Marja-Leena Tiainen: Tatu,
Iiris ja Pääkallomies, 104 sivua, Avain 2016. Kansikuva Colourbox.com.
Marja-Leena
Tiaista on syytä kiittää siitä, että hän on paneutunut ansiokkaasti tuotannossaan
myös nuorten selkokirjallisuuteen.
Tiainen
on monissa nuortenkirjahankkeissaan jalkautunut nuorten pariin ja on varmasti
sitä kautta oivaltanut, että selkoteksteille on kysyntää: niistä hyötyvät
maahanmuuttajanuoret ja ns. erityisnuoret, mutta yhä enenevässä määrin myös ihan tavalliset mutta lukuharrastuksessaan syystä tai
toisesta kompastelevat nuoret.
Tiaisen
edellinen selkonuortenkirja Poika joka katosi (Avain 2015) pohjautui
nuortenromaaniin Poistui kotoaan (Tammi 2005).
Tatu, Iiris ja Pääkallomies on kuitenkin aivan uusi,
itsenäinen selkokirja, kuten myös parin vuoden takainen ja juoneltaan vetävä Kyttäyskeikka (Avain 2014).
Psykologisesti
taiten ja herkkävaistoisesti Tiainen kuvaa murrosikäisen Tatun etäihastusta itseään
vanhempaan kauniiseen Iirikseen, joka työskentelee parturi-kampaamossa. Erinäisten
sattumusten ansiosta Tatu huomaa, että Iiriksen poikaystävillä ja
miestuttavilla ei ole kaikilla aivan pyyteettömiä aikeita tai helliä aatoksia
Iiristä kohtaan.
Tiainen
pitää jännitteen yllä karsien turhat rönsyt ja fokusoiden vain olennaiseen.
Selkokirjassa ytimekäs ja riittävän imuisa juoni on tärkeä. Lukijan
mielenkiintoa on pidettävä yllä vielä tavanomaista nuortenromaania
kurinalaisemmin, kernaasti viimeiseen sivuun asti.
Edelleen
monet selkokirjat vähättelevät sovinnaisilla aihevalinnoillaan ja toisaalta
kirjan ulkoasullaan lukijakuntaansa. Tiaisen kompaktissa tarinassa on myös
tummia juonteita, jotka tässä yhteydessä ovat lukijakuntaa ajatellen pelkästään
plussaa.
Kansainvälisen
kuvatoimiston kautta valittu kansikuva antaa päähenkilöstä hiukan väärän
oloisen kuvan. Tatu ei ole mikään
jurottava nuori, vaan oikeudentuntoinen, toimeen tarttuva nuorukainen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti