Toden ja fantasian kutkuttavasssa välimaastossa voi tapahtua kummia

Meri-Maaria Kivekäs: Naapurimme Eskelmus, kuvittanut Leea Simola, 55 sivua, Hertta kustannus 2025. 

 

 

Kaikki alkoi postilaatikosta.
 
Se oli ilmestynyt yön aikana täydellisen sopimattomaan paikkaan, keskelle kävelytietä. Muut postilaatikot seisoivat kiltisti jämpteissä riveissään pihojen reunoilla, mutta tämä karkuri pakotti ihmiset väistämään itseään. Sukunimelle tarkoitetulla liuskalla luki: Yksinäisten kirjeiden hotelli. 

 

Minäkertojana oleva poika innostuu huomatessaan, että tasaisena soljunut tylsä arki on selvästi solahtanut pois jengoiltaan.  

Pian hän tutustuu naapuriin äskettäin muuttaneeseen vanhaan mieheen, jolle rikkaalla mielikuvituksella varustettu pikkuveli antaa heti kutkuttavan nimen Eskelmus Dumbellusdoore Merenvangitsija Kynsiäinen. 

Poika haluaa itsekin vaihtaa tylsän nimensä uudeksi, ja niin hänestä tulee Aalekaappi Huiskinhaiskin Höpsöheinä Ritarikuningas.  

 
Eskelmus tuntuu ymmärtävän puolesta sanasta pojan harmin, kun vanhemmat ovat liian kiireisiä ja hajamielisiä.  
 

”Sellaista se on aikuisten elämä", mies huokaisi. ”Aikuisena oppii vahingossa tekemään itsestään kiireisen, kun luulee kasvaneensa moneen suuntaan tärkeäksi.”

Äidin ynseähkö asenne arjen yllätyksiin havainnollistuu hänen
ilmeessään  ja kehonkielessään. Tässä äiti kauhistuu mustaa kissaa,
jonka hän uskoo ennustavan pian jotakin pahaa tapahtuvaksi. Leea Simolan
kuvitusta Meri-Maaria Kivekkään tekstiin lastenkirjassa
Naapurimme Eskelmus (Hertta kustannus 2025).

Kesälomalla mummolassa vanhemmatkin onneksi vähän rentoutuvat, mutta vaikutus on valitettavan lyhytaikainen. 

Ennen pitkää äiti nimittäin aloittaa "lomamurinan", mikä tarkoittaa sitä, että äiti ikävöi jo lomalta takaisin töihin!  
 
Vanhempien kiire ja näkökulmien kapeus esitetään kuitenkin pääosin humoristisessa valossa. 

Meri-Maaria Kivekkään esikoislastenkirjasta löytyy yhtymäkohtia myös takavuosien lastenkirjaklassikkoon eli Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -lastenromaanisarjaan. 

Eskelmuskin nimittäin esiintyy Onnelin ja Annelin uusien ystävien, Tingelstiinan ja Tangelstiinan, tavoin eräänlaisena lasten tukijana tilanteessa, jossa tyttöjen omat vanhemmat eivät heitä arjen paineissa riittävästi huomioi. Eskelmus istuttaa pihalleen vähän omalaatuisempia siemeniä kasvattaakseen lihapullapuita ja nakkipensaita, kun taas Kurenniemen Tingelstiina ja Tangelstiina kylvivät pihalleen joulu- ja vappukoristeita.

Veljekset saavat lopulta salaperäisen postilaatikonkin toimintakuntoon, kun he  hankkivat  tarvittavaa taikapölyä veljesten keksimältä mielikuvitusotukselta Hörmeliiniltä ja Eskelmuksen kissalta Velmuselta. 
 

Eskelmus näyttäytyy yhteisöllisyyden ja moniarvoisuuden
puolestapuhujana. Leea Simolan  kuvitusta Meri-Maaria
Kivekkään tekstiin lastenkirjassa  Naapurimme Eskelmus 
(Hertta kustannus 2025). 

Naapurimme Eskelmus kannustaa veikeästi lukijoitaan tempautumaan mielikuvituksen vietäväksi. Postilaatikosta avautuu nimittäin ovi Yksinäisten kirjeiden hotelliin, missä yksinäiset ja onnettomat ihmiset löytävät ystäviä.  
 
Kivekäs on helsinkiläinen äidinkielen, teatterin ja luokanopettaja sekä laulaja-lauluntekijä.  
 
Monella somealustalla aktiivinen Kivekäs on tehnyt esikoiskirjastaan myös koulukäyttöön suunnatun kirjan eri lukuihin liittyvän tehtäväpaketin, jonka tavoitteena on helpottaa lukutaidon eri vaiheissa olevia lukijoita nauttimaan kirjasta.  

Tehtävät on jaoteltu erilaisten otsikoiden alle:

Sanajahti on tarkoitettu sanaston kartuttamisen ja luetun ymmärtämisen tueksi. 

Juonipuinti helpottaa tarinan hahmottamista ja luetun ymmärtämistä. 

Ajatuksenjuoksu-tehtävät sopivat jo harjaantuneemmille lukijoille, jotka hyötyvät tarinan monitahoisemmasta tulkinnasta. 

Toiminnalliset Kielileikki-tehtävät puolestaan on tarkoitettu kielen tutkiskeluun toiminnallisesti ja kehollisesti.

 
Ansiokkaasti kuvitus ja teksti on materiaalipaketissa nivottu eri tasojen tehtävissä saumattomasti toisiinsa. 

Vivahteikkaan kielen makusteluun liittyvät tehtävät kannustavat sanataidekasvatukseen. 

Koska mielikuvittelu sekä arjen ja fantasian sekoittuminen on Kivekkään tarinassa niin keskeisessä roolissa, kirja ei välttämättä ole kaikkein paras harjoitusalusta luetun ymmärtämiselle sellaisille lukijoille, jotka vasta hiljattain ovat saaneet jujun sujuvasta lukemisesta. Myös minäkerronta saattaa hankaloittaa tarinan hahmottamista ja juoneen samastumista.  

Tällainen luetun ymmärtämistä tukeva oheismateriaali tulee varmasti entisestään lisääntymään alakouluikäisten lasten kirjoissa. Kustannus-Mäkelän helppolukuisista  Lukumestari-, Kirjapiraatti- ja Lukutiikeri- kirjasarjoista löytyy tämänkaltaista, joskin paljon pelkistetympää tukimateriaalia.

Kirjan typografiaa olisi voinut hiljattain lukemaan oppineen lapsen kannalta selkeyttää isommalla kirjasimella, lihavoiduilla sanoilla ja poistamalla kappaleista hahmottamista vaikeuttavaa turhaa tavutusta. 

Tällaisenaan Naapurimme Eskelmus toimii todennäköisesti paremmin aikuisen ääneenlukemana jatkotarinana. 

Leea Simola tunnetaan entuudestaan kuvittajana hänen omasta Siri-kuvakirjasarjastaan (Myllylahti v:sta 2016). Hänen suuripäiset lapsihahmonsa ovat ilmeikkäitä ja eloisia.

Sarjassa on ilmestynyt jo neljä osaa ja uusin osa, Siri ja hienot vieraat, ilmestyy myöhemmin tänä vuonna, kuten myös kuvitus Jaana Parikan tekstiin tunnekasvatusta tukevassa kuvakirjassa Tuulin seikkailut (Lector).

 
 
 

 

Rosoinen ja rujo ja juuri siksi niin freesi näkökulma lapsuuteen

 

Malin Klingenberg & Maria Sann: Vanhukset, suomentanut Outi Menna, 36 sivua, S&S 2025. Alkuteos Gamlingarna, Schildts & Söderströms 2025. 

 

 

Leikimme puistossa vain silloin kun on valoisaa.  

Koska pimeällä sinne tulevat vanhukset.

 

 

Suomalainen kuvakirjallisuus elää juuri nyt jännittäviä muutoksen ja murroksen aikoja. 

 

Isot yleiskustantamot satsaavat samasta sankarista kertoviin ja tarkkaan brändättyihin kuvakirjasarjoihin, kun taas pienemmät kustantamot lataavat enemmän paukkuja yksittäisiin kuvakirjoihin, joissa lukija saa yllättyä – niin kuvakirjatarinoiden aiheiden ja rajausten, kuvitustekniikoiden ja tyylien sekä  laajemmin koko kuvakirjallisuuden visuaalisen uudistamisenkin osalta. 

 

Malin Klingenbergin ja Maria Sannin yhteistyö on hioutunut jo saumattomaksi kolmessa aiemmassa yhteisessä kuvakirjassa. Kyse on ennen kaikkea siitä, että Klingenberg luottaa Sannin kuvituksen kertovaan voimaan eikä selitä tekstissä liikaa sellaista, minkä kuvitus kertoo jopa tarinaa paremmin. 

 

Juuri ilmestynyt uutuus asettuu jatkumoksi kuvakirjoille Viisi hauvaa ja Karkulaiset, joissa keskushenkilöinä ja minäkertojina ovat päiväkoti-ikäiset lapset Ebba ja Joona. 

Uusimmassa minäkertojana, kokijana ja näkökulmahenkilönä on Linnea, joka Viisi hauvaa -kuvakirjassa jekutti kavereitaan kertomalla, että perheeseen on tulossa viisi hauvaa, vaikka oikeasti hän oli saamassa kerralla peräti viisi pikkusisarusta. 

Luuranko puolestaan kertoi Theosta, jonka käsi murtuu kiipeilyleikeissä. 

Kirjat ovat ilmestyneet samaan aikaan ruotsiksi ja suomeksi, suomentajana Outi Menna. 

Vaikka Viisi hauvaa, Karkulaiset ja Vanhukset kertovatkin samoista lapsista, eli Ebbasta, Joonasta ja Linneasta, niin kirjojen niputtaminen kuvakirjasarjaksi tekisi niille vääryyttä. Kaikki kolme kirjaa kertovat nimittäin ryhmädynamiikasta, sosiaalisista suhteista ja lasten välisistä valtasuhteista sellaisella intensiteetillä, jollaista ”peruskuvakirjoissa” harvoin kohtaa. 

 

Jos lukija ei ole tietoinen kotimaisen kuvakirjallisuuden nykyisestä laveasta skaalasta, voi Vanhukset jopa alkuun oudoksuttaa. 

Maria Sannin väripaletissa on kirkkaiden karkkivärien sijaan beigeä, ruskeaa, tummaa vihreää ja sinistä. 

Tyylitellyissä lapsihahmoissa ja heidän ilmeissään on rujoutta ja jopa tiettyä rumuutta. Jo yksinomaan kirjan nimi voi hämmentää aikuista. 

Ebba, Joona ja Linnea pelkäävät leikkipuistossa hengaavia "vanhuksia", jotka oikeasti ovat harmittomia esimurrosikäisiä poikia.  

Tematiikaltaan Vanhukset muistuttaa  Gunilla Hanssonin ja Maija Hurmeen viime vuonna ilmestynyttä kuvakirjaa Tule, juostaan!.

Vanhukset keskittyy kuitenkin vielä Hanssonin ja Hurmeen kuvakirjaa enemmän kuvaamaan lasten sisimpiä tuntoja, monimutkaisia suhdeverkostoja ja jopa täysin  irrationaalisia pelkoja. 

Vanhukset sanoutuu hyvin päättäväisesti irti vanhakantaisesta oletuksesta,  että lastenkirjan ja erityisesti kuvakirjan tulisi siloitella realistista todellisuutta. 

Lasten ja aikuisten elämät ja ajattelutavat ovat kaukana toisistaan. Lapsilla on oma todellisuutensa ja kuplansa, jonne aikuisetkaan eivät hyvästä tahtotilastaan huolimatta pääse. 

 

Kun vanhemmat lähtevät kauppaan, Linnea haluaa jäädä yksin kotiin. 

Isä jättää varmuuden vuoksi puhelimensa keittiön pöydälle.

Maria Sann havainnolistaa Linnean kokemaa joutilaisuuden ja
pitkäveteisyyden tunnetta tehokkaasti tyhjässä kodissa.
Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin tekstiin
kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

 

Linnean valinta jäädä kotiin on ymmärrettävä, onhan hänelle viisi pikkusisarusta, jotka näkyvät tosin kotimiljöössä ja itse tarinassa vain kodin seinälle kiinnitetyssä Linnean piirustuksessa.

 

Kodin hiljaisuus tuntuu ensin ihanalta, mutta pian Linnea jo pitkästyy. 

Onneksi Joona tulee hakemaan häntä ulos. He menevät leikkipuistoon, mutta pitävät jatkuvasti silmällä ”vanhuksia”.

He ovat kuulleet, että vanhukset ovat piilottaneet toiseen rengaskeinuun veitsen, ja keinuvat siksi varmuuden vuoksi molemmat viereisessä keinussa.

Aukeamalla näytetään kahta erilaista kohtaamista: Linnea 
nauttii kahdenkeskisestä ajasta isän kanssa kauppareissulla
ja kaupassa Linnea kohtaa yhden "vanhuksista" ja pelästyy
pahanpäiväisesti. Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin
tekstiin kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

 

Linnea lähtee vielä isän kanssa illemmalla uudelleen kauppaan ostamaan listalta unohtunutta juustoa. Yksi vanhuksista on kaupassa, ja Linnealle tulee hikka pelkästä säikähdyksestä. 

 

Sopivan jännitteinen ja intensiivinen Malin Klingenbergin ja Maria Sannin kuvakirjatarina kertoo omintakeisesti ja juuri siksi niin tehokkaasti ennakkoluuloista ja asenteista, jotka pahimmillaan voivat jopa rajoittaa elämää.

 

Ytimeltään kyse on myös lapsuuden herkkien nivelkohtien kuvaamisesta. 

 

Vastakkainasettelu esitetään tehokkaasti lintuperspektiivistä
kuva-alaa rajaten. Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin
 tekstiin kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

Kun Aleksi reteästi ilmoittaa, että ”pikkulapset eivät saa olla tässä puistossa”, Linnea toteaa yllättävän rauhallisesti, että he eivät ole pikkulapsia, mihin Joona vielä täydentää, että he eivät ole enää edes päiväkodissa. 

 

Uhkaava tilanne laukeaa, sillä jopa kolmikon pelkäämillä ”vanhuksilla” on nimittäin auktoriteetit ja rajat! 

Helpotus ja pelon väistyminen näkyy myös aukeaman
värimaailmassa. Maria Sannin kuvitusta Malin Klingenbergin
tekstiin kuvakirjassa Vanhukset (S&S 2025). 

 

Kuvakirjan viimeinen aukeama on kaikessa katarttisuudessaan todella tehokas: lapset menevät rengaskeinulle. Pelätty veitsi onkin oikeasti vain pieni keppi, jonka Linnea heittää pois:

 

Sitten keinun niin korkealle kuin pystyn.

Vanhukset on erinomainen kirja lapsen ja aikuisen yhdessä luettavaksi, mieluusti kuitenkin hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa.  

ABC, aakkoslorukirjat lisääntynee…

 

Veera Salmi & Matti Pikkujämsä: ABC, kapybara lomailee, 48 sivua, Otava 2025.
 
Heikki Niska & Susanna Lahdelma: Hassun Kassun aakkoset. Kuukettu kustannus 2025.
 
Liisa Kallio: Pikku Papun aakkoslorut, 96 sivua, Tammi 2024.

 

 

Aakkoskuvarunokirjoja on lyhyen ajan sisällä ilmestynyt peräti kolme kappaletta. 
 

Trendi kertoo nähdäkseni ennen kaikkea siitä, että kielitietoinen ajattelu ja kielen hyödyntäminen lapsen kehittyvien taitojen tukemisessa on huomioitu varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmissakin aiempaa näkyvämmin.

 

Aakkoslorukirjat ovat konseptina vanha ja hyväksi havaittu. 

Niissä leikki ja uuden oppiminen lomittuvat luontevasti toisiinsa.

 

Liisa Kallion Pikku Papusta on kasvanut jo iso tuoteperhe. 

Kartonkisivuisten katselukirjojen lisäksi on ilmestynyt kuvakirjoja sekä laulukirjoja nuotteineen ja lastenmusiikkiesityksiä yhteistyössä Soili Perkiön kanssa.

 

Lastenkirjat ovat aina aikansa kuvastimia. Aakkoslorukirjoissa tämä näkyy erityisesti, kun kirjailija pyrkii valitsemaan eri kirjainten havainnollistamiseksi lasten ja aikuisten tuntemia ilmiöitä ja asioita. 

Liisa Kallio on tehnyt runoja myös kaikkein pienimmistä ötököistä, esimerkiksi täistä, kirvoista ja banaanikärpäsistä:  

 

Banaanikärpäsen

bongata voi brunssilta,

bakteerien buffetista 

biojätepussista.

 

Tässä T-runossa kuvitus esittelee täin huushollia.
Liisa Kallion kuvitusta aakkoslorukirjaan
Pikku Papun aakkoset (Tammi 2024). 

Liisa Kallion Pikku Papun aakkosloruissa miljöö on aiempien sarjan kirjojen tavoin rajattu luontoon ja eläimiin. 

Luontevat riimitykset ja runojen yhteismitallisuus antavat kokonaisuudelle jämäkkyyttä. 

Jokainen aakkoston kirjain ja aakkosruno on saanut oman aukeamansa kuvituksineen. Kaikki aakkoslorut on myös sävelletty lastenlauluiksi, mukana nuotit ja kirjan kupeessa myös erillinen CD-äänite.

 

Heikki Niskan ja Susanna Lahdelman Hassun Kassun aakkoset hyödyttää kuvittajana debtyoivan Lahdelman selkeiden kuvitusten ja rauhallisen ulkoasun ansiosta parhaiten aloittelevaa lukijaa. 

Niska on julkaissut aiemminkin lastenlyriikkaa. 

Runot  käsittelevät monia lastenrunouden suosittuja aihepiirejä, luonnon ja eläinten lisäksi löytyy runoja satuhahmoista ja maailman ihmeistä. 

F-kirjaimen kohdalla hihkaisin ääneen, kun vanha kotikaupunkini Forssakin on päässyt runoon Fannin farmi!:

 

Fannilla oli Forssassa farmi,
töissä fantastinen Armi.
Eläimille onnen aika koitti,
Armi niille fagottia soitti.
Hän huolella hoiti karjan,
föönasi hevosen harjan,
lehmille laittoi froteesukat,
älkää palelko, eläinrukat!

 

Q-kirjaimen kohdalla päästään Qatarin ralliin.
Susanna Lahdelman kuvitusta Heikki Niskan aakkoslorukirjaan
Hassun Kassun aakkoset (Kuukettu kustannus 2025). 

 

 

Tietyt aakkoston kirjaimet ovat haastavia kaikille kolmelle kirjailijalle. 

Q-kirjain on inspiroinut sekä Veera Salmea että Liisa Kalliota kuusta kertoviin runoihin, kun taas Heikki Niska ammentaa runoonsa aineksia Qatarin rallista!

 

Suurista yleiskustantamoista Otava on pitänyt ansiokkaasti suomalaista lastenlyriikkaa esillä sekä uuden että vanhemman lastenrunouden osalta. 

Graafiselta yleisilmeeltään, typografioineen ja taittoineen Veera Salmen ja Matti Pikkujämsän aakkoslorukirja on loppuun saakka hiottu helmi – vaikka kirjalle nimensä antanut, ulkoiselta olemukseltaan some-ilmiöksikin noussut sympaattinen kapybara ei todennäköisesti olekaan se kaikkein iskevin ja helpoimmin mieleen jäävä aakkosrunojen eläinhahmo.

 

Salmen aakkosrunot ovat kertovia runotarinoita, joissa tutustutaan esimerkiksi Dingo Danieliin, joka perustaa tanssikoulun, Fanni-possuun, joka laulaa heviä HC-punkkia ja Gaian baarin gebardeihin, jotka litkivät glögiä ja pelaavat biljardia. 

Ja löytyypä aakkoskimarasta myös J-kirjaimen kohdalta tunnelmaltaan kuulas runo "Joen tanssi", joka kertoo kahden jokihelmisimpukan melodramaattisesta romanssista.

 

Myös Salmen runoissa pienet ja vähäpätöiset hyönteiset ja jopa loiset pääsevät valokeilaan. 

”Itikoiden koulussa” hyttyset treenaavat imukärsiään: ”Nyky-hydyt eivät enää vetäneetkään verta, / ne joivat vihersmuutia ja katselivat merta”.

 

”Torakoiden tärinäpäivässä”  taidemuseon ikkunalaudalla torakkaperhe haaveilee kaakaosta, lämmöstä ja taiteilusta lainelaudalla.

 

Räväköiden hahmojen lisäksi Salmen aakkosrunoista löytyy myös tummempia juonteita, esimerkiksi runosta ”Uuttukyyhkyn suru”, joka kertoo epäonnisesta munien hautomisesta, kerta toisensa jälkeen. – – ”Sumupuu keinuu, on suru siihen juurtunut”.

Räväköiden visuaalisten tunnelmien lisäksi Matti Pikkujämsä
luo kuvituksiinsa myös kuulautta ja surumielisyyttä,
kuten tässä Uuttukyyhkyn surusta kertovassa runokuvituksessa. 
Matti Pikkujämsän kuvitusta Veera Salmen
aakkosrunokirjaan ABC, kapybara lomailee (Otava 2025).

Kielellistä maalailua ja suomen kielen rikasta ilmaisurekisteriä löytyy esimerkiksi runosta ”Yöystävä”:

 

Yö yltyy vyöryy meidän yli hyökyt myrskyy iltaan yhtyy, hyörii meitä hyssyttää, älä pelkää yöystävää.
Myöhä möyrii ryömii rynnii, hyrisee yömyrskyn yllä
työntää tyynyyn hämärää, älä pelkää pimeää. 

 

Valtavan valaan dilemmasta voi halutessaan löytää jopa
kommentin maailmanpoliittiseen tilanteeseen.
Matti Pikkujämsän kuvitusta Veera Salmen aakkosrunokirjaan 
ABC, kapybara lomailee (Otava 2025).

Matti Pikkujämsän kuvitus on tuttuudestaan huolimatta freesiä. Hän on varma värinkäyttäjä. Tarvittaessa  valittu väritys tukee  runon harmoniaa tai riitasointuja. 

 

 

 

 

Tuttuakin tutumpi, mutta silti salaperäinen koti

Lotta Montén & Aiju Salminen: Hups ja hurrur, 32 sivua, Tammi 2025.

Tuutikki Tolonen & Anne Vasko: Salaiset, 40 sivua, WSOY 2024.

 

Kaikki eivät halua tulla huomatuiksi. On olentoja, jotka haluavat elää kaikessa rauhassa kenenkään tietämättä. Ne saattavat asua ihan vieressäsi, mutta et tiedä niistä mitään.  /Tuutikki Tolonen & Anne Vasko: Salaiset 

 

Kodin näkymättömät pienet asukkaat jättävät 
 paljon vihjeitä itsestään. Vaskon kuvitusta Tuutikki Tolosen
tekstiin kuvakirjassa Salaiset (WSOY 2024).

 

Kahdessa uudessa kuvakirjassa verrytellään lapsen mielikuvitusta ja viritetään hänen aistejaan havainnoimaan näkymätöntä.

 

Kumpikin kuvakirja kertoo lapselle tuiki tutusta ympäristöstä eli omasta kodista.

 

Salaiset paljastaa jokaisesta kodista löytyviä otuksia, joita ei välttämättä paljaalla silmällä pysty näkemään.

Muruhaalikkaat viihtyvät erityisen hyvin keittiössä. 

Vähämuistiset keräävät kaikkea meistä ihmisistä putoavaa, esimerkiksi hiuksia ja silmäripsiä. 

Naulapusutit siirtävät tauluja vinoon. 

Suurpörtti on nimensä mukaisesti kooltaan massiivinen. Se lienee kuitenkin täysin vaaraton, sillä se nukkuu ja tuhisee suurimman osan ajasta.

 

Anne Vasko käyttää usein kollaasia kuvituksen osana.
Paperikollaasi näkyy esimerkiksi oheisella aukeamalla kuvasta
lähes kokonaan pois rajatun ihmisen puserossa ja sohvatyynyissä.
Vaskon kuvitusta Tuutikki Tolosen tekstiin kuvakirjassa
Salaiset (WSOY 2024).

Anne Vasko visuaalistaa Tuutikki Tolosen hahmogalleriaa sympaattisesti ja samastuttavasti. 

Salaiset-kuvakirjan jälkeen sekä lapsi että aikuinen tarkkailevat varmasti tuttua kotia aiempaa valppaammin.

Anna Monténin ensimmäisessä kuvakirjatarinassa kodin jääkaapista tulee pikkulapselle melkein kuin elävä olento, joka tuottaa erilaisia ääniä: kun oven avaa, kuuluu muisk, ja kun laittaa oven kiinni, kuuluu tuff: 

 

Meidän keittiössä on kaappi. Se hyrisee ja hurisee. Ja kun se on auki, sieltä virtaa jääilmaa – niin kylmää, että iho menee muhkuroille, jos on ilman housuja. 

 

Kuvitus havainnollistaa lapsen kaksijakoista
suhtautumista jääkaappiin: toisaalta se houkuttaa mutta myös
vähän pelottaa.  Aiju Salmisen kuvitusta Lotta Monténin tarinaan
 kuvakirjassa Hups ja Hurrur (Tammi 2025).

 

Jääkaapin lisäksi huomioidaan muutoinkin kodin äänimaailmaa. 

Kun kylpyhuoneesta kuuluu hälytysääni Tiduutiduutiduu, äiti säntää heti sitä selvittämään.

Tekstissä nämä äänet näytetään isommalla kirjasimella, mikä tehostaa äänten merkitystä lapselle ja antaa samalla kirjaa lukevalle aikuiselle vihjeen siitä, että ääniä voi hiukan ääneenlukiessa myös tehostaa. 

Minäkertojana ja havainnoitsijana oleva lapsi kokee, että ei tule riittävästi kuulluksi ja nähdyksi, mikä tietysti harmittaa ja tuottaa pahaa mieltä. 

Onneksi lapsen vanhemmat lopulta tekevät tarvittavia korjausliikkeitä.

Kodin kiireinen tunnelma näkyy myös Aiju Salmisen
kuvituksessa. Salmisen kuvitusta Lotta Monténin
tarinaan kuvakirjassa Hups ja Hurrur (Tammi 2025).

 

Lapsi kutsuu vanhempiaan perinteisten isän ja äidin sijaan nimillä Älä ja Varo. Pikkusisarus puolestaan on Gää. 

Aikuisen ääneenlukua kuuntelevalle lapselle ratkaisu voi olla hieman hämmentävä. 

Todennäköisesti Montén haluaa ratkaisullaan ravistella nimenomaan aikuisia: puhummeko lapsille vain ekonomista ja käskyttävää, holhoamiseen ja järjestyksenpitoon tähtäävää, huutomerkkien kyllästämää kieltä?

Kuvakirjan voi tulkita myös ottavan kantaa aistiyliherkän lapsen tuntemuksiin. 

 

Kun elämä rullaa eteenpäin

Heli Rantala: Pummi. 139 sivua. Avain 2025. Kansikuva Satu Enstedt. 

 

Joka kerta kun herään, kaikki on yhden nyt-hetken ajan hyvin.
Tak, tak, tak.
Sitten muistan: mun jalat ei toimi.
totuus iskee tajuntaan kuin tuhat tulikuumaa nuppineulaa.

 

Heli Rantala laventaa nyt repertuaariaan kahden lastenromaanin ja kahden kuvakirjan jälkeen myös nuortenkirjoihin. Äskettäin ilmestyi nuortenromaani Pummin lisäksi myös Rantalan toinen kuvakirja Mölymyrsky (kuv. Netta Lehtola, WSOY 2025). 
 

On kiinnostavaa, että liikuntavammaisista nuorista on kirjoitettu viime vuosien ja vuosikymmenten saatossa useampiakin nuortenromaaneja. 

Parin vuoden takaa muistuu mieleen Ansu Kivekkään Raakaversio (Tammi 2022) ja Reija Kaskiahon Maantiekiitäjä (2022) sekä hieman vanhemmista esimerkiksi Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Otava 2010) ja 1990-luvulta Varpu Vilkunan Rulla (Tammi 1992). 

 

Aihe on toki tuttu jo lastenkirjaklassikoista. Frances H. Burnettin Salaisessa puutarhassa sairaalloinen Colin käytti pyörätuolia ja Eleanor H. Porterin tyttöromaanissa  Pollyanna päähenkilö joutuu  liikenneonnettomuuteen ja halvaantuu.

 

Pummin päähenkilö ja minäkertoja Ahti on saanut hiljattain ajokortin ja hän lähtee itsevarmana suunnistuskisoihin isoisänsä autolla:

  

Neljän tunnin ajomatka oli liian vaikea rasti taitotasoon nähden, eli vasta kortin saaneelle. Isä oli vängännyt kyllästymiseen asti, että mentäisiin sen Volvolla ajovuoroa vaihdellen, mutta mä halusin lainata papan Corollaa ja ajaa itse koko matkan.
 
Ja tässä sitä nyt ollaan.
Selkäranka katki.
Lupaavasta alkanut suunnistajan ura katki.
Yhteys isään katki.
Kahta ensimmäistä kohtaa ei voi enää muuksi muuttaa, mutta entäpä kolmas?
Voisiko sen vielä korjata? 

 

Kaksossiskolla Almalla on sitä vastoin koko elämä edessä. 

Ahti on kateellinen siskolleen, ”jonka elämä rullaa eteenpäin. Ilman pyörätuolia”.
 
Kirjan nimi viittaa suunnistajien tuntemaan ilmaisuun, missä pummi tarkoittaa rastinotossa aikaa kuluttavaa virhettä.
 
Ahdin viisto huumori ja kyky ilmaista tuntojaan ironisesti, keventää sopivasti lähtökohdiltaan rankkaa aihetta:

 

Jos Ahti Lahtisen elämä olisi jatkanut kulkuaan alkuperäisen suunnitelman mukaan rastilta toiselle, hän olisi juuri valmistunut ylioppilaaksi ja keskittyisi parhaillaan suunnistamiseen. Talven ja kevään hän kuluttaisi armeijassa taiteillen ja paistellen purkkiruokaa nuotiolla. Asepalveluksen jälkeen sankarimme aloittaisi opinnot jollakin simppelillä alalla, hoitaisi hommat niin sanotusti vasurilla ja panostaisi ensisijaisesti treenaamiseen. Etenisi kohti huippua.  

Mutta nyt. 

Nyt hän parkkeeraa Alieniksi nimetyn pyörätuolinsa vanhempiensa patiolle ja imaisee hatsit avaruudesta. 

 

Ahti tapaa Kukka-nimisen sanavalmiin ja mutkattoman tytön, joka on rockfestareilla levittämässä sanaa Jeesuksesta. 

Myös yllättävä kohtaaminen vanhan koulukaverin Martin kanssa osoittautuu tärkeäksi. Tosin Ahdilla on huono omatunto, sillä hän on ollut muiden mukana kiusaamassa Marttia.   

Martti harrastaa tähtitiedettä ja tutkii avaruutta. 

Ahtikin saa avaruudesta suhteellisuudentajua omaan tilanteeseensa ja on valmis tekemään erilaisia korjausliikkeitä elämässään. 
 
 
Fysioterapeutiksi opiskeleva Kukka houkuttelee Ahdin ratsastusterapiaan ja ennen pitkää poika alkaa uskoa itseensä: 
 

Manun kopisteltua elämääni mielialani ovat alkaneet vaihdella kuin hämäläinen maastotyyppi: en rämmi enää pelkästään valoa läpäisemättömissä ryteiköissä vaan nousen hetkittäin jopa kalliolle, avaralle paikalle. – – 
 
En voi olla ihan turha jätkä, jos saan 600-kiloisen eläimen liikkumaan perseeni alla! 

 

Sicklit on yksi yhdysvaltalaisen YA-kirjallisuuden kiinnostava ja uudehko alalaji. Kirjoissa nuoret päähenkilöt sairastuvat vakavaan tai parantumattomaan sairauteen ja havahtuvat näin elämän rajallisuuteen.

Heli Rantalan tapa kuvata päähenkilönsä sisäisiä mielenliikkeitä vammautumisen jälkeen menee kuitenkin sicklitiä syvemmälle. 

Viime aikoina on uutisoitu liikenneonnettomuuksista, joissa osapuolena on ollut nuoria, hiljattain ajokortin saaneita kuskeja. Aiheeltaan Pummi onkin eittämättä tarpeellinen alueenvaltaus.