Kirjallisuuspalkintojen anatomiaa – eli hukataanko lasten- ja nuortenkirjan ansaitsema mediahuomio raatityössä kiireen ja arvostuksen puutteen vai jonkun muun syyn takia?

 

 
Usein kuulen monelta eri taholta valitusta siitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden kaipaama ja sille ehdottomasti kuuluva tila mediassa on kutistunut jo liki olemattomiin.    
 
Yksi todennäköisesti näkyvin, joskin hetkellinen nosto saadaan nykyisin lyhyillä palkintouutisilla. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kenttää jo 40 vuotta aktiivisesti seuranneena huomaan haikailevani jo toistuvasti niitä vanhoja hyviä ja kenties jo peruuttamattomasti menneitä aikoja. 
 
1980-luvun lopulla otettiin vasta hieman kangerrellen haltuun tietoverkkoa ja sen mahdollistamaa reaaliaikaista laajojen ryhmien tavoittamista vain yhdellä tai kahdella napinapainalluksella. Tiedotusvälineisiin oltiin tuolloin tavallisesti yhteydessä faxeilla tai kirjeitse.
 
Toki lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoja oli totuuden nimessä nykyiseen verrattuna huomattavasti vähemmän, mutta silti tiedotus ja palkintojen profilointi tehtiin antaumuksella.
 
Lastenkirjainstituutin verkkosivuilta löytyy  listaus kaikista Suomessa jaettavista lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, sen eri genreille eri kategorioissa tai eri kohderyhmille jaettavista valtakunnallisista tai alueellisista palkinnoista. Niitä on jo yhteensä 29. 
 
Määrä pyöristyy 30:een, kun mukaan lisätään vielä Espoon kirjailijat ry:n perustama Tuikku-palkinto, jota on jaettu vuodesta 2024 lähtien. Tuikku huomioi pienkustantajien julkaisemat teokset, mukaan lukien lasten- ja nuortenkirjat. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna ehdolle on asetettu myös lastenkirja, Tuula Peren ja Catty Floresin kuvakirja Kun siivet kantavat (WickWick 2025). 
 
Nykyisin valtaosa kirjallisuuspalkinnoista jaetaan kaksivaiheisesti: ensin asetetaan ehdokkaat, joista  valitaan lopullinen palkinnonsaaja. Vuosituhannen taitteessa Suomen Kirjasäätiön kolmen Finlandia-palkinnon jakoperiaatteita muutettiin siten, että esivalintaraadin jälkeen lopullisen voittajan tekee ”diktaattori”, joka on yleensä julkisuudesta tunnettu henkilö.  Tätä ennen sama Finlandia-raati valitsi ensin ehdokkaat ja sitten lopullisen voittajan. 
 
Näkökulmat ovat laajentuneet, kun myös lasten ja varhaisnuorten ääni tulee entistä paremmin kuulluksi kirjallisuuspalkintoja jaettaessa. 

Lasten LukuVarkaus-palkinto perustettiin vuonna 2001. Siinä aikuiset tekevät esivalinnan vuoden lastenkirjoista ja lapsiraati tekee lopullisen valinnan. 

Samaa käytäntöä on hyödynnetty vuodesta 2017 jaetussa Runeberg Junior -palkinnossa. 
 
Suomen vanhimmat lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavat palkinnot ovat Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinto. Zacharias Topeliuksen mukaan nimettyä ja tänä vuonna 80 vuotta täyttävää Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946. 

Kirjailija Arvid Lydeckenin mukaan nimettyä palkintoa on jaettu vuodesta 1969 (vuosina 1947–1968 palkinto tunnettiin vielä Valistuksen palkintona). Rahoittajina toimivat alkuvaiheessa kustantamot, WSOY ja Valistus. Vuosina 1987–1996 Topelius-palkintoa rahoitti Suomen Kirjasäätiö.
 
 
Nyttemmin Topelius- ja Arvid Lydecken-palkintojen rahoitus tulee Kopiosto-korvauksista ja palkintojen summa määräytyy kulloisenkin jakovuoden mukaan. 

Keskiviikkona jaetut palkinnot Laura Ertimolle  ja Maria Sannille sekä Tiia Mattilalle  olivat siis kumpikin tänä vuonna suuruudeltaan 2026 euroa. 

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnoista päättää kolmihenkinen, muutaman vuoden välein vaihtuva asiantuntijaraati, joka sekä nimeää ehdokkaat että tekee myös lopullisen päätöksen.

                                                  * * * * * 
 
1940-luvun sotavuodet kasvattivat etenkin alkuperäisen kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden nimikemääriä. Yksi Topelius-palkinnon perustamisen kimmokkeista oli antaa huomiota laadukkaille lasten- ja nuortenkirjoille ja niiden tekijöille. 
 
Vielä 1970-luvulla Suomessa ilmestyi vain muutama sata kotimaista suomen- tai ruotsinkielistä teosta. 

2000-luvulla ilmestyy Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastojen ja Kansalliskirjaston tilastojen mukaan vuosittain jo reilut 700 kotimaista lasten- ja nuortenkirjaa, mukaan lukien omakustanteet ja pienkustantajien julkaisemat teokset. 
 
Lasten- ja nuortenkirjojen tarjonta on siis kasvanut roimasti. Onkin liki mahdotonta, että yksittäinen henkilö, saati useampijäseninen asiantuntijaraati, pystyisi vakaasta tahtotilastaankaan huolimatta ottamaan haltuun koko tarjontaa. 
 
Lasten- ja nuortenkirja-alan palkintojen raatityöskentelyä avataan nykyisin harmillisen sattumanvaraisesti julkisuuteen. Paljon riippuu palkinnon taustaorganisaatiosta tai jakajasta, onko sillä taloudellisia resursseja tai muita voimavaroja tuottaa ja välittää raatityöstä ja palkinnon uutisoinnista tiedotteita jakoon esimerkiksi Suomen tietotoimiston kautta.
 
Mielestäni on perin harmillista, että esimerkiksi Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry hukkaa mahdollisuudet tiedottaa jakamistaan Topelius- ja Arvid Lydecken-palkinnoista laajemmalle kohderyhmälle. Saamani tiedon mukaan palkinnonjakotilaisuudet hoidetaan nykyisin suljetusti siten, että paikalla ovat lähinnä palkitut kirjailijat, kustantaja sekä raadin jäsenet. Palkinnonjakotilaisuudessa pidetyt puheet ja koonnit jäävät siis varsin pienen piirin kuultaviksi ja purtaviksi.  
 
Toisaalta ymmärrän – itsekin erinäisissä raadeissa istuneena – myös raatityöstä aiheutuvan kuormituksen. Rahallista korvausta aikaa vievästä raatityöstä on usein tarjolla vähänlaisesti tai ei lainkaan.  
 
Kun ehdolle pyritään saamaan kaikkien yhteisen edun nimissä kustantajien seuloma otos koko vuoden laadukkaimmista ja kiinnostavimmista uutuuksista,  raadin luku- ja haudutteluaika jää pakostakin lyhyeksi, koska uutuuksia ilmestyy usein pitkälle marraskuulle asti. 

Paljon asioita jää arvailun varaan: Toimittavatko kustantajat raadeille kirjoja välittömästi teoksen ilmestyttyä vai isommissa paketeissa vasta hieman ennen määräajan umpeutumista? Kuinka monta teosta raati kulloinkin saa luettavakseen? Onko palkintoa jakavalla taholla selkeät ohjeistukset palkinnon jakamiseen? Uudistetaanko niitä tarvittaessa? Entä onko raadilla mahdollisuutta kokoontua kasvotusten vai hoidetaanko palaverit sähköpostitse vai etäyhteydellä? 
 
Jatkuvasti sattumanvaraisemmaksi äityvän lasten- ja nuortenkirjanäkyvyyden aikana koenkin entistä tärkeämmäksi, että lasten- ja nuortenkirjapalkintojen raadit tekisivät kokoavaa summausta – ainakin yhdistyksen, järjestön, toimijan omilla verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla – isosta työstä, jotta julkisuuteen välittyisi mahdollisimman paljon erilaisia yhteenvetoja, havaintoja, analyysejä ja ahaa-oivalluksia uusimmasta lasten- ja nuortenkirjatarjonnasta. 

Kuva yllä: Venäläisen taiteilija Juri Ljukshinin käsin väritetty grafiikan vedos. 

Topelius- ja Lydecken -ehdokkaissa huomio kiinnittyy hiljattain alalle tulleisiin debytantteihin

Hetki sitten on Jyväskylän kirjamessuilla julkistettu Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n nimeämät ehdokkaat Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnoille.


Nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnon ehdokkaat ovat:

Matilda Gyllenberg: Tusen timmar tystnad. kuv. Maria Sann, Förlaget 

Koulupudokas aiheuttaa kaoottisia tilanteita Niken koulussa. Lisämausteena kouluarjessa on vankikarkurin etsintä ja pelottava rehtori. Kotona on masentunut äiti, joka vain makaa sängyssä ja itkee. Tanskaan muuttanutta isää on ikävä. Onneksi Nikellä on vankkana tukena ystävä Mia.

Koskettava, realistinen tarina kuudesluokkalaisen elämästä, jossa vanhempien avioero ja äidin sairaus aiheuttavat surua ja huolta. Lohtuna ovat ystävä ja mummo, sekä vastentahtoinen ihastuminen.

Tiia Mattila: Humalan soundtrack, Myllylahti 

Säeromaani 8.-luokkalaisesta Iirosta, joka yrittää viimeiseen asti pitää kulissit pystyssä. Vanhempien työttömyys ja alkoholismi aiheuttavat sen, että Iiro kerää pulloja saadakseen itselleen rahaa. Kun luokkakaveri näkee mitä Iiro tekee, hän ehdottaa helpompia keinoja rahan hankkimiseen. Jos antaa varastamiselle sormen, viekö se koko käden?


Riipaiseva, ihon alle menevä tarina äärettömän vaikeasta perhetilanteesta, joka kuitenkin kääntyy toiveikkuutta herättäväksi. Yhdenkin ystävän merkitys on valtavan suuri, jos ystävä on oikeasti hyvä ja näkee kulissien läpi. Myös ihastuminen kannattelee rankassa arjessa. 

Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Anne Muhonen: Kuuden kättelyn sääntö, Hertta Kustannus

Säeromaani 19-vuotiaasta Pihlasta, joka on tullut jätetyksi ja kärsii sydänsurusta. Yhtäkkiä hän ajattelee exän hehkuttamaa teoriaa, jonka mukaan kuka tahansa on enintään kuuden kättelyn päässä. Pihla miettii, kenestä hänen pitäisi aloittaa päästäkseen kättelemään kuudentena ex-poikaystävän idolia, jalkapalloilija Jude Bellinghamia.

Erilainen, todella koukuttava tarina. Yllätyksellisyys säilyy loppuun asti. Saattaa käydä niin, että lukija miettii miten tämän toteuttaisi itse ja kenet haluaisi kohdata kuudentena.


Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Anna Paldar: Vapaavyöhyke, WSOY 

Miki opiskelee ammattikoulussa, jossa kaikki sujuu hyvin siihen asti kunnes opettaja jää pitkälle sairauslomalle. Sijainen ottaa Mikin hampaisiinsa ja tekee opiskelusta yhä vaikeampaa. Kaveri Jesse joutuu vaikeuksiin ja jää pois koulusta. Lopulta opiskelu uhkaa jäädä kesken, kun Miki ei kestä enempää. 

Virkistävää kun on amislainen eikä lukiolainen päähenkilö. Aika raakaa menoa, vaikka kotiasiat on kunnossa ja on kavereita koulun ulkopuolella. Sijaisopettajan käytös pisti vihaksi. Kouluongelmat on tuotu hyvällä tavalla tarinaan ja loppu on rakentava.


Arvio Suomen Kuvalehdessä osana neljän nuortenromaanin koostetta.

Sanni Ylimartimo: Erokuu, Karisto


Yläkoulun päättänyt Aro lähtee kesäksi mökille. Hän on ajatellut olla siellä kuukauden mutta reissu venyy hänen tutustuttuaan ja ihastuttuaan tubettaja-Linaan. Kesä on ihanaa aikaa, mutta mielessä pyörii syksy. Aro on lähdössä opiskelemaan pohjoiseen, mutta pohtii tosissaan jättäisikö unelmansa toteuttamatta Linan takia. Entä mitä Lina aikoo?

Tavallinen tarina nuorista, joilla ensirakkauden huuma jyrää. Maailmojen välinen ristiriita kapenee, kun Aron huomaa Linan olevan ihan tavallinen maalaistyttö, vaikka tämä sometähti onkin. Miljöö on kuvattu elävästi ja kerronta on helposti samastuttavaa.


Arvio Lastenkirjahyllyssä.



Lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinnon ehdokkaiksi on nimetty viisi teosta:

Laura Ertimo: Ateneumin arvoitus, kuvittanut Maria Sann, Tammi. 


Kuudesluokkalaisten retki Ateneumiin kääntyy huimaksi seikkailuksi, kun Anna katoaa aikamatkalle. Toiset yrittävät keksiä, miten hänet saa takaisin nykyaikaan, ja samaan aikaan Anna tipahtaa yhä kauemmas historiassa. Eri aikatasojen kohtaamiset auttavat Annaa hahmottamaan, missä ja milloin hän on, mutta kovin vähän tulee vihjeitä siitä miten hän pääsisi takaisin lähtöpisteeseen.


Kekseliäs ja tuore tarina, fakta ovelasti piilossa fiktion seassa. Ateneum tapahtumapaikkana persoonallinen. Kirjassa kulki mukana vanha ja uusi aika hienosti. Jännitys säilyy loppuun asti.



Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Meri-Maaria Kivekäs: Naapurimme Eskelmus, kuv. Leea Simola, Hertta Kustannus 

Eräänä yönä keskelle kävelytietä ilmestyy postilaatikko. Se ei ole tavallinen postilaatikko, vaan Yksinäisten kirjeiden hotelli, jonka avulla yksinäiset lapset löytävät toistensa luo. Mutta missä kirjeet viipyvät? Onko laatikko rikki? Sisarukset Uneksija ja Aalekaappi Huiskinhaiskin Höpsöheinä Ritarikuningas käyvät pontevasti toimeen korjatakseen laatikon.

Pakotonta kielellä leikittelyä, joka toimii niin lapsen itsensä kuin aikuisen lukemana. Tarinassa yhdistyy monenlaiset teemat yksinäisyydestä ja eriskummallisuudesta leikkisästi ja taikaelementeillä höystettynä. Kummalliset asiat tuntuvat luonnollisilta.

Arvio Lastenkirjahyllyssä.

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikki ja kaiken maailman tunteet, kuv. Ninka Reittu, Otava

Pikkiriikki kokee tunteita laidasta laitaan, ja ilmaisee niitä persoonallisella tavallaan. Hän oppii tunnistamaan eri tunteita ja oppii myös sen, että on sallittua tuntea mitä tahansa mutta silti ei voi käyttäytyä miten tahansa.

Uuden ajan hyväntahtoinen Pikku Myy, joka ei pidättele yhtään. Yhdeksän tunnetta saavat lukijan tunnistamaan omiakin tunteitaan. Tunneasioita on paljon kuvakirjoissa mutta lastenromaaneissa vähän.

Jose Riikonen, Jukka Kurttila & Johanna Lumme: Eläinten saaren tutkimusretket. Miten Pelkomus voitetaan, Otava

Eläinten saaren asukkaat lähtevät selvittämään ihmisten välistä eripuraa. Riitely on luonut Pelkomuksen, joka kasvaa ja levittää ympärilleen synkkyyttä. Eläimet joutuvat käyttämään kaikkia vahvuuksiaan päihittääkseen synkkyyden.

Erilainen näkökulma, kun eläimet setvivät ihmisten aiheuttamia ongelmia. Jännittävä, tunteita herättävä tarina.

 

 

Lotta-Sofia Saahko & Mira Mallius: Kun mummi unohti tarinat, Tammi

Kun mummi alkaa unohdella ja hukata asioita, Elias hämmentyy. Mitä mummille tapahtuu, ja voiko sama käydä hänelle? Elias ei ensin oikein tiedä, miten suhtautua mummin muuttumiseen, mutta vähitellen keksii keinoja auttaa tätä. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen ei kuitenkaan ole helppoa.

Lämminhenkinen ja lohdullinen kuvakirja kertoo lapselle ymmärrettävällä tavalla isovanhemman muistisairaudesta. Tilanne voi olla lapselle pelottava, mutta sopeutuminen on mahdollista. Tärkeää on, että koko perhe on mukana eikä lapsi jää huolineen yksin. Tästä saa vertaistukea, kun lapselle on kerrottava vaikeasta ja ehkä pelottavastakin asiasta.

                                                 * * * * *

Raadissa olivat tännä vuonna puheenjohtajana kirjastonjohtaja Henna Kaukoniemi sekä jäseninä luokanopettaja Anne Konnunaho ja kirjailija Markku Karpio.  Palkinnon saajat julkistetaan ensi vuoden tammikuussa.

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden vankentuneesta ammatti-identiteetistä voi tehdä sen päätelmän, että yhdistyksen nimeämä raati hauaa nykyisin ehdokasasettelussaan  pitää erittäin monipuolisesti esillä kotimaista lasten- ja nuortenkirjatarjontaa. 

On merkille pantavaa, että ehdokkaista pisimpäänkin alalla olleet ehdokkaat, Laura Ertimo ja Hannele Lampela, ovat kumpikin julkaisseet ensimmäisen lastenkirjansa vasta vuonna 2016. 

Ns. konkarikirjailijoiden sijaan huomiota halutaan siis nykyisin antaa enenevässä määrin  lasten/nuortenkirjailijoina hiljattain debytoineille (Matilda Gyllenberg, Tiia Mattila, Anna Paldar, Meri-Maaria Kivekäs, Lotta-Sofia Saahko sekä Jose Riikonen ja Jukka Kurttila). 

Jukka Kurttila työskentelee Finlaysonin yritysjohtajana ja on näin ollen lastenkirjailijana statukseltaan samaa luokkaa mediapersoona Lotta-Sofia Saahkon kanssa.

 

Selvästi raati on myös halunnut painottaa viime vuoden tapaan ehdolle asettamissaan teoksissa niiden yhteiskunnallista sanomaa.


Kirjallisuuspoliittista kannanottoa näkyy siinä, että ehdolle on asetettu useampia pienten kustantamoiden (Hertta ja Myllylahti) kirjoja. Hertta Kustannus saa näkyvyyttä peräti kahdella teoksella.

Tänä vuonna Topelius-palkinnolle on ehdolla myös peräti kaksi säeromaania. 

Kielipoliittista avarakatseisuutta raati edustaa Matilda Gyllenbergin varhaisnuortenromaanilla, jota ei ole suomennettu lainkaan. 

Kahden eri palkinnon väliset linjaukset ovat hieman hämäriä: miksi Matilda Gyllenbergin kirja on Topelius-listassa, vaikka sen keskushenkilöt ovat tismalleen samanikäisiä kuin Laura Ertimon kirjottamassa  Ateneumin salaisuudessa? 

Huomaan toistavani itseäni vuodesta toiseen, mutta sen uhallakin: kun raati tekee ison työn lukiessaan monia kymmeniä, todennäköisesti reippaasti yli satakin teosta, olisi järkeenkäypää, että se summaisi työtään ja näkemyksiään ehdokasjulkistuksen yhteydessä. 

Mikäli Jyväskylän kirjamessuilla on pidetty ehdokasjulkistuksen yhteydessä puheita, ne eivät kantaudu tiedotusvälineiden saati lasten- ja aikuistenkirjoja ostavien aikuisten korviin jos niistä ei tehdä tehdä tiedotetta ehdokaskirjojen kupeeseen.

Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n jakamat palkinnot annetaan ensisijaisesti kirjailijoiden työpanoksesta.

Viime vuosina raati on nostanut aiempaa enemmän ehdolle myös kuvakirjoja, joissa tekstillä ja kuvituksella ajatellaan olevan perinteisesti tasan jaettu vetovastuu tarinan kuljettamisen suhteen. Siihen nähden on epäreilua, että kuvittajien osuutta ei nosteta lainkaan ehdokaskirjojen perusteluissa esille.

Nyttemmin visuaalisuus on kuitenkin lisääntynyt myös varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissa. Kuvitusta voi jo pitää yhtenä tasaveroisena kertojana. Siksi toivoisin, että kummankin palkinnon myöntöperusteita – ja samoin tein myös palkintosummaa – hieman päivitettäisiin vastaamaan enemmän nykyaikaa. 

Olisiko tähän oiva tilaisuus ensi vuonna, kun yhdistys täyttää kunnioitettavat 80 vuotta?

                                            

 

Raati nosti ehdolle kirjoja, jotka ottavat lapset ja nuoret todesta

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle on nostettu kuusi teosta. 

Ohessa ehdokkaat ja raadin perustelut:

Maija Hurme: Var kommer alla dagar ifrån? / Mistä kaikki päivät tulevat?, Schildts & Söderströms / S&S

I boken är barnens tankar kring sin egen upplevelsevärld och deras små och stora livsfrågor i huvudroll på ett sätt som demokratiserar vetandet mellan barn och vuxna – inte ens mormor kan svara på varför bebisar luktar popcorn? 

De vackra illustrationerna och den livsnära texten skapar en förtjänstfull dialog, där närvaron i stunden och bemötandet av den andra bjuder in till att stanna upp och tillsammans reflektera över de grundläggande frågorna i livet och tillvaron.

Kirjassa lasten oman elämysmaailman pohdinnat ja pienet ja suuret elämänkysymykset on nostettu keskiöön demokratisoiden tietämistä lasten ja aikuisten välillä – eihän edes mummi osaa vastata esimerkiksi siihen, miksi vauvat tuoksuvat popcornilta. 

Kaunis kuvitus ja elämänmakuinen teksti muodostavat ansiokkaan vuoropuhelun, jossa läsnäolo hetkessä ja toisen kohtaaminen kutsuvat pysähtymään ja pohtimaan yhdessä elämisen ja olemassaolon peruskysymyksiä.

Siri Kolu: Alle aallon. Kaksoismaailmat 1, Tammi

Keveäliikkeinen nuortenromaani yhdistää suvereenisti arkisenharmaan Helsingin ja merellisessä

auringossa välkehtivän Atlantiksen tapahtumat. 

Kasvukivut ja sosiaalisten suhteiden hankaluus ovat

samanlaisia yli ajan ja merien, mutta keskeiseksi nousee varhaisnuorten toimijuus ja kekseliäs tiimityö

jopa unien kautta. Jules Vernen perinteitä kunnioittaen lukijalle maalataan laajakangasnäkymä

kokonaiseen uuteen maailmaan.

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän, kuvittanut Elina Warsta, Teos 

Poikkeuksellisen kauniisti kirjoitettu teos, joka käsittelee suuria, ikiaikaisia teemoja: surua, kaipausta, rakkautta ja ystävyyttä. Vaikka teemat ovat raskaita, onnistuu kirja tarinan avulla käsittelemään niitä toivoa luovalla tavalla. Teoksen hellyttävät kuvaukset eläinrakkaudesta ja käsittely eläinten näkökulmasta rakentavat tarinasta entistä moniulotteisemman. Vaikka kyseessä on kirjasarjan päätösosa, kokonaisuus on vahva juuri yksittäisenä teoksena.

Arvio Lastenkirjahyllyssä.

 

Heidi Nummi: Petovala, WSOY 

Taidokkaasti eri näkökulmista rakentuva tarina ei arkaile nostaa esiin useita ajankohtaisia ja hankaliakin yhteiskunnallisia teemoja, kuten lajikatoa ja populistisia ääriliikkeitä. 

Käsittelytapa on yhtä aikaa sekä armottoman realistinen että utopistisen toiveikas. Teoksen maailman kuvaus onmukaansatempaava, mutta samalla se myös ravistelee lukijaansa tarkastelemaan omaa luontosuhdettaan kriittisesti.

Stefanie Tuurna: Maamaa, Otava / Maamaa, ruotsinnos Kaj Korkea-aho, Schildts & Söderströms 

Kieltä upeasti käyttävässä romaanissa 16-vuotiaan pojan nauhurille taltioituu kokemus änkyttämisestä ja kiusaamisen jättämistä arvista, mutta myös toiveita, ystävyyttä ja luottamaan oppimista. Teos on ylistystä niin kirkkaalle sisäiselle maailmalle kuin käsitteelle “ma”, eli asioille, joita löytyy välistä ja sieltä, missä ei ole mitään: sanomattomuuden merkityksille ja kulttuurien välissä syntyvälle identiteetille. 

Teksti on kaunista virtaa, jossa päähenkilön ironisesta sykähdyttävään soljuvat sanat tempaavat lukijan vimmalla mukaansa.

Den magnifikt skrivna romanen är som en bandupptagning av en 16-årig pojkes upplevelse av stamning och konsekvenserna av mobbning. Samtidigt spelas även förhoppningar, vänskap och tillit n på bandet. Verket är en hyllning till en klar inre värld och begreppet “ma”, alltså saker som existerar i mellanrummet eller tomheten: så som betydelsen av det osagda och identiteten mellan två kulturer.

Texten är ett vackert flöde, där huvudpersonens ord fångar läsaren med fart genom att pulsera fram och tillbaka mellan ironi och spänning.

Elina Warsta & Jukka Laajarinne: Tuuliajolla – eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista, Otava 

Teoksessa teksti ja kuvitus on yhdistetty tavalla, jolla ne tasavertaisina elementteinä kuljettavat satua ja kuumailmapalloa eteenpäin läpi kirjan sivujen. Pikkutarkkojen kuvien ja yksityiskohtia pursuavien maisemien kautta tarina syvenee jatkuvasti ja sivuilta voi löytää uusia ulottuvuuksia vielä useammankin lukukerran jälkeen. 

Vaikka kyseessä on nuoremmille lapsille suunnattu kuvakirja, se onnistuu vivahteikkuudellaan olemaan houkutteleva monen ikäisille lukijoille.

                                                * * * * * 

Mukana on peräti kaksi esikoista, Stefanie Tuurnan Maamaa ja Heidi Nummen Petovala. 

Maamaa on ilmestynyt myös ruotsiksi Kaj Korkea-ahon kääntämänä. 

Kiinnostavaa on se, että Stefanie Tuurnalla ei itsellään ole kokemusta änkytyksestä, ja hän käytti käsikirjoituksena koelukijana ja eräänlaisena kokemusasiantuntijana juuri Kaj Korkea-ahoa. 

Nykyisin on jo tavallista, että monet lähinnä suomenruotsalaisten tekijöiden kuvakirjat ilmestyvät samanaikaisesti rinnakkain sekä ruotsiksi että suomeksi. Toivottavasti myös nuortenkirjojen julkaiseminen molemmilla kotimaisilla kielillä yleistyy tulevaisuudessa!

Ehdokkaista kaksi, Tomi Kontio ja Siri Kolu ovat jo aiemmin saaneet Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian, Kontio vuonna 2000 lastenromaanistaan Keväällä isä sai siivet (Tammi)  ja Kolu vuonna 2010 lastenromaanistaan Me Rosvolat (Otava). 

Kuvittaja Elina Warstan osaaminen näkyy tänä vuonna kahdessa ehdokaskirjassa, kuvituksena Tomi Kontion lastenromaaniin ja Tuuliajolla-kuvakirjan kirjaideassa ja kuvituksessa. 

Tomi Kontion ja Elina Warstan kuvakirja Koira nimeltään kissa tapaa kissan oli ehdolla palkinnolle myös vuonna 2019. 

Tänä vuonna kuvittajat noteerattiin kiitettävästi myös raadin puheenjohtajan, SPR:n pääsihteeri Eero Rämön puheessa. Monena aiempana vuonna on puhuteltu vain kirjailijoita, vaikka kuvittajien panos on etenkin kuvakirjoissa kiistämätön.

Rämön mukaan raati arvosti lukemissaan kirjoissa erityisesti sitä tapaa, jolla tekijät luottavat siihen, että lapsi ja nuori "tuntee, ajattelee ja ymmärtää enemmän kuin me aikuiset joskus muistamme". 

 

Arvid Lydecken- ja Topelius-palkintojen raati arvosti ajankohtaista aihetta

 

Vuoden 2025 Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen voittajat ovat selvillä. 

Topelius-palkinnon on saanut Mila Teräs nuortenromaanistaan   Iso hyppy (Otava 2024) ja Arvid Lydecken -palkinnon saa Petra Heikkilä kuvakirjasta Huolisyöppö (S&S 2024, kuvittanut Mirkka Eskonen). 

Raadin perustelut Mila Teräksen romaanille Iso hyppy: 

17-vuotias Routa valmistautuu lukion vanhojentansseihin ja huolehtii samalla pikkusiskostaan. Kotona ei ole rahaa eikä aina ruokaakaan, joten sisarusten on oltava kekseliäitä selviytyäkseen isän seuraavaan rahapäivään. Tanssikurssin opettaja Otso houkuttelee Roudan tanssitunnille, mikä tuo ison muutoksen tämän elämään. Tanssi auttaa pakenemaan raskaita ajatuksia, sen voima vapauttaa. 

Iso hyppy on raastava, armottoman realistinen kuvaus lapsiperheköyhyydestä ja siitä, kuinka liian nuorena joutuu ottamaan liian ison vastuun. 

Toiveikkuutta tuovat unelmat ja se, että kaverit eivät hylkää. Routa otetaan mukaan, vaikka tiedetään ettei hänellä ole rahaa. Pienistä asioista voi syntyä toiselle suuri ilo, ja Roudan onneksi erilaisia auttajia löytyy niin tutuista kuin tuntemattomista. Kirja tarjoaa samaistumispintaa sekä nuorille että aikuisille. 

Raadin perustelut Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen kuvakirjalle Huolisyöppö:

Esikoululainen Nemo on kutsuttu kaverisynttäreille. Mitä antaa Stellalle lahjaksi, kun kaikki rahat menevät lahjapaperiin eikä äidistä ole apua? Nemo keksii tehdä tyhjästä rahapussista huolisyöpön, sellaisen minne voi kätkeä paperille kirjoitetut huolet. Äidilläkin on sellainen, joskin isomman kokoinen. 

Huolisyöppö on lämminhenkinen kertomus lapsen kekseliäisyydestä hankalassa tilanteessa. Aikuisen ja lapsen huolet ovat eri tasolla, mutta  Nemolla on ratkaisuja molempiin. Eikä hän ole yksin, sillä lähellä on myötätuntoisia aikuisia. 

Kirjassa työstetään vaikeita asioita, mutta mukana on iloa pienistä asioista sekä toiveikkuutta. Raadissa havaittiin, että lapset halusivat lukemisen jälkeen tehdä omia huolisyöppöjä tai huolinalleja. 

Topelius-palkinto myönnetään korkeatasoiselle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto korkeatasoiselle lastenkirjalle. 

Palkinnot jakaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry. Palkintojen voittajat on valittu vuonna 2024 ilmestyneiden kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen joukosta. Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry. rahoittaa palkinnot Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla. Molemmat palkinnot ovat suuruudeltaan myöntövoden mukaisesti 2025 euroa. 

Palkintoraadin jäseninä toimivat kirjastonjohtaja Henna Kaukoniemi, erityisopettaja Helena Siitonen ja kirjailija Petteri Paksuniemi.   

                                                * * * * * * * *

Olen toistuvasti Arvid Lydecken- ja Topelius-palkintojen uutisointien yhteydessä Lastenkirjahyllyssä esittänyt toiveen, että palkintoraati kokoaisi havaintojaan isosta luku-urakasta palkinnon uutisoinnin kupeeseen. 

Tämän vuoden palkittujen osalta siihen olisi ollut jopa aivan erityistä syy, koska kumpikin kirja työstää kohderyhmänsä näkökulmasta samaa aihetta, lapsiperheköyhyyttä.

Hiukan hämmentävää on minusta sekin, että palkintoperusteet ovat sanasta sanaan samat kuin ehdolle asetuksen uutisoinnissakin. 

Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Lasten- ja nuortenkirjailijoiden yhdistys, alkujaan Nuorten kirja ry, perustettiin sodan jälkeen vuonna 1946 ja  ja sen yhtenä keskeisenä tavoitteena oli nimenomaan vahvistaa aloittamallaan palkintotoiminnalla lasten- ja nuortenkirjallisuuden tunnetuksi ja arvostetuksi tulemista. 

Nuorten kirja ry jakoi vuodesta 1947 lähtien Topelius-palkintoa ja Valistuksen palkintoa vuodesta 1947 sekä vuodesta 1951 lähtien Otavan palkintoa. Arvid Lydecken -palkinto on perustettu vuonna 1969.

Merkillepantavaa oli se, että kustantajat rahoittivat 1940-50-luvuilla kaikkia kolmea palkintoa. Topelius-palkinnon rahoitus tuli WSOY:ltä. 

Olisiko Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n aika tulevan juhlavuodenkin kunniaksi päivittää hieman palkinnon jakoon liittyvää protokollaa ja tiedotusta? 

Nykyisenä aikana, jolloin kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kootaan entistä vähemmän mitään yhteenvetoja ja summauksia, olisi tärkeää käyttää hyväksi kaikki konstit, jotta tieto suomalaisen lastenkirjallisuuden monipuolisesta valikoimasta tavoittaisi kaikki potentiaaliset tahot. 

Iloitsen tänä vuonna erityisen paljon Arvid Lydecken -palkinnosta kahdesta eri syystä: ensinnäkin siksi, että raati osoitti rohkeutta palkitsemalla kuvakirjan, joita on viime vuosina ani harvoin nostetu palkinnon saajiksi. Toinen henkilökohtainen syyni iloon on se, että palkinnon sai siskoni Petra. 

Mila Teräksen Iso hyppy -nuortenromaanin arvio on ilmestynyt Lastenkirjahyllyssä  17. syyskuuta.

Klikataan kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus pois sysipimeästä metsästä

  

 

 

 

 

Eilinen Finlandia-uutinen oli sen verran tymäkkä ja minulle mieluinen, että päätin nukkua yön yli ja antaa sanottavan hautua.
 
Eilen tehtiin nimittäin yhdenlaista lastenkirjapoliittista historiaa: lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkinto (aik. Finlandia Junior) myönnettiin nyt 27:ttä kertaa jaetun palkinnon historiassa ensimmäistä kertaa omakustanteelle.   
 
Skutsin kustantaja ja kirjoittaja Päivi Lukkarila luonnehtii Nokkahiirtä kustantamon sivuilla indiekustantamoksi. 

Nimitys puolustaa paikkaansa, sillä Lukkarila kuuluu VaLas-kollektiiviin. Kirjailijat Sari Peltoniemi ja Anne Leinonen perustivat VaLas-kollektiivin liki päivälleen viisi vuotta sitten reaktioksi kustannuskentän murrokseen. 

Tuolloin oltiin siinä tilanteessa, että monet arvostetut ja pitkään alalla olleet lasten- ja nuortenkirjailijat eivät enää saaneet käsikirjoitusideoitaan läpi suurissa, keskisuurissa tai pienissäkään kustantamoissa.   

VaLas-kollektiivin yhteisöllinen toimintaidea näkyy siinä, että sen jäsenet lukevat toistensa käsikirjoituksia, antavat palautetta toisilleen ja vinkkaavat myös hyviksi havaituista kirjapainoista, joiden kautta kirjat kannattaa painattaa.  
 
Suurten yleiskustantamoiden (WSOY, Tammi, Otava) lasten- ja nuortenkirjat ovat hallinneet ehdokaslistoja ja keränneet eniten Finlandia-palkintoja. 

Keskisuurista ja pienistä kustantamoista ehdokkuuksia ovat napanneet vuosien mittaan Lasten Keskus, Into Kustannus, Karisto, Nemo ja Teos. 

Lasten Keskukselle voitto on osunut kahdesti (2005 ja 1997), kun  Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin runokirja Kuono kohti tähteä sekä Alexis Kourosin esikoislastenromaani Gondwanan lapset (kuv. Alexander Reichstein) ylsivät palkinnoille. 
 
Suomenruotsalaisten kustantamoiden (Förlaget, Schildts & Söderströms ja suomenkieliseen / suomennettuun kirjallisuuteen keskittyvä S&S) laadukas tuotanto on viime vuosina noteerattu – aivan ansaitusti – ehdokasasettelussa aiempaa useammin. 

Schildts & Söderströms ja S&S ovat saaneet  palkinnnon kahdesti: Sanna Manderin runokuvakirja Avain hukassa / Knyckelpipan vuonna 2017 sekä Sofia & Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri vuonna 2022.
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle on ani harvoin nostettu pienten kustantamoiden teoksia: lajissaan harvinaisia poikkeuksia ovat Iiro Küttnerin filosofinen lastenkirja Puiden tarinoita. Puuseppä (Books North 2014, kuv. Ville Tietäväinen), Venla Saalon nuortenromaani Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012) ja Siiri Enorannan esikoinen, fantasiaromaani Omenmean vallanhaltija (Robustos 2009).  
 
Toimittaja Matti Kuuselan Kulttuuritoimitus-verkkolehden haastattelussa Päivi Lukkarila kertoo tarjonneensa Skutsin käsikirjoitusta kahdelle isolle kustantamolle ja muutamalle pienelle.  Toinen iso kustantaja ilmaisi kyllä kiinnostaan, mutta esitti käsikirjoitukseen paljon muutoksia. Niinpä Lukkarila päätti kustantaa kirjansa itse.
 
Kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden menestys ja näkyvyys on entistä riippuvaisempaa kirjakauppamyynnin lisäksi eri alustoilla annetuista klikkauksista.
Sosiaalisen median eri alustoilta tunnetut somepersoonat  menestyvät nyt myös lasten- ja nuortenkirjailijoina. 

Printtimediassa isoimman julkisuuden lasten- ja nuortenkirjallisuus saa havaintojeni mukaan kirjailijoiden henkilöhaastatteluiden kautta.   
Viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian Sarvijumala -nuortenromaanistaan saanut Magdalena Hai  kertoi 20. marraskuuta Helsingin Sanomien toimittajan Samuli Tiikkajan haastattelussa boikotoivansa  itsenäisyyspäivän juhlia yhden hallituksessa olevan äärioikeistolaispuolueen rasististen kannanottojen vuoksi.
 
 
Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistiin toimittaja Mikko-Pekka Heikkisen 
haastattelu  Anne-Maija Aallosta, otsikolla "Kirjailijan pahin painajainen". 
Aalto kertoo työuupumuksestaan ja sen seurauksena tulleesta kirjoittamisblokista, joka ilmaantui pian sen jälkeen, kun hän oli saanut vuonna 2021 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuortenromaanistaan Mistä valo pääsee sisään. 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden saama julkisuus on entistä henkilövetoisempaa. Uutisarvoa ammennetaan mieluiten kirjailijoista, jotka on aiemmin palkittu arvostetuilla palkinnolla. Harvemmin kirjoitetaan esimerkiksi niistä lasten- ja nuortenkirjailijoista, jotka eivät toivu työuupumuksestaan.
 
Toimittaja Venla Rossi kysyy verkkojulkaisu Long Playn esseessään 12. marraskuuta "Miksi lapsille tarjotaan pelkkää pomppulinnataidetta?".
 
Helsingin Sanomien kulttuuriosaston esihenkilö Aino Miikkulainen perustelee Rossin haastattelussa lasten- ja nuortenkirjakritiikkien vähentymistä sillä, ”että lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kertovat jutut eivät tunnu kiinnostavan Helsingin Sanomien lukijoita, sillä niitä käsittelevät jutut eivät saa kovin paljon klikkejä”.  
 
Klikkiuutisointi ja systemaattinen lasten- ja nuortenkirjakritiikki ovat mielestäni kuitenkin kaksi tyyten eri asiaa. 

Miikkulainen myös vihjaa haastattelussa, että lasten- ja nuortenkirjoista ei edes löytyisi aikuisten kaunokirjallisuuden veroista analysoitavaa.
 
Omasta mielestäni suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. 

Monet lasten- ja nuortenkirjauutuudet ottavat kantaa uutisotsikoihin  ja ammentavat aiheensa  yhteiskunnallisesta todellisuudesta. 

Päivänpolttavien aiheiden lisäksi kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen laatu on sen verran priimaa  – sekä  tekstin että kuvituksen osalta – että se hiisi vieköön ansaitsisi aikuisten kirjallisuuden veroista analyyttistä, pitkäjänteistä ja arvostavaa luentaa suomalaisessa mediassa.