maanantai 8. elokuuta 2022

Kaupunki liekeissä

 
















Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset. 135 sivua. Kansikuva Sami Saramäki.

 

 

Jos näky kaupungissa oli yöllä ollut kuin suoraan helvetin lieskoista, päivällä se oli pelkästään lohduton. Jaakko, Peter, Hulda ja Rapu seisoivat Vartiovuoren päällä ja katselivat alas tuhoutunutta kaupunkia ensimmäisen kerran päivänvalossa. Edelleen jossain näkyi yksittäisiä leikkejä ja savu leijui kuin hiipuneesta jättiläisen nuotiosta.

 

 

Historiallinen lastenromaani  oli Suomessa pitkään melko naisvaltainen laji (mm. Laila KohonenMaijaliisa DieckmannRaili MikkanenAnna Amnell), mutta viime vuosina genre on kiinnostanut myös mieskirjailijoita, Tapani Baggen lisäksi myös Roope Lipastia

 

Lipastin edellinen muinaishistoriaan sijoittuva Viikinkisolmu-sarja oli vetävä ja eloisa viikinkiseikkailu.

 

Juuri ilmestynyt uutuus Palavan kaupungin lapset vie lukijan Turun palon aikaan, syyskuun alkuun vuoteen 1827.

 

Peter ja Hulda ovat melko vauraan kauppiasperheen lapsia. Vanhemmat ovat juuri lähteneet Tampereelle markkinoille ja lapset ovat jääneet mamselli Tengströmin, lastenhoitajan ja kotiopettajattaren hoteisiin.  


Heidän ystävänsä Jaakko asuu Luostarinmäellä ja perhe joutuu venyttämään penniä ja tulee pääosin toimeen äidin pyykinpesijänä saamilla ansioilla.  

 

Eri yhteiskuntaluokista tulevien sankarien kautta Lipasti pystyy havainnollistamaan sitä, kuinka suuri merkitys luokkataustalla oli ihmisten elämässä ennen vanhaan. 

 

Lapset hankkivat lisäansioita myymällä rapuja venäläiselle amiraalille. Jaakon seuraan lyöttäytyy kulkukoira, Rapu, jonka hyvästä vainusta on seikkailun käänteissä myös apua.


Jaakon tulevaisuutta tasoittaa tosin kummisetä, professori, joka on luvannut kirjoittaa oppipojastaan triviaalikouluun suosituksen, jotta poika pääsisi sinne vapaaoppilaaksi. 

 

Perinteisen poikakirjallisuuden kliseiseen hahmogalleriaan kuuluu kierosilmäinen rikollinen, Katala-Kalle, jonka perättömän todistuksen takia Jaakon isä on joutunut vangituksi.  


Kalle ei kunnioita edes tuomiokirkon hopea-aarteita, vaan käyttää tulipalosta aiheutunutta kaaosta häikäilemättömästi hyväkseen, mutta neuvokkaat lapset pääsevät Kallen jäljille ja ajavat hänet satimeen.

 

Juonellinen jännite tiivistyy Turun palon syttyessä lasten hengissä pysymiseen ja Mikael Agricolan vuonna 1556 ilmestyneen kirjan pelastamiseen. Lapset pystyvät lunastamaan professorille antamansa lupauksen ja toimittavat kirjan nokisena mutta kokonaisena akatemian kirjastonhoitajalle herra Pippingille. 

 

Lastenromaanin luvut ovat sopivan lyhyitä ja ne on nimetty houkuttavasti.

 

Kaupungin kartta esimerkiksi sisäkansissa olisi auttanut Turun palon etenemisen ja lasten seikkailun seuraamista.

 

Jälkisanoissa Lipasti kertoo kirjan tapahtumien olevan osin sepitettä, vaikka faktat Turun palosta ovatkin pääosin kohdillaan. 

 

Jatko-osa Rauniokaupungin lapset ilmestyy ensi vuonna. 

torstai 4. elokuuta 2022

Ei enää kenenkään pelinappula


 















Mimmu Tihinen: Kaken maailman asiat, 125 sivua, Uljas & Lucia 2022. Kansikuva Jyrki Pitkä. 

 

 

Mimmu Tihinen on viime vuosina kunnostautunut erityisesti varhaisnuorille suunnatun selkokirjallisuuden tekijänä.

 

Tihinen kuuluu VaLas-kollektiiviin. 

 

Juuri ilmestynyt uutuus Kaken maailman asiat ilmestyy muiden kollektiivin jäsenten kirjojen tapaan omakustanteena, mutta teos on saanut selustatukea kollektiivin muita kirjailijoilta.

 

 

Selkokirjoissaan Kello tuhat (Pieni Karhu 2016, uusi laitos uudella kansikuvalla 2016), Toivottavasti huomenna sataa (Pieni karhu 2018) ja Kalevin kesätarina (Karisto 2021) Tihinen on onnistunut kiteyttämään päähenkilöidensä tuntoja koskettavasti mutta ilman turhaa dramatiikkaa. 


Kaikkia kolmea kirjaa yhdistää myös se, että keskushenkilöillä on hieman viisto tapa tarkkailla elämää. 

 

Nuorten arjesta kertovissa varhaisnuorten- ja nuortenromaaneissa on nykyisin lähes säännönmukaisesti käyttäytymiseltään ja/tai erityispiirteiltään hyvin äärimmäisiä päähenkilöitä. 

 

Tihinen on ”tavisten” puolella, ja hyvä niin. 

 

Kaken maailman asioita on muodoltaan viehättävä ja siksi nopealukuinen kirja myös sellaiselel varhaisnuorelle, joka lukee penseästi tai kokee, että perinteiset paksut kirjat eivät ole häntä varten. 

 

Kake nimittäin listaa kirjan eri luvuissa vähän sanakirjan tapaan itselleen tärkeitä asioita, arkisia tilanteita ja läheisiään. 

 

Vanhempien avioero tuntuu heijastuvan monin tavoin pojan elämään. 

 

Äidin exä ei ole isä. Isä on äidin ex-miesystävä. Tosin ei isä oikeastaan ole sitäkään, koska äiti ja isä eivät ole koskaan varsinaisesti seurustelleet. Äiti vain tarvitsi isää, jotta saisi minut. 

 

Äidin exä on Miisa. Käyn Miisan luona kerran kuussa. Asiasta käytiin pitkä vääntö, tarvittiin koulupsykologin suositus ja viranomaisten laillinen päätös. Lopulta äidin oli myönnyttävä siihen, että minulla on oikeus tavata Miisaa. 

 

Miisa ja äiti olivat kimpassa siitä lähtien, kun minä opin kävelemään, aina siihen asti kun täytin 11. – – 

 

Monin tavoin tiedostavien isän ja äidin ja tämän exän lisäksi Kakella on myös valveutunut mummo, jota pitää kutsua Mosseksi: 

 

Mosse on lyhenne sanoisat ”mother” ja ”senior”. Mosse sanoo, että sukupuoleton nimi tuo luo tasa-arvoa.

 

 

Nyt äidillä on jälleen uusi naisystävä, Signe, jolla on kaksi leikki-ikäistä lasta. 


Kake kutsuu heitä bonareiksi.  

 

Kake harrastaa shakinpeluuta, ja hän asettaa itselleen haasteeksi selättää shakkikerhon paras pelaaja Aliisa. 


Usein Tihisen kirjoissa poikapäähenkilöiden vastuksena on taidoiltaan ja luonteeltaan ylivertainen, mutta usein myös tarkkasilmäinen ja sympaattinen tyttö, joka onnistuu vaivihkaa koulimaan pojasta parhaat puolet esiin. 

 

Äiti joutuu tahollaan Signen höynäyttämäksi, mutta Kakella on omassa elämässäänkin paljon säätöä. 


Kaken kaveri vedättää häntä koiranulkoilutuksessa ja Kake huomaa joutuvansa kohtuuttoman usein bonareiden vahdiksi. Vähitellen Kake kuitenkin tajuaa, että on hyvä asettaa rajat omassa elämässään.

 

Tihisen Kaken maailman asioita osoittaa nasevasti, että tavallisesta arjestakin löytyy monta kiinnostavaa näkökulmaa. 


Ylivertaisten poikasankareiden rinnalle kaivataankin nyt enemmän Kaken kaltaisia elämän tarkkailijoita. 


Kaken maailman asioita toimii varmasti  myös hyvin kannusteena omiin sanataideharjoituksiin.

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Ihan oikeita kanoja!

















Niina Hakalahti: Tuukka-Omarille alkaa riittää, kuv. Jukka Lemmetty. 109 sivua, Myllylahti 2022. 



Niina Hakalahden Tuukka-Omar on tavattoman sympaattinen lastenkirjasarjan sankari. 


Sarjan kuudes osa on jälleen mainio esimerkki siitä, kuinka lastenkirjoissa moninaisuuden ja moniarvoisuuden teemoja voidaan varioida luontevasti ja alleviivaamatta.

 

Tuukka-Omar on herkkä alakouluikäinen poika, jonka isä, baba, on kotoisin Syyriasta ja äiti suunnittelee päivätyönään pääsiäismunia. 


Kotona vanhemmat keskittyvät olemaan mahdollisimman hyviä vanhempia kahdelle lapselleen.

 

Tuukka-Omar pitää rutiineista ja kun heidän kotitalossaan sattuu vesivahinko, ja perheen on muutettava remontin ajaksi evakkoon muualle, pojan turvallisuudentunne järkkyy. 


Ja kaiken kukkuraksi Synnove-mummokin ilmoittaa muuttavansa uuteen asuntoon, luokalle tulee sijaisopettaja, isän taksi menee rikki ja isosisko joutuu sairaalaan… 


Nukkumaan mennessä Tuukka-Omaria piinaa loru, joka kuitenkin katkeaa aina pahaenteisesti kesken.

 

Muutoksista seuraa onneksi myös paljon hyvää, kuten äidin Anna-ystävän kanat, joita perheen tulee hoitaa Annan poissaollessa heidän väliaikaisessa majapaikassaan. 

 

Tuukka-Omarin ja neljän kanan ja kukon ensikohtaaminen.
Jukka Lemmetyn kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniin
Tuukka-Omarille alkaa riittää (Myllylahti 2022). 


Tuukka-Omar miettii yhdessä parhaan kaverinsa Paavon kanssa, missä kaikki maailman kanat asuvat. Mummo kertoo pojille, että kaikilla kanoilla ei ole yhtä lokoisia oltavia kuin Annan kanalan neljällä kanalla ja kukolla: 

 

Mummo meni vähän vakavan näköiseksi.

 

– Ikävä kyllä aika harva kana saa asuan näin ihanasti. Ihmiset haluavat paljon munia, ja siksi kanoja on laitettu asumaan jättimäisiin halleihin valtaviin parviin, eikä niillä ole siellä yhtään mukavaa. Meillä onkin miekkailuyhdistyksen kanssa ollut tempauksia, joissa olemme puolustaneet kanojen oikeuksia. Ja tietysti kukkojenkin! Jokainen kana tarvitsee ainakin kuopsuttelu- ja kylpypaikan! 

 

Kirjan lopussa on tietoisku kanoista ja kukoista.

 

Tuukka-Omar oppii taas paljon uutta itsestään ja läheisistään. 


Oman kodin ikävä vertautuu Baban kotimaan ikävään. Poika oivaltaa, että ikävän kanssa voi oppia elämään: 

 

– – samalla tavalla kuin Tuukka-Omar ikävöi omaan oikeaan kotiin, baba ikävöi omaa kotitaloaan Damaskoksessa. Mutta siitä huolimatta baba nauroi ja vitsaili ja oli kiva baba, joka kuljetti taksilla asiakkaita paikkoihin, joihin he halusivat päästä. 

 

Tuukka-Omar hoksaa myös, että kun luopuu jostakin, voi saada tilalle myös jotain uutta.

 

Tällaisia elämän perusasioita ja -tunteitakin on edelleen hyvä sanoittaa lastenkirjoissa.

 

Niina Hakalahden Tuukka-Omar -sarja erottuu edukseen monista muista ulkokohtaiseen koohotukseen ja sähellykseen keskittyvistä helppolukuisista kotimaisista kirjasarjoista. 

 


 

 

Lisää lasten- ja nuortenkirjoja kanoista:

 

Aaron Reynolds: Rex Dexter ja älyttömän kuolleet eläimet, kuv. Hugo Cuellar, suom.  Kaisa Ranta, Jalava 2021 / nuortenromaani 

 

Christian Joliboi & Christian Heinrichs: Kanajengi: suuri seikkailukirja, suom. Irma Rissanen, Readme 2020 / neljän erillisen tarinan kuvakirja 

 

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja kana, kuv. Salla Savolainen, Tammi 2019 / lastenromaani 

 

Maikki Harjanne: Minttu ja kananvaljaat, Otava 2018 / kuvakirja

 

Nadja Andersson: Hönans kalas, Schildts & Söderströms 2017 / kuvakirja 

 

Huginn Þór GrétarssonMaaria Päivinen & Srimalie Bassani: Herra T ja kana nimeltä Aasi; Herra T ja mysteerinen kana nimeltä Aasi, Myllylahti 2016 ja 2017 / kuvakirja

 

Sun-mi Hwang: Kana, joka tahtoi lentää, suom. Hilla Hautajoki, kuv. Nomoco, Sitruuna kustannus 2015 / kuvakirja

 

Stanislav Vostokov: Frosjan talo, kuv. Maria Vorontsova, suom. Maria Kulmala, Karisto 2015 / Lastenromaani 

 

Aaron Blabey: Hurja jengi -sarja, suom. Annukka Kolehmainen,  Into v:sta 2014

 

Kana, Minun lemmikkini -sarja, toim. Anna Kylmänen, Perhemediat 2012 / tietokirja 

 

Cornelia Funke: Me Vauhtikanat, suom. Tiina Hakala, Otava 2007 / tyttökirja

 

Iiris Kalliola: Lasten oma kotieläinkirja, WSOY 2006 / tietokirja

 

Niki Daly: Jamelan ystävä, suom. Riita Oittinen, Pieni Karhu 2001 / kuvakirja 

 

Terry Collins, Karey Kirkpatrick, Peter Lord & Nick Park: Kanan lento: pako kanalasta, Allers International 2000

 

Aura Koivisto & Risto Sauso: Kilin kesä ja kanan pesä, Tammi 2000 / kuvakirja 


Martina Schlossmacher & Gider Iskender: Musta kana, suom. Sinikka Virtanen,  Lasten parhaat kirjat 1999 / kuvakirja 

 

Jonathan Allen: Kadonneiden kanojen arvoitus: Outo rikos Tammiston tilalla, suom. Sinikka Sajama, Mäkelä 1997 / kuvakirja 

 

Taru Ilves & Maija Ranta: Röh-röh, muu ja mää! Lasten kotieläinkirja, WSOY 1992

 

Anna Tauriala & Matleena Danson: Maailman onnellisimmat kanat, Tammi 1992 / kuvakirja 

 

Tini Sauvo: Kukon ja kanan sauna, Tammi 1983 / kuvakirja 

 

J. P. Miller: Kana Karoliina, suom. Marjatta Kurenniemi, Tammi 1967 / kuvakirja, Tammen kultaiset kirjat