Pikku Kakkonen on ykkönen

Tampereen Tohlopissa toimitettava lasten makasiiniohjelma Pikku Kakkonen on lapsiperheiden keskuudessa jo saavuttanut instituution aseman. 

Pikku Kakkonen on  Suomen luotettavin julkinen lapsenvahtipalvelu, jonka lastenkasvatuksellisiin linjauksiin voi aina luottaa. 

Ylikansallisen lastenohjelmatarjonnan lisääntymisestä huolimatta Pikku Kakkosessa liputetaan edelleen näkyvästi  suomalaisen lastenkulttuurin puolesta sekä tarjotaan näin myös työtilaisuuksia alan ammattilaisille.  

Hyvällä syyllä voi sanoa, että Pikku Kakkosesta on kehittynyt suomalaisen lastenkulttuurin puolesta monipuolisesti puhuva brändi.

Pikku Kakkosen toimitus seuraa ajan ilmiöitä ja reagoi niihin nopeasti. Iltasatujen ja lapselle lukemisen puolesta on rummutettu alusta alkaen, mutta viime aikoina lasten kirjallisuuskasvatukseen on löydetty myös uusia  elämyksellisiä tulokulmia. 

Pikku Kakkosen erityisansio  kaupallisiin lastenohjelmasisältöihin verrattuna on ohjelmakonseptin vuorovaikutteisuus:  rohkeasti persoonalliset ja parhaimmillaan myös eri ikäpolvia edustavat juontajat ottavat suoran kontaktin lapsikatsojaan. 

Pikku Kakkosen monipuolinen sisältö tuo suomalaiset ja kansainväliset perinteet, lapsen arjen ja eri taiteenlajit tutuiksi taapero-ikäisistä alakoululaisiin asti.  

Lastenkirjahylly ja rouva Huu onnittelevat lämpimästi tänään 40 vuotta täyttävää Pikku Kakkosta. 



Juhlavuoden tapahtumista löytyy tietoa 40-vuotisjuhlasivuilta. 

Tänään esitetään TV 2:lla klo 19 kaksituntinen Alli Haapasalon ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti Pikku Kakkosen vaiheista. 

Kylliksi vai jopa liikaa?

Yleisradio julkisti viime viikolla  itsenäisyyden juhlavuoden ison satsauksensa, Kirjojen Suomi -hankkeen kirjalistan, joka on odotetusti herättänyt paljon keskustelua.  

Päävastuun kirjavalinnoista kantavat Yleisradion kirjallisuustoimittajat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen. Heidän tehtävänsä ei todellakaan ole ollut niitä helpoimpia. Kokonaisuus on syntynyt palapelinä, jossa on arvatenkin ollut alun perin rutkasti 100 palaa enemmän liikkuvia teoksia, joista on ollut pakko luopua yleisen edun, logiikan ja annetun rajauksen vuoksi.

Nowak ja Puttonen korostavat, että valinnat eivät noudata kirjallisuushistorian kaanonia. Joukkoon on haluttu ottaa myös kohauttavia yllätyksiä. Valitut 100 kirjaa kertovat kukin jotakin kiinnostavaa itsenäisyyden ajan Suomesta.

Lasten- ja nuortenkirjoista mukana ovat uusimmasta vanhimpaan

Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko, Otava 1997

Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän, Karisto 1961

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita, WSOY 1957

Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt, WSOY 1955

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, WSOY 1950

Anni Swan: Pikkupappilassa, WSOY 1922

Lastenkirjaväki on tottunut nurkumaan näkymättömyyttä ja kaltoinkohtelua, mutta tätä kuuden kirjan edustusta 94 aikuistenkirjan rinnalla voi kyllä pitää todellisena työvoittona! 

Lastenkirjavalinnat painottuvat 1950-luvulle. Se ei ole ihme, sillä sodan jälkeen Suomessa ryhdyttiin luomaan uutta, modernia lasten- ja nuortenkirjallisuutta, joka innoitti myös monia aiemmin aikuistenkirjailijoina tunnettuja tekijöitä.

Kauempaa näkee selvemmin, sanoo vanha sananlasku. Ehkä siksikin lasten- ja nuortenkirjavalinnat painottuvat vanhempaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.

Toisaalta muutaman vuoden takainen SKS:n kustantama uusi kirjallisuushistoria,  Suomen nykykirjallisuus 1-2,  otti jo kiitettävästi lukuun myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden linjauksia 1990-luvulta nykyhetkeen.

Uudempi lasten- ja nuortenkirjallisuus jää siis Mauri Kunnaksen täsmätilauskirjan, Tyrvään kirkon tuhopolton jälkeen hyväntekeväisyystyönä ilmestyneen Koiramäen joulukirkon varaan. Se on myös ainoa kuvakirjan kriteerit täyttävä listan teos.

Nuortenkirjavalinnoissa korostuu tyttökirjallisuus, peräti kolmella teoksella Anni Swanilta, Anni Polvalta ja Rauha S. Virtaselta. 

Olisiko Polvan tai Virtasen voinut korvata vaikkapa Väinö Riikkilän Pertsalla ja Kilulla tai jollakin itsenäisyyden ajan alussa ilmestyneellä merkittävällä Otavan Poikien seikkailukirjaston teoksella?

Sotavuosilta ei ole joukkoon päässyt lainkaan lasten- tai nuortenkirjaa. Yrjö Kokon Pessi ja Illusia ilmestyi jatkosodan rauhantunnusteluiden aikaan ja sen voisi  – myös painosmäärissä mitaten – lukea yhtenä suomalaisten taistelutahdon symbolina.

Pessiä ja Illusiaa paljon enemmän jäin kuitenkin kaipaamaan suomalaisten sotatraumojen kuvauksena Oiva Paloheimon Tirlittania.

Kirsi Kunnakselta on mukaan seuloutunut Tiitiäisen satupuun sijasta Tiitiäisen tarinoita. Runous ylipäätään on unohtunut tyyten listalta. Linjaus sekin, mutta Tiitiäisen satupuun merkitys lastenkirjakonventioiden ravistelijana on kyllä ollut kiistaton.

Kirjojen Suomi -listauksen tärkein tehtävä on herättää keskustelua uudesta ja vanhasta kirjallisuudesta. Sellaisenaan nykyinen listakin toimii erinomaisesti.

Rouva Huu lupaa tutustuttaa Lastenkirjahyllyn lukijat kuluvan vuoden aikana muiden muassa R. W. Palmrothin & Arnold Tilgmannin  Tipu sotilaaseen, Rakel Hyvärisen punaiseen tyttöön, Antti Jalavan siirtolaisromaanin päähenkilöön Markkuun,  Aili Konttisen sotalapseksi Ruotsiin lähetettyyn Inkeriin, Tuomi Elmgren-Heinosen lottatyttöön ja Hellevi Salmisen sivariin. Jokainen näistä lasten- ja nuortenkirjasankareista  puhuu painokkaasti kirjoittamisajankohtansa taustaa vasten Suomen historiasta, menneestä ja tulevasta ja olevasta. 

Minulla oli ilo päästä keskustelemaan Kirjojen Suomi –hankkeessa toimittaja Pietari Kylmäsen johdatuksella Seljan tytöistä Rauha S. Virtasen ja Tiina-sarjasta tietokirjailijan ja kirjailijan Kirsti Mannisen kanssa. 

Läsnä vai poissa?

Kristina Myrray Brodin & Maija Hurme: Allt är precis som vanligt, 40 sivua, S & S 2016.

Tässä mainio todiste siitä, kuinka hurjia lapsen tunteita nykyisin uskalletaan kuvakirjoissa käsitellä. Ja hyvä niin.

Perheen ainokainen  – tyttö tai poika, sillä ei ole merkitystä – tuntee itsensä omassa kodissaan ulkopuoliseksi. Vanhemmat eivät lapsen kokemuksen mukaan ole ”läsnä”. Tämä saa lapsen miettimään, mitä tapahtuisi, jos häntä ei olisikaan, jos hän joutuisi hukkaan.

–  Om ja inte fanns mer skulle ni bli ledsna då? undrar jag. 

–   Ja, då blir vi ledsnast i världen, säger pappa. 

–  Ja, då blir vi ledsna så vi dör, säger mamma. 

 Men de har ingen tid. Allt är precis som vanligt.

Pienen perheen idylli näyttää lapsen näkökulmasta ihan toiselta.
Maija Hurmeen kuvitusta Kristina Myrray Brodinin tekstiin kuvakirjassa
Allt är precis som vanligt ( S & S 2016). 

Lapsi mielikuvittelee, mitä seuraamuksia siitä koituisi, jos hän joutuisi hukkaan. Kuinka päiväkodissa asiaa puitaisiin, kuinka isä joutuisi hälyttämään poliisipartionkin mukaan etsintään, kuinka päiväkodissa käynnistyisi surutyö hänen katoamisensa vuoksi. Jopa tyttö, joka aina kiusasi häntä, on nyt murheissaan.

Suuretsinnät käynnistetään, mutta lapsi pysyy visusti piilossa...
Maija Hurmeen kuvitusta Kristina Myrray Brodinin tekstiin kuvakirjassa Allt är precis som vanligt ( S & S 2016).  

Plötsligt är jag rädd. Tänk om jag inte hinner tillbaka. Om mamma och pappa hinner dö av ledsnad. Jag vill inte vara försvunnen längre.

Kristina Myrray Brodin ei solmi tarinaa siistille rusetille. Muuttuuko lapsen elämässä mikään? Paljon jää myös tulkinnan varaan, tapahtuiko "ajatusleikki” tosiaan vain lapsen mielikuvituksessa? 

Kirjan piikki osuu yhtä kaikki kipeästi aikuiseen: annammeko me ainutkertaisen arjen lipua ohi, kun meillä on olevinaan jotakin tähdellisempää tekemistä. Älypuhelin ja kannettava tietokone keittiössä riittävät hyvin ravistelemaan omatuntoa.

Näin tummaksi tihentyy lapsen fantasia omasta katoamisestaan. Maija Hurmeen kuvitusta Kristina Myrray Brodinin tekstiin kuvakirjassa Allt är precis som vanligt ( S & S 2016). 

Maija Hurmeella on hienovireinen taito ladata pelkistettyihin kuvituksiinsa monitulkintaisuutta, joka lihottaa tarinaa merkittävästi. Hurme on suomalaisten nykykuvittajien joukossa harvinainen sävykkään akvarellitekniiikkansa takia.   

Lapsen näkymättömyys kuvataan haaleana kuplana aukeamalla. Samankaltaista ratkaisua on käyttänyt myös Christel Rönns Katarina van Numers-Ekmanin kanssa toteutetussa kuvakirjassa Konrad ja Kornelia (Schildts 2010) kirjassa, jossa päähenkilön, vanhan naisen, mielikuvitusystävä, esiintyy kuvissa ääriviivoiltaan haaleampana hahmona.

Suomalaiset lastenkirjakuvittajat tekevät nykyisin ilahduttavan paljon yhteistyötä myös yli Suomen rajojen. Yhteistyötä on eniten Ruotsin suuntaan. Maija Hurmeen lisäksi mm.  Linda Bondestam, Christel Rönns, Mervi Lindman, Salla Savolainen ja Erika Kallasmaa ovat osallistuneet kirjahankkeisiin Suomenlahden toisella puolella, ja kaikkia heidän Ruotsiin kuvittamiaan kirjoja ei tunneta Suomessa lainkaan.  

Lisää aiheesta voi lukea uusimmassa Kuvittaja-lehdessä 4/2016 julkaistusta artikkelistani Kuvakirja maailmalle. Kärsivällisyys ja rohkeus auttavat yli rajan menevissä kuvitushankkeissa.

Ruotsalainen Kristina Myrray Brodin (s. 1953) perusti Facebookiin Barnboksförfattare och barnboksillustratörer -ryhmän. Hän etsi ryhmän kautta kuvittajaa uudelle käsikirjoitukselleen, jolla oli jo kustantajakin valmiina. 

Maija Hurme viehättyi FB-ryhmään liitetystä tekstinäytteestä ja otti yhteyttä Myrray Brodiniin, joka ihastui heti Hurmeen kuvitusnäytteisiin. Kirja toteutettiin yhteisenä hankkeena suomenruotsalaisen S & S-kustantamon kanssa.

Vombat on pieni, vuonna 2008 perustettu ruotsalainen kustantamo, joka on keskittynyt 2-18-vuotiaiden lasten ja nuorten kirjallisuutteen. Yhteiskunnallisesti tiedostavia painopisteitä on monia: mm. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, sukupuolisensitiivisyys ja tasa-arvoinen kasvatus.

Tyttö manaa kaikki perheenjäsensä kuolleiksi. Vain Misse-kissa jää jäljelle.
Per Ekholmin kuvitusta Gisela Frisenin tekstiin kuvakirjassa Mua niin hirveesti
kiukuttaa (WSOY 1975). 

Kristina Murray Brodinin ja Maija Hurmeen kuvakirja ei mustasta aiheestaan huolimatta ole ainutkertainen. Tanskalainen Jens Sisgaardin & Arne Ungermannin kuvakirja Ypö yksin maailmassa (WSOY 1948) kertoo pikkupojan kaikkivoipaisesta kuvitelmasta, millaista olisi olla ilman auktorisoivien aikuisten käskyjä yksin maailmassa. 

Ruotsalaisessa Gisela Frisenin & Per Ekholmin kuvakirjassa Mua niin hirveesti kiukuttaa (WSOY 1975) tyttö riitaantuu parhaan kaverinsa kanssa ja manaa vihanpuuskassaan kaikki kuolleiksi. 

Tove Appelgrenin & Salla Savolaisen kuvakirjassa Vesta-Linnea mieli mustana (2008 Tammi) tyttö kyllääntyy pikkusisaruksiinsa ja vetäytyy meren rantaan miettimään omia hautajaisiaan.