perjantai 29. tammikuuta 2021

Täsmäkirja lapselle, jonka läheinen on vankilassa



Noora Alanen & Anne Muhonen: Miirun isä on vankilassa, 26 sivua, Kriminaalihuollon tukisäätiö 2020. 

Pia Bergström, Noora Alanen, Mervi Ruohonen & Tarja Sassi: Mitähän sille kuuluu nyt? Opas nuorelle, jonka läheinen on vankilassa, kuv. Anne Muhonen, 20 sivua, Kriminaalihuollon tukisäätiö 2020.

 

 




 




Jatketaan vielä rankkojen aiheiden äärellä.

 

Muistan elävästi, kun olin esittelemässä vuosina 2006 ja 2007 TAYS:in lastenpsykiatrisen osaston työntekijöille kuvakirjoja kipeistä aiheista. 

 

Esittelyn päätteeksi kysyin, onko aiheita, joista he toivoisivat lapsille kirjoitettavan. 


Eräs osaston työntekijä toivoi lapsipotilaalleen kirjaa, joka sopisi tämän elämäntilanteeseen: toinen vanhempi on vankilassa ja toinen tekee sillä välin itsemurhan.

 

Hätkähdin toivetta ja totesin, että Suomen kokoisella pienellä kielialueella tuskin mikään taho kokisi mielekkääksi tehdä lastenkirjaa noin hurjasta aiheesta.

 

Näistä kohtaamisista sain sittemmin sykäyksen kirjoittaa tietokirjan Minttu, Jason ja Peikonhäntä, lasten kuvakirjoja kipeistä aiheista (Avain 2010). 

Kirjan viimeistelyn loppuvaiheessa ilmestyi Martti Lintusen kuvakirja Älä yritä unohtaa (Prometheus 2020. Se on suunnattu lapsille ja nuorille, jonka lähipiirissä joku on tehnyt itsemurhan tai yrittänyt sitä. 

 

Vuonna 2011 ilmestyi Pirjo ja Pekka Arvolan ja Johanna Sarajärven kuvakirja Osmo nalle ja isän erehdys (Pieni Karhu 2011), jossa nalleperheen isä joutuu työttömäksi, tekee murron hunajakioskiin ja joutuu vankilaan.

 

Lastenkirjallisuudessa on ollut yleistä loitontaa vaikeat ja kipeät aiheet sadunomaiseen miljööseen tai eläinten maailmaan. Vaikeassa elämäntilanteessa olevan lapsen ajateltiin hyötyvän enemmän siitä, että  aihe ei tule liian ”iholle”. 

 

Rankkoja, kipeitä, haastavia aiheita käsittelevien lastenkirjojen lähestymistapa on kuitenkin selvästi muuttumassa:  tapahtumien arkipäiväisyyttä ei katsota enää tarpeelliseksi loitontaa. 


Kyse on ennen kaikkea lapsen ymmärryksen kunnioituksesta: kasvatusalan asiantuntijat tiedostavat, että suora arkinen puhe auttaa kriisin keskellä olevaa lasta usein parhaiten. 

 

Tällaiset kirjat ovat usein lohtukirjoja ja täsmäkirjoja lapselle, joka painii omassa elämässään kipeän aiheen kanssa. Kun lapsi saa luettavakseen kirjan, joka kertoo hänelle tutusta asiasta, hän saa vakuutuksen, ettei ole raskaan asian kanssa yksin. 


Voimaantumisen ja toipumisen kannalta on kuitenkin olennaista, että lapsen elämäntilanne tulee tutuksi myös lapsen lähipiirille ja niinpä nämä kirjat voivat auttaa myös kriisissä olevan lapsen lähipiiriä (sisarukset, ystävät, päiväkotiryhmän tai koululuokan lapset).



Noora Alasen ja Anne Muhosen kuvakirjan Miirun isä on vankilassa on julkaissut Kriminaalihuollon tukisäätiö, joka tuottaa tietoa sekä järjestää apua, tukea ja palveluita rikostaustaisille ja heidän perheilleen ja ammattilaisille.  


Kirja on suunnattu 3–8-vuotiaille lapsille, joiden perheessä läheinen suorittaa vankeusrangaistusta. 

 

Vankeus koskettaa eri tavoin jopa 8000–10 000 suomalaista lasta vuosittain.  

 

Miirun isä on vankilassa ei ilmiasultaan eroa ”tavallisista kuvakirjoista”. Tämä on tärkeää, sillä erityisaihetta käsittelevä kirja ei saisi leimata lukijaansa.


 

Miiru liennyttää isän ikävää myös katselemalla valokuvia. 
Anne Muhosen kuvitusta Noora Alasen tekstiin kuvakirjassa
Miirun isä on vankilassa (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2020).



Miiru on ihan tavallinen pikkutyttö.

 

Miirun kotona asuu Miirun lisäksi äiti ja vauva. Ja tavallaan isä. 

Isällä on kotona sänky ja paikka ruokapöydässä. 

Ihan niin kuin kaikilla muillakin. 

Mutta isä ei ole kotona. Miirun isä on vankilassa.  

Isä nukkuu vankilan sängyssä. On nukkunut jo pitkään.

 

Ja kestää kauan, että isä tulee taas kotiin.

 

Leikki-ikäisen arjen kuvauksessa painotetaan tunteiden tunnistamisen tärkeyttä sekä annetaan lapselle ja hänelle kirjaa ääneen lukevalle aikuiselle myös vinkkejä tunteiden sanottamiseen. 



Kaikki tunteet saavat näkyä ja kuullua myös kuvituksessa.
Anne Muhosen kuvitusta Noora Alasen tekstiin kuvakirjassa
Miirun isä on vankilassa (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2020).





Arki kotona äidin ja vauvan kanssa on silti ihan tavallista. 


Välillä Miiru ikävöi isää, mököttää ja riehuu. 

 

Joskus Miirun isän ikävä lientyy, kun hän pukee isän vanhan t-paidan päälleen.

 

Isä soittaa myös Miirulle vankilasta ja perhe käy säännöllisesti vankilassa tapaamassa isää. 


Lastenkirjallisuuden kuvitus murtaa yhä aiemmin tabuina
pidettyjä asioita, kuten tässä kuvituskuvassa,
 jossa Miiru, äiti ja vauva tapaavat isää vankilan perhehuoneessa. 
 
Anne Muhosen kuvitusta Noora Alasen tekstiin kuvakirjassa
Miirun isä on vankilassa (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2020).

 


Toiveikkaasti kirjassa suunnataan katse tulevaisuuteen ja perhearjen vakautumiseen. Isä kertoo Miirulle, että kun tyttö aloittaa koulunkäynnin, hän pääsee pois vankilasta. 

 

Noora Alanen työskentelee Krimnaalihuollon tukisäätiössä perhetyön vastaava ohjaaja Noora Alanen.


Kirjan lopussa on verkko-osoitteita aikuisten tarpeisiin. 

 

Kriminaalihuollon tukisäätiön sivuilta löytyy myös tietoa lapsille. 

 

Anne Muhonen luo  kuvituksen kautta  Miirulle turvallisen ja rakkauden täyteisen  kasvuympäristön. 

 

Kipeää aihetta työstävän lastenkirjan kuvituksen on hyvä olla lapsen kannalta helposti lähestyttävä: taiteelliset kokeilut voisivat pahimmillaan vesittää koko kirjan. 

 

Muhonen tiivistää tärkeitä tunnetiloja keskushenkilöiden ilmeisiin ja eleisiin.

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö on julkaissut aiemmin viime vuonna myös nuorille suunnatun vihkosen Mitähän sille kuuluu nyt? Opas nuorelle, jonka läheinen on vankilassa

Anne Muhosen sarjakuvakuvitus sopii hyvin aiheeseen.

 

Vihkosen voi ladata myös verkosta

 

 




 







 

 

 

 

 

 

 

 

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

”Jotta sitä ei tapahtuisi enää koskaan”

















Hédi Fried: Bodrin tarina, kuvittanut Stina Wirsén, suomentanut Sanna Manninen, 25 sivua, Sitruuna 2020. 

 





Eräänä päivänä kuulin, kun joku mies huusi radiossa vieraalla kielellä. 

Miehen nimi oli Adolf Hitler. 

Äiti sanoi: Ei hän tänne tule. 

Isä sanoi: Emme ole tehneet mitään väärää, ei meidän tarvitse pelätä. 

 

Hitlerin dominoiva ja ankara ääni lamaannuttaa
sisarukset. Stina Wirsénin kuvitusta Hédi Friedin tekstiin kuvakirjassa Bodrin tarina (Sitruuna 2020). 

 



Ruotsalainen kuvakirja Bodrin tarina on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka lähihistorian tapahtumat tuodaan nykyisin rohkeasti myös lastenkirjallisuuteen.

 

Kirjailija ja psykologi Hédi Fried (s. 1924) kertoo yhdessä pikkusiskonsa kanssa koetun selviytymistarinan Auschwitzin ja Bergen-Belsenin keskitysleireiltä. 

 

Romaniassa syntynyt ja sodan jälkeen Ruotsiin muuttanut Fried on kiertänyt kouluissa kertomassa lapsille kokemuksistaan. 


Hän on kirjoittanut myös aikuisille kirjan Kysymyksiä, joita minulle on esitetty keskitysleiristä (Nemo 2018, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen).

 


Bodrin tarinan kertojaminä, kouluikäinen pikkutyttö,  elää suojattua elämää vanhempiensa ja pikkusiskonsa Livian kanssa. 


Leikin ja koulunkäynnin täyttämä tavallinen arki muuttuu vähitellen alkuvaiheen hämmennyksestä konkreettiseen pelkoon perheen turvallisuuden puolesta. 

 



Uhkan tunne syntyy junan violetista höyrystä.
Stina Wirsénin kuvitusta 
Hédi Friedin tekstiin
kuvakirjassa 
Bodrin tarina (Sitruuna 2020). 



Aseistetut sotilaat pakottavat perheen junaan. 


Uskollinen vahtikoira Bodri jää yksin. 

 

Sisarukset joutuvat keskitysleirillä eroon vanhemmistaan ja isosisko hellii mielessään muistoa kotona heitä odottavasta koirasta.


 

Tästä kuvituskuvasta ei löydy lainkaan lohtua.
Stina Wirsénin kuvitusta 
Hédi Friedin
tekstiin kuvakirjassa 
Bodrin tarina (Sitruuna 2020). 

 

 

Stina Wirsenin vesivärikuvitus saa vahvat ääriviivat tussista. 


Ihmisten silmät ovat kuin tummat pohjattomat lähteet, joihin suru, ahdistus ja alakulo tiivistyvät. 


Kirjan alussa kodin interiöörin kontrastina ovat kuitenkin koristeelliset tapetit ja vaatteiden kaunis kuviointi. 

 

Kuvakirjan alun perheidylliä ja hentojen
dekoratiivisten pintojen leikkiä. 
Stina Wirsénin kuvitusta 
Hédi Friedin tekstiin kuvakirjassa Bodrin tarina (Sitruuna 2020). 



Hieno oivallus Wirséniltä on kuvata ajan kulumista ja koiran odotusta vaihtuvien vuodenaikojen kuvasarjan kautta. 


Keskitysleirin kauhuja pidättäydytään tekstissä kuvaamasta, mutta kaljupäisten ja langanlaihojen sisarusten ulkoinen olemus kyllä kertoo kaiken tarvittavan riittävän tehokkaasti.

 

Herkkä jälleennäkeminen. Stina Wirsénin kuvitusta 
Hédi Friedin tekstiin kuvakirjassa 
Bodrin tarina (Sitruuna 2020). 


Loppu kiertyy "onnelliseksi". 


Sisarukset palaavat kotiin ja uskollinen Bodri toivottaa heidät tervetulleiksi.  


Tosielämässä Friedin sisarusten vanhemmat kuolivat keskitysleirillä, mutta lastenkirjassa tämä asia sivuutetaan. 


Viimeisellä sivulla rajuista koettelemuksista selvinneet sisarukset katsovat totisina lukijaa: 


Me olemme tässä, ja me kerromme kaikille, mitä tapahtui. 


Jotta sitä ei tapahtuisi enää koskaan.  


Kirjan lopussa mainitaan, että tekijät ovat "muuttaneet tapahtumien kulkua ja kuvien yksityiskohtia tehdäkseen kertomuksesta selkeämmän ja yleispätevämmän". 


Bodrin tarina vaatii luonnollisesti rinnalleen aikuisen, jonka kanssa lapsi voi turvallisesti ja omaan tahtiinsa työstää kirjan teemoja. 

Niukan tekstin ja intensiteetiltään poikkeuksellisen vahvan tyylitellyn kuvituksen  ansiosta kirja puhuttelee varmasti – ja jopa alakouluikäisiä tehokkaammin – yläkoulu- ja jopa lukioikäisiä ja elävöittää historiankirjoitusta keskusteluun kannustavalla tavalla.   

  

Anne Frankin päiväkirjojen pohjalta on tehty useampiakin kuvakirjaversioita eri ikäisille lapsille. 


Yksi uusimmista lienee David A. Adlerin & Karen Ritzin A Picture Book of Anne Frank


Vuonna 2019 saatiin suomennoksena myös Ari Folmanin & David Polonskyn sarjakuvaversio Anne Frankin päiväkirja (Tammi, suom. Anita Odé ).





Tänään on kansainvälinen holokaustin muistopäivä, jota Suomessa vietetään  vainojen uhrien muistopäivän nimellä Euroopan juutalaisten kansanmurhan, holokaustin, ja muiden toisen maailmansodan ajan joukkomurhien uhrien muiston kunnioittamiseksi. 

 

Muistopäivän päivämääräksi on länsimaissa vakiintunut tammikuun 27. päivä, jolloin keskitys- ja tuhoamisleireistä suurimman, Auschwitzin, vangit vapautuivat vuonna 1945. 



Lisää holokaustista eri tavoin kertovia nuortenkirjoja:


Sanna Isto: Sirpale, WSOY 2019

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, suom. Laura Beck, Bazar 2009   


Terhi Rannella: Anne, Amsterdam ja minä, Otava 2008


Annika Thor: Saari meren keskelläLumpeenkukkalampi, Meren syvyyksissä, suom Marja Kyrö, Tammi 2001–2008  


Leena Wallenius: Rosalien laulu, Otava 1999


Lois Lowry: Näkemiiin, Ellen, suom. Salme Moksunen, Gummerus Junior 1991 







maanantai 25. tammikuuta 2021

Vertauskuvilla ladattu kaiken ikäisten kirja toipumisesta

















Kristina Sigunsdotter & Clara Dackenberg: Landet som icke är, 86 sivua, Förlaget 2020.

 





Kristina Sigunsdotterin ja Clara Dackebergin Landet som icke är kertoo suomenruotsalaisesta modernistista, runoilija Edith Södergranista (1892–1923). 

 

Kyse ei kuitenkaan ole viime vuosina yleistyneestä naisten sankaritarina -konseptiin kuuluvasta lasten tietokirjasta, vaan omintakeisesta ja kohderyhmiä karttavasta kasvutarinasta. 

 


Yksinomaan esineenä kirja on tavattoman kaunis. 


Kirjan nimi ja tekijät on stanssattu hopeavärillä kirjan kanteen ja kannen tumma sininen luo teokselle aivan erityisen intensiteetin. 

 

Edith Södergran sairastui keuhkotautiin 16-vuotiaana 1908. 


Hänen isänsä oli kuollut tautiin edellisenä vuonna. 


Edithiä hoidettiin Nurmijärvellä Nummelan parantolassa ja tähän ajanjaksoon sijoittuu myös Sigunsdotterin ja Dackenbergin teos.  


Jag stod ensam kvar

en flicka på ett sanatorium

med blödande lungor 

bleg rödögd

i min vita bäddskjorta

jag var nästan lika vit själv. 




Äidin vierailuun liittyvä huoli tiivistyy kuvituksen
harmaaseen väriskaalaan. Viherkasvi ja punainen
kirja kuvan vasemmassa ylälaidassa vihjaavat
 kuitenkin potilaan elämänhalusta. Clara Dackenbergin
kuvitusta Kristina Sigundsdotterin kirjaan
Landet som icke är (Förlaget 2020). 
 

 


Kustantamo Förlagetin katalogissa teos on luokiteltu lastenkirjallisuudeksi. Kirja on  yksi kuudesta lastenkirjallisuuden Runeberg Junior -ehdokkaasta. 


Sisältönsä puolesta se karttaa kuitenkin kaikkia keinotekoisia määritteitä tai etuliitteitä. 

 

Mielestäni teos täyttää kuvitetun säeromaanin kriteerit.

 

Sigunsdotterin kieli on latautunutta, kerroksellista ja äärimmmäisen intensiivistä. 

 

Takautumat, kuumehoureet ja tytön reaaliaikaiset havainnot sekoittuvat toisiinsa. 

 

Edith Södergranin runouteen perehtynyt lukija löytää suoria viitteitä runoilijan tuotantoon ja sen keskeisiin teemoihin. 


 

Vanhasta huvilasta löytyy huoneita, joissa
eletään eri vuodenaikoja. 
Clara Dackenbergin 
kuvitusta Kristina Sigundsdotterin kirjaan 
Landet som icke är (Förlaget 2020). 
 



Tytön kohtaa unen ja valveen rajalla Lyckokattenin, Onnenkissan, joka johdattaa tytön vanhaan huvilaan, ”Maahan, jota ei ole”. 

 

Siellä hän tapaa ikäisensä tytön, jonka elinvoima tiivistyy punaiseen mekkoon. 


Huvilan tornihuoneessa asuu olemukseltaan synkeä ”nopanheittäjä”, kaitaluinen vanha nainen, joka toiminee elämänkohtalon vertauskuvana. 


Tytön uusi ystävä kieltää menemästä tornihuoneeseen, mutta klassisten satujen sankarien tavoin kielto on tietysti tehty uhmattavaksi. 

 


Lyckokatten, Onnenkissa, tarkkailee tyttöjen toimia
ruohikon suojassa. Clara Dackenbergin 
kuvitusta Kristina Sigundsdotterin kirjaan 
Landet som icke är (Förlaget 2020). 
 



Nopanheittäjä antaa tytölle arpakuution, jossa on sekä valkoisia että punaisia laitoja. 


Jos tyttö heittää valkoisen, saa nopanheittäjä päättää hänen kuolemastaan, kun taas punainen väri johtaa nopanheittäjän kuolemaan.


Keuhkotaudissa punainen väri liitetään usein sairauden
 pahenemiseen veristen yskösten takia, mutta tarinassa ja
kuvituksessa 
punainen on elämän ja toipumisen väri. 
Clara Dackenbergin kuvitusta Kristina Sigundsdotterin kirjaan 
Landet som icke är (Förlaget 2020). 
 

 



Kirjasta löytyy myös taso nykylapselle tai -nuorelle, jolla ei ole mitään ennakkotietoa jo ammoin kuolleesta Edith Södergran-nimisestä runoilijasta.


Kustantajan sivuilla kerrotaan, kuinka tekijäkaksikko on halunnut teoksellaan tehdä kunniaa Edith Södergraninn lisäksi myös heidän ihailemilleen lastenkirjaklassikoille, Astrid Lindgrenin kuvakirjalle Allrakäraste syster (suom. Kultasiskoni, WSOY) C. S. Lewisin Narnia-kirjoille ja Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -kirjalle.  


Södergranin elämänkohtalosta irrotettuna Sigunsdotterin ja Dackenbergin teoksen voi lukea  terapeuttisena, voimaannuttavana tarinana. 


Sen punaiseksi langaksi nousee vakavan sairauden ja elämänhalun kamppailu sekä vaikeasta kriisistä selviytyminen. 

 

Dackenbergin sekatekniikkaa hyödyntävä kuvitus (vesiväri, kollaasi) sulautuu Sigunsdotterin tekstiin. Ilman kuvitusta teksti jäisi torsoksi.


Uskon, että visuaalisuus ja kuvitus tulevat lisääntymään lähitulevaisuudessa myös aikuistenkirjallisuudessa. 


Eteläkorealaisen Han Kangin Valkoinen kirja (Gummerus 2021, suom. Taru Salminen) on romaani surusta ja valkoisesta väristä, ja tekijän ottamat mustavalkokuvat ovat siinä myös keskeisessä osassa. 













lauantai 23. tammikuuta 2021

Vuoden suosituin äänikirja tainnuttaa kuulijansa












Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa: nukutussatu kaikille iltakukkujille, kuvitus Irina Maununen, suom. Ulla Lempinen, Otava 2015.

 

Äänikirjana mm. Storytel-palvelussa, lukijana Eija Ahvo.

 

 

 

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen julkistamien tilastojen mukaan viime vuoden myydyin kirja kaikista formaateista oli ensimmäistä kertaa äänikirja.

Ruotsalaisen käyttäytymistieteilijän ja NLP-valmentajan Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjaa kuunneltiin tilastoinnin mukaan 68 100 kappaleen verran. 

Vertailun vuoksi Kirjakauppaliiton tilastoissa vuoden myydyin painettu kirja oli Barack Obaman elämäkerta Luvattu maa (50 100 kpl). 

Painettujen lasten- ja nuortenkirjojen TOP 20 -myyntilistalle mahtui viisi Mauri Kunnaksen teosta, ykkösenä Joulupukin joululoma (36 500 kpl). 

Kustantajien myynti kasvoi eniten sähköisten tuotteiden (äänikirjat, e-kirjat) osalta. 

Lasten- ja nuortenkirjojen myynti kasvoi edelliseen vuoteen 2019 verrattuna parin prosentin verran.

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen eilen julkaisemasta tiedotteesta  ei käy ilmi, kuinka äänikirjojen kuuntelua seurataan.

Carl-Johan Forssén Ehrlinin satukuvakirja ilmestyi jo viisi vuotta sitten ja se suomennettiin saman tien. 

Kirjan suosio selittyy yksinkertaisella konseptilla: tarina unta vastaan kaikin keinoin taistelevasta kanista on kirjoitettu hyvin verkkaisella tempolla. 

Kirjaa lapselle ääneen lukevaa aikuista kehotetaan liioittelemaan äänenpainoja ja siten tehostamaan tarinan meditatiivista eli unettavaa vaikutusta.  

Alkuteoksesta tuli nopeasti – varmasti myös tekijöiden omaksi yllätykseksi – yli 40 kielelle käännetty menestys, joka oli pitkään The New York Timesin ja Amazonin myyntilistojen kärjessä. 

 

Kirjan on kuvittanut melko amatöörimäisesti haalein värein juuriltaan todennäköisesti suomalaislähtöinen Jonnköpingissä asuva kuvataiteilija Irina Maununen.

 

Forssén Ehrlin on julkaissut kanikirjan jälkeen myös kaksi muuta vastaavaa satukirjaa elefantista ja traktorista, joilla    niin ikään on vaikeuksia nukahtaa. Ne on kuvittanut yhdysvaltalainen Sydney Hanson, jolla on Irina Maunusta enemmän kokemusta lastenkirjallisuuden kuvittamisesta kaupallisille markkinoille.

 

Kanikirjan menestys selittyy kirjallisten ja kuvitustaiteellisten ansioiden sijasta kirjan konseptilla, joka lanseerattiin todennäköisesti otolliseen aikaan. 


Pienten lasten vanhemmat koukuttuvat nykyisin helposti kasvatusalan asiantuntijoiden erilaisiin vinkkeihin, käytänteisiin ja ismeihin. 

 

Iltasadun ”konsepti” on sinällään jo vanha ja vakiintunut, mutta Forrssén Ehrlinin mullistavana ja nerokkaana ideana oli – tulkintani mukaan – muuntaa lapsiperheiden arkista rutiinia rauhoittaa lapsi yhteisen viihdyttävän ääneenlukuhetken sijasta  enemmän vanhempien etua palvelevalla tainnutusrituaalilla, jonka jälkeen vanhemmilla todennäköisesti on enemmän yhteistä vapaata aikaa.

 

Kani joka tahtoi nukahtaa -äänikirjan menestys Suomessa viime vuonna saattaa selittyä myös sillä, että nukahtamisvaikeuksista kärsivät entistä enemmän koronaviruksesta johtuvien poikkeusjärjestelyiden stressaamat aikuiset. 

Ehkäpä he ovat huomanneet saavansa unen päästä kiinni Eija Ahvon lempeästi tulkitseman äänikirjan avulla?