Visuaalisesti vangitseva kuvakirja merestä ja yksin olon oikeutuksesta

Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri, 36 sivua, Teos & Förlaget 2018.

Suomenruotsalaiset kuvakirjan tekijät ovat jo hoksanneet, että niukka teksti koituu kuvakirjan eduksi.

Lena Frölander-Ulf (s. 1976) jatkaa Minä, Muru ja metsä –kuvakirjasta tutun lapsen pelkojen työstämistä. Isä, minä ja meri on ilmestynyt myös ruotsiksi Pappa, jag och havet. 

Tunnetaitokirjoja ilmestyy lapsille nyt todella paljon. Suuri osa tarjonnasta on sanomaltaan hyvinkin ohjelmallisia, mutta tässä kuvakirjassa viesti on piilotettu lapsen itse oivallettavaksi.

Tässä kuvituskuvassa on mukana myös äänet, tuoksut ja aurinko! 
Lena Frölander-Ulfin kuvitusta kuvakirjaan
  Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget 2018). 

Lasten introverttiydestä ja erityisherkkyydestä on viime aikoina keskusteltu paljon lastenkasvatukseen ja perhedeynamiikkaan liittyvillä foorumeilla. 

Aiemmassa kuvakirjassa selätettiin pimeän pelkoa ja uutuudessa pohditaan rakentavasti sitä, onko kaikkien oltava suuna ja päänä tutustumassa jatkuvasti uusiin ihmisiin, jos viihtyy paremmin yksinään.

Isä rakastaa merta. Hän rakastaa aaltoja. Hän rakastaa levässä piileskeleviä kaloja. 

Eniten isä rakastaa veneilyä.

Hän tykkää ajella päivät pitkät ja käydä tervehtimässä ventovieraita.   

”Ytterössä on paljon kivoja lapsia!” isä sanoo.

Muru heiluttaa häntää. 

Suomen saariston idylliä? Tarkkaavainen katsoja kiinnittää kuitenkin 
huomiota laiturille työntyviin lonkeroihin. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta 
kuvakirjaan Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget 2018). 

Lapsi ei riemastu lainkaan isän ehdotuksesta tutustua Ytterön saaren lapsiin.

Hän seuraa muiden leikkiä turvallisen välimatkan päästä rannalta ja tempautuu huimaan mielikuvitusseikkailuun vedenalaiseen maailmaan juhlimaan yhdessä Hector Hauen ja muiden vedenelävien kanssa.

Frölander-Ulfin kuvitus on visuaalisuudessaan huima. 

Hän käyttää taiturimaisesti työlästä raapetekniikkaa, jossa vähitellen raaputetaan tumman värin alta nyansseja esiin. Käsivarainen raaputus tekee pinnasta tavattoman eloisan ja  siksi niin lumoavan. Meri kimmeltää auringossa ja vedenalainen maailma on yhtä aikaa hitusen jännittävä ja silti kutsuva.   

Vedenalisessa valtakunnassa on uponnut laiva, jossa merenväki
pitää juhliaan. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta kuvakirjaan
 Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget 2018). 

Tapahtumia seurataan koko ajan keskushenkilölapsen näkökulmasta. 

Kirjaa lukeva tai ääneen lukua kuunteleva lapsi pääsee siis konkreettisesti jännittävien tapahtumien ytimeen ja voi peilata näin myös omia tuntemuksiaan ja sietokykynsä rajoja. 

Tarina jatkuu vielä sisäkannessa: isä ja lapsi nauttivat kahdenkeskisestä uimahetkestä ja hauet kuulostelevat veden alla uimisesta kantautuvia ääniä. 

Niukka teksti houkuttaa myös sepittämään tarinaa eteenpäin ja tulkitsemaan avoimeksi jääviä yksityiskohtia. Hyvän lastenkirjan tunnusmerkki sekin! 

Vangitsevan tunnelman ja kuvituksen hallitsevan roolin takia kuvakirja täyttää myös hiljaisuuden lastenkirjan tuntomerkit. 

Ilman mitään erikoistehostetekniikkaa tässä kirjassa pystyy haistamaan meren, kuulla lokin kirkaisut ja tuntea auringon paahteen ihollaan. 

Herkästä, yksin viihtyvästä lapsesta kertoo myös ruotsalaisen Pija Lindenbaumin Henna -kuvakirjasarja (WSOY 2002–2012, suom. Päivö Taubert ja Anna Kervinen).