Maria Vuorio: Annin päivä. Kuvitus Leena Lumme. Lasten oma kirjakerho. Kuukauden kirja 146. Sanomaprint 1987. 39 sivua.
Maria Vuorion ja Leena Lumpeen Annin päivä on yksi Rouva Huun suosikkeja. Se on viehättävä lähihistoriaan sijoittuva kuvakirja, jossa Vuorio arvattavasti kuvaa pitkälti omaa 1950-60-lukujen taitteeseen osunutta lapsuuttaan.
Nykylapsen kannalta menneen ajan lapsuuden patina näkyy tekstissä hauskasti: aamulla herätessä on niin kylmä, että varpaita palelee, äidillä on lukunuttu ja Annin suurin aarre ovat hollantilaiset kukkasipulikuvastot
Annin päivän ilmestymisen aikaan Leena Lumme oli vasta aloittelemassa uraansa lastenkirjakuvittajana. Kuvituksesta tunnistaa jo Lumpeen herkkyyden kuvata lasten ilmeitä, eleitä ja asentoja.
Kuva Bonzo-lelukoirasta, ajankohtaa ilmentävä vaatemuoti ja muut yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja. Lumpeen kuvituksessa on paljon samaa kuin ruotsalaisten kuvakirjojen nostalgisessa tyylissä: kuvista huokuu lämmintä yhdessäoloa, perheyhteyttä ja arkista puuhakkuutta, johon tekee mieli samaistua ja hypätä kuvaan sisälle, leikkimään yhdessä Annin ja hänen ystäviensä kanssa.
Vaivihkaisesti Vuorion tekstissä sivutaan monia tärkeitä aiheita: isossa lapsiperheessä tyypillistä sisarkateutta, mustasukkaisuutta pikkusisaruksesta, ystävien välistä nahistelua ja ajoittaista valtataisteluakin.
Kukkasipulikuvastojen lisäksi Anni arvostaa muutenkin viherkasveja. Paperinukkeleikeissä ikkunalaudan viherkasvit muodostavat nukeille hauskan kukkatarhan:
Anni päättää kutsua parhaan ystävänsä Leenan yökylään, sillä yönkuningatar -kaktuksen, Selenicereus grandifloruksen, kukinto aukeaa todennäköisesti hyvin pian. Sen kukinto kestää vain lyhyen hetken, ja Anni haluaa tulenpalavasti kokea sen ihmeen
– – Juuri kun uni on sakeinta ja makeinta, äiti tulee ja taputtaa Annia olkapäähän. Anni ponnahtaa pökkyräisenä ylös ja kysyy kovalla äänellä, mitä on tapahtunut. Vasta sitten hän muistaa! Hän ravistelee kovakouraisesti Leenankin hereille.
Nuppu on puoliksi auki! Se loistaa ikkunalaudalla kuin soikea lamppu. Anni ja Leena tallustavat vähän viluisina isoon huoneeseen, nuuhkivat kylmää ilmaa. Kaktuksen kukasta lähtee kuulas, ihana tuoksu. Anni on kuvitellut, että kuutamo tuoksuu samalta. Tai keijut!
Kun kukka aukeaa, se aivan kuin kurottaa kaulaansa ja avaa vasta sitten hienon, hohtavan valkoisen teriönsä. Tytöt katsovat kukkaa totisina. Isä haluaa kokeilla uutta kameraansa ja ottaa heistä valokuvan. Anni ja Leena seisovat kumminkin puolin suurta kukkaa; heistä tuntuu vähän samalta kuin prinsessoina satunäytelmässä.
Ja aamulla yönkuningattaren kukka on jo kuihtunut ja pudonnut lattialle. Anni piirtää siitä vielä kuvan ja värittää sen puuväreillä: "Sillä lailla hän saa sen talteen."
Rouva Huu sai pari vuotta sitten yönkuningattaren taimen, ensin väliaikaiseen hoitoon Nekalan kirjaston remontin ajaksi, mutta sittemmin hän sai kukkaan elinikäisen hoito-oikeuden. Kasvi on vielä niin naurettavan honteloinen, että on vaikea uskoa sen joskus kukkivan.
Mutta Rouva Huulla onkin parasta aikaa kukkiva purppuraRAATOkukka ikkunalaudallaan!
Tämä käärmeenpistoyrttikasvien heimoon kuuluva viherkasvi, purppuraraatokukka, Stapelia grandiflora, kukkii nyt toista kertaa. Ei niin mairittelevasta nimestään huolimatta tämä Huun yksilö ei kyllä – onneksi – haise lainkaan pahalta. Viherkasvikirjoissa kyllä väitetään kukan tuoksun muistuttavan mätänevän lihan hajua…
Mahdetaanko kukkaa nykyisin jalostaa hajuttomaksi? Rouva Huun isä muistaa omasta lapsuudestaan tämän viherkasvin valkokukkaisen lajin erittäin kyseenalaisen maineen rouvasväen kukkapöydillä...
Kukinto muistuttaa nuppuvaiheessa ensin täyteen puhallettua ilmapalloa.
Vajaassa viikossa isokokoinen kukka aukeaa valtavaksi kukinnoksi. Tämä kukka on läpimitaltaan 17 senttiä!
1 kommentti:
Kiittelin tässä viime viikolla rouva Huuta nostalgian nostamisesta esiin, mutta kommentti katosi jonnekin bittiavaruuteen.
Siis kysehän ei ole pelkästä nostalgiasta. Viime aikojen "koohotuskirjallisuus" on ollut varsin suosittua ja näkyvää. Siksi ansaitsevat muistuttaa olemassaolostaan yön kuningattaret ja muut sen kaltaiset aikaa uhmanneet tarinat. Muotivirtausten aallonharjoilla ovat meidänkin genressä keikkuneet sellaiset teemat kuin kuolema, väkivalta, rakkaus, insesti, yksinäisyys, syrjäytyneisyys ja viime aikoina tämä hurja ja hurtti huumori.
On ihana välillä viivähtää herkissä, viisaissa ja rauhallisissa tunnelmissa, jollaisia varsinkin niin monet Marian kirjat tarjoavat.
Tuula K.
Lähetä kommentti