"Jossain perähuoneessa vissiin on aikuisuus"

Varpu Vilkuna: Ripa. 166 sivua. Mäntykustannus 2010.















Varpu Vilkuna teki vahvan debyytin vuonna 1991 nuortenromaanillaan Rulla (3. p. Tammi 2009). Vilkuna lunasti neljällä 1990-luvulla ilmestyneellä nuortenromaanillaan nopeasti paikkansa maaseudun nuorten herkkävaistoisena ja ymmärtävänä kuvaajana. Hänen nuortenromaaneissaan on aina ollut, ahdistavista ja rankoistakin aiheista huolimatta, sijaa myös toivolle ja nuoruuden ehdottomuudelle.

Nuortenkirjailijana Vilkuna on ollut vaiti pitkään ja hän on keskittynyt muun muassa asuinpaikkakuntansa Nivalan kulttuurityöhön. Tieto pienen Mäntykustannuksen kautta ilmestyneestä uudesta nuortenromaanista olikin Rouva Huulle miellyttävä ja uteliaisuutta herättävä uutinen.

Äskettäin Lastenkirjahyllyssä käsiteltiin rippi- ja prometheus-leireille sijoittuvia, määrältään vähäisiä yleiskustantajien julkaisemia nuortenromaaneja. Ripa-romaanin keskusaiheena on osallistuminen rippileirille. Vilkuna kuvaa nuoren päähenkilönsä Onnin uskonasioihin ja etiikkaan liittyvää pohdiskelua hyvinkin avoimesti.

Onni on varttunut tasapainoiseksi ja tervejärkiseksi nuorukaiseksi perheessä, jossa uskonto ja jokaisen yksilöllisyyttä kunnioittava juureva kotikasvatus ovat arkipäiväisiä asioita. Onnin hivenen aikavaa pohdiskelua pehmentää orastava ihastuminen Aadaan, hiljattain paikkakunnalle muuttaneeseen tyttöön. Onneksi Aada tulee samalla rippileirille Onnin kanssa.

Nuorten aulis uteliaisuus rippileiriä kohtaan on sammua alkuunsa, kun leirin vetäjäksi tulee vastoin ennakko-odotuksia Jäykkikseksi kutsuttu pappi, Jaakkima Murto, jolla on seurakunnassa entuudestaankin määrittelemättömällä tavalla kolkko maine. Nuoret kokeilevat leirillä rajojaan, etenkin Onnin luokkatoveri Veeti, jonka pahaan oloon ja irtiottoihin löytyy myöhemmin selitys. Onni joutuu Jäykkis-Jaakkiman saastaisten tekojen silminnäkijäksi, ja niin rippileiri saa aivan uuden, yllättävän käänteen.

Kustantajan esittelytekstissä kerrotaan romaanin pohjaavan tositapahtumiin etelä-pohjanmaalaisella rippileirillä. Ehkä juuri tästä tapahtumien todenperäisyydestä juontuu teoksen tietty paatoksellisuus ja rankan aiheen käsittelyn osalta hieman pateettinen vanhanaikaisuuskin.

Vilkunan nuortenromaanin erikoinen nimi saa selityksensä Onnin pähkäillessä nuoruuden ankaruutta yhdessä ystäviensä ja vanhempiensa kanssa. Oven rivasta tulee ikään kuin symboli elämänhalulle ja uskallukselle ottaa elämältä vastaan niin tummat virrat kuin kuplivan ilonkin pirskahdukset:

– Mulla on sellanen olo, kuin edessä ois ovi ja siinä ripa. Semmonen kahva, joka kutsuu mua painamaan sen alas ja avaamaan oven, mutta en ole varma pitääks siihen ripaan tarttua nyt vai myöhemmin. Vai ollenkaan. Mahottoman epävarma olo, melkein pelottaa, sanoin, ja hämmennyin, että olin osannut sekasortoisen tunteeni pukea noinkin selkeiksi sanoiksi. Ja vielä äidin ja isän kuullen. Hävettikin. ---
– Mitä ite arvelet sen oven takana olevan? Äiti kysyi ja hyysäsi tavaroitaan kasaan.
– En mä tiijä, no jossain perähuoneessa vissiin on aikuisuus, mutta ennen sitä kai tätä hemmetin nuoruutta on vielä monta vuotta. Sun muuta sekasotkua ja epävarmuutta!
– On sitä, mutta voinet sitä ovea hiukan raottaa, koska kahva tai ripa on jo sun käsies ulottuvilla. Ei aikuistenkaan elämästä epävarmuutta ja sotkua puutu, isä sanoi ---

Vilkuna pohtii Onnin suulla katolisen kirkon piirissä tapahtuneita alaikäisten seksuaalisia hyväksikäyttöskandaaleja: ”Ajatellessani vaikka katolista kirkkoa, tuntuu, että totuus ja oikeudenmukaisuus ovat niiden kynnysmattona – – ". Onni ilmaisee myös painavan mielipiteensä iltapäivälehtien lööppijulkisuuden pintaliitoelämästä ja nykyihmisten tavasta surra näyttävästi mutta falskisti itselleen täysin tuntemattomienkin ihmisten kuolemaa suurten onnettomuuksien yhteydessä.

Onnin ja Aadan kesän mittaan vankentuvan suhteen kuvauksessa on sellaista aitoutta ja kotikutoista rouheutta, jota harvoin nuortenromaaneista enää tapaa. Aikuinen lukee mielikseen näistä rehdeistä, suoraselkäisistä nuorista, jotka suhtautuvat elämään nöyrästi ihmetellen ja kykenevät keskustelemaan rakentavasti myös vanhempiensa kanssa.

Vilkunan kertojan lahjat ovat tallella. Tällaisiakin kirjoja tarvitaaan tässä nykyisessä viihteellisyyttä, helppolukuisuutta ja trendikästä nuorisokulttuuria hypettävässä tingelis-tangelis-maailmassa. Käsikirjoituksesta olisi pienellä toimittamisella, tiivistämisellä ja pahimman paatoksen kuorimisella saanut pätevän ja puhuttelevan nuortenromaanin. Tällaisenaan se jäänee todennäköisesti melko pienen paikallisen lukijakunnan arvostamaksi.