Täsmälukemista tähän päivään

Tänään vietetään kansainvälistä naisten päivää.

Sukupuolineutraalin ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen tuulet näkyvät jo suomalaisissakin lastenkirjoissa monin tavoin.

Ideat ovat rantautuneet Suomeen Ruotsin kautta, mutta onneksi meillä ei olla ehkä ihan yhtä ryppyotsaisia kuin naapurissa... ainakaan vielä.

Kotimaisissakin kuvakirjoissa on toki jo lapsia, joiden sukupuolta ei ole tekstissä lapsen nimeämisen kautta tai kuvituksessa avattu lainkaan. 

Hyviä esimerkkejä ovat Hannamari Ruohosen Minun kadonnut äitini (S & S 2017) sekä Satu Kettusen & Inka Nousiaisen Yökirja (Tammi 2015).

Maija Hurme on kuvittanut Ruotsiin Olika-kustantamolle Åsa Mendel-Hartvigin teksteihin perustuvia taaperoiden katselukirjoja Titta-sarjaan. 

Hurme on kertonut, että kuvituksen luonnosvaiheessa kustantamo oli erityisen kiinnostunut siitä, minkä pituiset lapsihahmojen silmäripset ovat. Lopputuloksena oli, että lapsilla ei ole lainkaan silmäripsiä, jotka voisivat vihjata lapsen sukupuoleen.

Olika-kustantamon kustannuspoliittisena mottona on normikriittinen julistus "Ut med stereotyper –in med möjligheter!"   

Perinteisistä sukupuolirooleista vapaita lapsihahmoja on jo esiintynyt tovin verran sekä käännetyissä että kotimaisissa kuvakirjoissa.

Esimerkiksi Pija Lindenbaumin Kenta ja barbiet (WSOY 2008, suom. Päivö Taubert), Tuula Korolaisen & Taru Castrénin Minä olen perhonen (Tammi 2010) ja Anneli Kannon & Noora Katon Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat (Karisto 2011 ) antavat pojallekin luvan koreilla vaatteilla ja leikkiä ns. tyttöjen leikkejä.

Jo ajat sitten kumoutuneita kliseisiä ammattistereotypioita huojuttaa Antti Nikusen taaperoikäisten katselukirja Onna on poliisi  (WSOY 2017).

Elena Favilin & Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille (suom. Maija Kauhanen, S & S 2017) sulkee harmillisesti jo kirjan nimessä ulkopuolelle ison osan potentiaalisesta kohderyhmästä. Historian ja nykyhetken vahvat ja dynaamiset naissankarit kiinnostavat toki nykyisen moniarvoisuuden aikana ihan kaikkia!

Suoranan sukupuoli-identiteettiä työstävät lastenkirjat ovat Suomessa vielä harvinaisia. Yksi alueenvaltaus kuitenkin jo on: Jessica Waltonin & Dougal MacPhersonin kuvakirja Olen ystäväsi aina (Otava 2016, suom. Emma Alftan) kertoo Tuomaksen Erkki-nallesta, joka ilmoittaa arastellen Tuomakselle halunneensa aina olla Elli-niminen tyttö.

Sukupuoleen liittyvät stereotypiat miellyttävät vielä saksalaisia,  mikäli johtopäätöksen uskaltaa vetää Maja von Vogelin & Eva Czerwenkan runsaasti kuvitetun neljän tarinan sikermän nimestä  Kivaa olla tyttö! (suom. Seija Kukkonen, Mäkelä 2016, alkuteos Mädchengeschichten).  

Helppolukuisesssa, versaaliaakkosin ja tavuviivoin höystetyssä  Kirjatiikeri-sarjan kirjassa ei siekailla yhtään tuoda eri tavoilla esille sitä, että tytöillä nyt kerta kaikkiaan on omat kivat juttunsa!

Poleemisesta nimestään huolimatta tytöt toki esimerkiksi ratsastuksen lisäksi  leikkivät myös merirosvoa ja kiipelevät puumajassa. Piia pähkäilee valinnaisaineen kanssa, ja ottaa uhmasta kotitalouden sijasta puutyöt, kun Vili häntä kiusaa perinteisestä valinnasta. Kokeilun jälkeen Pia vaihtaa kotitalouteen, sillä ”tyttöjen hommia ei voita mikään”.

Vaaleanpunaista pikkutyttökulttuuria Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjojen hengessä suositaan monissa kotimaisissa lastenromaaneissa. 

Viime vuoden satoa ovat Heidi Viherjuuren Hilja ja vihreän talon kesä (kuv. Nadja Sarell, Mäkelä 2017) ja Taru Viinikaisen Tiltu ja Lettu, Leikkimökin asukas (kuv. Oili Kokkonen, WSOY 2017). 

Anarkismia perinteisiä sukupuolirooleja kohtaan löytyy sitä vastoin jo kirjan nimistä lähtien Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki -kirjoista (kuv. Ninka Reittu, Otava 2016 ja 2017) sekä Elina Hirvosen Prinsessa Rämäpään talvitaiasta (kuv. Mervi Lindman, Tammi 2017).

Lukupalat auttavat pahimpaan lukunälkään

Lukupalat-sarja:Tapani Bagge & Carlos da Cruz: Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita, 60 sivua, WSOY 2016.

Henna Helmi & Reetta Niemensivu: Bella saa pentuja; Bellan pentupoppoo, 59 ja 56 sivua,  WSOY 2016 ja 2017.

Paula Noronen & Kati Närhi: Yökoulu ja kadonnut opettaja; Yökoulu ja kauheat naapurit, 59 ja 54 sivua, WSOY 2016 ja 2017.

Roope Lipasti & Harri Oksanen: Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä, 60 sivua, WSOY 2017.

Tuutikki Tolonen & Christel Rönns: Auttamistoimisto Luna, 61 sivua, WSOY 2017.

Anna Hallava & Emmi Jormalainen: 2 A:n kamut kykykilpailussa, 61 sivua, WSOY 2017 

WSOY aloitti kauan kaivatun helppolukuisen, lukemaan oppimisen alkuvaiheeseen kohdennetun Lukupalat–sarjan viime vuonna.

Tänään, kansainvälisenä lukutaidon päivänä, on juuri sopiva aika zuumata uuden, jo kahdeksaan osaan karttuneen sarjan profiilia.

Tammi ja WSOY lakkauttivat kertarytinällä muutama vuosi sitten pitkään jatkuneet helppolukuiset sarjansa, Keltanokan, Kirjavan kukon, Vihreän variksen ja Wernerin, joissa julkaistiin eturivin suomalaisten lastenkirjailijoiden tekstejä. 

Vielä Tammen Keltanokka-sarjaakin helpommalle Lukupalat-sarjalle on ollut huutava tarve jo pitkään. 

Valtaosa Suomessa ilmestyvästä helppolukuisesta lastenkirjallisuudesta ilmestyy Kustannus-Mäkelän kautta. Mäkelällä on useampia helppolukuisia kirjasarjoja, Hyppää kirjan kyytiin-, Kirjatiikeri- ja eriväriset Banaani-sarjat. 

Kaikkein helpoimmassa Hyppää kirjan kyytiin -sarjassa teksti on suuraakkosin. Se soveltuu lähinnä lapsille, jotka oppivat jo ennen kouluikää lukemaan omin päin. 

Ekaluokalla kirjaimet ja lukeminen otetaan nykyisin haltuun pienaakkosten kautta. Mäkelän kirjat ovat käännöksiä, pääosin englannin  ja saksan kielestä. Esimerkiksi Saksassa ja Iso-Britanniassa aloitetaan koulutie huomattavasti aiemmin kuin Suomessa ja sen vuoksi myös kirjojen aiheet ovat hieman lapsekkaampia.

Lukutaidon alkuun tarkoitetun lastenkirjan kotimaisuus on sellainen valttikortti, mitä ei kannattaisi  kustannusmaailmassakaan ylenkatsoa yhtään. 

Tarvitaan rutkasti nykyistä enemmän suomalaisen lapsen elinympäristöä, arkea ja elämysmaailmaa komppaavia kirjoja, joita pitkin hiljattain lukemaan oppinut lapsi saa kiivetä lukutaitonsa kehitystasoon sopivia portaita pitkin eteenpäin, hitaasti ja kiirehtimättä ja kannustavassa hengessä.

Lukupalat-sarjan sisälle karttuvat tekijäparien luomat, lapsiryhmän tai keskushenkilön mukaan nimetyt kirjasarjat: Bella, Yökoulu, Ryhmä Z, Lauri, Auttamistoimisto ja 2 A.

Riikka Turkulainen on luonut sarjalle yhtenäisen ulkoasun. Kirjat on kooditettu kansikuvan oikeasta yläkulmasta löytyvillä karkkisymboleilla: mukavan makeaa, huvittavan hyvää, jäätävän jännää ja menevään makuun.

Huomiota kannattaa kiinnittää myös samasta kulmasta löytyvään käyttöohjeeseen ”avataan tästä!”. 

Olen kuullut eskari- ja ekaluokan opettajilta, että kaikki lapset eivät enää osaa käyttää kirjaa, eli he kuvittelevat, että se toimii tabletin tavoin hipaisemalla!

Erinomainen ratkaisu on myös kirjan tapahtumamiljöön sijoittaminen kirjan sisäkansiin, mikä helpottaa ja kannustaa seikkailun etenemisen seuraamista.   Jokaisen kirjan alussa esitellään myös keskushenkilöt. 

Paula Norosen Yökoulussa on dekkarijuonta ja kauhuaineksia vampyyriteeman kautta. Keskiössä ovat Paavo ja Martta, jotka käyvät tietysti koulua yöaikaan. 

Vampyyrien kouluruokailu poikkeaa tavanomaisesta, ja pistokokeita, eli verikokeita, järjestetään oppilaiden harmiksi taajaan. 

Lastenkirjakuvittajana ensikertalaisen Kati Närhen kuvitus istuu kammotusteemaan mainiosti. Kuvat kulkevat tekstin tukena.

Yökoulun ruokalistalta löytyy tosi hapanta kaalia ja itkeviä nakkeja. Kati Närhen
kuvitusta Paula Norosen lastenkirjaan Yökoulu ja kauheat naapurit (WSOY 2017).

Tapani Baggen & Carlos da Cruzin Ryhmä Z ja Tuutikki Tolosen & Christel Rönnsin Auttamistoimisto Luna ovat saaneet molemmat makuluonnehdinnan ”huvittavan hyvää”. 

Bagge pystyy punomaan tarinaan jopa säikeitä kreikkalaisesta mytologiasta, kun Ryhmä Z:n jäsenet löytävät punaisen langan.

Carlos da Cruz ahdistaa hurjan hirviön nurkkaan.. Carlos da Cruzin kuvitusta Tapani Baggen lastenkirjaan Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita (WSOY 2016). 

Auttamistoimisto Lunassa  keskushenkilöinä ovat kahdeksanvuotias Annikki ja hänen kaverinsa Yasmin. Nopeasti heidän perustamansa toimisto laajenee lähimmäisavusta myös sankaritekoihin, kun he – tosin vähän tietämättään – auttavatt poliisia museosta anastettujen arvokkaiden kolikkojen jäljityksessä. 

Sankarien iän ilmoittaminen on tarpetonta, sillä pahimmillaan se rajaa potentiaalisten lukijoiden määrää. Helppolukuista voivat nimittäin kaivata vielä yli kymmenvuotiaatkin, joilla on erilaista lukemiseen liittyvää hankausta.  

Auttamistoimisto Lunassa sekä kerronta että kuvitus on yhtä vauhdikasta.
Christel Rönnsin kuvitusta Tuutikki Tolosen lastenkirjaan
Auttamistoimisto Luna (WSOY 2017). 

Toisinaan Christel Rönnsin kuvitus jatkaa kerrontaa. Sekä da Cruz että Rönns käyttävät sarjakuvakuplia kuvituksen höysteenä sopivan maltillisesti.

Auttamistoimiston jäseneksi kelpuutetaan onneksi myös Miro-poika. Sukupuoleen sidotut kirjat karsivat suotta lukijoita. Siksi viisas tekstin tekijä ei karsinoi lukijakuntaa suotta sankarien sukupuolen kautta. 

Henna Helmin & Reetta Niemensivun Bella-sarja on vaaleanpunaista kantta myöten kursailematta tytöille suunnattu. 

Julia ja Anni ovat kavereita. Julia on esikoulussa ja Anni jo isompi koululainen. Ikäerosta aiheutuu välillä kärhämää tyttöjen kesken. 

Julian Bella-koira saa pian pentuja, ja jännitys on huipussaan… Lasten perhearki näyttäytyy monipuolisesti Reettta Niemensivun kuvituksessa.

 Bella-sarjassa myös tekstiviestittely on välillä mukana kuvituksessa.
Reetta Niemensivun kuvitusta Henna Helmen lastenkirjaan
Bella saa pentuja (WSOY 2016).

Anna Hallavan & Emmi Jormalaisen 2 A:n kamut kykykilpailussa on vaaleanpunaista tyttöhattaraa sekä tekstin että kuvituksen osalta. Ainon, Rosannan ja Saaran luokka pääsee osallistumaan talenttikisaan. Hiukan hämmentävästi tässä Lukupalat-sarjan osassa vuoropuhelu on merkitty sitaattimerkein ( ” ) repliikkiviivan sijasta.

Emmi Jormalaisen kuvitusta Anna Hallavan lastenkirjaan 2 A:n kamut
kykykilpailussa (WSOY 2017). 

Roope Lipastin & Harri Oksasen Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä kirjassa on Lukupalat-sarjan avauksista ehein ja realistisin tarina, jossa lukija kiintyy myös päähenkilöön. Siitä puuttuu muille sarjan osille tyypillinen kohellus, takaa-ajo ja äkkikäänteisyys. 

Lauri – jonka ikä jätetään viisaasti mainitsematta – innostuu jääkiekosta, mutta asialliset varusteet ovat hakusessa. Isä löytää kirpputorilta peruspaketin, mutta maalivahdin homma ei oikein suju Laurin unelmien mukaisesti... kunnes isä löytää veljensä vanhan pesäpalloräpylän,  jossa pitäisi olla erikoisvoimia.

Tässä kuvituskuvassa on tavoitettu aitoa pelin henkeä, kun kiekko
livahtaa Laurin harmiksi haarojen välistä maaliin!
Harri Oksasen kuvitusta Roope Lipastin lastenkirjaan
 Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä (WSOY 2017). 

 Lipasti ripottelee tarinaan jääkiekkosanastoa ja kuvaa asiantuntevin ottein pelin kulkua. Vastentahtoisesti lukemiseen suhtautuva lapsi arvostaa tällaista uskottavuutta. 

Ruotsalainen Lasse Anrelin & Anna-Karin Garhamin helppolukuinen ja isoja odotuksia herättänyt Zlatan on tähti (Otava 2017) oli tässä suhteessa itselleni hienoinen pettymys, kun jalkapalloviheriön ulkopuoliset asiat anastivat päähuomion itse pelaamiselta.

Koko Lukupalat-sarjan kuvitustyyliä voi luonnehtia räyhäkäksi ja reteäksi.  Kuvittajavalinnnat ovat onnistuneita.

Sarja on nyt karttunut neljän osan vuosivauhtia. Toivottavasti julkaisutahti vielä tästä kasvaa. Juuri lukemaan oppinut lapsi lukee innostuessaan kaikki sarjan osat viikossa!

 

 

Vinkkejä elämänhallintaan löytyy myös lastenkirjoista

Tällä viikolla vietetään kirja-alalla Kirjalla kuntoon! -teemaviikkoa.   

Viikon aikana kustantajat ja kirjakauppiaat nostavat myymälöissään ja muissa jakelukanavissaan esiin hyvinvointia edistäviä kirjoja, kevään uutuuksia ja vähän vanhempia suosikkeja. 

Teemaviikon yhteistyökumppaneita ovat myös kirjastot ja muut   kirjallisuusalan toimijat. Teemaviikko on osa kirja-alan Kirja-Suomi 2017 -yhteistyöhanketta.

Tänään maanantaina keskitytään elämänhallintaan.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ryhdytty kustantamaan entistä enemmän lastenkirjoja, joissa näkyvät hyvinvoinnin, itsehoidon ja kasvatuksen kulloisetkin trendit. 

Tässä rouva Huun poimintoja.

Meditaatio, mielenhallinta, mindfullness:

Inkeri Eskonen, Mari Levander & Minna Roine: Ahdistus aisoihin. Lasten ahdistuneisuuden fokusoitu kognitiivinen hoito, kuv. Petra Heikkiä, Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy 2017

Elina Kauppila: Kamalan ihana päivä. Lasten mindfullness, Basam books 2016

Andrew Newman: Poika joka etsi hiljaisuutta, suom. Jenni Vehkaluoto, Basam books 2016

Andrew Newman: Iloinen noita, suom. Jenni Vehkaluoto, Basam books 2016

Byron Katie & Hans Wilhelm: Pikku-Tiikeri, onko se totta? Neljä kysymystä, jotka saavat sinut hymyilemään jälleen, suom. Jenni Vehkaluoto, Basam Books 2016

Ben Furman & Sami Myllyniemi: Onnellinen kahden kodin lapsi. Uusi tapa edistää lapsen hyvinvointia ja kotien yhteistyötä, Basam books 2016

Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa: nukutussatu kaikille iltakukkujille, kuvitus Irina Maununen, suom. Ulla Lempinen, Otava 2015

Mirva Soinio: Lumotun maan rauha. Lempeä hyvänyön kirja, Basam books 2014

Eckhart Tolle: Miltonin salaisuus. Kertomus läsnäolon voimasta, Basam books 2014

Sanna Tuovinen: Satuhieronta. Läsnä olevan kosketuksen ja sadun taikaa. Kuv. 

Sanna Pellicccioni, valokuvat Mikko Törmänen, WSOY 2014

Sari Markkanen & Meri Qvist: Tipsu ja oivallusten opus, Basam books 2013, up. 2015

Jon J. Muth: Pandan zentarinoita, suomentanut Lauri Porceddu, Basam books 2012

Ben Furman: Veikka teki väärin, kuv. Liisa Kallio;  Elina kesyttää tiikerin, kuv. Virpi Talvitie, Ollin painajainen, kuv. Anne-Maria Muhonen, Lyhytterapiainstituutti 2000–2002   

Joogakirjoja lapsille

Viviann Seege & Thomas Lindberg: Lasten joogakirja Lentävä matto, suom. Oskari Uusitalo, omakustanne 2015

Paula Kiuru & Karoliina Tiilikainen: Satujoogaa. Harjoituksia ja tarinoita lapsille, WSOY 2010

Baron Baptiste & Sophie Fatus: Isä on rinkeli: joogaa lapsille ja vanhemmille, suom. Riitta Oittinen, Pieni Karhu 2007

Bell Gibbs: Joogaa lapsille. Venyttely- ja voimaharjoituksia 3–11-vuotiaille, kuv. Lucy Grossmith, suom. Iiris Kalliola, WSOY 2006

Laurent de Brunoff: Babarin joogaohjelma elefanteille, suom. Nina Toukoluoto, Perhemediat 2006

Carl Johan Forrssén Ehrlinin voittokulku maailmalla jatkuu. The Rabbit Who Wants To Fall Asleep on käännetty jo 44 eri kielelle ja se on keikkunut The New York Timesin ja Amazonin myyntilistojen kärjessä.

Tästä rohkaistuneena ruotsalainen Forrssén Ehrlin on halunnut ilahduttaa fanejaan uudella kirjalla The Little Elephant Who Wants To Fall Asleep. Se on toteutukseltaan jäniskirjan kaltainen, mutta tekijä lupaa markkinointitekstissään aiempaa enemmän variaatioita:

The second book of my sleep promoting series has the same innovative way on getting children to fall fast asleep in a loving way, and is unique in many ways at the same time. In this book, I use the sleep promoting techniques differently to appeal to even more kids and it works just as well for those who liked the Rabbit.

Kirjassa näyttää olevan nyt ensimmäistä osaa laadukkaampi kuvitus.

Muokattu 10.4.2017 

Agentteja, hammaspeikkoja ja kuninkaita, eli lasten tulkintoja vanhempien töistä

Jukka Laajarinne & Timo Mänttäri: Isä vaihtaa vapaalle, 31 sivua, WSOY 2013. 

Jukka Laajarinne osaa aina yllättää uusissa lastenkirjoissaan.  Isä vaihtaa vapaalle on viistolla huumorilla kyllästetty kuvakirja, jota voi lukea joko realistisena tai fantastisena versiona. 

Tytön isä on salainen agentti. Isä haluaisi vähentää työkeikkoja viettääkseen enemmän aikaa tyttärensä kanssa, mutta työnantaja on toista mieltä. 

Kirja heijastelee hauskasti aikaansa:  vanhempien monimutkaiset ammattinimikkeet eivät usein kerro lapsille mitään  työn sisällöstä,  ja niinpä omituiset  tittelit ja vanhempien kotiin kantamat raskaat työsalkut alkavat elää lasten mielissä omaa itsellistä elämäänsä. Sukupuoliroolikliseistä vapaa tarina kiehtoo yhtälaisesti sekä tyttöjä että poikia.

Kuvakirjan tekijänä ensikertalaisen, Timo  Mänttärin, kuvituksessa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tarkkaavainen kuvan katsoja löytää paljon hupia kuvituksen yksityskohdista. Sarjakuvamainen kerronta ja suuret koko aukeaman kuvat luovat kiivassykkeiseen tarinaan jännitettä. 

Laajarinteen tekstin ja Mänttärin  kuvien yhteispeli on saumatonta ja riittävän lyhyt teksti on tasapainossa visuaalisesti poikkeuksellisen vahvan ilmaisun kanssa.                            

Arvio on julkaistu alunperin englanniksi Books from Finland  -lehdessä tammikuussa 2014.   

Sunnuntaina vietettävää YK:n lasten oikeuksien päivää juhlitaan vähän ennakkoon, kun tänään vietetään Lapsi mukaan töihin -teemapäivää, jonka tarkoituksena on tutustuttaa lapset aikuisten arkeen. 

Lapsiasiainvaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto sekä työ- ja elinkeinoministeriö kannustavat suomalaisia ottamaan lapset mukaan työpaikoille ja viettämään näin yhdessä kansallista Lapsi mukaan töihin -päivää.  

Yhdysvalloissa ja Englannissa päivällä on jo vakiintunut perinne, mutta Suomessa teemapäivää vietetään nyt ensimmäistä kertaa. 

Teemapäivän tarkoituksena on tutustuttaa lapset aikuisten maailmaan. Päivän aikana lapset pääsevät näkemään, missä heidän vanhempansa työskentelevät ja minkälaista työtä he oikein tekevät.  

Sivuilta löytyy infomateriaalia päivän teemoista –  mukana myös ladattavia materiaaleja ja ohjelmavinkkejä työpaikoille. 

Lisää lastenkirjoja,   joissa tutustutaan vanhempien töihin ja ammatteihin:

Sarah Dyer: Hirmun hauska päivä töissä, suom. Lotta Heikkeri, Nemo 2011.

Kirja on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Saska Saarikoski: Meidän isä on hammaspeikko, kuv. Erika Kallasmaa, Otava 2013

Jukka Itkonen: Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia, kuv. Christel Rönns, Otava 2007 

Nora & Kasper Strömman: Tigerkontoret, Söderströms 2010. Kirja on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Thierry Robberecht & Philippe Goossens: Isä kuninkaana, suom. Sinikka Suonto van der Meer, Lasten Keskus 2004
Kirja on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Sadun päivänä nautitaan myös erilaisista satukuvituksista

Suomen lasten iltasadut. Toimittaneet Laila Hirvisaari & Anja Salokannel. Kuvittanut Emmi Jormalainen, taitto Päivi Puustinen, 207 sivua, Otava 2015.

Otava voisi hyvästä syystä ottaa yhdeksi keskeiseksi brändikseen sadut. 

Perinteikäs kustantamo on nimittäin pitänyt jo monen lapsisukupolven satukirjavarannosta huolta ja aina näissä satukokoelmissa on kiinnitetty erityistä huomiota myös tasokkaaseen ja vivahteikkaaseen kuvitukseen.

Rouva Huu oivalsi jo lapsena satukuvitusten erityistenhon. Aiemminkin olen Lastenkirjayllyssä hehkuttanut lapsuuteni tärkeintä klassisten satujen kokoelmaa, Björn Landströmin kuvittamaa ja toimittamaa Olipa kerran, klassillisia satuja (Otava 1974), joka teki minuun kahdeksanvuotiaana lähtemättömän vaikutuksen. 

Hyvällä ystävälläni oli kirjahyllyssään Katriina Viljamaa-Rissasen kuvittama ja Kaarina Helakisan toimittama Suuri Satukirja (Valitut palat 1970), jonka satukuvitus oli tyyten toisenlaista kuin Landströmin tummanpuhuvat mutta pakahduttavan kauniit satujen visualisoinnit.

Kirjailija Laila Hietamies ja kustannustoimittaja Anja Salokannel ovat toimittaneet viime vuonna Suomen lasten satukirjan, joka asettuu hienoksi jatkoksi Otavan aiemmille Suomen lasten hölmöläissaduille, Suomen lasten kansansaduille ja Suomen lasten eläinsaduille (Otava 1997–2000, kuv. ja toim. Pirkko-Liisa Surojegin) sekä Kaiken maailman eläinsaduille (Otava 2011, toim, Katriina Kauppila, kuv. Matti Pikkujämsä). 

Hietamies luotsasi kirja-alan yhteistä Kirja 2015 –teemavuotta, ja todennäköisesti myös tästä syystä hänet pyydettiin tähän satukirjahankkeeseen eräänlaiseksi kummitädiksi. Kirjan myyntituloista osa ohjataan uuden Lastensairaalan rakentamiseen.

Hietamies kertoo kokoelman johdannossa koskettavasti omista lapsuudenmuistoistaan, käynnistä äidin kanssa kirjakaupassa:

Muistan kirjakaupan tuoksun, se tulvi vastaan ovella, kirjojen hyvä tuoksu. Näin kirjahyllyt, jotka täyttivät kaikki seinät alhaalta ylös katonrajaan, ja hyllyjen edessä portaat, joita noustiin korkeuksiin. Kirjakaupan myyjättäret olivat lapsen näkökulmasta poikkeuksellisia ihmisiä, heistä huokui arvokkuus ja valtava tietomäärä.

Anja Salokannel on valinnut kokoelmaan monia tunnettuja klassikkosatuja ja suomalaisia kansansatuja. Suomalaisesta sadustosta on mukana myös  vähemmän tiedettyjä satuja, esim. Vuoroin vieraissa, Kukko käy kuninkaissa ja Mustat eläimet.

Salokannel on mukauttanut satuja helpommin omaksuttavaan ja nykylasta kinnostavaan muotoon. Asiaankuuluvasti lopussa mainitaan, mistä kokoelmista suomennetut sadut on poimittu ja alkuperäisten, pohjatekstinä käytettyjen satujen suomentajille/ perikunnille on maksettu palkkiot. 

Emmi Jormalainen liioittelee karhuperheen pyöreyttä ja pehmentää samalla niiden pelottavuutta, vaikka Kultakutrin ilme toisaalta kertoo ihan muuta. Emmi Jormalaisen kuvitusta Suomen lasten iltasadut -kirjaan (Otava 2015). 

Jokainen aikakausi tuottaa oman satukuvastonsa. Emmi Jormalainen (s. 1979)  kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka tunnetaan parhaiten lastenkirjakentällä Veera Salmen Puluboi-kirjojen kuvittajana.

Jormalaisen tyyliä voisi luonnehtia rotevaksi ja samalla lapsenomaisen naiiviksi. Itse näen siinä ilmeisiä vaikutteita myös 1980-luvun realistisesta lastenkirjakuvitusperinteestä, kirkkaine väreineen ja yksinkertaisine muotoineen. Pelkistetystä tyylistä huolimatta hän onnistuu loihtimaan satukuviin ulokkeisuutta ja polkuja syvemmälle satumaailmaan.

Kansansatujen kansainvälinen, kulttuurista toiseen siirtynyt historia todentuu hienosti Ruusunen-sadun kuvituksessa, jossa prinsessa Ruusunen ja prinssi on kuvattu tummaihoisina. Jormalaisen kuvitusta voi pitää tässä suhteessa rohkeana avauksena Suomessa. 

  

Prinsessa Ruususen klassinen loppukohtaus Emmi Jormalaisen rohkeasti tulkitsemana. Emmi Jormalaisen kuvitusta Suomen lasten iltasadut -kirjaan (Otava 2015). 

Rouva Huu toivottaa kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille elämyksellistä satupäivää. Aikuiset voivat varta vasten etsiä eri tyyleillä kuvitettuja satukokoelmia lapsille luettavaksi ja tarkkailla samalla, kuinka lapsi reagoi niiden satukuvastoihin. 

Ja toisaalta on hyvä muistaa, että jokainen visuaalistaa sadut mieleisekseen myös omassa mielikuvituksessaan. 

MUOKATTU 20.10.2016