tiistai 24. lokakuuta 2017

Tiheätunnelmainen lastenkirja karttaa luokitteluja















Minna Lindeberg & Jenny Lucander: Lumi Azharian yllä, suomentanut Maarit Halmesarka, 37 sivua, Teos & Förlaget 2017. Taitto Jenny Lucander.







Jotkut tekijätiimit hioutuvat niin hyvin yhteen, että heidän hankkeellaan tuntuu olevan laatutakuu jo ennalta.

Vakuutuin Minna Lindebergin ja Jenny Lucanderin hyvästä tiimityöstä viime vuonna ilmestyneen kuvakirjan, Vildare, värre Smilodon (Förlaget), jälkeen.  

Valitettavasti sitä ei ole suomennettu. Teos on toisena Suomen asettamana ehdokkaana Nordiska rådetin pohjoismaiselle lasten- ja nuortenkirjapalkinnolle. 

Lindeberg ja Lucander  näyttävät kunnioittavan toistensa työtä: kumpikin antaa välillä toisen loistaa oman osuutensa kustannuksella, kuitenkin siten, että lopputulos palvelee sitä kaikkein tärkeintä, eli kirjaa lukevaa lasta.

Ruotsinkielisen alkuteoksen, Snön över Azharia, rinnalla on samanaikaisesti ilmestynyt myös Maarit Halmesaran suomennoksena Lumi Azharian yllä

Kirjan nimi on hiukan koukeroinen lapsen muistettavaksi, vaikka toisaalta on hyväkin, että teoksen nimi itsessään antaa jo lupauksen, että odotettavissa ei ole mitään aivan tavanomaista.

Neljäsluokkalaiset viettävät ulkoilupäivää laskettelurinteessä. Minäkertojana oleva nimeämätön tyttö ja Siw ovat riitaantuneet, ja tilanne jäytää erityisesti kertojaa. Tytöt kuvataan ulkonäöltään lähes identtisiksi, vain silmien väri ja toisen tytön pisamat ja hieman erivärinen vaatetus auttavat tyttöjen tunnistamisessa. Yhdessä kuvassa tytöt kuvataan jopa ikään kuin siamilaisina kaksosina, kiinni toisissaan. 

Heti ensimmäisellä aukeamalla esitetään sanoin ja kuvin tyttöjen riitaantumisen sähköistämä kohtaus, joka makaaberilla tavalla pehmentyy inhimilliseksi matkapahoinvointia potevan luokkatoverin olemuksen kautta:

On ulkoilupäivä. 
Sara oksentaa muovipussiin, jota Micke pitää auki. Basse ja Topias taputtavat. 
Kaikkialla bussissa haisee. 
Olemme matkalla laskettelurinteeseen. 
Koko 4 B:n luokka. 
Samassa paikassa on myös linnanrauniot. 
Ennen täällä sodittiin. 
Muurin aukoista ammuttiin kuningasta suoraan sydämeen. 
Veren mustaama pellavakangas on tallella museossa.


Kuvan katsoja pystyy kuvittelemaan itsensä tilanteeseen ja jopa haistamaan 
oksennuksen lemun nenässään. Jenny Lucanderin kuvitusta Minna Lindebergin 
tekstiin lastenkirjassa Lumi Azharian yllä (Teos & Förlaget 2017). 


Tyttöjen välinen tunnekuoha laantuu yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin – vai onko kyse sittenkin vain kertojana toimivan tytön toiveunesta? 

Yhtä kaikki tytöt pakenevat yhdessä metsään. Siw kehittää leikin, joka kenties on saanut inspiraationsa linnanraunioilla kuullusta paikallisesta tarinasta. 


Nykyhetki ja historia lomittuvat upeasti tällä aukeamalla, joka on täynnä 
tunnetta ja latausta. Jenny Lucanderin kuvitusta Minna Lindebergin tekstiin 
lastenkirjassa Lumi Azharian yllä (Teos & Förlaget 2017).  


Tytöt kuvittelevat olevansa  pimeään yöhön kadonneet ystävykset, Arrow Valadon ja  Amelie Wilson. Errit Seimirin kylää hallitsee Pimeydenruhtinas, jonka mielivaltaan ja hirmutekoihin koko kylän on sopeuduttava. 

Arrowia ja Amelieta epäillään noituudesta ja he joutuvat koko kylän vainon kohteeksi. Tyttöjen rohkeus vapauttaa kylän hirmuhallitsijan vallasta, mutta se vaatii myös uhrauksia.  Tytöt eivät enää palaa kylään takaisin ja heidän kohtalonsa jää arvoitukseksi muille kyläläisille. 

Tyttöjen fantasialeikin osuus kerrotaan erilaisella fontilla kuin nykyhetkeä kuvaavat jaksot. 

Mutta kukaan ei saattanut koskaan löytää heitä. Sillä he menivät nimiensä tuolle puolen, yön syvimmän pimeyden halki he kulkivat.
Sillä heidät oli kutsuttu elämään Vapaudessa. Arrow Valadon ja Amelie Wilson astuivat Azhariaan sen ikisen yön syvyydestä, joka oli Pimeydenruhtinaan tahto. 
Ja kun ensimmäinen päivä koitti, satoi lumi Azharian vuorien ylle ja lumi oli kuin tähtiä heidän hiuksissaan. 
He kirjoittivat Seimirin tyttölapsista, paostaan Errit Seimiristä, ja piirsivät tulella maahan ympyrän. 
Tulesta juoksi liekkejä hevosina taivaalle ja tuhkasta nousi lintuja Azharian vuorien ylle. 

Tytöt havahtuvat leikistään vasta illan pimentyessä viluun ja nälkään. Läheiseltä ratsastustallilta löytyy lämpöä ja tyttöjen rakastamia hevosia. Muu luokka on jo kerääntynyt takaisin bussille. Tytöt istuvat paluumatkalla jälleen vierekkäin, sydämet täynnä toiveita ja yhteisiä unelmia.


Viimeinen aukeama on pakahduttavan kaunis. Minäkertojana oleva tyttö tanssii kotipihallaan
iltahämyisessä lumisateessa. Lucander luo ränstyneeseen pihapiiriin sadunomaista
tenhoa. Katsojan huomio kiinnittyy kotioven oikealla puolella kasvaviin,
yhteenkietoutuneisiin puihin, jotka voi nähdä tyttöjen ystävyyden vertauskuvana. 
Jenny Lucanderin kuvitusta Minna Lindebergin tekstiin lastenkirjassa
 
Lumi Azharian yllä (Teos & Förlaget 2017).
  

Jenny Lucanderin kuvitus on samanaikaisesti herkkää ja lähes rujoa. Hän toisintaa upeasti Minna Lindebergin kerronnasta löytyvän tarkan lapsipsykologian, tiivistää katseet, kehon kielen ja äänen lausumattomat tunnetilat. Kuvitus leikittelee perspektiiveillä, tehostaa tai loitontaa värien avulla. Väreillä ilmaistaan myös tunnetiloja.

Kirjan ladonta muistuttaa  selkokirjojen rivitystä, mutta tekstin aukkoisuus (tai toisin ilmaisten monitulkintaisuus) erottaa sen silti selkokielen toimintaperiaatteista.

Lumi Azharian yllä pakenee tiukkaa luokittelua: onko se kouluikäisten kuvakirja vai kuvitettu pienoisromaani vai voisiko sitä kutsua myös lyyrisen virityksensä takia kuvitetuksi säeromaaniksi? 

Aikuinen lukee kirjan omaa elämänkokemustaan vasten tyyten toisella tavalla kuin lapsi, ja silti kumpikaan ei jää osattomaksi kirjan intensiteetistä. 






          Muokattu 24.10. klo 13.50.





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Selkokieli ei tarkoita sitä, että kielestä häviäisivät vivahteet.

Rouva Huu kirjoitti...



Kiitos anonyymille.

Selkokirjallisuutta arvostavana en todellakaan halunnut vähätellä selkokielen ilmaisurekisteriä.

Tarkensin ilmaisuani arvioon tältä osin.