sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kalevala lumoaa koko perheen


Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. 183 s. Otava 2002. 8. painos 2007.

Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. 192 sivua. Helsinki-Media 1999. 8. painos 2007.

Timo Parvela: Louhi. Sammon vartijat 3. 327 sivua. Tammi 2009. Kansikuva Jussi Kaakinen.

Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. 59 s. Tammi 2002.

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala Otava 1992. 15. painos 2007.

Kyllä suomalaisten nykylasten kelpaa. Koskaan aiemmin ei ole ollut tässä määrin tarjolla erilaisia Kalevala-versioita, alkaen Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalasta ja päätyen Don Rosan Sammon salaisuuteen. Enää puuttuu tuttikansan oma Kalevala, mutta eiköhän sekin ajan oloon ilmesty.

Meidän perheelle Kalevala-innostuksen nostattaja on ollut nimenomaan Kirsti Mäkisen koostama ja Pirkko-Liisa Surojeginin Suomen lasten Kalevala, joka ilmestyessään yhdeksän vuotta sitten kietoi pauloihinsa tuolloin kuusivuotiaan keskimmäisen. Poika nauliutui ääneenluetun jatkokertomuksen äärelle ilman lahjontaa tai kiristystä: hän suorastaan kärtti minua jatkamaan luentaa luku toisensa perään. Keittiössä askaroinut puolisokin jäi yllättyneenä kuuntelemaan ja tempautui lopulta mukaan lukupiiriin.

Kirsti Mäkinen on tehnyt suururakan kirjoittamalla koko Kalevalan monipolvisen juoniaineksen nykykielelle ja suorasanaiseen muotoon. Teoksen kustantajaa Otavaa on ilo kiittää tämän kansallisen kulttuuriteon tyylikkäästä toteuttamisesta.

Eittämättä fantasiakirjallisuuteen virittäytynyt uusi lapsisukupolvi solahtaa helposti näiden myyttisten sankarien seikkailuihin. Kirsti Mäkisen tulkinnassa Kalevalasta paljastuu yllättävän paljon kansansadulle tyypillisiä vastakkainasetteluja ja dramatiikkaa. Mäkinen ei ole tehnyt myönnytyksiä Kalevalan sotaisillekaan juonenkäänteille.

Toisaalta monien Kalevalan sankarien edesottamuksista ja keskinäisestä sanailusta löytyy paljon huumoriakin. Mäkinen helskyttää Suomen kieltä ja kalevalaista poljentoa sopivassa suhteessa: hänen tekstiään on ilo lukea ääneen, koska se hengittää niin kauniisti. Suorasanaisen tekstin rinnalle on ladottu makupaloiksi myös katkelmia alkuperäisestä, runomuotoisesta Kalevalasta.

Pirkko-Liisa Surojegin on kuvittajana uuras tutkija, joka tekee aikaa vievää pohjatyötä kuvituksiaan varten. Suomen lasten Kalevalaa kuvittaessaan hän on paneutunut Museoviraston kokoelmiin, viikinkiajan veneenrakennustaitoon ja suomalaisten muinaispukuihin. Parhaimpaansa Surojegin yltää jälleen eläinten kuvaajana. Kalevalan kuvamaailman luomisessa Akseli Gallén-Kallela on ollut monelle taiteilijalle omaa luovuutta rajoittava mestari, mutta Surojegin ratkaisee tämän painolastin voitokseen antamalla mustavalko- ja nelivärikuvissaan suomalaiselle luonnolle hengen ja sielun.

Myös Leena Laulajaisen peikkoeepos Lumottu lipas ammentaa suomalaisesta kansanperinteestä ja Kalevalasta. Laulajainen on esiintynyt suomalaisen lastenlyriikan omintakeisena uudistajana jo vuonna 1987 ilmestyneestä, vapaamittaista runoa sisältävästä Lumileopardi tanssii -kokoelmasta lähtien. Lumotussa lippaassa hän kirjoittaa rinnakkain runon muotoon ladottua suorasanaista tekstiä, vapaamittaista runoa ja riimiteltyä, Kalevalamittaankin soljuvaa loppusointua.

Pääjuonessa kerrotaan Merimaassa asuvan, Jotunien heimoon kuuluvan Ilmo-peikon ja Pohjoisen Louhi-peikon tyttären Kajon rakkaustarinaa: Ilmo pyytää Louhelta Kajon kättä, mutta ahne peikkomatriarkka vaatii ensin lumottua lipasta itselleen. Kalevalan Sampoon rinnastuva ihmekoje taikoo kultakolikoiden lisäksi herkullisia ruokia. Kyltymättömät peikot kärttävät Louhelta lippaan salasanaa itselleen, ja näin tarinan aikajana ulottuu aina nykyhetkeen asti: lumolipas tuottaa aitojen elämysten korvikkeita - tietokone, televisio ja lumetodellisuus vievät peikoilta elämänhalun.

Näiden aiheiden lisäksi mietitään vielä Kalevalan Marjatan tarinaan nivoutuvan Marju-keijun ja karpalopojan kohtalon kautta elämän suuria arvoituksia, vallanhimon ja materian sokaisevaa vaikutusta sekä annetaan vaivihkaista suvaitsevaisuuskasvatustakin. Yksittäisistä runoista "Keijuäidin kehtolaulu" on kuulaudessaan herkkä tunnelmaruno, jonka soisi tulevan tunnetuksi myös sävellettynä.

Kertalukemalla Leena Laulajaisen Lumottu lipas ei varttuneemmallekaan lukijalle välttämättä aukea, mutta paneutuminen maksaa vaivan. Virpi Talvitien harmaan rikasta sävyasteikkoa hyödyntävä kuvitus kipunoi sisäistä valoa!

Louhi päätti viime vuonna Timo Parvelan Sammon vartijat –trilogian.

Rouva Huu mielisi lukea koko trilogian rauhassa vielä kertaalleen. Parvela on kertonut kirjoittaneensa kirjat omalle pojalleen, joka ohjeisti häntä laatimaan riittävästi taistelukohtauksia ja jännitteistä juonen polveilua. Sitä trilogiassa riittääkin, hiukan yli kotitarpeiden varsinaisen tarinan sommittelun kustannuksella. Nykynuorten kovat kohtalot, rikkinäiset perheet ja vanhempien vajavaisuudet tulevat raadollisesti esille. Louhen hahmo on kaikessa vallan- ja rahanhimossaan suorastaan karmiva.

Musiikkiteatteri Kapsäkissä on tänään saanut myös ensi-iltansa Sammon vartijat –sarjan Tuliterään perustuva musikaali.

Kalevalaseura satsaa Äidinkielenopettajien liiton kanssa kasvavan nuorison Kalevala-tietämykseen nyt myös verkossa. Kalevalan kankahilla –nettisivusto on lähtölaukaus tulevalle Kalevalan 175-vuotisjuhlavuodelle.

Sivustolla tutustutaan mm. Kalevalan keskeisiin sankareihin, tapahtumapaikkoihin ja keskeisiin juoniaihiohin. Sivuilla voi myös suunnitella oman Sammon ja oppia tekemään Kalevalamittaa!

Käsikirjoituksen ovat laatineet opettaja Helena Ruuska ja luokanopettaja Merja Uljas. Kuvituksen on tehnyt Kati Vuorento.

Käykääpäs kurkkaamassa !

Mutta jäitä hattuun: Ei tämä nykyinen Kalevala-huuma ole kuitenkaan ihan ainutkertaista.

Jo vuonna 1966 ilmestyi ilmestymisajankohtansa muutoin melko vähäveriseen lastenkirjallisuuteen nähden komea teos, Martti Haavion ja Aleksander Lindebergin Kalevalan tarinat (WSOY). Eikä unohtaa sovi myöskään 20 vuotta aiemmin ilmestynyttä Tuomi Elmgren-Heinosen kertomaa ja Kirsti Gallen-Kallelan kuvittamaa Lasten Satu-Kalevalaa (WSOY 1946).

2 kommenttia:

kirsti k kirjoitti...

Jos lukee Suomen lasten Kalevalan, osaa mainiosti vastata Suomen kirjallisuuden aineopintojen tentissä Kalevala-kysymyksiin. Vink, vink.

Terhi kirjoitti...

Mistä tietää, että on loman tarpeessa? Kun lukee otsikon: "Kalevala tuhoaa koko perheen." :D