Selkäpiitä karmivia nuortenkirjoja kalman rajoilta

 

Magdalena Hai: Sarvijumala, 165 sivua, Otava 2023. Kansikuva Karin Niemi.

 

Harri István Mäki: Kirottu, 142 sivua, Haamu 2023. Kansikuva Iines Partanen.

 

J. S. Meresmaa: Kenties tapamme taas, 144 sivua, Karisto 2023.  Kansikuva Sanna Nyqvist.

 

 

 

Ehta kauhu on tullut rytinällä varhaisnuorten- ja nuortenkirjoihin (esim. Anu Holopaisen Iik-sarja, Myllylahti ja Siri Kolun Hereiset -sarja, Otava) ja hieman softatumpi ”pehmokauhu” on yleistynyt myös lastenromaaneissa ja jopa lukutaidon alkuun tarkoitettuissa helppolukuisissa kirjoissa (esim. Paula Norosen Yökoulu-sarja, Tammi).  

Kauhugenren suosio nuortenkirjoissa on eittämättä saanut ainakin osittain ulkokirjallista vetoapua zombiaiheen ympärille punotuista suoratoistopalveluiden suosituista sarjoista ja elokuvista. 

 

Magdalena Hain, Harri István Mäen ja J. S. Meresmaan uutuuskirjoissa jännitettä nostetaan kauhuelementtien lisäksi myös perhedynamiikan hankauksesta ja häiriötiloista.

 

Sarvijumalan keskushenkilön, 17-vuotiaan Laurin, perhe on ollut auto-onnettomuudessa, jossa perheen äiti kuolee jo turmapaikalla saamiinsa vammoihin.  

Isää on pidetty varmuuden vuoksi pitkään koomassa. Lauri toipuu isäänsä nopeammin fyysisistä vammoistaan ja hänet lähetetään tätinsä perheeseen Varsinais-Suomeen maaseudulle. 

 

Vähitellen Lauri mukautuu uuteen arkeensa ja tutustuu serkkunsa vanavedessä paikallisiin nuoriin. Erityisesti naapurustossa asuva pari vuotta vanhempi Vilja-Maaria herättää pojassa kiinnostusta, mutta tytöllä on omat ongelmansa ja traumansa. 

Hai kuvaa realistisesti pienen maaseutupaikkakunnan arkea, jossa mopoauton omistavasta kaverista on paljon iloa pitkien välimatkojen takia. Hyvin nopeasti maaseudun yllätyksettömään arkeen työntyy uhkaavia särmiä.  

 

Taistelu pahoja henkiä vastaan huipentuu lopulta varsin makaaberiksi action-taisteluksi Vilja-Maarian kotona, kun tytön kuollut äiti osoittaa hieman omintakeisesti äidinrakkauttaan. 

Tihentyvän juonen lomassa Lauri työstää myös vaikeaa äitisuhdettaan ja ennallistaa yhteyttä onnettomuudesta vähitellen toipuvaan isäänsä. 

 

Laurin isä on tummaihoinen, ja  Vilja-Maarian isän kerrotaan olevan asenteiltaan rasistinen. Laurin uuden kaveripiirin keskuudessakin hänen  ruskea ihonvärinsä herättää ensin pientä hämmennystä. Vaikka Lauri saavuttaakin nopeasti uusien kavereidensa luottamuksen, niin moinen lyhytkin maininta ihonvärin nostattamasta epäluulosta tuntuu silti hieman oudolta tehosteelta 2020-luvulla.  

Karin Niemen vangitseva kansikuva heittää lukijan oitis kirjan taikapiiriin.  

 

Harri István Mäen Kirotun kansikuva luottaa tunnelman nostatuksessa tummaan yleisväriin. 

Myös Kirotut sijoittuu maaseudulle. Minäkertoja Viktor kertoo olevansa ”jumissa tässä mätänevässä maalaiskaupungissa”, jossa ei ole ketään, joka voisi häntä auttaa. 

Järven rannalla on nimittäin tapahtunut jotain peruuttamatonta Viktorin ja hänen entisen luottoystävänsä ja hengenheimolaisen, Melissan, välillä, minkä jälkeen Viktor alkaa nähdä kylmääviä näkyjä. 

Melissa ilmiintyy Viktorille vahvojen aistimusten kautta. Poika haistaa järvenpohjan liejuisen tunkkaisuuden ja kosteuden.

 

Viktor on päähenkilönä äärimmäisen ristiriitainen ja epäluotettavakin hahmo, josta lukijan on vaikea saada otetta. 

Jostain syystä Viktor on nimittäin ryhtynyt kiusaamaan, kiristämään ja kohtelemaan Melissaa monin tavoin kaltoin.  

Lopulta pikkusisko havahduttaa Viktorin syyllisyyden kierteestä.

 

Kirottu tuo taas yhden näkökulman koulukiusaamiseen, mutta aiheen käsittely  jää valitettavasti hieman hahmottomaksi.

 

Viktorin minäkerronta on hyvin katkonaista, minkä voi tulkita johtuvan vähäisistä yöunista ja mieltä  jäytävästä syyllisyydestä. 

Lyhyet, eri riveille asettuvat virkkeet muistuttavat välillä säeromaanin latautunutta kerrontaa. 

 

J. S. Meresmaan Kunnes tapamme taas on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle vampyyrijännärille Kenties tapan sinut vielä. 

Edellinen osa keskittyi e-urheilua harrastavan Aleksin ja vampyyrityttö Noran ystävyyteen. 

Kakkososassa keskiössä on Aleksin ystävän Roopen totuttelu uuteen elämään vampyyrinä, yhdessä Noran ja tämän vaivalloisen pikkuveljen Kasparin kanssa homeisessa talonröttelössä. 

 

Roopella on kuitenkin iso ongelma, sillä terveydenhoitajan ottama verinäytekin sormenpäästä on hänen entisessä elämässään aiheuttanut  aina pyörrytystä ja pahoinvointia:  – – ”miten ikinä pystyisin iskemään hampaani jonkun tuntemattoman tyypin kaulaan ja juomaan siitä”, poika pähkäilee ahdistuneena. 

 

Nora yrittää avittaa Roopen verikammoa siedätyshoidolla toimittamalla tälle pussitettua verta, jotta poika säilyisi  tolkuissaan ja toimintakykyisenä.  

 

Vähitellen Roope huomaa viihtyvänsä uudessa olomuodossaan, ”epäelämässään vampyyrinä”, kuten Nora asian muotoilee. Silti Roope kaipaa äitiään ja kaksossiskoaan Iiristä. 

 

Meidän perhe on ollut tiivis yksikkö, joka käy maailman ennakkoluuloja ja -oletuksia vastaan yhtenä rintamana. Niiramot ei salaile asioita, vaan ne puhutaan halki. Äiti haluaa, että me ollaan avoimia toisillemme. Hän teki aikanaan valinnan perustaa perhe itsellisesti, ilman kumppania. Mun ja Iiriksen isä on anonyymi spermanluovuttaja Tanskasta. Me ollaan tiedtty se niin kauan kuin muistan. Ei valehtelua. Ei epärehellisyyttä. Mä olen aina pitänyt Niiramoiden arvoista. Ja nyt mä olen joutunut luopumaan niistä. 

 

Jännitteisen juonen oheen Meresmaa tuo lukijan pohdittavaksi pelon sukupuolittumiseen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyviä teemoja. 

Nora kertoo olevansa aseksuaalinen ja sukupuoleton ja selittää ominaispiirteiden johtuvan myös vampyyriydestä itsestään: 

 

”Haluaisin kuulostaa kannustavammalta, mutta totuus on, että aika nakertaa lopulta kaiken puhki. Se on kuin aurinko, jonka suoran paahteen alla värit haalistuvat. Kirkkaimmatkin.”

”Tunteet siis kuolevat?” päättelen.

 ”Kyllä ja ei. Tunteet muuttuvat. Rakkaus, jota tunsi, muuttuu suruntummaksi kun sen kohde kuolee ja itse jatkaa eloaan. Kyky tuntea ei kuole”. 

 

Roope pohtii myös yleisemmällä tasolla normaaliuden kriteereitä uudessa elämässään yhteiskunnan ulkoringillä. 

 

Normaali. Ai että vihaan sitä sanaa. Se on kuristava, puristava kahle ja silti jotain, mitä kohti olen tiedostamattakin pyrkinyt. Mulle on käynyt ihan liian tutuksi, että sitä kohtaan, mitä tunteet suurinta vetoa, tuntee samaan aikaan vastavetoa, jopa inhoa. 

 

Asukasluku Noran, tämän pikkuveljen Kasparin ja Roopen yhteistaloudessa pysyy vakiona, vaikka yksi asukkaista lähtee omille teilleen.  

Lukija jääkin malttamattomana odottamaan seuraavaa osaa…

 

 

Korjattu klo 13.10 Magdalena Hain ja J. S. Meresmaan kirjojen keskushenkilöissä olleita nimivirheitä. 

 

 

Kevättä rinnassa, osa 1: Kalman henkeä, hoppua ja vanhoja tuttuja

Kevään ja syksyn lasten- ja nuortenkirjatarjonnat eivät määrällisesti enää juurikaan poikkea toisistaan. Jos mahdollista, fantasia, ja nimenomaan sen käännökset monine alalajeineen,  on silmämääräisesti silti keväällä isommin edustettuna.

Onneksi mukaan mahtuu sentään myös kotimaisia tekijöitä, vanhoja tuttuja ja muutama uudempikin. Rouva Huun kaksiosaisessa kevätkirjakatsauksessa painotetaankin nyt ihan tietoisesti kotimaisia uutuuksia, lähteenä kevään 2013 kustantajien uutuusluettelot.

Puuhaa ja oheista jo entuudestaan tutuista sarjoista on tarjolla entistä enemmän. Tuntuu siltä, että kustantajat haluavat nykäistä uusiakin lukijoita sarjojen ääreen monilla trendikkäillä oheistuotteilla ja –julkaisuilla.  

Otavalla on Mauri Kunnaksen Aarteenetsijän puuhakirja ja Tuula Kallioniemen Reuhurinteen alakoulu –sarjassa erilaisia tuoteperheen osia: Aapinen Liikennekirja, Eka englanti, Aakkoset, Aikamatka ja Travel Kit eli lomaenglannin tietopaketti. 

Myös Hevisauruksien seurassa puuhastella uudessa Jurapuuhaa 3 -kirjassa ja Maukka ja Väykkäkin ovat julkaisseet Timo Parvelan ja Virpi Talvitien avustuksella Maukan ja Väykän pienen kirjan ystävyydestä (Tammi).

Aino Havukaisen & Sami Toivosen Veera-sarjaa ryhdytään julkaisemaan alkuperäistä sarjaa pienemmässä koossa (16,7 x 21 cm.). 

Angry birds –tuoteperhettä julkaistaan peräti kahden kustantamon voimin: Tammen viimevuotisten pahvi- ja puuhakirjojen oheen myös Otava julkaisee National Geographic –julkaisusta tunnetun Mel Whiten nimiin laitetun kirjan Ärhäkät linnut, jossa kerrotaan vihaisten lintujen lisäksi muidenkin lintulajien käytöstavoista.

Yhdysvaltalaisen Eric Hillin kurkistusluukkusarja Puppe-koirasta täyttää 30 vuotta ja sen kunniaksi Otava julkaisee aivan uusia ja äänteleviä Puppe-kirjoja. 

Tammi tyytyy perinteisempään Kristiina Louhen Tomppa-kirjojen 20-vuotisjuhlavuoden suhteen ja julkaisee juhlalaitoksen, jossa on neljä rakastettua Tomppa-kirjaa sekä yksi ihan uusi, Tomppa ja tohtori Korva.

Kuvituksen ja hyvän tarinan juhlaa on taatusti luvassa Ville Hytösen ja Matti Pikkujämsän Hipinäaasi apinahiisi- sekä  Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Pentti ja kitara- kuvakirjoissa.

Viime vuonna alkaneet uudet kotimaiset sarjat Ellistä (Mila Teräs & Karoliina Pertamo) ja Veikosta ja Veikosta (Eppu ja Anna Nuotio & Kristiina Louhi) saavat niin ikään uudet osat. Myös Reetta Niemelän & Salla Savolaisen Tikkumäki-sarja saa jatkoa; nyt ovat vuorossa Tikkumäen koirat .

Uutta sarjaa voi povata tulevaksi Teija Rekolan (aik. Niemi) ja Mervi Lindmanin Eetu ja ruma rusina –kuvakirjasta, joka käsittelee vähän viistosta näkökulmasta tuttua tilannetta, kun perheeseen tulee uusi perheenjäsen.  Kustantaja ei tämän avauksen yhteydessä vielä puhu sarjasta, sillä nykyiseen markkinointimekanismiin kuuluu se, että ensin katsotaan lähtevätkö sankarit elämään, toisin sanoen, myyvätkö riittävästi…

Erityisen täpinöissäni olen Jukka Laajarinteen ja Timo Mänttärin Isä vaihtaa vapaalle –kirjasta, joka kaiketikin on kuvakirja. Siitä taitaa löytyä kiireisten uraohjusvanhempien lisäksi myös rutkasti anarkiaa. Kiire lyö leimansa myös Annamari Kaskisen & Matti Pikkujämsän lastenromaaniin Tuulihattu ja kamala kiire (Kirjapaja). Tämä kirja oli jo syksyn 2012 -uutuusluettelossa, mutta kenties tekijöillä on tullut liian kiire sen tekemisessä...

Makaaberius ja goottityyli on selvästi tulossa myös pienimpien lasten kirjojen mausteeksi. Tätä enteilevät  Malin Kivelän ja Linda Bondestamin kuvakirja Bröderna Pixon och TV:s hemliga sken/ Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo (Teos, Schildts & Söderströms) ja Karina Wolfin kuvakirja Unettomat (Karisto), joka kertoo yöaikaan elävästä perheestä. 

Kariston kautta ilmestyy myös Kalmankalliot-lastenromaanisarjan avaus, jonka tekijä on kuuro  australialainen nukke- ja sirkustaiteilija Asphyxian. Sarja kertoo Kalmankallion originellista perheestä. Softatumpaa  noitahypetystä löytynee sen sijaan Sanna Iston Tinka ja Taika –sarjan toisesta osasta Noidanruohon salaisuudet (Otava).

Huomiota ansaitsee sekin, että Hannele Mikaela Taivassalon uusin aikuistenromaani Svulten /  Nälkä (Schiltds & Söderströms ja Teos) ammentaa sekin vampyyreistä ja kauhusta!

Kiinnostavalta taidekasvatuskirjalta vaikuttaa  ennakkotietojen perusteella Susanna Luojuksen ja kuvataiteilija Stiina Saariston Metsäretki, joka liittyy Amos Andersonin taidemuseossa maaliskuussa avattavaan sanannimiseen näyttelyyn. Saaristo tunnetaan entuudestaan rujoista, yksityiskohtaisista maalauksistaan.

Tietokirjoista odotuksia herättävät WSOY:n kautta ilmestyvät Leena Valmun & Lasse Rantasen Filius ja elinkaikkeuden arvoitus sekä Marjo & Mervi Nygårdin ja Hannu Pettisen kädentaitokirja Sormet solmussa – Onneksi meillä on ohjeet. 

Maijaliisa Dieckmann ei ole pelännyt haastetta ja taustatyön määrää kirjoittaessan ensimmäisen lapsille suunnatun faktaa ja fiktiota yhdistävän kirjan Aleksis Kivestä, Metsän poika tahdon olla. Tarina Aleksis Kiven lapsuudesta (Schildts & Söderströms).

Sarjoina karttuvat  muiden muassa Eppu Nuotion ja Tuutikki Tolosen  Pensionaatti Onnela ja Tuula Kallioniemen Karoliina. 

Johanna Hulkko sen sijaan aloittaa Karistolla aivan uuden alakoululaisille sopivan sarjan, Geoetsivät, joka ensimmäisessä osassa ratkaisee rahakäärön arvoitusta. Kustantajan esitetekstin perusteella sarjassa yhdistyy luontevasti viisikkomainen etsiväfiilistely ja luonnossa liikkuminen.  Tässä taas hyvä esimerkki, siitä, kuinka kirjailijat poimivat uusia trendikkäitä harrastuksia myös kirjojensa aiheiksi. Hulkko perheineen harrastaa geokätkentää, ja aihe oli esillä myös Hulkon toisessa aikuistenromaanissa, Jostakin kotoisin (Tammi 2011). 

Reeta Aarnion lastenfantasiasarja saa päätösosan Tuulien taikuri, ja koko neliosainen sarja julkaistaan myös yhteisniteenä! Aarnio on hyvä osoitus siitä, että Harry Potter –huuman vanavedessä voidaan elvyttää myös kotimaisen mytologian tuntemusta.

Hirviöakatemia käynnistyy sopivan karmivasti

Martin Widmark & Christina Alvner: Hirviöakatemia. Kauhuagentti Nelli Rapp. Suomentanut Outi Menna. 86 sivua. Tammi 2010.











Ruotsalainen Martin Widmark tunnetaan Suomessa entuudestaan Lasse-Maijan etsivätoimisto- ja David ja Larissa -kirjasarjoista.

Kauhuagentti Nelli Rapp -sarja on alkanut Ruotsissa jo 2003, mutta sitä on ryhdytty suomentamaan vasta nyt, todennäköisesti myös eri ikäisten lukijoiden vampyyrimuodinkin nosteessa.

Uusi sarja on jälleen hyvä esimerkki ruotsalaisten taidosta tehdä helppolukuista, kuvan ja sanan yhteispeliin luottavaa lastenkirjallisuutta, jossa kaikki palaset ovat kohdallaan: typografiaa, taittoa, vetävää tekstiä ja letkeää kuvitusta myöten.

Sarjan avausosan, Hirviöakatemian, alkutilanne on näin leppoisa:


Nelli Rapp viettää rauhallista koti-iltaa takkatulen lämmössä yhdessä äitinsä, isänsä ja Lontoon, bassetti-rotuisen koiransa, kanssa. Leppeä rauha kuitenkin häiriintyy, kun sukulaisssetä Hannibal ottaa Nellin perheeseen yhteyttä ja kutsuu heidät luokseen kartanoonsa.

Ja tästä sukeutuu hauska seikkailu, josta tosin suuri osa tapahtuu vain Nellin mielikuvissa ja suunnitelmissa. Yhtä kaikki terhakka ja aikaansaapa Nelli tekee setänsä ylläpitämän Hirviöakatemian opettajaan, Lappaaja-Leenaan, vaikutuksen, ja Nelli hyväksytään Hirviöakatemian oppilaaksi kouluttautumaan hirviöagentiksi. Hirviöagentit ovat erikoistuneita taisteluun hirviöitä, petoja ja kummituksia vastaan.

Nelli keksii keinon, kuinka päihittää vampyyrien ylivalta Transsilvaniassa. Aseinaan vampyyria vastaan Nelli käyttää hammastahnaa, hammasharjaa, hammaslankaa ja herätyskelloa… Monipolvista kerrontaa on selkeytetty erilaisilla kirjasintyypeillä.



Christina Alvnerin kuvitus on eloisaa, mutta sopivan humoristista taittamaan terän pahimmilta peloilta ja jännitykseltä.