Mielikuvia paljon hurjempi vesiliukumäki tunnekasvattajana

 

Maria Vilja: Juuli, isoveli ja hurja liuku, 40 sivua, WSOY 2025.
 
 

Maria Viljasta on nopeasti sukeutunut kiinnostava tunnetaitoihin persoonallisilla tulokulmilla keskittyvä kuvakirjan tekijä. 
 
Vilja teki esikoiskuvituksensa  Maria Lassilan lastenkirjaan Eeva ja harmaakaapu (Karisto 2020). 

Sen jälkeen hän on tehnyt ”Reppu”-kuvakirjatrilogian Näkymätön reppu, Villikissareppu ja Pohjaton reppu (Karisto 2023–2025), joka kertoo erityisherkän tytön arjesta isän kanssa. 
 
Viime vuonna ilmestyi kuvakirja Kesän ainoa kaunis päivä (WSOY), jonka dynamona on aikuisen kohtuuttoman suuret odotukset pienperheen kesäretkeä kohtaan. 
 
Myös syksyn kuvakirjauutuudessa lapsi peilaa tunteitaan ja tuntojaan aikuisiin, tässä tapauksessa isovanhempiin. 

Juuli pääsee isoveljensä kanssa mummon ja vaarin kanssa kylpylään.
 

”Onko kylpylässä porellas?” Juuli kysyi malttamattomana. 

”Jo vain”, vaari vastasi. 

Juuli jo melkein tunsi porealtaan pärskeet kasvoillaan. 

Sitten hän muisti kaikkein tärkeimmän kysymyksen: 

Entä vesiliukumäki? Onko siellä vesiliukumäkeä?”

 
Sisarusten väliseen dialogiin kiteytyy tyypillistä pätemisen tarvetta. 

Isoveli ilmoittaa tyynesti, että todellakin aikoo laskea liukumäestä, ja pikkusisko ei halua olla veljeään huonompi.
 
Onhan Juulilla  kokemusta päiväkodin uudesta liukumäestäkin, josta hän laski ”ihan että fiuuuu ja putosin lätäkköön!”

Rohkeita rajauksia, mutta silti myös paljasta pintaa.
Maria Viljan kuvitusta kuvakirjaan Juuli, isoveli ja hurja liuku
(WSOY 2025). 

 
Maria Vilja kasvattaa jännitystä lapsentahtisesti. Kun pesutiloista päästään allasosastolle, Juuli huomaa liukumäen valtaisat mittasuhteet, jotka saavat isoveljenkin hiljaiseksi.
 

Rappuset ylös olivat kilometrin pituiset. Juulin sydän hakkasi kovaa, mutta hän pystyi tiukasti isoveljen kannoilla. Mitä lähempänä huippua he olivat, sitä kuhnailevammin isoveli nosteli jalkojaan.

 

Kuvitus lähtee mukaan Juulin tuntoihin: 
vesiliukumäen portaat ovat todellakin pitkät! 
Maria Viljan kuvitusta kuvakirjaan Juuli, isoveli ja
hurja liuku (WSOY 2025). 

Lopulta liukumäen vesikouruun singahtaakin vahingossa mummo!
 
Viljan arkinen tarina on kokoaan isompi: myös pelon tunnustaminen voi oikeasti olla rohkeutta. Omaa sisintään on hyvä kuunnella.
 
Vilja taltioi tarinan keskushenkilöiden olemukseen laajan tunnerekisterin. Eleet, ilmeet ja kehon asennot puhuvat puolestaan.

Loppu hyvin: vaari on sopivasti  hollilla, kun mummo ampaisee
vesiliukumäestä. Lasten kehonkielestä voi aistia
suunnatonta helpotusta! Maria Viljan kuvitusta kuvakirjaan 
Juuli, isoveli ja hurja liuku 
(WSOY 2025).  

 
Karrikoiduissa ihmishahmoissa on samaa rosoisuutta kuin esimerkiksi Maria Sannilla ja Jenny Lucanderilla, mutta myös riittävästi omintakeisuutta ja oivalluksia.
 
Kuvakirjasarja jatkuu jo keväällä, kun ilmestyy Juuli, isoveli ja viisi vadelmaa. 
 
 

 

 

Lisää kuvakirjoja ja  lastenkirjoja uimahallista tai kylpylästä:

 

Maria Kuutti & Saara Söderlund: Onni ja Aada kylpylässä, Karisto 2025
 
Laura Ertimo & Sanna Pelliccioni: Mitä on olla minä? S&S 2024
 
Tuula Kallioniemi & Virpi Penna: Sihisevä vesihiisi, Karisto 2024
 
Mervi Heikkilä: Kylpylä Tulenlieska, Kvaliti 2023
 
Vuokko Hurme: Vaara värikylpylässä: Värikkäät 4, S&S 2022
 
Vuokko Hurme & Väinö Heinonen: Housuvaaran uimahalli: Tietoa vesihirmuille, Into 2020
Kerttu Rahikka & Nadja Sarell: Elsa ja Lauri uimahallissa, Kustannus-Mäkelä 2019
 
Paula Noronen & Kati Närhi: Yökoulu ja vaarallinen operaatio, Tammi 2019
 
Maria Kuutti: Anna ja Elvis kylpylässä, Karisto 2014
 
Merja Jalo: Jesse kylpyläkoira, WSOY 2013
 

Raati nosti ehdolle kirjoja, jotka ottavat lapset ja nuoret todesta

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolle on nostettu kuusi teosta. 

