Virolaista määrämittaista huumoria

Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon, kuvittanut Christer Nuutinen, suomentanut Heli Laaksonen, 61 sivua, WSOY 2018.

Andrus Kivirähk (s. 1970) on yksi Viron tunnetuimpia nykykirjailijoita. Hänen aikuistenkirjojensa tunnusmerkkejä ovat groteskius ja absurdius.

Kivirähkin lasten tarinakokoelma Koiranne alkaa kohta kukkia ilmestyi suomennoksena pari vuotta sitten Otavan kustantamana. 

Uusi kokoelma Kun Musti muni mummon (alk. Karneval ja kartulisalat 2015) on äskettäin tullut julki WSOY:ltä.

Kirjan visuaalinen ilme on edellistä suomennosta onnistuneempi. 

Aloittelevat lukijat otetaan nimittäin typografiassa ja Christer Nuutisen tarinoiden huumoria karikatyyrisillä hahmoilla myötäilevässä kuvituksessa paremmin huomioon.

Uudessa kokoelmassa ei kuitenkaan ole edellisen kokoelman veroisia nasevia ja mieleen jääviä tarinoita. 

Lastenkirjoissa Kivirähkin räväkkyys näkyy yllättävinä tulokulmina ja makaaberienkin asioiden perusteellisena älllistelynä. Tarina Nappi hukkaa pojan kertoo pojasta, jonka housuista putoaa nappi. Tapahtumassa samastutaan napin tuntemuksiin. 

Useammassakin tarinassa kerrotaan ruoka-aineista. Grillimakkara kadehtii piparien elämää piparkakkutalossa ja yrittää päästä  sinne kylään. Tietokone on perso hillolle. Ruokapöydälle ilmaantuu muukalainen, joka lesoilee olevansa ulkomainen herkku. Muukalainen paljastuu kuitenkin kammaksi ja se häädetään pois.

Kokoelman aloittava nimitarina Musti alkaa näyttleijäksi on käänteiltään sähäkkä. Maijan koira ei ymmärrä toden ja kuvitellun leikin eroja.

Maija haluaa leikkiä Mustin kanssa Punahilkka-satua:

Maija vei Mustin olohuoneeseen jossa isoäiti istui katselemassa televisiota. 

”Katso, siellä hän nyt on”, kuiskasi Maija. ”Anna mennä!”Musti teki niin kuin oli käsketty. Se lönkytti isoäidin luo ja söi tämän suihinsa. Maija säikähti. 

”Musti!” rääkäisi Maija. ”Mitä sinä menit tekemään! Tämähän oli vain leikki. Ja sinä nielaisit koko isoädin oikeasti. Hölmö!” 

Musti alkoi uikuttaa onnettomana. Se ei ymmärtänyt, mitä oli tehnyt väärin. Kunnon koirahan tottelee käskyjä. 

”Isoäiti!” huhuli Maija Mustiin. ”Miten siellä menee?” 

”Täällä on säkkipimeää”, isoäiti vastasi koiran vatsasta. ”Tuliko sähkökatkos vai mitä?”

Musti-koira eläytyi Punahilkka-leikkiin vähän turhan
 perusteellisesti. Christer Nuutisen kuvitusta Andrus Kivirähkin
tarinakokoelmaan Kun Musti muni mummon (WSOY 2018). 

Tarinan loppu kiertyy onnelliseksi. Isoisä keksii aloittaa toisen leikin, jossa Musti on kana ja se ryhtyy munimaan. Mummo päätyy takaisin keinutuoliin ja Maija ja Musti lähtevät pihalle jatkamaan pallon heittämistä.

Kivirähkin edellisen suomennoksen arvion yhteydessä etsin sille suomalaisia verrokkeja. 

Sari Peltoniemen arkisista tilanteista äkisti outouden puolelle nitkahtavat tarinat (Gattonautti ja muita arkisatuja, Tammi 2012) ja Alexandra Salmelan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos 2013) päihittävät mennen-tullen Kivirähkin vinksahtaneet tarinat. 

Listan jatkoksi voisi lisätä vielä Jukka Laajarinteen Ruoalla ei saa leikkiä (WSOY 2009).

Tarinassa Runo koko perhe yrittää auttaa Akselia
kotitehtäväksi saadun runon tekemisessä. Christer Nuutisen
 kuvitusta Andrus Kivirähkin tarinakokoelmaan
Kun Musti muni mummon (WSOY 2018). 

Lieneekö kyse myös kansallisen huumorin eroista? Enkö yksinkertaisesti ymmärrä virolaisen huumorin suomalaisesta poikkeavia nyansseja?

Heli Laaksonen pitäytyy suomennoksissaan kirjakieleen. Yhdessä tarinassa, Pikkutäti ja sireenipensas, täti kuitenkin puhuu lounaissuomalaista murretta.  

Edeltävän kokoelman tapaan myös nämä uudet, määrämittaan kirjoitetut tarinat ovat ilmestyneet alunperin lastenlehti Tähekessä.