maanantai 27. kesäkuuta 2022

Ihmeitä kerrakseen


 

 
















Sari Peltoniemi: Ihmetyttö, kuvittanut Aiju Salminen. 163 sivua.  Tammi 2022. 

 

 



Ajatellaan, että on olemassa sellaisiakin supersankareita, joitten kyky ei ikinä paljastu. Se uinuu heidän sisällään tai on niin arkinen asia, ettei sitä huomata. Joku voi vaikka osata leipoa aivan käsittämättömän ihania pullapitkoja, mutta tarjoaa niitä vain kotona. Muut eivät koskaan saa tietää, että pyörtyisivät onnesta kun saisivat maistaa niitä pitkoja.


– – Minua pelotti, että minunkin taitoni olisi sellainen. Siksi yritin kokeilla jotain uutta joka päivä.

 

Sari Peltoniemen Ihmetyttöä  voisi luonnehtia  eräänlaiseksi lasten scifiksi. 

 

Lastenromaanin tapahtumat sijoittuvat johonkin määrittelemättömään tulevaisuuteen. 


Perheellä on esimerkiksi robotti ja matkat taittuvat kätevimmin ilmataksilla tai -laivalla. 

 

 

Tursan kaupungissa asuva Alli Haaksiniemi ei todellakaan ole ihan tavallinen tyttö. Alli saa mummolta  lemmikikseen omapäisen kissan, Hopean. Ennestään hänellä on jo lemmikkinä huonekärpänen Marjut. 

 

Kaikilla viisihenkisen perheen jäsenillä on Allia lukuun ottamatta jokin erityinen taito, josta on iloa ja hyötyä… tai ainakin viihdykettä arjessa.

 

Poliisina työskentelevä isä on valmis pihistämään lomamatkan kuluista, kun hyödynnetään perheen äidin erityiskykyä, taitoa kutistaa itsensä ihan pikkuriikkiseksi, niin että ilmalaivassa ei tarvitse maksaa aikuisen matkan hintaa lainkaan. Tosin miniatyyriäidin kokoon liittyy myös erinäisiä hankaluuksia.

 

Matkalla perhettä väijyy joku / jokin uhkaava ulkopuolinen. 

 

Alli kokee ulkopuolisuuden tunnetta, kun perheen kuopuskin, pian yksi vuotta täyttävä Melinakin, löytää ennen häntä erikoistaitonsa: Melina osaa puhua eri kielillä ennen kuin oppii äidinkielensä! 


Mummo antaa Allille erityisen lahjan, päivän meren rannalla.

 

Tiedän, että ennen ei ollut lainkaan hankalaa mennä rannalle. Se on edelleen helppoa joissain muissa kaupungeissa, mutta Tursa on hyvin suuri kaupunki. Näin isossa kaupungissa on valtavasti asukkaita. Jos he kaikki lähtisivät sunnuntaina rannalle, niin koko alue tallautuisi pilalle, vesi likaantuisi ja kaikki olisivat äkäisiä kun eivät mahtuisi edes seisomaan hiekalla. Ihmisten pitäisi oleskella jonkinlaisissa pinoissa. 

 

Rannalla päästäkseen pitää jonottaa, osallistua arvontaan tai ostaa pääsylippu. Jonotus voi kestää kuukausia – –.

 

Retkestä merenrannalle tulee Allin elämässä käännekohta. 


Muu perhe hoksaa, että hänelläkin on erityiskyky, jonka tosin valpas lukija on saanut selville jo hieman aikaisemmin.

 

Perheen naapurilla Ollilla on jotain hämärää meneillään asunnossaan, ja Allin erityiskyky ja toimeen tarttuminen osoittautuvat lopulta kullanarvoisiksi.

 

Ihmetyttö on letkeä lastenromaani, joka puhuu kauniisti myös identiteetin ja itsetunnon puolesta. Aiju Salmisen värikäs, tyylitelty kuvitus stimuloi lukijan omaa mielikuvitusta täydentämään näkymiä yksityiskohdilla ja mieluisilla vivahteilla.

 

 

 

 

 

 

 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Lasten joukkovoimaa mystisessä parantolassa


 












Janne Malinen: Seitsemän kielonlehteä. Waaralinnan salaisuudet 1. 347 sivua. Tammi 2022. Kuvittanut Teemu Juhani. 

 

 



– – Tässä maailmassa on asioita, joille kukaan meistä ei mahda mitään. Surullisia ja pahoja asioita tapahtuu koko ajan, mutta suurin osa on meidän ulottumattomissamme. En kiellä sinua suremasta ja murehtimasta niitä, koska se on inhimillistä  – ja monella tapaa myös oikein. Mutta osa aikuiseksi kasvamista on sen hyväksyminen, ettei monikaan asia lopulta noudata sitä polkua, millaiseksi olemme reitin alun perin suunnitelleet. Kohtalo on viskannut sinut niiden joukkoon, joiden elämä on suurimpaan osaan ikätovereistasi verrattuna ottanut monella tapaa hyvin erilaisen suunnan. 

 

 

Janne Malisen esikoisromaanin, lasten ja varhaisnuorten fantasiaelementeillä höystetyn seikkailutrilogian aloittava Seitsemän kielonlehteä, sivuilla kuolema ja vaaran tunne ovat jatkuvasti läsnä.

 

Oskar on vanhempiensa ainokainen. Hän on joutunut muuttamaan vanhempien työn perässä monta kertaa ja pojan selviytymisstrategiana on ollut vetäytyä omiin oloihinsa. 

 

Oskar on sairastellut paljon, ja vanhemmat päättävät lähettää hänet parantolaan, jonka kolkko nimi puhuu jo puolestaan. 


Waaralinnassa hoidetaan sairaita lapsia yksinkertaisella, terveellisellä ruokavaliolla. Lasten vointia tarkkaillaan jatkuvasti ja arki on tiukasti säädeltyä. 

 

Onneksi Oskar ystävyystyy pian Vilman ja Robinin kanssa. He saavat syrjään sysityn kirjastonhoitajan Luukkaan vihjeen perusteella vihiä vanhasta kartasta, joka johdattaisi aarteen jäljille. Kartta kiinnostaa myös muita parantolassa…

 

Malinen nostattaa juonen ja jännityksen kierrettä melko pitkään: salamyhkäisyys ja jännite lisääntyvät loppua kohden, ja avausosa loppuu hiukan töksähtäen ja jättää lukijan pureskelemaan kynsiään jatko-osaa malttamattomasti odotellen. 

 

Hylätyt lapset, aikuisten mielivalta ja lasten joukkovoima ovat tuttuakin tutumpia aineksia lasten fantasiassa. 


J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen tapaan parantolassa on värikäs joukko aikuisia, jotka vihjaavat jo nimillään – rehtori Armas Riikinkangas, parantolan johtajatar Kuntz, lääkäri Eskil Kuutio ja kanslian sihteeri Katariina Kyykkä – että heillä kaikilla ei taida olla pyyteettömiä ajatuksia takataskussaan. 

 

Oskar ei todellakaan tunne olevansa kovin rohkea, mutta parantolan hoitajatar, lempeä ja tarkkasilmäinen Anna, näkee hänessä paljon piilossa olevaa potentiaalia. Anna muistuttaa, että itsevarmat ja reteän vaikutelman antavat ihmiset ovat harvoin tositilanteessa rohkeita. 

 

Työlleen omistautunut, kirjaston kirjakokoelmaa inventoiva Luukas pitää pitkähkön monologin, jossa hän kertoo kantavansa suuren vastuunsa kirjastonhoitajana mielellään:

 

– – kannan sen ilomielin etenkin sen vuoksi, että jokin kaunis päivä joku seikkailunnälkäinen lapsi tarttuisi kirjoihin ja herättäisi niiden sisälleen kätkemät maailmat uudelleen eloon. Muutoin ne katoavat kuten lumi katoaa pitkän talven jälkeen kevätauringossa. 

 

Lapset eivät ole enää kiinnostuneita saduista ja kertomuksista. He haluavat oppia kaiken nopeammin ja tehdä ja kokea asiat itse. Se ei välttämättä ole lainkaan huono asia mutta kiirehtiessään he tuntuvat unohtavan kirjat tyystin. Kirjat ovat paras väline oppimiseen ja rauhoittumiseen. Eikä liene sattumaa, että juuri näitä taitoja nykyajan lapset eniten tarvitsisivat, jos ette pahastu näin sanoessani. 

 

 

Janne Malisen (s. 1981) tekemässä kirjaesittelyvideossa kirjanesittelyvideossa

Teemu Juhanin mustavalkoiset, tarkkapiirteiset, mutta salamyhkäiset lukujen alkuun sijoitetut kuvitukset ovat hyvin esillä. 

 

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Lastenromaani paljastaa, miksi aikuiset ovat niin nuutuneita










Siri Kolu: Hereiset: Yön salaisuus. Kuvittanut Johanna Lumme. 175 sivua. Otava 2022. 

 




Kotimainen lastenromaani ei enää kiedo lapsia pumpuliin ja taianomaisesti onnelliseksi kiertyviin loppuratkaisuihin. 

 

Parin viime vuoden ajan lastenromaaneissa on nostettu esille lapsiaan eri tavoin laiminlyöviä tai manipuloivia vanhempia ja perhedynamiikan erilaisia nyrjähdyksiä. 

 

Hyviä esimerkkejä ovat Vuokko Hurmeen Värikkäät-sarja (S&S) ja Anja Portinin Radio Popov (S&S) 

 

Siri Kolun uuden juuri ilmestyneen Hereiset-sarjan avaus Yön salaisuus liittyy sekin samaan perheen salaisuuksista kertovien lastenkirjojen ketjuun. 

 

Kolun lastenromaani alkaa idyllisellä kohtauksella nelihenkisen perheen iltapuuhista. Vanhemmat valmistelevat varhaisteini-ikää lähestyvää Leoa ja hänen esikoulua käyvää pikkusiskoaan Lumia nukkumaan.  


Seikkailu alkaa näin tavanomaisesta ja leppeästä,
kaikille lapsiperheille tutusta ilta-askareisiin valmistautumisesta.
Johanna Lumpeen kuvitusta Siri Kolun lastenromaaniin
Hereiset: Yön salaisuus (Otava 2022). 

 

Leo havahtuu unestaan kesken kaiken ja pääsee selville vanhempiensa salaisuudesta: joka yö he puolustavat kotitalon tienoota Hereisten hyökkäyksiltä. 


Vastentahtoisesti vanhemmat ottavat poikansa mukaan kodinturvajoukkoihin, ja pian vanhemmat saavat huomata, että Leosta on iso apu!

 

Leo, joka on aiemmin kokenut olevansa ”se kaveri, jolle tuurikertoimet olivat aina vihamieliset”, saa huomata, että taistelu oikeita örkkejä vastaan on ihan toista kuin tietokonepelien mittelöt. 

 



Naissoturi Leidi on nelimetrinen jättiläinen. Johanna Lumpeen
akvarellikuvituksessa karmivuutta lisäävät lieskat, luurankomaiset
kädet ja yleinen häilyväisyyden tuntu. 
Lumpeen kuvitusta Siri Kolun
lastenromaaniin 
Hereiset: Yön salaisuus (Otava 2022). 
 

NuuskutNätkyt ja Liiskaajat kulkevat isompina ryhminä, mutta nelimetrinen Leidi päihittää vaarallisuusluokituksessa, nopeudessa ja älykkyydessä ne mennen tullen ja on siksi arvaamaton liikkeissään. 


Häilyjen erityisominaisuutena on peilata vastustajansa ilmettä ja mielentilaa, ja tämä aiheuttaa luonnollisesti haasteita iskun toteuttamiselle. 


Riikinkäärmeellä,  KärylläRoiskalla ja Kidallakin on omat ylivertaiset kykynsä. Örkkejä esitellään kesken tarinan myös erillisissä tietoiskuissa. 

 

Komeasti ja konkreettisesti Kolu kuvaa perheyhteyden vankistumista, yhteistyön ja luottamuksen voimaa, joka kannattelee kiperissäkin käänteissä:

 

Isän käsi laskeutui olkapäälleni. Se oli lämmin ja vahva puristus. Tunsin, miten äiti seisahti toiselle puolelleni.

 

Seisoimme vierekkäin, yötuuli soi ympärillämme. Kuuntelimme naksuntaa ja vihellyksiä. Kaukaa kuuluvaa tassutuksen ääntä. Eniten minua iljetti rahina, joka kuului korkealta puiden latvuksista. Kuulosti siltä, että jokaista pihapuuta oli luikertamassa alas jokin olento, jonka suomut tai kynnet hankasivat männyn kaarnaa vasten.

 

–  Kyllä me pärjäämme, äiti sanoi. – Olemme pärjänneet tähän asti. Pärjäämme tästä eteenpäinkin. Selviämme yhdessä. 

 

Lyhyet yöunet ja arkeen tulleet uudet toimintatavat aiheuttavat Leolle haasteita. Paras kaveri Kiril  alkaa käydä epäluuloiseksi ja epäilee jo että ystävyys on uhattuna. Ennen pitkää Leon on pakko vihkiä Kiril osaksi perheensä salaisuutta.


Kirjan jännitteen kannalta on olennaista, että ennen pitkää
Leon on pakko paljastaa perheen salaisuus myös
luottoystävälleen Kirilille ja pojat taistelevat örkkejä vastaan yhdessä.
 J
ohanna Lumpeen kuvitusta Siri Kolun lastenromaaniin 
Hereiset: Yön salaisuus (Otava 2022). 

 

Kolun lastenromaania ei todellakaan tee mieli suositella luettavaksi juuri ennen nukkumaanmenoa. 


Uskoisin, että siitä saa eniten irti, jos aikuinen lukee kirjaa ääneen. Kolu on piilottanut action-taistelun lomaan paljon tunnepitoisia täkyjä, joista syntyy taatusti hedelmällistä keskustelua. 


Avausosan lopussa myös Lumi pääsee mukaan puolustusjoukkoihin, joten kirjan äärelle kannattaa koota esiteinien lisäksi myös pikkusisaruksia, heidän luonteensa ja jännityksensietokykynsä toki huomioon ottaen. 

 

Kun Leo pääsee selville vanhempiensa salaisuudesta, hän samalla oppii ymmärtämään myös vanhemmuuden vastuuta ja velvollisuuksia: 

 

Äidin ja isän perehdytyskeskustelujen jälkeen ymmärsin paremmin kaikkea sitä harmautta ja hitautta, joka lapsiperheaikuisia vaivasi. Jokainen perhe, jossa oli lapsia, eli kahta elämää: päiväelämää, jonka lapset kuvittelivat ainoaksi elämäksi, ja sitä öisten kauhujen elämää, jonka vasta nyt tiesin olevan olemassa. 

 

Olin heltynyt katsoessani näitä nuutuneen näköisiä aikuisia. 

 


Leon tietoisuuden laajentumisen kautta Kolu kuvaa vääjäämätöntä lapsuuden loppua. 


Suomut putoavat monen eri asian suhteen: Leo havahtuu epätasa-arvoiseen maailmaan, jossa kaikilla, kuten hänen perheellään, ei ole varaa rakentaa kotitalonsa ympärille taloa suojaavia vahvistushäkkejä ja aitoja. Avausosa päättyykin piinaavaan cliffhangeriin ja tukalaan tilanteeseen. 

 

Arvatenkin Hereiset nostaa tulevissa osissaan yhteiskunnallista todellisuutta vielä väkevämmin höystämään örkkitaisteluita.