torstai 23. helmikuuta 2017

Lukutoukka rauhan rakentajana










Helen & Thomas Docherty: Ritari joka ei halunnut taistella, suom. Terhi Leskinen, 31 sivua, Kustannus-Mäkelä 2016.







Kuvakirjoissa riimitellään toisinaan lyhyttäkin tekstiä runomittaan. Aina tyylikeino ei oikein osu maaliinsa.

Helen &  Thomas Dochertyn pasifistishenkisessä kuvakirjassa Ritari joka ei halunnut taistella riimittely ei tuo suurtakaan lisäarvoa. Ääneen luvusta tulee jopa vähän keinotekoista, kun yrittää pysyä loppusointujen rytmissä … tai sitten kyse on makuasioista.

Riku on ritari erilainen, 
vaikka haarniskan ylleen hän pukee. 
Ei taistella tahdo hän muiden tavoin, 
vaan mieluiten kirjoja lukee.

Rikun vanhemmat eivät ole jälkeläisen käytöksestä mielissään:

Hän kauniisti eläimiä kohtelee, 
ja puhelee niille hempeitä. 
Vaan vanhemmat häntä nuhtelee: 
”Ei ritarit saa olla lempeitä”.



Lohikäärme saadaan rauhoittumaan lukuhetken avulla. Yksityiskohta
Thomas Dochertyn kuvituksesta Helen Dochertyn tekstiin kuvakirjassa
Ritari joka ei halunnut taistella (Kustannus-Mäkelä 2016). 


Mutta niin vain käy, että Riku kesyttää hurjan aarnikotkan, räyhäkän peikon ja tulta syöksevän lohikäärmeen kirjojen avulla.

Ja kotiin palaa tietysti sankari, joka vast´ edes saa kernaasti lukea päivät pitkät kirjojaan.

Hauskasti tarina todentaa, kuinka kirjat auttavat pinteestä ja kasvattavat lukijasta neuvokkaan ongelmanratkaisijan.





maanantai 20. helmikuuta 2017

Inhimillisyyden ytimessä















R. J. Palacio: Ihme, suomentanut Inka Parpola, 336 sivua, WSOY 2017. Kansikuva Tad Carpenter.






Nuoruus on aikaa, jolloin tarkkailee neuroottisena itseään ja peilaa myös jatkuvasti itseään suhteessa muihin ikätovereihin.

10-vuotias August Pullmann on elänyt poikkeuksellisen suojatun lapsuuden. Hän on käynyt kotikoulua, mutta nyt vanhemmat ovat jo sitä mieltä, että poika voisi siirtyä tavalliseen kouluun.

Augustin – tai tuttujen kesken Auggien – tilanne on vähän tavallista kiperämpi, sillä hänellä on syntymästä saakka ollut epämuodostuneet kasvot. Kehityshäiriöllä on lääketieteellinen nimikin – Treacher Collinsin syndrooma.

R. J. Palacio ei kuitenkaan tee esikoisromaanissaan Augustista friikkiä. 

Lukija ystävystyy päähenkilön kanssa nopeasti ja näkee hänen vahvuutensa ja unohtaa ulkoiset poikkeavuudet. Saman prosessin käyvät läpi – odotuksen mukaisesti – myös Augustin uudet luokkatoverit, vaihtelevalla menestyksellä.

Näkökulmatekniikkaa käytetään varsin usein nuortenkirjallisuudessa. Näin tarinaan tulee kerroksellisuutta ja ulokkeisuutta: edellisen kertojan näkemykset jäntevöityvät uusilla yksityiskohdilla, menneet tapahtumat ja repliikit saavat selityksensä. 

Näkökulmatekniikan suosiota nuortenkirjoissa voisi selittää myös sen empaattisella ulottuvuudella: lukija saa oivaltaa, että asiat eivät ole mustavalkoisia ja että kukin katsoo niitä oman elämänkokemuksensa ja ymmärryksensä mukaan.

Ihmeessä ääneen pääsevät Auggien itsensä lisäksi muiden muassa hänen vanhempansa, isosiskonsa, isosiskon poikaystävä, uudet koulutoverit ja koulun rehtori. 

Augustilla on aina ollut perheessä erityisasema. Isosisko Via on joutunut pienestä pitäen ymmärtämään ikäistään enemmän ja antamaan etusijan pikkuveljelleen. Perhedynamiikan kuvauksessa on paljon yleispätevää ja Auggien perheen selviytymisstrategiat ovat sellaisenaan sovellettavissa monenlaisiin perhekuvioihin.  


