Aino Leppänen: Luk(i)ossa. 237 sivua. Myllylahti 2024. Kansikuva Karin Niemi.
Aino Leppäsen ensimmäinen nuortenkirja on kiinnostava kokeilu monessakin mielessä. Sitä markkinoidaan takakannessa säeromaanina, ja sitä se enimmiltään onkin, joskin formaattia rikkovat keskushenkilöiden taustoista kertovat suorasanaiset jaksot. Niissä lukija saa tietää nuorten elämään liittyvistä hankauskohdista ja psyykkisestä oireilusta, jotka usein liittyvät joko suoraan tai välillisesti koulukiusaamiseen.
Joose muuttaa jatkuvasti rakennusalalla vastuullisissa suunnittelutehtävissä olevan isänsä työkomennusten perässä paikkakunnalta toiselle. Isän ja pojan välillä ei juurikaan ole keskusteluyhteyttä ja isä tuskin edes huomaa, että Joose tekee suuren osan kotitöistä.
Toistuvat muutot ovat tehneet Joosesta sosiaalisesti vetäytyvän. Niinpä hänellä ei ole suuria odotuksia myöskään lukion aloittamisen suhteen. Osa luokan oppilaista tunnistaa Joosen juron olemuksen ja hänet kutsutaan mukaan erityiseen Stinson-ryhmään.
Joosen uudet luokkatoverit ovat nimittäin keksineet luovan ongelmanratkaisun kokemaansa koulukiusaamiseen. He pukeutuvat tavallisina koulupäivinäkin mustiin pukuihin! Inspiraatiota he ovat saaneet amerikkalaisesta sitcom-sarjasta How I met your mother.
– – ”Siinä puhutaan cheerleader-efektistä”,
nimetön poika jatkoi,
”kuinka ihmiset on porukassa viehättävämpiä
kuin yksittäin arvioituna.”
Otto nappasi maitopurkin pöydältä.
”Ei meistä viehättävämpiä tullut,
mutta koulukiusaaminen loppui,
kun alettiin kulkea porukassa.”
Joosen elämään tulee vähitellen enemmän kiintopisteitä. Yksi tärkeimmistä on aikuinen naapuri, Tiina, joka kaipaa koiralleen ulkoiluttajaa. Romaanin lopussa poika voimaantuu ja rohkaistuu kyseenalaistamaan isälleen jatkuvan muuttorumban.
Leppäsen ratkaisu paljastaa suorasanaisissa proosajaksoissa koulukiusatuiksi tulleiden nuorten keskushenkilöiden psyykkisten traumojen lisäksi myös kolmen aikuisen (Joosen luokanvalvojan, naapurin ja isän) on kiinnostava.
Todennäköisesti hän haluaa näin viestiä lukijalleen, että meistä jokaisella on omia henkilökohtaisia haasteita, jotka eivät välttämättä näy päällepäin.
Koulukiusatut nuoret ovat saaneet paniikki- ahdistuneisuushäiriöihin ja traumaperäisiin stressihäiriöihin apua (esim. ratsastusterapiaa, masennuslääkityksen ja ymmärrystä omilta vanhemmiltaan).
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana työskentelevä Aino Leppänen kertoo jälkisanoissa, että kipeät nuoruuden muistot luokkatoverin kokemasta rajusta kiusaamisesta ajoivat hänet kirjoittamaan kirjan nuorille. Hän kertoo ihmetelleensä, että opettajat eivät tuolloin puuttuneet asiaan.
Kun minusta tuli opettaja, ymmärsin hyvin miksi. Opettajat ja oppilaat ovat kyllä samassa koulussa mutta elävät täysin eri maailmoissa. Oppilaat näkevät paljon sellaista, mistä opettajilla ei ole mitään havaintoja.
Leppänen kertoo tehneensä taustahaastatteluja, joista osa on julkaistu Terveisiä koulukiusatuille -osiossa kirjan lopussa. Haastateltavat ovat jo aikuisiksi varttuneita entisiä koulukiusattuja tai koulukiusaamisen kohteeksi joutuneiden nuorten äitejä. Heidän tarinansa eivät tuo sinällään ratkaisua, mutta viestivät avoimen puhumisen puolesta.
Kaarin Niemen kansikuva on hieman liiankin siloiteltu kirjan rankkaan aiheeseen nähden. Helppolukuisia, aiheiltaan myös poikia kiinnostavia säeromaaneja ei ole vielä kovinkaan paljon tarjolla, joten hieman toisentyyppinen kansikuva olisi toiminut paremmin.
Leppäsen esikoisromaani Positiviinen yllätys ilmestyi Docendolta ja opettajan arkea kuvaavat viihderomaanit Terkuin ope ja Tujuin terkuin ope Myllylahden kautta 2022 ja 2023. Kolmas osa Odottamattomin terkuin ope ilmestyy pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti