Ekaluokkalaisten reppu on täynnä tarinoita, kavereita ja uusia mysteerejä

Salla Salmela, Iina Hyttinen & Anna Polkutie: Naapurissa: Koulu alkaa. 40 sivua. WSOY 2026.
 
 

Sisällä koulussa tuoksuu uusi paperi ja käytävillä raikuvat kiljahdukset. Opettaja Maija hymyilee: ”Tervetuloa kouluun! Täällä kaikki oppivat omaan tahtiin. Minun luokassani tärkeää on, että myös nauramme paljon.”

 
 
Laineen ja Hattusen perheen lapsiin tutustuttiin jo viime vuonna ilmestyneessä kuvakirjassa Naapurissa: Hillitön Halloween. 

Sarjan avausosan kuvitti Noora Katto, mutta uuden osan onkin kuvittanut Anna Polkutie. 
 
 
Sosiaalisesta mediasta tutut perhevaikuttajat Salla Salmela ja Iina Hyttinen asuvat myös tosielämässä toistensa naapureina. 

Kirjan alussa he poseeraavat koko sivun kuvassa ja puhuttelevat koulunsa aloittelevaa lasta kannustavassa kirjeessään, jonka päällimmäisenä viestinä on suhtautua rohkeasti ja uteliaasti uuteen elämänvaiheeseen. 

 
Kaksi aikuista muistelee omia kouluaikojaan, Alvan isän, Jamesin,  amerikkalaiset muistot poikkeavat naapurin Annukan koulumuistoista, joissa opettajan karttakeppi oli merkittävässä roolissa. 
 
Koulunsa aloittavat Oiva ja Alva työstävät muiden naapuruston lasten kanssa koulun alkamista jo kesälomalla leikeissään ja pääsevät näin myös liennyttämään jännitystään. 

Jaetut tunteet luovat myös yhteishenkeä.
 
Ensimmäisenä koulupäivänä lapset tutustuvat oman opettajan lisäksi myös koulun rehtoriin, koulukuraattoriin, kouluterveydenhoitajaan ja koulun vahtimestariin. Koulurakennus otetaan haltuun suunnistuksen avulla, ja rehtorin kadonnut reppukin löytyy
 
 
Tekstiä ja vuoropuhelua on kuvakirjaformaattiin nähden paljon. 

Olen aiemminkin uumoillut,  että somevaikuttajien tekstiä ei luultavasti editoida kustantamoissa yhtä paljon kuin ”tavallisten kirjailijoiden” tekstejä. 

Onko ajatuksena, että muilta alustoilta tuttujen tekijöiden kirjoilla ajatellaan olevan taattu  menekki ”sellaisenaan”?
 
Vielä yksi oikolukierroskin olisi tehnyt terää: 
 
Ensimmäinen koulupäivä 

– – oli paljon enemmän kuin lapset odottivat. Nyt uudenkarheat aapiset odottavat repussa ensimmäisten läksyjen kera, eikä Oivaa enää pelota.

 
Hän tietää, että koulussa on kivaa. 

 
Yhteisöllinen elämäntapa näkyy Anna Polkutien kuvituksessa, jossa on keskushenkilöiden lisäksi myös paljon muita lapsia ja aikuisia. Jokaisella aukeamalla voi etsiä Hattara-koiran.

 

 

 

Voiko ystäväänsä tuntea koskaan kokonaan?

Katri Alatalo: Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle? 204 sivua. Hertta kustannus 2026. Kansikuva Jussi Kaakinen.

 

 

Minä muistin matematiikan tunnit ja todennäköisyyslaskennat. Tilastot ja numerot kertoivat totuuksia eri tavalla kuin foorumeiden kuvitelmat. Jos halusi, oli mahdollista laittaa taulukkoon arvot ja muuttujat, laskea numero, prosenttiluku. Kadonnut nuori. Ei löytynyt 24 tunnin aikana. Kateissa jo näin monta vuorokautta. Joki. Järvet. Joki.

Spekulatiivisen fiktion ja fantasian kirjoittajana aiemmin kunnostautunut Katri Alatalo otti pari vuotta sitten loikan realistisempaan kerrontaan nuortenkirjallaan Kesäkuu. 

Siitä on ilmestynyt  viime vuonna myös Riikka Tuohimetsän selkomukautus.
 
Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle on Kesäkuun tavoin jäntevä, pitkälti tarkkojen havaintojen ja keskushenkilöiden välisten jännitteisten suhteiden varaan rakennettu nuortenromaani.
 
17-vuotias Santra katoaa. 
 
Kolme kuukautta katoamisen jälkeen hänen ystävänsä Pilke, kämppis Antero ja serkku Lumi tapaavat toisensa. 

Jokainen heistä kokee tuntevansa Santran, mutta kun muistojen ja detaljien palaset yhdistetään, kukin heistä huomaa, että kuvasta ei tulekaan eheää. 

 
Palaset loksahtavat vähitellen kohdalleen, kun nuorten seuraan liittyy vielä Silver, joka väittää olleensa Santran poikaystävä. 
 
Ennen katoamistaan Santra on aloittanut leipuri-kondiittorin ammattikoulussa. Tyttö on ailahtelevainen eikä avaudu kenellekään sisimmistä tunteistaan.
 
Pilke kokee, että Santra tönii häntä loitommalle ”Käsillä tai sanoilla tai hiljaisuudella, joka on kuin tornado keräämässä voimaa”. 
 
Kustantaja Hertta luonnehtii Alatalon kirjaa "dekkarimaisen koukuttavaksi katoamismysteeriksi".  
 
Erityisesti Pilke omaksuu nopeasti rikostutkijan roolin suhteessa muihin:
 

–   – Sitten kun mun elämästä joskus tehdään leffa, sitten kun olen kuuluisa rikostutkija, joka on selvittänyt kymmenien kadonneiden ihmisten tapaukset… Katsokaa vaan niin epäilevänä kuin haluatte. Mä aion selvittää kymmeniä tapauksia, ja ensimmäiseksi Santran. Opettelen vaikka selvänäkijäksi, jos tarvitsee. Tai sitten ryhdyn maailman parhaaksi yksityisetsiväksi, itseoppineeksi tietenkin. Tämä on se juttu, joka on alkanut kehittyä mun päässä viime viikkoina. Ja tästä jutusta mä olen täysin varma. 

 
Alatalo varioi onnistuneesti erityisesti Yhdysvalloissa podcasteina ja dokumentteinakin suosittua True crime -genreä, mikä näkyy kerrontaan lomittuneina fiktiivisinä lainauksina paikallislehtien uutisoinnista, poimintoina murhiin keskittyneeltä nettifoorumilta  ja mobiiliviestipalvelu Jodelissa käydyistä keskustelujen pätkistä, joissa spekuloidaan Santran tapausta.

Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle  voi lukea dekkarina, mutta se täyttää myös perinteisen nuortenromaanin määritelmät: identiteetti, perhesuhteet, seurustelu ja nuoruuden angsti ovat romaanin keskeisiä ainesosia.

Tunnistettaviin paikkoihin ja paikkakuntiin sijoittuvat nuortenromaanit ovat yleistyneet. Alatalo kuvaa rakastavasti ja tarkasti entistä kotikaupunkiaan Jyväskylää.  

Tyttödraamaa ja perhedynamiikkaa, aidosti ja samastuttavasti

 
 

Ellen Strömberg: Ebban päiväkirja: Syksy on syvältä. Suomentanut Arja Kantele. 304 sivua. S&S 2026. Kansikuva Kerstin Hanson. 
 
 
Ellen Strömbergin ensimmäinen nuortenromaani Vi ska bara cykla förbi ilmestyi vuonna 2022 ja se ilmestyi myös samanaikaisesti

suomeksi. 

Teos palkittiin Ruotsin arvostetuimmalla lasten- ja nuortenkirjapalkinnolla, Augustilla. 

Pari vuotta sitten ilmestyi Ingen början utan slut (suom. Ei alkua, ei loppua), jonka tarinalinjastot veivät lukijan realismista uuskummaan. 
 
Kaikesta päätellen uuden sarjan aloittava Ebban päiväkirja: Syksy on syvältä kertoo Strömbergin aiempia nuortenkirjoja nuoremmasta päähenkilöstä, 12-vuotiaasta Ebbasta, joka aloittaa päiväkirjan pitämisen.
 
Ebban ydinperheeseen kuuluvat äiti sekä kuusikymppiset mumma ja mufa. 

Turkkilaista isäänsä Ebba ei ole koskaan nähnytkään. 

Äiti on alkanut seurustella Uumajassa asuvan Lennartin kanssa ja edessä on seuraavana syksynä muutto Pohjanmaalta Ruotsiin Lennartin omakotitaloon. 

Äiti on Lennartin pauloissa eikä aina muista riittävästi huomioida Ebban tempoilevaa kasvua. 
 
Ebba suhtautuu aluksi hyvin ennakkoluuloisesti Lennartiin, mutta ennen pitkää äidin ”poikkis” lunastaa paikkansa tasa-arvoisena perheenjäsenenä. 

Tapa, jolla Strömberg kuvaa perhedynamiikkaa, sen kipupisteitä ja arkisia kohtaamisia, on kaunis ja aito. 
 
Romaanin alussa Ebba paljastaa päiväkirjalleen rakastavansa vastavalmistunutta luokanopettajaa Sarbazia. 

Tunnelatausta ei vähennä ystävien paheksunta isosta ikäerosta: 
 

Kerran Nelly kysyi haudanvakava ilme naamallaan, ymmärränkö että Sarbaz tekisi lainvastaisesti, jos seurustelisi alaikäisen kanssa, ja että haluanko oikeasti ”suhteen” itseäni vanhemman miehen kanssa. Nelly ei todellakaan tajua mitään. Okei, meidän olisi varmaan vähän liian kuumottavaa olla yhdessä NYT, mutta Sarbaz on sentään vain 28 ja minä kohta 13. Kuudentoista vuoden ikäero, ei sen pahempi. Julkkikset ovat naimisissa itseään VÄHINTÄÄN kuusitoista vuotta vanhempien kanssa. Kuuluisilla ihmisillä se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Sitä paitsi minä olen paljon kypsempi kuin 12 vee. Pikkuvanha, mufa aina sanoo, eikä se välttämättä ole kehu, mutta tässä asiassa kyllä kätevää. Itsestäni tuntuu kuin olisin 15 vee. Ja menisi aika kuumottavaksi, jos meistä tulisi pari niin kauan kuin Sarbaz on minun opettajani. 

 
Strömberg kuvaa heltymyksellä Ebban tunnetempoilua. 

Eipä aikaakaan, kun tyttö jo ihastuu taidekoulussa Romeoon, jonka hän kokee taiteilijasielukseen. 

Rakkauden ehdottomuus todentuu kuvitteellisessa Vogue-lehden haastattelussa, jossa rakastuneet kertovat hellyttävin sanakääntein seurustelunsa alkuajasta. 
 
Strömberg havainnollistaa monin tavoin joukkopaineistettua varhaisnuoruutta:  suorituskeskeisyys ulottuu seurusteluun, jonka tulisi edetä tietyn kaavan ja askelmerkkien mukaan. Jännitys kuukautisten alkamisesta on sekin Ebballa usein mielessä. 
 
Lukija myötäelää Ebban tuntoja:
 

Kuuluuko seurusteluun, että poikaystävän seurassa jatkuvasti vähän hämmentyy? Vaikka yhdessä on oltu yli kolme viikkoa ja pussailtu on kaksi kertaa ja kuherreltu kerran, tuntuu että toisille me olemme vieraammat kuin koskaan. Tajuan nyt tässä että oikeasti olen tutustunut Romeoon vain sen verran, mitä olen itse nuuskinut tietooni.

 
Aika pian Ebba saa huomata, että seurustelu on monin tavoin raskasta… 
 
Pohjanmaan rannikon paikallisväri ja arvomaailmojen moninaisuus siilautuvat  edellisten Strömbergin nuortenromaanien tavoin myös uutuudesta: Ebballa on esimerkiksi uskovia ystäviä. 

Suomenruotsalaisten Lucia-juhlaa edeltävä äänestys  on romaanin loppupuolella keskeisessä osassa, kun huomio siirtyy seurustelusta tyttöjen välisten kahnausten selvittelyyn. 
 

 

 

 

Tunnelmaltaan vangitseva kuvakirja lähimmäisenrakkaudesta

Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. 64 sivua. WSOY 20026.

Käännettyjen kuvakirjojen valikoima on Suomessa kaventunut koko 2000-luvun ajan. 

Enää ei pidetä tärkeänä seuloa käännöskirjoihin edustavia, kiinnostavia, korkeatasoisia tai omasta kotoperäisestä tarjonnasta olennaisesti poikkeavia teoksia. 
 
Isot yleiskustantamot keskittyvät entistä hanakammin tarkasti brändättyihin kuvakirjasarjoihin. 

Monen hahmon varaan rakennetun kuvakirjasarjan vetoapuna ovat myös muut mediat (lastenohjelmat, mobiilipelit, animaatiot, elokuvat). 

Hyviä esimerkkejä vaikkapa Ryhmä Hau- ja Metsämarja Aittokosken Pikkuli-sarjat. 
 
WSOY perusti pari vuotta sitten uuden sarjan, jossa julkaistaan palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta. 

Sarjassa on julkaistu jo kuusi teosta, joista kolme kuvakirjaa, yksi sarjakuva ja kaksi nuortenkirjaa.
 
Olen jo useaan otteeseen kiinnittänyt Lastenkirjahyllyssäkin huomiota siihen, että virolaisessa lastenkirjallisuudessa on aivan erityinen viisto huumori, jonka kaikki vivahteet eivät välttämättä edes avaudu muunkielisille lukijoille.
 
Triinu Laanin ja Marja-Liisa Platsin kuvakirja Luuranko-Juhanin loppuelämä on jälleen hyvä todiste virolaisen lastenkirjallisuuden ominaislaadusta.
 
Jo kuvakirjan kansi hätkähdyttää. 

Pitkä työura koulussa anatomian havaintovälineenä tulee päätökseensä.
Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin tekstiin kuvakirjassa 
Luuranko-Juhanin loppuelämä (WSOY 2026).

Vaaleanpunaista, yliviivaustusseista tuttua sähäkkää yhtenäistä taustaväriä vasten on kuvattu groteski luuranko, jossa kiipeilee lukuisia kotiloita. 

Luurangon voi tulkita hymyilevän hampaat yhteen puristettuina. Sympaattinen vaikutelma syntyy luurangon tervehdykseen nostetusta kädestä.
 

Tarinan alkuasetelma on absurdi ja jopa makaaberi, mutta se synnyttää silti lukijassa oitis halun samastua luurangon tuntoihin.
 
Luuranko, jolla ei vielä kirjan alussa ole nimeä, on tehnyt pitkän uran koulun anatomian tuntien havaintovälineenä. 

Ajan myötä ja vanhemmiten se – tai hän – kuitenkin uupuu isossa koulussa: 
 

Hän vanheni, hajosi monesta kohtaa, eikä tahtonut enää työskennellä luurankona. Hänen suurin haaveensa oli päästä eläkkeellä olevaksi luurangoksi. 

 

Juhani karkottaa myös mummon ja papan pihapiiriin
tunkeutuneet rosvot. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu Laanin

 tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).

Luurangon onneksi eräs koulun opettajista keksii soittaa tutulleen, vanhalle papalle, joka ottaa mieluusti ”luu-ukon” kotiinsa eläkepäiviä viettämään.
 
Kuvakirja koostuu lyhyistä, erikseen nimetyistä luvuista, joissa seurataan Juhaniksi nimetyn luurangon kotiutumista papan ja mamman maatilalle. Miltaltaan kuvakirja on puolet tavanomaista kuvakirjaa  pidempi, 64 sivua. 

Vanhukset ottavat luurangon avosylin ja empimättä osaksi pienperhettään. 

Pappa antaa sille jopa vanhan juhlapukunsa, jonka rinnuksissa on kaksi kunniamerkkiä. Niistä toinen on saatu ahkerasta verenluovutuksesta ja toinen taitavasta traktorilla ajamisesta.
 
Vaikka Juhani ei mitään puhukaan, se toimii silti eri tavoin mamman ja papan terapeuttina ja koulii myös lapsenlapsia voittamaan esimerkiksi pimeänpelkoaan. 

Juhani pääsee myös savusaunaan ja vilvoittelee muun väen kanssa lumihangessa. 

Juhanin tekemä lumienkeli on kaikkien mielestä kaunein! 
 
Papalla on haave, että hän voisi kuollessaan päästä samaan arkkuun Juhanin kanssa. 

Mummo ei tyrmää ajatusta, mutta sitten käykin yllättäen niin, että mummo kuolee ensin: 
 

Suru hellittää pikkuhiljaa, mutta papan ei tee mieli enää puuhailla kesäkeittiössä. Hän muuttaa Juhanin paikan lopullisesti sisätiloihin. Kun lehmukset alkavat kukoistaa, pappa tajuaa, että enää ei ole mammaa keräämässä hänelle puista kukkia. Hänen pitää kerätä ne itse. 

Lehmuksenkukkia on paljon, ja pappa levittelee niitä uuninpankon päälle kuivumaan. Hän keittää tuoreista lehmuksenkukista kannullisen teetä ja juo sitä Juhanin kanssa kesäkeittiössä. Lehmustee maistuu pehmeältä kuin mamman kanssa yhdessä vietetty elämä.

"Lehmuspehmusteet", keksii pappa, ja se kuulostaa aivan taikasanalta. Hänestä tuntuu, että niin kauan, kuin se sana on olemassa ja joku vielä osaa sen lausua, kaikki on hyvin. "Lehmuspehmusteet", toistaa Juhanikin.

 

Hyvästit mummolle. Marja-Liisa Platsin kuvitusta Triinu
Laanin  tekstiin kuvakirjassa Luuranko-Juhanin loppuelämä
(WSOY 2026).

 
Triinu Laanin salaviisas tarina kertoo elämänkierrosta, pitkästä parisuhteesta ja lähimmäisenrakkaudesta tavalla, joka puhuttelee samanaikaisesti eri sukupolvia. 

Marja-Liisa Platsin harmaan lukuisia sävyrekistereitä tavoittava ja taidokas  lyijykynäkuvitus myötäilee tarinaa, mutta vaaleanpunainen tehosteväri toimii erityisen säväyttävästi.  

Tulkintani mukaan sen tarkoituksena on lempeästi hiukan tuupata lukijan ja katsojan ajatuksia absurdiin lempeyteen.
 
Heli Laaksosen suomennoksessa hänelle tyypillinen lounaismurre pääsee esiin dialogissa.  
 
 
WSOY:n palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa ilmestyneet teokset vuodesta 2024:
 

Arndis Thórarinsdóttir & Hulda Sigrún Bjarnadóttir: Maailman lopun saari, suom. Marjakaisa Mathiasson, WSOY 2024 / nuortenkirja
 
Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan, suom. Kati Valli, WSOY 2025 / sarjakuva
 
Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme, suom. Helene Bützow, WSOY 2025 / nuortenkirja
 
Baek Heena: Taikakaramellit, suom. Riina Vuokko ja Janne Tynkkynen, WSOY 2025 / kuvakirja
 
Iva Bezinović-Haydo & Hana Tintor: Missä on Vedran? suomentanut Boris Vidovic, WSOY 2026 / kuvakirja
 
Triinu Laan & Marja-Liisa Plats: Luuranko-Juhanin loppuelämä. Suomentanut Heli Laaksonen. WSOY 2026 /kuvakirja
 
 
 

Lapsikin osaa arvostaa Aaltojen ympäristöestetiikkaa

 

 

Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä. 32 sivua. Etana Editions 2025. 
 

Tämä kuvatietokirja on tänään erityisen ajankohtainen. 

 
Alvar, Aino ja Elissa Aallon Suomeen suunnittelema 13 kohteen kokonaisuus on tänään hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. 

Päätös tehtiin maailmanperintökomitean istunnossa Busanissa Etelä-Koreassa.
 
Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kuvatietokirja ilmestyi jo viime vuonna. 

Sen avulla jo pientäkin leikki-ikäistä lasta voi herätellä tarkkailemaan arvostaen suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria. 

Kurjen kartta yhdistää satuja ja totta. 
 
Kesken ystävysten, Pupun ja Karhun, leikkien ilmasta lennähtää niiden eteen kartta, jossa on kummallinen koukero ja salaperäisiä kuvia. 

Karhu on varma, että kartta on pudonnut sen ystävältä Kurjelta. 

Eläimet lähtevät palauttamaan karttaa Kurjelle ja seuraavat kartan antamia maamerkkejä. 

 

Kartan reitissä näkyy Aaltojen designille ominainen tuttu muoto.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin
 kuvatietokirjassa Kurjen kartta. Seikkailu
Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

 

 

 

Ne vaeltavat mäntymetsän läpi:

 

–     Metsäilma on terveellistä, Pupu tietää.

Pupu ja Karhu hengittävät syvään. 

 

Aaltojen suunnittelemia design-esineitä, tekstiilejä ja arkkitehtuurin muotokieltä löytyy kuvituksesta. 

... ja sama muoto toistuu myös uima-altaassa. Eri Shimatsukan
kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Olennainen tietoaines löytyy kuitenkin vasta kirjan lopusta tapettiaukemalta, jossa kerrotaan perustiedot Aino, Alvar ja Elisse Aallosta sekä nostetaan kuvituksen Aalto-viittaukset tarkempaan esittelyyn.
 
 

Informatiivinen kirjan lopun tapettiaukeama kokoaa olennaisen tiedon ja visualisoinnin Alvar, Aino ja Elissa Aallon muotoilusta ja arkkitehtuurista.
Eri Shimatsukan kuvitusta Reetta Niemelän tekstiin kuvatietokirjassa 
Kurjen kartta. Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025). 

Takakannessa tuodaan esille kirjan pyrkimys antaa työkaluja luovaan ajatteluun ja oman lähiympäristön tarkkailuun sekä muistutetaan, kuinka Aallot pyrkivät suunnittelussaan huomioimaan myös lapset. 

Katulapset yltävät suuriin tekoihin Malin Klingenbergin Gibatin tarinoita -trilogiassa

Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 2: Veljeni veli. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 301 sivua. S&S 2025. 

 
Malin Klingenberg: Gibatin tarinoita 3: Aallokon lapset. Hahmot ja karttakuvat Eeva Nikunen. Suomentanut Outi Menna. 335 sivua. S&S 2026.

 

Malin Klingenberg on monipuolinen suomenruotsalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut kuvakirjatarinoita, helppolukuisia lastenkirjoja lukutaidon alkuun, lastenromaaneita sekä fantasiaromaaneita. Lisäksi hän on tehnyt tekstejä Ordresan-oppikirjoihin.
 
 
Tasangon tyttäret  aloitti vuonna 2025 Gibatin tarinoita -trilogian, joka on nyt saatu päätökseen tänä keväänä ilmestyneen viimeisen osan, Aallokon lapset, myötä.
 
Ensimmäinen osa kertoi sisaruksista, Sabasta ja Sarinasta, jotka elävät tasangolla ankarissa oloissa. Tyttöjen isä ei anna arvoa heimon lapsille ja lähettää heitä palvelijoiksi toiselle klaanille ja sitä hallinnoivalle matriarkalle, koska lapsia ”kuhisee täällä kuin luteita”. 

Tytöt saavat tietää omaavansa taikavoimia, joista on trilogian mittaan monenlaista hyötyä. 
 
Toinen osa Veljeni veli nostaa päähenkilöksi Disa-tytön ja hänen Veli-nimisen veljensä. He elättävät itsensä varastamalla, koska vanhemmilla ei ole voimia, saati halua huolehtia kasvatusvastuustaan.
 
Disa ja Veli tekevät virheen kajoamalla Loistoniemen satamakaupungissa asuvan pelätyn Matriarkan Marmadella-tyttären omaisuuteen. 
 
Lapsille tuntemattomasta syystä Marmadella kuitenkin ottaa lapset mukaansa matkalle äitinsä luokse.
 
Tästä sukeutuu jännittäviä käänteitä, joissa keskiössä on myös Marmadellan lemmikkilohikäärme.
 
Gibatin tarinat -trilogiassa on keskiössä kaikkiaan kolme eri sisarusparia, joilla kaikilla on omat taikavoimansa. Lapsista viimeisenä Saba löytää lopulta oman erityisvoimansa, joka toimii monin tavoin voimaannuttavasti. 
 
 
Disa ja Veli tutustuvat kakkososassa Enniin ja Roihin: alun karsastuksen ja epäluulon jälkeen syntyy luja ystävyys, joka kannattelee trilogian päätösosan tihentyvässä seikkailussa, kun  paha saa palkkansa ja lasten keskinäinen yhteistyö syventyy. Disa ja Veli saavat uuden kotipaikan ja Saba ja Sarina kohtaavat jo kuolleeksi uskomansa perheenjäsenen. 
 
Kolmas osa on rakenteeltaan hieman kahta aiempaa osaa hajanaisempi: mukana on selittäviä takautumia ja näkökulmahenkilöt vaihtelevat eri luvuissa.  

Avausosa palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla vuonna 2025. Tuolloin Klingenberg kertoi kirjoittaneensa trilogiaa jo lähes yhdeksän vuoden ajan ja sanoi myös aika-ajoin epäilleensä, että tekstistä tulee liian pitkä, siinä kuvatut tapahtumat olisivat liian kauheita tai että hän ei jaksaisikaan kirjoittaa tarinaa valmiiksi kirjaksi.  
 
 
Valmiin trilogian äärellä Klingenbergiä voi onnitella omintakeisten miljöiden sommittelusta,  eloisista ja myötätuntoa herättävistä keskushenkilöistä ja vetävästä kerronnasta. 

Nykyisenä lapsiperheköyhyyden ja henkisen pahoinvoinnin aikana Gibatin tarinoiden lasten kaltoinkohtelun ja sivuuttamisen teemat puhuttelevat ertiyisen väkevästi.

Erityisen kiitoksen Klingenberg ansaitsee riittävän lyhyistä luvuista, jotka pitävät vasta aloittelevankin lukijan mielenkiinnon yllä. 

Kiitossanoissaan hän myös kirjoittaa:
 

Jos olet lukenut sarjan kaikki kolme kirjaa itse, olet lukenut noin 150 000 sanaa. Mielettömän hyvän suoritus!

 
Tällaista kannustavaa havahduttamista hiljattain sujuvan lukutaidon omaavat lapset tarvitsevat!
 
Ehdan fantasian nimissä trilogiassa on taikavoimia, hurjia luonnonvoimia, muodonmuutoksia, epäselviä sukulaisuussuhteita ja juonittelua, mutta Gibatin tarinoiden ydinmehua ovat silti päähenkilöt ja heidän väliset suhteensa. 

Eeva Nikusen sisäkansien karttapiirrokset ja keskushenkilöiden potrettikuvat antavat  trilogian lukijalle tärkeää tukea lasten matkan seuraamiseen.

 
 

 
 

Kun kaikkea kivaa on ihan nurkan takana

Siri Kolu: Superaltis Alarik. Kuvittanut Mari Ahokoivu. 55 sivua. Tammi 2026.
 

 

Tää kirja kertoo meistä, joiden keho on niin ihmeellinen, että se suuttuu kaikesta. Me ollaan allergiapäiväkodissa, jossa me ollaan turvassa.
 

Allergisista yiherkkyyksistä on kirjoitettu lastenkirjoissa lähinnä siitä näkökulmasta, että lapsen oma tai jonkun perheenjäsenen allergia estää haaveen oman koiran saamisesta.

Thomas Bergmanin valokuvakuvittama ruotsalainen Isabellan päivä. Kun lapsella on allergia ja astma (Otava yhdessä Allergia- ja Astmaliiton kanssa, 1997) taisi olla aivan ensimmäisiä aihetta käsitteleviä, Suomessa ilmestyneitä tietokuvakirjoja.

Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen Yökirja (Tammi 2016) kymmenen vuoden takaa puolestaan on runollinen kuvakirja pojasta, joka on allerginen auringonvalolle. 

Siri Kolun ja Mari Ahokoivun Superaltis Alarik aloittaa uuden helppolukuisen sarjan. 

Kirjan alussa eskari-ikäinen Alarik esittelee itsensä ja kertoo, mille kaikelle hän on allerginen. 

Pahimpia ovat jauho, maito ja kala, mutta myös monet hajut ja tuoksut aiheuttavat pojalle oireita. 

Alarik on kuitenkin sinut yliherkkyyksiensä kanssa:

Allergiapäiväkodissa piirretään aina pipareita ja laskiaispullia ja suklaamunia. Ne on yhtä epätodellisia kuin keijut ja jättiläiset. Ei me kohdata niitä oikeasti.

– – PLÄTS tarkoittaa meille hengenvaaraa. Se on sitten heippahei, peli loppu. Niin voi käydä, jos ilma on täynnä pahispöpöjä eikä saa lääkkeitä ajoissa. 

Alarik on täpinöissään uudesta ystävästä,
mutta äidin olemus on hieman hermostunut.
Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun helppolukuiseen
lastenkirjaan Superaltis Alarik (Tammi 2026).

Sitä vastoin Alarikin äiti stressaa ja hermoilee poikansa takia huomiota herättävän paljon. 

Onneksi äidin miesystävä Joonas toimii maadoittajana erilaisissa arjen kriisitilanteissa. 

Alarikilla on myös maalaisjärkinen isoäiti, joka kääntää lapsenlapsen herkkyyden voimavaraksi: 
 

Anarkia-mummin mielestä meidän pitäisi lopettaa pelkääminen. Mummin mielestä allergia on supervoima, ja eihän Super-Allu voi jäädä nurkkaan nyyhkimään. Kaikkea kivaa on ihan nurkan takana.

Alarik on allergiaeskarin ystävänsä Mison kanssa 
kiinnostunut avaruudesta. Mari Ahokoivun kuvitusta Siri Kolun
helppolukuiseen lastenkirjaan Superaltis Alarik
(Tammi 2026).

Allergiapäiväkodin arki on tietyistä erikoisjärjestelyistä huolimatta melko normaalia. 

Esimerkiksi tunnetaidoista puhutaan paljon: 

 
–  Eskarit puhuu jo tunteista. Miso sanoo. – Rami näyttää kuvakorteista surunaamaa. Nyt siitä pahasta mielestä voi kertoa omin sanoin. 
 

Opettaja Ranja ”palvoo yhteislauluja ja tunteiden jakamista”.
 

Allu saa myös uuden ystävän, normiksen, joka on äidin työkaverin Rean Riikka-tyttö. 

Koska Rea on ammatiltaan leipuri, täytyy uuden kaverin ja Rean käydä taloyhtiön saunassa suihkussa ja vaihtaa ylleen sellaiset vaatteet, jotka eivät ole altistuneet jauhoille. 
 

Meille tulee leikkimään kaveri, joka joutuu riisumaan nakupaljaaksi ja pesemään hiukset mun takia. Hyvä lähtötilanne.

Alarikin valoisa elämänasenne ja uteliaisuus välittyvät kirjasta hyvin. Epipen-lääkepiikki on tärkeä pelastusväline, mutta sen voi ajatella olevan leikeissä myös hieno valomiekka. 

Superaltis Alarik toimii vertaistukena moniallergiselle lapselle, mutta se auttaa myös lapsen läheisiä, ystäviä, koulukavereita, sisaruksia ja sukulaisia ymmärtämään, että elinikäinen sairaus ei kaipaa surkuttelua ja kauhistelua.