keskiviikko 21. elokuuta 2019

Salaperäinen, siekailematon kuvakirja
















Hertta Vierula & Teemu Juhani: Hännänkääntötemppu, 31 sivua, Karisto 2019.







Hertta Vierulan Hännänkääntötemppu sijoittui kolmen parhaan käsikirjoituksen joukkoon Kariston Rohkeus-aiheisessa kuvakirjatekstikilpailussa. 

Kilpailun voittanut Johanna Venho (Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, kuv. Hanneriina Moisseinen, Karisto 2018) ja toinen kärkikolmikoon yltäneistä Johanna Hulkko (Ihana Maija, kuv. Marjo Nygård, Karisto 2018) tunnetaan molemmat lasten- ja aikuistenkirjatuotannostaan.  

Kirjoituskilpailujen järjestäjien  ääneenlausumaton toive on saada uusia kiinnostavia tekijöitä. Vierulan toinen kuvakirja Valaankantaja (kuv. Nora Surojegin, Karisto) ilmestyy lähiaikoina.

Minulla oli ilo olla mukana Kariston raadissa ja Vierulan käsikirjoitus oli yksi omista suosikeistani.



Sannan häntä kasvaa nopeasti ja pian sitä ei voi enää piilottaa.
 Teemu 
Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan tekstiin kuvakirjassa 

Hännänkääntötemppu (Karisto 2019). 

Hännänkääntötemppu antaa ilahduttavan paljon tulkinnan varaa ja liikkumatilaa lukijalle ja kuulijalle. Onko kyse lapsen kaikkivoipaisuuden tunteesta, joka pääsee vähän liikaakin niskan päälle?

Vai kokeeko Sanna itsensä jotenkin erilaiseksi, poikkeavaksi, vai ahdistaako häntä äidin halu pistää hänet johonkin ennalta määritettyyn muottiin? Va

Vai onko kuvakirjan päähenkilö Sannalla "vain" poikkeuksellisen vilkas mielikuvitus? 



 Karhunkainen taitaa olla sukua Muumilaakson Mörölle.
Teemu 
Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan
 tekstiin kuvakirjassa 
Hännänkääntötemppu (Karisto 2019). 
  
Hännänkääntötemppu on jälleen hyvä esimerkki kouluikäisille suunnatusta kuvakirjasta, joka antaa sopivasti haastetta. Kuvakirjat eivät todellakaan saa olla vain päiväkoti-ikäisten yksinoikeus!


Sannalle kasvaa häntä. Se on ensin ”punainen näppylä, pieni pullea vastanapa”, joka kasvaa nopeasti pitkänhuiskeaksi hännäksi. 


Mutta yhtä aikaa hännän kasvamisen kanssa ilmaantuu Sannan kotiin myös Karhunkainen ja Harottavavarpainen, jotka päätyvät hurjaan tappeluun keskenään. 

Sannaa pelottaa ja hän odottaa jo äitiä kotiin tulevaksi.

Sannan persoona on valloittava, hän elää hyvin fyysisesti ja haluaa tuntea ja  kokea kaiken hyvin kokonaisvaltaisesti:

Sanna kieri maassa ja meni lätäkköön makaamaan, että tietäisi miltä tuntuu, kun vesi imeytyy vaatteiden läpi. Että tietäisi miltä lätäkkö haisee läheltä ja minkä väristä vesi on, kun ripset koskevat lätäkön pintaa.  
Sanna istui kiipeilytelineelllä yksin ja odotti, kun opettaja puhui äidille. Sanna kirjoitti lyijykynällä pehmeään puuhun kakka.


Kuvitus ei  anna käyttäytymisohjeita tai hyssyttele lapsen tunteita.
Äidin ojentava sormi riittää osoittamaan lapsen ja aikuisen valtasuhteita.
 Teemu Juhanin kuvitusta Hertta Vierulan tekstiin kuvakirjassa
Hännänkääntötemppu (Karisto 2019). 

Kuvittaja Teemu Juhani ei siekaile käyttää harmaan sävyjä. Hän on tempautunut pidäkkeettömästi Sannan kuvitelmiin. Pelon ja hurjan mielikuvittelun hetket on kuvattu hämäränhyssyssä. Kun Sanna saa niistä tukevan niskaotteen, siirrytään taas päivänvaloon. 


Loppu kiertyy seesteiseksi. Isä ja äiti katsoivat Hassuja kotivideoita ja pyytävät Sannaa viereensä sohvalle istumaan ja syömään sipsejä.


Hännänkääntötemppu houkuttaa aikuista analysoimaan todellisia tapahtumia ja Sannan mielikuvittelua ehkä vähän turhankin monesta kulmasta. 

Lapsi sen sijaan antaa huutia kyökkipsykologialle ja saa voimaa Sannan anarkiasta, uhmasta ja asioiden kyseenalaistamisesta. Tarina kulkee lapsen tarpeet edellä, ja hyvä niin. 


                                                               * * * * *


Hännänkääntötempun ja Katri Tapolan & Aino Louhen Pumpulibussi ajaa ohi -kuvakirjan julkistamisjuhlaa vietettiin eilen Annantalolla. 

Tapola ja Vierula lukivat kirjat ääneen ja Kariston myynti- ja markkinointipäällikkö Veijo Kekäläinen haastatteli heitä ja Teemu Juhania kirjojen synnystä. 

Kirjoista syntyi paljon keskustelua. Olen jo pitkään tahollani murehtinut sitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden ympärillä käytävä keskustelu, mielipiteenvaihto ja erilaisten näkökulmien avaaminen on Suomessa eri foorumeilla ja alustoilla vähentynyt. 

Tällaiset lämminhenkiset julkistusjuhlat onneksi tarjoavat yhden mahdollisuuden puhua esillä olevista kirjoista ja yleisemminkin lapsille ja nuorille lukemisen tärkeydestä. 



Vierulan lapsuuden lempikirja oli Lidia Postman Mikko ja lohikäärme (WSOY 1975). Kuvakirja kertoo pienestä Mikko-pojasta, josta tulee pian isoveli. Mikko tekee hurjan matkan lohikäärmeen tyrannisoimaan satumaailmaan ja pelastaa kansan pelon ikeestä. 

Toinen Vierulan suosikkikirja on Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt. Yhtymäkohtia esikoiskuvakirjaan toki löytyy, mutta lopputulos on omintakeinen ja briljantti lapsen sisäisen maailman kuvaus.





Teemu Juhani ja Hertta Vierula Annantalolla
Hännänkääntötempun julkistusjuhlassa. Valokuva © PHH.



Hännänkääntötempun rinnalla voi lukea Sari Peltoniemen nuortenromaanin Kummat. Siinäkin nuorille päähenkilöille kasvaa hännät!







maanantai 19. elokuuta 2019

Aikamatkalla Berliinissä

















Sanna Isto: Sirpale, 315 sivua, WSOY 2019. Kansikuva Riikka Turkulainen.






Sanna Iston nuortenromaanin kansi on poikkeuksellisen houkutteleva. 

Graafikko Riikka Turkulainen on kiteyttänyt kanteen kaiken oleellisen: Nuoren naisen käsi pitelee hieman varovaisesti posliinisen kahvikupin korvaa. Kansipaperiin on leikattu kupinkorvan muotoinen reikä, ja sieltä pilkottaa Berliinin keskustan karttaa. Kun suojapaperin ottaa pois, kartta levittäytyy koko kanteen.

Lukijaa palvelevat myös sisäkansiin painetut Minjan perheen huoneiston pohjapiirrokset nykyhetkessä ja menneisyydessä.


Kirjan suojakannen alta paljastuu vanha Berliinin keskustan kartta.  
Kansikatteen kartta Pharus Map Berlin, Bibliotheque
nationale de France – Gallica. Riikka Turkulaisen kansidesign
Sanna Iston nuortenromaaniin Sirpale (WSOY 2019). 


Sirpale on vetävä sekoitus viihdyttävää chick litiä, historiallista romaania, paikallis- ja lähihistoriaa ja perinteistä kehitysromaania. 

Sen teemat ovat ajankohtaisia. Saksassa jo useampi ikäpolvi on potenut kansallista huonoa omaatuntoa juutalaisten joukkotuhosta toisessa maailmansodassa.

Teini-ikäinen Minja jää koiran vahdiksi Berliiniin, kun vanhemmat lähtevät Suomeen sukuloimaan. 

Hän löytää 1900-luvun alussa rakennetun kerrostalokotinsa lattianraosta vanhan kahvikupin korvan. Sen avulla hän pääsee siirtymään menneisyyteen, humahtamaan, putoamaan läpi vuosikymmenten vuoteen 1939, aikaan hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä. Minjan toimet menneisyydessä vaiktuttavat hänen ikätoverinsa Rosan ja tämän juutalaisen rakastetun elämään.

On kiinnostavaa, että samaan aikaan, kun tosielämässä syyllistetään ulkomaan ja jopa kotimaan matkailun edistävän ilmastonmuutosta, niin nuortenkirjoissa innostutaan aikamatkailusta!

Myös Marisha Rasi-Koskisen ensimmäisessä nuortenromaanissa Auringon pimeä puoli (WSOY 2019) päähenkilötyttö pääsee siirtymään äitinsä elämään ennen omaa syntymäänsä. Siihen verrattuna Sirpale on konstailemattomampi, ja nimenomaan myönteisessä mielessä.

Romanttinen juoniaihio nykyajassa näyttäytyy lukijalle jo aiemmin kuin Minja itse huomaa olevansa niin rakastunut, että häneltä "lähtee jalat alta ja järki päästä”. 

Taitavasti Isto punoo Lucan mukaan perheen kohtaloon. Keskeiseen rooliin nousee vähin erin myös kotitalon viereisessä rapussa asuva Yrmy, rouva Langer.

Minja kasvaa kesän aikana, hän tajuaa, että ”menneisyys todellakin oli nykyisyyden siemen, aivan niin kuin nykyisyys on tulevan".

Jos minä jotakin olin tänä kesänä oppinut ja ymmärtänyt, niin sen, että aika on suhteellista. Se oli hidasta ja niin hurjan nopeaa. Sitä oli paljon, mutta niin kovin vähän. Sillä oli valtavasti merkitystä, eikä kuitenkaan mitään. Sen vuoksi en myöskään onnistunut ottamaan etäisyyttä asiohin, jotka maailmankaikkeuden historiassa olivat tapahtuneet vain yksi pieni henkäys sitten. 
 – – Sillä minä jos kuka tiesin, ettei nykyisyys ollut kuin hentoinen kerros, kuin ohuttakin ohuempi jää, joka rikkoutui sitä mukaa kuin sille astui. Nykyisyys oli pelkkä kohokuviotapetti menneisyyden marjapuuronvärisen seinäpaperin päällä. Menneisys oli läsnä ei tarvinnut olla Einstein voidakseen käsittää sen.


Berliinissä asuva Sanna Isto  kuvaa kotikaupunkiaan pieteetillä. Yhtenä romaanin juonteena kulkee myös sukurakkaus, yli sukupolvien kulkeva tiukka side. Tapahtuman täyteisen kesän päätteeksi Minja pääsee käymään Suomessa mummonsa luona ja kokemustensa kautta hän katsoo isoäitiäänkin nyt aivan uusin silmin. 





perjantai 16. elokuuta 2019

Värillä on joskus merkitys















Mika Wickström & Mari Ahokoivu: Totti ja saksipotku, 61 sivua, WSOY 2019. Sarja-asu Riikka Turkulainen. 




Lastenkirjahylly täyttää tänä syksynä kymmenen vuotta. 

Vuosien mittaan olen ilokseni saanut erilaisia yhteydenottoja Lastenkirjahyllyä säännöllisesti seuraavilta lukijoilta.

Äskettäin sain viestin helsinkiläiseltä kirjastonhoitajalta. Hän työskentelee alueella, jossa peruskoululaisista yli 50 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Kirjavinkkauksissa hän joutuu tästäkin syystä huomioimaan hyvin monenlaisia kielitasoja.

Viime aikoina hän on kokenut turhautumista, sillä kolmasluokkalaisille sopivia, helppolukuisia, aiheeltaan mielenkiintoisia kirjoja ilmestyy hyvin vähän.  Lisähaastetta vinkkausvalikoimaan on tuonut vielä se, että kohderyhmälle suunnattujen kirjojen sankarikaartin lapset ovat järkiään valkoihoisia. 

Kokemukseni mukaan kulttuurien ja ihonvärien kirjo lastenkirjoissa on ilahduttavasti runsastunut vuosituhannen taitteesta lähtien. Yhä monikulttuurisemmassa arjessa on tärkeää, että muualta Suomeen tulleet saisivat myönteisiä samastumiskohteita lukemistaan lastenkirjoista.  

Maahanmuuttajien luonteva oma ääni ja näkökulmat tulisivat parhaiten esille heidän itse kirjoittamissaan ja/ kuvittamissaan teoksissa. Toivon mukaan vähitellen näitäkin kirjoja ilmestyy. 

WSOY:n helppolukuisessa Lukupalat-sarjassa on selvästi otettu huomioon myös lasten monikulttuuriset taustat. 

Kun  kuvataan muutaman lapsen ryhmää, joukossa on ”monen värisiä” lapsia, esim. Tuutikki Tolosen Auttamistoimisto Luna - ja Miina Supisen Kokkiklubi-sarjassa. Lasten kulttuurista taustaa ei välttämättä selitetä auki, mikä ei usein olekaan edes tarpeen.  

Totin paras kaveri Aatos, äiti ja valmentaja ovat kaikki 
ihonväriltään tummia. Mari Ahokoivun kuvitusta Mika 
Wickströmin lastenromaaniin Totti ja saksipotku (WSOY 2019). 

Mika Wickströmin & Mari Ahokoivun Lukupalat -sarjassa juuri ilmestynyt Totti ja saksipotku on erityisen noston väärtti sen vuoksi, että siinä tummaihoinen Totti-poika on nostettu koko kirjasarjan keskushenkilöksi. 

Ensimmäisellä aukeamalla esitellään kirjan keskeiset henkilöt, ja heistä enemmistö, neljä seitsemästä, on ihonväriltään tummia!


Tasa-arvo toteutuu siinäkin, että Totin jalkapallojoukkueessa 
on tyttöjä. Mari Ahokoivun kuvitusta Mika 
Wickströmin lastenromaaniin Totti ja saksipotku.

Totilla on monikulttuurinen perhe: äiti on tumma- ja isä vaaleaihoinen. Totin kaveri Aatos ja valmentaja ovat myös ihonväriltään tummia. 

Kantasuomalaiselle lapselle tämä ihonvärien kirjo tuskin on ylivoimainen este tempautua jalkapalloa harrastava pojan arkisiin jalkapallokuvioihin, kun taas muualta Suomeen tulleelle lapselle ihonvärillä on suuri, identiteettiin liittyvä merkitys.   


Mari Ahokoivun kuvituksessa on paljon tunteita ja ilmeitä. 
Mari Ahokoivun kuvitusta Mika Wickströmin 
lastenromaaniin Totti ja saksipotku.

Mika Wickström on lasten- ja nuortenkirjojen lisäksi kirjoittanut urheiluaiheisia tietokirjoja aikuisille ja hän pelaa itsekin jalkapalloa helsinkiläisistä taiteilijoista koostuvassa Zoomin joukkueessa. 

Jalkapallofania tyydyttävää faktatietoa on ujutettu kohtaukseen, jossa isän kanssa kahvilassa ollut Totti kohtaa italialaisen miehen. Mies haluaa tietää, kuinka Totti  tuulettaa tehdessään maalin. Kysymyksellään mies viittaa legendaariseen italialaiseen jalkapalloilijaan Fransesco Tottiin, joka imi aina peukaloaan maalin tehtyään. 

Kuvittaja Mari Ahokoivu tunnetaan entuudestaan mm. lapsille suunnatuista Sanni & Joonas -sarjakuvista. Ilmeet, eleet, asennot ovat luontevia ja kuvitustyyli selkeästi hahmottuvaa. 




Tässä lista lastenkirjoista, joissa etnisyyttä ja monikulttuurisuutta työstetään rakentavasti ja lapsen ymmärrystä kunnioittaen.

Vaikka kaikissa kirjoissa ei olekaan monikulttuurisesta taustasta tulevaa lasta päähenkilönä,  he ovat silti  tasa-arvoisia ja aktiivisia toimijoita osana isompaa lapsiryhmää.


Johanna Lestelä: Tuikun tärkeä tehtävä, Otava 2019 / monikulttuurinen suomalais-nigerialainen perhe / kuvakirja

Karin Saler ja Siri Ahmed Backström: He, jotka jäävät jäljelle, suom. Kirsikka Myllyrinne, Etana Editions 2019 / monikulttuurinen perhe / kuvakirja

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Karisto 2018 / maahanmuuttaja päähenkilönä / kuvakirja

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin, Tammi 2017 / tietokuvakirja / vieraillaan monikulttuurisissa perheissä

Miikka Pörsti: Kaikkien juhla, Tammi 2016 / lastenromaani, maahanmuuttaja sivuhenkilönä

Elena Agnello: Minä olen Alex, suom. Riitta Oittinen, Pieni Karhu 2016 / monikultturiset ystävät / kuvakirja


Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Toiveretki, Myllylahti 2016 / kuvakirja

Veera Salmi & Elina Warasta: Päiväkoti Heippakamu -sarja, Otava v:sta 2016 / monikulttuurinen päiväkotiryhmä / kuvakirjasarja

Veera Salmi: Mauri ja vähä-älypuhelin, Otava 2015 / päähenkilön paras ystävä muuttaa takaisin Egyptiin / lastenromaani

Saku Heinänen: Zaida-sarja, Tammi v:sta 2014/ Intiasta adoptoitu tyttö päähenkilönä / lastenromaanisarja

Niina Hakalahti: Tuukka-Omar -sarja, Tammi v:sta 2010 / monikulttuurinen perhe, isä vaalii arabikulttuurin perinteitä / helppolukuinen lastenromaanisarja

Tuula Kallioniemi: Totti ja Tiitus -sarja, Otava 2002–2007 / toinen päähenkilö Totti on adoptoitu Etiopiasta / lastenromaanisarja

Tuula Kallioniemi: Reuhurinne-sarja, Otava v:sta  1998 / moniarvoisuus ja -kulttuurisuus luokan oppilaissa / lastenromaanisarja 


















perjantai 9. elokuuta 2019

Pieniä, mutta mullistavia askeleita ja tekoja

















Jenni Pääskysaari: Hetki ennen kuin maailma muuttui. Kuvittanut Matti Pikkujämsä, 88 sivua. Otava 2019. 






Suomalainen lasten ja nuorten tietokirjallisuus on hyvässä nosteessa. 

Toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaaren Hetki ennen kuin maailma muuttui hämää kannellaan, mikä on oikeastaan hyvä asia. 

Kyseessä ei nimittäin todellakaan – ja onneksi – ole jälleen uusi lapsille ja nuorille suunnattu sankaritarinakokoelma. 

Pääskysaari venyttää tietokirjansa formaattia ja on näin onnistunut tekemään hyvin monen ikäisille sopivan ja hakuteoksen.

88 sivuun on koottu  tavallisten, mutta poikkeuksellisen rohkeiden ihmisten (ja muutaman eläimen!) tositarinoita sekä eri tieteen tai taiteen alojen uranuurtajien elämän käännekohtia. 


Pääskysaaren tyyli on kiteytettyä ja tiivistä; taito lienee toimittajan työn peruja.


Aikajänteen osalta tietokirja tekee varmasti omanlaisensa ennätyksen, kun lähes kronologisesti edetään 14 miljardin vuoden takaisesta esihistoriasta nykyhetkeen!


Elvis Presleystä tuli rockin kuningas
esiintymisjännityksestä huolimatta.
Matti Pikkujämsän kuvitusta 

Jenni Pääskysaaren tekstiin tietokirjassa 
Hetki ennen kuin maailma muuttui (Otava 2019). 



Pääskysaari on asettanut tarinallisuuden henkilöhistorian, vuosilukuluetteloiden ja muiden detaljien ja historiankirjoituksen edelle.  

Ratkaisu on toimiva: nykylapset ja -nuoret eivät välttämättä tiedä kuka oli Elvis Presley, mutta voivat kiinnostua tämän elämäntarinasta kuultuaan Elviksen poteneen pienenä esiintymisjännitystä.

Aikuinenkin lukija viihtyy kirjan parissa ja lukee kiinnostuneena  esimerkiksi sushin kehittäneestä vihanneskauppiaan pojasta, japanilaisesta Hanaya Yoheista,  Monopoli-lautapelin keksijästä, yhdysvaltalaisesta Elizabeth Magiesta, kahvinhimoisista koodaajista sekä  700-luvulla Lähi-Idässä ja Espanjassa eläneestä yleisnero Ziryabista, joka keksi mm. otsatukan, hyvänmakuisen hammastahnan, shakkipelin ja päivittäisen peseytymisen, monen muun yhä arkisen ja tärkeän innovaation lisäksi.

Kokoelmasta löytyy monia ajankohtaisia teemoja ja painotuksia.  

Rohkeus, omien voimavarojen hyödyntäminen, vahvuuksien tunnistaminen ja omaan asiaan uskominen tulevat eri variantein useasti esille – esimerkiksi tarinassa Herman Melvilleäkin inspiroineesta kalpeasta albiinosta kaskelotista, joka poikkesi lajitovereistaan tai tarinassa änkyttävästä Iso-Britannian kuninkaasta, Yrjö kuudennesta.

Monet tarinat puhuvat humaanisti moniarvoisuuden, seksuaalisen moninaisuuden, kulttuurisen rikkauden, tasa-arvon, luonnonsuojelun ja maailmanrauhan puolesta.  


Oheinen kuvitus liittyy tarinaan, jossa kerrotaan
1970-luvulla sateenkaarilipun suunnitelleesta
Gilbert Bakerista.  Matti Pikkujämsän kuvitusta
Jenni Pääskysaaren tekstiin tietokirjassa
Hetki ennen kuin maailma muuttui (Otava 2019). 


Kuluvan vuoden lasten- ja nuortenkirjoissa on paljon toimeen tarttuvia nuoria päähenkilöitä, jotka ovat valmiita nousemaan barrikadeille tai kyseenalaistamaan vallitsevat käytänteet. 

Pääskysaari on löytänyt rohkeiden tyttöjen tositarinoita eri vuosikymmeniltä:  

Claudette Colvin, rohkea tyttö Alabamasta, kyseenalaisti vuonna 1955 kotikaupunkinsa säännöt, joissa  linja-autossa matkustaville mustille ja valkoisille oli varattu eri istumapaikat.



Nykyajan  rohkea tyttö, 15-vuotias Rayouf Alhumedhi, sisuuntui, kun ei löytänyt älypuhelimestaan itsensä ja ystäviensä näköistä emojia. Tyttö otti yhteyttä emoji-merkkejä kehittävään yritykseen ja näin saatiin emoji hijab-huiviin pukeutuneesta tytöstä! 

Intialaiset tytöt kehittivät pari vuotta sitten yhdessä älypuhelinsovelluksen, jonka avulla  elektroniikkajätettä voi kierrättää helposti ja ympäristöystävällisesti.   



Rayouf Alhumedhin ansiosta muslimitytöillä
on nyttemminmahdollisuus käyttää hijab-emojia
älypuhelimissaan. 
Matti Pikkujämsän kuvitusta 
Jenni Pääskysaaren tekstiin tietokirjassa 
Hetki ennen kuin maailma muuttui (Otava 2019). 


Huomiota kannattaa kiinnittää myös kattavaan lähdeluetteloon, jossa suurin osa lähteistä on verkko-osoitteita. 

Tietystä henkilöstä, ilmiöstä tai tapahtumasta innostunut nuori lukija voi harjaannuttaa tiedonhakuaan näiden verkkolähteiden avulla. Toivottavasti eri luokka-asteiden opettajat hoksaavat myös käyttää niitä tiedonhaun opetuksen apuna! 


Matti Pikkujämsän tyylin tuntevat nykyisin yhtälailla lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Kuvittajat ry nimesi hänet hiljattain Vuoden kuvittajaksi. 

Hän ei tee pönöttäviä potretteja, vaa jatkaa samaa tarinallisuuden ideaa Pääskysaaren tekstien kanssa. 





Haastattelin Jenni Pääskysaarta Tampereen taiteiden yössä Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla 8.8.2019.



  

lauantai 3. elokuuta 2019

Kotitehtävänä maailman pelastaminen
















Timo Parvela: Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä. Kuvitus Mervi Lindman, 101 s., Tammi 2019.




Kirjailija Timo Parvelan debyytistä, nuortenromaanista Poika (Tammi 1989), on kulunut tänä vuonna 30 vuotta.  

