maanantai 15. joulukuuta 2014

15. luukku: Joulupukki jakaa lahjat luovasti
















Tuula Pere: Kummat lahjat, 49 sivua, Wickwick 2014. Taitto Peter Stone.





Arvid Lydeckenillä on runo Joulupukin kadonneista silmälaseista, joista koituu lahjansaajille paljon hupia.

Samaa ideaa hieman eri maustein on hyödyntänyt Tuula Pere kuvakirjassaan Kummat lahjat. Perellä on yhden naisen kustantamo Wickwick, jolta ei puutu intoa ja ideoita. Pere on julkaissut kustantamon kautta jo  tusinan verran omia lastenkirjoja, joista suuri osa on suomen lisäksi ilmestynyt englanniksi ja on saatavina sähkökirjoinakin. Syksyn uutuus Kummat lahjat on ilmestynyt myös ruotsiksi.

Lapset Vilma ja Veeti ja koko Virkkulan perhe ovat  valmistautumassa jouluun. Virkkulan perhe miettii sopivia lahjoja läheisilleen ja suvun jäsenille. Kaikille löydetään hauskat ja heidän luonteenpiirteitään tai kiinnostuksen kohteitaan tukevat lahjat, mutta sitten pakettikortit menevät iloisesti sekaisin. 

Lasten yllätykseksi lahjan saajat ovatkin pienen ällistyksen jälkeen todella tyytyväisiä lahjoihinsa!


Hauska yksityiskohta on aukeama, jossa lapset lähtevät lempipaikkaansa
kirjastoon. Tällä kertaa he eivät kuitenkaan lainaa kirjoja, vaan osallistuvat kirjaston järjestämään jouluaskarteluhetkeen. Tuula Peren kuvitusta kuvakirjaan
 Kummat lahjat (Wickwick 2014).  


Tarina kunnioittaa veikeästi suvun luovia persoonallisuuksia, kenenkään omituisillekaan tavoille ei naureskella.

Tuula Pere (s. 1958) on opiskellut oikeustieteitä ja viimeistelee parhaillaan sanavapauskysymyksiin liittyvää oikeushistorian väitöskirjaansa.
Peren Wickwick-kustantamo on hyvä esimerkki siitä, kuinka vaivatonta kustantamon perustaminen nykyisin on. Ongelmana on kuitenkin se, että yksittäisen ihmisen inspiraation varassa ei voi ylläpitää kaikkea kustantamiseen liittyvää tieto-taitoa, siitä hiljaisesta tiedosta puhumattakaan.

Tuula Pere on kuvittanut lähes kaikki kirjansa itse. Iloinen poikkeus oli kustantamon ensimmäisten kirjojen joukossa vuonna 2010 ilmestynyt Sanni ja taikakivi, jossa on Sanna Pelliccionin kuvitus.  

Muutamissa kirjoissa on hyödynnetty photoshop-ohjelman kuvapankin materiaalia. Kummat lahjat -kirjassa on Peren oma sekatekniikalla toteutettu naivistishenkinen kuvitus. Valkoinen tausta asettaa taitolle haasteita, ja sekalaiset kuvituskuvat näyttävät leijuvan ilmassa.


Vitivalkoinen tausta tekee haastavaksi kuvien asemoinnin siten, että
kuvituksesta tulisi jäntevä osa taittoa ja tarinan etenemistä. 
Tuula Peren
kuvitusta kuvakirjaan Kummat lahjat (Wickwick 2014).  



Nykyisessä tilanteessa, jossa jopa isojen kustantajien kaikki kuvakirjat eivät pääse julkisuuteen ja ostavan yleisön tietoisuuteen, tuntuu nurinkuriselta, että omakustanteina, pienten nyrkkipajakustantamoiden tai Wickwickin kaltaisten yhteen kirjallisuuden osa-alueeseen keskittyneiden pikkuriikkisten kustantamoiden tuotteita ilmestyy niitäkin entistä enemmän ja niiden viimeistely jää ylimalkaiseksi. Periaattteessa jopa omakustanteinen kirja voisi nykyisin olla varsin kilpailukykyinen isojen kustantamoiden tarjonnan kanssa, mutta kokonaisuus täytyy suunnitella tarkasti niin, että kaikki palaset loksahtelevat kohdalleen.

Hyvä esimerkki uudesta jäntevästä kustantajatulokkaasta, jonka jälki päihittää mennen tullen isojen kuvakirja-annin, on Books North.  Puiden tarinoita -sarjan kuvakirjat, Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Ritari ja Puuseppä, ovat kokonaistaideteoksia, joissa kirjojen ulkoasu, visuaalinen yleisvaikutelma  taittoineen ja typografioineen sekä kirjallinen sisältö tähtäävät kaikki samaan tavoitteeseen. 

Wickwickillä on selvästi jo neljän vuoden toiminnankin perusteella halua tarjota haastetta muulle kuvakirjatarjonnalle, mutta nykyisellä hiukan puolivillaisella visuaalisella toteutuksella sitä haastetta ei valitettavasti löydy.



Ei kommentteja: