Piilosilla Oivan kanssa

 

Katri Tapola & Karoliina Pertamo: Oivan piilo, 24 sivua, S&S 2026.
 






Vuoden vaihtuminen on aina yhtä jännittävää. 

Mikä on vuoden ensimmäinen työpöydälleni luettavaksi päätynyt lastenkirjauutuus?
 
Katri Tapolan ja Karoliina Pertamon Oivan piilo jatkaa vuonna 2017 alkanutta katselukirjasarjaa. Kustantamo S&S on ottanut nyt myös uusintapainokset näistä kolmesta aiemmasta sarjan kirjasta. 

Aiemmat osat ovat Oivan pallo, Oivan laiva ja Oivan tie. 

Oivan leikki on omaehtoista ja luovaa. Maja syntyy kotoa
löytyvistä materiaaleista. Karoliina Pertamon kuvitusta Katri 
Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan Oivan piilo (S&S 2026).

 

Sarjan konsepti on sanalla sanoen oivaltava: sarjan kaikissa kirjoissa lapsen vapaa leikki ja mielikuvitus ovat keskiössä.  Oiva on leikki-ikäinen ruskeaihoinen poika.
 
 
 

Oiva ripusti kankaat.
Oiva kokosi tyynyt.
Tyynyistä tuli seinät. 
Kankaista tuli katto.
Nyt oli Oivan piilo valmis.

 
 
Painotuoreessa uutuudessa tutustutaan Oivan isään, jonka paita on tehty  kuoseiltaan ja muotokieleltään värikkäästä afrikkalaisesta painokankaasta, jollaisia  Oivakin käyttää majaleikissään. 

Perheen kulttuuritausta ja arvot tulevat hauskasti esille Karoliina Pertamon kuvituksessa, jossa värikylläiset kankaat levittäytyvät aukeamille. 

Oivan isäkin kurkkaa majaan. Karoliina Pertamon kuvitusta
Katri Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan 
Oivan piilo (S&S 2026).  

 
Oivan leikki laajenee, kun kouluikäinen naapurin Niilo tulee iltapäivähoitoon Oivan luokse. 
 

Niilo ihaili iloisia kankaita.
Isä kietoi kankaan Niilon ympärille.
Sitten alkoi merenrantatanssi.

Lapsikuvan monipuolisuus näkyy siinäkin, että
Oivan ja Niilon ikäero ei vaikuta lainkaan leikin intensiteettiin.
Karoliina Pertamon kuvitusta Katri Tapolan tekstiin pikkulasten kuvakirjaan 
Oivan piilo (S&S 2026). 

 
Yhteinen, laajentunut leikki väsyttää Oivan päiväunille, mutta seuraavana päivänä aiotaan taas jatkaa.  
 
Katri Tapolan leppeä ja lapsentahtinen kerronta ja Karoliina Pertamon värikylläinen mutta helposti hahmottuva kuvitus toimivat täysipainoisesti yhdessä. 

Leikkiin ei tarvita hienoja saati kalliita välineitä: rikas mielikuvitus ja heittäytyminen synnyttävät parhaat leikit ja ideat. 

 

 

Lasten- ja nuortenkirjojakin voi toki tehdä ilman koulutusta

Toimistopojat:  Kaaos lomareissulla. Kuvittanut Maria Makkonen. 96 sivua. BackMedia Oy & Otava 2026. 
 

Pojat ryhtyivät yhdessä pohtimaan, mitä se työnteko nyt oikeastaan oli.

”No työntekoon tarvii ainakin koulutuksen”, Sere aloitti. ”Mä oon esimerkiksi putkimies.”

”Jes, hyvä!” innostui Roni.

”En mä siis sitä lopulta sitten tehnyt valmistumisen jälkeen”, Sere jatkoi.

”Niin eli toisin sanoen sä et ole koskaan ollut töissä”, Roni hiillosti.

”Ei työn määritelmä ole niin yksiselitteinen!” Suhis ärähti.

”Sitä työ-sanan käyttöä vois vähän rajoittaa...”, Kevin mutisi.

”Kyllähän töitä voi tehdä ilman koulutusta!” Suhis huomautti. 

 
Toimistopojat  on vuonna 2023 perustettu huumori- ja viihdesisältöä tuottava YouTube-kanava. Ryhmään kuuluvat Sere Siltala, Veikka Markkanen, Olli Kokkola, Roni Back, Kevin Tran, Eero Suhonen ja  Mikael Vuori.

Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa kanavan perustaja Roni Back vakuuttaa, että ryhmällä on ”ekstra-ammattimainen tatsi” kaikessa tekemisessään. 
 
Nyt he ovat Otavan suosiollisella myötävaikutuksella  laajentaneet osaamistaan myös Toimistopojat-nimiseen varhaisnuortenkirjasarjaan. 

Kirjan nimeketiedoissa julkaisuvuodeksi on merkitty 2026, mutta nähtävästi kirjalle on katsottu olevan menekkiä joulumyynnissä ja siksi se on ilmestynyt jo tämän vuoden puolella. 

Toimistopoikien johtohahmo Roni rentoutuu yhteisellä lomamatkalla
Toimistopojat-sarjan uutuuden parissa. Maria Makkosen
kuvitusta varhaisnuortenkirjaan Toimistopojat: Kaaos
lomareissulla (Otava 2026).

 
Kolmessa erillisessä tarinassa on poikamaista kujeilua, kepposia ja koohotusta. 
 
Yötä toimistolla -tarinassa pojat viettävät yön toimistorakennuksessaan ja aiheuttavat massiivisen sähkökatkon. 

Kesäloma-tarinassa lähdetään ulkomaille rentoutumaan, mutta erinäiset mokaukset ja odottamattomat kuluerät tuottavat yllätyksiä ja äkkikäänteitä. 

Oikeissa töissä -tarinassa pojat päätyvät rakennustyömaalle, missä he saavat vähäiseen kokemukseensa nähden ällistyttävän paljon vastuuta. 
 
Maria Makkosen karikatyyrinen kuvitus komppaa kerronnan spontaaniutta ja luo ryhmän jäsenistä tunnistettavia tyyppejä. 
 
Sosiaalisen median alustoilta tutut vaikuttajat ovat nähtävästi tulleet jäädäkseen suomalaiseen lasten- ja nuortenkirjatarjontaan.  

Muilta alustoilta tuttujen tekijöiden suosio lasten ja nuorten parissa osataan nyt käyttää hyödyksi lasten- ja nuortenkirjojen brändäämisessä. 

Olisi tavattoman kiinnostavaa tietää, kuinka paljon jumppaa ja säätämistä kustantamoissa tehdään lasten- ja nuortenkirjakentälle  tulevien julkkisten käsikirjoitusten kanssa. 

Yksittäisten lasten- ja nuortenkirjojen elinkaari on lyhentynyt. 

Sosiaalisen median ilmiöt voivat nekin olla hetkellisiä, mutta mediavaikuttajien laaja fanikunta on kiinnostunut kaikista oheistuotteista, olipa kyse lippalakista, hupparista tai kirjasta. 

Tähän koukkuun  kustantajienkin on helppo tarttua. 

   

Turun Hansakorttelin Suomalaisen kirjakaupan
myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen 
tilastossa Toimistopojat on kuudentena,
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen uusimman
Tatu ja Patu -kirjan jälkeen. Kuva © PHH

 
Viikonloppuna bongasin Turun suomalaisesta kirjakaupasta näyttävän hyllynpäätymainoksen Toimistopoikien uudesta alueenvaltauksesta. 

Kirja löytyi myös myymälän myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen hyllystä, eli ulkokirjalliset seikat ja some-suosio on siivittänyt nopeasti juuri ilmestyneen kirjan myyntimenestystä. 

 

Lastenromaani turhista murheista

Niina Hakalahti: Eugen, Aamos ja Turhamurhela. Kuvittanut Iiva Vilvas. 151 sivua. Enostone 2025. 
 

 

Eugen ei voinut uskoa, miten äkkiä elämä oli muuttunut erilaiseksi. Muuton jälkeen oli ollut vain pitkäveteisiä päiviä korkean talon omahuoneessa ja mahakiputunne, kun piti mennä joka aamu jättilaivaa muistuttavaan kouluun. Ja nyt hän oli täällä vanhan miehen pihassa tutkimassa jännittävää ruohottunutta autoa pojan kanssa, pojan, jonka hän oli tuntenut vasta muutamia tunteja ja joka jo nyt tuntui… ystävältä.

 
 
Lastenkirjallisuuden yksi erityinen piirre on, että lastenkirjoissa annetaan tilaa monenlaisille tunteille: niistä löytyy riemun pärskeitä ja kihisevää jännitystä mutta yhtälaisesti myös surua, murhetta ja jopa alakuloa.
 

Nykylastenkirjan lapsipäähenkilöillä ei todellakaan enää ole vain yhtä vakiintunutta hyväksyttyä tai ihanteellista toimintamallia tai käytöskoodia, jossa hänen odotetaan kuuliaisesti pysyvän.

Eugen tuo vanhan talon pihalta pienen puunoksan uuteen kotiinsa.
Turvaa uudessa elämäntilanteessa tuo myös pehmopupu.
Iiva Vilvaksen kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniiin Eugen,
Aamos ja Turhamurhela (Enostone 2025).  

 
Niina Hakalahden aiempien lastenkirjojen tyylilaji on ollut riemastuttava sekoitus lapsen arkea ja fantastisista juonteita lämpimällä huumorilla ryyditettynä (Tuukka-Omar-sarja, Tammi ja Myllylahti v:sta 2010).
 
Juuri ilmestynyt uutuus Eugen, Aatos ja Turhamurhela vie lukijansa varsin tummiin vesiin, mikä käy ilmi jo kirjan nimestä ja Iiva Vilvaksen kansikuvassa, jossa lastenromaanin päähenkilöt, pikkupojat Eugen ja Aamos, pälyilevät ympärilleen huolestuneen näköisinä.

 
 
Eugen on hiljattain muuttanut äitinsä kanssa maalta kaupunkiin. Hän haikailee vanhaa kotiaan ja tuntee olonsa apeaksi. Onneksi hän kohtaa Aamoksen. Poika kertoo lähistöllä olevasta vanhasta talosta, jossa asuu omalaatuinen vanha ja puhumaton mies, joka ”on unohtanut kaiken omasta elämästään”.

Lastenromaanin keskushahmoilla on apeita, huolestuneita ja äkeitä 
ilmeitä. Iiva Vilvaksen kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniiin Eugen, 
Aamos ja Turhamurhela (Enostone 2025).  

 
Lapset saavat onneksi avukseen ja tuekseen myös puunaisen. He päätyvät yhdessä Monistamoon, jossa keksijät tehtailevat turhia murheita eli turheita kaikkiin tarpeisiin. Keksijöiden nimet ovat peräisin antiikin kreikkalaisilta tragediakirjailijoilta (Aiskhylos, Euripides, Sofokles, Agathon ja Frynikhos). 
 

Turhamurhela oli kummallinen sekoitus valoa ja pimeää. Vaikka kirkkaita spottivaloja ja erilaisia valopäitä oli runsaasti, pimeys vaani jokaisen nurkan takana. Turhamurhelan pimeys ei ollut sellaista pimeää, johon Eugen oli aikaisemmassa kodissaan metsän keskellä tottunut. Siellä pimeys oli ollut peitto, joka suojasi Eugenin ja äidin pikkuista taloa yöllä. 

Niina Hakalahden lastenromaani ammentaa aineksia esimerkiksi Lewis Carrollin klassikosta Liisan seikkailut ihmemaassa, vaikkapa kohtauksessa, jossa Aamos ja Eugenkin putoavan maan alle. 

Kolkkojen miljöiden aistivoimaiset kuvaukset ja yksioikoinen karakteristiikka ovat tuttuja kauhukirjoista,  ja kahden rinnakkaisen maailman erilaiset aikatasot viittaavat fantasiakirjallisuudesta tuttuihin lainalaisuuksiin. 
 

Jännittävät ja uhkaavat tilanteet välittyvät aistivoimaisesti myös
kuvituksessa.  Iiva Vilvaksen kuvitusta Niina Hakalahden
lastenromaaniiin Eugen,  Aamos ja Turhamurhela
 (Enostone 2025).  

Maan alla vankina olleen mummon löytyminen muodostuu tummasävyisen juonen kulminaatiopisteeksi: mummo on salaa vangitsijoiltaan heikentänyt turheiden synnyttämisessä tärkeän kasvipohjaisen eliksiirin tehoa. Niinpä Turhamurhelan viisi keksijääkin havahtuvat lopulta oman keksintönsä ankeuteen. 
 

Tuukka-Omar-sarjaan verattuna Hakalahden uusin lastenromaani on aivan omanlaisensa: humaania lämpöä ja lapsen elämää kannattelevaa perhehteyden kuvausta siitä ei löydy oikein suurennuslasillakaan. Eugenin äidin hahmokin jää hyvin etäiseksi. 
 
Suomessa on entistä enemmän lapsia, joiden elämässä on todella isoja, todellisia murheita, suruja ja epävarmuutta. Teoksen alkuperäinen julkaisuajankohta viivästyi liki kaksi vuotta. Siksi sen ajatus turhista ja todellisista murheista on entistä ajankohtaisempi. 

Hakalahden kirjan markkinointi lapsilukijoille lienee aika haastavaa, mutta toisaalta riittää, jos  yksikin lapsi saa kirjan luettuaan vahvistuksen siitä, että maailmassa on hänen lisäkseen joku toinenkin, joka tuntee ja aistii elämää samalla tavalla kuin hän itse, eli kirjan kirjoittaja.  
 
 
Iiva Vilvaksen mustavalkoisen kuvituksen voi sanoa olevan hyvin uskollinen teoksen tummanpuhuvalle tunnelmalle ja elämänfilosofialle. Onnelliseksi kiertyvässä lopussa lasten kasvoilta löytyy sentään helpotusta ja pientä hymynkarettakin.