torstai 22. helmikuuta 2018

Raikas ja yllättävän hurja junamatka











Ellen Karlsson & Monica Forsberg: Kuka ohjaa junaa? 32 sivua, suomentanut Kirsikka Myllyrinne, Etana Editions 2018.







Pieni Etana Editions laajentaa nyt kustannusvalikoimaansa myös käännettyyn esteettisesti täysipainoiseen ja moderniin kuvakirjallisuuteen.

Ruotsalaisen kuvakirjallisuuden trendit eivät enää kulkeudu käännöksinä Suomeen yhtä runsaslukuisina kuin aikaisemmin.

Ellen Karlsson ja Monika Forsberg ovat tuoreempia tekijöitä. Karlsson on tehnyt neljä kuvakirjatekstiä. Vuonna 2014 hän sai Ruotsin arvostetuimman lastenkirjapalkinnon, August prisetin, yhdessä kuvittaja Eva Lindströmin kanssa kuvakirjasta Snöret, fågel och jag

Forsberg työskentelee nykyisin Lontoossa kuvittajana ja animaattorina.

 

Täpötäysi matkustajajuna kulkee serpentiinimäistä rataa. Monika
 Forsbergin kuvitusta Ellen Karlssonin tekstiin kuvakirjassa
Kuka ohjaa junaa?
(Etana Editions 2018).



Kuvakirja Kuka ohjaa junaa? on eräänlainen kuka sen teki -dekkari.

Juna kulkee holtittomasti raiteillaan. Vaunut heiluvat ja huojuvat, juna tekee äkkijarrutuksia ja pompahtelee arvaamatta. Matkustajat ovat näreissään.  

Pieni norsu istuu piirtämässä vaunussa neljä. Yhtäkkiä juna tekee hätäjarrutuksen ja piirustuksen tulee ruma jälki. Pieni norsu alkaa itkeä tihrustaa.

 Viimeistä edellisellä aukeamalla on tarinan tihentymä: veturin koppi on tyhjä! 

Eikö junalla ole lainkaan kuljettajaa?

 

Monenkirjava matkustajien joukko on jo näreissään. Junan äkkinäiset
liikkeet aiheuttavat hämmennystä ja suoranaisia vaaratilanteita. 
Monika
 Forsbergin kuvitusta Ellen Karlssonin tekstiin kuvakirjassa Kuka ohjaa junaa? (Etana Editions 2018).

 


Kuvakirja yllättää ensilukemalta ja -katsomalta, mutta sen viehätys säilyy kyllä myöhemmilläkin lukukerroilla. 

Paljastamatta viimeisen aukeaman huipennusta voin varmasti silti sanoa, että kuvakirja innostaa lasta luovaan, spontaaniin leikkiin! 

Ellen Karlssonin teksti on nasevan lyhyttä ja aukeamat ovat jänteviä. 

Kysymykset ja huudahdukset houkuttavat kääntämään aina uuden sivun, jotta junan mysteeri selviäisi. 

Kiemurteleva junarata halkoo kirjaa läpi aukeamien eräänlaisena punaisena lankana ja luo ääneen lukemisellekin mukavan tempon.  

Monika Forsbergin  värikylläinen kuvitus on jo taaperoikäisen makuun riittävän selkeä  valkoisen taustan ja pelkistettyjen, mutta silti karismaattisten eläinhahmojen ansiosta. Forsberg on selvästi hyvin inspiroitunut nimenomaan linnuista.

Moni muistaa varmasti omasta lapsuudestaan Tammen Kultaisten Kirjojen inhimillistetyistä liikennevälineistä kertovat kuvakirjat, Jere Jarruvaunu, Junalla Timbuktuun ja Puhku, pieni punainen hinaaja.

Veturiaiheisten tarinoiden klassikoihin kuuluu myös Watty Piperin ”Pieni veturi, joka jaksoi”. 

Se ilmestyi  Otavan Satumaailma-antologiassa 1960-luvulla ja toistamiseen 2000-luvun puolella Satusaari-antologian osassa Satumaja Virpi Talvitien uudelleen kuvittamana. 

Näissäkin kulkupelitarinoissa oli voimakas eteenpäin menon tuntu. Kiskojen kolke ja veden loiske siirtyivät hauskasti myös rytmiksi tekstiin. 



tiistai 20. helmikuuta 2018

Uskokaa, mitä haluatte











Neil Gaiman: Onneksi oli maitoa, kuvittanut Chris Riddell, suomentanut Tuomas Nevanlinna, tekstaus Ninni Aalto, 145 sivua, Jalava 2017.







Brittiläinen, nykyisin Yhdysvalloissa asuva Neil Gaiman (s. 1960) on arvostettu kirjailija ja sarjakuvakäsikirjoittaja.

Gaimanilta on aiemmin suomennettu myös nuortenromaani Hautausmaan poika (WSOY 2009). 

Muutama  vuosi sitten hän otti nasevasti kantaa yleisten kirjastojen  ja mielikuvituksen puolesta ja hän on puhunut myös lukemisesta syrjäytymisen ehkäisijänä. 

Tätä taustaa vasten lastenromaanin voi ajatella Gaimanin keskeisten lukemaan innostamiseen liittyvien teesien konkreettisena ohjelmajulistuksena ja täsmäkirjana. 

Romaanista sukeutuu nimittäin tarinan iskemisen ja mielikuvituksen ylistys.


Näin arkisesta tilanteesta tilanteesta seikkailu lähtee liikkeellle. Chris Riddellin kuvitusta Neil Gaimanin
lastenromaaniin 
Onneksi oli maitoa (Jalava 2017). 



Onneksi on maitoa on suunnattu hiljattain lukemaan oppineille lapsille. Sitä voi pitää ahmimisikäistenlasten toivekirjanan, johon on koottu toimintaa, jännitystä, outoja sivuhenkilöitä ja äkkikäänteitä.

