Laura Suomelan nuortenkirjan päähenkilö saa huomata, että himmailu ja kokeileminen kuuluvat luontevasti nuoruuden etsikkoaikaan

 

Laura Suomela: Välivuosisyndrooma. 240 sivua. Karisto 2026. 
 

Olen keväästä asti hakenut ihan hulluna duunia, mutta kun ei tärppää, niin minkäs teet. En ole jaksanut enää hetkeen yrittää, koska mitä järkeä, kun ei satojen hakemusten joukosta pääse edes haastatteluun. Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa minua uhkaillaan karenssilla. Haluaisin vain työntää pääni pensaaseen ja hävittää työkkärimuijan sähköpostit roskakoriin.
 

 
Laura Suomela aloitti kirjailijan uransa helppolukuisella Säpinät-lastenkirjasarjalla 2012 ja on sittemmin kirjoittanut nuortenromaaneja ja viihdettä aikuisille.  
 
Äskettäin ilmestynyt Välivuosisyndrooma on taas mainio todiste siitä, kuinka nuortenkirjallisuus resonoi nopeasti ajankohtaisiin ilmiöihin. 
 
Vienolla on ollut ylioppilaskirjoitusten jälkeen selkeät suunnitelmat hakea Taideylipistoon opiskelemaan kuvataidetta. Kun unelmat vesittyvät, hän huomaa jääneensä tyhjän päälle. 
 
Työvoimatoimiston omavalmentaja edellyttää raportointia haetuista työpaikoista. 

Samaan aikaan vanhat ystävät ovat niin kiinni uusissa opinnoissaan, että yhteydenpito jää vähäiseksi. 

Nopeasti Vieno huomaa olevansa vaarassa syrjäytyä kokonaan: 
 

– –   Sitä vain tottuu olemaan jouten. Ja kun ei ole mitään pakottavaa tekemistä, päivät alkavat rullata niin, ettei tee käytännössä mitään. Näinkö syrjäytyminen tapahtuu? Ennen heräsin aikaisin kouluun ja jaksoin vielä koulupäivien jälkeen maalata, kierrellä kirppareita, tehdä käsityöitä ja nähdä kavereita. Nyt olen ihan puhki, jos päivän ainoa tehtävä on käydä ruokakaupassa tai suihkussa.

 
Orpouden tunnetta lisää sekin, että Vieno on lopettanut seurustelun Samuelin kanssa, koska ei ole löytänyt parisuhteelta kaipaamaansa ”sellaista connectionia”.  

Vauraassa perheessä varttunut Samuel sisustaa opiskelukämppänsä Vepsäläisen huonekaluilla, kun taas Vienolla olisi varaa vain Kierrätyskeskuksen valikoimaan. 

 
Vienon isä on yksinhuoltaja. Äiti on kadonnut perheen arjesta alkoholin ja lääkeriippuvuden takia jo kauan sitten.

Pikkuveli Oiva stressaa yläkoulun päättymistä ja lukiovalintoja. Perheen kroonisen rahapulan takia Oiva on joutunut lopettamaan jalkapalloharrastuksen kalliiden seuramaksujen takia. 
 
Ankeista lähtökohdista huolimatta kukin perheenjäsenistä sinnittelee vähitellen pois ahdingosta ja tummista ajatuksista. 
 
Vieno askartelee pieneen peltirasiaan kodin muovailumassasta tekemälleen Penelope-nukelle. 

Romanttisesta Amelie-elokuvasta (2017) inspiroituneena hän lähettää nuken maailmalle ja toivoo, että löytäjät raportoivat sen vaiheista sosiaaliseen mediaan ja  lähettäisivät sen sitten jatkamaan matkaansa. Vieno saa myös työpaikan lounasravintolan keittiöstä. 
 
Pikkuveli löytää uuden yhteisön seurakuntanuorista ja hieman liian usein kapakassa käyvä ja olemukseltaan hiukan ränsistynyt isäkin löytää uuden naisystävän, Ilonan. Ilonan sisar asuu Italian Bergamossa ja kaipaa kipeästi au pair -apua lastenhoitoon.  
 
Vieno työstää aiempaa kriittisemmin myös taide-alan haaveitaan ja ymmärtää, että pinttymään liittyy harvoja mukavia lapsuudenmuistoja äidin kanssa. 

Kilvoittelu unelmien ja todellisuuden ristipaineissa avaa luovuutta tukkineet kanavat ja hän maalaa vimmaisesti suurikokoisia tauluja, jotka päätyvät Penelopen ja helsinkiläisen Aapon suhteiden ansiosta tamperelaisen kahvilan avajaisiin.

Laura Suomelan kotikaupunki Tampere onkin monissa kadunnimissään, kaupunginosissaan ja maamerkeissään tunnistettavana miljöönä.  
 
Välivuosisyndrooman tyyli on viihteellinen, mutta monien aiempien nuortenkirjojensa tapaan  Suomela luo vetävän juonen lomaan silti uskottavaa kuvaa nykynuorten suorituspaineista ja poliittisten päätösten takia kaventuneista tulevaisuudensuunnitelmista.
 
Suomelan nuortenkirja viestiikin jämäkästi, että ylisuorittamisen sijaan nuoruudessa on lupa myös himmailla ja etsiä itseään. 
 
Ulkoasultaan kirja ansaitsee erityistä huomiota: kirja on  hieman normaalia pienikokoisempi, sen kansissa on miellyttävä mattapinta, jota huomaan tavan takaa koskettelevani lukemisen aikana. 

Etukansi on jopa prameilean korea kultakirjaimineen ja koristeineen. Kirjan kannen suunnittelijasta ei tosin löydy mainintaa. 
 
Samanlaista kansityyliä näkee nyt usein kirjakaupoissa esimerkiksi monien klassikkoteosten kansainvälisissä uusintapainoksissa. Penelope-nukke kannessa antaa vaikutelmaa nuoremmille lapsille suunnatusta teoksesta, mutta todennäköisesti kirjan nimi ohjaa sen kuitenkin ”oikeanikäisten” lukijoiden käsiin. 
 
 
Karisto luonnehtii kirjaa ”hyvänmielenromaanina kaikille elämässä hapuileville”. 
 
 
 

Nuoruuden myrskyvaroituksia

Erika Vik: Olivia online. 288 sivua. S&S 2023. Kansikuva Erika Vik. 

 

 

– – Nykyisin Olivia menettää hermonsa aika usein. Hän ei voi sille paljon mitään, sillä hänen kehonsa sisäpuolella myrskyää tuoreita voimia, jotka saavat hänet kipunoimaan ja leimahtamaan. Hänellä on helposti syttyvä pää. – – 

 

 

Näin sympaattisesti ja todenmakuisesti lukijalle esitellään 12-vuotias Olivia, joka asuu kahdestaan äitinsä kanssa Hyvinkäällä vanhassa omakotitalossa. 

 

Vanhemmat ovat eronneet ja tyttö tapaa isäänsä säännöllisesti viikonloppuisin Helsingissä.

 

Olivia ei ole omasta mielestään enää lapsi, vaan nuori nainen; onhan hänellä menkat, jotka tosin eivät ole yhtä säännölliset kuin parhaalla kaverilla Venlalla. 

 

Olivia närkästyy äidin uudesta miesystävästä Ilmarista, joka työntyy kolmevuotiaan tyttärensä Senjan kanssa aivan varoittamatta heidän elämäänsä. 

Nuoren murrosikä koettelee aina jollain tavalla perhedynamiikkaa. Olivia on huomionkipeä ja mustasukkainen äidin seurustelusuhteesta, eikä isäkään omien ongelmiensa takia osaa tukea tytärtään oikealla tavalla. 

 

Äiti ei enää tunnu huomaavan lainkaan tyttärensä tarpeita, mutta onneksi salaperäinen Juneboy_07 paikkaa huomiovajetta ja kommentoi vuolaasti Olivian tanssivideoita verkossa. 

 

Olivia online käsittelee luontevasti mutta pysähdyttävästi verkossa tapahtuvaa viettelyä eli groomingia, joka tähtää alaikäisen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 

 

Olivia chattailee verkossa myös Amiragrrlin kanssa. Maahanmuuttajataustaiseksi paljastuvan Amiran valppaus ja oikeudentunto koituvatkin lopulta Olivian pelastukseksi.

 

Vik nostattaa jännitystä dekkarimaisesti. Vaikka Olivia on toiminut ajattelemattomasti, häntä ei syyllistetä, kun taas rikoksen tekijä saa asiaankuuluvan rangaistuksen. 

 

 

Erika Vik kirjoittaa nykynuorten kielellä, johon englannin kielestä johdetut sanat (esim.ghostaaminen, striikit ja reelsit) ovat kotiutuneet jo pysyvästi. Puhelinta pälytään ”uusien notifikaatioiden toivossa” ja paras ystävä Venla patistaa Oliviaa pyytämään Juneboyn kuvan, sen varalta, että poika ”on joku törkeen ruma, jota sä et lähestyis irlissä missään tilanteessa”. 

 

 

Ekologiset painotukset (kerskakulutuksen kritisointi,  kasvissyönti ja tietoisuus pahenevasta ilmastonmuutoksesta) tuodaan  kotimaisissa nuortenromaaneissa nykyisin esille arkisesti, ilman tarpeetonta alleviivaamista. Olivia on valistanut isäänsäkin ilmastoasioissa ja vannottanut, että tämä hankkii uudeksi autoksi  Teslan heti, kun on ”sopivasti löysää rahaa”.

 

Kun hartaasti odotettu isäviikonloppu ei menekään aivan suunnitelmien mukaan, Olivia päätyy spontaanisti mielenosoitukseen. Nuoren ihmisen vaikuttamisen halu, joukkohurmos ja yksilön keinot muuttaa jumiutuneita käytänteitä tulevat komeasti esiin Olivian tempautuessa ilmaston puolesta marssivien mielenosoittajien riveihin: 

 

Ihmisistä lähtevän äänen voima on mahtava, se värisee hänen ytimissään saakka. Olivia tuntee täyttyvänsä lämpimästä valosta, kun häntä ympäröivien mielenosoittajien määrätietoisuus ja into tarttuvat myös häneen ja saavat hänen poskensa rusottamaan. – – Peli ei ole vielä menetetty. Hän voi tehdä paljonkin, hän pystyy vaikuttamaan valinnoillaan ja vetoamaan päättäjiin.

  

 

Tyttöjen väliset jännitteiset kaverisuhteet näkyvät tänä syksynä poikkeuksellisen aistivoimaisesti lasten- ja nuortenromaaneissa. 

Olivia riitaantuu Venlan kanssa ja huomaa tulleensa muillekin luokan tytöille näkymättömäksi:

 

Tunnit ja päivät laahautuvat toistensa perässä, eikä Venla vilkaise koulussa kahta kertaa Olivian suuntaan, sillä hänen aurinkonsa loistaa nyt muille. Pyörätelineillä Olivian paikalla istuu nyt aina joko Minttu tai Pihla. Venlan sormet solmiutuvat välitunnilla Pihlan sormien lomaan, joissa on täsmälleen samanväristä kynsilakkaa kuin hänellä, sähkönsiniset hiukset kallistuvat kohti Mintun olkapäätä, kun he nauravat kuplivasti salaisille jutuilleen, joista Olivia ei tiedä mitään. 

 

Nuo kolme eivät enää edes moikkaa hänelle, sillä Oliviasta on Venlan näkemyksen mukana tullut leuhka horo. – – 

 

S&S järjesti ystävyyttä käsittelevän kirjoituskilpailun kaksi vuotta sitten. Kilpailusta seuloutui jatkotyöstöön Olivia onlinen lisäksi kolme muuta käsikirjoitusta, joille kustantamo on tarjonnut kustannussopimusta.  

 

 

Erika Vik on aiemmin kirjoittanut YA-fantasiaa (Kaksoisauringot-trilogia, Gummerus 2017–2018) sekä rockmaailmaan sijoittuvan romaanin aikuisille,  Luonasi ikuisesti (Atena 2023). Vik on myös tuottanut Lanu!-festivaalia.  

 

Lienee melko harvinaista, että kirjailija tekee itse kirjansa kansikuvan. Vikillä on kuitenkin graafisen suunnittelijan ja kuvittajan koulutuksena ansiosta tähänkin rahkeita. 

Kansikuva on graafisen sähäkkä ja siihen tiivistyy onnistuneesti Olivialle tärkeä jazztanssi ja elämänilo. Otollisin lukijakunta ei välttämättä edes "tunnista" kirjaa kotimaiseksi, sillä kansikuva jäljittelee taidokkaasti yhdysvaltalaisen YA-kirjallisuuden kansitaidetta.  

Kahdesti kalman rajoilla

 

Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen, 191 sivua, Haamu 2022. Kansikuva Iines Partanen. 

 

J. S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä, 138 sivua, Karisto 2022. Kansikuva Saana Nyqvist.

 

Kuolemaa ei juosta karkuun. Se yllättää uhrinsa, vaikka keksisi maailman parhaimman piilopaikan tai olisi vikkelä väistelijä. Se on voima, joka pystyy kulkemaan raudan ja betonin läpi, kapuamaan vuorelle ja sukeltamaan meren pohjaan. 

Kaiken on joskus kuoltava. Ja se on niin epäreilua. 

 

(Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen, s. 75)

 

 

Lasten ja nuorten lukemaan koukuttamisen kannalta kauhugenre taitaa olla jo  perinteistä dekkarikirjallisuutta houkuttelevampi vaihtoehto. 

 

Parhaimmillaan lukukoukku heitetään jo kirjan nimessä, kuten näissä Anne Leinosen ja J. S. Meresmaan uutuuksissa. 

 

Iines Partasen kansikuva vihjaa Leinosen kirjan otollisimmaksi kohderyhmäksi yli kymmenvuotiaita. 

Saana Nyqvistin aidosti karmiva vampyyrikansi ja kekseliäs kirjasingrafiikka saattaa vedota jopa vampyyritarinoihin viehättyneisiin aikuisiinkin. 

Haamu-kustannusta voi onnitella hyvästä konseptista. 

 

Vaasalainen pienkustantamo on nimittäin erikoistunut kummitus- ja kauhuaiheiseen kirjallisuuteen, jota julkaistaan sekä lapsille, nuorille että aikuisille. 

Kirjojen graafista suunnittelua auttaa se, että romaanit ilmestyvät kaikki nidottuina ja niitä yhdistää kompakti tasaneliömuoto.

 

Alman isoveli on kuollut jo vauvana ja nyt isoäiti, baba, kuolee. Kun baba sai kuulla, että tauti on kuolemaksi, hän antoi Almalle mustan helminauhan. 

Alma uskoo sen olevan kirottu: päivä päivältä jokainen helmi vie hänet lähemmäs vääjäämätöntä kuolemaa.  

Alma on jo ”opiskellut kuolemaa. Pitänyt itselleen vainajien valmennuskurssia”. 

 

Naapuriin on muuttanut perhe, jossa on Alman kanssa samanikäinen tyttö, Mia, joka on vakavasti sairas. 

Mia tarvitsee Alman apua päästäkseen Juurankomaahan, aliseen maailmaan, jossa Mian vointi paranee, mutta siellä haisee kalmalta. 

Toiseen todellisuuteen siirtyminen muuttaa myös tyttöjen kodit nurjakodeiksi, joissa eletään eri aikaa. 

 

Mystisten, kansanperinteestä ammentavien seikkailuiden vastapainoksi Alma ja romaanin lukija telakoidaan kuitenkin myös reaalitodellisuuteen. 

Velienon uuden naisystävän kautta sukuun saadaan myös Alman ikäinen Kuura. Kuuran häikäilemätön ja omavaltainen käytös ärsyttää Almaa, mutta vähitellen ystävyyteen tulee syvempiäkin sävyjä. 

Kuuran sukupuoli jää kokonaan lukijan omaan päätösvaltaan, ja hyvä niin. 

 

Romaanin luvut on nimetty jäljellä olevien helmien lukumäärän mukaan.  

Näin jännitystä tihennetään vähin erin. 

 

Juurankomaassa kohdatun pojan hahmon ottanut tyly sielu onnistuu havahduttamaan Alman pois kuoleman odotuksesta.

Kaiken sovittavaa, onnellista loppuratkaisua Anne Leinonen ei kuitenkaan tarjoa. Kun helmikaulanauha rikkoontuu, yksi helmi jää löytymättä.

 

 

J. S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä ammentaa ikiaikaisten  vampyyritarinoiden lisäksi  myös Stephenie Meyerin Twilight-kirjoillaan aloittamasta modernista ”petoromantiikasta”.

 

Teini-ikäinen Aleksi harrastaa e-urheilua ja on tottunut ajatukseen, että pystyy hallitsemaan elämäänsä: 

Mä olin tiimissä se, joka havainnoi, tarkisti ja käskytti. Mun ei todellakaan kuulunu olla se, joka menee totaalisolmuun. 

 

Poikkeaminen paikalliseen jäätelöbaariin osoittautuu Aleksille kohtalokkaaksi. 

 

Tytön haju ei ollu luokkakavereiden tuttu hiuslakan ja tavaratalon hajuvesiosaston löyhkä, vaan maanläheinen, miltei multainen. Kellarimainen. 

 

Aleksi saa pian huomata, että tytössä on jotain selittämätöntä tenhoa. Noora ilmoittaa siekailematta olevansa yli 100-vuotias ja hän käyttää monia Aleksille vieraita sanoja, kuten parahultainen, intomielinen ja telefooni. 

 

Poika ei juurikaan lähde kyseenalaistamaan erikoista suhdetta: 

Melkein kuin olis saanut mielikuvitusystävän, mutta potenssiin kaksi, koska 1) Nora oli yliluonnollinen olento, 2) eikä se silti ollu mun mielikuvitusta. 

 

Nora kiinnostuu Aleksin videopeleistä ja koukuttuu Sims-peliin. Aleksi puolestaan havainnoi Noran yliluonnollisten taitojen ja reaktionopeuden hyödyt pelaamisessa. 

Noran Kaspar-veli aiheuttaa seurustelusuhteeseen ylimääräistä kierrettä. 

 

Meresmaa kiteyttää ja luo tihentyvää tunnelmaa. Reiluun sataan sivuun hän punottua jännitteisen ja omintakeisen juonen. 

Elämään kuuluu aina myös kuoleman siruja

Sini Helminen: Väkiveriset 1: Hurme, 324 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Karin Niemi.

 

Seison kotona vessan peilin edessä mustanvioletissa bilemekossa, korjaan ripsiväriä ja mietin, teenkö sen Kristianin vai itseni takia. Hallan varoitus kekristä kummittelee mielessäni. Olen menossa Antonin veljen kotiin ja Antonin aave on ilmestynyt meille jo kahdesti, vaikka minä olen sentään vain Antonin yhden illan deitti. Anton saattaa hyvinkin seurata myös Kristiania, enkä minä voi käydä tunkemassa huomaamattomasti hänen ovensa alle rautaveitsiä. En halua ajatella, kuinka voimakas Antonin henki on kekrin aikaan, jos jo heikompana se melkein tappoi Darth Maun. 

 

 

Karin Niemen tekemä kansi Sini Helmisen  YA-romaaniin Hurme on poikkeuksellisen vangitseva. Se erottuu taatusti edukseen kirjakaupan ja kirjaston hyllystä, jos se hoksataan laittaa tarjolle kansi edellä. 

 

Vastaväreillä leikittelevä kansi on samaan aikaan romanttinen, karmiva ja viekoitteleva, ja sellaisenaan se toimiikin erinomaisena johdatuksena romaanin tunnelmaan.

 

Nuortenkirjan kannella on aiempaa isompi merkitys lukemaan houkuttelemisessa. Suomessa halutaan aiempaa enemmän jäljitellä amerikkalaisia kansityylejä. 

Karin Niemen kansi todistaa, että omintakeisempi ja rohkeampi tyyli erottuu aina edukseen.

 

Hurme aloittaa uuden itsenäisistä osista koostuvan Väkiveriset-trilogian.  

 

Avausosa on jouheva sekoitus petoromantiikkaa, makaaberia kauhua, dekkaria ja realistista kerrontaa höystettynä vielä ripauksella huumoria. 

 

Seela – sukunimeltään enteellisesti Kalmankari – on aloittanut kirjallisuuden ja estetiikan yliopisto-opinnot Helsingissä ja asuu Darth Mau -kissan kanssa enonsa hautaustoimiston yläkerrassa. 

 

Hänen perheensä on kokenut kymmenisen vuotta sitten suuren tragedian, kun kolmostyttäristä kaksi on kuollut auto-onnettomuudessa ja vain Seela on jäänyt henkiin. 

Seela on käynyt terapiassa ja päässyt jaloilleen, mutta isä kipuilee yhä asian kanssa. 

 

Auttaessaan enoaan hautaustoimistossa Seela huomaa omaavansa kyvyn nähdä rajatilassa olevia kuolleita. 

Kun toimiston lavetille ilmaantuu epäonnistuneiden Tinder-treffien toinen osapuoli, öykkärimäisesti käyttäytynyt rikkaan suvun vesa Anton, tapahtumat kääntyvät paranormaalin puolelle.

 

Originelli Seppo-eno ei vähästä hätkähdä, sillä hänelläkin on sama erityiskyky.  Hän uskoo Seelan olevan riittävän kylmäverinen hyväksymään asian ilman suurempaa ahdistusta:  

”Ihminen on kuollessaan yhtä avuton otus kun syntyessään. Siksi on olemassa sellasia olentoja kuin kalmanväki, joita tavalliset heikkoveriset ihmiset eivät näe, jotka auttaa vainajia pääsemään tuonpuoleiseen. Ne henget, jotka eksyy ja jää maan päälle, hiipuu ja menettää hiljalleen voimansa”, – – .  

Ongelmia ilmenee lähinnä silloin, jos vainajan läheiset eivät haluakaan surun ja luopumisen pelon takia päästää vainajaa vapaaksi.

 

Samoilla luennoilla käyvä Halla kiinnittää Seelan huomion ja saa hänen sydämensä sykkimään aivan erityisellä rytmillä.

 

Helminen herättää suomalaisesta kansanperinteestä tutun kuvaston eloon. 

Seksuaalisuuden moninaisuus tulee esiin sivu- ja päähenkilöiden kautta. 

Alun väärinkäsitysten jälkeen Halla arvostaa Seelan suhtautumista: Seela ei nimittäin välitä siitä, mikä hän on, vaan kuka hän on.

 

Seela tulee vähitellen sinuiksi erityisominaisuutensa kanssa. 

Hän huomaa että elämä ei maistu elämältä ”ilman sitä pientä kuoleman sirua, tummaa ja huomaamatonta, jonka nykyihmiset tahtovat siivota pois, unohtaa, kadottaa näkyvistä”.