Rouva Huu kokee tärkeäksi palata vielä eiliseen Finlandia Junior -ehdokkaiden julkistukseen.
Näköjään Suomen Kirjasäätiö haluaa jopa vasiten järjestää näitä
pikkuskandaaleja ja sillä tavoin nostattaa suuren yleisön mielenkiintoa
palkintoa kohtaan.
Viime vuonna Finlandia Junior -palkinnon ehdokkaaksi asetettiin Marja Björkin romaani Poika (Like), joka oli luokiteltu
aikuistenkirjallisuudeksi, Björkin aiempien romaanien tapaan.
Mielestäni
tällainen aikuistenromaanin nostaminen FJ-ehdokkaaksi on eräänlaista lasten- ja
nuortenkirjallisuuden "kuormasta syömistä": jos kustantaja luokittaa kirjan
yksiselitteisesti aikuistenkirjaksi, miksi se pitäisi siinä tapauksessa ehdoin
tahdoin nostaa kilpailemaan lasten- ja nuortenkirjallisuudelle kohdennetusta
palkinnosta – olkoonkin, että sen aihepiiri saattaa kiinnostaa myös aikuisikäisiä
nuorempaa lukijakuntaa? No, tästä ei sen enempää, aihetta käsiteltiin jo viime vuonna Lastenkirjahyllyssä.
Kirjasäätiön linjausten mukaan ei viime vuonna ollut niin nöpön-nuukaa, että
FJ-palkinnon huomio kohdistuisi nimenomaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Tänä vuonna FJ-palkinnon ehdokasasettelun rajausta väljennettiin vielä siten, että ehdolle ei tarvitse liioin asettaa suomalaisen tekijän kirjoittamaa lasten- tai nuortenkirjaa.
Kirjasäätiön kolmen Finlandia-palkinnon tavoitehan on kustantajien kannalta ennen muuta nostaa kirjallisuuden
myyntilukuja, jotka ovat huolestuttavasti laskeneet jo pitkään yhtälaisesti aikuisten-, lasten- ja nuortenkirjojen osalta.
Kun Finlandia Junior -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa
nykymuotoisena, rahasummaltaan yhtä suurena Finlandian ja Tieto Finlandian
kanssa vuonna 1997, jo edesmennyt Olli Arrakoski Kirjasäätiön hallituksen
puheenjohtajana piti ehdokkaiden julkistustilaisuudessa puheen, jossa hän perusteli Finlandia Junior -palkinnon perustamista:
Edes Kirjasäätiössä ei kuvitella, että tilanne muuttuu palkintoja jakamalla, nyt vaan on niin, että säätiön lähes ainoa näkyvä keino on palkinto ja sen myötä saatu julkisuus – lasten ja nuorten kirjallisuuden arvo ja merkitys ovat markkinataloudessa sidoksissa siihen tehtyyn panostukseen: mitä enemmän panostetaan, sitä enemmän huomataan, sitä enemmän arvostetaan.
Nyt ainakin rouva Huusta tuntuu siltä, että lasten- ja nuortenkirjapalkinnon 17-vuotisen historian aikana huomioarvoa joudutaan hakemaan mahdollisimman laajasta kirjallisesta repertuaarista, ja samalla unohdetaan suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden erityisarvo kokonaan.
Helsingin Sanomissa tänään Finlandia Junior- ehdokasuutisoinnin
kupeessa julkaistu kommenttini oli otsikoitu hieman nurjasti muotoon "Onko ruoho todellakin vihreämpää rajan tällä puolen". Alkuperäinen
otsikkoni oli nimittäin "Onko ruoho todellakin vihreämpää rajan toisella
puolella?"
Otsikolla viittasin ennen muuta siihen suomalaisten kokemaan
kestokateuteen Ruotsin lastenkulttuuri- ja kirjallisuusmyönteistä ilmapiiriä ja
monimuotoista ja kokeilevaakin kirjatarjontaa kohtaan. (Tosin tämä kadehdittu myönteinen ilmapiirikin on
Pohjanlahden toisellakin puolella jo vähentymässä: esimerkiksi
päivänlehtikritiikki on Suomen tavoin Ruotsissakin jo niukentunut.)
Pienen
kielialueen – siis Suomen – lasten- ja nuortenkirjallisuus kaipaa erityissuojelua. Riikinruotsalaisen
Ulf Starkin tekstiin perustuva
kuvakirja suomenruotsalaisen Linda
Bondestamin kuvittamana ei siis ole tolkullinen nosto suurimman suomalaisen
lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkaaksi varsinkaan näinä aikoina, jolloin
suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on muutoinkin ahdingossa ja
murroksessa kustantajien nimekemäärien pienentyessä ja tekijöiden
työskentelyolosuhteiden tiukentuessa.
Uskoisin aikuisille kirjoittavien suomalaisten kirjailijoiden hätkähtävän ja heidän itsesuojeluvaistonsa heräävän, jos vaikkapa Suomen ystävänä tunnettu kirjailija John Irving julkaisisi pienoisromaanin suomalaisen kustantamon kautta, ja tämä teos päätyisi sitten mestariteoksena myös kilpailemaan Finlandia-palkinnosta.
12 kommenttia:
Tässä on kyllä esitettävä tärkeä periaatteellinen kysymys siitä kuka on kirjan ensisijainen tekijä kun on kyseessä kuvitettu kirja, onko se tosiaan kirjailija? Ja kuvittajan rooli on toissijainen? Se ei vaikuta oikeudenmukaiselta, ei tässä eikä monessa muussakaan tapauksessa. Tästä seuraa sitten toinen kysymys: jos tilanne olisi toisin päin, eli suomalainen kirjailija ja ruotsalainen kuvittaja - nousisiko tästä vastaava kohu? Kuvakirjoissa yleensäkin kirjailijoiden status on ylimitoitettu, esim. kauppojen luetteloissa mainitaan vain kirjailijan nimi jne. Ainoa järkevä ja reilu tapa olisi nähdäkseni jakaa tekijän status, vastuu ja kunnia tasan, fifty-fifty. Eikä fifty-sixty, kuten nyt.
Toivoisin, että Finlandia Juniorissa jo osattaisiin pitää lastenkirjojen (tai vaikkapa kuvitettujen nuortenromaanien!) tekstin tekijää ja kuvittajaa aivan tasa-arvoisina. Joskushan on rajattu Lehtikuvan tai muun vastaavan mediakuvista kuvittajat pois, koska vain kirjailijoita on pidetty ehdolle asetettujen teosten ns. luojina.
Kyllä minä mekkaloisin aivan yhtälaisesti siitä, jos kuvittaja olisi muun maalainen. En näe siinä mitään eroa. Minulle tämä kotimaisuuden arvostaminen on periaatekysymys. Ehkä olen vähän jäärä.
Siis nuortenromaanin kuvittaja on tasa-arvoinen kirjoittajan kanssa? Romaanin teksti kuitenkin toimisi ilman kuviakin, ja kuvat ovat tekstille tilattu lisuke, josta yleensä ei lainkaan neuvotella kirjailijan kanssa. Nuo kuvat voivat olla miten suurta taidetta hyvänsä, mutta ne eivät ole kirjallisuutta ilman tekstiä. Ja toistan, romaanin teksti on kirjallisuutta ilman kuviakin. Lastenkirjallisuus voi muodostua kuvan ja sanan liitosta, mutta nuortenromaani, johon lisätään muutama kuva - voi rouva huuhuu, mitä huuhaata.
Anonyymille:
Huh-huh: Tarkoitin sitä, että Finlandia juniorissa lähtökohtaisesti huomioidaan ja arvioidaan sekä kuvitus että teksti, ei välttämättä huomattavan rahasumman jaossa ihan tasan, mutta olennaista on että huomioidaan kuitenkin. Esimerkiksi pohjoismaisen lasten- ja nuortenkirjakilpailun viime vuonna voittaneessa Karikossa Jani Ikosen kuvitus oli poikkeuksellisen määräävässä asemassa Seita Vuorelan luomaan tekstikokonaisuuteen nähden, ja siksi se myös otettiin huomioon todella ison pohjoismaisen palkintosumman jyvityksessä.
Ongemallista ihan käytännön tasolla on jo useamman kerran ollut FJ-palkinnon jyvityksessä se, että vastuu rahasumman jaosta on vieritetty palkitun teoksen kustantajalle: eli kustantajan tulisi neuvotella palkittavien kanssa, kuinka saadaan molempia osapuolia tyydyttävä diili aikaan. Näin muistan käyneen jo ensimmäisen FJ-palkitun Alexis Kouroksen ja Alexander Reichsteinin Gondwanan lapset -romaanin tapauksessa vuonna 1997.
Vastaisuudessa, näin uskon, myös nuortenromaaneista tulee aiempaa visuaalisempia: nykynuoret tarvitsevat lukemisensa ankkureiksi myös kuvia, ja siksi kuvitusta tulisi kaikissa käänteissä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa arvostaa.
Kuvituksella on entistä enemmän väliä, puhutaanpa sitten pienten lasten pahvikirjoista, kuvakirjoista, helppolukuisista lastenromaaneista, tietokirjoista tai nuortenromaaneista.
Nyt on kuitenkin kysymys kuvakirjasta jonka kotimaisuusaste on 50 %. Enemmänkin jos huomioidaan että kustannusprosessi on kotimainen, ja se on varmasti ollut ratkaisevaa tässä. Eikö se sitten riitä? Luulisi kuitenkin että tällaisen teoksen menestys antaa lisänäkyvyyttä myös kriisissä olevan kustantajan muille nimekkeille. Kirjasäätiö on toiminut ansiokkaasti tässä, samaa ei voi sanoa HS:n otsikoinnista. Millaisia signaaleja vaatimus teoksen totaalisesta "perussuomalaisuudesta" viestii näinä aikoina? Se ei ainakaan kannusta tällaiseen rajat ylittävään yhteistyöhön.
Parahin anonyymi:
Tässä on kyse nyt periaatteista. Pidän ihan tietoisesti kotimaisen, suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolta ja siksi ruotsinruotsalaisen kirjailijan nosto närkästyttää.
Suomessa olisi kosolti hyviä tekijöitä, jotka hyötyvät Finlandia Juniorin ehdokasasettelun julkisuudesta, niin miksi pitää lähteä niin sanotusti merta edemmäs kalaan etsimään sopivia kandidaatteja Suomen rajojen ulkopuolelta? Ulf Stark ei kaipaa tätä FJ-ehdokkuutta yhdeksi uudeksi sulaksi hattuunsa, mutta kenties joku muu suomalainen kuvakirjan tekijä, siis tekstin tekijä, olisi sitä palavasti tarvinnut.
Ulf Starkilla on hieno ura Ruotsissa enkä millään tavalla halua vähätellä hänen tuotantoaan.
Suomalaisista kuvittajista esimerkiksi Christel Rönns on kuvittanut Helene Brossin 1 B -sarjaa Ruotsiin ja ainakin Erika Kallasmaalla ja Mervi Lindmanillakin on kuvituksia ruotsalaisten kirjailijoiden kuvakirjoihin, jotka eivät ole kääntyneet lainkaan Suomeen. Tällainen visuaalinen kulttuurivaihto on vallan ok.
Kyllä on nyt pakko olla samaa mieltä rouva Huun kanssa. Meillä lasten- ja nuortenkirjailijoilla sekä kuvittajilla on vähäiset - ja alati vähenevät - mahdollisuudet saada huomiota teoksillemme. Kyllä se helposti tekee hiukan mustasukkaiseksi näistä FJ-ehdokkuukista. Niistä kun joka tapauksessa kilpailevat tietokirjat, lyriikka, proosa, lastenkirjat (kuvakirjat ja romaanit) ja nuortenkirjat sekä viime vuosina myös sarjakuvat.
Onko tällainen mustasukkaisuus pienisieluisuutta tai tällä kertaa jopa patriotismia? Voihan sen niinkin ajatella, mutta kuten todettu, tämä ei ole - ainakaan pelkästään - kansallisuusasia. Kyse on siitä, miten Finlandia Junior venyy ja paukkuu.
Ulf Stark on hieno kirjailija, ei siinä mitään. Kulttuurivaihtokin on suotavaa!
Sari P.
Sari P., minusta patriotismi on tässä kohtaa ihan paikallaan, varsinkin nykyisessä tilanteessa, kun sekä kirjailijat ja kuvittajat joutuvat joustamaan ja toimimaan välillä jopa ääriolosuhteissa,
Ja kuten sanottu, mediajulkisuuden mielenkiinto kohdentuu lasten- ja nuortenkirjallisuuteen kerran vuodessa juuri FJ-palkinnon aikaan.
Rouva Huun tarve puolustaa kotimaisia tekijöitä on varmasti vilpitön ja hyvä. Aivan ongelmaton se ei kuitenkaan ole. Toteamus siitä, että ehdokkuuden olisi Ulfin sijaan kuulunut mennä jollekin sitä enemmän tarvitsevalle on aika outo ja varmaan palkintosääntöjen vastainenkin. Käsittääkseni palkinnosta kilpailevat kirjat, eivät kirjailijat. Tarkoituksena on palkita paras kirja eikä palkintoa eniten tarvitseva kirjailija. Varsinainen ongelma tekijöiden kannalta syntyisi kuitenkin, jos Ulfin ja Lindan kirjaa ei olisi otettu ehdokkaaksi. Sehän tarkoittaisi automaattisesti sitä, että maan rajat ylittävän yhteistyön tuloksena syntyneet kirjat jäisivät aina pois palkinnoilta. Ja jos Ruotsissa (tai jossain muussa maassa) olisi sama systeemi, eivät tekijät voisi koskaan saada kirjojaan ehdolle. Tämä jos mikä olisi tekijöitä kohtaan väärin. Oma veikkaukseni on, että tällaiset yhteistyöt tulevat lähitulevaisuudessa lisääntymään kirjailijoiden, kuvittajien ja kustantamoiden etsiessä uusia keinoja lukijoiden haalimiseksi. Itsekin kirjoitan parhaillaan yhdessä norjalaisen kollegan kanssa ja aika ankealta tuntuisi, jos tämä yhteistyö rajaisi teoksemme kategorisesti pois kaikilta palkinnoilta kummassakin maassa.
Timo
Patriotismia tai ei. Asian ydin on tuossa:
Pienen kielialueen – siis Suomen – lasten- ja nuortenkirjallisuus kaipaa erityissuojelua.
Kaikki mahdollisuudet erityssuojeluun on näinä aikoina otettava suurennuslasin alle. Niitä ei liikaa ole tyrkyllä.
Kenellekään ei liene uutinen, että kieli köyhtyy sitä mukaa, kun viestimet hektistyvät.
On meillä omituisempiakin suojelukohteita kuin kieli, joka sentään on kaiken mieli.
Ei meidän kulttuurimme niin pitkä ole, että sen voisi antaa tulla toimeen omillaan.
Olen aina fanittanut Uffea ja ruåtsalaista lastenkirjallisuutta ihan täysillä. Silti olisi hienoa, jos F-palkinnot olisivat nostamassa tätä vastikään puusta pudonneiden kultturia sille tasolle, mille se ansaitsee tulla nostetuksi.
T von L
Tuulalle ja Timolle kiitos näkökannoista.
Timo: minun tulkintani mukaan palkinnon nimi, Finlandia Junior, antaa jo itsessään luvan vetää ehdokasasettelussa kotiin päin.
Meneekö vähän jankuttamiseksi, mutta voisiko Suomessakin sitten olla erikseen "kansainvälinen" kirjallisuuspalkinto. Ja Finlandiat nimensä mukaisesti tukisivat omaa pientä kulttuuriamme?
Kulttuurivienti on ilman muuta tärkeää, käännökset automaattisesti tietenkin. Mutta vaikka onkin makaaberia liioittelua sanoa,että kohta (!) ei ole enää omaa kieltä ja kulttuuria (on kielestä ennenkin taisteltu), niin kernaasti pitäisin oman kulttuurin puolia jopa kiihkomielisesti. Ei se pahanlaatuista patriotismia ole.
Sitä paitsi, raadeilla on ollut aikojen kuluessa mitä erikoisempia valtuuksia tehdä rajauksia siihen, mitä kirjoja (juu, ei kirjailijoita vaan kirjoja) ehdokaslistoille asetetaan. Eräänä vuonna historialliset ROMAANIT suljettiin ulkopuolelle, en vieläkään käsitä miksi. Ja sarjakirjoista jaksetaan jankuttaa, mutta onneksi sarjojen osiakin silti kelpuutetaan mukaan "kisaan".
Joka vuosi sama polemiikki, asiat vain vaihtuvat. Koskaan eivät kaikki ole tyytyväisiä valintoihin, eivät ehdokkaisiin eivätkä palkittaviin.
Hyvä, että aihepiiri sentään herättää intohimoja.
Muistettakoon vielä tämänsyksyiset kommentit milloin missäkin siitä, että kotimaiset kustantamot ovat "kriisissä". Niin ovat myös kauhistuttavan monet kotimaiset lasten- ja nuortenkirjailijat. Ja sitä myötä myös kirjat.
Eilen viimeksi sain kollegalta hylsy-viestin. Vuoden aikana niistä olen kuullut enemmän kuin sielu sietää.
T von L
Lähetä kommentti