keskiviikko 18. marraskuuta 2026

Nuoruus on yksin- ja yhdessäoloa










Päivi Haanpää: Sakari ja Meira 2: Soolo. 232 sivua. Hertta kustannus 2026. Kansikuva Riikka Pihlajamaa.




Päivi Haanpään ensimmäinen nuortenromaani, säeromaani Retro, sai lentävän lähdön, kun se nimettiin pari viikkoa sitten Lasten ja nuorten Finlandia -palkinnon ehdokkaaksi. 

Äskettäin ilmestynyt Soolo täydentää Meiran ja Sakarin rakkaustarinan antaessaan äänen ja näkökulman Meiralle, joka haaveilee yläkoulun päättymisen jälkeen opinnoista musiikkilukiossa toisella paikkakunnalla.   

Haanpää onnistuu tiivistämään havaintojaan nuoruuden taite- ja kipukohdista  kompaktiin tilaan. 

Opintopolkujen valitseminen sähköistää yläkoulun kevättä, mutta siinä sivussa pitäisi myös elää täysillä ja toteuttaa unelmiaan. Meiran paras ystävä aikatauluttaa elämäänsä bullet journaliin. 

Soolon keskiöön nouseekin tavoitteellisen musiikkiharrastuksen lisäksi ystäviä kohtaan tunnettu lojaalius: Meira tuntee pettävänsä Sakarin ja muut ystävänsä, koska ei kerro heille etukäteen opintoihin liittyvistä suunnitelmistaan. 

Näiltä osin Soolo kiteyttää hyvin nykynuorten ryhmäpaineistettua ajatusmaailmaa, jossa omaa minää on välillä vaikea erottaa yhteen hitsautuneesta kaveriporukasta. 

Säemuoto pääsee oikeuksiinsa tarkoissa, muodoltaan lyyrisissä havainnoissa:


Välituntipihalle valuu kahdenlaisia:

niitä, joiden ryhti oikenee

ja kasvot kääntyy aurinkoon

sekä niitä, joiden silmät siristyy 

ja askeleet hakeutuu varjoon. – – 



Haanpään Retron ja Soolon lisäksi bändiharrastus ja musiikin tekemisen merkitys nuoren identiteetin kannalta näkyy tänä vuonna myös Mikko Koirasen nuortenkirjassa Finaalissa. 

Duologiat ovat yleistyneet varhaisnuorten- ja nuortenkirjoissa. 

Sini Helmisen Anastettu avain (Hertta Kustannus 2026) aloittaa myös duologian ja Anniina Mikaman Hopeasiipi (WSOY) päättää viktoriaanisen ajan Irlantiin sijoittuvan fantasiatarinan, jonka ensimmäinen osa oli nimeltään Häkkilintu (WSOY 2025). 

Vielä muutama vuosi sitten kustantajat perustivat empimättä pitkäkestoisia sarjoja. 

Kertooko nykyinen trendi siitä, että lukijat eivät enää jaksa kiinnittyä pitkiin sarjoihin vai pikemminkin kustantajien omasta vaihtelunhalusta? 


sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Islannista löytyy paljon sadunmentäviä aukkoja seikkailuun











Satu Rämö & Satu Kontinen: Satujen saaret 4: Trollilaakso. Kuvitus Satu Kontinen. 192 sivua. Tammi 2026. 



Satu Rämön ja Satu Kontisen Satujen saaret -sarjan konsepti nojaa tuttuihin ja siksi turvallisiin elementteihin. 

Vaikutevelka Enid Blytonin lasten etsiväkirjojen perinteelle näkyy hyvissä retkieväissä ja melko leppoisissa mysteereissä. 

Pikantin lisänsä Rämö ja Kontinen tuovat kuitenkin miljöön kuvaukseen. Serkukset Satu ja Saga seikkailevat sarjan osissa vuoroin Islannissa ja Suomessa Helsingin Lauttasaaressa. 


Klassisten etsiväkirjojen tavoin myös Saga ja
Satu syövät usein maittavia ruokia ja retkieväitäkin
kuvataan antaumuksella. Satu Kontisen kuvitusta
Satu Rämön ja Kontisen lastenromaaniin Trollilaakso
(Tammi 2026).


Trollilaaksossa Satu pääsee Sagan ja tämän vanhempien kanssa telttailemaan Valasvuonolle. Seikkailusta tulee tietysti hauskempaa, kun tytöt yöpyvät hieman kauempana aikuisten majapaikasta omassa teltassa. 

Sagan äiti kertoo oman lapsuutensa hauskasta ajanvietteestä, trollinspottauksesta, eli jättiläismäisistä trolleista kertovien tarinoiden sepittämisestä yhdessä retkinuotiolla. 

Nopeasti Satukin huomaa luonnossa paljon kivirykelmiä, jotka muistuttavat profiililtaan trolleja.

Klassisissa lastendekkareissa korostetaan usein, kuinka lapset pystyvät poliiseihin verrattuna ratkaisemaan pieniä mysteerejä tai rikoksia. 

Rämö ja Kontinen kuvaavat eväitä ja ruokailuhetkiä antaumuksella. 


Saga toteaa, että ”tyhjällä vatsalla ei jaksa seikkailla. 

Saga ja Satu ovat jo aiemmissa seikkailuissaan saaneet huomata, että lapsina he ”pääsivät paikkoihin, missä aikuiset olisivat herättäneet huomiota”.


Kylässä on toisiaan kyräilevät sisarukset, joilta kummaltakin on kadonnut arvokas pässi. 

Saga ja Satu tekevät havaintoja ja epäilykset kohdistuvat ensin ”Patukkapäähän”, olemukseltaan ja elintavoiltaan hieman omituiseen rastatukkaiseen nuoreen mieheen. 

Enid Blyton syyllistyi aikoinaan tyypittelemään rosvoja ihonvärin tai kansallisuuden perusteella, mutta moderneissa lastendekkareissa tällaista karriointia ei onneksi enää juurikaan löydy.

Kontinen ja Rämö sekoittavat arkiseen seikkailuun sopivassa suhteessa islantilaista mytologiaa ja fantasiaa. Tytöistä toisella, Sadulla, on esimerkiksi kyky ymmärtää eläimiä. 


Satu Kontinen sommittelee kuvituskuvat
usein tyylitellyn kehyksen sisälle. 
Satu Kontisen kuvitusta
Satu Rämön ja Kontisen lastenromaaniin Trollilaakso
(Tammi 2026).

Seikkailu huipentuu Trolliputoukselle:

Putous laskeutui tyttöjen edessä hieman ohuempana verhona kuin eilen. Vesi silitteli lempeästi kivipolkua ja lipui siitä sitten rauhakseen alaspäin. Kaiken lisäksi vesiverhon ja vuorenrinteen väliin oli jäänyt juuri sopiva sadunmentävä aukko, josta tytöt pääsisivät kastumatta ja litistymättä sisään! 


Islannin matkailuelinkeino nivoutuu luontevasti osaksi seikkailua, vaikka lastenromaanin Trolliputous ja muut retken maisemat eivät sijoitukaan todellisiin paikkoihin. 

Tyttöjen päättelyketjuja häiritsevät  aluksi retkeilijöiden spontaanisti rakentamat kivirakennelmat, jotka ovat myös oikeasti riesa Islannissa. 

Ikivanhat vaellusreitit on nimittäin ollut tapana merkitä kivikasoilla, jotta retkeilijät eivät eksyisi turvallisen reitin ulkopuolelle. 







 


torstai 12. marraskuuta 2026

Vihreää väriä jalkapallokentällä ja eräretkillä











Jani Kiiskilä: Valintojen akatemia 1: Unelmia. 274 sivua. Myllylahti 2026. Kannen suunnittelu Juho Jalagin. 



Urheiluharrastukseen liittyvät lasten- ja nuortenkirjat ovat runsastuneet viime vuosina. 

Joukkuelajit tarjoavat mahdollisuuden kuvata  nuorten välistä ryhmähenkeä sekä toisaalta yksittäisen nuoren kilvoittelua kohti tavoitteita ja unelmiaan.

Varhaisnuorille suunnatun kolmiosaisen Huppu-kirjasarjan (Otava 2023–2025)  kirjoittanut Jani Kiiskilä on aloittanut uuden Valintojen akatemia -sarjan. 

13-vuotialle Vilille  tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus päästä pelaamaan naapurikunnan jalkapalloseuraan, josta valitaan pelaajia Huuhkajaliigaan.

Lukijan on helppo samastua Viliin. Poika on luonteeltaan vaatimaton ja antaa jalkapallokentällä tilaa myös muille. 

Huppu-sarjan tavoin Kiiskilä kuvaa myös tässä uudessa sarjassaan luontevasti murrosiän tuomia psyykkisiä ja fyysisiä muutoksia.


Katseeni hakee hölkätessä kentältä niitä kohtia, joista olen tänä vuonna tehnyt maalin. Essi oli laskenut, että harjoituspeleissä ja yhdessätoista sarjaottelussa mä olen tehnyt keskimäärin maalin per peli. Mua itseäni ilahduttaa enemmän se, että ole syöttänyt enemmän maaleja kuin tehnyt. Pakit mun ympärillä kasvaa kokoa koko ajan, ja jos mä en pian ala itse kasvamaan, niin mä en pärjää niille.


Lapsen harrastukset vaativat usein koko perheeltä uhrauksia ja sitoutumista, liittyen niin ajankäyttöön kuin kalliisiin kausimaksuihin ja varusteisiinkin.  

Vili ei pidä itsestäänselvyytenä, että vanhemmat pystyisivät rahoittamaan hänen harrastustaan seuravaihdon jälkeen. 

Äiti ymmärtää poikansa unelmat työttömäksi joutunutta isää paremmin: isä puhuu toistuvasti hieman vähättelevästi potkupallosta ja seuraa aluksi etäältä poikansa pelejä parkkipaikalta.


Isä arvostaa enemmän omaa intohimoaan, partiota ja eräretkeilyä.  Niinpä isän onkin vaikea hyväksyä, että menestys jalkapallossa väistämättä edellyttää Vililtä valintoja. Kiiskilä kuvaa sydäntälämmittävän aidosti isän ja pojan suhdetta ja siihen vähitellen löytyvää tasapainoa.


Vilistä piirtyy avausosassa tunnetaidoissaan poikkeuksellisen kypsä varhaisnuori, jonka havainnot ovat oivaltavia. Naapurin poika Aapi on ollut paras ystävä viisivuotiaasta lähtien ja pojat ovat jakaneet samat harrastukset, jalkapallon ja partion. Aluksi Vili salailee päätöstään vaihtaa seuraa lähimmiltä ystäviltäänkin, koska kokee pettäneensä heidät. 

Kiiskilä antaa Vilin lisäksi näkökulman myös uudessa seurassa pelaavalle Aadalle, mikä laajentaa sarjan potentiaalista kohderyhmää jalkapalloharrastuksesta kiinnostuneisiin tyttöihin. 

Aadan ja hänen samassa seurassa pelaavan veljensä Aleksin ei tarvitse murehtia kalliista seuramaksuista, sillä vanhemmat ovat vakavaraisia. Vili saa kuitenkin huomata, että raha ei korvaa perhesuhteiden säröjä.  


Perheen lisäksi Vilin tärkeisiin tukijoukkoihin kuuluu lapsuuden kaverin Aapin äiti Essi, joka on toiminut paikallisen jalkapalloseuran joukkueen huoltajana ja joukkueenjohtajana. 

Seuran valmentajan on sen sijaan vaikea hyväksyä Vilin päätöstä hylätä kotijoukkue ja siirtyä toteuttamaan unelmiaan isommille jalkapallokentille. Kiiskilän sarja-avaus esittelee myös aikuiset sivuhenkilöt uskottavasti, ilman turhaa karrikointia ja yliampumista.   



Lisää jalkapalloharrastuksesta kertovia kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja:


Joona Hellman & J. S. Meresmaa: Polte, Otava 2026

Jukka Behm: FC LiMu -sarja, kuv. Anssi Vaalio, Tammi v:sta 2026 / helppolukuinen

Ulla Vanhatalo: Luka-sarja, kuv. Aiju Salminen, Pieni Karhu v:sta 2025 / selkokirja

Maria Kuutti: Iida-sarja, Karisto v:sta 2022 

Jenni Erkintalo: Jalkapallojahti, Etana Editions 2026 / kuvakirja 

Hanna Kökkö: Niki Dundee -sarja, Kustannus-Mäkelä v:sta 2022

Jukka Behm: Hammersmith United -sarja, Tammi v:sta / saatavilla myös selkomukautuksena 

Timo Parvela: Paten jalkapallokirja, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi 2015 

Kalle Veirto: Meidän omat MM-kisat, Karisto 2021

Pauli Kallio & Juliana Hyrri: Kalle, pallo ja sello, Suuri Kurpitsa 2019; Kalle, Kaneli ja kipsi, Suuri Kurpitsa 2021 / sarjakuva

Mika Wickström: Totti-sarja, kuv. Mari Ahokoivu, WSOY v:sta 2020 / helppolukuinen 

Anni Ihlberg: Ilonpilaaja, Tammi 2021 

Tuula Kallioniemi: Pöllitty pallo, kuv. Silja-Maria Wihersaari, Otava 2019 

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan -sarja, WSOY 2016–2018

Sanna Heinonen: Noland, WSOY 2018

Mimmu Tihinen: Kello tuhat, Pieni Karhu 2016 / selkokirja

Anneli Kanto: FC Tytsyt -sarja, Karisto 2009–2012