tiistai 5. huhtikuuta 2022

Nolouskertoimia











Maria Kuutti & Anne Muhonen: Roope, Make ja lusikkatesti, 120 sivua, Myllylahti 2022.

 

Maija Niinimäki: Viljami Vitikainen: Nolointa ikinä. Kuvitus Antti Yrjölä, 77 sivua, Reuna 2021 






 

Olin saanut kuulosuojaimet jo pienenä. Kävimme uutenavuotena kaupungilla katsomassa ilotulitusta. Äiti ja isä välittivät silloin korvistani ja pakottivat pitämään noloja kuulosuojaimia. Isompana pidin niitä, jotta en olisi kuullut ihan kaikkea. Korvistani ei välittänyt enää kukaan. Pahimmat ja vaarallisimmat metelit kuulin suojainten läpikin. (Niinimäki 2021, s. 30.)

 

 

Helppolukuiseen, yli 10-vuotiaille suunnattuun lastenkirjallisuuteen etsitään nyt vetoapua huumorista ja noloista tilanteista.

 

Kouvolassa asuva luokanopettaja Maija Niinimäki on  esikoiskirjassaan Viljami Vitikainen: Nolointa ikinä halunnut laajentaa nimenomaan penseästi lukemaan suhtautuvien alakoululaisten valinnanvaraa. 

 

Hän on kysynyt oppilailtaan hyvän kirjan kriteerejä ja sai kuulla, että he toivovat lukemiltaan kirjoilta lyhyyttä, hauskuutta ja ”ei lällyjä aiheita”.  Käsikirjoitusta tehdessä hän luetti sitä parilla kymmenellä lapsella ja otti heidän mielipiteensä huomioon.  

 

Lastenkirjallisuuden näkyvyys printtimediassa vähenee kuin se kuuluisa pyy maailmanlopun edessä, mutta verkkoon tuotetaan jatkuvasti lisää materiaalia. 


Yksi ilahduttava ilmiö on pienten kustantamoiden verkkoon lataamat lasten- ja nuortenkirjaiijoiden tekijähaastattelut. 

 

Olli Sarpon haastattelu taustoittaa kiinnostavasti Niinimäen esikoisen pyrkimyksiä. 

 

11-vuotiaan Viljamin ja hänen isoveljensä, teini-ikäisen Veikon, asiat ovat huonolla tolalla. 


Kumpikaan vanhemmista ei pysty huolehtimaan pojista:  

 

– Sano vaan suoraan. Isä ei halua tavata mua. Äiti on niin sekaisin aineista, ettei pysty tapaamaan ja Veikko on jossain laitoksessa. Mulla ei oo enää mitään eikä ketään.

 

Viljami saa paikan sijaisperheestä maaseudulta. 


Poika tarkkailee uutta ympäristöään hieman ylimielisesti, mutta huumori ryydittää havaintoja ja taittaa näin terän pahimmalta angstilta. 

 

Viljamin mielestä moni asia on nolo, kuten se, että
sijaisperhe pyytää tuomaan lähikaupasta vessapaperia.
 Antti Yrjölän kuvitusta Maija Niinimäen lastenromaaniin
Viljami Vitikainen: Nolointa ikinä (Reuna 2021). 



Muut sijaisperheessä asuvat lapset, kolmevuotias Ruusu, yhdeksänvuotias Urpo ja varhaisteini Amelie, ovat Viljamin tavoin tuuliajolla vanhempiensa erilaisten ongelmien takia. 

 

Monet käytännön asiat ovat Viljamille vieraita. Jokaisen tulisi sijaisperheessä vuorollaan huolehtia tiskauksesta, mutta Viljamilla ei ole mitään käsitystä astioiden pesemisestä vanhanaikaisella tavalla, ilman astianpesukonetta. 

 

Huumorin ja paisuttelun kupeessa Niinimäki onnistuu kuvaamaan sijaisperheen aikuisten  huolenpidon ja kärsivällisyyden voimaannuttavaa merkitystä. 

 

Kun poika kohtaa kauppamatkalla uudet luokkakaverinsa, hän pystyy ensimmäistä kertaa sanallistamaan oman tilanteensa, kun yksi heistä kysyy, onko Viljamikin ongelmalapsi: 

 

– Ongelmia ovat perheet, joihin synnyimme.


Niinimäen esikoiskirja laajentaa tervetulleella tavalla lastenkirjallisuuden sankarihahmojen galleriaa. Lastensuojelun tukitoimia tarvitsevia lapsia ja nuoria on entistä enemmän, ja siksi on hyvä, että heillekin löytyy samastumispintaa kirjallisuudesta. 

Maria Kuutin Roope, Make ja lusikkatesti on nostanut jo teoksen nimeen urbaanilegendan, jolla on peloteltu koululaisia jo useamman sukupolven ajan. 

 

Kuudesluokkalainen Roope ja hänen paras kaverinsa Make odottavat pelonsekaisin tuntein lähestyvää terveystarkastusta. Make on nimittäin kuullut serkultaan, että tarkastuksessa terveydenhoitaja tekee kiusallisen lusikkatestin tarkistaakseen, että alapäässä on kaikki kunnossa. 

 

Ja kun pojat vielä näkevät, kuinka terveydenhoitaja pummii lusikoita laukkuunsa kouluruokailussa ja nuolee ne puhtaiksi, niin hämmennyksen soppa on tietysti valmis ja sakea. 

 

Roope haaveilee omasta moposta ja hän on kehittänyt äitinsä kanssa sopimuksen:   jos myönteisten Wilma-merkintöjen määrä lähtee nousuun, niin äiti harkitsee asiaa. 


Anne Muhosen kuvitus kiteyttää tapahtumia usein
kuvasarjoihin.Muhosen kuvitusta Maria Kuutin lastenromaaniin
Roope, Makea ja lusikkatesti (Myllylahti 2022).   



Asiaa mutkistaa kuitenkin se, että Roope joutuu jeesaamaan Makea koulussa, koska ystävän spontaani ja levoton luonne aiheuttaa usein hämminkiä.

 

Niinimäen kirjassa Viljami oppii, että tunteiden näyttäminen ei ole noloa, päinvastoin. 


Myös Roope saa huomata, että parhaalle kaverille voi oikeasti olla apua siitä, että tämä pääsee pienryhmäopetukseen.  

 

Terveystarkastuksessa ei lopulta tehdäkään poikien pelkäämää lusikkatestiä, ja terveydenhoitaja suhtautuu asioihin vallan luontevasti.


Alapäähuumorin sijaan kirjan ydinviesti keskittyykin – onneksi – ystävyyden teemoihin. 

 

Anne Muhosen kuvitusta on joka aukeamalla ja usein tapahtumia havainnollistetaan kuvasarjojen avulla. 


Kaikesta päätellen Maken ja Roopen edesottamuksista saadaan lukea myös kirjasarjan myöhemmissa osissa.




Lisää kirjoja, joissa lapset ja nuoret hyötyvät lastensuojelusta:


Terhi Kangas & Anna Aalto: Helgan ja Helmerin viikonloppuveli, Merkityskirjat 2019 / kuvakirja


Annemari Karjalainen, Emilia Säles & Minna Ahokas: Keltaisen talon ketut, kuv. Jonna Markkula, Perhehoitoliitto 2020 / kuvakirja


Toim. Sari-Anne Paaso & Pipsa Vario: Salapoliiisi Mäyrän käsikirja. Kuv. Ulla Phillips, Pesäpuu 2016 / kuva- ja tehtäväkirja


Azeb Hailu & Anita Polkutie: Punakorvan kaksi kotia: maahanmuuttajalapsi sijaisperheessä, toim. Christine Välivaara ja Tiina Eskola, Pesäpuu 2009 / kuvakirja


Christine Välivaara & Kirsti Pusa: Miuku Pörrönen, Pesäpuu 2006 / kuvakirja


Toim. Elina Hirvonen &  Juuli Hurskainen: Minä jaksan tämän päivän. Tarinoita lastensuojelusta, Kuv. Aino Sutinen. WSOY 2019


Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja pääkallomies, Avain 2016 / nuorten selkokirja


Tittamari Marttinen: Tuulensuoja, Tammi 2008 / nuortenromaani


 




 






 


Ei kommentteja: