tiistai 12. joulukuuta 2017

12. luukku: Jouluun voi luottaa













Veera Salmi: Puluboi ja Ponin komerokirja, kuvittanut Emmi Jormalainen, 127 sivua, Otava 2017.







Uuden Puluboi-kirjan takakannessa luvataan, että ”tämä kirja ei tulhia tip tap tipetä".

Isompien lasten jouluaiheisissa kirjoissa joulun aika on usein kriisejä täynnä.

Poni-tytön paras kaveri Miisu on muuttamassa Tammisaareen. Ja kaiken kukkuraksi Ponin vanhemmat ovat lähdössä jouluksi lemmenlomalle etelään. 

Pulu ja pikkusisko Madeleine jäävät Lempi-mummin hoteisiin. 

Mummilla on selvät suunnitelmat joulun varalle. Mummi ja muut Rantarouva-yhdistyksen naiset järjestävät nimittäin kodittomille hyväntekeväisyys- tempauksen.

Silloin kun muut toivottaisivat glögilaseineen lämpimissä kodeissa toisilleen hyvää joulua, me astuisimme valtavaan juhlatelttaan, jossa kokoontuisivat kaikki ne ihmiset, jotka eivät voineet viettää kotijoulua. Me söisimme jouluaterian monisatapäisessä tuntemattomien joukossa, niiden ihmisten, joilla ei ollut omaa kotia. Ei voinut sanoa, että olisin odottanut sitä innolla. Minua pelotti.



Puluboi ja Poni loihtivat vintin häkkikomeroon kunnon
 joulutunnelman. Emmi Jormalaisen kuvitusta lastenromaaniin
Puluboin ja Ponin komerokirja (Otava 2017). 


Poni tuntee suurta epävarmuutta joulun onnistumisesta. Poni ja Puluboi rakentavat vintin varastotilaan itselleen joulutunnelmaa, kun luulevat, että sitä ei muutoin tänä vuonna tulisi lainkaan. 

Mutta onneksi  Poni juttelee asioista mummin kanssa:

   Keitä ne kodittomat oikein on?   Ihmisiä, niin kuin mekin olemme. Heillä ei vain ole kotia. Tai sitten he asuvat sellaisessa paikassa, jota eivät tunne kodikseen. Jotta ymmärtää kodittomuuden, täytyy aloittaa pohtimalla mitä koti tarkoittaa. 
Poni tapaa kotitalon roskiksia penkomassa kodittoman miehen, ja vähitellen tytön aiempi vieraan pelko lientyy.

Poni-tytön asiat ovat nyt joulumurheita lukuun ottamatta reilassa, ja niinpä Veera Salmi laajentaa viekkaasti sarjan henkilögalleriaa uudella lapsihahmolla, Erkillä, jonka isän marmeladifirma on vaarassa kaatua ja isä on masentunut.

Salmi tekee piiloista kirjallisuuskasvatusta, kun Puluboi ohjeistaa Erkkiä, että kirja voi olla ystävä ja auttaa hädässä.

Elkki, olet kiukkunen sillä sinun pelheelläsi on ollut vähän hässäkkää. Juuli siksi minä halusin kiljoittaa tämän kiljan sinulle, niin kuin ystäväksi, vähän tällaiseksi kamukiljaksi, sillä vaikka et uskoisi, niin kilja lauhoittaa kun oikein liehututtaa ja laivostuttaa.

Puluboin ja Ponin näkökulmien kautta sivutaan myös kulutushysteriaa ja lapsen oikeuksia.

Siinä missä vanhoissa joulusaduissa lapsia koulittiin olemaan joulun alla erityisen kilttejä, niin nykyisin aikuisetkin jo vähän lipsuvat kiltteysvaatimuksissaan. 

Mummi kertoo, että tontut kiertävät ikkunoiden takana vain ihaillakseen kauniita joulukoristeita:

– Tontut katselevat öisiltä kaduilta ikkunoihin, eivät tarkkaillakseen kuka oli kiltti ja kuka ei, vaan ihaillakseen joulukoristeita. Ei tonttuja kiinnosta ollenkaan, miten kukakin käyttäytyy. Eivät he aina itsekään niin hyvin käyttäydy, sanoi mummi ja nauroi ihanasti, kuin muistellen jotain kauan sitten tuntemaansa tonttua.



Näin tunnelmallinen huipennus saadaan kodittomien joulujuhlaan. Emmi Jormalaisen kuvitusta lastenromaaniin Puluboin ja Ponin komerokirja (Otava 2017).  


Kodittomien joulujuhlassa on samaa tunteisiin käyvää ylevyyttä kuin Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemelissä, kun Eemeli ja Aatu järjestivät pidot vaivaistalon asukkaille.


maanantai 11. joulukuuta 2017

11. luukku: Joulurauha hakusessa tallilla














Tiina Tanskanen: Hevostyttö Iitu: Talven salaisuus, 158 sivua, Otava 2017.





Iitun Talismaani-hevonen on ratsastuskiellossa varsomisen takia, ja joulun odotuskin takkuaa siksi pahemman kerran:

Minun joulumieleni oli täysin hukassa. Mikään ei tuntunut menevän niin kuin olin suunnitellut. Tästä joulusta tulisi varmasti yksi kaikkien aikojen ankeimmista. Eihän joulu olisi mitään ilman ratsastelua. 

Mutta sitten Samuel ehdottaa, että Iitu osallistuisi Kinkku-esteratsastuskisoihin hänen ponillaan. Iitu on moraalisen ongelman edessä, voiko hän viettää aikaa parhaan ystävän Aadan ihastuksen kohteen kanssa?

Tanskasen jo kuudenteen osaan yltänyt Iitu-sarja nojaa hevoskirjallisuuden konventioihin: isänsä kanssa kahdestaan asuva tyttö joutuu jatkuvasti perustelemaan harrastuksestaan koituvaa rahanmenoa isälleen, joka ei aina ymmärrä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse.

Onneksi isän uusi naisystävä  on hoksaavainen ja puhuu usein Iitun puolesta.

Tallilla on tiukka hierarkia, ”kultalusikkakerholaiset” ja muut ilkeät tytöt aiheuttavat Iitulle monenlaista harmia.

Tytön ja pojan suhde esitetään sovinnaisena. 

Iitu sopertaa, naurahtaa, parahtaa ja änkyttää hämmennyksissään keskustellessaan Samuelin kanssa. Pojalla on ökyrikas isä mutta ei äitiä ollenkaan. Samuelin luonnekuva täydentyy hieman, mutta vielä riittää pähkäiltävää tuleviinkin osiin.


Erilaiset selkkaukset selvitetään juuri parahiksi ennen jouluaattoa.

Tiina Tanskanen on ammatiltaan käsikirjoittaja ja hän kuuluu mm. Salatut elämät -sarjan käsikirjoitustiimiin. 




sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10. luukku: Rudolf Koivun jouluidylliä musiikin siivittämänä











Toim. Ville Pekkanen: Muistojeni joululaulut, kuvitus Rudolf Koivu, F-kustannus, 63 sivua, Otava 2017. 










Rudolf Koivun joulukuvastosta pääsevät nauttimaan myös uudet ikäpolvet. 

Koivun ikonisista kuvituksista julkaistaan uusia laitoksia nykyisin taajaan.

Minerva-kustantamolla on jo useampaan osaan karttunut sarja, johon lastenkirjallisuuden asiantuntija Ismo Loivamaa on valinnut suomalaista lastenlyriikkaa eri vuosikymmeniltä. Kuvituksena on käytetty Koivun kuvituksia.







Koivun joulun idylliin kuuluvat valkeat lumiset maisemat, ruskeapalttoiset joulupukit, veikeät tontut... ja punaposkiset, reippaat lapset.

Ville Pekkasen toimittamaan Muistojeni joululaulut -kirjaan on koottu rakastetuimpia suomalaisia joululauluja nuotteineen. 

Pekkasen saatesanat linkittävät Koivun tuotannon myös sellaiselle lukijalle, joka ei ole aiemmin Koivuun tutustunut. 




Suomalainen joulupukki ei ole aina sonnustautunut punaiseen nuttuun,
mutta olemus on toki aina tunnistettava. Pukin parta on tuuhea ja
  lahjat pakattu tuohikonttiin. Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni joululaulut (F-kustannus, Otava 2017). 



Ja kun nykyaikaa eletään, on mukaan valittu myös yksi moderni joululaulu, Topeliuksen runoon vuonna 2003 Jussi Chydeniuksen säveltämä Joulupuu, jota Rajaton-yhtye esittää.

Kirjan kappaleista on koottu myös soittolista Spotifyssä nimellä "Muistojeni joululaulut". 

Mutta miksi ihmeessä teoksen lopustakaan ei löydy luetteloa Koivun kuvituskuvista: missä ja milloin ne ovat alunperin ilmestyneet? Koivu kuvitti lukuisia lasten  ja aikuisten joululehtiä, mukaan on poimittu myös niiden kansikuvia, mm. Jouluhimmeli.





Oikeanpuoleinen kuva suorastaan penää tutkimaan asiaa:
missä kuva on  julkaistu aiemmin? 
Rudolf Koivun kuvitusta kirjassa Muistojeni
 joululaulut 
(F-kustannus, Otava 2017). 



Hämmästystä herättää s. 45 kuva, Vauvan joulupuu. 

Kuvan keskelle on ladottu Reippahasti käypi askelet -joululaulun sanat. 

Pitääkö tässä nyt ihan itse lähteä selvittämään, onko todellakin vajaat sata vuotta sitten Suomessa ollut myös vauvoille oma joululehti? 

Kyse on varmasti jostain ihan muusta, mutta yksityiskohta kutkuttaa silti.