Muutaman yksittäisen lastenromaanin jälkeen hän kehitti  maailmallakin käännöksinä menestyneen Ella-sarjan, jonka valttina on huumorin lisäksi naseva, kielen vivahteista ammentava vuoropuhelu. 

Ella-kirjat ilmestyivät aluksi osana helppolukuista Kirjava kukko-sarjaa vuonna 1995 ja eriytyi omaksi sarjakseen vuonna 2003. Ellan luokkakaveri Pate sai oman nimikkosarjansa vuonna 2014.

Ella ja kaverit -sarjan menestys nojaa tuttuuteen ja äärimmäiseen karrikointiin.

Ella ja hänen viisi persoonallista kaveriaan Hanna, Tuukka, Samppa, Pukari ja Pate ovat yhä vain melkein kolmasluokkalaisia. 

Parvela on usein tarttunut Ella-kirjoissa johonkin ajankohtaiseen aiheeseen.    

Uskoisin, että aiheenvalinnat voivat olla tärkeämpi valinnan peruste kirjoja ostaville aikuisille kuin varsinaisille kohderyhmälle.

Juuri ilmestyneessä uutuudessa pelastetaan luontoa, suojellaan sen monimuotoisuutta ja kierrätetään. Samat teemat näkyvät myös muissa kuluvan vuoden kotimaisissa lastenkirjauutuuksissa. 

Tärkeiden asioiden äärelle johdattelee tietysti opettaja:

Hän on nimittäin pikkuisen huolissaan maapallosta. – Säästäkää sähköä, lajitelkaa roskat, matkustakaa junalla, älkää tuhlatko vettä ja muistakaa pestä hampaanne aamuin illoin, opettaja selitti, sillä maapallon lisäksi hän oli huolissaan meidän hampaistamme. 
Joukkokohtauksissa tiivistyy lasten siekailematon
 asenne olla mukana aina kun sattuu ja tapahtuu.
Mervi Lindmanin kuvitusta Timo Parvelan
 lastenromaaniin Ella ja kaverit hiilijalanjäljillä
(Tammi 2019). 

Opettaja havahduttaa oppilaansa suojelemaan metsää: koulun vanha kuusi aiotaan nimittäin kaataa ja hän on valmis melko rajuihinkin toimiin kuusen pelastamiseksi.

Yhtenäisen juonen sijasta kirjassa on kolme erillistä samaan teemaan sidottua episodia, joita höystetään myös oppilaiden kouluaineilla.

Ella ja kaverit ovat oikeudentuntoisia, spontaaneja toimijoita, joiden yhteiset edesottamukset synnyttävät usein kaaoksen.  

Yksilöinä he ovat kuitenkin ikäisekseen varsin fiksuja ja oivaltavia lapsia. 

Tuukan kotiaine ”Kaikki mitä meidän pitää tietää luonnonsuojelusta ”mukailee intiaanipäällikkö Seattlen vuonna 1854 pitämää puhetta intiaaniheimojen oikeudesta asua maillaan.

– – Muistutetaan toisillemme, että maa on meidän äitimme. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään. – – 

30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi – ja arvatenkin Parvelan omasta toivomuksesta – Tammi kustantaa syksyllä uusintapainoksen vuosina 2007–2009  ilmestyneestä Sammon vartijat -trilogiasta, joka ilmestyessään jäi harmillisen vähäiselle huomiolle. 

Toivottavasti sarja huomataan nyt isommin ja arvostavammin. 

Parvela kuunteli sarjan suunnittelussa oman poikansa toiveita seikkailun- ja taisteluntäyteisen juonen osalta ja punoi tarinaan nerokkaasti nykyaikaan siirretyn Kalevalan maailman.



tiistai 23. heinäkuuta 2019

Pehmeitä havaintoja lapsen arjesta

















Katri Tapola & Aino Louhi: Pumpulibussi ajaa ohi, 32 sivua, Karisto 2019.  



Katri Tapolan kuvakirjateksti  sai kunniamaininnan Kariston taannoisessa kuvakirjatekstikilpailussa. 

Suuri osa Pumpulibussi ajaa ohi -kuvakirjan tekstistä on julkaistu lähes sana-sanalta Tapolan aikuisten romaanissa Näiden seinien sisällä emme näy (Tammi 2002). 


