Tokaluokkalainen kuopus kertoo velvollisuudentuntoisesti koulussa käynnistyneestä lukukampanjasta:
– Me kilpaillaan siitä, kuka kuukauden aikana lukee eniten kirjoja. Eniten lukenut saa tikkarin ja sellaisen pinssin. Aloitin koulussa Unskin banaanipotku -kirjan ja olen vasta sivulla 23.
Äiti yrittää inttää vastaan:
– Mutta eihän lukemisessa ole mitään mieltä, jos pitää kilpailla. Jokaisen pitää saada lukea omaan tahtiinsa.
– Joo, joo. Mutta me äänestettiin ja yli puolet luokasta oli sitä mieltä että tikkari on ihan hyvä palkinto.
Tietyssä iässä kilpailu motivoi lasta, mutta lukemisen kilpailuttamisen kohdalla minä asetun jämerästi vastahankaan.
Lukuharrastus on niin intiimi ja omatahtinen juttu, että lukemiseen liittyviä asioita pitäisi malttaa alusta lähtien makustella kaikessa rauhassa.
Mutta "jaettu ilo on paras ilo" -hokema pätee myös lukuharrastukseen ja tämähän on yksi Lastenkirjahyllynkin tärkeimmistä tavoitteista.
Päiväkodeissa ja kouluissa voisi olla paljon nykyistä enemmän spontaania kaverikirjavinkkausta. Pienempiä lapsia voisi pyytää tuomaan kotoa rakkaimman oman kirjansa ja kertomaan siitä omin sanoin. Lukemaan jo oppineet voivat suositella toisilleen viimeksi lukemiaan kirjoja.
Jos lykästää, tällaisesta LASTEN LUKUPIIRISTÄ voisi ajan oloon päiväkodeissa sukeutua jopa suosittujen lelupäivien haastaja.
11 kommenttia:
Lukemisen edistäminen on tietysti hyvä asia, mutta innostamisessa voisi käyttää erilaisia koukkuja. Olen itsekin vierastanut noissa "kova lukija" -kisoissa aina sitä, että lasketaan sivuja ja kilpaillaan sivu- ja kirjamäärissä. Onhan kuitenkin tärkeämpää, että ymmärtää lukemansa ja nauttii siitä!
Lukupiiri lelupäivän rinnalle kuulostaa hauskalta idealta, toivottavasti päiväkodit/koulut ottaisivat asian omakseen. Kaverikirjavinkkaus toimii tehokkaasti!
-Tittamari-
Sivumäärillä kilpaileminen voi tappaa lukuinnostuksen, vaikka tavoite olisi päinvastainen.
Olen aina ollut kovin hidas lukija. Koulussa valitsin aina ohkaisimmat kirjat. Edelleenkin ahdistun järkäleistä - ja rakastan runoja!
Ainakin täällä päin käytetään paljonkin "oman kirjan päivää". Kerrankin ollaan edistyksellisiä! Ja käydäänhän me kahden viikon välein kirjastoautollakin, jossa jokainen saa valita itselleen mieluisan kirjan.
Mä muistelen että joillain lapsosistani olisi ollut "lempikirjapäiviä" eskarissa. Hyvä hyvä.
Mä en pienenä kestänyt kilpailua missään asiassa, en oikein vieläkään, joten kyllä lukukilpailu olisi ollut vihoviimeinen juttu.
JOtenkin se lukeminen itsessään, kirjojen "avautuminen" on niin suuri palkinto, että muu palkitseminen tuntuu hassulta. Ikäänkuin asian vierestä kokonaan.
Lapseni ystävä saa 5,- jokaisesta luetusta kirjasta. Minusta palkitseminen ja kilpailut ovat hiukan väärä tapa kannustaa lukemaan. Kiitos tosi hyvästä blogista!
Kiitos kommenteista. Minnan mainitsema rahalla palkitseminen on kyllä vielä tikkariakin nurinkurisempi palkitsemisen tapa.
Olen samaa mieltä Isoimmanpavun kanssa: kirjan ja lapsen intiimi kohtaaminen ja lukemisen nostattama mielihyvän tunne ovat ainutkertaisia ja mittaamattoman arvokkaita palkintoja.
Jokainen lapsi raivaa myös aivan omat polkunsa kirjallisuuden maailmaan. Siihen tarvitaan aikaa, mutta myös aikuisen valppautta olla herkkänä lapsen valmiustilalle.
Elämyksellisiä lukemaan houkuttelun tapoja esittelee mukaansatempaavasti Marja-Leena Mäkelän ja Esa Kakkurin Sanajalkaseikkailu (BTJ Kirjastopalvelu oy 1999).
Tikkari? Siis mistä se tikkari tulee? Tuosta lukukampanjasta jotakin tiedän (luokat kisaavat keskenään), mutta tikkarista en ole kuullut. Okei, luvassa on pieni palkkio myös luokan ahkerimmalle lukijalle, ja täytyy kyllä sanoa, että muutamia sellaisia, jotka eivät kirjaan juuri muuten tartu, se on innostanut lukemaan. Tässä on ope ajatellut, että tarkoitus pyhittää keinot...
Lukemisen määrän mittaaminen on tietysti ihan älytöntä. Ensinnäkään se ei ole objektiivista ikinä ja entä sitten vaikka olisikin?
Tässä nimenomaisessa kampanjassa on tarkoitus tutustua monenlaiseen lukemiseen. Mukana ovat romaanit, tietoteokset ja runokirjat. ("Ai eiks Aku Ankat kelpaa? Sittenhän mä luin ihan turhaan!" - Monelle pikkuoppilaalle lukeminen silkasta nautinnosta on vielä ihan utopiaa. Mutta lukemaan ei opi kuin lukemalla!)
Hmm, meillä oli aikoinaan koulussa seinällä sellainen lukutoukka, ja aina kun luokassa joku oli lukenut jonkun kirjan niin kävi pyytämässä opettajalta paperin, kirjoitti siihen kirjan nimen ja liimasi seinälle toukan hännän jatkoksi. Onko tällainen kollektiivisen saavutuksen tavoittelu vanhanaikaista nykyään? (jos kilpailtu oltaisiin, niin olisin varmaan kyllä voittanut :) )
hdcanis-nimimerkin koulumuisto, lukutoukka, on oiva keksintö, ja olen kuullut myös sen sovelluksesta, kirjapuusta, jonka lehdet karttuvat oppilaiden lukemien kirjojen myötä. Juuri tällainen lukemisen visualisoiminen on mielestäni hyvä idea.
Uuden "lisäkkeen" kiinnittämisen yhteydessä lapset voisivat kertoa vielä lukukokemuksesta toisille jotain yleistä: miksi juuri tämä kirja on niin hyvä että muidenkin kannattaa se lukea.
Lukemiseen innostamiseen ei kilpailu tosiaan ole paras keino. Lukupuut, lukutoukat ja lukujunat ovat edelleen käytössä koululuokissa, ja usein lappuseen kirjataan myös tähtiä luetulle kirjalle. Kirjaa voi luonnehtia myös muutamalla adjektiivilla tai sitten voi kirjoittaa lyhyen vinkin siitä, kenelle toiselle eli millaiselle lukijalle kirjaa voisi suositella.
Eräässä nelosluokassa näin tällä viikolla mainion kirjanäyttelyn: jokainen oli saanut tuoda kotoaan näyttelyyn oman lempikirjansa tai muun hyvän kirjan, jota haluaa suositella muille. Oppilaiden kirjasuosikkien joukossa oli esillä myös open oma suosikki. Uskon, että kirjanäyttely tuo havainnollisesti esille sen, että jokainen voi nauttia omanlaisestaan kirjasta: jollain kirja on paksu fantasiaromaani, jollain huumoripläjäys, jollain heppakirja tai sitten mangasarjakuva. Lukemisen into tarttuu, kun itselle tärkeästä kirjasta voi kertoa innostuneesti.
Lukukampanja on nyt saatu päätökseen:
Kuopuksen toka luokka oli alakoulun lukevin luokka. Luokan 24 oppilasta lukivat kampanjan aikana kaikkiaan 205 kirjaa, kun koko koulussa luettiin yhteensä 966 kirjaa.
Voittajien oli siis helppo hymyillä. Ja sen tikkarin suurimmalla luetulla kirjamäärällä sai luokan poika, eli tilastoharha lukevista tytöistä voidaan sekin saman tien kumota...
Siihen nähden että kuopukseni lukee kotona vain James Bond- ja Star Wars -aiheisia tietokirjoja, niin kilpailu kyllä puolsi paikkaansa, sillä hän kertoi lukeneensa kampanjan aikana parisenkymmentä kirjaa.
Lähetä kommentti