keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Unelmat on tehty toteutettaviksi
















Elina & Sofia: Kaikki on mahdollista, kuvitus Nelli Orell, toim. Satu Heimonen, 132 sivua, Tammi 2020.






Lahtelaisten tubettajasisarusten  Elinan (s. 2008) ja Sofian (s. 2011) fanikirja on samanlainen brändituote kuin Miklun kaksi  Paras kirja ikinä ja Kaikkien aikojen kirja (Otava 2019 ja 2020). 

Sen kohderyhmä on selvästi kannen hempeitä karkkivärejä, tyttöjen stailausta, delfiinejä ja yksisarvisia myöten tiukasti rajattu.

Sirpakat ja silmin nähden esiintymisestä nauttivat tytöt tulivat näyttävästi julkisuuteen haastattelemalla vuoden 2018 presidenttiehdokkaita. Menestyksen vanavedessä he perustivat  oman YouTube-kanavan.

Kirjan fokus on maltillisesti jaettujen lapsuudenmuistojen sekä noloimpien ja hauskimpien pikku kömmähdysten paljastuksen lisäksi tunnetaidoissa ja terveellisissä elämäntavoissa, mukaan lukien riittävä unensaanti, koulumenestys ja harrastukset. 

Tytöt muistuttavat, että aivan kuten puhelimen akkuja täytyy muistaa ladata, on pidettävä huoli omasta jaksamisesta.

Ystäväkirjan kaltaisessa alkuhaastattelussa kumpikin mainitsee muiden harrastusten ohella myös lukevansa mielellään, mutta tarkemmin tytöt eivät valitettavasti lähde lukumieltymyksiään avaamaan. 

Lukijalle suunnatussa harrastustestissäkään ei ole nostettu lukemista yhdeksi  vaihtoehdoksi, mutta jumppaohjeissa lukeminen sentään mainitaan:

Harrastatpa mitä tahansa liikunnasta lukemiseen, venyttelemisestä on aina hyötyä.   

Lukija saa tytöiltä vinkkejä myös oman tubettamisen aloittamiseen. 

Heidän hartain toiveensa on, että 90 000 seuraajan määrä nousisi 100 000:een. Tavoite näyttää jo toteutuneen: tilaajia on 101 000. 

Tytöt paljastavat myös unelmoivansa näyttelemisestä. Kokemusta on jo Disney Frozen 2 -elokuvan äänirooleista suomenkielisessä versiossa. 

Elina ja Sofia -ilmiö kertoo ennen muuta siitä, että nykylapsilla voi vanhempien tuen ja kannustuksen, mainostajien taloudellisen tuen ja muiden yhteistyökumppanien ansiosta olla mahdollisuus aloittaa mielipidevaikuttaminen varsin varhaisessa vaiheessa. 

Ilmiön takana olevan taustatyön määrää voi vai varovaisesti uumoilla. 





Ei kommentteja: