perjantai 24. syyskuuta 2021

Pois keinotekoisista poteroista

















J. S. Meresmaa: Khimaira, 180 sivua, Myllylahti 2021. Kansikuva Karin Niemi.

 





Säeromaani on muutaman viime vuoden aikana ilahduttavasti uudistanut suomalaista nuortenromaania niin muodon kuin aihepiirienkin osalta.

 

1990-luvulla useampi kotimainen nuortenkirjailija koki mielekkääksi käsitellä arkoja tai  haastavia aiheita fantasiaan loitonnettuna. 


Hyvä esimerkki on Vuorileijonan varjo -sarja (Tammi 1996–1998, loput viisi  osaa ilmestyneet omakustanteina 2013–2019). Sarjassa Taru ja Tarmo Väyrynen käsittelivät monia eettisiä, kirjojen ilmestymisen aikaan yhteiskunnallisestikin keskeisiä ja ajankohtaisia peruskysymyksiä. 

 

Tänä vuonna ilmestyneistä kotimaisista ja käännetyistä säeromaaneista löytyy erilaisia moniarvoisuuden teemoja, jotka tuodaan esille nuoren lukijan omaa ajattelua stimuloivalla tavalla. 

 

J. S. Meresmaan viime vuonna ilmestynyt säeromaani Dodo kertoi kolmesta kaveruksesta, Tuukasta, Iinasta ja Sarasta. Iina seurusteli masentuneen Tuukan kanssa ja sai tukea  parhaalta ystävältään Saralta.

 

Dodossa keskushenkilönä oli Iina ja hänen epätavallinen lemmikkinsä, lepakolle etäisesti sukua olevan Dodo, jonka hoitaminen aiheutti haasteita. Kirjan lopussa Iinan tunteet Saraa kohtaan voimistuivat.

 

Syksyn uutuudessa Khimarassa pääosassa on suomenvenäläinen Sara ja tämän perhesalaisuudet. 


Meresmaa kuvaa taidokkaasti nykynuorten tarvetta pitää yllä erilaisia kulisseja ja filttereitä, jotka helpottavat kyllä elämää hetkellisesti, mutta tekevät pidemmän päälle hallaa nuoren yleiselle hyvinvoinnille.  

 

Sara haluaa tulla ulos ”heteropoterosta”, mutta hän kokee, että vanhoilliset vanhemmat  eivät kykene kohtaamaan totuutta. Myös perheen kohtaama tragedia tykyttää Saran ahdistuksen taustalla. 

 

Jokaisella meistä on asioita,

joista vaikenee tahattomasti tai tarkoituksella.

On puolia, joita me näytetään ulospäin

ja puolia, jotka näkyy vain sisältä päin.

Eikä kaikkia omia syvyyksiään edes tunne,

Joskus tarvitsee aikaa voidakseen

tutustua siihen kuka on

ennen kuin voi kertoa muille. 

 

Khimaira kertoo seksuaalisuuden monimuotoisuudesta ja polyamorisesta suhteesta, mutta Meresmaa työstää näitä teemoja äärimmäisen luontevasti,   karttaen kaikkea raflaavuutta. 

 

Meresmaan säkeissä kuuluu välillä räpin anarkistinen, rytmikäs poljento, joka alleviivaa entisestään viestien painavuutta:

 

Niin, tämän talon katon alla 

sukupuolia on vain kaksi

ja jos rakastaa samaa sukupuolta

menee ilmeet vakavaksi.

Ja sitten aletaan kantaa huolta

miten perinteitä kunnioitetaan.

Mun tekis mieli lähinnä ampuu nuolta

jolla perinteitä surmataan

ja kasvattaa uusia, reilumpia

joissa ei aina valittais puolta. – – 

 

Tavattoman kauniisti Meresmaa tuo myös esiin Saran kaksikielisyyttä ja suhdetta äitinsä kieleen, venäjään. 

 

– – Venäjän kielessä loppusointu

asuu luontevana kuin sielu ruumiissa. 

 

 – –  Mun mielestä runouden kuuluu olla arjessa.

Sen kuuluu olla ihmisen korvan juuressa,

isoäidin sanoissa

sohvalla ja makuuhuoneessa 

ei vain juhlapuheissa

pyntättynä ylennettynä

etäännetyttynä.

 

Irrotettuna. 

 

Erityisen kauniiisti Khimaira kuvaa  nuorten aikuisten itsenäistymistä ja keskinäistä perheyhteyden kokemusta. Kun Saran vanhemmat torjuvat tyttärensä, tämä huomaa ystävien merkityksen ja ymmärtää olevansa osa ystäviensä  perhepotrettia.  


Säeromaanin lopussa konfliktit laukeavat lopulta melko vaivattomasti, mutta se ei silti väljähdytä romaanin avoimuutta korostavaa eetosta. 




Ei kommentteja: