”Kesä, kesä, kesä, kesä! Vihdoin on kesä!”

Päivi & Panos Balomenos: Omenapuun Oscar, 54 sivua, Enostone 2024. 

 

”Kesä, kesä, kesä, kesä! Vihdoin on kesä!” 9-vuotias Oscar kiljahtelee innoissaan kesäpaikan puutarhassa. Hän nostaa käsiä ja jalkoja vuoron perään ilmaan, heittää usean kuperkeikan ja vielä perään kärrynpyörän. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Puutarha on täynnä erikokoisia ja -värisiä matkalaukkuja. Oscarin isä ja äiti raahaavat niitä parhaillaan sisälle mökkiin. On se päivä vuodesta, kun koko perhe muuttaa Pariisista Helsinkiin siirtolapuutarhamökille viettämään kesälomaa muutamaksi kuukaudeksi. – – 

 
 
Tätä Päivi & Panos Balomenoksen lastenkirjaa Omenapolun Oscar suosittelen kaikille, jotka tykkäsivät Riina Katajavuoren Einarin elokuu -lastenromaanista (kuv. Jani Ikonen, Enostone 2023).
 
Kirja sopii jo sujuvasti lukevalle vähän alle tai yli 10-vuotiaalle lapselle, joka ei 

välitä remeltävistä ja tapahtumantäyteisistä lastenromaaneista, vaan arvostaa enemmän sisäisiä mielenliikkeitä ja tyventä tunnelmaa. 

Tosin kirjasin olisi tosin voinut olla suurempaa. 

Pieni kirjasin ja tiuha rivinvälitys ei liioin palvele lapselle ääneen lukevaa aikuista. 

 

Siirtolapuutarhamökin tunnelmointia, joka vertautuu myös
Oscarin perheen välittömään, sallivaan ja rakkaudentäyteiseen
perheyhteyteen. Panos Balomenoksen kuvitusta Päivi Balomenoksen tekstiin
lastenromaanissa Omenapolun Oscar (Enostone 2023). 

 

Päivi Balomenos työskentelee  Finnish Design Embassy -vientiyrityksessä ja monikulttuurinen elämä on hänelle tuttua jo varhaislapsuudessa, jolloin hän asui perheensä kanssa Libyassa.  Hänen miehensä Panos on syntyjään kreikkalainen kuvataiteilija, joka on opiskelut Milanon taideakatemiassa, Frankfurtin taidekulussa ja Helsingin kuvataideakatemiassa, mistä hän on valmistunut maisteriksi vuonna 2005. 

Panos Balomenoksen kuvituskuvat ovat ensisilmäyksellä jopa tyrmääviä zuumatessaan näkymää usein jopa tunkeilevan lähelle kohdettaan. 

Kuvitusten väriskaala on melko tumma, kesäisen auringon kajo tai helotus ei kuvista välity. 

Ratkaisu voi olla jopa harkittu: näin päästään tavallaan samastumaan paremmin tunteisiin ja kohdataan sananmukaisesti asioita ikään kuin "silmästä silmään". 
 
Omenapolun Oscar edustaa kenties jo vähän vanhanaikaista lastenkirjakonseptia kaikkitietävän kertojansa vuoksi. 

Kirjan lapsikuvassakin on jotain ”hyvällä tavalla” vanhahtavaa klangia: toimittajaisän ja terapeutti-isän ainokainen Oscar tuntuu saavan vanhempiensa jakamattoman huomion. 
 
Oscar tuntuu tarttuvan hetkeen ja nauttivan kaikesta täysin rinnoin, esimerkiksi kun kertoja samastuu pojan innostukseen elää hetkessä: 

–  – Voi miten hän rakastaakaan kesää. Kaikki on niin ihanan jännittävää!

Oscarin ja hänen kesäystävänsä Miljan kerrotaan myös olevan ”täynnä kuplivaa riemua polkiessaan uimarannalle.” 
  
Milja ja Oscar tekevät mielestään uroteon pelastaessaan hylätyn koiran hoitamattoman siirtolapuutarhamökin pihalta. Lapset vievät sen metsään salaiseen piilopaikkaan. Oscarilla on nimittäin kyky tulkita eläinten kieltä. 

Lähikuvan intensiteettiä: vihainen vanha nainen 
ei ymmärrä alkuunkaan, miksi lapset ovat vieneet 
hänen Lulu-koiransa. Panos Balomenoksen kuvitusta 
Päivi Balomenoksen tekstiin lastenromaanissa 
Omenapolun Oscar (Enostone 2023). 

Kun vanha nainen tulee vihaisena vaatimaan koiransa palauttamista, ovat äidin neuvottelijan taidot tarpeen. Vanha rouva on menettänyt itselleen tärkeän ihmisen ja kadottanut siksi elämänilonsa ja osittain myös hoivaviettinsä Lulu-koiraa kohtaan. 
 
Romaanin sivuhenkilön elämänkohtalon kautta Päivi Balomenos tuo kauniisti esille sen, että meistä jokainen kaipaa vuorovaikutusta ja läheisten huomionosoituksia. 

Oscarin vanhemmat järjestävät sovinnon eleenä puutarhajuhlat, jonne kutsutaan vanhan rouvan ja Miljan äitien lisäksi myös naapurin iso-Ville.  

Kesään kuuluvat erilaiset nirhautumat ja haavat. 
Tämänkin tiukkaan rajatun kuvituskuvan voi ajatella myös 
lapsuuden vertauskuvana: kolhuja tulee, mutta rakkaus
 ja huolenpito kannattelevat eri vaiheissa. Panos Balomenoksen 
kuvitusta Päivi Balomenoksen tekstiin lastenromaanissa 
Omenapolun Oscar (Enostone 2023). 

 

Oscarin perheen kaksikielisyys ja kahdessa maassa asumisen tuntoja tuodaan konkreettisesti esille. 

Isän kotimaassa Ranskassa on arkipäiväistä suukotella jopa melkein tuntemattomia poskelle, mutta Suomessa tervehtimiskäytäntö herättää lähinnä hämmennystä. Pariisissa poika ei saa liikkua yksinään yhtä vapaasti kuin Suomessa. 

Kahden kulttuurin lapsiperheen arki näkyy myös toisessa Enostonen uutuudessa,  Riina Haapakallion ja Leena Sainion kuvakirjassa Kiko, joka kertoo leikki-ikäisen Papun suomalais-japanilaisesta perheestä.    

 

 

Tilaa unelmille

Sata unelmaa. Toimittanut Esko-Pekka Tiitinen, 96 sivua,  JoMoni 2016.

Rouva Huusta on aina hauskaa, kun jokin asia ketjuuntuu tai kun samaa aihetta tai ideaa varioidaan eri teoksissa.  

Esko-Pekka Tiitinen haastatteli Kiteen, Lieksan ja Kontiolahden vastaanottokeskusten lapsia heidän unelmistaan. Hanke sai alkunsa sen jälkeeen, kun Tiitinen oli saanut valmiiksi nuortenromaaninsa Neljän tuulen paita -käsikirjoituksen (Aula & co 2016). Romaanin lopussa päähenkilöt Pekko ja Damla kohtaavat paikkakunnalle muuttavia pakolaisia ja päättävät aloittaa vapaaehtoistyön. 

Sata unelmaa -kirjassa ääneen pääsevät Irakista, Afganistanista ja Syyriasta Suomeen pakolaisina tulleet lapset. 

Monet heistä ovat jo kotoutuneet Suomeen – se näkyy pieninä arkisina toteamuksina tai vaikkapa kirjallisina mieltymyksinä: 9-vuotias Khadra kertoo lukevansa Tiina- ja Anni-kirjoja!

Kirjan tarkoituksena on hälventää pakolaisiin kohdentuvia ennakkoluuloja ja edistää maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten lasten vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyden kokemuksia. 

Myönteinen elämänasenne ja uuden asuinpaikan turvalliset puitteet näkyvät lasten unelmissa: he haluavat olla ahkeria koulussa ja kouluttautua lääkäriksi tai poliisiksi, jotta pystyvät auttamaan myöhemmin myös muita avun tarpeessa olevia.

Sahar, 10 v., kertoo lähiaikojen suunnitelmistaan:

Minä soitin kanteleella, din din din, ja sitten me pelattiin paljon kaikenlaista Janin kanssa ja tyttöjen ryhmässä. Minä haluan opetella suomen kieltä. Odotan että pääsisin pian kouluun… koulu on niin kaunis rakennus.

Viisivuotiaan Faridehin haastattelu itsessään on kuin runo:

Äiti osti minulle kaupasta tukkapampulan. Samana päivänä yksi hammas irtosi ja lensi aurinkoon. Minulla on kaksi rautahammasta. Minulla on yksi barbi. Minusta tulee isona tohtori, koska tohtori auttaa lapsia syntymään.

11-vuotias Maryan on lukutoukka:

Minä harrastan tosi paljon lukemista. Luen joka päivä. Olen lukenut aikamonta kirjaa: Neropatin päiväkirja, Mammuttikoulu… Luen nopeasti. Viimeksi otin kaksi kirjaa ja varasin kirjastosta kaksi: Nolo elämäni, Olisinpa Pop-tähti. Lukeminen alkoi koulussa. Ekana opettaja lainasi minulle kirjan. Sitten vaihdoin koulua ja sitten uusi opettajakin vei meidät lainaamaan kirjoja. Minä lainasin kerralla kuusi kirjaa. Luin ne yhdessä päivässä ja illassa ja palautin ne takaisin.
 

Kirja toteutettiin joukkorahoituksena ja sen koko tuotto ohjataan ammattitaiteilijoiden ja -ohjaajien vetämiin lasten ja nuorten taidemuotoisiin ja liikunnallisiin työpajoihin ja kursseihin, joita järjestetään Pohjois-Karjalassa kuluvan kevään aikana. 

Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan kaikkien haastateltavien lasten ja nuorten nimet on muutettu.  

Kustantamo S & S julkaisi viime vuonna Markku Kähkösen & työryhmän ja valokuvajaaja Anna Aution teoksen Ennen olin pakolainen, jossa 41 Suomeen muuttanuttta pakolaista kertoo lyhyesti oman tarinansa.  Myös tämän teoksen myyntivoitto luovutetaan pakolaisten kotouttamistyöhön. 

Sata unelmaa on eräänlainen lasten versio samasta aiheesta.