torstai 14. toukokuuta 2020

Asiantuntevasti balettiharrastuksesta

















Teija Huusko: Balettia, Alina! 159 sivua, Myllylahti 2020. Kansikuva Karin Niemi.



Eri harrastuksista kertovia kotimaisia varhaisnuortenkirjoja ilmestyy nyt todella paljon. 

Parhaimmillaan ne kiinnostavat tasapuolisesti esiteltävän lajin intohimoisia harrastajia sekä niitä, jotka etsivät monipuolista, viihdyttävää luettavaa eri aihepiireistä.

Kevään esikoiskirjailija Teija Huusko (s. 1981) on turkulainen klassisen baletin opettaja, jonka asiantuntemus näkyy balettitermistön lisäksi myös kannustavan opettajan ja oppilaan suhteen kuvauksessa.

12-vuotias Alina on harmissaan, kun paras ystävä Venla on hylännyt baletin ja päättänyt keskittyä pianonsoittoon. Uuden balettiopettajan takia Alina tuntee itsensä epävarmaksi ja yksinäiseksi. Isä on töiden takia usein kaukomatkoilla ja tytär on syystäkin pahoillaan, että isä ei myötäelä hänen harrastustaan riittävästi.

Balettitunneilla on tyttöjen välistä jännitettä ja keskinäistä kilpailua ja tunnelma tiivistyy entisestään, kun Oopperan balettikoulua Helsingissä käynyt Jasper ilmaantuu samaan ryhmään. 

Lumikuningatar-balettiin etsitään sopivia esiintyjiä ja Alina joutuu testaamaan motiivejaan ja riittämättömyyden tunteitaan useampaankin kertaan.
 – –  Alinasta tuntui, että hänen liikkeensä olivat yhtä puuroa ja hengittäminenkin unohtui välillä. Pitäisikö vain luovuttaa. Ei minusta taida olla tanssijaksi, jos en muista edes hengittää samalla kun tanssin. Jos pienikin tunnemyllerrys pistää jalkani ihan sekaisin. Ei tällaista saisi lavalla ainakaan tapahtua, Alina huomasi miettivänsä. 

Baletin kurinalaisuuden ja sitoutuneen harjoittelun vastapainona kuvataan myös Alinan arkea, johon kuuluu  – tosin  melko perinteisesti kuvattua – ihastumista. Alina oppii kunnioittamaan Venlan ratkaisuja ja tutustuu Jasperin kautta myös skeittaukseen.  

Uuden sarjan avausosan kiinnostavin sivuhenkilö on klassisen baletin kliseitä ulkoisella olemuksellaan ja kapinallisuudellaan uhmaava Ronja, joka joutuu vanhempien ongelmien takia asumaan nuorisokodissa.






Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja baletista:


Kuvakirjoja:

 Leevi & Jukka Lemmetty: Isän poika, Lasten Keskus 2010  / kuvakirja

Auli Räsänen & Angela Åker-Blom: Mikko tuulenpuuska, Gummerus Junior 1991 / kuvakirja




Nuortenkirjoja: 

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema, Robustos 2011

Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys, Karisto 2010

Annukka Järvi: Tanssi neljällä jalalla, Karisto 1993

Anna Heinämaa: Iira, Arthouse 1990; Iira Moskovassa, Tammi 1992

Sirpa Kähkönen: Kuu taskussa, Otava 1991


Ei kommentteja: