keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kullatut lapsuusmuistot














Zaida Bergrothin esikoisohjauksessa Skavabölen pojat on heti elokuvan alussa kohtaus, jossa perheen 8- ja 6-vuotiaat pojat, Rupert ja Evert, pakenevat vanhempiensa riitelyä omaan huoneeseensa. He salpaavat oven raahaamalla hyllyn oven eteen. Oven kahvan alle he laittavat vielä pönkäksi pinon Tammen kultaisia kirjoja.

Onko lavastaja Kaisa Mäkinen halunnut viestittää tarkkasilmäiselle elokuvan katsojalle jotain tällä yksityiskohdallaan?

Little Golden books -formaatti syntyi Yhdysvalloissa toisen maailmansodan mainingeissa pahimpana pula-aikana vuonna 1942. Kirjasarja hyödynsi kehittynyttä painotekniikkaa ja markkinointikoneistoa; näin kirjan myyntihinta saatiin alhaiseksi.

Kirjasarjan isä oli ranskalainen maanpakolainen, Picasson oppilaanakin ollut Georges Duplaix. Duplaix´lla oli näppituntuma siitä, mistä lapset pitävät. Hän suunnitteli kirjojen muodon ja ulkoasun sekä kutsui taiteilijaystäviään sarjan kuvittajiksi. Kirjan selkämykseen liimattu kultapaperinen liuska ja kirjojen muu typografia, sisäkansien kuviointi eläinfiguureineen, kirjan omistajatietoineen ja takakannen kirjaluetteloineen ovat pysyneet täysin muuttumattomina jo yli 60 vuoden ajan.

Suomen markkinat sarja valloitti juuri sopivasti olympiavuonna 1952. Tuolloin ja vielä paljon myöhemminkin Kultaisten kirjojen esittelemää vaurasta amerikkalaista elämänmuotoa ihailtiin varauksetta. Värikylläiset ja tapahtumantäyteiset sivut ja harmittomat eläinseikkailut tihkuivat salaperäistä glamouria.

Kultaisten kirjojen omistaminen tuntui ylelliseltä moniin vaatimattoman näköisiin nidottuihin ja harmaalle paperille painettuihin kotimaisiin kuvakirjavaihtoehtoihin verrattuna: kirjan saattoi nimikoida omakseen ja upeasti kirjahyllyssä kimalteleva kultainen rivistö oli yhtälaisen ylpeilyn aihe sekä lapsille että heidän vanhemmilleen.

Lavastaja Kaisa Mäkinen antaa elokuvan katsojalle vallan itse päättää, mitä Tammen kultaisia kirjoja Rupertin ja Evertin kirjahyllyssä oli.

On lohduttavaa ajatella, että pojat saattoivat paeta vanhempiensa traumaattista parisuhdetta vaikkapa lukemalla oman lapsuuteni TKK-suosikkeja: Mattilan isännän karjatarhaa, Pikku äitiä tai Atte ankkaa ja hänen ystäviään.

Tammi on ottanut viime vuosina kiitettävästi uusintapainoksia sarjan kirjoista. Tänä syksynä Tammi on lanseerannut markkinoille myös kotimaisen haastajan: Tammenterho-sarjan.

Mikä on Sinun rakkain Tammen kultainen kirjasi?

6 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Oiiih... totta kai muistan Tammen kultaiset kirjat. Maalarikissat oli suosikkini ja se oli ihan omani, muistan myös Leo Leijonan ja Viisi pientä palosotilasta (olikohan nimi näin?)
Tammen kultaisiin kirjoihin liittyy myös Trauma. Sain ensimmäisen luokan opettajaltani lahjaksi kultaisen kirjan "Onnellinen perhe".
Eikä se ollut ollenkaan sellainen kuin oma perheeni. Kirjassa rillipäinen isä suuteli sievää äitiä ja lähti konttoriin. Äiti puuhasi essu päällä keittiössä. Sitten perhe lähti piknikille meren rantaan.
Ei. Meillä isä lähti sulattamaan rautaa Lokomolle ja äiti töihin eikä taatusti pussailtu. Enkä edes ollut kuullut ilmiöstä nimeltä piknik.
Murhemielin totesin, että perheellämme ei ollut mahdollisuutta tulla onnelliseksi. Asian teki vielä raskaammaksi se, että onnellisen perheen mallin oli antanut elämäni suurin auktoriteetti, opettajani.

Marudden kirjoitti...

Oh, juuri viime viikonloppuna mietimme ja muistelimme Tammen kultaisia kirjoja parin ikätoverini (50-luvulla synt.) kanssa! Kansipahvien piirrosfiguureja oli hartaasti tarkasteltu, erityisesti marakattia. Mieheni kertoi kaikella kunnioituksella lapsena katselleensa Tampereen kauppahallissa myyjää, joka oli tämän marakatin kaksoisolento. - Omissa varhaisissa muistoissani Elefantti Antti-Fantti oli järisyttävä lukukokemus. Pala kurkussa ja kyyneleet vuotaen kuuntelimme sitä yhdessä pari vuotta vanhemman veljeni kanssa. Pelko ja jännitys kasvoi melkein sietämättömäksi - kunnes päästiin riemukkaaseen pelastusfanfaariin: suurten elefanttien saapumiseen!
Suursuosikkejani olivat myös Loppu hyvin, kaikki hyvin ja Viisi pientä koiranpentua, jonka tottelemattomaan Mökötööhön samastuin. Tykkäsin myös Aku Ankan leikkilaivasta ja omituisesta Laulumajasta. - 80-luvulla omien lasteni kanssa luimme Mkki Hiiren autoretken aivan puhki. Se sekä nauratti että itketti ja nostatti aina esiin moraalikysymyksiä! Syrjiminen, kiusaaminen, kosto, valhe, häpeä, sovinto. Viisi pientä palosotilasta on myös ollut huippusuosittu kautta sukupolvien.
Kiva, että Kultaiset kirjat otettiin tässä blogissa esille. Nehän ovat olleet (huomaamattamme?) suuria Piilovaikuttajia!

kirsti kirjoitti...

Paremmin kuin omani muistan veljeni suosikin, joka oli Atte Ankka rakentaa talon. Veljeni hullaantui kirjaan niin, että lopulta SÖI sen. Puputti sivut ja järsi kannet. Jokin puutos?

Ehkä veljeni ehti kuitenkin oppia kirjasta jotain, koska kouluttautui puusepäksi.

Pari vuotta sitten löysin Atte Ankan kirpputorilta ja ostin sen veljenpojalleni Atelle(!), joka ei harrasta kirjojen ahmimista sanan kirjaimellisessa merkityksessä kuten isänsä aikanaan.

isoinpapu kirjoitti...

Antti autotehtaassa oli minun ehdoton suosikkini! Olen vieläkin aivan lumossa kun katson/luen sitä! Ja hassua kyllä, sehän näyttää olevan aika selkeä mainostarkoitukseen tehty juttu. Puri minuun kyllä.

Toinen ehdoton oli kirja jonka kannessa oli kuva samasta kirjasta, jonka kannessa oli kuva samasta..jne En yhtään kyllä muista mitä muuta siinä kuvassa oli. Nukke? Leluja?

Rouva Huu kirjoitti...

Hauskoja ja vähän hurjiakin TKK-muistoja...

Anneli: Onnellinen perhe -kirjasta on viime vuonna otettu uusi painos!

Marudden: Mainitsemasi Laulumaja on kuriositeetti koko TKK-sarjassa, se on ainoa alkuperältään suomalainen kirja, jonka kuvitti Usko Laukkanen.

Monissa TKK-kirjoissa mainitaan tekstin tekijänä Marjatta Kurenniemi, joka todennäköisesti välillä suomensi ja mukautti tekstejä melko vapaastikin.

Isoinpapu: Kirja, jota muistelet taitaa olla Ensimmäinen kirjani, jossa vauva istuu lattialla kädesssään kirja, jossa on kuva vauvasta, joka... jne.

Kirsi Kunnas on ollut lastenlyriikassaan erityisen mieltynyt tällaisiin upotettuihin kuvaketjuihin, kehärakenteisiin ja sisäkkäisiin maailmoihin. Kunnas on kertonut Persil-pesuainepakkauksesta, jonka päättymättömään kuvaan hän aina lapsena sukelsi hurmioituneena.

Anonyymi kirjoitti...

Isoinpapu: Rouva Huulla olikin jo ehdotus muistelemastasi kirjasta. Minulle tuli mieleen toinen ehdokas: TKK 154 Hanna ei saa unta.