Viimeistään kirjan lopussa, luontoleirillä tapahtuneen kliimaksin jälkeen,  kostuvat paatuneimmankin lukijan silmät. Palacion Ihme tuo etsimättä mieleen Kerstin Johansson i Backen Näkymättömän Elinan (Otava 2002), jossa kouluyhteisön lojaalisuus nousee samalla tavalla keskiöön.

– – Kun palasin kouluun seuraavana päivänä, huomasin aivan ensimmäiseksi, että ilmapiirissä oli tapahtunut suuri muutos. Monumentaalinen muutos. Seisminen muutos. Ehkä jopa kosminen muutos. Kutsui sitä millä hyvänsä nimellä, se oli iso muutos. Kaikki – ei pelkästään meidän vuosiluokka vaan jokainen luokka – olivat kuulleet mitä meille oli tapahtunut seiskaluokkalaisten kanssa, joten yhtäkkiä minua ei tunnettukaan siitä, mistä minut oli aina ennen tunnettu, vaan tästä toisesta jutusta. – –


Kirjailijan  kotisivuilla tivattiin Wonder-esikoisteoksen ilmestyessä 2012, onko Auggien tarinalle tulossa jatkoa. Tuolloin Palacio kiisti jatko-osien mahdollisuuden, mutta suosion nosteessa hänen päänsä on saatu kääntymään:    Auggie & Me: Three wonder stories (2015) laventaa aihetta vielä kolmella uudella näkökulmahenkilöllä ja 365 Days of Wonder: Mr. Browne´s Book of Precepts (2016) listaa Auggien humaanin äidinkielenopettajan elämänviisauksia  

Menestyskirjan konseptiin kuuluu, että Ihmeestä  on tekeillä elokuva, jota tähdittää mm. Julia Roberts.

Tad Carpenterin kansikuva ansaitsee erityisen kiitoksen. 

Kirja kiinnosti myös muita perheenjäseniä, nimenomaan vangitsevan ja yksinkertaisen kansikuvan takia.






torstai 16. helmikuuta 2017

Kirjakutsut, mikä mainio tilaisuus tutustua myös erikoisempiin kirjoihin!




Sipin päivän kirjakutsut Tampereen pääkirjasto Metson Lehmus-salissa keskiviikkona 15.2.2017. 

Vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjatarjontaa esittelivät pedagoginen informaatikko Mervi Hietanen (tietokirjat) sekä kirjastonhoitajat Katariina Ahtiainen (kuvakirjat, sadut lastenkertomukset, runokirjat), Elisa Marttinen (helppolukuiset, lastenromaanit, lastenkertomukset, sadut), Niina Salmenkangas (lastenmusiikki) ja Tuija Mäki (lastenkertomukset, sadut, fantasia, spekulatiivinen fiktio, nuortenkirjallisuus).






Tampereen pääkirjaston lasten- ja nuortenkirjaosaston kirjakutsuilla on jo 14 vuoden mittainen perinne. 

Maakuntakirjastokaupungeissa on eri puolilla Suomea pidetty jo pitkään tällaisia koko tarjontaa summaavia koulutustilaisuuksia.  


Edellisvuoden lasten- ja nuortentarjonnan esittelyillä on nykyisin entistä isompi merkitys lasten ja nuorten ja kirjojen kanssa eri tavoin työskenteleville. Ne auttavat  saamaan kokonaiskuvaa jatkuvasti rönsyilevästä ja runsastuvasta tarjonnasta. Pieniä kustannuskentän toimijoita ja omakustanteita tulee koko ajan lisää, ja niistä on vaikea pitää mitään lukua.


Kirjakutsujen ansio on juuri siinä, että isojen ja pienten kustantajien tarjontaa ei arvoteta suuntaan tai toiseen. Mutta täyden koulutuspäivän jälkeen hiipii kyllä mieleen epäilys,  löytävätkö kaikki kirjat edes uutterien kirjavinkkarien työn tuloksena lasten ja nuorten lukemiksi.

Kirjakutsuilla ei kuitenkaan kuultu huolipuhetta lasten ja nuorten lukemisen vähenemisestä. Kirjastoväki näkee onneksi yhä päivittäin onnellisia kohtaamisia, joissa oikea kirja löytää oikean lukijansa.

Kirjakutsuilla tärkein arvostuksen mittari on kirjan vinkattavuus: suuri osa Sipin päivän kirjakutsujen osallistujista oli kirjastoväkeä, mutta mukana oli myös ilahduttavan paljon päiväkoti- ja koulupuolen kasvattajia, myös aivan ensikertalaisia. Kirjakutsun osallistujat saivat kotiin ja työnpaikalle viemisiksi kattavan kirjalistan, jossa kukin esiintyjistä on nostanut kiinnostavimpia vuoden kirjoja eri otsakkeiden alle. 


Lastenkirjahyllyn perinteinen kirjakutsukatsaus pyrkii tällä kertaa poimimaan kiinnostavia havaintoja ja uusia trendejä yksittäisten teosnostojen sijaan.

Mervi Hietasen tietokirjaosuudessa ryhmittelystä näkyy myös teosten kirjastoluokka. Iso osa lapsia ja nuoria kiinnostavista tietokirjoista voi löytyä myös aikuisten puolelta.

Selkokirjojen määrä näyttää runsastuvan vuosi vuodelta. Monet selkotietokirjoista tyydyttävät yhtälaisesti aikuisen,  lapsen ja nuoren tiedonnälkää. Selkokirjoja on tarjolla ilahduttavan runsaasti sekä alakouluikäisille että nuorille. Myös maailmankirjallisuuden klassikoista tehdään selkomukautettuja versioita.

Hietasen useamman tietokirjanoston perusteella retrotyyli on leviämässä jo tietokirjojen kuvitukseenkin. 

Kotimaisia laadukkaita luontokirjoja tehdään lapsille entistä enemmän, mikä on tietysti iso ilonaihe.

Käännöstietokirjoissa ongelmana tahtoo olla se, että tietoaineksesta osa saattaa olla jo auttamatta vanhentunut siinä vaiheessa kun se päätyy suomennettavaksi. Tässä siis taas hyvä syy suosia suomalaista!

Katariina Ahtiaisen savottana oli käydä läpi kuvakirjojen lisäksi myös runot, lastenkertomukset ja sadut, osin yhdessä Tuija Mäen ja Elisa Marttisen kanssa. 

Kuvakirjanimekkeitä hankittiin Ahtiaisen tilaston mukaan maakuntakirjastoon lähes 350 kappaletta, ja näistä peräti kolmannes on kartonkilehtisiä katselukirjoja!

Eri tavoin ääntelevien kirjojen määrä on kasvanut: Ahtiaisen arvelun mukaan kirjan monikäyttöisyys on yksi kustantajien kikka saada kirja paremmin myydyksi.

Yleisenä huomionaan Ahtiainen kiitteli kuvakirjoista löytyvää tavallisten perheiden arjen tarinoita, joista puuttuu päälle liimattu idylli.

Elisa Marttisen luku-urakkaan kuuluivat helppolukuiset, lukemaan opetteleville suunnatut lastenkirjat, joissa on isompi fontti ja enemmän kuvitusta. Laadultaan ja ääripäiltään kyse on varsin sekasisältöisestä joukosta. 

Kustantajista Kustannus-Mäkelä pitää edelleen määrän puolesta kärkisijaa (viime vuoden 64 helppolukuisesta peräti 26 tuli Mäkelältä!) , mutta iso osa niistä on ”bulkkitavaraa” ja muutamissa kirjoissa lukevaa lasta  Marttisen mielestä jopa aliarvioidaan.

Marttinen oli ilahtunut yhdeksästä kotimaisesta helppolukuisesta uutuudesta ja hän piti WSOY:n uutta Lukupalat-sarjaa valopilkkuna

Pienten kustantajien satukirjoissa ja lastenkertomuksissa  esiintyy  huostaan otettuja lapsia, vankilassa tuomiotaan kärsiviä vanhempia, kiusaamista ja perhedraamaa sekä lapsen vakavaa sairastumista. Moniin kirjakutsuilla esiteltyihin pienten kustantajien teoksiin täytyy vielä myöhemmin yrittää Lastenkirjahyllyssäkin palata. 

Niina Salmenkankaan lastenmusiikkikatsauksessa kuultiin jälleen svengaavia maistiaisia viime vuoden lastenlevytarjonnasta. Sattumaa tai ei, viime vuonna ilmestyi poikkeuksellisen paljon uskonnollisia lastenlevyjä.

Oivaltavasti   Salmenkangas muistutti, että aina ei tarvitse lukea iltasaduksi (satu)kirjaa, vaan  voi myös valita kauniisti kuvitetun nuottikirjan ja laulaa siitä yhdessä laulu tai useampi. 

Matti Karjalaisen sairastumisen takia sarjakuvakatsaus jäi kirjakutsuilla tällä erää kuulematta ja Tuija Mäki paikkasi lennosta myös Karjalaisen osuuden fantasiasta ja nuortenromaaneista.

Nuortenromaanien ikuinen teema, rakkaus, näkyi viime vuonna sekä kotimaisissa että käännetyissä nuortenromaaneissa, usein myös kahden päähenkilön näkökulman kuvauksina.

Jessica Schliefauerin Ester & Isak (Karisto) sekä Rainbow Rowellin Eleanor & Park  (Viisas elämä) puhuttivat kirjastoväkeä vahvoina teoksina. Kummassakin väkivalta on keskeisessä osassa. Yleisökommentissa ihmeteltiin myös avoimesti sitä, kuinka on mahdollista että mikään iso kustantaja ei hoksannut ottaa  Rowellin hittikirjaa valikoimiinsa. 1980-luvulle sijoittuva Eleanor & Park on sykähdyttänyt myös aidosti nuoria – siis ilman laajamittaista markkinointikoneistoa – , mikä taitaa olla jo aika harvinaista!  

Jotkut aiheet tai kerronnalliset ratkaisut näkyvät toisinaan hätkähdyttävän identtisinä useammassa teoksessa. Otavan nuortenromaanikilpailussa menestynyt Anne-Maija Aallon Syvään veteen ja Sara Saarelan Kanssasi en tarvinnut sanoja (Kharis) ovat asetelmiltaan ja kerronnallsilta ratkaisuiltaan samanlaisia.

Ilahduttavana ilmiönä voi pitää sitä, että nuortenromaaneissa kuvataan nykyisin enemmän maaseudun nuoria.  Keskustelua käytiin myös Estelle Maskamen DIMILY-sarjasta (Gummerus), sen moraalista ja suosion syistä nuorten keskuudessa.

Mintie Dasin Storm sisters –sarjan avaus Kuohuva maailma (Tammi) oli jäänyt useammalta vinkkaajalta kesken ja tätäkin pohdittiin, mikä siinä tökki pahiten ja päädyttiin mm. toteamaan,  että kielessä on jotain pielessä, se ei  ”kulje”.  

Tuija Mäki kiteytti osuvasti, että viime vuosi oli kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa poikien vuosi. Entuudestaan tutut sekä esikoistekijät, naiset ja miehet, kirjoittivat peräti 20 kirjaa poikalukijoille!  

Metson lasten- ja nuortenkirjallisuuden kirjakutsujen ehdoton valtti on se, että useampi esiintyjä omaa pitkän perspektiivin  esittelemäänsä kirjallisuuden alueeseen. Niinpä he parhaimmillaan myös pystyvät tekemään lukemastaan kiinnostavia zuumauksia ja päätelmiä. Erityisesti Tuija Mäen hyvästä muistista ja näkemyksellisyydestä on ilo nauttia vuodesta toiseen.  

Dystopiat ovat Mäen havaintojen mukaan muuttuneet aiempaa kevyemmiksi: niihin ei enää ladata koko maailman tuhoutumisen uhkaa. Suomalaisen esikoistekijän K.K. Alongin Kevätuhrit (Otava) tosin edustaa sitä angstisempaa maailmanlopun dystopaa, mutta se sai kiitosta myös yleisöltä ja  moni odottaa jo jatko-osaa malttamattomana. 

Kevätuhrit on mukana Suomen Kirjastoseuran Koko kansa lukee  -kampanjassa, jossa kannustetaan kirjaston käyttäjiä tutustumaan e-lukemiseen. Valikoimassa on myös Maria Turtschaninoffin Maresi (S & S), Paula Norosen Supermarsu palaa tulevaisuuteen (Tammi) sekä Malin Klingenbergin & Joanna Vikström Eklövin Den falska Bernice (S & S). 


Lasten fantasian osalta Tuija Mäki kiitteli myös sitä, että seikkailussa ovat  tasavertaisina toimijoina entistä useammin tyttö ja poika. Tämä helpottaa luonnollisesti vinkkausta.

Rouva Huu puolestaan kiittää taas Metson lasten- ja nuortenkirjaosaston väkeä asiantuntevista ja ajatuksia herättävistä esityksistä.

Toivoisin  myös kustantajien edustajien toimertuvan paikalle kuulemaan summauksia vuotuisesta tarjonnasta. Kansikuvilla, kuvituksilla, taitolla, kirjasimen koolla on vissi merkitys. Liian usein sisällöltään hyväkin opus hukkaa mahdollisuutensa.