Lapsikin osaa arvostaa Aaltojen ympäristöestetiikkaa

 

 

Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä. 32 sivua. Etana Editions 2025. 
 

Tämä kuvatietokirja on tänään erityisen ajankohtainen. 

 
Alvar, Aino ja Elissa Aallon Suomeen suunnittelema 13 kohteen kokonaisuus on tänään hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. 

Päätös tehtiin maailmanperintökomitean istunnossa Busanissa Etelä-Koreassa.
 
Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kuvatietokirja ilmestyi jo viime vuonna. 

Sen avulla jo pientäkin leikki-ikäistä lasta voi herätellä tarkkailemaan arvostaen suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria. 

Kurjen kartta yhdistää satuja ja totta. 
 
Kesken ystävysten, Pupun ja Karhun, leikkien ilmasta lennähtää niiden eteen kartta, jossa on kummallinen koukero ja salaperäisiä kuvia. 

Karhu on varma, että kartta on pudonnut sen ystävältä Kurjelta. 

Eläimet lähtevät palauttamaan karttaa Kurjelle ja seuraavat kartan antamia maamerkkejä. 

 

Kartan reitissä näkyy Aaltojen designille ominainen tuttu muoto.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin
 kuvatietokirjassa Kurjen kartta. Seikkailu
Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

 

 

 

Ne vaeltavat mäntymetsän läpi:

 

–     Metsäilma on terveellistä, Pupu tietää.

Pupu ja Karhu hengittävät syvään. 

 

Aaltojen suunnittelemia design-esineitä, tekstiilejä ja arkkitehtuurin muotokieltä löytyy kuvituksesta. 

... ja sama muoto toistuu myös uima-altaassa. Eri Shimatsukan
kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Olennainen tietoaines löytyy kuitenkin vasta kirjan lopusta tapettiaukemalta, jossa kerrotaan perustiedot Aino, Alvar ja Elisse Aallosta sekä nostetaan kuvituksen Aalto-viittaukset tarkempaan esittelyyn.
 
 

Informatiivinen kirjan lopun tapettiaukeama kokoaa olennaisen tiedon ja visualisoinnin Alvar, Aino ja Elissa Aallon muotoilusta ja arkkitehtuurista.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Takakannessa tuodaan esille kirjan pyrkimys antaa työkaluja luovaan ajatteluun ja oman lähiympäristön tarkkailuun sekä muistutetaan, kuinka Aallot pyrkivät suunnittelussaan huomioimaan myös lapset. 

Katulapset yltävät suuriin tekoihin Malin Klingenbergin Gibatin tarinoita -trilogiassa

Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 2: Veljeni veli. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 301 sivua. S&S 2025. 

 
Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 3: Aallokon lapset. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 335 sivua. S&S 2026.

 

Malin Klingenberg on monipuolinen suomenruotsalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut kuvakirjatarinoita, helppolukuisia lastenkirjoja lukutaidon alkuun, lastenromaaneita sekä fantasiaromaaneita. Lisäksi hän on tehnyt tekstejä Ordresan-oppikirjoihin.
 
 
Tasangon tyttäret  aloitti vuonna 2025 Gibatin tarinoita -trilogian, joka on nyt saatu päätökseen tänä keväänä ilmestyneen viimeisen osan, Aallokon lapset, myötä.
 
Ensimmäinen osa kertoi sisaruksista, Sabasta ja Sarinasta, jotka elävät tasangolla ankarissa oloissa. Tyttöjen isä ei anna arvoa heimon lapsille ja lähettää heitä palvelijoiksi toiselle klaanille ja sitä hallinnoivalle matriarkalle, koska lapsia ”kuhisee täällä kuin luteita”. 

Tytöt saavat tietää omaavansa taikavoimia, joista on trilogian mittaan monenlaista hyötyä. 
 
Toinen osa Veljeni veli nostaa päähenkilöksi Disa-tytön ja hänen Veli-nimisen veljensä. He elättävät itsensä varastamalla, koska vanhemmilla ei ole voimia, saati halua huolehtia kasvatusvastuustaan.
 
Disa ja Veli tekevät virheen kajoamalla Loistoniemen satamakaupungissa asuvan pelätyn Matriarkan Marmadella-tyttären omaisuuteen. 
 
Lapsille tuntemattomasta syystä Marmadella kuitenkin ottaa lapset mukaansa matkalle äitinsä luokse.
 
Tästä sukeutuu jännittäviä käänteitä, joissa keskiössä on myös Marmadellan lemmikkilohikäärme.
 
Gibatin tarinat -trilogiassa on keskiössä kaikkiaan kolme eri sisarusparia, joilla kaikilla on omat taikavoimansa. Lapsista viimeisenä Saba löytää lopulta oman erityisvoimansa, joka toimii monin tavoin voimaannuttavasti. 
 
 
Disa ja Veli tutustuvat kakkososassa Enniin ja Roihin: alun karsastuksen ja epäluulon jälkeen syntyy luja ystävyys, joka kannattelee trilogian päätösosan tihentyvässä seikkailussa, kun  paha saa palkkansa ja lasten keskinäinen yhteistyö syventyy. Disa ja Veli saavat uuden kotipaikan ja Saba ja Sarina kohtaavat jo kuolleeksi uskomansa perheenjäsenen. 
 
Kolmas osa on rakenteeltaan hieman kahta aiempaa osaa hajanaisempi: mukana on selittäviä takautumia ja näkökulmahenkilöt vaihtelevat eri luvuissa.  

Avausosa palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla vuonna 2025. Tuolloin Klingenberg kertoi kirjoittaneensa trilogiaa jo lähes yhdeksän vuoden ajan ja sanoi myös aika-ajoin epäilleensä, että tekstistä tulee liian pitkä, siinä kuvatut tapahtumat olisivat liian kauheita tai että hän ei jaksaisikaan kirjoittaa tarinaa valmiiksi kirjaksi.  
 
 
Valmiin trilogian äärellä Klingenbergiä voi onnitella omintakeisten miljöiden sommittelusta,  eloisista ja myötätuntoa herättävistä keskushenkilöistä ja vetävästä kerronnasta. 

Nykyisenä lapsiperheköyhyyden ja henkisen pahoinvoinnin aikana Gibatin tarinoiden lasten kaltoinkohtelun ja sivuuttamisen teemat puhuttelevat ertiyisen väkevästi.

Erityisen kiitoksen Klingenberg ansaitsee riittävän lyhyistä luvuista, jotka pitävät vasta aloittelevankin lukijan mielenkiinnon yllä. 

Kiitossanoissaan hän myös kirjoittaa:
 

Jos olet lukenut sarjan kaikki kolme kirjaa itse, olet lukenut noin 150 000 sanaa. Mielettömän hyvän suoritus!

 
Tällaista kannustavaa havahduttamista hiljattain sujuvan lukutaidon omaavat lapset tarvitsevat!
 
Ehdan fantasian nimissä trilogiassa on taikavoimia, hurjia luonnonvoimia, muodonmuutoksia, epäselviä sukulaisuussuhteita ja juonittelua, mutta Gibatin tarinoiden ydinmehua ovat silti päähenkilöt ja heidän väliset suhteensa. 

Eeva Nikusen sisäkansien karttapiirrokset ja keskushenkilöiden potrettikuvat antavat  trilogian lukijalle tärkeää tukea lasten matkan seuraamiseen.

 
 

 
 

Kun kaikkea kivaa on ihan nurkan takana

Siri Kolu: Superaltis Alarik. Kuvittanut Mari Ahokoivu. 55 sivua. Tammi 2026.
 

 

Tää kirja kertoo meistä, joiden keho on niin ihmeellinen, että se suuttuu kaikesta. Me ollaan allergiapäiväkodissa, jossa me ollaan turvassa.
 

Allergisista yiherkkyyksistä on kirjoitettu lastenkirjoissa lähinnä siitä näkökulmasta, että lapsen oma tai jonkun perheenjäsenen allergia estää haaveen oman koiran saamisesta.

Thomas Bergmanin valokuvakuvittama ruotsalainen Isabellan päivä. Kun lapsella on allergia ja astma (Otava yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa, 1997) taisi olla aivan ensimmäisiä aihetta käsitteleviä, Suomessa ilmestyneitä tietokuvakirjoja.

Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen Yökirja (Tammi 2016) kymmenen vuoden takaa puolestaan on runollinen kuvakirja pojasta, joka on allerginen auringonvalolle. 

Siri Kolun ja Mari Ahokoivun Superaltis Alarik aloittaa uuden helppolukuisen sarjan. 

Kirjan alussa eskari-ikäinen Alarik esittelee itsensä ja kertoo, mille kaikelle hän on allerginen. 

Pahimpia ovat jauho, maito ja kala, mutta myös monet hajut ja tuoksut aiheuttavat pojalle oireita. 

Alarik on kuitenkin sinut yliherkkyyksiensä kanssa:

Allergiapäiväkodissa piirretään aina pipareita ja laskiaispullia ja suklaamunia. Ne on yhtä epätodellisia kuin keijut ja jättiläiset. Ei me kohdata niitä oikeasti.

– – PLÄTS tarkoittaa meille hengenvaaraa. Se on sitten heippahei, peli loppu. Niin voi käydä, jos ilma on täynnä pahispöpöjä eikä saa lääkkeitä ajoissa. 

Alarik on täpinöissään uudesta ystävästä,
mutta äidin olemus on hieman hermostunut.
Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun helppolukuiseen
lastenkirjaan Superaltis Alarik (Tammi 2026).

Sitä vastoin Alarikin äiti stressaa ja hermoilee poikansa takia huomiota herättävän paljon. 

Onneksi äidin miesystävä Joonas toimii maadoittajana erilaisissa arjen kriisitilanteissa. 

Alarikilla on myös maalaisjärkinen isoäiti, joka kääntää lapsenlapsen herkkyyden voimavaraksi: 
 

Anarkia-mummin mielestä meidän pitäisi lopettaa pelkääminen. Mummin mielestä allergia on supervoima, ja eihän Super-Allu voi jäädä nurkkaan nyyhkimään. Kaikkea kivaa on ihan nurkan takana.

Alarik on allergiaeskarin ystävänsä Mison kanssa 
kiinnostunut avaruudesta. Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun
helppolukuiseen lastenkirjaan Superaltis Alarik
(Tammi 2026).

Allergiapäiväkodin arki on tietyistä erikoisjärjestelyistä huolimatta melko normaalia. 

Esimerkiksi tunnetaidoista puhutaan paljon: 

 
–  Eskarit puhuu jo tunteista. Miso sanoo. – Rami näyttää kuvakorteista surunaamaa. Nyt siitä pahasta mielestä voi kertoa omin sanoin. 
 

Opettaja Ranja ”palvoo yhteislauluja ja tunteiden jakamista”.
 

Allu saa myös uuden ystävän, normiksen, joka on äidin työkaverin Rean Riikka-tyttö. 

Koska Rea on ammatiltaan leipuri, täytyy uuden kaverin ja Rean käydä taloyhtiön saunassa suihkussa ja vaihtaa ylleen sellaiset vaatteet, jotka eivät ole altistuneet jauhoille. 
 

Meille tulee leikkimään kaveri, joka joutuu riisumaan nakupaljaaksi ja pesemään hiukset mun takia. Hyvä lähtötilanne.

Alarikin valoisa elämänasenne ja uteliaisuus välittyvät kirjasta hyvin. Epipen-lääkepiikki on tärkeä pelastusväline, mutta sen voi ajatella olevan leikeissä myös hieno valomiekka. 

Superaltis Alarik toimii vertaistukena moniallergiselle lapselle, mutta se auttaa myös lapsen läheisiä, ystäviä, koulukavereita, sisaruksia ja sukulaisia ymmärtämään, että elinikäinen sairaus ei kaipaa surkuttelua ja kauhistelua.