tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kesällä sattuu myös haavereita













Hans Peterson & Ilon Wikland: Piia ja Petri kesäsaarella. Jännittävä kertomus, josta opit lisäksi ensiavun alkeet, suomentanut Irmeli Järnefelt. 63 sivua, WSOY 1985.







Ensiaputaitoja käsittelevälle kiinnostavalle kuvatietokirjalle olisi ilmeistä tilausta Suomessa.

Tämä nostalginen kirja on jo yli 30 vuoden takaa, mutta kokonaisuus toimii vielä mainiosti.

Piia ja Petri ovat kaksosia ja he viettävät kesälomaa isoisän ja isoäidin luona saaressa. Kesäiset päivät ovat täynnä puuhastelua, ja syystä tai toisesta kaksoset ovat erityisen tapaturma-alttiita. Lieneekö se perinnöllistä, sillä tarinan alussa kerrotaan, että myös heidän isänsä ei juuri tervettä päivää näe:

Äiti tietää sairaanhoidosta kaiken. Hän on nimittäin käynyt kurssin, samoin kuin isoäiti. Onneksi äiti on käynyt kurssin, sillä kukaan ei tarvitse niin paljon sairaanhoitoa kuin isä. Jos hänen pitää laittaa taulu seinälle, hän lyö seinään peukalonsa, eikä suinkaan naulaa. Jos hänen on tarkoitus maalata tuoli, hän maalaa silmänsä. Hän on kaksi metriä pitkä ja lyö päänsä melkein joka paikkaan. – –

Isoäidillä on aina ensiapulaukka lähistöllä! Ilon Wiklandin kuvitusta
Hans Petersonin tekstiin tietokuvakirjassa Piia ja Petri kesäsaarella (WSOY 1985). 

Piian ja Petrin isoäidillä on ensiaputaitojen lisäksi hyvä huumorintaju ja   rautaiset hermot. Niillä avuilla ja lasten omalla ensiaputietämyksellä selvitään mm. nenä- ja muistakin verenvuodoista, pyörtymisestä, naulaan astumisesta, veden varaan joutumisesta, polkupyöräonnettomuudesta, palovammoista, myrkytyksestä ja  puusta putoamisesta.

Tällä aukeamalla Ilon Wiklandin kuvitus näyttää myös havainnollisesti kuinka
pyörtynyttä elvytetään. 
Ilon Wiklandin kuvitusta Hans Petersonin tekstiin
tietokuvakirjassa 
Piia ja Petri kesäsaarella (WSOY 1985).

Mutta rouva Huu ei ihmettele yhtään, että Piian ja Petrin vanhempien saavuttua viettämään lomaa saareen, isoäiti- ja isä päättävät lähteä Piian ja Petrin kotiin hermolomalle…

Ilon Wiklandin kuvitus on jälleen kerran vertaansa vailla: lasten ja aikuisten ilmeet ja asennot, saaristolaismaisemat  ja rikkumaton idylli saavat henkäilemään ihastuksesta.

Eri sukupolvien välinen luonteva yhdessäolo ja huolenpito henkivät yhtälaisesti Hans Petersonin tekstistä kuin Wiklandin kuvituksestakin.  

Kirjan lopussa on kootusti faktaa aikuiselle, mm. lapsen eri ikävaiheiden tapaturmaherkkyyksistä  ja tapaturmien ennaltaehkäisystä sekä tietoa Suomen Punaisen Ristin kurssitoiminnasta. Ensiapuun liittyvä teksti on Suomen Punaisen Ristin tarkastama.

Ruotsalaisen ensiapukirjan jälkeen on ilmestynyt ainakin kaksi pätevää ensiapukirjaa lapsille. 

Maaret Castrénin Pienet pelastajat. Ensiaputietoa lapsille. (Kuv. Jukka Lemmetty, WSOY oppimateriaalit 2002) sekä Marianne Keräsen Tammenterhometsän pikkuväen haaverit. Toimintaohjeita todellisiin tilanteisiin (Kuv. Victoria Valpio, LK-julkaisut 2012). 

Uudempi teos on julkaistu yhteistyössä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEK:n ja Punaisen Ristin kanssa. Se soveltuu pelkistetyn kuvituksensa ja niukan tekstin ansiosta jo taaperoikäisten kanssa luettavaksi.


Vast ikään on Pieni Karhu -kustantamon kautta ilmestynyt myös Stiina Kiiverin ja Mio Määtän Pienen Kulkijan sairauskirja, jonka runomuotoisessa tekstissä kerrontaan erilaisista syistä, joiden takia lapsi joutuu käymään lääkärissä. Kirja keskittyy pitkäaikaissairauksien esittelyyn (mm. allergia, astma, diabetes, sydänvika ja lastenreuma). Rouva Huu lupaa palata kirjaan kesän mentyä.  

2 kommenttia:

Meri kirjoitti...

Kiva kun kerrot tällaisista kirjoista, jotka eivät muuten ole kovin paljon esillä ja joita ei ehkä kirjastostakaan helposti löydä! Yksi näistä lähti heti kirjastosta varaukseen, ensiaputaitojen opettelu on hyvä aloittaa jo lapsesta.

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Meri palautteesta. Nykyisin myös lastenkirjan elinkaari on aiempaa lyhyempi, ja siksikin tekee aina välillä mieli pöyhiä myös vanhoja helmiä, jotka on suotta jääneet unohduksiin.