maanantai 22. helmikuuta 2016

”Tässä maailmassa on aina tavoiteltava haaveitaan. Kaikki muu on ajanhukkaa.”













David Walliams: Gangsterimummi, kuvittanut Tony Ross, suomentanut Jaana Kapari-Jatta,  271 sivua, Tammi 2016.







Brittiläistä David Walliamsia voi hyvin perustein pitää Roald Dahlin perinteen jatkajana. Wallliams varioi Dahlin tapaan lukemattomin maneerein ynseiden aikuisten ja lannistumattomien lasten välisiä törmäyksiä.   

Eritteisiin, lemuihin ja siekailemattomaan käytökseen liittyvä huumori on myös Walliamsin kirjojen vakioaineistoa.

Jaana Kapari-Jatta tekee tästäkin lastenkirjallisuuden kuluneesta kliseestä uniikkia sanataidetta suomentaessaan Benin mummin kaalinkatkuisen pierun suhnuksi.

11-vuotias Ben on tuomittu viettämään joka perjantai aikaa mumminsa kanssa, kun vanhemmat osallistuvat Tanssii tähtien lailla -tv-sarjan nauhoituksiin studioyleisönä.

Benin on vaikea suhtautua mummiinsa luontevasti. Mummi on fiksoitunut kaalikeittoon ja Scrabblen pelaamiseen.

Ben ei osannut kuvitella, millainen mummi oli ollut lapsena. Hän oli tuntenut mummin vain vanhana rouvana. Hän oli kuvitellut jopa, että mummi oli syntynyt vanhana rouvana. Että vuosia sitten sairaalassa, kun mummin äiti oli synnyttänyt vauvan ja kysynyt kätilöltä, onko se poika vai tyttö, kätilö oli varmaan vastannut: ”Se on vanha rouva!”.

Tony Rossin mummon prototyyppi on kaikkine kliseineen riemastuttava, siitäkin
huolimatta, että likimainkaan kaikkien nykylasten nykymummot eivät
 todellakaan näytä tällaisilta. Tony Rossin kuvitusta David Walliamsin lastenromaaniin Gangsterimummi (Tammi 2016). 



Mutta eräänä perjantaina mummin luona Ben näkeekin jotain sellaista, mikä saa hänet muuttamaan aiempia käsityksiään mummista. Yhtäkkiä Benillä ja mummilla on yhteinen unelma, joka tuntuu virkistävän molempia.

Ja vaikka todellisuus ei ehkä olekaan ihan niin hurja kuin Ben on haaveillut, Walliams pitää pihdeissään romaanin hykerryttävissä juonenkäänteissä ilman, että tulisi mieleenkään syyttää kirjailijaa höynäyttämisestä. Uskomattoman seikkailun juonenkäänteisiin sisältyy myös tuttavallinen kohtaaminen kuningatar Elisabetin kanssa Towerin linnassa.


Intensiivisesti lukemaansa keskittyvä lapsi! Ben rakastaa yli kaiken
  Putkisanomien lukemista. 
Tony Rossin kuvitusta David Walliamsin
 lastenromaaniin 
Gangsterimummi (Tammi 2016). 


Hatunnosto Walliamsille myös siitä ovelasta kirjallisuuskasvatuskoukusta,  jonka hän on piilottanut kirjan sivuille. Ben ei ole nimittäin ole oikein innostunut lukemisesta – Putkisanomia lukuun ottamatta. 

Benillä on salainen kutsumus: hän haluaisi ryhtyä putkimieheksi, mutta vanhemmat pitävät ammattia liian vähäpätöisenä.


Ben oli tosi hidas lukemaan ja opettajat saivat hänet tuntemaan itsensä tyhmäksi, koska hän ei pysynyt vauhdissa. Johtajaopettajatar oli jopa jättänyt hänet luokalle siinä toivossa, että hän saisi toiset kiinni lukemisessa. Siitä seurasi se, että Benin kaikki kaverit olivat eri luokalla kuin hän, ja hänen olonsa oli koulussa melkein yhtä yksinäinen kuin kotona, missä vanhemmat välittivät vain paritanssista.


Ja vaikka lukeminen käykin Beniltä kankeasti, niin hän muistaa erityisellä lämmöllä mummin hänelle kertomia tarinoita: 
 
     – Ben hymyili leveästi. Hän muisti yhtäkkiä, miten oli aina tykännyt kun mummi oli kertonut tarinoita silloin kun hän oli ollut pienempi, vienyt hänet lumottuun maailmaan. Siinä maailmassa oma mieli luo kuvia, jotka ovat paljon jännempiä kuin mitkään elokuvat tai telkkariohjelmat tai pelit ikinä.
 
       Ben rakasti mummin huimapäisiä tarinoita. Kotona kukaan ei ollut koskaan lukenut tai kertonut tarinoita Benille. Hänen vanhempansa napsauttivat aina vain telkkarin päälle ja lösähtivät sohvalle heti töistä tultuaan. Mummin jutut olivat niin jännittäviä, että Ben olisi halunnut muuttaa mummin luokse. Hän olisi voinut kuunnella tarinoita päivät pääksytysten.


Hyvin kauniisti mutta ilman siirappia Walliams  palauttaa kadotetun perheyhteyden kolmessa polvessa ja kertoo myös elämän päättymisen vääjäämättömyydestä. 


Tarinan koomisimmatkin äkkikäänteet ja elämän karummat tosiasiat ovat kuitenkin harmonisessa tasapainossa keskenään ilman tekotaiteellisuuden häivääkään.


2 kommenttia:

Markku Kesti kirjoitti...

Uusin Walliams on kyllä tällä hetkellä oikeastaan aina _se_ odotettu juttu.

Rouva Huu kirjoitti...


Jep, näin se taitaa olla, ja hyvä niin.

Mietin tuota Dahlin ja Walliiamsin tyyliä, että onko se vain brittiläisten lastenkirjailijoiden kuninkuuslaji (sic!) vai miksi ei ole ilmaantunut muun maalaisia haastajia.