maanantai 13. syyskuuta 2010

”Koulukiusaaminen on niin ysäriä ja poissa muodista”


Paula Noronen: Emilian päiväkirja: Supermarsu ja outo toveri. Kuvittanut Pauliina Mäkelä. Gummerus 2010. 201 sivua.










Emilian päiväkirja-sarjan (v:sta 2007) neljäs osa, Supermarsu ja outo toveri, jatkaa radio- ja tv-persoonana tunnetun Paula Norosen hulvatonta, mutta silti päivänpolttaviin kysymyksiin kiperästikin kantaa ottavaa linjaa.

Edellisessä osassa Supermarsu pelastaa silakat (2009) Emilia hoiti neuvokkaasti supermarsuvoimien avulla saastuneen Itämeren asiat suit-sait-sukkelaan paremmalle tolalle.

Norosen radio- ja tv-töistä tuttu siekailematon elämänasenne ja selkeä kieli ovat löytäneet ahmimisikäisistä lapsista kiitollisen kohderyhmän. Tunnustuksellinen ja varhaismurrosiälle tyypillinen yliampuva tyyli juontuu siitä, että Emilia purkautuu arkisista pikkumurheistaan päiväkirjalleen.

Emilian elämä muuttui ratkaisevasti, kun äiti antoi hänelle marsun. Emilia nimeää marsun Haloseksi ja sen taikavoimien avulla Emilia muuntuu tarvittaessa supermarsuksi hoitaakseen hänelle salaisena marsuagenttina annettuja tehtäviä.

Emilia on voimakkaasti oikeudentuntoinen itähelsinkiläinen, joka ajaa tarvittaessa muun muassa vanhusten, maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden asiaa. Emilian koulu on valittu EU:n viralliseksi kansainvälisyyskouluksi, ja joka luokalle tulee maahanmuuttajaoppilaita. Emilian luokalle tulee venäläinen Svetlana, jonka äiti on venäläinen ja isä kiinalainen. Emilia suhtautuu Svetiin aluksi karsaasti, sillä hän luulee tytön haukkuvan kynäkoteloa kuravedeksi.

Vierailu Svetin kotona avaa luonteeltaan uteliaan Emilian silmät näkemään erilaisuudessa ja kulttuurisessa erilaisuudessa monia uusia hyviä puolia.



Tästä asetelmasta Noronen lähtee kasvattamaan romaanin teemoja eikä juurikaan katso tarpeelliseksi peitellä sen ohjelmallisuutta: Emilia ihmettelee hänelle hieman epäselvien sanojen, kuten ennakkoluulon ja rasismin, sisältöjä yhdessä Jättiläismarsun ja äitinsä kanssa:

– Mitä ennakkoluulo tarkoittaa?
– Sitä, että päättää jonkun olevan erilainen, ja vaikka se paljastuisikin toisenlaiseksi, niin on jo päättänyt sen olevan jonkinlainen ja sitten vain mulkoilee ja antaa ymmärtää, että ”ootpa tollanen” ja sitten saattaa pelätä sitä. Sitä on ennakkoluulo.

– –

– Äiti, mikä on rasisti?
Äiti oli nyt tosi mietteliään näköinen.
– Koska joskus pelottaa se, mikä ei ole tuttua.
– Taitaa olla vain aikuisten ongelmia nuo rasisti-asiat? Ei lapsia mikään erilainen pelota.
Äiti nauroi.
– Siinä olet ehkä oikeassa. Mutta nyt nukkumaan.


Sarjan aiempien osien tapaan Norosella on muitakin täkyjä lukuimun säilyttämiseksi. Rehtorin eläköitymisen kunniaksi koululla järjestetään kykyjenetsintäkilpailu, ja Emilia tekee voitavansa, jotta koulun räppäävä vahtimestari pääsisi esiintymisujoudestaan. Avioeron jälkeen isän ote elämästä on herpaantunut: hän viettää aikaansa lähinnä baarissa ja haikailee kirjoittamattomattoman esikoiskirjansa perään. Isänkin asiat siis pitäisi järjestää parhain päin.

Vanhainkodissa asuva Toini-mummo saa yhä uusia karismaattisia piirteitä tässä uudessa osassa ja jo nimensä puolesta niljakas ökyrikas Rasva-Antero jatkaa raivostuttavan omahyväistä käytöstään ja koko luokkaan kohdistuvaa terroriaan. Pahimman pilkan teon kohteeksi Rasva-Antero on valinnut Emilian parhaan kaverin Simon.

Emilia on jälleen kaikkien sorrettujen sankari ja sellaisena tietysti mitä parhainta terapiakirjallisuutta nykyiseen taloudelliseen laskusuhdanteeseen ja yleiseen asioiden surkutteluun.

Emilia on kaikkivoipa tyttösankari, joka toimertuu moniin urotekoihin, joihin aikuiset eivät lamaannukseltaan kykene. Emilia, äiti ja tämän uusi miesystävä Pertti sekä lähistöllä asuva isä muodostavat ihanteellisen, lähimmäisenrakkautta ja keskinäistä välittämistä tihkuvan uusperheen ideaalin.

Pauliina Mäkelän värikylläinen kuvitus on ronskia ja ammentaa paljon uudesta nuoren polven sarjakuvatyylistä. Emilian elämänilo ja utelaisuus elämän arkisia ihmeitä kohtaan välittyy hauskasti Mäkelän kuvituksesta.

Tässä kuvituskuvassa Simo ja Emilia ovat kysymässä Porvoossa Myrskyganes-yhtyeessä soittaneelta Romulta apua rummunsoiton alkeisiin:

1 kommentti:

Valkoinen kirahvi kirjoitti...

Norosen huumori naurattaa myös aikuista. Erityisen hyvin toteutettuja ovat myös äänikirjat, joita olen itse kuunnellut automatkoilla nauraen.

Sinulle on tunnustus ja haaste blogissani, Rouva Huu. Olen ilahtunut siitä, että pidät yllä lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyttä.