Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvitustekniikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvitustekniikat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. elokuuta 2025

Kotimaisen kuvakirjan juhlaa Taidehallissa


 




Kollektivet: Linda Bondestam, Jenni Erkintalo, Lena Frölander-Ulf, Edith Hammar, Maija Hurme, Erika Kallasmaa, Jenny Lucander, Laura Merz, Sanna Pelliccioni & Maria Sann. Kymmenen suomalaisen taiteilijan ja kuvittajan yhteisnäyttely Helsingin Taidehallissa 15.9. 2025 asti. 
 









Kotimainen kuvitustaide on vallannut Helsingin Taidehallin. 

Kollektivet-näyttelyn voi tulkita toivorikkaasti signaalina siitä, että kuvittajan työpanosta ja taiteellista näkemystä arvostettaisiin  Suomessa nykyisin huomattavasti aiempaa enemmän. 
 
Edellinen merkkipaalu oli vuonna 2014 yhdeksän suomenruotsalaista kuvittajaa
esitellyt By-näyttely, joka lähti Tammisaaresta kiertueelle myös muualle Suomeen sekä Ruotsiin ja Frankfurtin kirjamessuille Saksaan.


Kollektivet-näyttelyn seinäprintti muistuttaa nasevasti, että
kuvakirjat ovat lapsen ensimmäinen kosketus
kuvataiteeseen. © PHH

 
Kollektivet-näyttelyn tavoitteena on havahduttaa erityisesti aikuiset tutustumaan suomalaiseen kuvitustaiteeseen. Lapsikatsojiakaan ei toki ole unohdettu. Näyttelyssä on paljon elämyksellisiä ja moniaistisia tiloja lapsille. 

Avajaisten tungoksessa 14. elokuuta näitä kohteita oli valitettavasti haastavaa kuvata. 
 
Näyttelykutsussa haluttiin huomioida lastenkirjakuvittajien ohella myös aikuisille suunnatut kuvittajat, mutta kymmenikköön valittiin lopulta vain yksi kuvittaja, Edith Hammar. Hänen groteskit, provosoivat ja avoimen seksuaaliset mutta humoristiset tussi- ja lyijykynäkuvituksensa poikkeavat kantaa ottavuudellaan ja pidäkkeettömällä yhteiskunnallisuudellaan yhdeksän muun kuvittajakollegan tyylistä ja tavoitteista. 

Hammarilla oli jo viime vuoden joulukuussa Ruotsin Modeerna Museetin yhteisnäyttely yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Nicole Eisenmanin kanssa. 
 
Tammisaaren By-näyttelyn tavoin myös Kollektivet-näyttelyssä enemmistö kuvittajista on taustaltaan suomenruotsalaisia. Näyttelyn työkielenä on ollut ruotsi, joten hakijoilta edellytettiin kohtuullista ruotsin kielen taitoa. 

Näyttelyn päärahoittajina on ollut lukuisia suomenruotsalaisia rahastoja ja säätiöitä. Yhtenä keskeisenä yhteistyökumppanina on toiminut myös Moomin Characters. 
 
Vähimmäisvaatimuksena näyttelyhaussa oli, että kuvittaja on julkaissut kolmen vuoden aikana ainakin yhden teoksen suomalaisen kustantamon kautta. 

Erika Kallasmaata lukuunottamatta kaikki muut kuvittajat ovat debytoineet ja vakiinnuttaneet asemansa kuvakirjailijoina vasta 2000-luvun aikana (Kallasmaan ensimmäiset lastenkirjakuvitukset ilmestyivät Erika Kovasen nimellä jo 1990-luvun lopulla). 

Kallasmaan erityisosaamisen aluetta ovat kuvarunokirjojen kuvitukset; hän on kuvittanut useampia Laura Ruohosen lastenrunokirjoja (Otava ja Into kustannus).
 

Sanna Pelliccionin kuvitusoriginaali Eppu Nuotion tekstiin
perustuvaan kuvakirjaan Anteeksi (S&S 2025). Puuväreillä tehty 
kuvitus jäljittelee lapsen piirustustyyliä, ja niinpä myös kuvituksen
"ripustus" on arkinen ja konstailematon. © PHH



Lapsiperheet tuntevat todennäköisesti parhaiten Sanna Pelliccionin Onni-poika -kuvakirjat (Minerva 2007–2018 ja Etana Editions v:sta 2019)

Pelliccioni on tehnyt yhteistyötä myös monien lastenkirjailijoiden kanssa. Pelliccionin kuvituksille on ominaista kokeilunhalu ja monien eri kuvitustekniikoiden (muste-, tussi-, lyijykynä-, värikynä-, vesiväri- ja väriliitutekniikat). Yhden kuvakirjan kuvituksen hän on toteuttanut jopa muovailuvahasta! (Mata-Mii seikkailee, Tammi 2013).   
 
Laura Merzin musteella ja tussilla loihtima graafisen pelkistetty tyyli on kaukana perinteisestä suomalaisesta kuvakirjakuvituksesta: Merzin vaikutteet tulevat lastenkirjakuvitustaiteen sijaan pikemminkin modernista kuvataiteesta.  Hän on asunut nuorena Skotlannissa ja  asuu nyttemmin Berliinissä ja Suomessa. 


Merzin taidokasta mustekuvitusta yhdessä Aino Järvisen kanssa
tehtyihin kuvakirjoihin Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa
(Etana Editons 2016 ja 2019). © PHH


Merz on julkaissut kolme kuvakirjaa Tuhat ja yksi otusta ja Otusten joukossa (Etana Editions 2016 ja 2019) yhdessä Aino Järvisen kanssa sekä aakkosrunokirjan Absurdit aakkoset (Etana Editions 2022) yhdessä runoilija Harri Hertellin ja säveltäjä Pentti Luomakankaan kanssa).

Merzin uusin poikkitaiteellinen ympäristötaidehanke oli Helsingin Kalasatamanpuistossa viime viikolla järjestetty avoin Radical play -työpaja (yhdessä Hemmo Honkosen ja Päivi Raivion kanssa). Työpajassa osallistujat saivat tunnustella, tutkia ja muokata erilaisia materiaaleja. Lapset ja aikuiset saivat rakentaa ja leikkiä muodoilla ja väreillä ja luoda näin kaupunkikuvaan väliaikaisia tilasidonnaisia teoksia. 
 
Jenni Erkintalo on paitsi kuvittaja niin myös vuonna 2014 aloittaneen kuvakirjoihin keskittyvän Etana Editons -kustantamon toinen perustaja. Erkintalon ja Réka Királyn luotsaama erikoiskustantamo keskittyy korkeatasoisen koti- ja ulkomaisen kuvakirjallisuuden kustantamiseen. 

Suomalaisen kuvakirjallisuuden 2000-luvulla saavuttama maailmanmaine onkin kiistämättä isolta osaltaan Etanan herkkien tuntosarvien ansiota. Esimerkiksi Marika Maijalan Ruusun matka (Etana Editions 2018)  julkaistiin vuonna 2023 Yhdysvalloissa Mia Spangenbergin kääntämänä. Kesällä 2025 Etana Editionsin kustantamon toiminnan luotsaaminen siirtyi kokonaan Erkintalon vastuulle. 


 
Lena Frölander-Ulfin raapekartongille tehtyjä kuvitusoriginaaleja
kuvakirjaan Fidel och jag i storstaden (Förlaget 2021,
 suom. Minä ja Muru metropolissa, Teos 2021). © PHH 


Lena Frölander-Ulfin kuvitukset syntyvät usein raapekartongille, joka mahdollistaa valon ja varjon lukuisat ainutkertaiset sävyt. Harvinaisen tekniikan ansiosta kuvituskuviin tulee myös maagista kolmiulotteisuuden vaikutelmaa. Frölander-Ulf on kirjoittanut myös lastenromaaneja (Nelson Tiikeritassu ja Rapsu-trilogia).  

Frölander-Ulfia, Maija Hurmetta, Maria Sannia ja Linda Bondestamia yhdistää se, että heidän teoksensa ilmestyvät poikkeuksetta samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi (Schildts & Söderströms, Förlaget, S&S ja Teos). Ruotsinkielisillä alkuteoksilla on näin etulyöntiasema myös Ruotsin kuvakirjamarkkinoille. Frölander-Ulf oli mukana jo edellisessä By-näyttelyssä, kuten myös Linda Bondestam ja Maija Hurme.
 
Kollektivet-näytteyn lastenkirjakuvittajista suurimman läpimurron Ruotsiin on tehnyt viime vuosina Linda Bondestam
. Hän on myös ensimmäinen suomenruotsalainen kirjailija, joka on valittu lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja arvostusta monin tavoin edistävän lastenkirjallisuusakatemian jäseneksi. Bondestamin Chop Chop: en tappers jordbos berättelse(Förlaget 2024, suom. Hopi Hopi: reippaan robotin tarina, Teos 2024, suom. Päivi Koivisto) sai myös Ruotsin arvostetuimman lasten- ja nuortenkirjapalkinnon, August-prisetin. Bondestamin tunnistettava tyyli syntyy usein sekatekniikalla, jossa on paljon kollaasielementtejä.  
 

Maija Hurmeen luonnoksia. © PHH


Maija Hurmeen, Maria Sannin ja Jenny Lucanderin kuvakirjakuvitukset keskittyvät kuvaamaan lapsen arkea. Heillä kaikilla on silti aivan oma uniikki ja tunnistettava tyylinsä ja tulokulmansa lapsen sisäiseen todellisuuteen.
 
Maija Hurmeen voi nähdä akvarellitekniikan suvereenisti hallinneen Maija Karman työn jatkajana. 
Hurme yhdistää vesivärikuvitukseensa lyijykynän lisäksi grafiittipulveria. Tekniikka tuo kuviin himmeän ja pehmeän pinnan, joka sopii hyvin sekä Hurmeen omiin kuvakirjoihn (uusimpana Varifrån kommer alla dagar? Schildts & Söderströms, suom. Mistä kaikki päivät tulevat? S&S) että yhdessä kirjailijoiden kanssa tehtyjen kuvakirjojen teemoihin. 
 

Jenny Lucanderin kuvitusta ja hahmojen luonnostelua
Jesper Wung-Sungin tekstin perustuvaan kuvakirjaan
Vad bestämmer jag? (Förlaget 2023, suom. Kuka saa päättää?
Etana Editions 2024). © PHH 


Hurmeen tavoin myös Maria Sann ja Jenny Lucander ovat uudistaneet suomalaisen kuvakirjan lapsikuvausta: heidän lapsisankarinsa ovat kaukana takavuosien sievistä ja moitteettomasti käyttäytyvistä mallilapsista. 

Olen jopa nimittänyt Maria Sannin lapsia kuvakirja-arvioissani ”rumiksi”, mikä tässä yhteydessä on ymmärrettävä kiitokseksi: Sann ei nimittäin siekaile kuvata myös lapsen raivoa, pettymystä ja surua ilman pidäkkeitä. Myös Jenny Lucanderin kuvituksissa on samaa rohkeutta kuvata lapsen vaihtuvia tunnetiloja ilman mitään filttereitä.



Kollektivet-näyttelyn kuvittajat olivat maalanneet näyttelyyn
 laajaksi panoraamaksi levittäytyvän muraalin.
Kuvassa vain osa teoksesta. © PHH


Taidehallin kattaus antaa hyvän käsityksen suomalaisen kuvakirjallisuuden nykykuvittajista. Aikana, jolloin kuvakirjan kuvittamiseen tarvitaan entistä enemmän tahtotilaa ja kutsumusta, kuvakirjan kuvittajien sukupuolijakauma on entistä naisvoittoisempi. 

Olisin kuitenkin kernaasti suonut, että otos olisi ollut hieman ulokkeisempi: esimerkiksi Ilja Karsikas, Matti Pikkujämsä ja Pasi Pitkänen olisivat laajentaneet vielä entisestään näyttelyn väripalettia ja muotokieltä.


Maistiaisia näyttelystä nähtiin jo keväällä Oulun Valveen kulttuuritilan Valvegalleriassa. Taidehallin jälkeen näyttely lähtee kiertueelle Suomen rajojen ulkopuolelle. 


Näyttelyn asiantuntijaryhmään kuuluivat Maria Lassén-Seger, Janina Orlov, Tiia Strandén, Sabina Westerholm ja Mia Österlund.

Kollektivet-näyttelyn oheen on tehty näyttelyjulkaisu, jota on myynnissä Taidehallissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisu esittelee taiteilijat  lyhyesti runsaiden kuvitusnäytteiden kera. 

Kuka tahansa pystyy tutustumaan Kollektivet-näyttelyn kuvittajiin minidokumenteissa, jotka ovat katsottavissa verkossa. Ne havainnollistavat mainiosti sitä, että suomalainen kuvakirjakuvitus syntyy vielä käsityönä, pieteetillä ja suurella sydämellä.


 






 











 

 

 

 

 

perjantai 17. tammikuuta 2025

Yllätykset ja vastoinkäymiset vahvistavat

 













Leena Parkkinen & Zagros Manuchar: Käpykolon väkeä 2: Yllätysten talvi, 40 sivua, Tammi 2024.






Monipuolisia kädentaitoja edellyttävät kuvitustekniikat eivät onneksi ole kokonaan hävinneet , vaikka digitaalisesti toteutetut tai digiavusteiset sekatekniikat ovatkin kuvakirjakuvituksessa jo valtavirtaa.

 

Leena Parkkisen ja Zagros Manucharin Yllätysten talvi ei millään mittapuulla edusta kovin tyypillistä kuvitustekniikkaa. Se on nimittäin tehty sananmukaisesti käsityönä, nukkekodinkaltaisina pienoismaailmoina. 


Yllätysten talvi on Käpykolon väkeä -kuvakirjasarjan toinen osa. 


Sarja etenee hauskasti vuodenaikojen mukaan.  


Ensimmäinen osa Syysvieras toi pienen Paju-oravan ja emon kotiin uuden asukkaan, Baruun.  Siitäkin pystyi jo rivien välistä löytämään viittauksen pakolaisuuteen, sillä Baruu joutui muuttamaan pois omasta kodistaan. 

 

Yllätysten talvi on myös omistettu ”kaikille lapsille sodan keskellä”.


Sarjan kolmas osa, Kevätkepponen, ilmestyy jo toukokuussa. 




Miniatyyrimaailman rakentamisessa ei taida olla 
mitään rajoituksia: myös putkrikon havainnollistaminenkin
käy näin hienosti. 
Leena Parkkisen ja  Zagros Manucharin
kuvitusta kuvakirjaan Yllätysten talvi (Tammi 2024)




Paju, äiti ja Baruu joutuvat muuttamaan pois rakkaasta kotikolostaan vesivahingon takia. 


Yksi vaihtoehto olisi muuttaa mummin luokse, mutta Baruun mielestä mummilla on liikaa sääntöjä eikä Pajukaan innostu mummin liian tervehenkisestä elämäntavasta. 


Baruun suhdeverkoston avulla perheelle löytyy uusi kotitalo. Se on vanha kartano, jota pitää remontoida.



Jännittävä valaistus synnyttää tarvittavaa dramaattisuutta aukeamalla,
 jollanäytetään Pajun perheen muutto uuteen kotiin.
Leena Parkkisen ja  Zagros Manucharin

kuvitusta kuvakirjaan Yllätysten talvi (Tammi 2024)




Pajun on vaikea kotiutua taloon, jossa on vielä vanhan asukkaan huonekalut ja vieraat hajut. Kaiken lisäksi Paju kuulee talon vintiltä omituisia ääniä. 

 

Toisinaan Paju oli kuulevinaan ullakolta askelia, toisinaan katosi juuri ostettu keksipaketti. Kerran Pajun tullessa huoneeseen keinutuoli kiikkui yksikseen kuin joku olisi juuri ponkaissut siitä pois. Ja ilmassa leijaili vieras haisu. 

 

Pajua harmittaa, kun äiti ja Baruu vetävät yhtä köyttä ja suhtautuvat kaikkeen uuteen kannustaen ja vähätellen samalla hänen tuntojaan. 

 

Ullakon kummalliset äänet saavat selityksen. Talossa asuu lepakko, Riippa, jonka talon uudet asukkaat ottavat tietysti avosylin vastaan. 


Riippa saa muuttaa talon vierashuoneeseen, jossa se voi valvoa öisin ja lukea vaikkapa sarjakuvia. 



Riippa-lepakko otetaan sydämellisesti vastaan, vaikka se onkin
aiheuttanut aluksi  perheelle ylimääräistä sydämentykytystä.
Leena Parkkisen ja  Zagros Manucharin

kuvitusta kuvakirjaan Yllätysten talvi (Tammi 2024)




Yllätysten talvi kertoo kauniisti siitä, kuinka isotkin vastoinkäymiset voi selättää myönteisen elämänasenteen ja läheisten tuen avulla. 

 

Parkkisen ja Manucharin työnjako on toteutunut siten, että Parkkinen on kirjoittanut tarinan sekä suunnitellut ja toteuttanut kirjan huovutetut hahmot ja ”lavasteet” eli nukkekotimaisen miljöön.  Manuchar on valokuvannut nämä pienoismaailmat.

 

Vieraanvaraisuus, kodikkuus ja lämpöinen tunnelma välittyvät vivahteikkaasti Parkkisen ja Manuharin rakentamista nukkekoti-interiööreistä.

 

 

Lisää kuvakirjoja pienoismaailmoista tai nukkekodeista:



 

Saara Vallineva: Ihmeellinen siemen, Bazar 2019

 

Mariko Härkönen: Hansperi rikkoo kaiken, Myllylahti 2019

 

Maria Malmström: Onnelin ja Annelin nukkekotikirja, Tammi 2016


Eppu Nuotio & Saara Vallineva: Pikkusaari-sarja: Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyöräKauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi ja Paola Pääsky ja kadonnut soittorasia, Bazar Kustannus 2018–2020

 

Suvi-Tuuli Junttila: Minne matka, lapanen?, Schildts & Söderströms 2014

 

Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin WSOY 2011 

 

Sanna Höglund & Kaija Pispa: Torikadun talo. Päivä nukkekodissa, WSOY 2009

 

Mysi Lahtinen: Taikurien talon joulu, Tammi 1994 


Mysi Lahtinen: Taikurien talo, Weilin+Göös 1983

 

Tove Jansson & Per Olov Jansson: Outo vieras muumitalossa, suom. Panu Pekkanen, WSOY 1980