Lasten- ja nuortenkirjojakin voi toki tehdä ilman koulutusta

Toimistopojat:  Kaaos lomareissulla. Kuvittanut Maria Makkonen. 96 sivua. BackMedia Oy & Otava 2026. 
 

Pojat ryhtyivät yhdessä pohtimaan, mitä se työnteko nyt oikeastaan oli.

”No työntekoon tarvii ainakin koulutuksen”, Sere aloitti. ”Mä oon esimerkiksi putkimies.”

”Jes, hyvä!” innostui Roni.

”En mä siis sitä lopulta sitten tehnyt valmistumisen jälkeen”, Sere jatkoi.

”Niin eli toisin sanoen sä et ole koskaan ollut töissä”, Roni hiillosti.

”Ei työn määritelmä ole niin yksiselitteinen!” Suhis ärähti.

”Sitä työ-sanan käyttöä vois vähän rajoittaa...”, Kevin mutisi.

”Kyllähän töitä voi tehdä ilman koulutusta!” Suhis huomautti. 

 
Toimistopojat  on vuonna 2023 perustettu huumori- ja viihdesisältöä tuottava YouTube-kanava. Ryhmään kuuluvat Sere Siltala, Veikka Markkanen, Olli Kokkola, Roni Back, Kevin Tran, Eero Suhonen ja  Mikael Vuori.

Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa kanavan perustaja Roni Back vakuuttaa, että ryhmällä on ”ekstra-ammattimainen tatsi” kaikessa tekemisessään. 
 
Nyt he ovat Otavan suosiollisella myötävaikutuksella  laajentaneet osaamistaan myös Toimistopojat-nimiseen varhaisnuortenkirjasarjaan. 

Kirjan nimeketiedoissa julkaisuvuodeksi on merkitty 2026, mutta nähtävästi kirjalle on katsottu olevan menekkiä joulumyynnissä ja siksi se on ilmestynyt jo tämän vuoden puolella. 

Toimistopoikien johtohahmo Roni rentoutuu yhteisellä lomamatkalla
Toimistopojat-sarjan uutuuden parissa. Maria Makkosen
kuvitusta varhaisnuortenkirjaan Toimistopojat: Kaaos
lomareissulla (Otava 2026).

 
Kolmessa erillisessä tarinassa on poikamaista kujeilua, kepposia ja koohotusta. 
 
Yötä toimistolla -tarinassa pojat viettävät yön toimistorakennuksessaan ja aiheuttavat massiivisen sähkökatkon. 

Kesäloma-tarinassa lähdetään ulkomaille rentoutumaan, mutta erinäiset mokaukset ja odottamattomat kuluerät tuottavat yllätyksiä ja äkkikäänteitä. 

Oikeissa töissä -tarinassa pojat päätyvät rakennustyömaalle, missä he saavat vähäiseen kokemukseensa nähden ällistyttävän paljon vastuuta. 
 
Maria Makkosen karikatyyrinen kuvitus komppaa kerronnan spontaaniutta ja luo ryhmän jäsenistä tunnistettavia tyyppejä. 
 
Sosiaalisen median alustoilta tutut vaikuttajat ovat nähtävästi tulleet jäädäkseen suomalaiseen lasten- ja nuortenkirjatarjontaan.  

Muilta alustoilta tuttujen tekijöiden suosio lasten ja nuorten parissa osataan nyt käyttää hyödyksi lasten- ja nuortenkirjojen brändäämisessä. 

Olisi tavattoman kiinnostavaa tietää, kuinka paljon jumppaa ja säätämistä kustantamoissa tehdään lasten- ja nuortenkirjakentälle  tulevien julkkisten käsikirjoitusten kanssa. 

Yksittäisten lasten- ja nuortenkirjojen elinkaari on lyhentynyt. 

Sosiaalisen median ilmiöt voivat nekin olla hetkellisiä, mutta mediavaikuttajien laaja fanikunta on kiinnostunut kaikista oheistuotteista, olipa kyse lippalakista, hupparista tai kirjasta. 

Tähän koukkuun  kustantajienkin on helppo tarttua. 

   

Turun Hansakorttelin Suomalaisen kirjakaupan
myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen 
tilastossa Toimistopojat on kuudentena,
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen uusimman
Tatu ja Patu -kirjan jälkeen. Kuva © PHH

 
Viikonloppuna bongasin Turun suomalaisesta kirjakaupasta näyttävän hyllynpäätymainoksen Toimistopoikien uudesta alueenvaltauksesta. 

Kirja löytyi myös myymälän myydyimpien lasten- ja nuortenkirjojen hyllystä, eli ulkokirjalliset seikat ja some-suosio on siivittänyt nopeasti juuri ilmestyneen kirjan myyntimenestystä. 

 

Lastenromaani turhista murheista

Niina Hakalahti: Eugen, Aamos ja Turhamurhela. Kuvittanut Iiva Vilvas. 151 sivua. Enostone 2025. 
 

 

Eugen ei voinut uskoa, miten äkkiä elämä oli muuttunut erilaiseksi. Muuton jälkeen oli ollut vain pitkäveteisiä päiviä korkean talon omahuoneessa ja mahakiputunne, kun piti mennä joka aamu jättilaivaa muistuttavaan kouluun. Ja nyt hän oli täällä vanhan miehen pihassa tutkimassa jännittävää ruohottunutta autoa pojan kanssa, pojan, jonka hän oli tuntenut vasta muutamia tunteja ja joka jo nyt tuntui… ystävältä.

 
 
Lastenkirjallisuuden yksi erityinen piirre on, että lastenkirjoissa annetaan tilaa monenlaisille tunteille: niistä löytyy riemun pärskeitä ja kihisevää jännitystä mutta yhtälaisesti myös surua, murhetta ja jopa alakuloa.
 

Nykylastenkirjan lapsipäähenkilöillä ei todellakaan enää ole vain yhtä vakiintunutta hyväksyttyä tai ihanteellista toimintamallia tai käytöskoodia, jossa hänen odotetaan kuuliaisesti pysyvän.

Eugen tuo vanhan talon pihalta pienen puunoksan uuteen kotiinsa.
Turvaa uudessa elämäntilanteessa tuo myös pehmopupu.
Iiva Vilvaksen kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniiin Eugen,
Aamos ja Turhamurhela (Enostone 2025).  

 
Niina Hakalahden aiempien lastenkirjojen tyylilaji on ollut riemastuttava sekoitus lapsen arkea ja fantastisista juonteita lämpimällä huumorilla ryyditettynä (Tuukka-Omar-sarja, Tammi ja Myllylahti v:sta 2010).
 
Juuri ilmestynyt uutuus Eugen, Aatos ja Turhamurhela vie lukijansa varsin tummiin vesiin, mikä käy ilmi jo kirjan nimestä ja Iiva Vilvaksen kansikuvassa, jossa lastenromaanin päähenkilöt, pikkupojat Eugen ja Aamos, pälyilevät ympärilleen huolestuneen näköisinä.

 
 
Eugen on hiljattain muuttanut äitinsä kanssa maalta kaupunkiin. Hän haikailee vanhaa kotiaan ja tuntee olonsa apeaksi. Onneksi hän kohtaa Aamoksen. Poika kertoo lähistöllä olevasta vanhasta talosta, jossa asuu omalaatuinen vanha ja puhumaton mies, joka ”on unohtanut kaiken omasta elämästään”.

Lastenromaanin keskushahmoilla on apeita, huolestuneita ja äkeitä 
ilmeitä. Iiva Vilvaksen kuvitusta Niina Hakalahden lastenromaaniiin Eugen, 
Aamos ja Turhamurhela (Enostone 2025).  

 
Lapset saavat onneksi avukseen ja tuekseen myös puunaisen. He päätyvät yhdessä Monistamoon, jossa keksijät tehtailevat turhia murheita eli turheita kaikkiin tarpeisiin. Keksijöiden nimet ovat peräisin antiikin kreikkalaisilta tragediakirjailijoilta (Aiskhylos, Euripides, Sofokles, Agathon ja Frynikhos). 
 

Turhamurhela oli kummallinen sekoitus valoa ja pimeää. Vaikka kirkkaita spottivaloja ja erilaisia valopäitä oli runsaasti, pimeys vaani jokaisen nurkan takana. Turhamurhelan pimeys ei ollut sellaista pimeää, johon Eugen oli aikaisemmassa kodissaan metsän keskellä tottunut. Siellä pimeys oli ollut peitto, joka suojasi Eugenin ja äidin pikkuista taloa yöllä. 

Niina Hakalahden lastenromaani ammentaa aineksia esimerkiksi Lewis Carrollin klassikosta Liisan seikkailut ihmemaassa, vaikkapa kohtauksessa, jossa Aamos ja Eugenkin putoavan maan alle. 

Kolkkojen miljöiden aistivoimaiset kuvaukset ja yksioikoinen karakteristiikka ovat tuttuja kauhukirjoista,  ja kahden rinnakkaisen maailman erilaiset aikatasot viittaavat fantasiakirjallisuudesta tuttuihin lainalaisuuksiin. 
 

Jännittävät ja uhkaavat tilanteet välittyvät aistivoimaisesti myös
kuvituksessa.  Iiva Vilvaksen kuvitusta Niina Hakalahden
lastenromaaniiin Eugen,  Aamos ja Turhamurhela
 (Enostone 2025).  

Maan alla vankina olleen mummon löytyminen muodostuu tummasävyisen juonen kulminaatiopisteeksi: mummo on salaa vangitsijoiltaan heikentänyt turheiden synnyttämisessä tärkeän kasvipohjaisen eliksiirin tehoa. Niinpä Turhamurhelan viisi keksijääkin havahtuvat lopulta oman keksintönsä ankeuteen. 
 

Tuukka-Omar-sarjaan verattuna Hakalahden uusin lastenromaani on aivan omanlaisensa: humaania lämpöä ja lapsen elämää kannattelevaa perhehteyden kuvausta siitä ei löydy oikein suurennuslasillakaan. Eugenin äidin hahmokin jää hyvin etäiseksi. 
 
Suomessa on entistä enemmän lapsia, joiden elämässä on todella isoja, todellisia murheita, suruja ja epävarmuutta. Teoksen alkuperäinen julkaisuajankohta viivästyi liki kaksi vuotta. Siksi sen ajatus turhista ja todellisista murheista on entistä ajankohtaisempi. 

Hakalahden kirjan markkinointi lapsilukijoille lienee aika haastavaa, mutta toisaalta riittää, jos  yksikin lapsi saa kirjan luettuaan vahvistuksen siitä, että maailmassa on hänen lisäkseen joku toinenkin, joka tuntee ja aistii elämää samalla tavalla kuin hän itse, eli kirjan kirjoittaja.  
 
 
Iiva Vilvaksen mustavalkoisen kuvituksen voi sanoa olevan hyvin uskollinen teoksen tummanpuhuvalle tunnelmalle ja elämänfilosofialle. Onnelliseksi kiertyvässä lopussa lasten kasvoilta löytyy sentään helpotusta ja pientä hymynkarettakin. 

O-SAAT-KO LU-KE-A JO VÄ-HÄN? SE RIIT-TÄÄ!

 

Tuula Kallioniemi & Virpi Penna: Riehureput ja viekas vierailija, 41 sivua, Karisto 2025.
 
Maria Kuutti & Mirjami Manninen: Kolme kaverusta ja frisbeegolf, 45 sivua, Karisto 2025.
 
Mila Teräs & Ninka Reittu: Liljan lumitanssi, 30 sivua. Karisto 2025.
 
Susanna Rinne & Jutta Niemi: Hiiri & Mustikka, 31 sivua, Basam books 2025.
 
Susanna Rinne & Jutta Niemi: Hiiri & Hilla, 29 sivua, Basam books 2025.
 
Susanna Rinne & Jutta Niemi: Hiiri ja metsän aarre, 60 sivua, Basam books 2025.
 

 

Kotimaisen helppolukuisen lastenkirjallisuuden tarjonta kasvaa koko ajan.

Kun vielä vähän aikaa sitten valtaosa lukutaidon kaikkein herkimpään alkuvaiheeseen suunnatusta tarjonnasta oli käännösten varassa (Kustannus-Mäkelän monet sarjat), niin nyt kotimainen valikoima runsastuu jatkuvasti.
 
Karisto on perustanut viime vuonna Kirjakärpänen-sarjan rinnalle myös Kirjakirpun. Uudessa sarjassa lyhyet tarinat on  tavutettu  suuraakkosin.

Käsitykseni mukaan eskarit ja ekaluokkalaiset opettelevat edelleen lukemaan tavutuksen ja pienaakkosten kautta. 

Suuraakkoset mielletään kuitenkin otollisiksi,  kun lapsi osoittaa mielenkiintoa lukemisen itsenäiseen opetteluun jo  ennen kouluopetuksen alkua.

Ninka Reitulle kuvitustyyli on tuttua esimerkiksi
Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikki -kirjoista. 
 Reitun kuvitusta Mila Teräksen helppolukuiseen tarinaan
Liljan lumitanssi (Karisto 2025) 

 
Mila Teräksen ja Ninka Reitun Liljan lumitanssi on tavutettu suuraakkosin. Pieni Lilja-tyttö on aloittanut baletin ja on uudesta harrastuksesta tohkeissaan. Pienessä tarinassa on sopiva annos huumoria, ylisukupolvista yhteisöllisyyttä ja iloa uudesta taidosta. 
 

Maria Kuutin ja Mirja Mannisen Kolme kaverusta ja frisbeegolf ja Tuula Kallioniemen ja Virpi Pennan Riehureput ja viekas vierailija kertovat kumpikin hieman pidemmän, mutta silti riittävän selkeän mutta sopivan monivaiheisen tarinan. 
 
Ensimmäinen nostaa aiheekseen uuden suositun ulkoilulajin, frisbeegolfin, ja toinen kertoo koulussa järjestettävästä ”tärkeän tyypin päivästä”, jolloin jokainen voi kutsua kouluun itselleen tärkeän henkilön.

Virpi Pennan kuvitus lihottaa usein varsinaista tarinaa. 
Pennan kuvitusta Tuula Kallioniemen helppolukuiseen lastenkirjaan
Riehureput ja viekas vierailija (Karisto 2025). 

Kirjakärpänen- ja Kirjakirppu-sarjojen kuvittajien tyylit ovat erilaisia. Joskus lapsen kirjavalintaan voi vaikuttaa  entuudestaan tuttu tai tuntematon kuvitustyyli, johon lapsi mieltyy ja kiintyy. 

Lukeminen on alkuvaiheessa vielä moniaistista ja siksi erilaisten tyylien kirjo onkin aina rikkautta – sekä tekstissä että kuvituksissa. 

Mirjami Mannisen kuvituksessa on vauhtia ja eloisia lapsihahmoja. Mannisen kuvitusta Maria Kuutin helppolukuiseen lastenkirjaan Kolme kaverusta ja frisbeegolf (Karisto 2025). 

 
 
 

Susanna Rinteen ja Jutta Niemen kahdessa Hiiri-kirjassa tarina ja kuvitus ovat hyvin pelkistettyjä.  

Kirjat sopivatkin siksi vaiheeseen, jossa lapsi on aivan hiljattain päässyt jyvälle lukemisen perusideasta. 
 
Hiiri & Hilla -kirjan tarinoissa on pieniä koukkuja, jotka tukevat lapsen luetun ymmärtämistä: hyvä esimerkki on tarinan vaivihkainen laajeneminen luettelon myötä: kun jo edelliseltä aukeamalta tutuksi tullut ja ymmärretty  sana toistuu kumulatiivisesti myös seuraavalla aukeamalla. Näin lapsen itsetunto ja osaamisen kokemus kasvaa.  

Kuvasymbolien käyttö yhdessä tarinassa tuo myös toiselaisen kokemuksen lukemisen etenemisestä. Hiiri & Mustikka -kirjan tarinoiden tekstit ovat puhekuplissa. 

Hiiren matkalaukkuun tulee tarinan edetessä uusia esineitä.
Jutta Niemen kuvitusta Susanna Rinteen helppolukuiseen lastenkirjaan
Hiiri & Hilla (Basam Books 2025). 

 
Kummankin kirjan takakannessa on tärkeä viesti: O-SAAT-KO JO VÄ-HÄN? SE RIIT-TÄÄ!

Paras hyöty  kirjoista saadaan, kun aikuinen on lapsen vierellä havainnoimassa lapsen ääneenlukemista ja tarinan ymmärtämistä.  
 
Hiiri ja metsän aarre on muodoltaan perinteisempi tarina/satukirja, jossa lapsen ja aikuisen vuorovaikutus ja osallistuminen on toteutettu kompaktisti. Aikuinen lukee pidemmät tekstipätkät ja lapselle on varattu eläinten vuoropuheluun liittyvät osuudet, joissa jumpataan myös lukemista tavutetuilla pienaakkosilla.
 

Joskus lastenkirja voi olla mielenterveysteko

 

Päivi Vainio & Lilli Daruish: Hilla ja muutosten kesä. Kuvittanut Matti Pikkujämsä. 32 sivua. Vinha 2025. 
 
Elina Komulainen: Kaisla ja kissankäpälä. Kuvittanut Tanja Riutta. 48 sivua. Kaarna Kustannus 2025. 
 
Elina Komulainen: Ansa kengänpauloissa. Kuvittanut Johanna Pekkala. 33 sivua. Lenninsiivet 2025. 
 
 

Kerronnaltaan hyvällä tavalla verkkaiset lapsen arkeen keskittyvät lastenkirjat ovat nykyisin entistä harvinaisempia.  
 
Tässä kolme syksyn uutuutta, joissa kaikissa näkyy myös kirjoittajien oma asiantuntijatyö  lapsiperheiden parissa.   
 
Lilli Daruish on kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi ja Päivi Vainio työskenteee sosiaalityöntekijänä ja uusperheneuvojana. 

Hilla ja muutosten kesä on syntynyt heidän työssään ja koulutuksissa havaitsemistaan tarpeista. 
 
Vanhempien avioerosta on toki kirjoitettu lastenkirjoja aiemminkin, mutta Hilla-kirja lunastaa kyllä paikkansa valikoimassa. 
 
Kuusivuotias Hilla on ajautunut uuteen elämänvaiheeseen:  äiti ja Hilla muuttavat uuteen kotiin, jossa asuvat on  äidin uusi miesystävä Tommi ja vuoroviikoin myös Tommin lapset, Hillaa huomattavasti vanhemmat Aapo ja Veera.
 

Arkinen ruokailuhetki, jossa yhdellä perheenjäsenellä
on apea mieli. Matti Pikkujämsän kuvitusta Päivi Vainion
ja Lilli Daruishin  tekstiin lastenkirjassa
Hilla ja muutosten kesä (Vinha 2025). 

Veerasta tulee kuitenkin Hillan tuki ja turva. Hänen kanssaan voi jopa vähän vitsailla Tommin omintakeisesta käytöksestä ja huumorista. 

Hillan pehmolelu Lumo-pöllö on myös tärkeässä roolissa tunteiden säätelyssä. 

Sivumäärältään maltilliseksi rajatussa tarinassa samastutaan kaikkien tunteisiin, vaikka fokus pidetäänkin Hillassa. 

Matti Pikkujämsän nelivärinen kuvitus vahvistaa toiveikasta ja elämänmyönteistä tunnelmaa.
 

Ansa kengänpauloissa -kirjassa on myös kyse sopeutumisesta uuteen elämäntilanteeseen. 

Ansa on aloittamassa koulun ja häntä jännittää moni asia – ennen kaikkea se, että hän ei ole oppinut koulua edeltävän kesän aikana solmimaan kengännauhojaan. 

Äidillä on Ansan mielestä niin paljon muutakin mielen päällä, joten asia on jäänyt tytön yksityiseksi murheeksi. 
 
Hyvin viitteellisesti mainitaan, että isä on lähtenyt perheestä. 

Isältä jääneet muistivihkot ja valokuvat avaavat kuitenkin Hillan mielen lukot ja hän lopulta hän pääsee keskustelemaan äidin kanssa isän retkeilyharrastuksesta ja samalla omasta taitamattomuudestaan kengännauhojen kanssa. 

Solmuun menneet kengännauhat vangitsevat
tässä kuvituskuvassa havainnollisesti myös päähenkilön ajattelun ja toiminnan jumittamista. Elina Pekkalan kuvitusta Elina Komulaisen lastenkirjaan
Ansa kengänpauloissa (Lenninsiivet 2025).

 
Elina Komulaisen lapsipsykologia on oivaltavaa. 

Pelkistetty tarina osoittaa, että kipeistäkin asioista pääsee yli, kun rohkaisee mielensä ja on valmis tunnustamaan avuntarpeen. Taito solmia kengännauhat toimii kirjassa myös vertauskuvana päättäväisyydestä ja toimeen tarttumisesta.  
 

Toinen Komulaisen lastenkirja, Kaisla ja kissankäpälä, kertoo 8-vuotiaasta Kaislasta, joka viihtyy paljon omissa oloissaan, kun perheen tasapaino ja vanhempien voimavarat ovat vähentyneet. 

Kaislasta tuntuu, että mummo, kummi Riitta ja Raita-kissa ymmärtävät häntä paljon omia vanhempia enemmän. 

Kaisla aavistaa, että vanhempien huoli liittyy isoveljeen, mutta kenelläkään aikuisella ei ole halua tai keinoja sanoittaa asiaa  suoraan hänelle: 
 

Eräänä päivänä äiti vei Kallen lääkäriin. Sen jälkeen Kallea on näkynyt kotona vain harvoin. Joskus viikonloppuna Kalle on käynyt pikaisesti. En ole ollut mukana, kun isä tai äiti on hakenut Kallen käymään. Kotona Kalle on istunut huppu tiiviisti päässään, lähes puhumattomana. Tuolloin minun on tehnyt mieli juosta halaamaan Kallea ja selvittää koko kiperä salaisuus. Mutta aina kun Kalle tulee käymään, jähmetyn. Minusta tulee silloin kova ja tiivis savikokkare. 

 
Kirjan nimi juontuu kohtauksesta, jossa Kaisla muistelee isoäidin kertoneen, kuinka uhanalaisia kasveja on vaalittava, etteivät ne häviäisi kokonaan. Esimerkiksi kissankäpälä on tällainen silmälläpidettävä kasvi. Kaisla tekee jatkuvasti huomioita vanhemmistaan ja miettii, kuinka äidin ja isän huomion saisi pois arjen harmaasta pyörityksestä.

Tanja Riutan kuvitus on parhaimmillaan herkissä tuokiokuvissa, joissa
hän tuo  viitteellisesti esille päähenkilön tunnetiloja. Riutan kuvitusa
Elina komulaisen lastenromaaniin Kaisla ja kissankäpälä
(Kaarna Kustannus 2025). 

Ansa kengänpauloissa -kirjaan verrattuna Kaisla ja kissankäpälä puhuttelee painotuksissaan todennäköisesti enemmän aikuista osoittaessaan, että perheen kriisiytymisen juurisyiden avaaminen kaikille perheejänsenille traumauttaa lopulta koko perheen.  
 

Välillä mietin, pitäisikö minun huutaa kotoa ääneen kaikki nämä huoliajatukseni. Silloi muistan, että silmällä pitäminen on hiljaista vaalimista. Mummu on niin sanonut. Silmälläpidettäviä ei voi repiä juurineen irti sieltä missä he ovat ja istuttaa uuteen paikkaan. Siksi liikun kotona varovaisin askelin. 

 
Vasta kun Kallen tilanne kriisiytyy, Kaislalle selviävät syyt  isoveljen apeaan olemukseen. 

Sen jälkeen savimöykyt, betoni ja ahdistus vaihtuvat vähitellen isän rauhoittavaan silitykseen, äidin ostamaan pehmeään uuteen tyynyyn. 

Aistivoimaiset metaforat tyynnyttävät samalla lukijankin uskomaan, että perheen asiat hoituvat. 

Elina Komulainen on kiteyttänyt oman johtoajatuksensa lastenkirjailijana kutsumalla vaikeita tai haastavia  asioita työstävää lastenkirjaa mielenterveysteoksi. 
 
Johanna Pekkalan ja Tanja Riutan kuvitukset Elina Komulaisen lastenkirjoihin pehmentävät pastellisävyissään ja arkisuudessaan teosten rankkoja tuntoja. 

Kun kirjan aihe on lähtökohdiltaan rankka ja ravisteleva, pelkistetty kuvitus voi tyytyä havainnollistamaan ilmeitä, pieniä yksityiskohtia ja vähittäisen toiveikkuuden lisääntymistä. 
  
Pieniä ja eri tavoin erikoistuneita kustantamoita  on perustettu viime aikoina poikkeuksellisen tiuhaan tahtiin. Ilmiö kertoo kustannuskentän turbulenssista: entistä useampi pitkänkin linjan tekijä etsii käsikirjoituksilleen uusia julkaisukanavia. 
 
Turkulainen vuonna 2020 perustettu Kaarna Kustannus kertoo verkkosivuillaan olevansa ”pieni ja vihreä indiekustantamo”, jossa tehdään työtä vapaa-ehtoistyönä rakkaudesta ja intohimosta kirjallisuuteen. Toimintaa ohjaavat vihreät arvot, joten suurten painosmäärien sijaan kustantamo keskittyy tarvepainatukseen ja e-kirjoihin.   

 
Lenninsiivet on Elina Komulaisen tänä vuonna perustama pienkustantamo ja psykologin asiantuntijapalveluita tarjoava yritys, jonka osuva nimi kertoo olennaisen: toiminnan tavoitteena on vahvistaa lapsuuden ymmärrystä ja arvostusta antamalla mm. eväitä arkiseen kasvun tukemiseen ja psyykkisen hyvinvoinnin vaalimiseen luottaen tarinoiden voimaan. Lenninsiipien kustantamissa kirjoissa halutaan tarttua lapsen mieltä kuormittaviin teemoihin, mutta tarjota silti toivoa ja selviytymisen näkökulmia. 
 
Vinhan kustantamo  on niin ikään perustettu kuluvana vuonna Ruovedellä toimivan Vinhan kirjakaupan kupeeseen. Kustantamo luonnehtii itseään yleiskustantamoksi, joka keskittyy kaunokirjallisuuteen, lasten- ja nuortenkirjallsiuuteen, tietokirjoihin, runouteen ja sarjakuviin.