Oma kieli ja identiteetti korostuvat ensimmäisessä romanikulttuuria lapsille esittelevässä tietokirjassa

Satu Blomerus, Helena Korpela, Seija Roth & Irmeli Matilainen: Kulje kansamme. Suomen romanien historiaa lapsille, 72 sivua, Opetushallitus 2019. 

Tänään vietetään romanien kansallispäivää.

Opetushallitus on tuottanut viime vuosina uutta oppimateriaalia  romanilasten opetukseen, ja Suomen romanien historiaa ja nykypäivää valtaosin sarjakuvakerronnan kautta havainnollistava  tietokirjavihkonen Kulje kanssamme on osa tätä hanketta. 

Julkaisu on suunnattu lähinnä alakouluikäisille eri oppiaineisiin (esim. äidinkieli, historia, elämänkatsomustieto), mutta sen monipuolinen tietoaines kiinnostaa myös aikuista.

Yläkuvassa romanilapset osallistuvat romanikielen
tunnille koulussa. Alakuvassa sukulainen kertoo
vanhoista perinteistä. Irmeli Matilaisen kuvitusta
 tietokirjaan Kulje kanssamme. Suomen romanien historiaa
lapsille (Opetushallitus 2019). 

Näkökulma pidetään onnistuneesti lasten tasolla, kun romanilapset kertovat toisilleen perheiden ja sukujensa arjesta, harrastuksista ja perinteistä.  

Kirjan ”vinkkaava” sisällysluettelo on erityisen hauskasti toteutettu, mutta  

taitto ja visuaalinen ulkoasu ovat harmillisen vanhanaikaisia.

Romanikielen kunnioitus ja sukurakkaus ovat ymmärrettävästi keskiössä. Omat lukunsa ovat saaneet romanien rakkaus käsitöihin, musiikkiin, hevosiin ja hengelliseen elämään. Koulunkäynnin ja ammatinhankimisen tärkeyttäkin onneksi  korostetaan eri yhteyksissä.

Menneen ajan ja nykyajan kerrontaa on välillä hankala erottaa, kun eri sukupolvien romanit kertovat vaiheistaan.

Sodan jälkeen romaneilla oli vaikeuksia löytää itselleen
asuntoa. Irmeli Matilaisen kuvitusta tietokirjaan
Kulje kanssamme. Suomen romanien historiaa lapsille
 (Opetushallitus 2019).

Valtaväestön ennakkoluulot romaneja kohtaan tulevat pariin otteeseen esille lähinnä neutraalisti kuvien kautta esille, mutta lopussa todetaan syrjinnän olevan nykyisin laissa kielletty. 

Viimeisessä ”Tuntemattomasta tutuksi, syrjinnästä tasa-arvoon" -nimisessä osuudessa  Somaliasta perheineen Suomeen muuttanut Hassan ja romanipoika Toni  ystävystyvät päiväkodissa, kun huomaavat että heidän äitinsä pukeutuvat arkenakin muiden mielestä juhlavaatteisiin.   

Hassan ja Toni huomaavat, että heidän äitinsä
pukeutuvat arkenakin  paljon hienommin kuin muiden
lasten vanhemmat. Irmeli Matilaisen kuvitusta
tietokirjaan Kulje kanssamme. Suomen romanien
historiaa lapsille (Opetushallitus 2019).

Enid Blytonin Viisikoissa roistot olivat usein romaneja ja asiallinen tieto romanikulttuurista on ollut vielä senkin jälkeen pitkään lasten- ja nuortenkirjoissa varsin vähäistä. 

Valtakulttuurin ja romanien kulttuuri kohtasivat kiinnostavasti Tuula Saarron nuorten aikuisten romaanissa Suljetut ovet (Otava 1972), joka pohjautui osin Saarron omiin kokemuksiinsa hänen mentyään naimisiin romanimiehen kanssa. 

Tuula Kallioniemen lastenromaaneissa on ollut useampia romanitaustaisia lapsia, mm. Reuhurinne-sarjan romanityttö Ramona oikoo myös tarvittaessa romaneihin liittyviä ennakkoluuloja. 

Kallioniemen varhaisnuortenromaanissa Kaksoisolennot myös toinen päähenkilöistä on Suomeen Romaniasta tullut Mihai.

Todellisia kulttuuritekoja ovat alunperin Pieni Karhu -kustantamon kautta vuosina 2009 ja 2011 ilmestyneet  Yökettu-kuvakirjat, jotka kertovat alakouluikäisen romanitytön, Miran ja tämän perheen, arjesta. Kulje kanssamme -tietokirjasen kuvittanut Irmeli Matilainen on kuvittanut myös nämä kuvakirjat. 

  

Uusia lasten- ja nuortenkirjoja romaneista:  

Helena Blomérus, Satu Blomérus, Helena Korpela, Irmeli Matilainen: Rassako reevos – Yökettu, 119 sivua, Opetushallitus 2017. / kaksikielinen laitos kolmesta Yökettu-kuvakirjasta. 

Seija Roth: Lokko Lamjaha – Kevein askelin. Poemi ta riimi kentenge – Runoja ja riimejä lapsille. Kuvittanut Tuuli Saarekas, 112 sivua, Opetushallitus 2015. / lastenrunoja suomeksi ja romaniksi.

Helena Blomérus, Satu Blomérus, Helena Korpela & Irmeli Matilainen: Mitä sait säkkiisi, yökettu? ja Minne matka, yökettu?  Pieni Karhu 2009 ja 2011.

Tuula Kallioniemi: Reuhurinne-sarja, Otava >  romanityttö Ramona 

Tuula Kallioniemi: Kaksoisolennot, Otava 2018 > romanikerjäläinen Mihai

Elina Rouhiainen: Väki-sarja: Muistojenlukija, Tammi 2017; Aistienvartija, Tammi 2018 > Kiuru-tytöllä on äidin suvun puolelta romaniverta ja hän  tutustuu myös kahteen romaniveljekseen.

Tietoa vesihirmuille

Vuokko Hurme & Väinö Heinonen: Housuvaaran uimahalli. Tietoa vesihirmuille, 32 sivua, Into kustannus 2020.

Vuokko Hurmeen & Väinö Heinosen toisessa Housuvaara-sarjan lasten tietokirjassa voi näin poikkeusaikana muistella aiemmin toteutuneita uimareissuja...  ja suunnitella tulevia.

 Hyvä esimerkki levollisesta aukeamasta faktaa ja fiktiota
yhdistävässä kuvatietokirjassa. Väinö Heinosen kuvitusta
Vuokko Hurmeen tekstiin kuvatietokirjassa Housuvaaran uimahalli.
Tietoa vesihirmuille (Into kustannus 2020). 

Fakta ja fiktio yhdistyvät luontevasti, kun aukeaman toisella sivulla etenee  perinteinen kuvakirjatarina ja viereisellä sivulla  tarjotaan aiheeseen liittyvää tietoa. 

Lihavoidut tietotekstiosuudet on hoksattu pitää minimissään ja muutoinkin taitossa on pysytelty melko yksinkertaisissa ratkaisuissa. 

Lasten kuvatietokirjan tavoitteena ei koskaan pitäisi olla näännyttää aloittelevaa lukijaa liian isolla tietomäärällä, vaan pikemminkin innostaa etsimään lisää tietoa myös muualta. 

Siksi rauhallinen taitto on olennainen osa lukukokemusta.

Erityistermejä selitetään kiitettävän lapsentajuisesti ja Heinosen havainnekuvat  tukevat osaltaan tekstiä.

Oheisella aukeamalla havainnollistetaan veden lämpötilan 

vaihteluita. Väinö Heinosen kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin 

kuvatietokirjassa Housuvaaran uimahalli. 

Tietoa vesihirmuille (Into Kustannus 2020).  

  

Kirjasta saa tietoa myös kylpemisen historiasta ja mytologiasta ja esitellään maailman erikoisimpia uimapaikkoja.

Kirjan lapsisankarit,  Tilda ja Matti,  ovat keskimääräistä aloitteellisempia ja kekseliäämpiä. Tilda saa päähänsä rakentaa kotikuntaan uimahalli.   

Perinteisestä kuvatietokirjasta Housuvaara-sarja eroaa sikäli, että mukana on aina myös pieni fantastinen elementti.

 Perheen äidille uimahalli on ihan vieras paikka. Sarjakuvan
 avulla opastetaan äitiä uimahallissa asioimiseen ja toisten
huomioon ottamiseen. Väinö Heinosen  kuvitusta Vuokko
Hurmeen tekstiin kuvatietokirjassa Housuvaaran uimahalli.
Tietoa vesihirmuille (Into kustannus 2020). 

Edellisessä osassa lapset rakennuttivat yrittäjäystävänsä tuella huvipuiston ja nyt Kapri Kajanus päättää lähteä huvipuistonsa kanssa maailmankiertueelle ja huvipuistolle aiemmin varattu tontti tulee vapaaksi. Käden käänteessä tontille nousee hulppea uimahalli kaikkien kuntalaiseten iloksi! 

Perheen äiti ei ole koskaan ollut uimahallissa, ja niinpä lapset saavat antaumuksellisesti opastaa häntä uimahallin sääntöihin. 

Lisää lastenkirjoja uimataidosta:

Kerttu Rahikka & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri uimahallissa, Mäkelä 2019.

Helen Stephens: Sanni uimahallissa, suom. Annu Nykänen, Tactic 2014.

Jujja Wieslander & Sven Nordqvist: Mimmi Lehmä uimahallissa, suom. Terhi Leskinen, Mäkelä 2014

Anneli Kanto & Noora Katto: Vilma Virtanen ja uimataito, Karisto 2011.

Maaginen seikkailu saa komean päätöksen

Anniina Mikama: Tinasotamiehet, 397 sivua, WSOY 2020. Kansikuva Sami Saramäki. 




Oli kerran kaksikymmentäviisi tinasotilasta. He olivat veljeksiä, sillä heidät oli valettu samasta vanhasta tinalusikasta. (suom. Eeva-Liisa Manner.)

H. C. Andersenin satu "Vakaa tinasotamies" ja erityisesti oheinen sitaatti on selvästi ollut inspiraation lähteenä  Anniina Mikaman romaanitrilogialle. 

Sitaatti löytyy jo ensimmäisestä Taikuri ja taskuvaras -romaanista, mutta vasta tässä viimeisessä osassa tinasotilaat ovat juonen jännitteen kannalta avainasemassa. 

Trendikkäistä aiheista tai genreistä eri tavoin ammentavalla kotimaisella nuortenkirjallisuudella on nykyisin mahdollisuuksia pärjätä anglosaksisen käännöstarjonnan rinnalla, ajatellaan vaikkapa Maria Turtschaninoffin Maresi- ja Salla Simukan Lumikki-trilogioidenkin menestystä maailmalla. 

Heidän kustantajansa ovat uskoneet alusta lähtien tarinamaailman erityisyyteen ja kiinnostavuuteen ja rakentaneet teoksille heti ensimmäisestä osasta lähtien kansainvälistäkin brändiä. 

Suosiota ei tietenkään saavuteta vain ulkokirjallisilla puitteilla.

Menestykseen yltävän teoksen  kotimaan ja ulkomaan levikin osalta tärkeämpiä ovat kuitenkin paneutuneesti sommitellut pitkät, soljuvat tarinakaaret sekä eloisat, psykologisella silmällä rakennetut keskushenkilöt, joihin lukija haluaa sitoutua koko sarjan ajaksi.  

Mikaman trilogia on tosin ottanut myös riskin koetella lukijoiden sitoutumista. Keskimmäinen osa Huijarin oppipoika  kuvasi takautumana professori Wiktorin nuoruutta Krakovassa sekä ensikohtaamista nuoren Tomin kanssa.

Kolmannessa osassa jatketaan tarinaa ensimmäisen osan tapahtumista eteenpäin ja eletään vuotta 1891 Helsingissä.  

Ikääntynyt professori saa kirjeen vanhalta ystävältään Bertieltä, joka harrastaa vanhojen legendojen tutkimista. 

Bertie kutsuu professorin seurueineen Lontooseen ja hänen suhteidensa kautta  Minalle ja Tomille järjestyy myös mahdollisuus esiintyä lontoolaisille. Taikanäytöksen erikoisuutena on se, että sisällöltään identtiset esitykset järjestetään samanaikaisesti kahdessa eri teatterissa! 

Mikama kuljettaa nelihenkisen seurueen (mukana myös Tomin duplikaatti, robotti Alex) Helsingistä höyrylaivalla Lontooseen. 

Ensimmäinen puolisko romaanista etenee nopealukuisena, viihdyttävänä matkakertomuksena ja  seikkailuromaanina, johon on punottu myös romanttisia juonteita Minan pähkäillessä suhdettaan Tomiin. Kilpakosijakin ilmaantuu, kun Mina huomaa sataman vilinästä  huijariseurueen jäsenen, nuoren Jimmyn...   

Jo trilogian ensimmäisessä osassa identiteetin ja sielun käsitteet ovat keskiössä, ja  aiheen syventäminen jatkuu Tinasotamiehissä, jossa pohditaan myös teknologian ja moraalin suhdetta.

Identiteetin teemat näkyvät myös yksilötasolla. Kadulle huijariksi lapsuudessaan olosuhteiden ja sattuman takia joutunut Mina löytää omat vahvuutensa mentalismin ja taikuuden maailmasta. Vähitellen hän myös oivaltaa sen, kuinka merkittävää lopputuloksen ja oppimisen kannalta on ollut Tomin osoittamalla luottamuksella.  

Mina työstää aihetta myös  keskustelussa  Zofian, professorin nuoruuden rakastetun, kanssa:   

– Ensin minä pelkäsin esiintymistä, vastasi Mina. – Mutta nyt minä pidän siitä enemmän kuin mistään muusta.

– Miksi?  

 –  Koska se on jotakin erityistä. Kun Tom poimi minut mukaansa kadulta, olin vain kiitollinen siitä että sain töitä ja katon pääni päälle. Ajattelin, että hän oli pelastanut henkeni, sillä minä en taatusti olisi selviytynyt kadulla talven ylitse. Mutta sitten hän opetti minut taikomaan ja näytti minulle kokonaan toisenlaisen maailman… 

"Mikä tahansa on mahdollista, jos sen vain voi uneksia", saoo Tom Minalle, ja tämä tulee todeksi myös romaanin lukijalle. 

Puhtaan seikkailullinen juonne kääntyy enemmän keskittymistä vaativaksi scifi-henkiseksi toimintajännäriksi, kun Morton Automatics -yhtiön androidit ja eräänlaiset koneälyn varhaiset edeltäjät, mikroskooppisen pienet olennot, arkeonit, jotka osaavat loihtia hämmästyttäviä illuusioita, nousevat juonen kuljetuksen kannalta keskiöön. 

Tom joutuu kiperiin tilanteisiin, joissa tarvitaan myös Minan neuvokkuutta ja rohkeutta. 

Romaani linkittyy myös kiinnostavasti brittiläiseen sankaritarustoon Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista, ja taruston taikuri Merlin on tärkeässä roolissa. 

Merlin on myös maagikoiden epävirallinen suojeluspyhimys. Anniina Mikama on selvästi paneutunut taikuuden historiaan: hän kuvaa elämyksellisesti ja letkeän vaivattomasti  silmänkääntötemppuja, lähitaikuutta, manipulaatiota  ja erilaisia illuusioita mahdollistavia näyttämörakenteita.  

Koukuttavan tarinan sommittelu itsessään on myös yhdenlaista, ja tässä ajassa toimivaa taikuutta!

Mikaman trilogian kaksi ensimmäistä osaa noteerattiin palkinnoilla ja ehdokkuuksilla. Taikuri ja taskuvaras sai Topelius-palkinnon ja  Huijarin oppipoika oli yksi kuudesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaasta.  Äskettäin myös uutisoitiin koko trilogian käännösoikeuksien myynnistä Puolaan.

Sami Saramäki on tavoittanut graafisilla, kirjaimet pääosaan nostavilla kansikuvilla teosten maagisen sisällön. Tehokeino on toimiva sortumatta mahtipontisuuteen tai turhaan koristeellisuuteen.