torstai 6. kesäkuuta 2013

Onnimannista on moneksi













Onnimanni 2/2013. Julkaisija Lastenkirjainstituutti. 64 sivua. Päätoimittaja Tuula Korolainen. Taittaja Annu Pörhönen. Kansikuva Päivi Unenge. Irtonumeromyynti hyvin varustetuista lehtipisteistä.



Eilen kopsahti postilaatikkoon uusin Onnimanni

Tampereella sijaitseva Lastenkirjainstituutti juhlii kuluvana vuonna 35-vuotista taivaltaan pääosin työn merkeissä. 

Syys-lokakuussa järjestetään jo kolmas Lastenkirjainstituutin Studia generalia -luentosarja, joka keskittyy nyt lastenkirjan kuvitukseen. 10 kuvittajaa kertovat kuvittajan työstään kaikille avoimessa luentosarjassa!

35 vuoden zuumausta löytyy toki Onnimannistakin. Pitkäaikainen päätoimittaja Tuula Korolainen muistelee pääkirjoituksessaan lehden kasvua vaatimattomasta Tiedotteesta pulskaksi ja monipuoliseksi Onnimanniksi

Instituutin toiminnanjohtaja Maria Ihonen on penkonut instituutin kirjaston kuvakirjahyllyä ja valinnut instituutin 35-vuotistaipaleen varrelta kultakin vuodelta yhden unhoon jääneen tai edelleen kiinnostavan kuvakirjan, jonka esittelee lyhyesti. Esittely jatkuu seuraavassa numerossa, nyt päästään vuoteen 1992 asti. Ihosen valikoimassa on monta rouva Huunkin suosikkia.

Olen ollut tekemässä Onnimannia vuodesta 1989 lähtien, ensin avustajana ja sittemmin tuntipalkattuna toimittajana. Olen tehnyt juttuja, haastatteluja ja koosteita tilauksesta, usein hyvinkin nopealla toimitusajalla, mutta saanut myös tehdä paneutuneemmin monista itseäni kiinnostavista aiheista. Tässä numerossa luotaan Salla Simukan haastattelun kautta nuortenkirjallisuuden satubuumia. 

Samaan aihepiiriin liittyy myös tamperelaisen lastentarhaopettajaopiskelijan Jarno Kokkosen haastattelu. Hän on jo parin vuoden ajan pitänyt Tampereella ja lähikunnissa satutunteja lasten lisäksi myös aikuisille ja on nyt valtaamassa myös pääkaupunkiseudun kirjastoja!

Sisäkkäisten maailmoiden illuusio toistuu monissa Matti Kodan Lumotun
ruusun
kuvituskuvissa. Katsoja tempautuu näin hyvin konkrettisesti Kaarina
Helakisan monisyisen tarinan vietäväksi. Aukeama Onnimannista 2/2013.

Itselleni mieluinen ja henkilökohtainenkin teksti löytyy Isot ja pienet -essee -sarjasta, jossa olen lukenut rinnakkain Kaarina Helakisan ja Matti Kodan Lumottu ruusu -kuvakirjaa (Otava 1983) ja Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikka -runokokoelmaa (WSOY 2007).


Juhani Niemen artikkelissa kysytään, onko Risto Räppääjä -sarja
postmodernia lastenkirjallisuutta. 
Aukeama Onnimannista 2/2013.

Emeritus professori Juhani Niemi on lukenut virkein silmin Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -sarjaa ja nostaa siitä kiinnostavia näkökulmia esiin. Niemi rinnastaa Riston ja Rauhan sekä Peppi Pitkätossun ja Mikko Mallikkaan perhekuviot ja toteaa, kuinka menestyvät lastenkirjat perustuvat tyypillisesti enemmän vajauteen kuin vahvuuteen, ja erilaisuudesta tehdään niissä yleensä hyve. Niemi lukee sarjaa myös komiikan teorioita vasten ja tuo esille sen ansiot kahden eri lukijakunnan, lapsen ja aikuisen, näkökulmasta.

Pitkäaikainen avustaja Ruotsista, Kerttu Jokela, esittelee kiinnostavasti tämänvuotisen ALMA-palkinnon saajan, argentiinalaisen Isolin, jota hän kuvailee Peppi Pitkätossun hengenheimolaiseksi. Hyvää itsetietoisuutta Isol on osoittanut vaatiessaan aloittelevana taiteilijana avustamiltaan lehdiltä ja kustantamoilta yhtä suuria korvauksia kuin tekstin tekijätkin saavat. Hän on perustellut  kantaansa mm. seuraavasti: ”Entä minä, joka olen idoeinut koko kirjan kuvituksen ja graafisen suunnittelun. Eikö minun panokseni ole yhtä tärkeä kokonaisuutta ajatellen?”

Isolin sinnikkyys onkin nostanut kuvittajien palkkioita Argentiinassa.
Jokela on vieraillut Astrid Lindgrenin lapsuudenkodissa Vimmerbyssä, jonka läheisyydessä sijaitsee Astrid Lindgrenin nimeä kantava satupuisto.

Jokela summaa myös Ruotsin viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemoja ja nimekemääriä. Erityisen paljon itseäni kiinnosti maininta sukupuolisten suuntauksien entistä tasavertaisemmasta esittelystä. Suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa näkyy tästäkin jo pieniä viitteitä. Onko kysymys siis siitä kuuluisasta ”ajan hengestä” vai ruotsalaisten perässä kulkemisesta? Ruotsalaista realistista nuortenkirjallisuutta käännetään Suomeen nykyisin yllättävän vähän.

Hanna Ruokomäki vertailee Fantasiaa frankensteinilaisittain -jutussaan Mary Shelleyn kauhuklassikon, Frankensteinin,  kahta uutta toisintoa: Tim Burtonin ohjaamaa animaatiota Frankenweenie ja Kansallisteatterin Mika Myllyahon ohjaamaa Nick Dearin Frankensteinia. Ruokomäki etsii selitystä Frankenstein-buumille myös scifin (mm. Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia) nosteesta.

Lehden nostalgiaosuudessa luodaan katsaus Aale Tynnin lastenkirjatuotantoon. Mikko-Olavi Seppälän ja Riitta Seppälän elämäkerta Aale Tynnistä, Hymyily, kyynel, laulu (WSOY) ilmestyy syksyllä.



Kerttu Jokelan katsauksessa luodataan viime vuoden ruotsalaista
lasten- ja nuortenkirjallisuutta ansiokkaasti. 
Aukeama Onnimannista 2/2013.


Jokaisessa Onnimannissa on myös Puntari-osasto, jossa arvioidaan uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kakkosnumerossa arvioidaan hitusen yli 30 teosta, pienimpien pahvikirjoista varttuneempien nuorten ja aikuisten fantasiaan!

Näinä epävakaisina aikoina, jolloin isot sanomalehdet esittelevät entistä sattumanvaraisemmin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, erikoislehtien painoarvo katsausten, laajojen artikkeleiden ja koko kirjallisuuden alueen esittelijänä kasvaa entistä tärkeämmäksi. 

Lasten- ja nuortenkirjakentällä nuristaan usein näkyvyyden vähentymistä. Neljästi vuodessa jokainen tällä kentällä työskentelevä saa Onnimannin ansiosta monipuolisen kattauksen lasten- ja nuortenkirjallisuudesta nautittavakseen, joten nurinalle ei kaikin osin ole mielestäni perustetta.

Käsi sydämelle: kuinka monelle Lastenkirjahyllyn vakilukijalle tulee kotiin kantona Onnimanni?









5 kommenttia:

Markku Kesti kirjoitti...

Tulee Onnimanni. Ja ehdin useimmiten lukea ainakin useimmat jutut ja vilkaista arvosteluja tai ainakin mitä mieltä arvostelijat kirjoista olivat.

Anneli kirjoitti...

Onnimanni tulee. Ja luetaan myös.

Anonyymi kirjoitti...

Tännekin tulee. Tarkkaan tulee luettua, joka numerosta löytyy lukulistalle jatketta.

Katja

penjami kirjoitti...

Onnimanni on tullut kotiin suunnilleen 90-luvun puolivälistä alkaen - jokunen varhempikin numero löytyy, esimerkiksi 2/1994, Tove Jansson -teemanumero.

Alkupään numeroista osa on hävinnyt opiskeluajan muutoissa, mutta muuten lehdet ovat tallella arvokkaana lasten- ja nuortenkirjallisuuden kulttuuriperintönä.

Kuten totesit, kritiikit ovat lehdessä arvokkaita, niitä kun vähempi kirjoitellaan muissa lehdissä. Samoin tietysti laajat, taustoittavat artikkelit ja teemoitetut numerot. Niihin tulee palattua myöhemminkin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnimannin artikkeleita vuosilta 1978-2008 on koottu julkaisuun Satusaappaat ja runopilli, jos joltakin lukijalta on sattumoisin hävinnyt joku kiinnostava artikkeli.

Seija