keskiviikko 27. tammikuuta 2016

"Yöllä voi nähdä kaikenlaista hienoa, mikä päivisin on piilossa"














Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Yökirja, Tammi 2015. Kannen suunnittelu Riikka Turkulainen.








Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen Yökirja asettuu hauskaan vuoropuheluun viimeksi Lastenkirjahyllyssä esillä olleen Michel Tournierin & Daniéle Bourin Pierrot ja yön salaisuudet -kuvakirjan kanssa.

Yökirjankin voi nimittäin lukea erilaisten luonteiden, elämäntapojen ja jopa maailmankatsomusten kuvauksena.

Kuu on allerginen päivänvalolle: ”Vain öisin voin kulkea ulkona ilman huolta. ”  



Kuun ulkopuolisuuden ja kohtaloon tyytyminen todentuu hienosti tällä aukeamalla. Satu Kettusen  kuvitusta Inka Nousiaisen tekstiin kuvakirjassa Yökirja (Tammi 2015). 


Päivänvalossa Kuun on pukeuduttava suojaavaan avaruuspukuun.

Kuun uusi ystävä,  Raa, on saanut nimensä egyptiläisen auringon jumalan mukaan. 

Raa ei kavahda päivänvaloa, mutta hänestä on muuten vain hauska kulkea yöaikaan ulkona, sillä ”Yöllä voi nähdä kaikenlaista hienoa, mikä päivisin on piilossa”

Raa itkee usein, mutta ei niinkään surusta, vaan silkasta ilosta.


Äkkiseltään katsottuna näyttää siltä, että Kuu hautoo synkkiä ajatuksia, mutta sitten
kuvasta hahmottuukin lempeä valas! 
Satu Kettusen kuvitusta Inka Nousiaisen tekstiin
kuvakirjassa 
Yökirja (Tammi 2015). 


Yökirja on kiehtovalla tavalla filosofinen lastenkirja, joka täyttää myös hiljaisuuden lastenkirjan tuntomerkit. 

Se on myös yksi harvoista yleiskustantajien julkaisemista viime vuoden kuvakirjoista, joissa visuaaliselle ja verbaaliselle ilmaisulle on annettu enemmän tilaa – se on kirja, joka ei välttämättä edes avaudu kertalukemalla.

Yökirja ei olemuksensa  ja lastenkirjaksi varsin lakonisen nimensä takia  huuda suuria lukijamassoja puoleensa, mutta sen voi silti tulkita osallistuvan trendikkäästi keskusteluun erityisherkistä lapsista.  

Kuulla on nelivuotias pikkusisko Oo La Laa ja äiti, joka tekee töitä kotona ja ompelee tilauksesta ihmisen kokoisia ystäviä kankaasta ja vanusta.


Ystävyys ja yhteiset salaisuudet saavat öisen puistonäkymänkin näin jännittäväksi. Valokuvakollaasilementtejä löytyy esimerkiksi puista. Satu Kettusen kuvitusta Inka Nousiaisen tekstiin kuvakirjassa Yökirja (Tammi 2015). 


Nousiaisen paikoin kuulas mutta silti lapsen arkikokemukseen ankkuroituva teksti ilmaisee hienosti hyvän luottoystävän merkityksen lapsen elämässä.
Minulle tulee välillä hiljainen olo ilman mitään syytä. Ja joskus siitä hiljaisuudesta tulee niin iso ettei sille ole kotonani tilaa. Siksi minun on vietävä Hiljaisuuteni muualle, sinne missä se parhaiten viihtyy. Minä vien Hiljaisuuteni Raan luokse.  – – Raan kanssa tuntuu siltä kuin ajatuksemme joka tapauksessa juttelisivat keskenään.


Inka Nousiainen debytoi vuonna 1993 nuorenromaanilla Kivienkeli (Otava) vasta 17-vuotiaana. Muun aiemman tuotantonsa osalta hän on kurotellut kohti aikuisempaa lukijakuntaa. Nousiainen on sanoittanut kappaleita myös mm. Samae Koskiselle, Jenni Vartiaiselle ja Emma Salokoskelle

Satu Kettunen lunastaa häneen kohdistuneet lupaukset Yökirjan kuvituksessa. Hänen debyyttinsä, Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu (Tammi 2014),  sai viime vuonna Rudold Koivun palkinnon. 

Kettunen on hyvä esimerkki nuoren sukupolven kuvittajista, jotka varioivat retromuodin mukana yleistynyttä kollaasikuvitusta nykyisin aiempaa vaivihkaisemmalla ja siksi jopa tehokkaammalla tavalla.


Muokattu 19. helmikuuta 2016. 

2 kommenttia:

Riina Mattila kirjoitti...

Pakko kommentoida, koska no ensinnäkin fanitan sun blogia, mutta myös liittyen tähän kirjaan. Musta on hassua, että kaikissa arvosteluissa/vinkkauksissa Kuusta puhutaan aina poikana, vaikka eihän sitä kirjassa oikeasti koskaan todeta. Yökirjasta tuli ensilukemalla rakkain kirja mulle ikinä ja yksi syy on se, että Kuun kaltaisia sukupuolettomia hahmoja (tai sellaisena se minulle näyttäytyy) on kirjallisuudessa ihan äärettömän vähän. Mulle tän kirjan hienous on juuri siinä, että saa olla omanlaisensa, avaruuspuvussa ja välimaastossa. :)

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Riinalle tuiki-tärkeästä kommentista.

Tuohan on aivan totta, mitä sanot … että Yökirjan Kuun voi vallan hyvin ajatella myös tytöksi. Johan nimetkin, Kuu ja Raa, voi ajatella itsesään sukukupuolineutraaleiksi. Samaan asiaan havahduin itsekin eilen Kainon päivän kirjakutsuilla, kun oli Kuukirjasta puhetta.

Ja tukistan nyt myös itseäni tästä sisäänrakennetusta sukupuolinormatiivisuudesta: toisaalla olen itse useasti toivonut enemmän lastenkirjoja, joissa lapsisankareiden sukupuoli jätettäisiin lukijan itse arvailtavaksi.

Aila Juvosen Vihreässä kivessä (Reuna 2015) on tätä kokeiltukin, siitä myöhemmin Lastenkirjahyllyssä.