Poika takapulpetista

Toinen vasemmalta. Nuortennäytelmä.
Käsikirjoitus Heini Junkkaala. Ohjaus Johanna Freundlich. Näyttelijät:
Samu Stenberg, Anita Sundberg, Petri Jäärni ja Sanna-Kaisa Patrikainen.
Esitystekniikka Janne Liukku. Lavastus ja puvustus Nina Mansikka.
Äänisuunnittelu Antti Mäkelä. Valosuunnittelu Antti Kauppi.

Kantaesitys Ahaa Teatterissa 3.9.2010. Kesto 1,20 h. Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.

Heini Junkkaala: Toinen vasemmalta (näytelmän käsikirjoitus). Kirja kerrallaan 2010.






Nuortennäytelmistä on ollut huutava pula jo pitkään. Tamperelainen Ahaa Teatteri kantaa jälleen kortensa kekoon Heini Junkkaalan nuortennäytelmällä Toinen vasemmalta.

Junkkaala ei ole nuortennäytelmän tekijänä ensikertalainen: Kymmenen tikkua laudalla kantaesitettiin Ahaa Teatterissa pari vuotta sitten ja näytelmä voitti äskettäin Pohjoismaisen näytelmäkäsikirjoituspalkinnon. Myös Junkkaalan Sexton (2006 kantaesitys Kajaanin kaupunginteatterissa) käsittelee nuoruuden kipupisteitä.

Toinen vasemmalta ottaa kantaa koulujen hyvinvointi- ja koulukiusaamiskampanjoihin. Kuvitteellisen Laajalan kaupungin yläkoulun opettajat iloitsevat KivaKoulu -kampanjasta, mutta tosielämässä heillä ei ole silmiä, korvia ja ymmärrystä nähdä yhdeksännen luokan oppilaiden roisin tai sulkeutuneen ulkokuoren taakse.

Kuvan copyright: Ahaa Teatteri/ Jari Kivelä

Yläkoulun viimeisen luokan alku herättää nelihenkisessä kaveriporukassa vaihtelevia tuntoja. Krisse (Anita Sundberg) haluaa skarpata numeroitaan, sillä hänellä on haave päästä Sibelius-lukioon. Kaksoset Lenkka (Petri Jäärni) ja Papuri (Sanna-Kaisa Patrikainen) tyytyvät ajelehtimaan ja Lenkan epävarmuus tulevaisuuden suhteen kiteytyy hänen ahkerasti toistamaansa "En mä tiijä" –lauseeseen. Joona (Samu Stenberg) ei näe muuta mahdollisuutta kuin jatkaa isänsä jälkiä armeijassa. Sosiaalisesti estoinen, autistisiakin piirteitä olemuksessaan kantava poika nousee näytelmän keskushenkilöksi, osin tahtomattaan.

Junkkaala ja ohjaaja Johanna Freundlich kuvaavat satuttavasti yläkoululaisten samanaikaista herkkyyttä ja raadollisuutta. Kuka lopulta kiusaa eniten ja ketä, jää näytelmän katsojan päätettäväksi.

Hieman kliseisesti näytelmän aikuiset, rehtori Mäyrä, luokanvalvoja Patrikainen sekä Joonan ja Krissen äidit, osoittavat kyvyttömyytensä ottaa vastuuta paitsi omista teoistaan myös lasten hyvinvoinnista ylisummaan. Ainoastaan Joonan isän työtoveri armeijasta ymmärtää kriisiavun merkityksen täysin hajallaan olevalle pojalle.

Raflaavasta julisteestaan huolimatta Toinen vasemmalta ei – onneksi – pääty traagisesti. Koulukiertueille menevä näytelmä ei voikaan olla juonenkäänteissään liian uskalias. Näytelmän toiveikas loppuratkaisu tulee kuitenkin katsojalle hieman äkkinäisesti töksähtäen.

Näyttelijät tekevät taidokkaita roolisiirtymiä ja karistavat nopeasti eri roolien ikäeroja kasvoiltaan. Puhuttelevimpaan roolityöhön ylsi perjantain ensi-illassa Papurin, keittäjän, luokanvalvoja Puttosen ja Krissen äidin rooleissa näytellyt Sanna-Kaisa Patrikainen.




Rouva Huu on nähnyt viime aikoina monia nuorisoelokuvia, muun muassa Dome Karukosken Kielletyn hedelmän, Marja Pyykön Sisko tahtoisin jäädä ja Leena Virtasen ja Pekka Karjalaisen Vähän kunnioitusta.

Itsenäisiä, omavaloisia nuortenromaaneja ilmestyy nykyisin harmillisen vähän. Onkohan niin, että nuoruuden kipupisteisiin menevät hyvät, puhuttelevat nuortennäytelmät ja –elokuvat anastavat pian intensiteettinsä ja elämänmakunsa takia kokonaan nuortenkirjallisuuden lukijoiden huomion?

Pyykön Sisko tahtoisin jäädä –elokuvasta tuli etsimättä mieleen esimerkiksi Sirpa Puskalan Kiti, mun paras kaveri (WSOY 1991). Pitäisikö kenties hyvistä nuortenromaaneista yrittää työstää oikopäätä myös elokuvakäsikirjoituksia?