keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Opossumi tykkää, kun tykätään














Johanna Venho: Opossumi ja sata tykkäystä, kuv. Emmi Jormalainen, 174 sivua, WSOY 2019. 







Johanna Venhon & Emmi Jormalaisen Opossumi-sarja muistuttaa monin kohdin Elina Karjalaisen ja Hannu Tainan vuonna 1977 alkanutta Uppo-nalle -sarjaa.  

Parin vuoden takaisessa avausosassa Paju-tytön isä toi Australian matkaltaan tuliaisiksi opossumipehmolelun, josta tulikin puhuva ja arkisiin rientoihin aktiviivisesti osallistuva perheenjäsen. 

Opossumi on on yksi nykylastenkirjallisuuden positiiviimmista sankareista: se suhtautuu elämään lunkisti, tahtoo kaikille pelkkää hyvää eikä koskaan kyseenalaista omaa viehätysvoimaansa.

Opossumi on tarkkavaistoinen ilmapuntari myös Pajun kaveriporukassa, kun perustetaan Kärkiryhmä, joka tarkkailee kiinnostava ilmiöitä ja on valmis ratkomaan pieniä arvoituksiakin.

Räppäämiseen mieltynyt Opossumi ryhtyy nyt videobloggariksi ja ilahtuu jokaisesta uudesta tykkäyksestä:

– – onhan se kivaa, jos joku tykkää. Minä olen sellainen, että tarvitsen tosi paljon tykkäämistä. 
Opossumin huoleton elämä yhdeksänvuotiaaseen Pajuun nähden selittyy sillä, että Opossumilla ei ole ”koulupakkoa, vaan oppimisoikeus”. 

Se voi jättää menemättä kouluun silloin, kun sitä väsyttää tai huvittaa tehdä jotakin muuta. 


Lomamatka uhkaa mennä mököttämiseksi,
kun tyttöjen kolmiodraama on sotkenut asioita.
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon
lastenromaaniin Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019).  

Pajun vanhemmat ottavat toukokuussa vähän omaa lomaa ja varaavat matkan Pärnun kylpyläkaupunkiin. Pajun kaveriksi matkalle pääsee myös Roosa, mutta tytöillä on jotain kummallista kärhämää ja matka alkaa vähän apeissa tunnelmissa.

Tyttöjen väliset kaverikiemurat onneksi selviävät ja Opossumin tempaukset värittävät lomamatkaa monin tavoin. 

Oikeudentuntoisena Paju kuitenkin murehtii vielä kotiin palatessa tyttötrioon kuuluvan Elinan motiiveja levittää perättömiä valheita. 


Opossumin alati myönteinen ja siekailematon
elämänasenne valloittaa romaanin kaikissa käänteissä.
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon
lastenromaaniin 
Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019).  


Opossumi ja sata tykkäystä työstää lastenkirjoissa  esillä olevia tunnetaitoja ilman alleviivausta monesta puhuttelevasta vinkkelistä. 

Romaanin lopussa ylimääräistä kierrettä tulee vielä rehtorin ja Pajun tädin yllätyshäistä ja koiranpennuista.



Kaverien keskeinen merkitys tulee esille myös Pajun
murehtiessa yötä myöten ystävyyssuhteiden hankauksia.
Emmi Jormalaisen kuvitusta Johanna Venhon
lastenromaaniin 
Opossumi ja sata tykkäystä (WSOY 2019).  


Ajankohtaisista aiheista myös ilmastonmuutos on keskiössä. 

Paju haaveilee perhelomasta Thaimaassa, mutta ekologisesti ajattelevien vanhempien mielestä lähimatkailu on monin tavoin parempi ratkaisu:

– Todettiin isän kanssa, että lennot ovat liian pitkät, meidän täytyy ajatella hiilijalanjälkeä, äiti sanoo ja jatkaa: – On turha kierrättää ja ostaa käytettyä, jos lentelee muihin maanosiin. Ja sitä paitsi, no, ei meillä edes ole rahaa sellaisiin reissuihin.

Emmi Jormalaisen nelivärikuvitus kulkee läpi romaanin ja myötäelää oivaltavasti keskushenkilöiden tunteita. 









perjantai 17. toukokuuta 2019

Konstailematta lasten kaverisuhteiden kiemuroista












Tove Appelgren & Salla Savolainen: Vesta-Linnea ja kaverit, suomentanut Tittamari Marttinen, 40 sivua, Tammi 2019. 







Tove Appelgrenin & Salla Savolaisen kuudennella osalla juuri karttunut Vesta-Linnea-sarja (v:sta 2001) on monella tavalla poikkeuksellinen ilmiö entistä sarjoittuneemmassa kotimaisessa kuvakirjatarjonnassa.  

Edellinen osa, Vesta-Linnea kuun valossa, ilmestyi jo yli viisi vuotta sitten, vuonna 2013.  

Tekijöillä ei ole tarvetta tuottaa uutta sarjan osaa joka vuosi. Tärkeämpää heille näyttäisi olevan oikean, heitä itseäänkin riittävällä intensiteetillä puhuttelevan aiheen löytäminen.  

Vesta-Linnea -sarja on työstänyt tunnetaitoja jo paljon ennen nykyistä lastenkirjallisuuden tunnekasvatusbuumia.  

Sarjan erityisansiona on se, että kirjoissa tarkastellaan koko laajaa tunneskaalaa ja usein myös eri perheenjäsenten vinkkelistä.


Vesta-Linnea odottaa Mindyn soittoa niin täpinöissään, että
ei pysty keskittymään Alexin seuraan lainkaan.
Salla Savolaisen kuvitusta Tove Appelgrenin tekstiin
kuvakirjassa Vesta-Linnea ja kaverit (Tammi 2019). 


Sarjan edetessä Vesta-Linnea on kasvanut leikki-ikäisestä jo koululaiseksi. Tytön ikää ei tarinassa paljasteta. 

Juuri tällä tavoin viekkaasti laajennetaan kuvakirjan käyttöikää myös alakoululaisiin!

Vesta-Linnea on koulun jälkeen täpinöissään, sillä hyvä ystävä Mindy on luvannut soittaa hänelle. Läksyjen teosta tai leikeistä pikkusisarten kanssa ei tule oikein mitään, kun tyttö vilkuilee koko ajan hermostuneena puhelintaan. 



Salla Savolainen kuvaa oivaltavasti kuvasarjana tytön
kyvyttömyyttä keskittyä mihinkään. Salla Savolaisen kuvitusta
Tove Appelgrenin tekstiin kuvakirjassa 
Vesta-Linnea ja kaverit
(Tammi 2019). 


Vesta-Linnea järjestelee laatikkonsa. Hän tarkastaa puhelimen latauksen. Akku on täynnä, hyvä juttu. Hän odottaa kärsivällisesti. Hän odottaa. Hän odottaa-ja-odottaa-ja-odottaa. Hän odottaa ovikellon soimista. Hän odottaa puhelua Mindyltä. Tai tekstaria. Kylläpä se nyt kestää!

Ruokapöydässä äiti on tiukkana ja pyytää Vesta-Linneaa, ettei tämä näprää koko ajan puhelintaan, vaan keskittyy ruokailuun. 

Samassa talossa asuvan Alexin seura ei kelpaa, ja Mindyn soitosta on jo vähällä tulla todellinen pakkomielle, ja äitikin huomaa että Vesta-Linnealla on nyt murhetta. 


Vesta-Linnean äidillä on luovia ratkaisuja piristää
arkea. Lasten ja äidin huvina on mennä yhdessä
autopesuun syömään irtokarkkeja! 
Salla Savolaisen
kuvitusta Tove Appelgrenin tekstiin kuvakirjassa
Vesta-Linnea ja kaverit (Tammi 2019).  

Äiti keksii piristykseksi perheen yhteisen hauskan perinteen mennä autopesuun. Pesun aikana syödään irtokarkkeja! 

Kotona Vesta-Linnea lukee lohtukirjaa. 

Vesta-Linnea lukee lohtukirjaa yleensä silloin, kun hän on huolissaan jostain asiasta eikä voi ajatella muuta kuin sitä. Paul-Axelin mukaan lohtukirja on vastamyrkkyä huolille, ja juuri sitä Vesta-Linnea nyt tarvitsee. Hän kaipaa vastamyrkkyä sille, että vain odottaa Mindyn antavan kuulua itsestään. Miksei Mindy jo tule? – –  
Jos olisi mahdollista ehdottaa äitienpäivän ansiomitalin saajaksi myös fiktiivisiä lastenkirjallisuuden hahmoja, niin Vesta-Linnean äiti olisi ehdottomasti noston arvoinen!

Kuinka viisaasti hän jälleen kerran keskustelee tyttärensä kanssa ja havahduttaa olennaisen äärelle: 

”Voi minun pupuraukkaani!” Äiti istuu pitkään paikallaan ja pitää Vesta-Linnean kättä omassaan. ”Muista kuitenkin iloita siitä, mitä kaikkea sinulla jo on, Vesta-Linnea”, äiti sanoo. ”Älä keskity pelkästään siihen, mitä sinulla ei ole.”


Vesta-Linnean lohtukirja on äidille signaali siitä,
että kannattaa yrittää avata keskustelua...
 
Salla Savolaisen kuvitusta Tove Appelgrenin
tekstiin kuvakirjassa 
Vesta-Linnea ja kaverit
(Tammi 2019). 

Ja aamulla pikkusisko Wendlakin on vielä pohtinut isosiskon kaverikuvioita. Hän muistuttaa, että jos Mindy on oikeasti Vesta-Linnean kaveri, niin myös Mindyn pitäisi olla vastavuoroisesti kiltti ystävälleen. 

Tove Appelgren tavoittaa aidosti lasten välisten kaverisuhteiden raadollisuuden ja suoranaista vallankäyttöäkin muistuttavat tilanteet. 


Salla Savolainen loihtii jälleen monista yksityiskohdista runsaan kuvituksen. 

Lattialla lojuvat parittomat sukat, pölypallerot ja leivänmurut viestivät siitä, että äidillä on onneksi muutakin puuhaa kuin puunata kotia.

Ja lastenhuoneessa on tietysti täysinäinen kirjahylly!














maanantai 13. toukokuuta 2019

Kaukon onni hukassa












Eppu Nuotio & Saara Vallineva: Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi, 30 sivua, Bazar 2019. 








Muistatko vielä, mikä oli ensimmäinen itse alusta loppuun lukemasi lastenkirja, kun olit juuri  oppinut auttavasti lukemaan? 

Lukutaitoaan harjaannuttava siskontyttö ihastui ikihyviksi Eppu Nuotion & Saara Vallinevan edelliseen, vuosi sitten ilmestyneeseen kuvakirjaan Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä (Bazar 2018), jota hän luki kerta toisensa jälkeen ja aina yhtä antaumuksella. 

Lintuaiheinen kuvakirja oli sopivan suuruinen haukkapala, joka antoi tyydytyksen eheästä tarinasta ja innosti etsimään lisää luettavaa. 
  
Ymmärrän hyvin, miksi kirja on ollut hänelle mieluinen. 

Tekstiä on sivulla vähän ja se on asemoitu sivulle selkeästi, riittävän isolla kirjasimella. 


Kauko Kivtasku on lähdössä ongelle. 
Saara Vallinevan sekatekniikalla toteutettu kuvitus 
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa Kauko Kivitasku ja
kadonnut onnenkiv(Bazar 2019). 


Kevään uutuudessa tutustutaan Kauko Kivitaskuun, joka on hukannut tärkeän onnenkivensä. 

Saaren asukkaat, joukossa myös Pirkko Punarinta, osallistuvat tietysti parhaansa mukaan kiven etsintään.  


Kaukon ystävät auttavat parhaansa mukaan onnenkiven
etsinnässä. Vasemmalla myös Pirkko Punarinta. 
Saara Vallinevan sekatekniikalla toteutettu kuvitus 
Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa  Kauko Kivitasku ja
kadonnut onnenkivi (Bazar 2019). 


Kuvakirjaformaatin jujuna on Saara Vallinevan askartelemista  miniatyyrimaailmoista otetut valokuvat

Kuvat ovat yhtä tekstin kanssa, mutta tarjoavat kuitenkin kuvitustekniiikan erityisyyden vuoksi ”silmäkarkkia ja bling-blingiä”. 



Kirjan lopusta löytyy jo näin tyventä tunnelmointia. Saara Vallinevan 
sekatekniikalla toteutettu kuvitus Eppu Nuotion tekstiin kuvakirjassa  
Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi (Bazar 2019). 


Tekstin verkkaisessa tempossa ja melko ennalta-arvattavassa juonessa piilee kirjan konstailematon salaisuus: tarinalla on alku, keskikohta ja loppu, 

Oma  hauska  lisänsä on arvuutella, mistä materiaaleista pienoismaiseman yksityiskohdat on tehty.






torstai 9. toukokuuta 2019

Täsmäkirja eskareille koulun alkamisesta













Helena Bross: Ekaluokkalaisen kirja. Lähde mukaan seikkailuun! Kuv. Emma Göthner, suom. Sirpa Vuento, 190 sivua, Readme.fi 2018. 








Tammi julkaisi vuosina 2006–2007 ruotsalaisen Helena Brossin Eka B -sarjaa, joka erottui  edukseen muusta tuolloin tarjolla olleesta helppolukuisesta, lukutaidon alkuun suunnatusta kirjallisuudesta. 

Eka B -sarjassa oli suomalaisen Christel Rönnsin runsas ja selkeä nelivärikuvitus. Vastaavissa kotimaisissa sarjoissa uskottiin vielä mustavalkoisen ja niukahkon kuvituksen riittävän hiljattain lukutaidon oppineille pikkukoululaisille.

Sarjan julkaiseminen kuitenkin tyssäsi Suomessa kolmen osan jälkeen, koska jotkut tahot kokivat sen lasten arjen kuvauksen ”liian ruotsalaiseksi”. 

Tieto- sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistunut Readme.fi-kustantamo julkaisi jo viime vuoden puolella Ekaluokkalaisen kirjan, joka muistuttaa paljon Eka B -sarjan konstailematonta asetelmaa. 

Lastenromaanissa seurataan ekaluokan aloittavien lasten arkea, johon kuuluu pienen jännityksen lisäksi myös rutkasti ilon aiheita, uusia taitoja  ja yllätyksiä.  


Ruotsalaisen lastenkirjan ihanteisiin kuuluu sekin,
että ekaluokalla on 14 oppilasta, opettaja ja
peräti kolme koulunkäyntiavustajaa tai apuopettajaa!
Emma Göthnerin kuvitusta Helena Brossin
lastenromaaniin Ekaluokkalaisen kirja:
Lähde mukaan seikkailuun
(Readme.fi 2018). 

Lapset pohdiskelevat opettajan kanssa, miksi koulua käydään.

Nellan mielestä koulua käydään, koska on pakko. Ilarin mielestä koulu on uusien asioiden oppimista varten ja täsmentää, että haluaa oppia lukemaan. Sulon mielestä lukeminen on tärkeää, koska voi lukea satuja lapsilleen. Emma tuumaa, että lukemisesta on hyötyä kun menee isona töihin. 

Nellalle eri äänteiden tunnistaminen on hankalaa ja hän saa tukiopetusta. Aluksi asia jännittää, mutta lopulta Nella voikin todeta, että ”äänteisiin ja pieniin koukeroihin on helpompi keskittyä, kun on hiljaista”. 


Koulukirjastossa on näin viihtyisää - ja paljon kiinnostavia
kirjoja, joista löytyy lopulta myös Nellalle sopiva kirja. 
Emma
Göthnerin kuvitusta Helena Brossin
  lastenromaaniin
Ekaluokkalaisen kirja: Lähde mukaan seikkailuun
(Readme.fi 2018). 



Ruotsalainen tiedostava kirjallisuskasvatus ja lapsipsykoginen rentous tulee oivaltavasti esille Lukemisen iloa -nimisessä luvussa. 

Opettaja ilmoittaa, että perjantaina pidetään leppoisa lukupäivä.

– Emme tee mitään muuta kuin luemme. Jokainen saa ottaa kotoa tyynyn ja huovan ja asettua aivan mihin haluaa. Jos teillä on kotona krija, jota jaluatte lukea, niin voitte ottaa sen mukaanne. Myös koulun kirjastossa on kirjoja. Menemme torstaina lainaamaan niitä, jotta jokaisella on jotakin luettavaa. Varaan paljn kirjoja myös tänne luokkaan. Tuleva perjantai on täynnä lukuintoa. 

Sopivan kirjan löytäminen tuottaa tuskaa Nellalle, mutta onneksi opettaja hoksaa, kuinka saa tytön kiinnostumaan. 


Eri kieliä luontevasti  esittelevä kielitietoinen kasvatus on koulun
arjessa näkyvästi esillä. Emma Göthnerin kuvitusta
Helena Brossin 
lastenromaaniin Ekaluokkalaisen kirja:
Lähde mukaan seikkailuun
 (Readme.fi 2018). 


Ekaluokkalaisen kirja on arkisten tarinoidensa ja selkeän kuvituksensa osalta   napakymppi. 

Mutta vast´ikään lukemaan oppinut ekaluokkalainen ei todellakaan jaksa tarttua liki 200-sivuiseen tuhtiin kirjaan omin päin! 

Kirja toiminee parhaiten ääneen luettuna, vaikkapa eskarissa juuri tähän aikaan keväästä, kun koulun aloittaminen kutkuttaa monen ensi syksyn ekaluokkalaisen mieltä.  

Sirpa Vuenton käännöksessä on muutamia vanhahtavia ilmaisuja, esim. opettajaa kuvataan sanalla  vanhanpuoleinen ja toisaalla puhutaan  ensiluokkalaisista.







tiistai 7. toukokuuta 2019

Lapsellakin saa ja pitää olla unelmia















Satu Heinola: Mirkka ja meri, kuvittanut Mira Mallius, 95 sivua, Enostone 2019. 





Lastenkirjaesikoisia tulee nykyisin ilahduttavan paljon pieniltä kustantajilta.

Satu Heinolan Mirkka ja meri on valtavirrasta mukavasti poikkeava viehättävä lastenromaani, jossa on verkkainen rytmi. 

Tyvenen pinnan alla tapahtuu kuitenkin yllättävän paljon. 

Neljäsluokkalainen Mirkka asuu kaksin äitinsä kanssa. 


Mira Mallius on tavoittanut äidin kulmikasta olemusta myös
kuvitukseen. Malliuksen kuvitusta Satu Heinolan lastenromaaniin
Mirkka ja meri (Enostone 2019). 


Äiti on äkkipikainen ja ynseä ihminen. Hän ei tunnu olevan koskaan tyytyväinen Mirkan tekemisiin tai harrastuksiin.

– – koskaan ei voi tietää, mistä hän seuraavaksi suuttuu. Sitten hän saattaa puhua vaikka kuinka kauan kaikkia syytöksiä, ja se ei lopu ennen kuin itse pyytää äidiltä anteeksi. Äidin kanssa tuntuu, että pitää koko ajan olla varuillaan, ja silti hätä on mahdotonta pitää tyytyväisenä. 


Mirkka rakastaa merta. Syksyllä hän näkee rannalla myytävän soutuveneen  ja ryhtyy parhaan ystävänsä Peksin kanssa tekemään suunnitelmia veneen hankkimiseksi.

Unelmasta tulee hyvän kaverin kanssa heti todellisempi.
Mirkka ja Peksi  piirtävät venehaavetta ensin hiekkaan,
mutta keksivät pian konkreettisia tekoja veneen hankkimiseksi.
Mira 
Malliuksen kuvitusta Satu Heinolan lastenromaaniin 
Mirkka ja meri (Enostone 2019). 


Äiti pistää parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin, mutta onneksi Peksin isoisä ja äidin uusi miesystävä Seppo-Esko ovat juonessa mukana. 

Peksi ja Mirkka keksivät erilaisia keinoja rahan ansaitsemiseen.  

Alakouluikäisten yritteliäisyyttä ei ole hetkeen kuvattukaan näin aidon tuntuisesti. Kun unelman eteen joutuu tekemään konkreettisesti työtä, lopputulostakin arvostaa aivan eri tavalla. 


Tässä vaiheessa unelma veneestä on vasta hento haave.
 Mira
Malliuksen kuvitusta Satu Heinolan lastenromaaniin 
Mirkka ja meri (Enostone 2019). 


Mirkka on minäkertojana uskottava – pääosin rauhallinen tarkkailija, mutta tuntiessaan joutuvansa väärin ymmärretyksi hän myös sanoittaa tunteensa ja onneksi saa niihin myös muilta aikuisilta vastakaikua.

Äidin ynseys jää  askarruttamaan lukijaa, sillä tämän olemus ei kovinkaan paljon pehmenny tarinan edetessä. Tekisi mieli syyttää äitiä jopa lapsen henkisestä kaltoinkohtelusta. 

Kyse voi toki olla esimurrosikäisen Mirkan liioittelusta ja etäisyyden ottamisesta, onhan hän asunut äidin kanssa kaksin koko ikänsä. 

Moni asia jää niin sanotusti ”ilmaan” ja talven tulon vuoksi myös veneen käyttöön ottaminen jää vielä odottamaan kevättä. Siksi Mirkka ja meri suorastaan vaatii jatko-osaa!

Satu Heinola (s. 1987) on koulutukseltaan psykologi ja asuu Helsingissä. 






perjantai 3. toukokuuta 2019

Huutolaistytön kasvutarina












Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö, 149 sivua, Warelia 2019. Kansikuva Satu Pihlajamaa. 





Porilainen kirjastonhoitaja Satu Mattila-Laine teki vuonna 2015 kiinnostavan nuortenkirjadebyytin romaanilla Parantola (Karisto), joka yhdisti aikamatkailun 1930-luvulle, historiallisen nuortenromaanin lajipiirteitä. Sen 15-vuotias päähenkilö Elisa harrastaa vintage-muotia ja hänellä on epilepsia. Lääkeen tietoinen unohtaminen aiheuttaa Elisalle syvän tajuttomuustilan, joka sysää hänet aikamatkalle 1930-luvulle.

Samankaltaisen ”aikamatkan” 1910-luvulle saa tehdä myös Mattila-Laineen kevään uutuuden lukija.  

Lempi on teini-ikää lähestyvä orpotyttö ja joutuu huutokaupattavaksi. 

Lempiä pelotti. Miten hän voisi jättää kaiken tutun ja turvallisen? Jos niistä joku olisi sanonut edes yhden hyvän sanan tai katsonut kohti, niin hän olisi purskahtanut itkuun ja rynnännyt Kaisa-tädin syliin. Mutta Kaisa oli niin kuin Lempi ei olisikaan, piti huolta vain omistaan. Tästä päivästä oli puhuttu jo monet kerrat. Lempin pitäisi vain olla kiltti, kuuliainen ja ahkera, niin kaikki varmasti kääntyisi vielä hyväksi.

Lassilan isäntä huutaa Lempin ja pari vuotta nuoremman Aarnen töihin tiluksilleen. Vaikka Lempi ei joudukaan tekemään tilan raskaimpia töitä ja saa olla apuna myös isännän sekatavarakaupassa, eivät elinolot sanottavasti parane isännän äkkipikaisuuden ja taloa varjostavan salaisuuden vuoksi.

Myyty tyttö on sekoitus  Suomi-filmien kliseistä, vastakohtien kyllästämää maaseutukuvausta ja Anni Swanin nuortenromaaneille tyypillistä onnenkantamoisten ketjua, jossa päähenkilöt pääsevät hyväntekijöiden ja oman periksiantamattomuutensa ansiosta vaatimattomista oloista eteenpäin. 

Lempin kannalta tärkeimmäksi tukijaksi koituu koulun opettaja, joka ymmärtää myös tytön rakkauden lukemiseen.  

Mattila-Laine kirjoittaa elävästi ja sujuvasti, mutta keskushenkilöiden syvimmät tunnot jäävät silti lukijan tavoittamattomiin. 

Viileän sinertävässä kansikuvassa Lempi seisoo ikkunaa vasten silmät suljettuina ja alistuneen oloisena. Elämän kipinästä kertoo vain punainen lettinauha. 

Myyty tyttö on ilmestynyt pikkuruisen sastamalalaisen Warelia-kustantamon kautta. Kustantamon nimi on lainaa tyrvääläiseltä Antero Wareliukselta, jota voidaan pitää suomalaisen tietokirjallisuuden isänä. Kustantamo julkaisee historia-, elämäkerta- ja muistelmateoksia sekä historiallisia ja omaelämäkerrallisia romaaneja.   



torstai 25. huhtikuuta 2019

Kun nuoruuden kuvaus säväyttää tuttuudellaan












Aino Louhi: Mielikuvitustyttö. Imaginary girl. 165 sivua, englanninkielinen käännös Pauliina Haasjoki, taitto Liina Luoma, Suuri Kurpitsa 2019. 







Olen jo pidempään povannut, että visuaalisuus tulee runsastumaan varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Aino Louhen sarjakuvaromaani Mielikuvitustyttö on ensisijaisesti kohdennettu aikuisille, mutta sen minäkertojan kehitystarina ja nuoruuden tunnetempoilut koskettavat säväyttävästi myös murrosikäisiä.   


Varhaisen lapsuuden ystävyys tarkoittaa kukkaseppeleitä
ja päiväkodin kaverikuvia. Aino Louhen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Mielikuvitustyttö - Imaginary girl  (Suuri Kurpitsa 2019). 


Louhi tavoittaa kuvin ja sanoin upeasti mutta silti maltillisen pelkistetysti kahden tytön varhaisesta lapsuudesta juontuvan ystävyyden ja hengenheimolaisuuden, joka tyttöjen varttuessa kuitenkin hapertuu alakoulun alkaessa ja tyttöjen elinpiirin laajentuessa.  

Aino Louhi tiivistää sarjakuvakerrontaansa ja niukkaan tekstiin yli sukupolvien tunnistettavaa tyttöjen keskinäistä kisailua ulkonäöstä ja käytöksestä. Kaveriringin ulkopuolelle jätetyllä minäkertojalla on vimmainen halu miellyttää muita oman mukavuuden ja jopa mielenrauhankin kustannuksella.



Samanlaiset mutta silti erilaiset. Koulun alkamisen myötä tytöt
kyseenalaistavat aiemmin itsestäänselvinä pitämiään asioita, jotka
säröttävät vähin erin ystävyyttä. Aino Louhen kuvitusta
sarjakuvaromaaniin Mielikuvitustyttö - Imaginary girl
(Suuri Kurpitsa 2019).



Minäkertojan katse muuttuu iän karttuessa ymmärrettävästi analyyttisemmäksi ja ulkopuolisuuden tunne kasvaa entisestään. 

Syvä ystävyys muuttuu yläkoulussa etäihastuksiksi ja poikaystävän kaipuuksi. Kuinka tuttua ja tunnistettavaa! Taitonsa Louhi osoittaa siinä, että kerronnasta puuttuu kokonaan  näistä piinavuosista jo selvinneelle aikuiselle niin tyypillinen  asioiden parhain päin selittely ja nuoruuden angstin vähättely!   


Tienristeys ja kahtia leikatut vartalot viestivät eritymisestä.
Aino Louhen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Mielikuvitustyttö - Imaginary girl  (Suuri Kurpitsa 2019). 

Louhi kuvaa ensirakkauden hurmaa ja siihen ladattuja odotuksia juuri sillä vimmaisella intensiteetillä, joka löytyy kenen tahansa tytön teiniaikojen päiväkirjasta. 

Kaipuu ja ikävä näyttäytyy myös talvisena sielunmaisemana.
Aino Louhen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Mielikuvitustyttö - Imaginary girl  (Suuri Kurpitsa 2019). 


Kuvituksen sävyskaalassa vahvoilla väreillä on mustavalkoisen ja harmaan sävyjen rinnalla aina merkityksensä. 

Harkitut värit myös viestivät lukijalle ja kuvankatsojalle vaihvihkaa, että minäkertojan elämä ei kenties oikeasti ole lainkaan niin haljua ja vähäpätöistä kuin mitä tämä itse pahimmissa syövereissään kokee.