– – Pelataan kuumailmapalloa, äiti opetti, toinen käsi, toinen käsi. Pallo on iso kivi. Tämä on työmaa-alue, pääsy kielletty. Iso kauha tulee, kaivinkone kaivaa, iso kivi nousee, mäntä liikkuu, liikkuu, liikkuu. Äiti kaivaa kuopan, se on oja, siellä kulkee vesiputkia, vesi virtaa, tulee kotiin, meidän kotiin.  (Näiden seinien sisälle me emme näy, s. 113.) 

Pelataan kuumailmapalloa. Pallo on iso kivi. Tämä on työmaa-alue, pääsy kielletty. Iso kauha tulee, iso kivi nousee. Minulla on paljon töitä. Minä kaivan kuopan, se on oja, siellä kulkee vesiputkia, vesi virtaa, tulee kotiin, meidän kotiin. (Pumpulibussi ajaa ohi, ei sivunumeroita.) 


Ääneen lukemisen rauhoittava  vaikutus  tiivistyy  
mainiosti tähän kuvaan. Aino Louhen kuvitusta 
Katri Tapolan tekstiin kuvakirjassa 
Pumpulibussi ajaa ohi (Karisto 2019). 
  

Tapolan romaani kuvaa päähenkilö Ellenin kokemusten kautta kotiäitiyttä ja parisuhteen muuttumista lapsen syntymän jälkeen. 
Alussa Ellen joutuu sanoittamaan lapselle asioita. Hän odottaa malttamattomana, että lapsi oppii puhumaan. 
Lukijasta tuntuu, että pahin pelko mielen järkkymisestä, uupumuksesta tai turhautumisesta laukeaa nimenomaan siksi, että lapsi oppii puhumaan ja Ellen ei ole enää niin yksin.  

Lapsi seisoi puheen kynnyksellä ja mitä se aikoi hänelle kertoa? Aikoiko se toistaa kaikki hänen luettelonsa? Äitisi on kapea, äitisi on maailma, Ellen ajatteli, katseli taivaalle ja hengähti. Sitten hän käänsi katseensa takaisin lapseen, joka istui hiekalla ryhdikkäänä. Suu auki ja käsi koukistunut kohti suuta. (Näiden seinien sisällä emme näy, s. 39–40.)


Louhen kuvituksissa on hetkeen pysähtymistä ja rauhaa. 
Minnekään ei ole kiire. Aino Louhen kuvitusta Katri Tapolan 
tekstiin kuvakirjassa Pumpulibussi ajaa ohi (Karisto 2019).  


Luin Tapolan romaania limittäin Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti -romaanin (Siltala 2019) kanssa. 

Kotiäitiyden kuvaus tuntuu olevan kirjoissa valovuosien päässä toisistaan. Vaikka myös Kekkosen keskushenkilö, nuori äiti,  kipuilee oman tilan ja identiteetin kanssa, kirjan aikuisilla on enemmän roolimalleista vapaata tilaa hengittää ja luoda omat käytänteensä kotitöiden tasaamisessa. 

Tapolan ja Louhen kuvakirja toimii taaperoikäisen kanssa katselukirjana: aikuinen nimeää pelkistetyistä kuvista yksityiskohtia, lapsi tuntee turvallisuutta tuttujen asioiden äärellä. 



"Äiti ponnistelee repaleisin siivin vastatuuleen". 
Aino Louhen kuvitusta Katri Tapolan tekstiin 
kuvakirjassa Pumpulibussi ajaa ohi (Karisto 2019). 

Taaperoikäiselle poukkoileva tajunnanvirta voi olla hieman haastavaa, mutta leikki-ikäinen, puheen vivahteista jo tietoinen lapsi viehättyy jo sanaleikeistä. 

Aikuiselle polvenkorkuisen arkiset  havainnot muistuttavat lapsen terävästä havaintokyvystä ja halusta olla elein, ilmein ja sanoin jatkuvassa vuorovaikutuksessa vanhempiensa kanssa.  

Aino Louhen pelkistetyssä puuvärikuvituksessa on retrovivahde ja äidin ja lapsen tiukassa symbioosissa on samaa luontevuutta kuin Aino Louhen äidin, Kristiina Louhen, rakastetuissa Aino-kuvakirjoissa.