Ritva Toivola: Lumottu lehmus, 203 sivua, BoD 2015. Kansikuva Jussi Kaakinen.
Viime aikoina on käynyt niinkin, että kustantaja kieltäytyy jatkamasta lasten- tai nuortenkirjasarjan julkaisua erilaisiin syihin vedoten.
Kirjailija
joutuu tällaisessa tapauksessa sananmukaisesti heitteille. J. S. Meresmaa on
kirjoittanut näistä tunnoista omassa blogissaan. Yhteistyö Kariston kanssa päättyi, kun kaksi ensimmäistä
Mifonki-sarjan osaa kustantanut
Karisto olisi halunnut kirjailijan tiivistävän alunperin neliosaiseksi ajatellun kokonaisuuden kolmeen osaan.
J.
S. Meresmaa sai uuden kustantajan Myllylahdesta: Mifongin mahti ja Mifongin kätkemä ilmestyivät vuosina 2014 ja 2015 ja jatkoa seuraa tänä syksynä.
Kirjailijan
ja kustantajan kahdenvälisistä prosesseista ei ole tapana julkisuuteen huudella,
mutta nykyaikana kustantajan lojaalisuus kirjailijaa kohtaan on entisistä ajoista huomattavasti vähentynyt.
Pitkäaikaisenkin yhteistyösuhteen purkamista voidaan selittää liian pienillä
myyntiluvuilla tai vaikkapa sillä, että kirjailijan edellisestä teoksesta tai
sarjan osasta on kulunut "liian pitkä aika".
Tämä
viimeksi mainittu syy torppasi –
kirjailijan oman ilmoituksen mukaan – Ritva
Toivolan Lumotun lehmuksen
ilmestymisen Tammella. Trilogiaksi suunnitellun historiaa, kansantarinoita ja
fantasiaa yhdistävän sarjan aiemmat osat Tuomas
Karhumieli ja Anni unennäkijä
ilmestyivät vuosina 2009 ja 2011.
Toivolalla
oli kuitenkin vahva tahtotila saattaa trilogia ehyeksi ja hän päätti kustantaa
viimeisen osan omakustanteena BoD-palvelun kautta. Kolmiosainen sarja on nyt
ulkoasultaan yhteneväinen, Jussi Kaakisen visuaalisesti täysipainoista
kansikuvaa ja ulkoasun suunnittelua myöten.
Edelliset
osat ovat olleet nimiään myöten omistettu kumpikin trilogian keskeisille
päähenkilöille, orvolle Tuomakselle ja Annille, joka on oman aikansa uskalikko
ja tytölle 1850-luvulla varattujen roolimallien kyseenalaistaja.
Kolmas osa johdattaa molemmat nuoret maalta kaupunkiin. Anni on saanut
työpaikan leipomosta ja Tuomaskin tulee tytön houkuttelemana kaupungin ihmeitä
katsomaan.
Jännitettä
tarinaan tulee heti alussa, kun Tuomaksen hevonen, valkea Usva, pelästyy autoa
ja karauttaa tiehensä. Tuomas saa onneksi hanttihommia elantonsa turvaamiseksi
ja katonkin päänsä päälle leipomon takahuoneesta.
Ja
koska Annin ajatukset liehakoivat herraskaisen Fransin äärellä, niin Tuomaskin
yrittää löytää itselleen sydämen valitun, Sinikan.
Trilogian
kaikissa kirjoissa yksi kerronnan säie liittyy agraariyhteisössä voimakkaasti vaikuttavaan haltiauskoon. Kotitontut, maahiset, vedenhaltiat ovat läsnä ihmisten arjessa.
Lumottu
lehmus kuvataan ennustajaeukko Huldan sanoin eräänlaiseksi maailmanpuuksi,
jonka juuret ulottuvat maapallon syvimpiin kerroksiin.
Hulda
kertoo Tuomakselle, kuinka hän on lumotun lehmuksen kautta päässyt toiseen
todellisuuteen, toiseen maailman, jossa värit ovat kirkkaampia.
– Siellä hyvä oli hyvää ja paha pahaa. Ihmisten maailmassa kaikki asiat tahtovat sekoittua takkuiseksi vyyhdiksi, jota on vaikea selvittää. Sen vuoksi elämä on siellä onnellisempaa. Ymmärrätkö?
Hulda
suhtautuu puun väkeen luontevasti ja hän ohjeistaa Tuomastakin suhtautumaan
niihin lunkisti ja avoimin mielin:
– Koskaan ei voi olla varma, mitä sieltä ryömii esiin, keijuja vai maahisia. Kumpienkin kanssa pitää kyllä olla hiukan varovainen. Peikkoja ei pidä pelätä liikaa eikä keijuihin saa rakastua.
Huldan
ylimalkaisten vinkkien avulla Tuomas löytää lopulta oman suunnan elämälleen.
Lumottu
lehmus käsittelee taiten rivien välissä myös kaupungistumisen ja teollistumisen
vaikutusta ihmisten tarinamaailman hapertumiseen ja haltiauskon hiipumiseen.
Hulda
sanoo Tuomakselle: ”Tiedätkö poika, nykyään puhutaan paljon järjestä. Ihmiset
luulevat voivansa sen avulla selvittää kaiken, mutta se on pelkkää kuvittelua".
Aiemmista
osista tuttu kylän kummajainen, Räpylä-Nieminen on myös keskeinen sivuhenkilö uuden romaanin käänteissä. Niemiselle on kasvanut räpylät varpaiden väleihin ja hän
liikkuu luontevammin vedessä kuin maalla. Räpylä-Nieminen herättää hämmennystä
ja hupia kaupungissa vielä maalaisyhteisöäkin enemmän, ja Räpylä-Nieminen
haaveilee yhä enemmän siirtymisestä pysyvästi veden valtakuntaan.
Ritva
Toivola kirjoittaa vivahteikasta, kielellisesti tarkkaan punnittua ja kaunista kieltä.
Lumotun lehmuksen tempo on sopivan verkkainen: paljon tapahtuu myös päähenkilöiden pään sisällä.
Olen
arvioinut Tuomas Karhumielen Lastenkirjahyllyssä Lastenkirjahyllyssä ja Anni Unennäkijän Helsingin Sanomissa.
Muokattu 19.1.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti