Kun käärmeenpoikanen on vapaana, voi tapahtua mitä tahansa

Barbro Lindgren: Kesä kaupungissa, kuvitus tekijän, suomentanut P. Mustasaari, 134  sivua, Weilin+Göös 1967. Kansikuva Ia Falck.

Tämä  lastenkirja on alkujaan jo 51 vuotta vanha, mutta se on edelleen säilyttänyt lumovoimansa. 

Rouva Huun sisko testasi kirjan äskettäin 6- ja 8-vuotiailla lapsillaan. 

Testiyleisön palaute innosti palaamaan kirjaan uudelleen. 

Kirja on nimittäin minulle ennestään tuttu: valitsin siitä seitsemänosaiseen Satusaari-antologiaan (Weilin+Göös/ WSOY 2003–2005) aikoinaan peräti kaksi tekstiä, "Kun Mattiaksen piti myydä Filippa" ja "Linnunpoikanen".

Ruotsalainen lapsikuvaus ei koskaan tuota pettymystä, olipa kyse lastenkirjasta tai elokuvasta. Vaikka Barbro Lindgrenin kirjassa syödään aamiaiseksi viiliä ja puhutaan pyykkinuorasta, niin lapsipsykologia ja lapsen spontaanit mielenliikkeet iloineen ja suruineen ovat yhä päteviä.

Barbro Lingdren on kuvittanut itse useampia lastenkirjojaan. Ihmishahmoilla on usein sysimustat silmät. Tässä poikakolmikko poseeraa iloisessa ryhmäkuvassa. Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Kesä kaupungissa kertoo kolmesta Tukholmassa asuvasta pikkupojasta. Keskushenkilö Mattias on viisivuotias, Limppu seitsemän- ja Pelle viisivuotias. Erillisissä tarinoissa kuvataan hauskoina otoksina poikien kesäisiä tapahtumia.

Avaustarina "Pellen käärmeenpoikanen" on oikeastaan kokoelman helmi. 

Pelle kertoo Mattiakselle löytäneensä kerrostalon pihalta käärmeenpoikasen ja laittaneensa sen tulitikkulaatikkoon mattotelineen alle. 

–   Käärmeenpoikaset ovat hirmu pieniä, sanoi Pelle. Ne mahtuvat tikkuaskiin kuin tyhjää vain. Mutta sitten ne kasvavat nopeasti. Ne voivat kasvaa monen metrin pituisiksi. Kaatavat taloja ja vaikka mitä. 

Pelle avasi tulitikkulaatikon. 

Se oli aivan tyhjä. Käärmeenpoikanen oli karannut! Mattias katsoi epäillen Pelleä eikä tiennyt mitä uskoa. 

–    Ei siinä mitään käärmettä ollutkaan. Sinä keksit koko jutun. 

Pelle käänsi pyöreät, siniset silmänsä Mattiasta kohti. 

–    En minä narraa koskaan, hän sanoi. 

He seisoivat noloina ja tuijottivat tyhjää tulitikkulaatikkoa. 

–   No sitten käärme on vapaana, sanoi Pelle. Silloin saattaa tapahtua mitä tahansa.

Piskuisesta käärmeenpoikasesta sukeutuu Mattiaksen mielikuvituksessa
lopulta hurja lohikäärme! Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta
lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Mattias juttelee läheistensä kanssa käärmeistä ja vähitellen pojan mielikuvituksessa käärme paisuu valtavaksi hirviöksi, kunnes totuus lopulta paljastuu ja käärme kutistuu vaivaiseksi kastemadoksi.

Muissa tarinoissa Mattias lähtee myymään vaivalloista ja kitisevää pikkusiskoaan kaupungille, pojat pelastavat pesästään pudonneen linnunpoikasen, Pelle putoaa viemäriaukkoon, Mattias karkaa mummin luo ja eksyy pahemman kerran, pojat harrastavat nyrkkeilyä kyllästymiseen asti, Mattias ostaa yhdellä kruunulla isälle syntymäpäivälahjan, pojat viettävät hauskan päivän Skansenilla  ja  tekevät retken maalle Norrtulliin ja pääsevät leipomaan.

Ehtiväinen Mattias päätyy karkumatkallaan mummolaan myös poliisiasemalle. Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Lindgrenillä on taito tiivistää lapsen havaintoja nasevasti. Mattias esimerkiksi luopuu Filippan myymisestä ventovieraille, koska huomaa, että siskon kulmakarvat ovat alkaneet kasvaa (eli sisko on selvästi muuttumassa tavallisen ihmisen näköiseksi….). 

Aikuinen kiinnittää huomiota lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin: vaikka aikuiset olivat vielä 50 vuotta sitten kiistattomia auktoriteetteja lapsiin nähden, niin silti heiltä löytyi huomattavasti nykyistä enemmän aikaa ja kujemieltä hassutella yhdessä lasten kanssa.

Samaa lapsuuden yltäkylläistä auvoa löytyy myös Astrid Lindgrenin Lotta-kirjoista ja äskettäin edesmenneen Marita Lindquistin Santtu ja Ellinooora-kirjoista.