tiistai 7. maaliskuuta 2017

Lasten ja nuorten aforismit ovat nyt pop




Roope Kankare, Sampo Mustonen & Jalo Niinikangas: KaMuNi, 354 elämänviisautta, piirrokset Roope Kankare, 141 sivua, Enostone 2016.

Minka Heino: Pinnalla. Pop! Lasten aforismikirja, 44 sivua, Suomen aforismiyhdistys 2017. Taitto Jari Tammi. 





Lasten ja nuorten ääni kuuluu nykyisin monella foorumilla. 

Aika ajoin koululaiset osallistuvat sanomalehtien yleisönosastossa jopa keskusteluun lasten ja nuorten vähentyneestä lukemisesta.  Toimertumisen kimmokkeena voi toki olla äidinkielen ja kirjallisuuden tunnilla annettu tehtävä laatia mielipidekirjoitus pikemminkin kuin aito halu vaikuttaa, mutta siitä viis.


Kolmen espoolaisen 13-vuotiaan pojan laatima elämänviisauskirja ottaa sekin rivien välissä kantaa poikiin liittyvään huolipuhekeskusteluun. 

Roope Kankare, Sampo Mustonen ja Jalo Niinikangas kyllästyivät eri tahoilla kuulemaansa totena pidettyyn väitteeseen, että suomalaiset pojat eivät enää lue mitään. KaMuNi sisältää 354 elämänviisautta, jotka osoittavat, että pojat osaavat kirjoittaa ja ajatella syvällisiä.




Ajatuksista konkreettisiin tekoihin ja valmiiksi kirjaksi asti hanketta ryyditti varmasti poikien steinerkoulutausta sekä Jalo Niinikankaan isovanhempien, Liisa ja Kari Niinikankaan, luotsaama pienkustantamo Enostone.

Kokoelma on jaoteltu monien klassisten aforismiteosten tapaan erilaisiin aihealueisiin,  joissa ovat esillä kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä. 

Päivänpolttavaa nuorisokulttuuria aforismeista on turha etsiä. Osa aforismeista tuntuu jo ennen luetuilta. Kokoelman riemastuttavinta antia ovat kliseisten viisauksien tai sanontojen lakoniset muunnelmat sekä koululaisvitsien henkeen laaditut nokkeluudet.

Ja miten naulan kantaa pojat kirjoittavatkaan lukemisesta:

Lukeminen on helpompaa kuin luetun ymmärtäminen.

Sokerina pohjalla 354 elämänviisauden jälkeen on innostava aukkosanatehtävä, joka kannustaa sommittelemaan ikiomia viisauksia.  – Mikä mainio idea levittää tietämystä aforismeista sanataidekouluissa, päiväkodeissa, esikouluissa ja kouluissa!  

Vihtiläisen Minka Heinon (s. 1976) Pinnalla. Pop! tuo aforismit myös pienten lasten ulottuville. Tästä kirjasta on kuitenkin turha etsiä  edellisen elämänviisauskirjan kaltaista klassista aforismikaavaa. 

Heinon iskevä ja äärimmilleen karsittu muoto muistuttaa perinteistä aformismia enemmän niukkaakin niukempaa proosarunoa, sana-assosiaatiota tai japanilaista kurinalaista tanka- ja haikurunoutta.

Aiheet löydetään lapsen välittömän kokemuspiirin sisältä arkisista asioista:

Heijastin, kulkijan diskopallo. 
Repun pohjassa reikä – tietovuoto! 
Tulla toiseksi, käyttäytyä kuin viimeinen.

Lyhyiden, muutaman sanan aforismien kuvittaminen on haasteellista. Heino on päätynyt sekatekniikkaan: jokainen aukeama on saanut oman väritaustansa, johon on piirretty erilaisia esittäviä tai viitteellisempiä hahmoja. 

Kansikuvaan olisi toivonut enemmän iskevyyttä. 

Kirjaa mainostetaan ensimmäisenä suomalaisena lasten aforismikirjana.



Ihmettelyn ideaa ja sanaleikkejä varioidaan myös näissä lastenkirjoissa:

Tittamari Marttinen: Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää, kuv. Virpi Penna, Kirjapaja 2011

Petra Heikkilä: Makin makiikkaa, Lasten Keskus 2007

Petra Heikkilä:Lokin lokiikkaa, Lasten Keskus 2004

Leena & Matti Laitsaari: Taivaan kynä, linnun lehti, sanoja lasten suusta, kuvittanut Kristiina Louhi, WSOY 1996





1 kommentti:

Pikku Pia kirjoitti...

Kiitti kiva vinkeistä :D Tällaisiakin tarvitaan lasten sanailumaailmaan!