Ohessa ehdokkaat ja raadin perustelut:

Maija Hurme: Var kommer alla dagar ifrån? / Mistä kaikki päivät tulevat?, Schildts & Söderströms / S&S

I boken är barnens tankar kring sin egen upplevelsevärld och deras små och stora livsfrågor i huvudroll på ett sätt som demokratiserar vetandet mellan barn och vuxna – inte ens mormor kan svara på varför bebisar luktar popcorn? 

De vackra illustrationerna och den livsnära texten skapar en förtjänstfull dialog, där närvaron i stunden och bemötandet av den andra bjuder in till att stanna upp och tillsammans reflektera över de grundläggande frågorna i livet och tillvaron.

Kirjassa lasten oman elämysmaailman pohdinnat ja pienet ja suuret elämänkysymykset on nostettu keskiöön demokratisoiden tietämistä lasten ja aikuisten välillä – eihän edes mummi osaa vastata esimerkiksi siihen, miksi vauvat tuoksuvat popcornilta. 

Kaunis kuvitus ja elämänmakuinen teksti muodostavat ansiokkaan vuoropuhelun, jossa läsnäolo hetkessä ja toisen kohtaaminen kutsuvat pysähtymään ja pohtimaan yhdessä elämisen ja olemassaolon peruskysymyksiä.

Siri Kolu: Alle aallon. Kaksoismaailmat 1, Tammi

Keveäliikkeinen nuortenromaani yhdistää suvereenisti arkisenharmaan Helsingin ja merellisessä

auringossa välkehtivän Atlantiksen tapahtumat. 

Kasvukivut ja sosiaalisten suhteiden hankaluus ovat

samanlaisia yli ajan ja merien, mutta keskeiseksi nousee varhaisnuorten toimijuus ja kekseliäs tiimityö

jopa unien kautta. Jules Vernen perinteitä kunnioittaen lukijalle maalataan laajakangasnäkymä

kokonaiseen uuteen maailmaan.

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän, kuvittanut Elina Warsta, Teos 

Poikkeuksellisen kauniisti kirjoitettu teos, joka käsittelee suuria, ikiaikaisia teemoja: surua, kaipausta, rakkautta ja ystävyyttä. Vaikka teemat ovat raskaita, onnistuu kirja tarinan avulla käsittelemään niitä toivoa luovalla tavalla. Teoksen hellyttävät kuvaukset eläinrakkaudesta ja käsittely eläinten näkökulmasta rakentavat tarinasta entistä moniulotteisemman. Vaikka kyseessä on kirjasarjan päätösosa, kokonaisuus on vahva juuri yksittäisenä teoksena.

Arvio Lastenkirjahyllyssä.

 

Heidi Nummi: Petovala, WSOY 

Taidokkaasti eri näkökulmista rakentuva tarina ei arkaile nostaa esiin useita ajankohtaisia ja hankaliakin yhteiskunnallisia teemoja, kuten lajikatoa ja populistisia ääriliikkeitä. 

Käsittelytapa on yhtä aikaa sekä armottoman realistinen että utopistisen toiveikas. Teoksen maailman kuvaus onmukaansatempaava, mutta samalla se myös ravistelee lukijaansa tarkastelemaan omaa luontosuhdettaan kriittisesti.

Stefanie Tuurna: Maamaa, Otava / Maamaa, ruotsinnos Kaj Korkea-aho, Schildts & Söderströms 

Kieltä upeasti käyttävässä romaanissa 16-vuotiaan pojan nauhurille taltioituu kokemus änkyttämisestä ja kiusaamisen jättämistä arvista, mutta myös toiveita, ystävyyttä ja luottamaan oppimista. Teos on ylistystä niin kirkkaalle sisäiselle maailmalle kuin käsitteelle “ma”, eli asioille, joita löytyy välistä ja sieltä, missä ei ole mitään: sanomattomuuden merkityksille ja kulttuurien välissä syntyvälle identiteetille. 

Teksti on kaunista virtaa, jossa päähenkilön ironisesta sykähdyttävään soljuvat sanat tempaavat lukijan vimmalla mukaansa.

Den magnifikt skrivna romanen är som en bandupptagning av en 16-årig pojkes upplevelse av stamning och konsekvenserna av mobbning. Samtidigt spelas även förhoppningar, vänskap och tillit n på bandet. Verket är en hyllning till en klar inre värld och begreppet “ma”, alltså saker som existerar i mellanrummet eller tomheten: så som betydelsen av det osagda och identiteten mellan två kulturer.

Texten är ett vackert flöde, där huvudpersonens ord fångar läsaren med fart genom att pulsera fram och tillbaka mellan ironi och spänning.

Elina Warsta & Jukka Laajarinne: Tuuliajolla – eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista, Otava 

Teoksessa teksti ja kuvitus on yhdistetty tavalla, jolla ne tasavertaisina elementteinä kuljettavat satua ja kuumailmapalloa eteenpäin läpi kirjan sivujen. Pikkutarkkojen kuvien ja yksityiskohtia pursuavien maisemien kautta tarina syvenee jatkuvasti ja sivuilta voi löytää uusia ulottuvuuksia vielä useammankin lukukerran jälkeen. 

Vaikka kyseessä on nuoremmille lapsille suunnattu kuvakirja, se onnistuu vivahteikkuudellaan olemaan houkutteleva monen ikäisille lukijoille.

                                                * * * * * 

Mukana on peräti kaksi esikoista, Stefanie Tuurnan Maamaa ja Heidi Nummen Petovala. 

Maamaa on ilmestynyt myös ruotsiksi Kaj Korkea-ahon kääntämänä. 

Kiinnostavaa on se, että Stefanie Tuurnalla ei itsellään ole kokemusta änkytyksestä, ja hän käytti käsikirjoituksena koelukijana ja eräänlaisena kokemusasiantuntijana juuri Kaj Korkea-ahoa. 

Nykyisin on jo tavallista, että monet lähinnä suomenruotsalaisten tekijöiden kuvakirjat ilmestyvät samanaikaisesti rinnakkain sekä ruotsiksi että suomeksi. Toivottavasti myös nuortenkirjojen julkaiseminen molemmilla kotimaisilla kielillä yleistyy tulevaisuudessa!

Ehdokkaista kaksi, Tomi Kontio ja Siri Kolu ovat jo aiemmin saaneet Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian, Kontio vuonna 2000 lastenromaanistaan Keväällä isä sai siivet (Tammi)  ja Kolu vuonna 2010 lastenromaanistaan Me Rosvolat (Otava). 

Kuvittaja Elina Warstan osaaminen näkyy tänä vuonna kahdessa ehdokaskirjassa, kuvituksena Tomi Kontion lastenromaaniin ja Tuuliajolla-kuvakirjan kirjaideassa ja kuvituksessa. 

Tomi Kontion ja Elina Warstan kuvakirja Koira nimeltään kissa tapaa kissan oli ehdolla palkinnolle myös vuonna 2019. 

Tänä vuonna kuvittajat noteerattiin kiitettävästi myös raadin puheenjohtajan, SPR:n pääsihteeri Eero Rämön puheessa. Monena aiempana vuonna on puhuteltu vain kirjailijoita, vaikka kuvittajien panos on etenkin kuvakirjoissa kiistämätön.

Rämön mukaan raati arvosti lukemissaan kirjoissa erityisesti sitä tapaa, jolla tekijät luottavat siihen, että lapsi ja nuori "tuntee, ajattelee ja ymmärtää enemmän kuin me aikuiset joskus muistamme". 

 

Lastenkirjahyllyn varjolistalla kuvituksen voimaan uskovia lastenkirjoja ja ajassa vahvasti kiinni olevia nuortenromaaneja

 

Olen yleensä pyrkinyt nostamaan Lastenkirjahyllyn varjolistalle monipuolisen kattauksen eri lajityyppien uutuuksista.

Tänä vuonna huomaan liputtavani aiempaa selkeämmin ja siekailemattomasti kuvakirjojen ja nuortenromaanien puolesta.  

Kuvakirjoista ja nuortenromaaneista löytyy nyt uudistushenkisyyttä, rohkeutta kokeilla ja haastaa hyvin eri ikäisiä lapsia ja nuoria nauttimaan korkeatasoisesta ja tarpeen mukaan myös yhteiskunnallista todellisuutta heijastavista teoksista.

Maija Hurme: Mistä kaikki päivät tulevat? S&S 2025.

Maija Hurme: Var kommer alla dagar ifrån? Schildts & Söderströms 2025.

Lapsilähtöinen lähestymistapa näkyy nyt monin tavoin sekä lastenkasvatuksessa että lastenkirjoissa. 

Maija Hurmeen kuvakirjassa kaksi leikki-ikäistä lasta ihmettelee, ällistelee, kummastelee arkisia ilmiöitä ja asioita. Kuvakirjan lapsentahtinen filosofia muistuttaa lähtökohdiltaan  Hurmeen edellistä kuvakirjaa Kaikki löytämäni viimeiset / Alla minä sista (Etana Editions ja Schildts & Söderströms 2022), jonka aiheena olivat viimeiset asiat, jostakin luopuminen ja uuteen tilanteeseen totutteleminen. 

Uusi kuvakirja menee jos mahdollista vielä syvempiin vesiin entistäkin kiperämpien ja filosofisten kysymysten takia. 

Kuvitus kutsuu lasta vuorovaikutukseen, se havainnollistaa ja asettaa kysymykset kehyksiin, olipa kyse maailmankaikkeudesta tai huomattavasti käytännöllisemmistä kysymyksistä, kuten kurahousujen tai sukkahousujen tarpeellisuudesta.

Kuvakirja on ilmestynyt samanaikaisesti suomeksi ja ruotsiksi, mutta niiden kansikuvat poikkeavat toisistaan, viehättävä anekdootti tämäkin!

Kuvakirjaan viittaava kolumni on julkaistu Helsingin Sanomien digilehdessä  31.8.2025.

Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Kukas muu kuin Lii, Enostone 2025.
 
Näkökulmatekniikka on sekä lasten- että nuortenkirjoissa tyypillinen tapa havainnollistaa paitsi moninaisuutta niin myös keskushenkilöiden persoonallisuutta.
Kukas muu kuin Lii antaa sananmukaisesti äänen ja huomion Talvitien ja Ikosen edellisessä lastenkirjassa (Ai niin, minä olen muuten Lee, 2023) sivuhenkilönä esiintyneelle lapselle, joka viestii mieluummin ilman sanoja. 

Talvitie ja Ikonen tuntuvat kumpikin ruokkivan toistensa luovuutta: se näkyy tarinan ja kuvituksen  tasapainossa siten, että kumpikin antaa  vuorollaan täkyjä lukijalle ja kuvan katsojalle. 

Kuvakirjamaisesta formaatista huolimatta kirjan voi ajatella runsaasti kuvitetuksi pienoisromaaniksi. Tätä määritelmää tukee myös kerronnan episodimaiset ja erikseen nimetyt luvut.

 Arvio julkaistu Lastenkirjahyllyssä  heinäkuussa 2025.

Elina Warsta & Jukka Laajarinne: Tuuliajolla, eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista, Otava 2025.

Tuuliajolla on klassinen seikkailutarina, joka ei tarjoa vain yhtä oikeaa tulkintaa. Eri ikäiset lukijat pystyvät peilaamaan ällistyttävän tarinan käänteitä omista lähtökohdistaan. 

Itse luin kirjan hyvinkin painokkaana yhteiskunnallisena manifestina yhteisöllisyyden, rauhanomaisen rinnakkainelon ja lähimmäisenrakkauden puolesta.

Kirjan alkuidea perustuu Warstan luomiin hahmoihin, ja ansaitusti hänen nimensä on myös nostettu kanteen ensimmäiseksi. 

Viime vuosina suomalainen lastenkirjakuvitus on pelkistynyt ja virtaviivaistunut: värien ja tyylitellyn visuaalisen muotokielen ajatellaan kiinnostavan lapsia enemmän pikkkutarkkaa kuvitustyyliä enemmän. 

Warsta luo aukeamille huimia ja yksityiskohtaisia maisemia ja mielenmaisemia sellaisella intensiteetillä jota ei ole hetkeen kotimaisissa kuvakirjoissa nähty. 

Kuvakirjaan viittaava kolumni julkaistu Helsingin Sanomien digilehdessä  31.8.2025.

Satu Erra: Tällainen tunne, Tammi 2025.

Vielä muutama vuosi sitten näytti siltä, että kotimainen realistinen nuortenkirjallisuus olisi katoava laji. Tämän vuoden tarjonta ja uudet tekijät valavat uskoa siihen, että nuortenromaanin kerronta löytää myös aivan uusia uomia, vaikka nuoruuden perustunnot säilyvätkin muuttumattomina.  

Laura Lyytisen suunnitteleman pastellisen kansikuvan ei kannata antaa hämätä, sillä abivuottaan elävän Emman toimet ja ajatukset resonoivat sukupuoleen katsomatta.    

Erra onnistuu kuvaamaan yhteiskuntaluokkia, seurustelun haparoivuutta ja ystävien merkitystä aidosti ja kiinnostavasti.

Arvio julkaistu Helsingin Sanomissa 10.9.2025.

Heidi Nummi: Petovala, WSOY 2025.

Heidi Nummen esikoisromaanin Petovalan voi ajatella päivittävän 25 vuotta sitten ilmestyneen Ville Suhosen Poika ja ilves -lastenromaanin viestin nykyhetkeen. 

Petovala sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, aikaan jolloin on juuri selvitty aiemmasta ekokriisistä. Esimerkiksi metästys on kielletty kokonaan ja  siirrytty suosimaan vain luontoa säästäviä energian lähteitä. Romaanin keskushenkilöllä Laikalla on oma suojeluseläin, ilves, joka on Suomen viimeisiä uhanalaisia petoeläimiä. 

Tapa, jolla Nummi törmäyttää romaanissaan äärimmäiset näkökannat keskenään, on tavattoman tehokas ja jopa hätkähdyttävän ajankohtainen. Lukan ja hänen ystäviensä pitkäjänteistä työtä uhkaa nimittäin poliittinen ääriliike, joka ajaa vain ihmisten oikeuksia. 

Kirjan arvio ilmestyy myöhemmin marraskuussa Suomen Kuvalehdessä.

Stefanie Tuurna: Maamaa, Otava 2025.

Säeromaani näyttää jo vakiintuneen osaksi kotimaista nuortenkirjallisuutta. 

Stefanie Tuurna  on asettanut esikoisromaanissaan riman korkealle sekä itselleen että lukijalle. Päähenkilön Akiran änkytys on nimittäin olennainen osa säeromaanin rytmiä mutta samalla se ilmentää myös pojan nykivää ja tempoilevaa suhdetta itseensä ja läheisiinsä.   

Kieli on Akiralle supervoima siitäkin huolimatta, että sen tuottaminen on hänelle fyysisesti ja psyykkisesti raskasta. 

Maamaan arvio on julkaistu Helsingin Sanomissa helmikuussa 2025.

* * * * * 

Suomen Kirjasäätiön jakaman Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat julkistetaan huomenna keskiviikkona.

Esivalintaraatiin kuuluvat puheenjohtajana pääsihteeri Eero Rämö, ja jäseninä HS Lasten uutisten esihenkilö Fanny Fröman, kasvatustieteilijä, professori Arniika Kuusisto, muusikko Joel Melasniemi, Pikku-Finlandian voittaja 2024 Senja Ollikainen sekä myymäläpäällikkö Aino Torttila.

Palkinnon saajan valitsee urheilija Mustafe Muuse. 

Rakkaus täyttää sydämen ja saa sen hyrisemään

 

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän, kuvittanut Elina Warsta. 111 sivua. Teos 2026. Kansikuva Elina Warsta.

 

Tomi Kontion ja Elina Warstan ensimmäinen Koira nimeltään Kissa -kuvakirja ilmestyi vuonna 2015. 

Tuolloin Suomeen tuli ennätyksellisen paljon turvapaikanhakijoita. 

Koin kuvakirjan humaanin lähimmäisenrakkautta ja inhimillisyyttä henkivän viestinsä takia erityisen puhuttelevana ja jopa reaaliaikaisena yhteiskunnallisena kannanottona.
 
Yhteiskunnasta syrjäytyneen Näätä-nimisen kodittoman miehen, kissaksi mieluummin identifioituvan koiran ja kissan ystävyys on myöhemmissä kuvakirjoissa syventynyt. 

Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme -kuvakirjassa (Teos 2021) kolme ystävystä tutustuvat vielä pieneen tyttöön, Tiikeriin. 
 
 

Hetki ennen lopullisia hyvästejä. Elina Warsta asettaa ystävykset
luonnon syliin. Warstan kuvitusta Tomi Kontion lastenromaaniin Koira 
nimeltään Kissa hyvästelee ystävän (Teos 2025). 

Näädästä on kehkeytynyt pitkän ja ankaran elämänsä aikana filosofi, joka havainnoi ympäristöään ja opettaa näin elämän perusteita myös eläinystävilleen.
 
Kolmikko elää joutomaalla pienessä kontissa aineellisesti niukkaa mutta henkisesti rikasta elämää. 

Ikivanha kuperaruutuinen televisio toimii eräänlaisena alustana mielikuvitukselle, kun Näätä selostaa Lasse Virenin legendaarista juoksua: 
 

”Me katsomme tyhjää ruutua ja yhtäkkiä se alkaa elää”, Näätä sanoo. ”Mutta voi miten surullista on nähdä metrossa ihmisiä, joita ruutu katsoo ja imee heidät tyhjiksi.” 
 
”Ovatko he onttoja?” kysyn Näädältä. 

”Kyllä heillä on sydän sisällä, ja sydämellä on halu täyttyä”, Näätä huokaa. ”Mutta ruutu tarjoaa vain nopeita iloja. Sydän tarvitsee jotain pysyvämpää, että se täyttyisi ääriään myöten ja tulisi ravituksi.”
 
”Ystävyyttä”, Koira kehrää. ”Ja rakkautta.”
 
”Eritoten rakkautta”, Näätä toteaa. ”Se täyttää sydämen ja saa sen hyrisemään.”
 

 
Kontion lyyrinen kieli on nyt vielä entistäkin enemmän täynnä vertauskuvia ja toisinaan jo liiankin yleviä, sisällöltään hieman toisteisia elämänohjeita. 

Toisin kuin kuvakirjoissa, tässä pienoisromaanissa Kontio ei anna Elina Warstan kuvitukselle mahdollisuutta olla tasaveroisena kertojana ja havainnollistajana. 

Sinänsä taidokasta ja hienopiirteistä tussikuvitusta on niukasti.
 

Näädän voimat hiipuvat. 

Ystävät hyvästelevät Näädän metsässä, mistä  tulee myös hänen viimeinen leposijansa. 

Kontrasteja. Pakomatka Tiikerin luokse on vaiherikas, 
mutta kaksikko löytää lopulta perille. Elina  Warstan
kuvitusta Tomi Kontion lastenromaaniin Koira 
nimeltään Kissa hyvästelee ystävän (Teos 2025). 

Muutoin melko staattiseen tarinaan tulee hiven jännitystä, kun kaksikko lyhyen suruajan jälkeen noudattaa Näädän toivetta lähteä Tiikerin luo. 

Matkalla ne kohtaavat rankkurit, mutta neuvokkuus pelastaa ne pälkähästä. 

Erityisen kaunis on luku 22, missä ystävät muistelevat Näätää ja näiden aistivoimaisten muistojen avulla he jaksavat raskaan matkan viime metrit: 
 

Nimeän asioita, joita Näätä tuo mieleeni:
 
Rakkaus.
Lempeys.
Viina.
Savusilakan lemahdus hänen parrassaan.
Pissa.
Hänen hengityksensä kostea kellari.
Märkä sarka.
Vettynyt puuvilla.
Hien pistävä löyhkä.
Pieru.
Silmien lämpöinen, puhdas valo.
Veren puhdas kohahtelu.
Sydän, silkkaa puhtautta. – – 

 

Tunteellisessa loppuratkaisussa Näädän rakkaus kietoo ystävykset yhteen. Elina Warstan kuvitusta Tomi Kontion lastenromaaniin Koira 
nimeltään Kissa hyvästelee ystävän (Teos 2025).

 
Kissa ja Koira nimeltään Kissa kotiutuvat onnellisesti Tiikerin luokse, mutta loppuun on säästetty vielä yksi tunteikas kohtaus, jonka voi tulkita Näädän kannalta onnelliseksi.

Hurjaa ja hillitöntä halloweenin viettoa

 

Salla Salmela, Iina Hyttinen & Noora Katto: Naapurissa: Hurja halloween. WSOY 2025.

Riikka Jäntti: Hiiru: Hillitön halloween. Tammi 2025.
 

 
 

Halloween-perinteen esittely koetaan jo tärkeäksi kotimaisissa lastenkirjoissakin. 

Tässä sesongin kaksi uutta kirjaa, joista toinen on kuvakirja ja toinen helppolukuisen Hiiru-sarjan uusin osa.
 
Somesta tutut Salla Salmela ja Iina Hyttinen aloittavat yhdessä kuvittaja Noora Katon kanssa  Naapurissa-sarjan, joka sijoittuu Karamellikylään. 

Kinuskikujan paritalon toiseen puolikkaaseen muuttaa suomalais-amerikkalainen perhe. 

Uudet naapurit ovat koristelleet paritalon puolikkaansa
hurjilla hahmoilla, jotka hämmästyttävät Ilonan ja Oivan 
lisäksi myös heidän isäänsä. Noora Katon kuvitusta 
Salla Salmelan ja Iina Hyttisen tekstiin  kuvakirjassa
Naapurissa: Hurja halloween ( WSOY 2025).
 

Ilona ja Oiva lähtevät isänsä kanssa toivottamaan uudet naapurit tervetulleiksi. 

Naapurit viettävät halloweenia, joka tuntuu olevan paitsi Ilonalle ja Oivalle niin myös heidän vanhemmilleen tuiki tuntematon juhlapäivä:
 

”Äiti, äiti! Mikä se semmoinen halloween on?” Ilona kysyy kotona intoa puhkuen. 

”Ai halloween,” Ilonan ja Oivan äiti Kirsikka sanoo, ”sehän on sellainen kauhujuhla. siihen liittyy pelottavia naamiaisasuja ja luurankoja.” Kirsikka henkäisee syvään. 

”Minä pidän enemmän iloisista juhlista, kuten joulusta ja pääsiäisestä.”

 

Naapurit tutustuvat luontevasti toisiinsa kurpitsoita kaivertamalla.
Noora Katon kuvitusta Salla Salmelan ja Iina Hyttisen tekstiin
kuvakirjassa Naapurissa: Hurja halloween (WSOY 2025).

 
 
Halloweenin juhlapäivän viettämisen taustaa ei juurikaan kuvakirjassa avata: naamiaisasut karkki ja kepponen -kiertueineen, kaiverretut kurpitsat ja kodin ylenpalttinen koristelu juhlaa varten saavat suuremman roolin. 
 
Tekstiä on kuvakirjaksi varsin paljon; rönsyjen karsinta olisi tehnyt siitä helppokäyttöisemmän. 

Tarinan jälkeen on vielä muutamia vinkkejä kurpitsan koristeluun ja kaivertamiseeen, leikkiohjeita kumituskeilaukseen ja muumioleikkiin sekä pari karmaisevaa tarjoiluehdotusta halloween-juhlaan.
 
Noora Katto tunnetaan parhaiten Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta -sarjan kuvittajana. 

Katon värikylläinen kuvitus on täynnä yksityiskohtia ja eloisia lapsihahmoja. 

Ilonan ja Oivan perheen Hattara-koira löytyy jokaiselta aukeamalta, joskus vain hännäntöpön verran. 

Riikka Jäntin kuvakirjasarjasta tuttu Hiiru on varttunut jo pieneksi koululaiseksi. 

Koulupäivään tulee erityistä hohdetta, kun halloweenin kunniaksi kaikki saavat pukeutua kouluun naamiaisasuihin. 

Hiirukin on jännittävästä päivästä niin tohkeissaan, että unohtaa kouluun lähtiessään reppunsa kotipihalle. 

Unohduksesta johtuva harmi kertaantuu sitten monin tavoin koulupäivän mittaan.

Hiirun äiti keskittyy antaumuksella poikansa
maskeeraamiseen. Riikka Jäntin kuvitusta helppolukuiseen
lastenkirjaan Hiiru: hillitön halloween (Tammi 2025).

Helppolukuinen Hiiru-sarja on hyvä esimerkki lastenkirjallisuudessa viime vuosina yleistyneestä suositun kirjasarjan konseptin laajentumisesta alkuperäistä sarjaa vanhempiin lapsilukijoihin.  

