Oikeasti helppolukuista heppastelua

Siri Spont & Andrea Femerstrand: Melli on minun. Suomentanut Nina Tarvainen. 59 sivua. Otava 2022. 

 

Harrastusaiheisten lastenkirjojen valikoima on monipuolistunut viime vuosina merkittävästi. 

Tarjolla on kirjoja myös harvinaisemmista tai hiljattain trendilajeiksi tulleista harrastuksista. 

Yksi harrastus pitää kuitenkin yhä pintansa: heppastelusta ja ratsastuksesta kirjoitetaan edelleen paljon.

 

Uutta on kuitenkin se, että valtaosa hevosaiheisista kirjoista on helppolukuisia, lukutaidon alkuun tarkoitettuja lastenromaaneja. Varhaisnuorille ja nuorille suunnattuja hevoskirjoja ilmestyy sitä vastoin huomattavasti vähemmän kuin ennen.  

 

Suurin osa hevosaiheisista lastenkirjoista käännetään Suomeen Ruotsista:  erityisesti Linn Hallbergin ja Margareta Nordqvistin heppakirjat ovat suosittuja. 

 

Siri Spontin ja Andrea Femerstrandin uusi Melli-sarja eroaa edukseen monista muista vastaavista sarjoista, joita mainostetaan helppolukuisina, muta jotka itse asiassa vaativat jo varsin harjaantunutta lukijaa. 

 

 Andrea Femerstrandin kuvitus tuo esiin iso- ja pikkusiskon
välisen suhteen. Femerstrandin kuvitusta Siri Spontin tekstiin 
helppolukuisessa lastenkirjassa Melli on minun (Otava 2023).   

Sarjan aloitusosassa on jopa vain aukeaman mittaisia lukuja, jotka on nimetty lukemaan houkuttelevasti. 

Luettavuutta helpottaa vielä sekin, että rivillä ei pidempiäkään sanoja katkaista tavuviivoilla. 

Virkkeet ovat lyhyitä ja vuoropuhelua käytetään vaihtelevasti suorasanaisen kerronnan lomassa.

 

Kirja on läpikuvitettu Andrea Femerstrandin nelivärisillä kuvilla, jotka myös tukevat tarinaa. 

Vaikka ponien hoito on työlästä, ennättää Emma myös 
säätää kaverisuhteita koulussa. Andrea Femerstrandin 
kuvitusta Siri Spontin tekstiin helppolukuisessa lastenkirjassa 
Melli on minun (Otava 2023).

Yksi  hevoskirjojen kliseisistä juoniaihelmista liittyy unelmaan omasta hevosesta.

Melli-sarjassa haaveesta on kuitenkin tullut jo totta: alakouluikäisen Emman perheellä on nimittäin kaksi ponia, jotka  tosin ovat virallisesti isosiskon nimissä ja pikkusisko Emma saa vain osallistua niiden hoitamiseen.

Sarjan aloitusosa tosin paljastaa jo nimessään, että Emman harras toive toteutuu.

 

Tallitöiden ja ratsastuksen kupeessa työstetään myös kaveritaitoja. 

 

Lisää helppolukuisia heppakirjoja: 

 

 

Merja ja Marvi Jalo: Onnenkepparit-sarja, kuv. Reetta Niemensivu, WSOY v:sta 2018  / Lukupalat-sarja 

 

Päivi Lukkarila: Ponimme Possukka, kuv. Reetta Niemensivu, Karisto 2020

 

Päivi Lukkarila: Poni Kemppainen -sarja, Karisto v:sta 2021

 

Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäen talli -sarja, Otava v:sta 2011

 

Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Uljas-sarja, Otava v:sta 2016 

 

Margareta Nordqvist: Hoplaa, Tuuli! Suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2022  

 

Lin Hallberg: Sinttu-sarja, kuv. Margareta Nordqvist, suom. Marvi Jalo, Tammi v:sta 2004

 

Lin Hallberg: Eppu-sarja, kuv. Margareta Nordqvist, suom. Marvi Jalo, Tammi v:sta 2012

 

Karen Christine Angermayer: Heppatarinoita, kuv. Dominik Rupp, suom. Seija Kallinen, Mäkelä 2021

 

Merja Jalo: Hiljennä, Lester! Kuv. Milla Koivunen, Aurinko kustannus 2022

 

Merja Jalo: Kätketty medaljonki, Kvaliti 2022

 

Merja Jalo: Vaarojen kesä, Kvaliti 2022

 

Merja Jalo: Nyt ratsaille, Niklas! Aurinko Kustannus 2021

 

Mervi Heikkilä: Ponikesä, kuv. Marianne Mäki, Avain 2015 / selkokirja 

 

Lastenromaani Turun palosta palkittiin Runeberg Juniorilla

Jälleen tänä vuonna valpas media olisi voinut nostaa esille kaksi samasta aiheesta eri kohderyhmille kirjoitettua kirjaa: Roope Lipastin Palavan kaupungin lapset (WSOY) ja Hannu Salmen tietokirjan Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827 (Otava).

Lipastin historiallinen lastenromaani palkittiin tänään Runeberg Juniorilla ja Hannu Salmen tietokirja oli viime vuonna Tieto-Finlandia-ehdokkaana. 

Runeberg Junior -palkinnon saajasta olivat päättämässä yhteensä 136 porvoolaista esi- ja alkuopetuksen oppilasta. 

Valinta tehtiin aikuisraadin tekemän ehdokaslistan kirjoista: mukana neljä alun perin suomeksi ja neljä ruotsiksi ilmestynyttä kotimaista lastenkirjaa, näistä kuusi lastenromaania ja kaksi kuvakirjaa. 

Esivaaliraati perusteli Lipastin teosta tähän tapaan: 

Palavan kaupungin lapset on Roope Lipastin kirjoittama historiallinen seikkailu, jossa kolmen lapsen elämä mullistuu heidän joutuessaan keskelle Turun paloa. Kirja kertoo monipuolisesti ystävysten tulevaisuudensuunnitelmista, 1800-luvun yhteiskuntarakenteesta sekä äärimmäisestä katastrofista lasten näkökulmasta. Vaaran vaaniessa jokaisen nurkan takana tarinan tunnelma on käsin kosketeltava ja mukaansa tempaava.

Sanomalehti Östnylandin ja Porvoon kaupungin perustama palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.  

Roope Lipasti toi  kiitospuheessaan esille ilon siitä, että hänen lastenromaaninsa sai nimenomaan Runeberg Junior -palkinnon, jota jaetaan Porvoossa. Kirjassa nimittäin mainitaan myös eräs neiti Tengström, joka sittemmin tunnettiin Porvoossa paremmin nimellä Fredrika Runeberg. 

Kunniamaininnan sai niin ikään lasten- ja nuortenkirjallisuden Finlandialla palkittu Sofia ja Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort (Schildt & Söderströms; Kirahvin sydän on tavattoman suuri, S&S, suom. Outi Menna), jota esiraati perusteli seuraavasti: 

Sofia och Amanda Chanfreau johdattavat meidät mielikuvituksellisten otusten uskomattoman kauniiseen maailmaan kirjassaan Giraffens hjärta är ovanligt stort (Kirahvin sydän on tavattoman suuri). Lukija voi vain toivoa, että hänkin voisi nähdä asfalttimajavia ja suojatieseeproja kuten kirjan päähenkilö Vega, joka elää isänsä kanssa Kirjahvisaarella.  Isoisä Viktor asuu lähistöllä jännittävässä talossaan ison puutarhan keskellä, mutta missä on Vegan äiti? Ja onko totta, ettei kirahvilla ole äänihuulia? Amanda Chanfreaun yksityiskohtaiset ja herkät piirrokset kutsuvat palaamaan kirjaan yhä uudelleen.  

Arvostan kovasti Runeberg Junior -palkintoa, mutta jälleen kerran harmittelen sitä, että lasten ääni hukataan palkinnon tiedotuksessa. 

Nykyisen vähentyneen lastenkirjajulkisuudenkin nimissä olisi tärkeää antaa lapsille mahdollisuus tuoda omat mielipiteensä esille: mitä he oikeasti pitivät lukemistaan tai heille ääneen luetuista kirjoista: mitkä asiat heitä hämmästyttivät ja ihastuttivat erityisesti.  

Palkintotiedotteeseen olisi ollut hyvä saada lasten summausta, mielipiteitä, kommentteja – heidän opettajiensa referoimina tietysti. 

Suorana lähetetyssä kaksikielisessä palkinnonjakotilaisuudessa lapset olivat toki yleisönä pääosassa. 

Ehdolla palkinnolle olivat myös nämä kuusi lastenkirjaa:

Mikko Kalajoki: Almus: Tännetuloa terve, kuv. Jani Ikonen,  WSOY

Helena Meripaasi: Pystykorvatalvi, Otava 

Annika Sandelin: När farmor flög, ill. Jenny Lucander, Förlaget / Kun isoäiti lensi, suom. Veera Antsalo, Teos   

Arttu Unkari: Isämies ja hyytävä hypnoosi, kuv. Kai Vaalio,  Otava

Sanna Sofia Vuori & Cara Knuutinen: Lejon kommer / Leijona tulee, Teos & Förlaget

Mimi Åkesson & Linda Bondestam: Här är alla andra / Kaikki toiset , suom. Katri Tapola (Förlaget, Etana Editions, suom. Katri Tapola)

Lastenkirjahyllystä löytyy arvio Lipastin romaanista  Palavan kaupungin lapset ja arvio Chanfreaun sisarusten lastenromaanista Kirahvin  sydän on tavattoman  suuri. 

 

 

Räyhäkkä kuvakirja antaa luvan vahvoille tunteille

 

Suzanne & Max Lang: Kiukkuinen apina. Suomentanut  Riina Behl, 30 sivua, Arthouse 2022.

 

Arthouse  on löytänyt veikeän ja tähän tunnesäätelyn haasteita koettelevaan aikaan tarpeellisen räyhäkän kuvakirjan.

 

Suzanne Langin yhdessä puolisonsa Max Langin kanssa tekemä Grumpy monkey oli ilmestyessään 2018 menestys The New York Timesin bestseller-listalla.

Simpanssi nimeltään Simo Panssi on ryytynyt:

 

”Aurinko oli liian kirkas, taivas oli liian sininen, ja banaanit olivat liian makeita.”

 

Olemukseltaan jykevä gorilla ja liikkeissään äkkipikainen
simpanssi toimivat mainiona vastinparina. Max Langin 
kuvitusta Suzanne Langin tekstiin kuvakirjassa 
Kiukkuinen apina (Arthouse 2022). 

Muut viidakon eläimet ovat pistäneet merkille sen mielialan muutoksen ja yrittävät parhaan kykynsä mukaan helpottaa sen oloa. 

 

Ne yrittävät sanoittaa Simon tunteita: ehkä se on kiukkuinen? Ainakin sen kehonkieli näyttäisi viittaavan siihen.   

 

Viidakon eläimillä on kaikilla hyviä ehdotuksia kiukkumielen
karkotukseen. Max Langin kuvitusta Suzanne Langin tekstiin
kuvakirjassa Kiukkuinen apina (Arthouse 2022).

Simon kaverit yrittävät nykäistä sitä muihin ajatuksiin ja toimiin, mutta tuloksetta.

 

Simo on suorastaan VIMMAISESTI itse sitä mieltä, että sitä ei kiukuta yhtään.

Simo vetäytyy omiin oloihinsa ja kohtaa Hermanni-gorillan, jonka olemus on Simoon verrattuna paljon synkeämpi, jopa mustanpuhuva.

 

Se on saanut takaukseensa piikkisian piikkejä.

 

Kirjan seesteisellä viimeisellä aukeamalla kaksikko istuu yhdessä puun oksalla. 

 

Simo toteaa, että hänen kiukkunsa menee varmaan ajan oloon ohi ja Hermanni toteaa lakonisesti, laastareita takapuolessaan, että ”On hieno päivä olla kiukkuinen”.

 

Ja siihen ei Simolla ole mitään vastaan inttämistä.

 

Kirjan pelkistetty, sopivan yrmeä ja pelkistetty kuvitustyyli viestii sekä aikuiselle että lapselle, että äkeys, huonotuulisuus, kiukuttelu ja jurottaminen on toisinaan ihan ok. Tunteet tulevat ja menevät. 

 

Kirjan kansi on tymäkän punainen ja erottuu siksi hyvin edukseen muusta kuvakirjan valtavirrasta. Punaista käytetään kuitenkin sisäsivuilla vain harkitusti.

 

Pirkko-Liisa Surojeginin kuvakirja Metsähiiren tanssi 

(Otava 1990) on Kiukkuisen apinan sisarteos.

 

Se kertoo alakuloon vajonneesta metsähiirestä, jota metsän eläimet yrittävät parhaansa mukaan piristää.   

Kuvakirjojen lumo on juuri tällaisessa   samankaltaisten aihepiirien käsittelyssä. Täysin erilaisilla kuvitus-tyyleillä, väriskaaloilla ja hahmoilla onnistutaan havainnollistamaan samaa aihetta.