Äitien ja tyttärien perhedynamiikkaa

Katarina von Numers-Ekman & Lotta Fors: En underbar mamma, Schildts & Söderströms 2021.

 

Lapsen arjesta kertovia kuvakirjoja ilmestyy valtavasti. Ilahdun aina, kun löydän niiden aiheista jonkin tuoreen alueenvaltauksen.  

 

Katarina von Numers-Ekmanin ja Lotta Forsin En underbar mamma on jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka perhedynamiikka kiinnostaa juuri nyt monia kuvakirjan tekijöitä. 

Kirja on omistettu ”till alla sorters mammor och barn” eli kaikenlaisille äideille ja lapsille. 

Sen voi myös ajatella sisarteoksena Oskar Kroonin ja Jenny Lucanderin kuvakirjalle Fakta om pappor (Förlaget 2021). 

 

 

 Näkymä päiväkodista. Lotta Forsin kuvitusta
Katarina von Numers-Ekmanin tekstiin kuvakirjassa 
En underbar mamma (Schildts & Söderströms 2021).

Ebban naapuriin on muuttanut uusi tyttö, Mirabell, joka on myös samassa päiväkotiryhmässä.

 

Hon har en tjock svart fläta och håller huvudet på sned när hon klipper och limmar. 

 

Lotta Forsin kuvitus näyttää, että näiden Ebban esiin nostamien tunnusmerkkien lisäksi Mirabellin iho on ruskea. Ihoonväriin tai etniseen taustaan liittyviä asioita ei kuvakirjoissa enää erikseen alleviivata, mikä on yksinomaan hyvä asia. 

 

Kun ollaan lähdössä ulos, Mirabellin taskusta putoaa käsinkirjoitettu lappu, jota Ebba ihmettelee. 

Mirabellin äiti on laittanyt tyttärensä taskuun tsemppiviestin ja piirtänyt suuren sydämen.

 

Ebban kiukku ja turhautuminen näkyvät mustana kehyksenä
 hänen päänsä ympärillä. Lotta Forsin kuvitusta Katarina von
Numers-Ekmanintekstiin kuvakirjassa En underbar mamma 
 (Schildts & Söderströms 2021). 

Ebba ei voisi kuvitellakaan, että hänen äitinsä tekisi moista! 

Hänen äitinsä on arkinen. Ebban mielestä äiti keskittyy kotona aina ihan vääränlaisiin asioihin, esimerkiksi jatkuvaan siivoamiseen, eikä äiti edes tunnu koskaan aidosti kuuntelevan häntä.

 

Äidillä ja isoäidilläkin on jotain skismaa, ja Ebbaa harmittaa sekin, että hän ei ole tavannut isoäitiä pitkään aikaan.

Ebban mielestä ystävän äiti jopa tuoksuu paremmalta (omenashampoolta!). Kotona Ebban nenää ärsyttävät äidin kynsilakan pistävä lemu ja voimakkaat siivousaineet.   

Mirabell on ollut syntyessään vain voipaketin kokoinen.
Perhealbumin kuvat kiinnostavat Ebbaa. Lotta Forsin
kuvitusta Katarina von Numers-Ekmanin tekstiin 
kuvakirjassa En underbar mamma 
(Schildts & Söderströms 2021).

 

Kun Ebba kyläilee uuden ystävänsä luona, hän saa kuulla, että Mirabell on ollut syntyessään voipaketin kokoinen keskonen. 

Ebballe näytetään valokuva-albumista kuvia pikkuruisesta vauva-Mirabelista. 

 

– Jag hade längtat efter Mirabell i manga år, säger mamman.

– Och när hon äntligen kom var hon så himla liten. Hon låg på sjukhuset i en värmelåda och växt till sig i flera månader innan jag fick ta hem henne till mig. 

 

Uhmassaan Ebba haaveileekin ihan erilaisesta äidistä ja kodista.  

Ebba oivaltaa, että oma äiti taitaa sittenkin olla paras.
 Lotta Forsin kuvitusta Katarina von Numers-Ekmanin
tekstiin kuvakirjassa En underbar mamma 
(Schildts & Söderströms 2021).

 

Kuvakirjan arjen kuvaus puhuttelee hieman eri tasoilla sekä lasta että aikuista. Aikuinen ääneenlukija ymmärtää, että Ebban äidin käytöksen takana voi olla töihin liittyväiä paineita, huolta toimeentulosta tai stressiä.

Lopulta Ebban äiti kuitenkin havahtuu ulos omien murheiden kuplastaan. 

Odotuksenmukaisesti äidin ja tyttären kohtaamisessa on suuria tunteita. 

En underbar mamma onnistuu kiteyttämään vanhemman ja lapsen välisen rakkauden tunnot kauniisti ja pelkistetysti.

 

Lotta Fors tavoittaa ensimmäisessä lastenkirjakuvituksessaan hyvin tarinassa taajaan vaihtuvat tunteet.

Katseissa ja kehon kielessä on latausta. 

En underbara mamma toi oitis mieleeni Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea -kirjat, joissa niin ikään käsitellään usein lapsen ja vanhemman suhdetta.

Kun sarjan ensimmäinen osa, Vesta-Linnea ja hirviöäiti (Tammi 2001), ilmestyi, olin siitä tohkeissani ja ehdotin yhteistä lukuhetkeä tuolloin kahdeksanvuotiaalle esikoistyttärelle. 

Äitinä koin, että kuvakirja käsitteli rohkeasti äidin ja tyttären ristiriitojenkin kyllästämää suhdetta, lapsen uhmaa ja tummien tuntojen syviä vesiä. 

Luin kirjan hänelle ääneen, mutta tytär torjui kirjan ja olin itse tykönäni pettynyt. 

Vasta matkan päästä olen oivaltanut, että kirjan torjuminen saattoikin johtua juuri siitä, että se tuli liian "iholle" ja hämmensi lasta. 

Jotkut lastenkirjat saattavatkin olla enemmän terapiaa aikuiselle!