Uudet Hiiru-kirjat kiinnostavat takuuvarmasti jo ennen koulun alkua lukemaan oppineita lapsia. 

Hiiru-kuvakirjojen tapaan myös helppolukuisen sarjan koko on sympaattisen pieni: kirjojen runsas mustavalkokuvitus, sopivan niukka teksti ja maltillinen sarjakuvakerronta tukevat ajatusta helposti lähestyttävästä kirjasta lukutaidon alkuun.

Pikkukoululaisen arjen monet ilon ja pienten huolienkin aiheet välittyvät kompaktissa juonessa, josta löytyy sopivasti huumoria.

Hiiru-kirjojen typografia sekä tekstin ja kuvituksen tasapaino
viestivät monin tavoin kirjan helppolukuisuudesta.  Riikka Jäntin kuvitusta helppolukuiseen lastenkirjaan Hiiru: hillitön halloween (Tammi 2025).

Amerikkalainen juhlakulttuuri työntää monin tavoin kaupalliset lonkeronsa suomalaiseen juhlaperinteeseen, halusimme tai emme.

Tässä yhteydessä tuntuu perustellulta muistuttaa, että meillä on myös oma kotoinen kekrijuhlamme, jota ennen vanhaan vietettiin syyskuun lopusta pyhäinpäivään asti. 

Kreetta Onkeli on kirjoittanut kekristä mainon lastenkirjan  Ahmattien yö. Kekriseikkailu (kuv.  Jussi Kaakinen,  Maahenki / Talonpoikaiskulttuurisäätiö 2013). 

Kirjan arvio löytyy Lastenkirjahyllystä.

 
Lisää kauhua halloween-twistillä tai ilman:
 
 

Ron Keres & Arthur Lin: Hurjista hurjin yöjuttu, suomentanut Raija Rintamäki, Kumma-kustannus 2025 / kuvakirja
 
Meri Savonen, Satu Koivisto & Parvati Pillai: Kettulan kahvila: Kummituskekkerit, WSOY 2024 / satukeittokirja

 
Anica M Rose Rissi: Karmiva kuurupiilo… ja muita kauhutarinoita, kuvittanut Carolina Codina, suomentanut Leena Ojalatva, Kumma 2024 / tarinakokoelma
 

Lars Mæhle & Lars Rudebjer: Hirmuliskojengi ja halloween-juhlat, suomentanut Virpi Vainikainen, Kustannus-Mäkelä 2023 / kuvakirja / Hirmuliskojengi-sarja 

Pip Bird: Yrmeä yksisarvinen: Halloweenyllätys, kuv. David O´Connell, suomentanut Susanna Sjöman, Otava 2023 / Yrmeä yksisarvinen -sarja 

Jari Mäkipää: Etsiväkerho ja kurpitsakostaja, kuv. Jii Roikonen, Tammi 2023 / Etsiväkerho-sarja

Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri ja kaino kurpitsa, Tammi 2022 / Siiri-sarja, kuvakirja

Barbara Cantini: Mortina ja hurja halloween-yllätys, suomentanut Katariina Heilala, Tammi 2022 / Mortina-sarja

 

Magdalena Hai: Kuolleiden kirja: paluu Uhriniituntakaiseen, Karisto 2020 / tarinakokoelma

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta, Karisto  2016 / tarinakokoelma

Kun taidemuseo menee hetkeksi jengoiltaan

 

Laura Ertimo & Maria Sann: Ateneumin arvoitus. 184 sivua. Tammi 2025. 

 

 
Irrallaan luetellen yksityiskohdat ovat outoja: Patsaat ja taulut eivät yleensä puhu. Ateneumissa ei voi pudota oviaukosta työmaalle. Museokäynnit eivät kai oikeasti ole hengenvaarallisia. Joskus homma kuitenkin menee raiteiltaan, kun tapahtumat seuraavat toisiaan riittävän nopealla tahdilla. Jo museoretkeä edeltävänä iltana ilmassa oli jotain outoa, mutta tuskin kukaan vielä hoksasi mahdollista vaaraa.

 
 
Paikkasidonnainen lastenkirjallisuus ei sinänsä ole mikään uusi keksintö. 

Museokortin suuren suosion nosteessa uskoisin löytyvän jopa kysyntää kokonaiselle kirjasarjalle, jossa seikkailtaisiin Suomen eri museoissa. 
 
Kuudesluokkalaiset tekevät retken Ateneumin taidemuseoon. Luokan yhteishenki ei ole kovin hyvä, ja suuri osa oppilaista ei edes ole järin innostunut vierailusta. 

Pietulle museo on sitä vastoin hyvinkin tuttu Ateneumissa työskennelleen enon kautta. Nyt eno on kuollut ja Pietu on siksi allapäin. 

Anna on tullut luokalle vasta hiljattain ja tuntee siksikin olonsa ulkopuoliseksi ja kaipaa vanhaa kotimaataan.

Annan ulkopuolisuuden tunne konkretisoituu
vaikkapa tytön halussa piilotella museokaupan korttitelineen
takana. Maria Sannin kuvitusta Laura Ertimon faktaa ja fiktiota
yhdistävään lastenromaaniin Ateneumin arvoitus (Tammi 2025).  

 
Laura Ertimon ja Maria Sannin Ateneumin arvoitus yhdistää omaperäisesti faktaa ja fiktiota sekä arkea ja fantasiaa. Kirjan lukemisen jälkeen katsoo takuuvarmasti Ateneumin fasadia ja siinä näkyviä veistoksia aivan uusin silmin! 

Tapahtumat käynnistyvät, kun Ateneumin museorakennuksen päätykolmion yläosaa koristava Pallas Athene, kreikkalaisen mytologian sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar,  päättää  lähteä hetkeksi viettämään omaa aikaa. 

Ison ikkunan molemmpin puolin seisovat karyatidi-naisveistokset, taiteen hengettäret,   käyttävät myös tilaisuuden hyväkseen ja poistuvat vartiopaikaltaan.   
 
Tämä sysää koko rakennuksen kaaokseen: talo keikkuu ja tutisee, syntyy aikaluuppeja ja taideteokset pystyvät keskustelemaan museovieraiden kanssa.
 
Anna erkaantuu muusta ryhmästä ja pääsee yllättäen aikamatkalle kokemaan Ateneumin historian eri vaiheita. 

Erityisen merkittäväksi koituu kohtaaminen Hugo Simbergin kanssa. 

Anna putoaa ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1895 asti.  

Ilman luokkatoveriensa vierailupäivän aikana vankistunutta yhteishenkeä hän saattaisi jäädä ikiajoiksi menneisyyden vangiksi.  

 

Anna pääsee myös vaeltamaan vanhan Helsingin keskustan
läpi, kun taidemuseon vahtimestarin vaimon kotisynnytys
yllättäen käynnistyy. Maria Sannin kuvitusta Laura Ertimon
faktaa ja fiktiota yhdistävään lastenromaaniin 
Ateneumin arvoitus (Tammi 2025).  

 
 
Laura Ertimo on kirjoittanut useita tietokirjoja lapsille ja nuorille. 

Ateneumin arvoitus on hänen aiempiin teoksiinsa verrattuna tarinavetoisempi. Perättäisissä luvuissa ollaan nykyhetkessä ja Annan aikamatkalla, mikä edellyttää lukijalta herpaantumatonta tarkkaavaisuutta. 

Kuvataiteista ja historiasta kiinnostuneeseen lapseen ja varhaisnuoreen teoksen monisäikeisyys ja tuhti tietomäärä tekevät varmasti vaikutuksen. 

”Tavalliselle lapsilukijalle” sisällön monipuolisuus voi olla haastavaa. 

Kahden aikatason rinnalla kulkee nimittäin vielä Maria Sannin hulvaton sarjakuvatarina museon fasadin neljän taiteen hengettären vapaapäivästä.     

Maria Sannin sarjakuva päättyy Athenen paluuseen ja
Ateneumin fasadi vakauttaa museon ennalleen. 
Maria  Sannin kuvitusta Laura Ertimon  faktaa ja fiktiota
yhdistävään lastenromaaniin  Ateneumin arvoitus
 (Tammi 2025).  

 
Lukija – ikään katsomatta! –  saa paljon tietoa sekä Suomen, Helsingin että Ateneumin taidemuseon historiasta, suomalaisesta maalaustaiteesta ja museoiden asiakastyöstä. 

Sivun marginaalissa näkyvät taideteosten numerokoodit, joiden avulla lukija voi myös paneutua tarkemmin taideteoksiin. 

Ertimon ja Maria Sannin vankka asiantuntemus näkyy myös Tietoliitteen jälkisanoissa, kun tekijät kertovat faktan ja fiktion yhdistämisestä sekä huolella kootussa Aikajanassa, joka tuo konkretiaa tarinassa mainittuihin taideteoksiin vuosilukuihin ja historian käännekohtiin. 

Aikajana konkretisoi, havainnollistaa ja kiteyttää
historiallisia käännekohtia Laura Ertimon ja Maria Sannin
faktaa ja fiktiota yhdistävässä lastenromaanissa
Ateneumin arvoitus (Tammi 2025).

 

 
Ateneumin arvoitus tekee kunniaa myös erilaisille kohdeyleisöille räätälöidylle asiantunteville palveluille. 
 
 
Taidemaalari Valle Rosenbergin omakuva ihmettelee museovieraiden viehtymystä silmäillä koko ajan ”pieniä peilejä”: 
 

En ymmärrä mikä noissa läpysköissä on niin ihmeellistä. Pelkkiä huonoja peilejä, ja silti yleisö tuijottaa nykyään näyttelyssäkin enemmän niitä kuin taidetta! Upeimmatkin maalaukset kelpaavat vain taustaksi katsojien omille naamoille!”  

 

Tammi on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Ateneumin ja Kansallisgallerian kanssa. 

Riikka Jäntin Pikku hiiri opintiellä- ja Kaisa Happosen & Anne Vaskon Mur: pieni lintukirja -kartonkikirjoissa (Tammi 2024) päästään tuttujen kuvakirjasankarien matkassa virittäytymään Akseli Gallen-Kallelan ja Ferdinand von Wrightin maalauksiin.