, että meilläkin olisi mökillä palju. He kysyvät, vaikka tietävät hyvin, mitä vastaan. Asetun kasvot Saimaalle päin ja levitän käsivarteni: siinä on teille oma palju, ihan teitä varten, olkaa hyvä! Tämäkös heitä naurattaa joka kerta. 

Saimaan iso palju. Wiklandin kuvitusta Leena 
Järvenpään kirjaan Ihmeellinen isoäiti. Ideoita ja oivalluksia
yhteisiin hetkiin (WSOY 2026).  

 
Isovanhemmuus kilpistyykin usein vuotuisiin  juhlapyhiin, mutta toisaalta leikkivinkeissä ja perhetarinoissa Järvenpää tuo esille myös sen, kuinka vaivatonta tavalliseen arkeenkin on tehdä lapsen aidon kohtaamisen kautta silattu kultareunus.

 

Oma apu paras apu, Lulu tuumaa

Noora Kunnas & Marjo Nygård: Lulu kampaajalla. Tammi 2026.

 

 

 

Lulu istui aamiaispöydässä isänsä kanssa. Pikkuveli Liha-Kinnas päristeli isän sylissä.
–    Muista, että aamupäivällä on kampaaja. Vaari vie sinut sinne, äiti sanoi Lululle.
–    Kampaaja! Lulu kauhistui.
–     Soitin sinne jo aiemmin ja kerroin ohjeet. Otsatukka tasoitetaan kulmakarvojen yläpuolelle. Eli ei mitään omia ohjeita, äiti sanoi ja katsoi Lulua merkitsevästi ennen kuin lähti kiireesti asioilleen.

 
Noora Kunnas ja Marjo Nygård ovat yhdessä Tammen kanssa havainneet selvän markkinaraon kuvakirjalle, joka käsittelee hiusten leikkaamista.
 
Näinkin arkinen toimenpide on kotimaisen kuvakirjan aiheena aiemmin loistanut poissaolollaan! 
 

Kirjan alussa esitellään keskeiset päähenkilöt.
Marjo Nygårdin kuvitusta Noora Kunnaksen
 tekstiin kuvakirjassa Lulu kampaajalla (Tammi 2026).

Kaikesta päätellen kyse on uuden sarjan avausosasta. 

Aluksi esitellään keskeiset henkilöt, nelivuotias Lulu-tyttö, hänen lempilelunsa, krottikala Söpöliini,  sekä äiti, isä ja pikkuveli, jota Lulu kutsuu jostain kumman syystä Liha-Kintaaksi.

 
Läheisiin lukeutuu myös Lulun kodin pihapiirissä omassa mökissään asuva vaari, jolla on lemmikkinä Juho-Kusti-niminen kastemato. 

Naapurissa asuu vielä Lulun paras kaveri Aki, joka pukeutuu mustiin vaatteisiin.
 
Sanomattakin on tietysti selvää, että Lulun ja vaarin kampaajakeikka ei mene ihan äidin käsikirjoituksen mukaan.
 
Vaarikin lähtee siekailematta mukaan Lulun tempauksiin, joissa kotimiehenä olevaa isää jekutetaan eri tavoin.

Marjo Nygård luo yksityiskohtien kyllästämiä interiöörejä. 

Lasten ja aikuisten muikeat ilmeet vahvistavat tarinan huumoria. 

Useammalla aukeamalla Lulu tai kampaaja esiintyvät aukeaman oikealla ja vasemmalla sivulla ilman, että tausta muuttuu lainkaan. 

Mene ja tiedä, aiheuttaako tämä lapsessa hämmennystä tai väärintulkintaa.  

Ratkaisun voi ajatella alleviivaavan henkilöiden toimeliaisuutta ja yleistä aktiivisuutta. 

 

Lulu ja ukki yrittävät viivyttää kampaajalle lähtöä
mm. leikkimällä hylkeitä. Marjo Nygårdin kuvitusta
Noora Kunnaksen tekstiin kuvakirjassa 
Lulu kampaajalla (Tammi 2026).

 
Nykyisin kotimaisissa kuvakirjoissa on yli kymmenen vuoden takaiseen aikaan verrattuna huomattavasti lyhyempiä tarinoita. 

Se on hyvä, sillä kuvitus toimii vallan mainiosti toisena kertojana.
 
Noora Kunnaksen pitkää tarinaa olisi kernaasti voinut karsia lyhyempään mittaan.
 
Lulu on särmikäs, omapäinen ja lujatahtoinen lapsi. Jää nähtäväksi, millainen uusi elämys tai kokemus on luvassa sarjan seuraavassa osassa.
 
 

Esimerkki aukeamasta, jossa kampaaja esiintyy peräti
kolmeen kertaan. Marjo Nygårdin kuvitusta Noora Kunnaksen
 tekstiin kuvakirjassa Lulu kampaajalla (Tammi 2026).

 

 
 
Lisää kuvakirjoja hiuksista ja/tai niiden leikkaamisesta:
 
 

Lola Odusoga & Saara Obele: Lolan suuri salaisuus,  WSOY 2023

 
Mila Teräs & Sanna Pelliccioni: Lentävä mummini, Karisto 2020 
 
Anna-Karin Garnham: Ruu ja uusi tukka, suom. Anne Luukkanen, Otava 2018
 
Leslie Patricelli: Hius, suom. Rauna Sirola, Lasten Keskus 2017  
 
C. A. Davids & Mary-An Hampton: Salonki Reilukutri, suom. Marjukka Weide, Marjukka Weide 2016
 
Pernilla Stalfelt: Karvakirja, suom. Birgit Huttunen, Minerva 2010 
 
Fatima Sharafeddine & Annick Masson: Samin uusi kesätukka, suom. Terhi Leskinen, Mäkelä 2007  
 
Olof & Lena Landström: Lasse parturissa, suom. Ulla Ropponen, Tammi 1993