Romaani on myös yksi todiste siitä, kuinka scifi- ja fantasiagenre ulottuu nykyisin yhä nuoremmille lukijoille suunnattuihin teoksiin. 

Chris Riddellin karikatyyrinen ja pikkupiirteissään tavattoman runsas kuvitus on juuri tätä päivää: kuvitus itsessään on ”toiminnallista silmäkarkkia” lapselle. 

Kuvituksella on myös lukuprosessia keventävä ja tukeva merkitys, jota ei pidä väheksyä vaiheessa, jolloin mekaaninen lukeminen voi vielä olla ponnistelun takana.

Perheen arkea vaativan työnsä lisäksi pyörittävä tutkijaäiti lähtee työmatkalle pitämään esitelmää liskoista ja huikkaa lähtiessään, että maito on ihan lopussa. 

Isällä on valikoiva kuulo, ja  lapset joutuvat aamulla särpimään höytälemurot ilman maitoa.  

Tunnollinen isä lähtee hankkimaan lähikaupasta maitoa, ja siitä sukeutuukin sitten poikkeuksellisen vaiherikas maidonhakumatka. Lapset arvelevat isän törmänneen johonkin tuttuun kaveriinsa ja kadottaneen ajantajun.



Isä joutuu näinkin kiperään tilanteeseen hurjan naismerirosvokapteenin
 laivassa. Kohtaus tekee kunniaa myös James Barrien klassikolle,
Peter Panille. 
Chris Riddellin kuvitusta Neil Gaimanin lastenromaaniin 
Onneksi oli maitoa
 (Jalava 2017). 

Isän kootut selitykset kotiin tultua ovat jotakin vähän erikoisempaa. Hän kertoo kohdanneensa hurjia merirosvoja, lölleröolioita, vampuureita ja dinosauruksia.



Isän maidonhakumatkalla kohtaamat otukset, muun muassa nämä
avaruuslölleröt, yrittävät kukin parhaansa mukaan viivyttää isän
maidonhakumatkaa. Chris Riddellin kuvitusta Neil Gaimanin
lastenromaaniin Onneksi oli maitoa (Jalava 2017). 

Lapsilukijan kannalta koen hieman ongelmalliseksi sen, että romaaniin on upotettu isän seikkailut, joista hän kertoo kotiin palatuaan lapsilleen menneessä aikamuodossa. Ja koska lukija tästä syystä aavistaa jo ennalta onnelliseksi kiertyvän loppuratkaisun, ei jännitettävää ole ehkä aivan riittävästi. Lapset jäävät tässä seikkailussa passiivisiksi kuuntelijoiksi.


Gaimanin lopussa paljastuva kerronnallinen kikka tuo mieleen Bryan Singerin ohjaaman trillerin The Usual Suspects (1995).












maanantai 12. helmikuuta 2018

Pikkulapsen kirjan koolla on iso merkitys














Nina Ruokonen: Ystävät, 44 sivua, Aarre Design 2018.







Mitä pienempi lastenkirjan lukija on, sitä isompi merkitys on lastenkirjan koolla.  

Pieni neliön muotoinen formaatti on vauvojen ja taaperoiden kartonkikirjoissa suosittu, ja hyvästä syystä. 

Kirjan on oltava helposti pienissä käsissä pideltävä, sen pitää mahtua auki levitettynä  lapsen syliin ja sen kantamisen on oltava helppoa ilman ponnistelua.



Kauniaisissa asuvan,  tekstiilitaiteilijana  ja kuvataideopettajana työskentelevän,   Nina Ruokosen pienten lasten kuvakirja Ystävät palauttaa heti graafisen punaisen kantensa vuoksi mieleen vanhan katselukirjaklassikon, jo vuonna 1967 ilmestyneen Oili Tannisen Hipun, josta saatiin Otavalta uusintapainos vuonna 2009. 

Sekä Ruokosen että Tannisen katselukirjoissa on samaa rouheutta, joka johtuu kollaasitekniikasta, selkeistä muodoista ja pitäytymisestä yhtenäisiin väripintoihin.   

Ystävät on muodinmukainen teemakirja, joka avaa sanomaansa aikuiselle aihettaan monisanaisesti alleviivaten: 


 "Kirjan avulla voi pohtia yhdessä pienen lapsen kanssa millainen on hyvä ystävä ja miksi ystävyys on tärkeää. Samalla se auttaa lasta ymmärtämään, että erilaisuus on rikkautta".

Aukeamilla esitetään oivaltavasti vastakohtia tai kuvapareja, joskaan kaikki eivät ole pienelle lapselle kovin helposti hahmotettavia tai edes ymmärrettäviä (esim. sisko ja veli esitetään sarvipäisinä toukkina ja  lehti ja kukka on somistettu silmillä). 





Kollaasitekniikalla päästään yllättävään ilmeikkyyteen. Tässä varis ja
sammakko  tiiraavat toisiaan. Nina Ruokosen kuvitusta pikkulasten
katselukirjaan Ystävät (Aarre Design 2018).


Tummaihoiset vanhus ja vauva vastinpareina. Nina Ruokosen kuvitusta
pikkulasten katselukirjaan Ystävät (Aarre Design 2018).


Vastakohtia tässäkin, pienenpieni lintu ja iso lintu, josta ei mahdu
kuvaan kuin valtaisat räpyläjalat! 
Nina Ruokosen kuvitusta pikkulasten
katselukirjaan Ystävät (Aarre Design 2018).



Kiitosta Ystävät ansaitsee viimeistellystä ulkoasustaan.  


Ruokosen lastenkirjadebyytti oli runokuvakirja Pöö Pöö Pöllö (Aarre Design 2015).