Nuoruuden äärirajoja hahmottamassa

Heli Haltia: Suwenkorento. Enostone 2024. 135 sivua. Kansikuva ja sisäsivujen kuvitus Iiva Vilvas. 

 

 

Kuluvan kevään uutuuskirjat vyöryvät työpöydälleni, mutta silti tekee mieli nostaa kiinnostavia teoksia esiin vielä viime vuodenkin tarjonnasta.
 
Heli Haltian Suwenkorento voi hätkähdyttää potentiaalista nuorta lukijaa hieman erikoisella nimellään, jonka w-kirjain tuntuu hieman keinotekoiselta koketeeraukselta.  
 
Iiva Vilvaksen kansikuvassa on yhdistetty kasviaihe ja nuoren tytön potretti. Kansikuva antaa vaikutelman runoteoksesta, ja Haltian suorasanaisessa kerronnassa onkin poikkeuksellisen paljon lyyrisyyttä. 
 
Suwenkorento on saanut aikuisten kaunokirjallisuuden luokituksen, 84.2, mutta kustantaja markkinoi teosta nuorten aikuisten romaanina. 

Äskettäin kuulin, että aiemmin monissa YA-kirjoissa käytetystä kaksoisluokituksesta 84.2 / N84.2 on Suomessakin luovuttu kansainvälisen käytännön mukaisesti. Kirja-alalla on käytössä yhteinen ONIX-formaatti, joka mahdollistaa vain yhden luokan merkitsemisen. 

Tosin kirjastoilla ja kirjakaupoilla on toki edelleen valta ja mahdollisuus sijoittaa kirjoja eri kohderyhmien ulottuville.
 
Myös Ulla Onervan Hattaradilemma (Tammi 2025) on saanut kirjastoluokituksekseen 84.2, vaikka kirjan päähenkilöt ovat lukioikäisiä. 
 
Suwenkorennon Meeri on yläkouluaan päättävä nuori, jolla on kaksi isoveljeä. Tyttö havainnoi läheisiään, ystäviään ja ympäristöään tavattoman terävästi. 

Murrosikäisen nuoren mielenmaisema on ehdoton ja ehkä hivenen vinksahtanut. Meeri kokee valehtelevansa ja feikkaavansa tunnetilojaan, kertovansa myös ystävilleen”kultakehyksisiä versioita” itsestään. 

 

On helpompaa sanoa vanhemmille mitä he haluavat kuulla, pitää heidät tyytyväisinä. Kertoa ystäville vain omien olotilojensa ja olosuhteittensa hyvät puolet. Mutta miksi. Jättäisivätkö ystävät, jos olisi ihan rehellinen. Hylkäisivätkö vanhemmat, jos kertoisi omat mielipiteensä. Tuskin.

 

Haltia on nimennyt lyhyet luvut usein  vertauskuvallisilla nimillä (esim. Aaninki, Kemiaa vai fysiikkaa, Leijonamielet, Elämän kevät). Selkeän juonen sijasta luvut syventävät Meerin tapaa ajatella ja työstää minuuttaan. 

Tytön kasvuprosessi tiivistyy alalukujen lisäksi seitsemään Vaihe-nimiseen päälukuun, joissa tapahtuu kypsymistä, oivalluksia ja seestymistä vallitsevaan tilanteeseen. 
 
Meerillä on kaksi luottoystävää, Judit, jolle ulkonäkö ja varallisuus ovat tärkeitä.  Simona Salaoja taas suosii maanläheisempiä arvoja kantaen huolta eläinten oikeuksista ja maapallon tulevaisuudesta. 

Kun ystävät alkavat seurustella, Meeri kokee joutuvansa ulkoringille, mutta sitten hänkin kohtaa Jeren, jonka mielestä itsepetos ei vie pitkälle.
 

Kevarilla elämä oli kevyempää. Sillä pääsi niin helposti pois, kaikesta, ja siitä lähtemiseestä tuli yhteinen nautinto. Molemmat halusivat sitä. Pieniä pakoja. Paikasta toiseen tai kolmanteen tai vieläpä neljänteen. Aina saattoi paeta ja olla taas kahdestaan meidän pehmeässä todellisuudessa.

 

Haltian romaani eroaa monesta muusta teiniangstin kyllästämästä nykynuortenkirjasta siinä, että hän on rohkeasti rajannut kerronnasta ja kuvauksesta pois paljon 2020-luvun nuoruudelle ominaista  kuvastoa (esim. someriippuvuus, päihteet, mielenterveyshuolet). 
 
Tapa, jolla Haltia kuvaa Meerin perhettä, on erityisen hellyttävä. Isän kuningasidea on viedä perhe keväällä  Keski-Eurooppaan. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva isoveli Veikka jätetään talonvahdiksi. 
 
Neljä perheenjäsentä pikkuautossa, jossa ei ole kunnollista tuuletusta, on vertauskuvana tehokas: Meerin vastahankaisuus hälvenee matkan käänteissä, ja isoveli Julle yllättää erityisesti ja paljastaa todellisen luontonsa. 

 

Sillä hetkellä tiesin, että matkasta  voisi sittenkin tulla mielenkiintoinen. Jos keskittyisin tarkkailemaan asioita, joita ihmiset luulivat pitävänsä vain itsellään.  

 

– –  Katselin isää ja äitiä. Ne oli molemmat muuttuneet matkalla. Rentoutuneet. Olivat louhineet jostain esiin muinoin kadonneen huumorin ja kävelivät välillä toisiinsa nojaillen. Se sai ne näyttämään nuoremmilta. Ja minua itketti, jostain syystä. 

 

 

Sirpaleinen, viitteellinen ja valikoiva kerronta tarjoaa lukijalle teoksen lopussa todellisen yllätyksen. Meeri käy lääkärillä ja selviää syy hänen heikolle ololleen. 
 
Nuoruuden käsikirjoitukseen tulee uusi luku, mikä osoittaa Meerille, että oma perhe ja ystävät ovat tukena myös elämän äkkikäänteissä. 
 
Heli Haltia (s. 1976) on valmistunut Turun Taideakatemian teatterilinjalta vuonna 2004 ja on sen jälkeen työskennellyt ohjaajana ja näyttelijänä useissa produktioissa. Hänen esikoisrunokokolemansa Ajatusviiva ilmestyi vuonna 2023 Momentumin kustantamana. 

Suwenkorento kuvaa herkkää kasvuvaihetta omintakeisesti ja paikoitellen hyvinkin intensiivisesti. Toivon, että kirja löytää lukijansa nuorista, jotka arvostavat tyventä ja syvälle menevää kerrontaa nuoruuden pintaliitokuvausta enemmän.